tiistai 31. tammikuuta 2017

Tammikuun luetut & helmikuun suunnitelmat

Tammikuu oli kuukausi, joka pitkästä aikaa tuntui todella kuukauden mittaiselta. Yliopistoarkeen palaaminen kertarysäyksellä, ainejärjestön tapahtumatiimiin kuuluminen ja muut sosiaaliset aktiviteetit, sekä menojen kertyminen verottivat jälleen aikaa lukemiselta. Kuukauden viimeisenä "takaiskuna" oli puhelimeni joutuminen huoltoon. Todellisena milleniaanina viimeiset kolme päivää olen ollut hieman eksyksissä ilman joka päiväistä seuralaistani. Ehkä tämän kaltainen näyttöpaasto tulee siis tarpeeseen (Twitter-seuraajat ovat päässeet eturivin paikalta todistamaan kärsimystäni asian johdosta).

Tämä on ollut myös siitä omituinen kuukausi, että olen saanut yllättävän paljon blogiin liittyviä asioita tehtyä. Pikkuhiljaa olen yrittänyt parannella blogin ja postausten ulkoasua, siivosin Goodreads-tilini, ja suunnittein miten voisin kehittää Instagramissa feedini esteettisyyttä.

Suurin saavutukseni on varmasti ollut kuitenkin kymmenen kirjan lukeminen menneen kuukauden aikana. Se on valehtelematta ennätyksellinen määrä viimeisen vuoden sisällä. ja olen ollut siitä kiitollinen, sillä olen nyt kuusi kirjaa lukutavoitettani edellä, ja edelleen vahvasti pääsemässä yli 40 kirjan vuositavoitteeseeni.

Kuukauden luetut olivat:
A Gathering of Shadows, V.E. Schwab
Saippuaprinsessa, Kaari Utrio
Lempi, Minna Rytisalo
Et kävele yksin, Juuli Niemi
Akvarelleja Engelin kaupungista, Jukka Viikkilä
Syysprinssi, Anja Kauranen
Jäähyväiset aseille, Ernest Hemingway
Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä, Chimamanda Ngozi Adichie
Kuura, Elina Pitkäkangas
Men Explaining Things to Me, Rebecca Solnit

Helmikuulle en ole uskaltanut juuri kirjoja alkaa suunnittelemaan - tosin luultavasti ne löytyvät koko vuoden kattavalta TBR-listaltani - sillä kiireitä on jälleen luvassa lähinnä suuritöisten kouluhommien muodossa.
Muuten blogiin liittyviä tapahtumia tulee alkavana kuukautena olemaan rästibloggausten kirjoittamien ja julkaiseminen (joita on kymmenen odottamassa) ja keskittyminen Instagramin sekä ulkoasun päivittämiseen.

Lopuksi vielä pieni silmäys haasteisiin, joihin olen tänä vuonna päättänyt osallistua. Aiemmin TBR-listana tunnettu sivu vaihtui erilaisten haasteiden koontisivuksi (Löytyy täältä), jossa pyrin seuraamaan niiden etenemistä. Vähän tyhmästi en ole kirjoista postatessani juuri haasteita maininnut, joten jatkossakin luultavasti kuukauden koonnissa tarkastelen niitä aina tarkemmin.

Feministiseen lukuhaasteeseen sain luettua kaksi kirjaa, ja Helmetin lukuhaasteesta vedin yli seuraavat kohdat:
  • Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella (Et kävele yksin)
  • Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa (Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä)
  • Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja (Akvarelleja Engelin kaupungista)
  • Fantasiakirja (A Gathering of Shadows)
  • Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt (Jäähyväiset aseille)
  • Kirjan kannessa on eläin (Kuura)
  • Esikoisteos (Lempi)
  • Suomalaisesta naisesta kertova kirja (Saippuaprinsessa)
  • Kirja, jossa kukaan ei kuole (Syysprinssi)
Eli Helmet-haastetta olen nyt suorittanut nyt 9/50 kohtaa. Muut haasteet jäivät vähän vähemmälle huomiolle tässä kuussa, joten täytyy toivoa, että helmikuu kohtelisi niitä hieman paremmin.

