M-E Girard: Girl Mans Up

Olen lukenut YA-kirjallisuutta aikalailla seitsemän vuotta. Siinä ajassa LGBTQ-representaatio on lisääntynyt samassa suhteessa YAn suosion kanssa. Ja olen siitä todella iloinen, koska YAssä alkaa olla hahmoja laidasta laitaan, ei ainoastaan valkoisia heterohahmoja.
Näin on myös M-E Girardin kirjassa Girl Mans Up, jonka päähenkilö Pen on latina ja butch. Sellainen päähenkilö, josta en ole lukenut koskaan aiemmin. Joten lähdin kuuntelemaan tätä kiinnostuneena.

Koska en nauti liikaa kirjojen haukkumisesta haluan aloittaa sanomalla, mitä hyvää tässä kirjassa on.
Girl Mans Up on omaperäinen ja uusi tuulahdus YA-kirjallisuudessa, ja siinä määrin ymmärrän, että se on saanut noin neljä tähteä Goodreadsissa. Butch-naiset eivät ole juurikaan edustettu ryhmä missään kirjallisuuden lajissa, puhumattakaan nuorten aikuisten kirjoissa. Penin hahmokehitystä on mielenkiintoista seurata, ja olin kaikesta huolimatta utelias kuulemaan mihin hänen tarinansa päättyisi.

Lisäksi Penin ja hänen veljensä suhde on pääasiassa mukavaa luettavaa. Elän hyvin kirjoitetuille perhe- ja sisarussuhteille kirjoissa. Välillä tuntuu, että yksi yleisimmistä konflikteista on huono perhe, tai poissa olevat vanhemmat. Joten hyvä sisarussuhde piristävää luettavaa.
Ja mukavaa vaihtelua tässä kirjassa on, että suurin osa kirjan henkilöistä on lukioikäisiä, mutta perinteisiä lukiokliseitä ei tässä kirjassa juuri ole. Ei mean girl-hahmoa, ei aivottomia urheilijoita eikä pakotetuilta tuntuvia klikkejä. Girl Mans Up keskittyy pääasiassa vapaa-ajan tapahtumiin, tosin koulun käytävilläkin muutaman kerran käydään.

Nämä hyvät asiat eivät kuitenkaan tasapainota tarpeeksi kaikkia ongelmallisia asioita, joita tässä kirjassa on.
Nämä asiat yllättivät minut todella. Koska kun alotin äänikirjan, oletin lukevani feministisen kirjan. Ei tietenkää kannata olettaa, että jokainen vähemmistöjä käsittelevä kirja olisi feministinen, mutta toivoin sitä niin paljon. Ja mikä tilanne tässä olisikaan ollut kirjoittaa sellainen.
Niin ei kuitenkaan tapahtunut.
Sen sijaan sain neljä suurta ongelmaa, jotka melkein saivat minut lopettamaan tämän kirjan kesken.
Ensinnäkin. Penin kielen käyttö, ja suhtautuminen tiettyihin asioihin.

Läpi koko kirjan, Pen käyttää sellaisia sanoja kuin pussy, homo ja girl negatiivisenä asiana. Ja hän suhtautuu hyvin alentuvasti kaikeen naiselliseen ja tyttömäiseen. Huomasin turhautuvani siitä, miten paljon koko kirjaa leimaa kaiken feminiinisen väheksyminen ja kritisoiminen. En muista sanotaanko sitä kirjassa suoraa, mutta taustalla häilyy koko ajan sellainen "mä en oo/sä et oo niin kun muut tytöt"-fiilis.
Ehkä kyseessä on Penin kasvukivut oman identiteettinsä kanssa, mutta teema ei muutu. Olisin ymmärtänyt sitä niin paljon paremmin, jos se kuuluisi osaksi hänen hahmokehitystään, mutta nyt se on tuntuu ainoastaan turhalta tehokeinolta. Varsinkin, kun yksi kirjan tag linessä mainituista sanoista on Tender. Siltä ei kyllä oikein tuntunut.

Penin suhde hänen vanhempiinsa ei ole kovin hyvä, ja hänen vanhempansa ovat suoraa sanottuna kamalia Penille. Läpi koko kirjan. Samaan tapaan edellisen ongelmallisen kohdan kanssa, tämä tuntuu turhalta tehokeinolta, jolle ei ole lopulta mitään syytä. Ymmärrän, että suvaitsevaisemattomat, konservatiiviset vanhemmat ovat todellinen ongelma, mutta välillä kaipaisi Love Simon-tyyppisiä tukevia ja ymmärtäväisiä vanhempia. Varsinkin, kun Girl Mans Up on muutenkin täynnä tuomitsevia ja ymmärtämättömiä hahmoja.

Tähän huonoon suhteeseen vanhempien kanssa liittyy hieman myös kolmas ongelmani. Kirjassa hahmokehitystä ei juuri tapahdu, ja jos tapahtuu, muutos ei ole kovinkaan suurta. Pen on hyvin samanlainen kuin kirjan alussa, hänen ystävänsä, veljensä ja perheensä myös. Ihmissuhteet eivät tunnu kasvattavan Penia ollenkaan, erityisesti hänen asenteensa ei muutu. Ainakaan parempaan.

 Viimeinen, ja suurin ongelmani Girl Mans Up:in kanssa on kuitenkin sen suhtautuminen seksuaaliseen väkivaltaan. Kirjassa on kohtaus, joka on kaikilla mittareilla vähintään seksuaalista ahdistelua. Ja ongelmahan ei ole missään tapauksessa itse kohtauksessa. Vaan siinä, ettei kirjailija käsittele sitä enää sen jälkeen millään tavalla. Sitä ei mainita. Se ei vaikuta mihinkään, ei hahmojen välisiin kanssa käymisiin. Teosta ei tule seurauksia, tekijälle tai uhrille. Sen takia tapaus ainoastaan turhauttaa.

Kauneinta mitä tästä kirjasta voin sanoa, on se, että siinä on potenttiaalia. Yksi kriittinen lukija olisi voinut osoittaa nämä ongelmakohdat jo käsikirjoitusvaiheessa, ja lukukokemuksesta olisi tullut sata kertaa parempi. Huomaan edelleenkin ärsyyntyväni ajatellessani tätä kirjaa, ehkä sen takia, että olisin voinut käyttää aikani paljon paremman kirjan lukemiseen :D
En välttämättä voi suositella tätä kirjaa oikeastaan kenellekään. Ehkä huonona esimerkkinä? Toisaalta suosittelen kuitenkin aina oman mielipiteen muodostamista, joten jos uskaltaa, kannattaa antaa tälle kirjalle mahdollisuus? Saattaahan joku löytää siitä ihan toisenlaisen ulottuvuuden.

Becky Albertalli: Upside of Unrequited

Simon vs. Homo Sapiens Agenda (Suom. Minä, Simon, Homo sapiens) ihastutti huhtikuussa. Onnekseni löysin Becky Albertallin toisen kirjan, Upside of Unrequitedin Bookbeatista äänikirjana kesäkuun alussa, ja pääsin nauttimaan Simonin maailmaan sijoittuvasta tarinasta jälleen kerran!

* * * * *

Seventeen-year-old Molly Peskin-Suso knows all about unrequited love—she’s lived through it twenty-six times. She crushes hard and crushes often, but always in secret. Because no matter how many times her twin sister, Cassie, tells her to woman up, Molly can’t stomach the idea of rejection. So she’s careful. Fat girls always have to be careful. 

Then a cute new girl enters Cassie’s orbit, and for the first time ever, Molly’s cynical twin is a lovesick mess. Meanwhile, Molly’s totally not dying of loneliness—except for the part where she is. Luckily, Cassie’s new girlfriend comes with a cute hipster-boy sidekick. Will is funny and flirtatious and just might be perfect crush material. Maybe more than crush material. And if Molly can win him over, she’ll get her first kiss and she’ll get her twin back.

There’s only one problem: Molly’s coworker Reid. He’s an awkward Tolkien superfan with a season pass to the Ren Faire, and there’s absolutely no way Molly could fall for him. Right? 

 * * * * *

Upside of Unrequited on aikalailla Simon ja melkein jatko-osa. Vaikka tuttuja hahmoja ei kirjan sivuilla kävelekään, tuttuja nimiä näkee silloin tällöin, ja Simonin fiiliksen läsnäolo lämmitti suuresti sydäntäni. Ja kirja jatkaa myös samalla, mahdollisimman monia edustavalla linjalla Simonin kanssa, mikä on ainoastaan positiivinen (tosin odotettukin) yllätys.

Albertallin toisen kirjan juoni ei eroa kovinkaan paljon muista romanttisista YA-kirjoista, joita olen lukenut. Useasti ihastuva ujo tyttö tapaa pojan ja rakastuu; unohtamatta pientä hippusta kolmiodraamaa. Mutta toisin kuin söpöissä kesäromansseissa, Upside of Unrequited käsittelee samalla myös kehonkuvaa, ulkonäköpaineita, erilaisuutta ja kaksosten välistä dynamiikkaa, minkä vuoksi se kallistuu enemmän Rainbow Rowellin Fangirlin suuntaan ihan "vakavasti" otettavana YA-kirjana.

Kirjassa virkistävän tekee se, ettei se sijoitu ollenkaan kouluun. Normaalit käytävät, luokkahuoneet ja ruokalat ovat vaihtuneet lähijuniin, kotitalojen kellareihin ja työpaikalle. Henkilöt kuuluvat ehkä enemmän boheemeihin taiteilijapiireihin, kuin lukion klikkeihin. On siis mahdollista, että nuorten elämään kuuluu muutakin kuin koulu, eikä kaveriporukka välttämättä käy aina samaa koulua ja asu samassa naapurustossa.

Becky Albertallin kirjojen vahvuus on ehdottomasti hänen hahmonsa, ja miten monenlaisia ryhmiä he edustavat. Joukkoon mahtuu taiteilijoita, nörttejä, ujoja ja ulospäinsuuntautuneita, eri etnisyyksiä ja seksuaalisia suuntauksia, naiveja, kyynisiä ja romanttisia. Monen muotoista ja kokoista siis. Päähenkilö Mollyn sisko löytää elämänsä naisen, ja Molly huomaa ihastuneensa isokokoiseen, Taru sormusten herrasta fanittavaan Reidiin. Sekä flittailevaan, hauskaan hipsteriin Williin.  YA-kirjan naishahmon rakkauden kohteen ei siis vältämättä tarvitse olla pitkä, mallimainen ja urheilullisen lihaksikas lukion miespuolinen jalkapallotähti, kuten jo Simonissa osoitettiin.

Oli ihana palata takaisin Simon vs. Homo Sapiens Agenda-kirjasta tuttuun maailmaa ja Becky Albertallin helposti luettavan tekstin pariin. Mahdollisimman laaja kuvaus nuorista on vahvuus, jota kirjoihin kaivattaisiin lisää, jotta kaikkien olisi helppo samaistua hahmoihin. Näihin ehdottomasti on! Aina on vain positiivista, kun voi sanoa, että kirjan suurin ongelma on se, miten nopeasti se loppuu :D Odotan innolla jatkuuko sarja vielä useankin kirjan verran, ainakin yksi on tulossa lisää vuonna 2018.

* * * * *

2017
Balzer + Bray
336 sivua
Äänikirja
Englanniksi

Jessie Burton: Nukkekaappi

Jessie Burtonin Nukkekaappi on teos, jonka lukemista olen miettinyt kauan. Se on yksi niistä kirjoista, joka ilmestyy uudelleen ja uudelleen suosituksiin Audiblessa ja Goodreadsissa, kuten myös kirjaostoksia tehdessä ja lukuvinkkejä englannin kielisiltä sivuilta etsiessä. Ilahduin ikihyviksi, kun se tänä vuonna ilmestyi suomeksi, sillä suomentaminen on aina hyvä tekosyy lukea tällaisia pitkään harkittuja kirjoja.

* * * * *

On vuosi 1686. Nuori aviovaimo Nella koputtaa uuden kotinsa oveen Amsterdamissa. Vastassa ei olekaan hänen miehensä, kauppias Johannes Brandt, vaan tämän synkkä ja teräväkielinen sisko ja kaksi omituista palvelijaa.

Kun Johannes lopulta saapuu, hänellä on mukanaan erikoinen häälahja: nukkekaappi, joka on tarkka kopio heidän kodistaan. Nella alkaa sisustaa pienoistaloaan, mutta mystinen miniatyyritaiteilija lähettää pyytämättä esineitä, jotka tuntuvat ennustavan tulevaa ja vihjaavan talon kätkemiin salaisuuksiin. Yrittääkö nukkemestari paljastaa salaisuudet Nellalle ennen kuin on liian myöhäistä, vai haluaako hän tuhota kuvaamansa talon asukkaat?

* * * * *

Koska olen viime aikoina lukenut oikeastaan pelkästään YA-fantasiaa, Nukkekaappi oli tervetullutta vaihtelua, sillä historiallinen mysteeri on aina mukava lisä lukupinooni. Eikä kirjan ideaa voi haukkua mielikuvituksen puutteesta. Kiinnostuneena hyökkäsin sivujen kimppuun, sillä halusin todella tietää mihin tarina veisi. Kaiken lisäksi 1600-luku ja sen ajan Amsterdam ovat minulle täysin vierasta aluetta, joten siinäkin mielessä luvassa oli kiinnostavat 400 sivua. Ja viittaukset siihen, että kirjassa sivutaan LGBTQ+ teemaa, kiinnosti vielä enemmän, koska historiallisessa romaanissa sellaista harvemmin on.

Kirjassa on yllättävän vähän keskeisiä hahmoja, Nellan ja Johanneksen lisäksi päästiin tutustumaan Johanneksen siskoon Mariniin sekä palvelijoihin Ottoon ja Corneliaan. Jokainen keskeisistä henkilöistä ovat todella aidon tuntuisia, ja vaikka en välttämättä löytänyt omaa suosikkiani heidän joukostaan, niin halusin tutustua kuitenkin jokaisen menneisyyteen ja persoonaan tarkemmin kirjaa lukiessa. Hahmoista eniten kiinnostuin lopulta Brandtin sisaruksista. Heidän välinen suhteensa, sekä salaisuudet jotka kirjan aikana paljastuvat tekevät heistä kaikin puolin inhimillisiä. Mikä hieman tasapainottaa sitä faktaa, että jokaiselle tärkeällä ja vähemmänkin tärkeällä hahmolla tuntui olevan edes jossain määrin kurjaa kirjan aikana.

Vähän ennen puoltaväliä kirjassa tulee käänne epämiellyttävänpään, kun juonen kannalta keskeinen konflikti alkaa paljastua. Niillä tietämillä aloin ehkä hieman välttelemään kirjaa, ja loppua lähestyessä huomasin sen lähinnä masentavan ja aiheuttavan epätoivoa, ja kurjuus tuntui lisääntyvän eksponentiaalisesti sitä mukaa, kun sivumäärä kasvoi. Saatoin muutaman kerran harkitakin Nukkekaapin kesken jättämistä, mutta samaan aikaan kuitenkin kiinnosti tietää miten kaikki tulee päättymään. 

Ottaen huomioon miten paljon pidin kirjasta, sen loppu on hyvin antikliimaksi monellakin tavalla. Paljon asioita jäi selvittämättä ja sanomatta, jolloin tuli vähän sellainen "tähänkö tämä nyt sitten tosiaan loppui?" fiilis. Siinä kohtaa tuntui myös, että Johanneksen hankkimaa nukkekaappia ympäröivä mysteeri jäi vähän selvittämättä. Oli myös paljon asioita joita olisin halunnut tapahtuvan, joita ei koskaan lopulta tapahtunut.

Kokonaisuudessaan Nukkekaappi on kirja täynnä epätoivoa. Se on myös kirja, jota en jossain vaiheessa saanut enää luettua oikeastaan eteenpäin, vaan jonka lukemista aloin siirtää puolenvälin juonenkäänteiden jälkeen. Se on kuitenkin kirja, jossa käsitellään mielenkiintoisia asioita ja esitellään kolkka ja aika historiassa, joka on varmasti vieras monelle. Valitettavan paljon jäi kuitenkin roikkumaan, joten niiltä osin Nukkekaappi on myös aika turhauttava lukea. Nopeasti luettava kirja, joka ei lopulta edennytkään nopeasti oman kiinnostuksen lopahtamisen takia. Uskallan kuitenkin suositella, jos historialliset mysteerit kiinnostavat, eikä itseään toistava bloggaus karkottanut tiehensä.

* * * * *

XXX½
(The Miniaturist)
Ecco Press (suom. Otava)
2014 (suom. 2017)
Kustantajalta
Suomeksi
Sivuja 431
Kuva minä, lainaus Otava

Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens

Tätä kirjaa on luettu kirjabloggareiden parissa jo jonkin verran. Olin kuullut tästä aiemmin, mutta jostain syystä en ikinä jaksanut sen suuremmin etsiä tätä käsiini. Yhden turhan Audible creditin, sekä postaukset Carry on Reading ja Vinopino kirjoja blogeissa kirjasta sattuivat sopivasti yhtä aikaa hetkeen, kun etsin uutta lukemista. Senpä takia päätin viettää yhden päivän kuunnellessa Simon vs. the Homo Sapiens Agendan äänikirjana.

* * * * *

Onko kaikkien pakko tulla kaapista? Riemastuttava ja sympaattinen romaani Simonista, jonka elämä menee mullin mallin, kun hänen salainen ihastuksensa uhkaa paljastua. 16-vuotias Simon inhoaa kaikenlaista draamaa, eikä ole ulkona kaapista homoutensa suhteen. Sitten sähköpostiviesti joutuu väriin käsiin, ja Simonin on astuttava pois mukavuusalueeltaan. Pelissä on mahdollisuus onneen ihastuttavan ja hämmentävän pojan kanssa - pojan, jota Simon ei ole koskaan tavannut.

* * * * *

Minulla on ollut tavoitteena lukea monipuolisempia YA-kirjoja, joissa valkoinen heteronainen ei ole aina päähenkilönä. Sen takia Minä, Simon, homo sapiens on mukavaa vaihtelua lukutottumuksiini. Tiukasti nykyaikaisiin nuoriin sidottu kirja käsittelee homoseksuaalisuutta, mutta myös ystävyyttä ja pienissä määrin lukiolaisten kasvukipujakin.

Simon on kirjana valloittava, sydäntä lämmittävä ja rento. Vaikka sen juonikulku saattaakin olla ennalta-arvattava ja "helppo", huomasin eläväni täysillä mukana jokaisessa käänteessä, ja yrittäväni arvata Bluen henkilöllisyyttä loppuun saakka. Kirjeiden, tässä tapauksessa sähköpostien, yhdistäminen tavalliseen kerrontaan on mielestäni lähes aina toimiva ratkaisu, ja tässä tapauksessa ne syvensivät Simonin ja Bluen välistä suhdetta, joka olisi muuten saattanut jäädä hieman pintapuoliseksi.

Albertallin tapa kirjoittaa on häpeilemättömän hauskaa, ja Simon kertojana on ihailtavan sarkastinen ja täynnä viihdyttäviä yksityiskohtia. Muihin hahmoihin ei pääse tutustumaan ihan yhtä tiiviisti, mikä on ehkä hieman harmi. Näin Simonin kasvu kirjan aikana tulee ehkä paremmin esille, kun hän ymmärtää tietävänsä hyvin vähän joistain ystävistään.

