torstai 30. marraskuuta 2017

Marraskuun koonti & joulukuun suunnitelmat

Marraskuu meni ohi silmänräpäyksessä, mutta toisaalta kuun alusta tuntuu olevan ikuisuus. Vielä toisella viikolla olin positiivinen siitä, että tässä kuussa saisin julkaistua useamman postauksen, mutta kouluhommien kasaantuessa ja luettujen pinon kasvaessa totesin, etten saisi itseäni kirjoittamaan edes yhtä ylimääräistä postausta. Jälleen kerran aikaa vei myös kaikki ylimääräiset hommat, kuten työt, syntymäpäivät ja ainejärjestön vuosijuhlat.

Kaiken lisäksi olen ollut hankaliin kellon aikoihin kotona, minkä takia kuvien ottaminen on ollut enemmän kuin haasteellista. Jyväskylä on ollut itkttävän harmaa ja lumeton koko kuukauden, joten valoisuutta tai talven valloittavaa fiilistä ei ole ollut kuin kahtena kolmena päivänä tarjolla.

* * * * *

Kuukauden luetut olivatkin heti postauksen alussa esillä. Marraskuu on onnekseni ollut erittäin onnistunut lukukuukausi. Kaikkiaan luettuja kertyi kolmetoista (!!), mikä on varmasti eniten pitkään aikaan! Ja luetut olivat:

Sä maksat, Miikka Niiranen & Pekka Salminen
Ylpeydestä, Marko Kantomaa
Yyteet, Matti Rönkä
Perfect Chemistry, Simone Elkeles
Vihan ja inhon internet, Johanna Vehkoo & Emmi Nieminen
Toinen tuntematon, (toim.) Johanna Catani & Lari Mäkelä
Voimalla seitsemän pöllön, Hannu Mäkelä
Vankileirihelvetti Dragsvik: Tammisaaren joukokuolema 1918, Sture Lindholm
Pappilan neidot, Kaari Utrio
50/50, Lauri Mäkinen
Sudenmorsian, Aino Kallas
The Fixer: A Story from Sarajevo, Joe Sacco
My Life Next Door, Huntley Fitzpatrick

Mennyt kuu oli todella monipuolinen lukukuukausi. Luin ihan perinteistä kaunokirjallisuutta, lastenkirjan, nuorten aikuisten romansseja, pari sarjakuvaa, klassikon, faktaa ja lyhyt tarinoita. Pitkästä aikaa siis vaikka mitä! Postauksia on näistä luvassa melkein kaikista. Ainoastaan The Fixer, My Life Next Door, Perfect Chemistry ja Pappilan neidot saattavat jäädä kirjoittamatta. Eli jos vaikka joulukuu olisi kirjapostausten kuukasi :D

 Lukupino on yöpöydälläni alkanut pikkuhiljaa peittämään lukuvalon, mikä on ehkä pieni uhka jos haluaa lukea kunnollisessa valossa. Mutta kuten näkyy, niin luettavaa riittää myös joulukuulle (luultavasti myös pitkälle ensi vuoden puolelle saakka). Kouluhommat on itseasiassa jo parin viikon päästä saatu hoidettua, joten sen jälkeen viimeistään on aika todella uppoutua kirjojen pariin. Seuraavana täytyy varmaan vastoin kaikkia suunnitelmia aloittaa Henrik Holapan Minä perustin natsijärjestön, koska tänään tuli Pirkanmaan käräjäoikeuden päätös lakkauttaa kyseinen järjestö.

Hauskaa joulun odotusta jokaiselle, huomenna pääsee availemaan ensimmäisiä joulukalentereiden luukkuja, jota itse ainakin odotan innollla, koska päätin ostaa itselleni syntymäpäivälahjaksi vähän erilaisen kalenterin tänä vuonna!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti