torstai 17. marraskuuta 2011

Jussi Kaakinen, Juha Kuisma, Kirsti Manninen: Suomen lasten historia

Kun Leena Lumi ja Annika kirjoittivat blogeissaan 'Suomen lasten linnakirjasta', muistin, että minunkin kirjahyllystäni löytyy tälläinen Suomen lasten jotain teos. Kirjailijat ovat vain eri, samoin kustantamo. Mutta nimessä on ainakin jotain samaa.



   Suomen lasten historia (2005), jonka on kirjoittanut Juha Kuisma ja Kirsi Manninen ja kuvittanut Jussi Kaakinen, on kuvaus Suomen historiasta lasten silmin, vuodesta 2500 eaa. aina vuoteen 2000 saakka.
   Kirjan päähenkilönä seikkailevat jokaisessa tarinassa tyttö sekä poika ja heidän suomenpystykorvansa. Sen sivuilla lapset seikkailevat Turussa, Viipurissa, Helsingissä, lähtevät Amerikkaan, sotaa pakoon,  joutuvat erillaisten ongelmien takia pulaan ja tekevät arkiaskareitaan
 

Yleisesti ottaen hyvin lapsiystävällinen kirja. Sen taitava kuvitus, tietoaukeamat jokaisen tarinan jälkeen, sekä muutaman sivun tarinat, ovat kaikki viihdyttäviä, hyvin suunniteltuja ja toteutettuja. Itse en enää voi oikeastaa kuvitella asiaa lapsen näkökulmasta, joten tämä on vain oma mielipiteeni.
      Tarinoissa, vanhempia lukijoita ajatellen, on suht kaavamainen juoni, jonka kyllä huomaa välittömästi. Se ehkä hieman tylsistyttää kirjaa, mutta minua ei se suuremmi haitannut. Lapsille tarinat ovat varmasti jännittäviä sekä hauskoja. Niissä on myös paljon oivaltamista tiettyjen jokaisessa tarinassa esiintyvien elementtien takia. Tässäkin kirjassa lähestyminen historiallisiin tapahtumiin ja historiaan on lapsien kannalta hyvin mielenkiintoinen, mutta samalla myös opettavainen.
    Jos on nyt myönnettävä, niin voin kertoa lukevani tätä kirjaa yhtenä niistä "varmoista kirjoista". Sillon, kun tekee mieli lukea niin tartun joko tähän tai Kolmeen muskettisoturiin, tosin tämä on vaihtoehto yksi, sillä se on selvästi nopeampi lukuista tekstiä. Eikä tarinasta jää mitään tärkeää pois, vaikka hyppäisikin 60 sivun ylitse.

Itse en varmasti kuulu enää tämän kirjan lukijakuntaan, mutta siitä huolimatta jaksan selailla kirjaa aina, kun minulle tulee himo lukea historiallisia seikkailuja käyttämättä ollenkaan aivojani.

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Sivujen välissä - Aloitus!

Selaillessani tässä oikein tyylikästä punakantista lukupäiväkirjaani ja miettiessäni mitä seuraavaksi alkaisin lukemaan, juolahti mieleeni oikein päätön ja hullu ajatus. Voisin alkaa pitää kirjablogia!
 Mielettömän siitä tekee se, että olen kokeillut kirjoittaa päiväkirjaa ja elämäntapablogia aikaisemminkin ja aika huonoin tuloksin. Juuri selailin uusinta päiväkirjaa, oho, edellinen merkintä oli marraskuun lopulta 2010.
     Olen kuitenkin selaillut kirjablogeja (ja löytänyt suosikkini niiden joukosta) ja huomasin, ettei edes suosituimmilla ole kuin muutamia kymmeniä päivityksiä vuodessa. Ehkäpä siis minäkin voisin selviytyä.
       Lukijana luen miltei kaikkea nuortenkirjoista elämänkertoihin. Trillerit ja elämänkerrat ovat erityisen lähellä sydäntä, sen sijaan dekkareita en voi sietää, vaikka niitäkin on (osittain pakotettuna) tullut luettua.

Blogin pitäjänä haluan jakaa mielipiteitäni lukemistani kirjoista, täysin amatöörin näkökulmasta ja osittain puolueellisesti ja ennakkoluuloisesti. Joten arvostelujani ja mielipiteitäni ei kannata ottaa kamalan vakasti. Päätavoitteeni on kuitenkin kertoa kirjoista muille ja tuoda iloa jonkun toisen lukutoukan elämään, jos hän vaikka löytäsi uuden lempikirjansa näistä minun esittelemistäni.

     Hyviä lukuhetkiä toivottelee, Hanna