Minä, Simon, Homo Sapiens on kirja, jonka en halunnut loppuvan. Kun Bluen henkilöllisyys selviää, ja hetken aikaa pääsee seuraamaan hahmojen suhteen kehittymistä myös todellisessa maailmassa. Huomasin olevani täysillä mukana alusta alkaen, ja kun äänikirja loppui, saatoin päästää pienen epätoivon parahduksen. Halusin tietää lisää. Tämä sopii hyvin kevyeksi viikonloppulukemiseksi, jonka aikana saa nauraa ja olla onnellinen. Hahmot ja tarina toimivat paremmin kuin hyvin, ja tästä löytyy myös vastaikään ilmestynyt suomennos!

* * * * *

XXXX½
Simon vs. the Homo Sapiens Agenda
Balzer + Bray (suom. Otava)
Julkaisuvuosi 2015, suom. 2017
Äänikirja
Englanniksi
Sivuja 250 (6h 45min)
Kuva ja lainaus: Otava

V.E. Schwap: A Gathering of Shadows

Viime syksynä luin V.E. Schwapin A Darker Shade of Magic kirjan, joka ihastutti suunnattomasti. Siitä innostuneena hankin Audiblesta aikalailla heti sarjan toisen osan, A Gathering of Shadowsin, joka jäi valitettavan pitkäksi aikaa roikkumaan. Lopulta joulun Lapin matka osoittautui mitä parhaimmaksi äänikirjan kuuntelu ajaksi, ja sain tämän osan luettua, juuri sopivasti siten, että joudun odottelemaan sarjan kolmatta osaa vain pari kuukautta (A Conjuring of Light julkaistaan ilmeisesti 21.2.)

* * * * *

- - Now, restless after having given up his smuggling habit, Kell is visited by dreams of ominous magical events, waking only to think of Lila, who disappeared from the docks as she always meant to do. As Red London finalizes preparations for the Element Games--an extravagant international competition of magic meant to entertain and keep healthy the ties between neighboring countries--a certain pirate ship draws closer, carrying old friends back into port. 

And while Red London is caught up in the pageantry and thrills of the Games, another London is coming back to life. After all, a shadow that was gone in the night will reappear in the morning. But the balance of magic is ever perilous, and for one city to flourish, another London must fall.

Sarjan edellinen kirja nosti riman korkealle A Gathering of Shadowsia ajatellen, ja minulla oli pienen pieni pelko, että toinen osa tulee kärsimään niin vahvasta aloituksesta. Onneksi näin ei kuitenkaan ollut. Kun epäilin A Darker Shade of Magicin kohdalla, miten sarja voisi oikein jatkua sujuvasti, tässä on täydellinen esimerkki siitä. Tutut hahmot palaavat takaisin, ja vaikka tarina eroaa periaatteessa täysin ensimmäisestä kirjasta, odottamattomatkin juonenkäänteet sitovat tarinan yhteen aiempien tapahtumien kanssa.

Valitettavasti en edelleenkään onnistunut ihastumaan tai kiintymään sarjan naispäähenkilöön Lilaan, joka vaikuttaa mielestäni edellistäkin kirjaa ärsyttävämmältä, ja stereotyyppisemmältä hahmolta. Vaikka jotkut kliseet on vältetty, silti. Miten monta niitä voi yhteen hahmoon onnistua kirjoittamaan? Huomasin tarttuvani todella pieniin yksityiskohtiin hänessä, joita sitten velloin loppukirjan ajan nenääni nyrpistellen.

Toisaalta, sarjan mieshenkilöt ovat jälleen yhtä ihastuttavia. Kell, joka on suuri suosikkini, sekä hänen prinssiveljensä Rhy, ja uutena hahmona mukaan tuotu Alucard Emery ovat kerrassaan toimivia hahmoja. Ei valittamista. Varsinkin Kell, ja hänen tarinansa vie mukanaan. Huomasin oikeasti sääliväni hahmoa, ja ärsyyntyväni aivan tavattomasti siitä, miten häntä kirjan aikana kohdellaan. Schwap on onnistunut kirjoittamaan eläväisesti hänen tuntemuksistaan, ja siitä miten edellisen kirjan kokemukset ovat vaikuttaneet Kellin ihmissuhteisiin ja ajatuksiin. 

Pahinta kirjassa on kuitenkin sen loppu. En ole pitkään aikaan ollut yhtä turhautunut cliffhangeriin, mutta herranjestas, voisiko helmikuu jo tulla, jotta saisin tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu? Turhauttavaa, miten onnistuneesti tämä kirja loppuu. 

Joten, jos piti A Darker Shade of Magicista, niin kannattaa lukea myös A Gathering of Shadows. Meinasin kirjoittaa, että tämän vuoden paras fantasiakirja minkä olen lukenut, mutta se on myös ainoa, joten palataan siihen loppuvuodesta. Tällä hetkellä kuitenkin vahva ehdokas. Schwapin kirjoitustyyliä, maailmanluontia ja tarinan kerrontaa ei voi kuin ihailla, ja tulen varmasti lukemaan myös sarjan kolmannen osan.

