Margaret Attwood: Orjattaresi

Margaret Attwoodin Orjattaresi on ollut monella tavalla ajankohtainen tänä vuonna. Sen painoksia on ostettu Amazonista loppuun Donald Trumpin presidentiksi valitsemisen jälkeen (samoin kävi Orwellin 1984:lle). ja siitä ollaan tekemässä TV-sarjaa, joka trailerista päätellen vaikuttaa ihan katsottavaltakin.

* * * * *

Hedelmälliset naiset on alistettu synnytyskoneiksi, jotka kiertävät ylhäisöperheissä tekemässä lapsia. He ovat orjaakin huonommassa asemassa, sillä heillä ei ole edes omaa nimeä: heitä kutsutaan kulloisenkin isäntänsä, ruumiinsa haltijan mukaan. Mutta myös yläluokan rouvat ovat naisvihan uhreja: kukaan nainen ei saa lukea, kukaan nainen ei saa asua yksin. Ja vähitellen kapinan siemenet itävät kaikkien luokkien, kaikkien kastien naisissa.

* * * * *

Pohdin pitkään kirjoittaisinko postauksen tästä vai en. Lopulta päädyin tähän ratkaisuun puhtaasti siksi, että minulla oli ihan liikaa sanottavaa aiheesta. Ei ainoastaan Orjattarestasi, vaan myös teemoista sen ympärillä. Kirjasta kertoo paljon jo se, että Goodreadsia selatessa suosituimpia feminismi-teeman alle osuvia kirjoja, taitaa tämä olla listan ensimmäinen.

Orjattaresi sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa Yhdysvalloista on tullut Gileiad: fundamentalisti kristittyjen johtama, totalitaristinen ja vahvasti patriarkaalinen diktatuuri, jossa sukupuolten välinen tasa-arvo on unohdettu asia. Attwood on dystopiassaan venyttänyt äärimmilleen, ja yli rajojen, niitä ilmiöitä, joiden ongelmallisuudesta nyky-yhteiskunnassa keskustellaan; Fundamentalismi, sukupuoliroolit, luokkajako ja naisten oikeudet omaan ruumiiseensa. Samalla kyseessä on kiinnostava "tutkielma" demokraattisen järjestelmän muuttumisesta totalitaristiseen järjestelmään nopeammin, kuin kukaan ehtii huomata. Tätä lukiessa pääsi hyödyntämään valtio-opin luentoja, kun yritti miettiä nimitystä kirjan hallintomuodolle (ja päädyin kuitenkin tuttuihin ja turvallisiin totalitarismiin ja diktatuuriin)

Yksittäisenä asiana täytyy nostaa esille kirjan kauheimpia, ja ajatuksia herättävimpiä hetkiä. Ne ovat niitä, kun kirjan päähenkilö, Offred, muistelee maailmaa ennen Gileiadin syntyä. Hänen feministiäitiänsä, tytärtään ja aviomiestään. Kuinka hän kävi töissä ja eli normaalia elämää. Aiemmin lukemissani dystopioissa muutos paremmasta pahempaan on tapahtunut niin kauan aikaa sitten, ettei kukaan oikeastaan muista sitä. Orjattaresi kauheutta lisääkin juuri se, että paremmat ajat ovat aivan kulman takana.

Oma fiilikseni kirjasta on edelleen ristiriitainen. Huomaan näin jälkeenpäin alkaneeni pitämään sitä maineensa arvoisena, ja todella hyvänä teoksena. Mutta samalla kuitenkin sen toivoton sävy, ja omalla tavallaan katkeran suloinen loppu ovat edelleen jääneet pahana jälkimakuna suuhun. Ehkä juuri näiden fiilisten takia on syytä sanoa Attwoodin onnistuneen sanomansa perille viemisessä?

"Better never means better for everyone... It always means worse, for some"
Epäpätevästi suomennettuna: Parempi ei koskaan tarkoita parempaa kaikille... Se tarkoittaa aina pahempaa joillekin

 Kyseessä on tärkeä kirja. Se on nopeasti luettava ja sujuvasti kirjoitettu romaani siitä, miten asiat pahimmillaan voisivat olla. Kirjan yhteiskunta on rakennettu uskottavaksi, sellaiseksi, jonka muodostuminen ei olisi mahdottomuus oikeissa olosuhteissa. Mattwood ei turhaa kutsu kirjaansa spekulatiiviseksi fiktioksi. On pelottavaa, miten läheltä nykymaailmaa siinä aika ajoin kuljetaan.

Loppukevennykseksi: tätä Tumblr-postausta ajattelin liian usein kirjaa lukiessani

* * * * *

XXXXX

The Handmaid's Tale

Kustantaja Anchor Books, suom. Tammi

Julkaisu vuosi 1985

Englanniksi

Kirjastosta

Kuva Penguin Australia, lainaus Rising Shadow