Holly Bourne: Oonko ihan normaali?

Ottaen huomioon, miten paljon pidin tästä kirjasta, tätä bloggausta on kyllä saanut odottaa. Oonko ihan normaali on pyörinyt päässäni useaan otteeseen ihan yllättäenkin. Kuulin siitä alkukeväästä paljon hyvää ympäri kirjablogeja, joten päätin itekin tarttua tähän kirjasarjan aloitusosaan.

* * * * *

16-vuotias Evie haluaa olla ennen kaikkea normaali. Hukattuaan kolme vuotta elämästään taisteluun pakko-oireista häiriötä (OCD) vastaan hän lopettelee lääkitystään ja aloittaa uuden koulun, jossa häntä ei tunneta ”tyttönä joka sekosi”.

Kuten kaikki muutkin, Evie juhlii, saa uusia ystäviä ja uskaltautuu deittailun saloihin. Epäterve suhde ajaa häntä kuitenkin takaisin ahdistuksen ja pakkomielteiden maailmaan. Mutta kuinka Evien uudet ystävät, taiteellinen Amber ja räväkkä Lottie, voisivat auttaa, kun hän ei suostu kertomaan ongelmistaan kenellekään?

* * * * *

En tiedä voiko kirjaa kuvata sanalla raikas, mutta sitä Oonko ihan normaali kuitenkin on. Uskallan sanoa itseäni jo jossain määrin kokeneeksi nuorten kirjallisuuden lukijaksi, ja uskallan myös väittää, että Oonko ihan normaali on jotain ihan erilaista. Tällä en välttämättä tarkoita, että se on tajunnanräjäyttävä tulevaisuuden klassikko (tosin sen pitäisi olla), mutta siinä on niin paljon kaikkea sellaista, mitä nuorten kirjoissa on harvoin.

Oonko ihan normaalin keskeisimmäksi teemoiksi nousevat ystävyyssuhteet, sekä mielenterveysongelmat. Ei kuulosta kovin uniikilta eihän?
Mutta Holly Bourke on kirjoittanut niistä aivan uudella tavalla. MIelenterveysongelmista kärsivä Evie ei ole masentunut tai anoreksinen, hän ei murhaa ketään skitsofrenian tai psykoosin nimissä, vaan on OCD:stä parantuvat teini, joka haluaa elää normaalia elämää. Normaalisti mielenterveysongelmia kuvataan kirjoissa pitkälti masennuksen, anoreksian tai harhojen kautta, joka luo melkein väistämättä synkän tunnelman heti alkuunsa. Kaikki tuntuu menetetyltä, ja oman mielen koukerot painavat syvälle maan sisään. Evien kamppailu kohti normaaliuutta on paikoitellen raastavaa, mutta myös täynnä onnellisia hetkiä ja uusia kokemuksia sekä toivoa.

Ystävyys ohittaa Oonko ihan normaalissa sen perinteisen rakkaustarinan. Evie löytää kirjan alussa uudet ystävänsä Amberin ja Lottien, ja kirjan edetessä he julistautuvat ylpeinä vanhoiksi piioiksi, ja omien sanojensa mukaan valtaavat termin positiiviseen käyttöön. Oonko ihan normaali on ehdottomasti feministinen kirja, ei ainoastaan Vanhojen piikojen feminististen kokousten takia, vaan myös siksi, että siinä keskitytään juuri tyttöjen väliseen ystävyyteen. Niin monessa suositussa nuorille ja tytöille suunnatussa kirjassa naispuolinen päähenkilö on vailla naispuolisia ystäviä. Mutta tästä kirjasta niitä löytyy. Kuten myös tyttöjen välistä solidaarisuutta, ja feministisiä huomioita yhteiskunnasta.

Huomasin ärsyyntyväni paikoitellen Evien käytöksestä, kuinka hän oikeutti niin monta asiaa normaaliuuden tavoittelulla, tai ohitti tekojensa seurauksia sairautensa avulla. Ja joka kerta, kun tämä tapahtui, tunsin pienen syyllisyyden piston sisälläni. Koska tiedä kyllä, ettei se aina ole vaan niin yksikertaista. Ja juuri tämän vuoksi mielenterveysongelmien esiintuominen laajemmin kaikissa asiayhteyksissä on tärkeää. Että ihmiset, jotka eivät niistä kärsi, ymmärtäisivät paremmin miten ne toimivat.

Teknisesti Holly Bourne on rakentanut ihanan monipuolisen kirjan. Hänen kirjoitustyylinsä on virkistävää, ja mielestäni nuoret tavoittavaa. Ei tule sellaista oloa, että täti yrittää nyt olla cool, vaan oikeasti ollaan kohdeyleisön kanssa samoilla aalloilla. Hahmoihin kaipasin paikoitellen hieman kiintymispintaa; joissain kohdissa he tuntuivat hieman etäisiltä. Ja viime aikaisten lukukokemusteni tapaan myös tässä kirjassa kaikilla tuntuu olevan vähän kurjaa.

Oonko ihan normaali on monipuolinen ja moderni kokonaisuus, jossa nuorten (naisten) maailmaan luodaan aiempaa laajakatseisempi silmäys. Hahmot kohtaavat realistisia ongelmia ja löytävät niihin realistisia ratkaisuja eläessään suhteellisen realistisia elämiänsä. Vaikka kuinka juhlisin ystävyyden korostamista, jäin silti kaipaamaan ihan vähän sitä rakkaustarina-aspektia. Sen kuitenkin löytää niin monesta muusta kirjasta, että jo pelkästään feminismin takia annan senkin anteeksi. Jään enemmän kuin innoissani odottamaan sarjan seuraavaa osaa, ja vannon, että tulen jatkamaan näiden kirjojen parissa sarjan loppuun saakka!

* * * * *

XXXX½

Am I Normal Yet?

Usborne Publishing Ltd (suom. Gummerus)

Julkaistu 2015 (suom. 2017)
Kustantajalta

Suomeksi

Sivuja 412

Kuva minä, Lainaus Gummerus

Neljännesvuoden bloggaamattomia, n:o 1

Tammi- ja helmikuu olivat täydellinen aloitus tälle lukuvuodelle, mutta jostain syystä Netflix ja koulu (ja yleinen saamattomuus) ovat viime aikoina vaatineet veronsa niin bloggauksien, kuin lukemisenkin saralla. Keskeneräisten kirjojen ja äänikirjojen lisäksi luonnoksissani on roikkunut useamman kirjan aloitettu bloggaus, jota en koskaan ole jaksanut viimeistellä. Sen vuoksi päätin nyt koota vuoden ensimmäisen neljän kuukauden bloggaamattomia kirjoja samaan postaukseen.

Suomen historia

Petri Tamminen, Otava, 2016, arvostelukappale kustantajalta, suomeksi
Petri Tammisen  Suomen historia on kekseliäs teos. Se on riisuttu, valloittava ja koskettava. Pieni kirja pienistä ihmisistä. Tarinoita vuosilta Suomen itsenäisyyden ajalta. Kirjablogeissa on alkuvuodesta puhuttu tästä paljon, enkä usko, että mitään uutta sanottavaa minulla enää on. Kyseessä on nopeaksi välipalakirjaksi koottu historiankirja, jonka lyhyistä muisteluista löytää välillä laajankin kuvan aikanasa Suomesta. Pelottavalla nimellä varustettu positiivinen yllätys, joka sopii monenlaisille lukijoille, ei ainoastaan historiasta kiinnostuneille.

Olisin halunnut lainata koko kirjan tähän postaukseen, mutta lukijaystävällisyyden vuoksi pitäydyn ainoastaan yhdessä lainauksessa:

"Aino kulki metsissä ja itki. Hänen sydänsuruaan ei voinut lievittää mikään muu kuin se, että kylän naiset painelivat hänen rintojaan suurella lämpimällä silitysraudalla, eikä sekään lievittänyt paljon."

Fantastic Beasts and Where to Find Them

J.K. Rowling, suom. Ihmeotukset ja niiden olinpaikat: alkuperäinen käsikirjoitus (julkaistaan syyskuussa 2017, Tammi), 2016, englanniksi, oma
Ihmeotusten käsikirjoitus oli loppuvuoden 2016 odotetuin kirjatilaukseni. Se julkaistiin englanniksi syntymäpäivänäni ja odotin tosiaan sen saapumista kuin kuuta nousevaa. Ja sain sen lopulta kuukautta myöhemmin, koska kirja oli seilannut Helsigin ja Jyväskylän väliä useamman kerran, ennen päätymistään vanhempieni postilaatikkoon. Aikainen joululahja vai myöhäinen syntymäpäivälahja?

Jos joltain on mennyt ohi, Harry Potter on yksi suurimmista kirjarakkauksistani ikinä. Ja kun Ihmeotukset tuli elokuviin, kaikki toiveeni täyttyivät. Lisää Potter-elokuvia, J.K. Rowlingin käsikirjoitus, Eddie Redmayne päähenkilönä. Kyllä kiitos. Ja vaikka kirjana julkaistussa spin off-elokuvan käsikirjoituksessa on hieman rahastamisen makua, ei haittaa.

Ihmeotusten käsikirjoitus on lisäpalkinto Potter-faneille, taattua Rowling laatua, ja samaa tuttua taianomaisuutta täynnä oleva kurkistus elokuvan kaikista pienimpiin yksityiskohtiin. Sen avulla pääsee vielä kerran fiilistelemään elokuvaa, ja huomaamaan asioita, jotka menivät ehkä teatterissa ohitse.

Jos piti Ihmeotuksista elokuvana, varmasti pitää myös sen käsikirjoituksesta. Lisäpisteitä saa se, että kyseessä on ehkä maailman kauneinen kirja, joka on koristeltu kannesta kanteen 20-luvun inspiroimilla kuvioilla ja art decon ihanuuksilla, sekä valloittavalla kuvituksella.

Oma huone
Virginia Woolf, A Room of One's Own, 1929, suomeksi, kirjastosta
En ole koskaan aiemmin lukenut Virginia Woolfin kirjoja. Lukiosta saakka Mrs. Dalloway on ollut lukulistallani, mutta jostain syystä en ole löytänyt oikeaa fiilistä lukea sitä. Feministisen lukuhaasteen kunniaksi päätin tutustua vihdoin hänen tuotoksiinsa. Valitsin tosin huomattavasti lyhyemmän, ja enemmän faktapohjaisen Oman huoneen. Se on essee, joka perustuu Woolfin luentosarjaan naiskirjailijoiden asemasta.
Woolfin kirjoitustyyli iski minuun välittömästi, hänen tapansa kirjoittaa tajunnanvirtaa on samaan aikaan koukuttavaa ja hieman sekavaa. Huomasin, että tekstin lukeminen on yllättävän hidasta, kun sitä lukee ensimmäistä kertaa. Olen lukenut kouluun englanninkielisiä artikkeleita nopeammin, kuin Oman huoneen tekstiä suomeksi.

Tulen innoissani jatkamaan Virgina Woolfin luku-uraani. Orlando odottaa aloitettuna sopivaa hetkeä, ja Mrs. Dalloway tulee olemaan kesän must read. Suunnitelmissani on myös lukea Oma huone vielä kerran uudelleen, sillä tajunnanvirta vaatii vielä hieman totuttelua.

Sanantuojat
Silvia Plath, Plath: Poems, 1987, suomeksi, kirjastosta
Luen harvoin runoja, ja vielä harvemmin ymmärrän niitä. Enkä ymmärtänyt nytkään, vaikka kuinka halusin. Lähdin innoissani tutustumaan feministiseksi runoilijaksi tituleeratun Plathin kuoleman jälkeen kottuun runokokoelmaan. Luin kirjan esipuheen, jossa runojen merkityksiä avattiin kattavasti, mistä annan loputtomasti kiitosta suomennoksen tekijälle. Siitä huolimatta, kamppailin koko kirjan läpi runojen lukemisen kanssa.

Sylvia Plathin elämä ja ura ovat kiinnostavia, ja olen lukenut hänestä viime aikoina paljon. Hänen mielenterveyden ongelmansa näkyvät selvästi Sanantuojissakin, en ole koskaan lukenut yhtä masentavia runoja niin paljoa yhdellä kertaa. Muutamat runot olivat koirankorvien arvoisia, mutten koskaan muistanut kerätä niitä talteen pystyäkseni lainaamaan niitä tässä postauksessa. Vaikka Sanantuojat ei kasvattanut rakkauttani runouteen, innostukseni lukea Lasikuvun alla sen sijaan kasvoi!

+ All the Bright Places (JUONIPALJASTUKSIA-ish)
Jennifer Niven
Ensimmäinen kirja piiiitkään aikaan, jonka ole jättänyt keskeen tarkoituksella. Oikeastaan vain yhdestä syystä. Pidän onnellisista lopuista. Luin muutaman Goodreads-arvostelun, ja aloin pelätä pahinta, kun monessa käytettiin sanavalintaa 'ongelmallinen'. Ja kun kirjassa mainittiin sanat itsemurha ja masennus, en tehnyt muuta, kuin selannut kirjan läpi, lukenut kaikki tärkeimmät kohdat ja todennut ettei se ollut minua varten. Ainoastaan 13 syytä on ollut kirja, jossa itsemurha on ollut keskeisenä teemana, ja josta olen todella pitänyt. Sen takia jätin myös All the Bright Places:n kesken. Tarina vaikutti aivan liian masentavalta alusta saakka, ja loppupuolen tapahtumat eivät myöskään vakuuttaneet.

Mutta jos raskaampi YA kiinnostaa yhtään, kannattaa varmasti vilkaista tätä kirjaa. Tavallaan ymmärrän miksi kyseessä on pidetty teos, mutta kaikesta ei vaan voi pitää. Ja välillä on hauska jakaa myös negatiivisia kokemuksia täällä blogin puolella. 

Margaret Attwood: Orjattaresi

Margaret Attwoodin Orjattaresi on ollut monella tavalla ajankohtainen tänä vuonna. Sen painoksia on ostettu Amazonista loppuun Donald Trumpin presidentiksi valitsemisen jälkeen (samoin kävi Orwellin 1984:lle). ja siitä ollaan tekemässä TV-sarjaa, joka trailerista päätellen vaikuttaa ihan katsottavaltakin.

* * * * *

Hedelmälliset naiset on alistettu synnytyskoneiksi, jotka kiertävät ylhäisöperheissä tekemässä lapsia. He ovat orjaakin huonommassa asemassa, sillä heillä ei ole edes omaa nimeä: heitä kutsutaan kulloisenkin isäntänsä, ruumiinsa haltijan mukaan. Mutta myös yläluokan rouvat ovat naisvihan uhreja: kukaan nainen ei saa lukea, kukaan nainen ei saa asua yksin. Ja vähitellen kapinan siemenet itävät kaikkien luokkien, kaikkien kastien naisissa.

* * * * *

Pohdin pitkään kirjoittaisinko postauksen tästä vai en. Lopulta päädyin tähän ratkaisuun puhtaasti siksi, että minulla oli ihan liikaa sanottavaa aiheesta. Ei ainoastaan Orjattarestasi, vaan myös teemoista sen ympärillä. Kirjasta kertoo paljon jo se, että Goodreadsia selatessa suosituimpia feminismi-teeman alle osuvia kirjoja, taitaa tämä olla listan ensimmäinen.