* * * * *

XXXX

Julkaisuvuosi 2016
Kustantaja Titan Books (UK)
Kuunneltu äänikirjana
Englanniksi (ei suomennosta)
512 sivua (16h 9min)
Kuvaus Goodreads, kansikuva Audible

V.E. Scwhap: A Darker Shade of Magic

Olen aikaisemmin lukenut V.E Scwhapilta kirjan This Savage Song, ja vaikka se ei tehnyt ihan täydellistä vaikutusta niin odotin innolla A Darker Shade of Magicin lukemista.

"There's Grey London, dirty and boring, without any magic, and with one mad King--George III. Red London, where life and magic are revered--and where Kell was raised alongside Rhy Maresh, the roguish heir to a flourishing empire. White London--a place where people fight to control magic and the magic fights back, draining the city to its very bones. And once upon a time, there was Black London(- -) Officially, Kell is the Red traveler, ambassador of the Maresh empire, carrying the monthly correspondences between the royals of each London. Unofficially, Kell is a smuggler, servicing people willing to pay for even the smallest glimpses of a world they'll never see. It's a defiant hobby with dangerous consequences, which Kell is now seeing firsthand... (- -) Kell runs into Delilah Bard (- -)Now perilous magic is afoot, and treachery lurks at every turn. To save all of the worlds, they'll first need to stay alive." - Goodreads

Pitkästä aikaa tuntui siltä, että kirja vei mukanaan heti ensimmäisiltä sivuilta alkaen. Siitäkin huolimatta, että alku on hitaanpuoleinen, ei missään vaiheessa tuntunut siltä, että kirjan haluaisi jättää kesken. Päähenkilö Kell vaikutti niin mielenkiintoiselta, ja kirjan maailma niin erilaiselta muihin fantasiakirjoihin verrattuna, että sitä halusi vaan tietää mahdollisimman nopeasti mitä seuraavaksi tapahtuu. 
           Neljä viktoriaanista Lontoota kelpasi minulle enemmän kuin paremmin milijöönä, mikä on kirjallisuudessa todettu moneen kertaan aiemminkin toimivaksi ratkaisuksi. Kirjan alussa maailma ja miten se toimii, tuntui jotenkin monimutkaiselta, mutta näin jälkeenpäin, kun asiaa miettii niin eipä se nyt niin sekava olekaan. Kaikki Lontoot erottaa kuvailun perusteella toisistaan. Yhtenä kirjan monista yksityiskohdista musta Lontoo jätetään kuitenkin suuremmaksi mysteeriksi, mikä luo lukijalle paikasta pahanenteisen ja salaperäisen kuvan, joka sopii täydellisesti kirjan tarinaan.

A Darker Shade of Magicin ehdoton vahvuus on sen hahmot. Ensinnäkin meinasin ratketa onnesta, kun selvisi, että päähenkilö Kell on ~ kaksikymmentä. Kerrankin oman ikäiseni päähenkilö tämän tyyppisessä kirjallisuudessa, eikä esimerkiksi 16 vuotiasta kuten aika usein muuten. Kell'in ikä teki hahmosta myös uskottavamman; vähän jo aikuisempi, mutta kuitenkin vielä sääntöjä ja rajoja venyttävä hahmo, joka kuitenki osaa jo "alansa". Myös pienet yksityiskohdat lämmittivät suuresti sydäntäni, esimerkiksi se, että Antareilla (eli niillä velhoilla/taikureilla millä lie, jotka pystyvät matkustamaan eri Lontoiden välillä) toinen silmä on kokonaan musta, tai Kellin takki, jonka sisällä on useampi kuin yksi tai kaksi takkia. 

          Toinen kirjan päähenkilöistä on ehkä hieman enemmän "nähty" hahmo. Delilah Bard on harmaasta Lontoosta, katujen kasvatti ja varas/merirosvo. Juuri sellainen kova naishahmo, jollaisia aika samoilla ominaisuuksilla varsinkin YA-kirjallisuudessa kyllä esiintyy. Mutta siitä huolimatta, ja siitä, että Delilah on ehkä vähän ärsyttävä, kyseessä on pätevä hahmo toiseksi päähenkilöksi.

        Sama moniulotteisuus ja pidettävyys ylettyvät muihinkin hahmoihin, ja kirjan "pahikset", valkoisen Lontoon hallitsijat, Danesin kaksoset ovat jollain kierolla tavalla kiinnostavia ja yllättävän hauskoja hahmoja.

Suurimpana ongelmana kirjassa on kuitenkin ehkä sen rytmitys. Kuten aiemmin on jo todettu, alku on aika hidas. Juoni pitää kyllä otteessaan, se on vahva ja hahmotkin toimivat, mutta hitaan alun jälkeen saadaan mukavasti nopeutta tarinaan, kunnes jossain vaiheessa ainakin itse huomasin keskittymiseni herpaantuvan, kun vauhti hidastui vähän liian paljon. Loppua kohden se kuitenkin taas pääsee vauhtiin, eli ei lukiessa tylsyyteen pääse kuolemaan.