perjantai 20. tammikuuta 2017

V.E. Schwap: A Gathering of Shadows

Viime syksynä luin V.E. Schwapin A Darker Shade of Magic kirjan, joka ihastutti suunnattomasti. Siitä innostuneena hankin Audiblesta aikalailla heti sarjan toisen osan, A Gathering of Shadowsin, joka jäi valitettavan pitkäksi aikaa roikkumaan. Lopulta joulun Lapin matka osoittautui mitä parhaimmaksi äänikirjan kuuntelu ajaksi, ja sain tämän osan luettua, juuri sopivasti siten, että joudun odottelemaan sarjan kolmatta osaa vain pari kuukautta (A Conjuring of Light julkaistaan ilmeisesti 21.2.)
* * * * *
- - Now, restless after having given up his smuggling habit, Kell is visited by dreams of ominous magical events, waking only to think of Lila, who disappeared from the docks as she always meant to do. As Red London finalizes preparations for the Element Games--an extravagant international competition of magic meant to entertain and keep healthy the ties between neighboring countries--a certain pirate ship draws closer, carrying old friends back into port. 
And while Red London is caught up in the pageantry and thrills of the Games, another London is coming back to life. After all, a shadow that was gone in the night will reappear in the morning. But the balance of magic is ever perilous, and for one city to flourish, another London must fall.

Sarjan edellinen kirja nosti riman korkealle A Gathering of Shadowsia ajatellen, ja minulla oli pienen pieni pelko, että toinen osa tulee kärsimään niin vahvasta aloituksesta. Onneksi näin ei kuitenkaan ollut. Kun epäilin A Darker Shade of Magicin kohdalla, miten sarja voisi oikein jatkua sujuvasti, tässä on täydellinen esimerkki siitä. Tutut hahmot palaavat takaisin, ja vaikka tarina eroaa periaatteessa täysin ensimmäisestä kirjasta, odottamattomatkin juonenkäänteet sitovat tarinan yhteen aiempien tapahtumien kanssa.

Valitettavasti en edelleenkään onnistunut ihastumaan tai kiintymään sarjan naispäähenkilöön Lilaan, joka vaikuttaa mielestäni edellistäkin kirjaa ärsyttävämmältä, ja stereotyyppisemmältä hahmolta. Vaikka jotkut kliseet on vältetty, silti. Miten monta niitä voi yhteen hahmoon onnistua kirjoittamaan? Huomasin tarttuvani todella pieniin yksityiskohtiin hänessä, joita sitten velloin loppukirjan ajan nenääni nyrpistellen.

Toisaalta, sarjan mieshenkilöt ovat jälleen yhtä ihastuttavia. Kell, joka on suuri suosikkini, sekä hänen prinssiveljensä Rhy, ja uutena hahmona mukaan tuotu Alucard Emery ovat kerrassaan toimivia hahmoja. Ei valittamista. Varsinkin Kell, ja hänen tarinansa vie mukanaan. Huomasin oikeasti sääliväni hahmoa, ja ärsyyntyväni aivan tavattomasti siitä, miten häntä kirjan aikana kohdellaan. Schwap on onnistunut kirjoittamaan eläväisesti hänen tuntemuksistaan, ja siitä miten edellisen kirjan kokemukset ovat vaikuttaneet Kellin ihmissuhteisiin ja ajatuksiin. 

Pahinta kirjassa on kuitenkin sen loppu. En ole pitkään aikaan ollut yhtä turhautunut cliffhangeriin, mutta herranjestas, voisiko helmikuu jo tulla, jotta saisin tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu? Turhauttavaa, miten onnistuneesti tämä kirja loppuu. 


Joten, jos piti A Darker Shade of Magicista, niin kannattaa lukea myös A Gathering of Shadows. Meinasin kirjoittaa, että tämän vuoden paras fantasiakirja minkä olen lukenut, mutta se on myös ainoa, joten palataan siihen loppuvuodesta. Tällä hetkellä kuitenkin vahva ehdokas. Schwapin kirjoitustyyliä, maailmanluontia ja tarinan kerrontaa ei voi kuin ihailla, ja tulen varmasti lukemaan myös sarjan kolmannen osan.



* * * * *
XXXX
Julkaisuvuosi 2016
Kustantaja Titan Books (UK)
Kuunneltu äänikirjana
Englanniksi (ei suomennosta)
512 sivua (16h 9min)
Kuvaus Goodreads, kansikuva Audible

torstai 19. tammikuuta 2017

Minna Rytisalo: Lempi

Luin niin paljon hyvää Lempistä viime syksynä ympäri kirjablogeja. Kirjamessuilla kuljin varmaan kolme kertaa kyseinen kirja kädessä eri osastoilla ja mietin, ostaisinko sen luettavakseni. Näin mielessäni kaikkien hyvät arviot, mutten lopulta uskaltanut sijoittaa rahaa tähän kirjaan, koska pelkäsin etten pitäisi siitä. Joululoman päätteksi päätin ottaa riskin, ja kuuntelin Lempin äänikirjana.