Orjattaresi sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa Yhdysvalloista on tullut Gileiad: fundamentalisti kristittyjen johtama, totalitaristinen ja vahvasti patriarkaalinen diktatuuri, jossa sukupuolten välinen tasa-arvo on unohdettu asia. Attwood on dystopiassaan venyttänyt äärimmilleen, ja yli rajojen, niitä ilmiöitä, joiden ongelmallisuudesta nyky-yhteiskunnassa keskustellaan; Fundamentalismi, sukupuoliroolit, luokkajako ja naisten oikeudet omaan ruumiiseensa. Samalla kyseessä on kiinnostava "tutkielma" demokraattisen järjestelmän muuttumisesta totalitaristiseen järjestelmään nopeammin, kuin kukaan ehtii huomata. Tätä lukiessa pääsi hyödyntämään valtio-opin luentoja, kun yritti miettiä nimitystä kirjan hallintomuodolle (ja päädyin kuitenkin tuttuihin ja turvallisiin totalitarismiin ja diktatuuriin)

Yksittäisenä asiana täytyy nostaa esille kirjan kauheimpia, ja ajatuksia herättävimpiä hetkiä. Ne ovat niitä, kun kirjan päähenkilö, Offred, muistelee maailmaa ennen Gileiadin syntyä. Hänen feministiäitiänsä, tytärtään ja aviomiestään. Kuinka hän kävi töissä ja eli normaalia elämää. Aiemmin lukemissani dystopioissa muutos paremmasta pahempaan on tapahtunut niin kauan aikaa sitten, ettei kukaan oikeastaan muista sitä. Orjattaresi kauheutta lisääkin juuri se, että paremmat ajat ovat aivan kulman takana.

Oma fiilikseni kirjasta on edelleen ristiriitainen. Huomaan näin jälkeenpäin alkaneeni pitämään sitä maineensa arvoisena, ja todella hyvänä teoksena. Mutta samalla kuitenkin sen toivoton sävy, ja omalla tavallaan katkeran suloinen loppu ovat edelleen jääneet pahana jälkimakuna suuhun. Ehkä juuri näiden fiilisten takia on syytä sanoa Attwoodin onnistuneen sanomansa perille viemisessä?

"Better never means better for everyone... It always means worse, for some"
Epäpätevästi suomennettuna: Parempi ei koskaan tarkoita parempaa kaikille... Se tarkoittaa aina pahempaa joillekin

 Kyseessä on tärkeä kirja. Se on nopeasti luettava ja sujuvasti kirjoitettu romaani siitä, miten asiat pahimmillaan voisivat olla. Kirjan yhteiskunta on rakennettu uskottavaksi, sellaiseksi, jonka muodostuminen ei olisi mahdottomuus oikeissa olosuhteissa. Mattwood ei turhaa kutsu kirjaansa spekulatiiviseksi fiktioksi. On pelottavaa, miten läheltä nykymaailmaa siinä aika ajoin kuljetaan.

Loppukevennykseksi: tätä Tumblr-postausta ajattelin liian usein kirjaa lukiessani

* * * * *

XXXXX

The Handmaid's Tale

Kustantaja Anchor Books, suom. Tammi

Julkaisu vuosi 1985

Englanniksi

Kirjastosta

Kuva Penguin Australia, lainaus Rising Shadow

Feministin Netflix

Viimeisen reilun vuoden aikana lukuharrastukseni suurin uhka on ollut Netflix. Ja vaikka lukutavoitteeni saavuttaminen lähestyy hyvää vauhtia, olen taas alkanut viettää enemmän ja enemmän aikaa dokumenttien ja tv-sarjojen parissa. Sirrin feministisen lukuhaasteen innoittamana päätin jakaa myös yhden ei-kirjallisen kokemuksen, ja suositella kaikille aiheista kiinnostuneille muutamia Netflix-dokumentteja haasteeseen liittyen.

En mene lupaamaan, että näitä olisi vielä nähtävissä huomenna, tai kuuden kuukauden päästä, mutta tässä tämän hetken Netflix-tarjonnasta uudelle, ja vähän vanhemmalle feministille (lähinnä) dokumenttisuosituksia.

The Mask You Live in:
Dokumentti, joka käsittelee hypermaskuliinisuuden, sekä noin yleisesti, maskuliinisen kulttuurin haitallisuutta pojille ja miehille. Siinä käsitellään kattavasti esimerkiksi puhumattomuuden kulttuurin seurauksia, mutta myös ratkaisuja ongelmiin. Valitettavan usein unohdettu aihe, kun keskustellaan feminismistä, mutta mikä ainakin itseäni on alkanut kiinnostamaan yhä enemmän ja enemmän. Suosittelen myös tutustumaan sukupuolentutkimuksen termiin kriittinen miestutkimus, jos tämä aihe kiinnostaa.
 The Mask You Live in on palkittu useilla elokuvafestivaaleilla, ja sen ohjaaja, Jennifer Siebel Newson on ollut mukana tekemässä kolmea muutakin tällä listalla olevaa dokumenttia. (The Hunting Grounds, Miss Representation ja Invisible War).Traileri

The Hunting Ground:
(Suomeksi Uhka kampuksella) Dokumentti, jossa pureudutaan Yhdysvalloissa, yliopistojen kampuksilla tapahtuvaan seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Siinä ääneen pääsevät uhreiksi joutuneet naiset sekä miehet, yliopiston henkilökunta, sekä kaksi nuorta naista, jotka päättivät nostaa kanteen entistä yliopistoaan vastaan. The Hunting Ground kaikkea muuta kuin onnellinen dokumentti, vaikka jonkinmoista inspiroivuutta siinä kuitenkin on. Traileri