A Darker Shade of Magic on hauska ja monipuolinen. Se on V.E. Schwabin aikuisemmille lukijoille suunattu kirja, ja eron kyllä huomaa tämän ja This Savage Songin välillä. Lähestyminen taikuuteen on kirjassa ihan uudenlainen, juoni, hahmot ja maailma toimivat hyvin yhteen. Kirja voisi olla täydellinen stand alone romaani, mutta luvassa on ainakin yksi jatko-osa, mikä hieman herättää epäilyksiä. Kirjan loppu on niin loppumainen, että ainakin minua mietityttää paljonkin se, miten tästä tarina enää jatkuu.

Leigh Bardugo: Six of Crows

Niin vaan yliopisto yllätti, ja viime viikolla en kerinnyt edes avata bloggeria. Joka aamuiset 08:30 alkavat venäjän luennot vievät veronsa, eikä yökukkuminen enää oikein onnistu.

Kuitenkin. Leigh Bardugon Six of Crows. Kirja, jonka ostin ensin Audiblesta, ja sitten vielä fyysisenä kopiona Berliinistä. Ensimmäinen teos, jonka olen lukenut kyseiseltä kirjailijalta, vaikka omistan ennestään kolme hänen muuta kirjaansa.

"Kaz is offered a chance at a deadly heist that could make him rich beyond his wildest dreams. But he can't pull it off alone... A convict with a thirst for revenge. A sharpshooter who can't walk away from a wager. A runaway with a privileged past. A spy known as the Wraith. A Heartrender using her magic to survive the slums. A thief with a gift for unlikely escapes. Kaz's crew are the only ones who might stand between the world and destruction—if they don't kill each other first" - Goodreads

Periaatteessa Six of Crows on Ocean's Eleven fantasiamaailmassa. Ryhmä nuoria, joilla on kaikilla omat kykynsä, jotka joutuvat suorittamaan mahdottoman ryöstön saadakseen mittavan palkinnon. Kirjassa on kuusi päähenkilöä, ja jokaisen luvun kertoja on yksi 'Korpeista'.

Six of Crows on kieltämättä erittäin viihdyttävä ja toimiva ensimmäinen osa. Mikä on varsin positiivinen yllätys, sillä kyseessä on taas kirja jota minun ei koskaan pitäny lukea, ja joka paljastui yhdeksi parhaimmista kirjoista jonka olen koskaan lukenut. Tuntuu, että näin on käynyt nyt jo aika monta kertaa aiemminkin...

Six of Crowsin parhaita puolia on ehdottomasti sen hahmot. Kaikki kuusi päähenkilöä saivat tarvittavan ajan tulla tutuiksi. Hahmot ovat mukavan monipuolisia, niin luonteeltaa, kuin ulkoisilta- ja sisäisiltä ominaisuuksiltaan. Kaikki eivät siis ole sitä tyypillistä valkoinen hetero muottia, jota niin valitettavan moni YA-kirjakin suosii. Toki näistäkin kuudesta hahmosta löytyi omat suosikit ja inhokit, mutta yleisilmeeltään juuri se monipuolisuus tekee kaikista hahmoista vähintään siedettäviä. Ehkä yksi ainoista miinuksista on hahmoissa, sillä iällisesti he ovat 16 ja 18 välillä, vaikka lukiessa heitä saattaisi luulla enemmin parikymppisiksi.

Itse tarina on tarpeeksi yksinkertainen.Yllättäviäkin käänteitä ei ole edes tarkoistus osata ennakoida, vaan ne paljastuvat yleensä jälkeenpäin, kun juonittelusta vastuussa oleva hahmo paljastaa muuttuneen kuvion muille hahmoille, sekä lukijalle. Tällainen juonittelija rikosllisjoukko idea toimii ainakin minun mielestä erittäin hyvin. Ryhmädynamiikkaa ja sen kehittymistä on hauska seurata lukijan roolista, eikä vauhtia tai vaarallisia tilanteitakaan puutu.

Kuten aiemmin mainitsin, kirja on kirjoitettu useamman hahmon näkökulmasta hän-kertojan muodossa. Vaikka luvussa tutustuttaisiinkin tarkemmin kertojan menneisyyteen tai ajatuksiin, muutkin hahmot saavat mukavasti osansa, eikä siten unohdu moneksi luvuksi kulisseihin. Bardugo on saanut usean kertojan muodostaman kokonaisuuden toimivaan nautittavan hyvin!
        Pidän hänen kirjoitustyylistään, joka on kuvaavaa ja eloisaa, mutta sen verran joutuisaa, ettei rivejä uskalla kovinkaan paljoa hyppiä yli. Muutamissa kohdissa Six of Crows on jopa yllättävän verinen muuhun genren kirjallisuuteen nähden. Itse pidän tätä kuitenkin positiivisena asiana, sillä lukijakunta on kuitenkin jo suht lähellä täysi-ikäisyyttä.

