Aki Parhamaa & Anders Vacklin: Sensored Reality - Beta

Sain kunnian lukea Aki Parhamaan ja Anders Vacklin kirja Beta etukäteen osana Tammen blogirinkiä, samaan tapaan kuin viime syksynä Muistojenlukijan kanssa. Viime aikaiset kiireet koulun kanssa ovat kuitenkin verottaneet aikaa blogilta, ja sain nyt vasta, vihdoin ja viimein julkaistua tämänkin postauksen!

* * * * *

Tervetuloa vuoteen 2117. Ilmastonmuutos ja merenpinnan kohoaminen ovat todellisuutta. Mereen vajonneesta Helsingistä, Pohjolan Venetsiasta, on tullut peliteollisuuden mekka ja videopelaamisesta elämäntapa.

Kun 16-vuotiaan Bugin isä yllättäen menehtyy, hän joutuu muuttamaan Meri-Tokiosta äitinsä vanhaan kotikaupunkiin Helsingin kaupunkisaareen. Kapinallinen ja itsepäinen tyttö viettäisi päivät mieluummin pelikonsolillaan kuin uudessa koulussa, jossa kaikki menee pieleen ensi hetkestä alkaen. Bugin elämä muuttuu, kun animoitu videopeli-lohikäärme kutsuu hänet betatestaajaksi keskiajan Japaniin sijoittuvaan ninjapeliin. Uhkarohkea Bug ei voi vastustaa kiusausta. Hän vetää ylleen uuden sukupolven pelipuvun ja löytää itsensä maailmasta, jota ei tiennyt olevan olemassakaan. Pelissä Bug kohtaa ninja-sensein, joka opastaa häntä tiellä salamurhaajaksi. Sensorein varustettu puku saa henkeäsalpaavan seikkailun tuntumaan siltä kuin se olisi todellisuutta - kunnes se yllättäen onkin. Bugin suurmestarilta omaksuma kurinalaisuus ja taistelutaidot tulevat kipeästi tarpeeseen, kun arki- ja virtuaalitodellisuus kammottavalla tavalla sekoittuvat...

* * * * *

Vaikka e-kirjat eivät edelleenkään ole suosiossani, Betan lukeminen tuli juuri sopivaan saumaan kaikkien koulukiireiden keskelle. En ole vähään aikaan ehtinyt lukemaan nuorten kirjoja, joten siinäkin suhteessa tämä oli ihan tervetullutta vaihtelua kurssikirjojen ja artikkeleiden joukkoon.

On aina hauska lukea uutta kotimaista nuortenkirjallisuutta, vaikkei sen aihe aina osuisikaan ihan omien mieltymysten kanssa yhteen. Ja juuri sellainen kirja Beta minulle on. Videopelit, tai tulevaisuuteen sijoittuvat tarinat eivät ole oikein sellaisia, mitä luen jatkuvasti, tai joiden äärelle hakeudun kerta toisensa jälkeen. Varsinkin ensimmäinen on hyvin vieras aihe minulle muutenkin, ellei lukioaikana Assassin's Creedin äärellä vietettyjä tunteja lasketa. Parhamaan ja Vacklinin kirja onkin ehkä parhaimmillansa silloin, kun sitä lukee sellainen, joka innostuu kirjan aiheista.

Betan lukeminen sujui pääasiassa minulta joutuisasti, ja pidin tarinaa ihan viihdyttävänä, huomasin muutaman epäkohdan, jotka melkein aiheuttivat jumiutumisen kirjan tietyissä kohdissa. Ensinnäkin päähenkilö Bugi on kirjoitettu ehkä hieman "sukupuolettomasti", ottaen huomioon, että hahmo kuitenkin on selvästi naispuoleinen. Tämä ei välttämättä häiritse muita lukijoita läheskään yhtä paljon, kuin minua, sen verran pienestä viasta on kuitenkin kysymys. Toinen hieman ontuva asia on, kuten yleensä nuorten kirjoissa, että maailmaa kohdannutta ilmastokatastrofia (eli vedenpaisumusta), ja sen aiheuttamia seurauksia yhteiskunnassa ei oikein selitetä kunnolla. Vertaan näitä usein Margaret Atwoodin Orjattaresi kirjaan, jossa uusi yhteiskuntajärjestys on selitetty uskottavasti ja alusta loppuun. Sitä kaipaisin muutenkin nuortenkirjoihin enemmän.

Muuten Beta on kuitenkin pääasiassa ihan hyvä kirja, ja vaikka en itse koukuttunutkaan tarinaan aivan täysin, uskon se purevan paremmin kohdeyleisöönsä. Pidin kovasti vedenpaisumusideasta, Meri-Tokiosta ja Helsingin kaupunkisaaresta, sekä siitä, että näinkin (vanhanaikaisesti ajateltuna) poikamaisen aiheen omaavassa kirjassa on naispäähenkilö. Virkistäviä uusia tuulia siis!