She's Beautiful When She's Angry
Yhdysvaltain modernin naisasialiikkeen synnystä kertovassa dokumentissa haastatellaan toisen aallon feministejä, jotka ovat 1960- ja -70-luvuilla vaikuttaneet naisten oikeuksien vapautumiseen. Kiinnostava historiallinen katsaus feminismin niihin vaiheisiin, joita nykyään käsitellään (ainakin omasta mielestäni) yllätävän vähän. Mukavan kevyt, vaikka asiarikas katselukokemus esimerkiksi The Hunting Groundin vastapainoksi. Traileri

Miss Representation

Jälleen yksi Jennifer Sibel Newsonin dokumentti, jossa keskustellaan teinityttöjen kanssa median tarjoamasta naiskuvasta. Lisäksi pohditaan positiivisten roolimallien merkitystä sekä median mahdollisuuksia vahvistaa tätä kuva, nykyisen yksipuolisten ja kyseenalaisten mallien sijasta. Elokuvan "taglinenä" toimii "et voi olla sitä, mitä et näe" ("You can't be what you can't see"), ja ehdottomasti tämän listan voimaannuttavin dokumentti! Traileri

Matt Shepard is Friend of Mine
Toinen, aiheeltaan ei niin kevyt dokumentti, kertoo homofobian seurauksena murhatusta Mathew Shepardista. Tapaus nostatti kohun Yhdysvalloissa, ja nosti aiheen suuren yleisön tietoisuuteen. Dokuementin tavoitteena on kertoa ihmisestä tapauksen takana, mitä muuta Mat Shepard oli kuin raa'an henkirikoksen uhri. Saatoin itkeä melkein yhtä paljon kuin Bridegroomia katsoessani, joten herkempien kannattaa varata nenäliinoja matkaan. Traileri

Iris
Seuraavana katselulistallani tulee olemaan edesmenneen Albert Mayslesin dokumentti 'Iris', joka kertoo 95-vuotiaasta muoti-ikonista, Iris Apfelistä. Viime aikoina olen törmännyt Apfelin persoonaan useammin mediassa, ja olen kiinnostunut kuulemaan enemmän hänestä. Muoti-ikonina, ja jonkinmoisena edelläkävijänä hän sopii hyvin tähnkin feministilistaukseen. Traileri

+ Ei enää Netflixissä:
The Invisible War
Hyvin saman tyyppinen dokumentti kuin The Hunting Ground, lukuunottamatta sitä, että tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltain armeijaan. Seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi joutuneiden kokemuksista rakentuvassa tarinassa seurataan armeijan oikeuslaitoksen toimia, ja luodaan katsaus järkyttävän kokoisiin tilastoihin. Suomalaisen silmin armeijan oikeusjärjestelmä tuntuu lähes yhtä käsittämättömältä, kuin yliopistojen kehotukset jättää raiskausket ilmoittamatta. Jos haluaa feministiraivoa, suosittelen tätä lämpimästi. Traileri

Onko muita Netflix-dokumentteja joita suosittelisit? Oletko nähnyt, tai aiotko katsoa joitakin näistä mainitsemistani?

Kuvat: IMDb, IMDb, The Representation Project, IMDb, IMDb & IMDb

Rebecca Solnit: Men Explaining Things to Me

Törmäsin kirjaan Men Explaining Things to Me puoliksi vahingossa. Etsin Feministiseen lukuhaasteeseen lukemista Goodreadsista, samalla selasin tutkimuskirjallisuutta kandidaatin tutkielmaani varten, ja kävin läpi feminstisiä Tumblr-blogeja. Kaikkia näitä kolmea yhdistää se, että päädyin lopulta lukemaan Rebecca Solnitin kirjasta (joka julkaisunsa aikoihin inspiroi Academic Men Explaining Things to Me-blogia).

* * * * *

In her comic, scathing essay “Men Explain Things to Me,” Rebecca Solnit took on what often goes wrong in conversations between men and women. She wrote about men who wrongly assume they know things and wrongly assume women don’t, about why this arises, and how this aspect of the gender wars works, airing some of her own hilariously awful encounters.(- -)
This book features that now-classic essay with six perfect complements, including an examination of the great feminist writer Virginia Woolf ’s embrace of mystery, of not knowing, of doubt and ambiguity, a highly original inquiry into marriage equality, and a terrifying survey of the scope of contemporary violence against women.

* * * * *

Rebecca Solnitin feministisistä esseistä koostuva Men Explaining Things to Me on sisällöllisesti mielenkiintoinen, ja esteettisiltä ominaisuuksiltaan tajunnan räjäyttävän kaunis. Niinkin kaunis, että olin lukupäiväkirjaani kirjoittanut siitä kahteen kertaan, samalle sivulle, täysin samoilla sanoilla "esteettisesti mielyttävä kirja".

Käytän tätä ilmaisua varmasti jokaisesta feministisestä kirjasta, mutta Solnitin esseekokoelma on hyvin ajatuksia herättävä. Mutta vielä enemmän se on silmiä avaava. Vaikka esseet käsittelevät jonkin verran tyypillisiä feminismiin liittyviä teemoja, ainakin itsestäni tuntui siltä, että monet niiden aiheista ovat lähestymistavoiltaan edes vähän normaalista poikkeavia. Kirjan nimikkoessee on se, jota pidetään, nyt jo feministisessä keskustelussa asemansa vakiinnuttaneen, mensplaining-termin alkulähteenä.