* * * * *
Kuka on Lempi? Mitä on lempi? Lapin sota pyöräyttää ihmisten elämät kuin ruletissa. Viljami joutuu jättämään vastavihityn vaimonsa piikatytön kanssa kaksin kotiin ja lähtemään rintamalle. Kaikkien on uskallettava lähteä, tartuttava tilaisuuteen ja elettävä hetkessä tehtyjen päätösten kanssa. Rakkaus kannattelee, tuhoaa ja muuttuu syyllisyydeksi. 
- - Lempi on kolmen henkilön todistus Lapin sodan aikaisesta perhetragediasta. Romaani osoittaa, miten emme koskaan näe toisiamme kokonaisina – meidän tarinamme sivuhenkilöt ovat pääosassa omassa elämässään.

 Ensimmäinen asia, mitä kirjoitin lukupäiväkirjaan Lempin aloitettuani oli "pelottaa". Ei sen takia, että kirja olisi pelottava, vaan sen takia, että minulla oli paineita siitä, etten pitäisi kirjasta (alkaa tuntua, että tämä on ihan yleinen teema jokaisen lukemani kirjan kohdalla, mutta se pitää aina silti mainita). Kaiken hehkutuksen jälkeen, pelkäsin, että joutuisin Mielikuvituspoikaystävän ja post alfan tavoin pettymään.

Onneksi en. Lempi räjäytti tajuntani. En tiedä edes mitä siitä voisi sanoa sellaista, mitä ei ole vielä sanottu. Voisin vain ottaa suoria lainauksia lukupäiväkirjastani ("Siis. Niin. Hyvä."), koska olen edelleen aivan sanaton tämän kirjan suhteen. Mitä ei käy kovin usein.

Rytisalo kirjoittaa uskomattoman kaunista kieltä, joka herättää tunteita ja vahvoja mielikuvia kirjan hahmoista. Miten eri tavalla eri ihmiset näkevätkään yhden henkilön, ja miten kohtalot kietoutuvat toistensa ympärille ihan tahattomastikin. Heti kun oli ehtinyt mielessään luomaan yhden version kirjan nimihenkilöstä, seuraava osa kirjasta murskaa sen täysin. Kaiken kuvailun keskellä kirjan juoni kulkee täydellistä vauhtia. Kun luulee tietävänsä miten koko tarina päättyy, uusi käänne sekoittaa koko pakan, ja joutuu arvioimaan tilanteen uudelleen.

Erityisesti rakastuin kirjan ensimmäiseen osaan, joka on Viljamin kertoma. Kaikki siinä on jotenkin äärimmäisen viehättävää, ja muistaakseni kuuntelinkin juuri sen osuuden yhdeltä istumalta. Kun toisessa osassa paljastuu hienoinen plot twist, sitä alkaa kyseenalaistamaan kaiken, ja kirja pitää saada päätökseen mahdollisimman nopeasti, jotta totuus paljastuisi mahdollisimman nopeasti.

Lempi ylitti kaikki odotukseni, ja se on varmasti yksi parhaista "aikuisten"kirjoista, joita olen koskaan lukenut. Tapahtumapaikka ja -aika toimivat, samoin jokainen hahmo. Rytisalon kirjoitustyyli on uskomattoman kaunista, ja vaikka kuvailua on paljon, sitä ei mielestäni ole liikaa. Kirjasta on kirjoitettu niin paljon ylistyssanoja, etten tiedä antaako mielipiteeni enää yhtään uutta sisältöä aiheeseen liittyen... Siitä huolimatta suosittelen lämpimästi!

* * * * *
XXXXX
Julkaisuvuosi 2016
Kustantaja Gummerus
Kuunneltu äänikirjana
Suomeksi
234 sivua (5h 44min)
Lainaus Gummerus, kuva Bookbeat

lauantai 14. tammikuuta 2017

Paperi T: post-alfa

Alan ymmärtää pikkuhiljaa, miten paljon kaverit vaikuttavat tietämättään minun lukemiseeni. Yksi kavereistani on suuri Paperi T:n (aka Henri Pulkkinen) fani (ja tbh, entisenä ilmaisutaidon lukiolaisena en voi välttyä Paperi T hehtukutkselta Facebookissa muutenkaan). Sen takia olin lievästi utelias tietämään mistä kaikki hype oli peräisin, ja kun kuulin runokirjan julkaisusta, päätin hypätä pääedellä kaksin verroin tuntemattomaan. Eli Paperi T:n tuotantoon, ja runoihin noin ylipäätään.
* * * * *

"post-alfa on Paperi T:n kirjallinen debyytti, runoteos, jonka teemoina ovat rakkaus ja tyhjyys, miehisyys, sisqo, woody allen, kuristuminen, julkinen liikenne, black metal -teepaidat, intiaanien hautausmaat, kauhu ja porno, fomo, afrikan tähti, kuolleet idolit ja artistin pyrkimys päästä ironiasta vilpittömyyteen."