 Six of Crowsin luettua jäi oikein kaipaamaan sarjan seuraavaa osaa (Crooked Kingdomn, julkaistaan 27.9.). Kirjan loppua ei välttämättä voi kuvata cliff hangeriksi, tai ainakaan kaikista hermoja raastavaksi sellaiseksi, mutta jonkin sortin jatkumo kirjojen välillä tulee kuitenkin olemaan. Useiden hahmojen välillä jäi kuitenkin paljon sanomatta ja/tai tekemättä, että toisen osan odottaminen on ollut tuskaa, vaikka ensimmäisen osan lukemisen ja julkaisun välillä ei ole edes kuukautta.

Marie Lu: The Young Elites

Olen lukenut Marie Lulta aiemmin Legend-nimisen kirjan. En koskaan jatkanut sen seuraaviin osiin, mutta muistan pitäneeni erityisesti hänen tavastaan kertoa tarinaa ja tyylistä kirjoittaa. Sen takia hyödynsin Audiblessa saamani ilmaisen äänikirjan hänen uuden trilogiansa The Young Elites ensimmäiseen osaan The Young Elites.

"Adelina wants to believe Enzo is on her side, and that Teren is the true enemy. But the lives of these three will collide in unexpected ways, as each fights a very different and personal battle. But of one thing they are all certain: Adelina has abilities that shouldn’t belong in this world. A vengeful blackness in her heart. And a desire to destroy all who dare to cross her." - Goodreads

This Savage Songin jälkeen The Young Elites oli itseasiassa ihan virkistävä kirja. Se sijoittuu maailmaan, jossa verikuume on tappanut valtavan määrän ihmisiä. Siitä selvinneisiin lapsiin on jäänyt jäljet, jotka kertovat taudin sairastamisesta. Kirjan päähenkilö Adelina Amouteru on yksi heistä. Näiden epäluonnollisten piirteiden lisäksi osalle selviytyneistä on kehittynyt ominaisuuksia ja taitoja joita heille ei kuuluisi. Heidät tunnetaan nimellä Young Elites. 

Kuten Lun edellisessäkin kirjassa, tässä on myös useampi kertoja. Pääasiassa tarinaa kuljetetaan eteenpäin Adelinan näkökulmasta, mutta silloin tällöin pääsevät ääneen myös Teren Santoro, sekä Enzo Valenciano, jotka molemmat ovat kirjan kantavia hahmoja Adelinan kanssa. 
      Ilmeisesti Lun tavoite kirjassa on rikkoa sitä hyvän ja pahan rajaa, ja luoda myös jossain määrin sympatiaa myös "pahisten" puolelle, jota Teren kertojista edustaa. Vaikka ajatuksena tämä on todella hyvä, niin tuntui, että jollain tavalla se kuitenkin ontuu. Itse kyllä pidin toteutuksesta, mutta ei kertojuus tehnyt hahmosta yhtään sen pidettävämpää. Toisaalta, en osaa edelleenkään sanoa, onko kukaan kolmesta päähenkilöstä aivan järkyttävän hyvä, kiinnostava tai sympatioita herättävä.

Mielestäni tämän kirjan vahvuus on sen kuvauksessa, ja voimakkaassa maailman luonnissa. Pystyin kuvittelemaan hyvin selvästi Venetsian tyyppisen, Italian inspiroiman kaupungin. Tavallaan koko kirja toi mieleen videopeli Assassin's Creedin (salainen rakkauteni). Normaalin keskiaikafantasian sijaan renesanssi tai barokki sopisi tyylisuunniltaan tämän kirjan kuvastoon. Ja ehkä juuri kirjan maailma, ja Lun kirjoitustyyli ovat niitä tekijöitä, jotka parantavat jollain tasolla vähän geneeristäkin nuorten aikuisten fantasiaa, mitä tämä kirja kuitenkin pääasiassa tarjoaa.

The Young Elites seuraa sitä tuttua kaavaa, joka on ollut jo pitkän aikaa trendinä nuorten aikuisten kirjoissa: "Kaltoinkohdeltu, taitojansa hallitsematon tyttö tapaa komean tumman muukalaisen, joka lupaa kouluttaa tyttöä. Samalla esitellään joukko hieman varautuneesti, ellei jopa vihamielisesti päähenkilöön suhtautuvia "kaverin kavereita". Sitten pitäisi vielä pelastaa maailmaa/syöstä hallitsija vallasta, ja kasvaa ihmisenä omien pelkojen ja pimeiden hetkien kanssa".
           Sen kerronta ja kuvaus on kuitenkin vahvaa ja nautittavaa, jälkimmäinen hyvin elokuvamaistakin. Romantiikan puute tuo mukanansa myös hieman uusia tuulia, eikä kirja kokonaisuudessaan ole niin huono, että seuraavaa osaa, The Rose Societyä ei tulisi luettua. Varsinkin, kun se on saanut selvästi edeltäjäänsä paremmat arvostelut Goodreadsissa.