Jos jotain pahaa sanottavaa Solnitin esseistä pitäisi sanoa, on se, että olisin kaivannut viitteitä tukemaan esimerkiksi hänen esille tuomia tilastojansa. Kahden yliopistovuoden aikana lähdekritiikki on alkanut pilata lukukokemuksiani, ja arvioin jatkuvasti tekstien tieteellistä luotettavuutta. Vaikka todellisuudessa yleensä kustantajat poistavat kaiken akateemisuuden "valtavirtalukijoille" julkaistavista kirjoista, joten syy tässäkin tapauksessa on luultavasti siellä päässä.

Olen lukenut viime aikoina yllättävän paljon feminististä kirjallisuutta. Romaaneja, esseitä, runoja. Sen takia huomaan myös hakeutuvani jatkusvasti kohti monimutkaisempaa lukemista aiheesta (Toinen sukupuoli, tapaamme vielä). Haastavuudeltaan Solnitin esseet eivät ole kovinkaan vaikeita, mutta tiettyjä perusasioita kannattaa olla hallussa, jotta kirjasta voi nauttia sen kaikessa kauneudessaan. Kokonaisuutena kirjoitustyyliltään se on samaan aikaan asiallisen vakavaa, mutta myös helppoa, hauskaa, ja nopeasti luettavaa tekstiä. Esseiden hienoimpia hetkiä ovat yksittäiset virkkeet, joissa on onnistuttu tärkeitä teemoja tekstien ympäriltä. Kyseessä on varmasti yksi tämän vuoden lainattavimmista kirjoista, joita tulen lukemaan.

The ability to tell your own story, in words or images, is already a victory, already a revolt

Men Explaining Things to Me ei välttämättä ole feministisen teorian klassikkoteos, mutta jonkin asteen klassikko aseman se on kuitenkin saavuttanut. Se on nopealukuinen, ja täynnä erittäin hyviä lainauksia. Humoristisen asiantuntevalla asenteella kirjoitetut esseet käsittelevät tuttuja ja vähän vieraampia feministisiä teemoja, ja varmasti jokainen löytää suosikkinsa näiden joukosta. En voi olla kehumatta tätä maasta taivaisiin, mutta kyseessä on varmasti paras feminismiin liittyvä kirja, jonka olen lukenut.

Jos Chimamanda Ngozi Adichien Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä tuntui liian helpolta tai tutulta sisällöllisesti, suosittelen ehdottomasti etsimään tämän teoksen käsiin. Samalla voi jo vähän fiilistellä feministisiä esseistä, sillä maaliskuussa julkaistaan (vihdoin) suomeksi Roxane Gayn Bad Feminist esseekokoelma!

My liberte, egalité, sororité, if you will 

* * * * *

XXXXX
Julkaisuvuosi 2014
Kustantaja Haymarket Books
Luettu yliopistolta lainattuna e-kirjana (+ oma fyysinen kopio)
Englanniksi
Sivuja 130
Kuva minä, lainaus Goodreads

Chimamanda Ngozi Adichie: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä

Chimamanda Ngozi Adichien teos aiheutti joulukuussa pienimuotoisen valtakunnallisen hämmingin, kun muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriö yhdessä muutaman yliopiston ja feministisen ajatushautomo Hatun kanssa ilmoittivat kirjan jakamisesta keväällä 2017 kaikille Suomen yhdeksäsluokkalaisille (Iltasanomien uutinen). Itse olin tietenkin aiheesta positiivisesti yllättynyt, ja kiinnostukseni tätä pienen pientä, TEDtalk puheeseen perustuvaa esseetä kohtaan heräsi.

* * * * *

Minulle feministi on kuka tahansa, joka myöntää, että sukupuoli aiheuttaa ongelmia ja että meidän on löydettävä niihin ratkaisu, pystyttävä parempaan. Meidän kaikkien, niin naisten kuin miestenkin.

* * * * *

Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä on perusasioissa pitäytyvä "ohjekirja" feminismiin. Jos on lukenut vähänkään enempää aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, uutta asiaa ei juuri tule saamaan. Sen sijaan kirja ehdottomasti tarjoaa uudenlaisen näkökulman feminsmiin, sillä Adichie käsittelee varsin laajasti kotimaansa Nigerian käsityksiä sukupuolien rooleista, velvollisuuksista ja oletuksista. Näitä oppeja voi toki soveltaa jossain määrin myös suomalaiseen yhteiskuntaan jossain määrin. Vaikka ei voisi samaistua siihen, ettei pääse naisena ilman miestä baariin, paljon tutumpaa on keskustelu siitä kuuluuko miehien maksaa ensimmäisillä treffeillä (oma kantani on, että kukin maksakoon omat ruokansa).

Tämän teeman suhteen olen hyvin helposti provosoituva, joten olen pyrkinyt mahdollisuuksien mukaan olemaan lukematta uutisointia, ja erityisesti kommentointia liittyen tämän kirjan jakamiseen koululaisille. Oletan keskustelun kuitenkin painottuvan voimakkaasti siihen, että tämän kaltainen kirja korostaa ainoastaan naisten oikeuksia, että miehillä menee huonommin ja niin edelleen. Adichie kuitenkin nostaa esille myös miehiin kohdistuvat paineet vanhanaikaisissa sukupuolirooleissa ("poikia opetetaan pelkäämään arkuutta, heikkoutta ja herkkyyttä").