Kuten aina, olen tavallaan kiinnostunut lukemaan miten kirja jatkuu, mutta toisaalta, kun tietää kykyni lukea sarjoa loppuun, epäilen palaanko enää tämän sarjan ääreen.

* * * * *

Julkaisuvuosi 2018
Tammi
314 sivua
Kustantajalta
Suomeksi

Juuli Niemi: Et kävele yksin

Vuoden 2016 lasten- ja nuorten Finlandia voittanut Et kävele yksin roikkui sellaisella ehkä luen, ehkä en listalla pitkään. Koska en keksinyt Lempin kuunneltuani muutakaan luettavaa, päädyin kuuntelemaan tämän(kin) äänikirjana.

* * * * *

Ada on 15 ja piirtää vasta omia ääriviivojaan, kun ensimmäinen rakkaus iskee. Adan elämää ovat olleet taiteilijaäidin kanssa jaettu boheemi koti, yhtä kiltti paras kaveri ja lupaava todistus. 
Egzonin perhe on Kosovosta ja Egzon on mamu, vaikka on syntynyt Suomessa. Egzonin levottomat jalat pakenevat kodin vaiettuja salaisuuksia ja nopea graffitikäsi maalaa ajatukset kuviksi.
Sinä aamuna rehtorin autoon on peintattu vaalea tyttö ja teksti Run! Ada voisi vielä juosta pakoon, mutta hän ei juokse. Ensimmäinen rakkaus antaa kaiken ja muuttaa kaiken, mutta voi myös repiä palasiksi

Niin paljon mahdollisuuksia, joitain onnistumisia ja muutama, kriittisessä kohdassa ohi mennyt tilaisuus. Toivoin, että olisin pitänyt tästä kirjasta. Aihe, takakansi, jopa etukansi viittasivat siihen, että olisin pitänyt siitä. Ja aluksi pidinkin, jos rehellisiä ollaan.

Pidin kirjan teemasta ihan älyttömästi, ja ensimmäisten sivujen aikana tykästyin vähän kirjan päähenkilöihinkin. Aadasta tuli jollain tavalla mieleen minä itse yhdeksännellä luokalla; samat tuntemukset, ajatukset ja luonteenpiirteet, joita saatan edelleen lukea vanhasta päiväkirjastani. Toki varmasti hyvin yleismaailmallista teinityttöjen ajattelua, kuulunko joukkoon, kukaan ei ymmärrä ja niin päin pois.
     Eikä Egzonissakaan ollut valittamista. Myönnettäköön, etten ole lukenut kovinkaan montaa kirjaa, jossa päähenkilönä on etniseen (tai mihinkään muuhunkaan) vähemmistöön kuuluva hahmo. Joten tässä suhteessa liikuin hyvin vierailla vesillä, enkä osaa oikein muutenkaan sanoa mielipidettäni 15-vuotiaasta pojasta tai heidän sielunmaisemastaan.

Mutta mitä pidemmälle kirjassa etenin, sitä "vähemmän" siitä pidin. Alunperin Niemen kuvailua ja korulauseita täynnä oleva teksti iski, mutta mitä enemmän sitä joutui lukemaan, sitä raskaammaksi se alkoi käymään. Jotenkin turhan oloiseksi, ja värikäs kuvailu alkoi menettämään arvoansa. Niemen taitoa käyttää kuvailevaa kieltä on turha vähätellä, mutta kaipasin tasapainoa "arkisemman" kielen ja kuvailun välillä.

Vaikka samaistuinkin Aadaan jossain määrin, huomasin ärsyyntyneeni siitä, millainen teini Aada on. Se on ehkä tavallaan Et kävele yksin hienos, että Niemi on onnistunut kuvaamaan teini-ikäisen ajatusmaailmaa sekä kasvukipuja yllättävän tarkkaa. Sitä miten 15-vuotiaiden elämä tuntuu olevan juuri siinä hetkessä, eikä tulevaisuudessa, ja miten koetut tunteet ovat niin suuria. Se ei kuitenkaan estänyt rasittumasta siitä, mikä latisti huomattavasti lukukokemusta.

Kokonaisuudessa ymmärrän kyllä lasten- ja nuortenkirjalllisuuden Finlandian, mutta toisaalta, koska en ole muita ehdokkaita lukenut, on vähän hankala alkaa vertailemaan teoksia. Et kävele yksin on paikoitellen hieman puuduttava ja turhauttava. Tarinan aihe toimii, vaikka tietyt juonenkäänteet tuntuivat irralliselta, ja loppu hieman pakotetulta. Kirjassa on monta täydellistä kohtaa lopetukselle, joihin ei tartuta, mikä sitten luo tämän väkinäisen fiiliksen. Pääasiassa kaunis kieli, sekä aidosti kuvattu teini-iän tuska tuo muutaman plussan kuitenkin mukanansa.

* * * * *

XX½
Julkaisuvuosi 2016
Kustantaja WSOY
Kuunneltu äänikirjana
Suomeksi
362 sivua
Lainaus #Kirja, kuva Bookbeat