Vahvasti esimerkkeihin tukeutuva teksti on mielestäni aiheeltaan hyvin tärkeä, viihdyttävästi kirjoitettu ja nopeasti luettava teksti. Se antaa mahdollisuuden tutustua sekä nigerialaiseen että yhdysvaltalaiseen kulttuuriin sukupuolten välisen tasa-arvon näkökulmasta, ja tarjoaa uusia näkökulmia feminismiin vasta tutustuville.

Jos teosta ei saa käsiinsä, se on kuunneltavissa lähes samanlaisena myös AdichienTEDx Talks puheena, jonka upotan vielä tämän postauksen lopuksi. Sitä ennen nostettakoon esiin koko kirjan kaunein ja sisältörikkain sanoma:

"Kulttuurimme ei määrää, millaisia olemme. Me määräämme, millainen kulttuurimme on. Ellei kulttuuri anna naisille täysiä ihmisoikeuksia, me voimme ja meidän täytyy muuttaa sitä niin, että se antaa."
(Culture does not make people. People make culture. If it is true that the full humanity of women is not our culture, then we can and must make it our culture)




* * * * *
XXXX
Julkaisuvuosi 2017
Kustantaja Otava
Luettu kirjana
Arvostelukappale
Suomeksi
Alkuperäinen: We All Should Be Feminists
45 sivua
Kuva: Minä, Lainaukset takakannesta/kirjasta

Caitlin Moran: Naisena olemisen taito

Naisten viikolle tekemäni Feministin TBR-listan ensimmäinen luettu kirja, oli Caitlin Moran Naisena olemisen taito. Kuten on varmaan ilmeistä, olen suunnitellut tämän kirjan lukemista jo jonkin aikaa, ja olen kuullut siitä oikeastaan pelkästään hyvää.

"Miksi brasilialainen vahaus on naisten kansalaisvelvollisuus? Saako huulia turvottaa Botoxilla? Mikä olisi sopiva nimi vaginalle? Miksi jokikistä vastaantulijaa tuntuu kiinnostavan, milloin kolmikymppinen nainen aikoo hankkia lapsia? Ja miksi, MIKSI rintsikat hiertää? Caitlin Moran tulee ja pelastaa ja vastaa näihin postmodernia naista askarruttaviin kysymyksiin - toki muihinkin - kirjassaan Naisena olemisen taito, joka on osin muistelma, osin saarna. (...)  Moranin henkilökohtainen historia taipuu yleisiksi epäkohdiksi ja feministisiksi kysymyksiksi. Lopputuloksena on 2000-luvun feministinen manifesti." - Goodreads

Käytännössä kyseessä on Moranin omaa elämää, sekä feminismiä käsittelevä teos. Hän kertoo lapsuudestaan, työpaikoista, naimisiin menemisestä, lapsien hankkimisesta ja vanhentumisesta. Samalla, kun hän kertoo omista kokemuksistaan, hän linkittää tarinansa myös johonkin yleismaailmalliseen teemaan ja feminismiin. Luvut ovat täten järkevästi rakentuneita, ja kirjaa on erittäin helppo seurata. Viittaukset aiemmin mainittuihin ei jää roikkumaan irrallisina ilmaan, vaan niihin on helppo tarttua, vaikka siitä olisi mainittu viisi kuusi lukua sitten.

Moranin tapa kirjoittaa, ja hänen valitsemansa aiheet varmasti jakavat lukijoiden mielipidettä. Itse pidin hänen suorasukaisesta, paikoitellan hyvinkin ronskista kielenkäytöstä, jossa kirosanoja ja "ei-sopiviksi" katsottuja ilmaisuja viljeltiin reippaaseen tahtiin. Ei voi kuin ihailla, miten rennosti ja kevyen oloisesti hän on onnistunut kirjoittamaan sellaisista aiheista kuten abortti ja seksi. Toisaalta se on mitä ilmeisimmin kirjan tavoite, rikkoa tabuja ja puhua aiheista, joista yleensä vaietaan. 

Moranin lähestyminen feminismiin on aika tavallinen, eikä hänen tekstinsä välttämättä tarjoa uusia ideoita. Hän onnistuu heijastamaan kuitenkin yleismaailmallisia ongelmia omaan elämäänsä, ja kertomaan tarkemmin omasta tiestään feministinä. Materiaan liittyvät asiat, seksismi työpaikoilla (ja noin muutenkin), botoxi, Katie Price sun muut saavat kaikki osansa.
           Vaikka pidin näistä valinnoista suuresti, huomasin, että kirjan loppua kohden sen "samaistuttavuus" katosi. Sattumoisin en ole vielä joutunut/päässy kokemaan sellaisia asioita, kuten lapsien hankintaan liittyvät kysymykset, avioliitto ja nurkan takana kurkkivat vaihdevuodet. Ehkä näiltä osin Moranin oman ikäinen lukija saisi kirjasta vielä hiukan enemmän irti, kuin kaksikymmentä tänä vuonna täyttävä. 

Naisena olemisen taito ei välttämättä ole tämän sukupolven Toinen sukupuoli. Se ei välttämättä räjäytä lukijan maailmaa, ja tarjoa feminististä valaistumista. Mutta se on viihdyttävä. Ja nopea lukuinen. Siinä käsitellään juuri niitä asioita, jotka koskevat joka päiväistä elämää ihan tavallisen naisen maailmassa. Käytännön vinkkinä: Goodreadsin arvostelut kannattaa lukea vasta, kun on aloittanut kirjan ja muodostanut siitä oman mielipiteensä. 

Naistenviikko: Feministin TBR

(Kuvat luvassa myöhemmin)

Kirjablogeissa on vietetty tällä viikolla naistenviikkoa. Tuijata. Kulttuuripohdintoja - blogissa haastettiin bloggaajia kirjoittamaan naisteemaisia postauksia, naisnäkökulmasta, naiskirjailijoista, mitä tahansa.

Minulla oli suunnitelma. Tiesin jo monta viikkoa etukäteen mistä tulisin kirjoittamaan. Ja sitten tämä viikko alkoi, ja ideani kariutui. Ensinnäkin päivistäni tuli oletettua hektisempiä ja muutenkin kirjoittaminen tuntui ontuvan. Toisekseen haluamani kirja ei saapunut kirjastoon ajoissa, joten arvostelun sijasta päätin koota pienimuotoisen TBR-listan.

     En häpeä kutsua itseäni feministiksi. Viimeisen vuoden aikana olen ehtinyt tutustumaan sekä opintojen että oman kiinnostukseni vuoksi tähän aatteeseen, ja huomannut sen kiehtovan aiempaa enemmän. Sen takia olen "omistanut" pienen osan parinsadan kirjan lukulistaltani kirjoiksi, jotka kaikki voisi tavalla tai toisella luovitella feministisiksi kirjoiksi. 

1. Toinen sukupuoli, Simone De Bevuoir

Teimme esitelmän feminismistä koulussa. Sen yhteydessä jouduin hieman googlailemaan De Bevuoirin Toisessa sukupuolessa esittämää teoriaa, ja huomasin kiinnostuvani siitä. Aloitin lukemaan tätä kirjaa (joka on muuten aivan valtavan kokoinen, jopa kahteen osaan jaettuna.) jo keväällä, mutta tarkoituksena olisi paneutua siihen tarkemmin syksyllä uudelleen. 

2. Roxane Gay, Bad Feminist

Kyseessä on esseekokoelma, jossa pohditaan feminismiä, Gayn omia kokemuksia ja kasvua, populaarikulttuuria ja ihonväriä. Ystäväni suositteli tätä minulle, joten hankin kirjan sen takia. Olen yrittänyt aloittaa tätä kirjaa parikin kertaa, mutta esseekokoelma on tuntunut "hankalalta" luettavalta, kun kirjan aiheet vaihtelevat laidasta laitaan, jolloin siinä ei ole sellaista kokonaisuuden tuntua. Suurimmaksi osaksi siis lukijassa on vika, ensimmäiset esseet vaikuttivat oikein mielenkiintoisilta!

3. Jessica Valenti, Full Frontal Feminism, A Young Woman's Guide to Why Feminism Matters
Otsikko kuulosti kiinnostavalta, ja pääasiassa olen lukenut ainoastaan kehuja Valentin kirjoista. Arvostelujen perusteella kyseessä on enemmän Feminismin 101, eikä välttämättä mikään tajunnan räjäyttävä teoreettinen kirja, kuten esimerkiksi Toinen sukupuoli. Goodreadsissa kirja on tuntunut saavan yllättävän paljon kritiikkiä, mutta päätin työntää ne syrjään ja katsoa itse mitä mieltä olen tästä kirjasta.

4. Jessica Valenti, He's Stud, She's a Slut and 49 Other Double Standards Every Woman Should Know
Kaksinaismoralismi on kiehtova aihe, ja jos siitä on kirjoitettu kirja, miksipä ei lukisi sitä. Jälleen kerran samat ihmiset olivat käyneet Goodreadsissa kärkkäästikin arvostelemassa tätä kirjaa (täytyy lopettaa arvioiden lukeminen ennen kuin itse on lukenut kirjan). Ehdin selailla kirjaa, eikä se mielestäni näyttänyt niin "huonolta", kun mitä arvostelut antaisivat ymmärtää. 

5. Caitlin Moran, Naisena olemisen taito
Näistä kirjoista tämänkin olen ehtinyt aloittaa. Ihan kunnolla, olen päässyt yli puolen välissä muutaman viime päivän aikana. Moranin tapa kertoa feminismistä on sidottu hänen omaan kasvutarinaansa, mikä ei mielestäni ole ollenkaan hullumpi tapa kertoa näistä asioista. Hänen tyylinsä on jossain tapauksissa ilmeisesti suututtanut lukijoita, mutta omasta mielestäni se on juuri sopivan rento ja ei liian vakavasti otettava, vaikka kirja tarjoaa hyviä näkökulmia kaikesta huolimatta.

6. Susan J. Douglas, The Rise of Enlightened Sexism: How Pop Culture Tooks Us from Girl Power to Girls Gone Wild
Jos kaksinaismoralismi on kirjan aiheena kiinnostava, niin varmasti myös populaarikulttuuri on. Ilmeisesti kirjassa käsitellään naisten rooleja televisiossa ja elokuvissa. Tämän listan kirjoista tiedän kaikista vähiten tästä. En ole vielä saanut sitä käsiini, joten muista poiketen en ole päässyt pläräämään tätä vielä kunnolla. Kaikesta huolimatta odotan tätä kirjaa sormet syyhyten.