En ole runoasiantuntija, en koskaan lue runoja, ja vielä vähemmän kirjoitan niistä. En oikein uskalla arvioidakaan runoutta, koska lukion äidinkielentunneilla runoanalyysiä opetellessa meitä heiteltiin kymmenillä eri termeillä lukemattomilla lainalaisuuksilla. Joten seuraavat pari kappaletta on kirjoitettu täysin fiilispohjaisesti vailla mitään teoriaperustaa. 

post-alfa on varmasti tänä vuonna tuonut ihan positiivista pöhinää sekä näkyvyyttä Suomirunouden päälle, ja se on myös varmasti yksi vuoden puhutuimmista runokokoelmista. Visuaalisesti tyydyttävä, mustalle paperille, yksinkertaisella fontilla painettu kirja, jonka kirjoittaja vaihtoi räppipiireistä kirjallisuuteen. Tähän, sekä post-alfaan on reagoitu laidasta laitaan. Itse häälyn enemmän sillä "no oliko tämä nyt oikeasti niin hyvä idea" laidalla, ainakin tällä hetkellä.

Omasta mielestäni osa runoista toimii, ja osa ei. Välillä teksti tuntuu vähän tekotaiteelliselta, korkealentoiselta, joka oikein rukoilee analysoimaan syvällisiä merkityksiä sanojen takana.Vaikka sellaista ei ehkä oikeasti olekaan. Melkein sata sivua pitkä synkkyys tummensi kyllä iloisemmankin mielen, eikä raskas tunnelma ainakaan helpottanut runojen lukemista tällaiselle runountuvikolle.
    Toisaalta, muutamissa kohdissa jouduin hetkeksi pysähtymään, ja sitten lukemaan runon tai rivin uudelleen, kun joku runo onnistui kolahtamaan. Omaksi suosikikseni nousi lopulta:
"voidaanko kommunikoida vain giffeillä / ahdistaa.jpg"
(tämäkin lähinnä sen viihdearvon vuoksi.)

Runojen kieli on pääasiassa ihan hauskaa ja oivaltavaa, mitä nyt joskus nyrpistin nenääni hieman "ällöttävimmille" tavoille muotoilla joitain asioita, mutta kyseessä taitaa olla aika pieni muotoseikka kuitenkin, kun jokainen runo ei vilissyt tällaisia poikkeuksia. Nimien pudottelua sekä intertekstuaalisuutta on paljon, jälkimmäisestä pidän yleensä, mutta jos sitä on kyllästymiseen saakka, niin en ehkä enää.

Enempää en osaa kirjoittaa itse tekstistä, ja kokoelman ulkonäkönkään syvempien merkitysten analysoinnin jätän ihmisille, jotka osaavat sen paremmin. Nopealukuinen runoteos varmasti iskee ainakin modernimmista runoista pitäville, ja räppärin kuulijakunnalle. Hyviä ja huonoja hetkiä mahtuu 97 sivuun, tasapainottavatko ne toisiansa, sen jokainen voi itse päättää.

* * * * *
XX
Julkaistu vuonna 2016
Kustantaja: Kosmos
Luettu kirjana
Arvostelukappale
Suomeksi
97 sivua
Kuvaus: Goodreads

torstai 12. tammikuuta 2017

Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä

Koko syksyn kuulin kavereideni kehuvan tätä kirjaa. Se kulki lainassa ihmiseltä toiselle, ja jälkeenpäin keskusteluissa siihen palattiin kerta toisensa jälkeen. Hiljalleen minuakin alkoi kiinnostamaan, mistä oli kyse, sillä kaveriporukassani harvoin keskustellaan kirjoista. Saati sitten site, etten minä ole ollut perillä mistä puhutaan.

* * * * *
"Mielikuvituspoikaystävä kertoo kaiken, mitä olet aina halunnut tietää sinkkuelämästä sekä paljon sellaista, mitä et olisi välttämättä halunnut tietää. Henriikka Rönkkösen tarina etenee säädöstä toiseen ja sydänsurusta uuteen ihastumiseen. Matkalla tavataan nännikarvamies, steriili mies ja pienimunainen mies ja pohditaan sinkkuelämän peruskysymyksiä: Mitä iloa dildosta voi olla? Miksi flippaaminen on suomen kielen tärkein sana? Minkälaisia ovat seurustelevien neuvot sinkuille? Miksi ei?      Hervottoman ronski opus karistaa sinkkuelämästä glitterin ja muistuttaa, että jokaisella sinkkunaisella pitäisi olla oma mielikuvituspoikaystävä."
Minulla ei kulunut kovinkaan kauaa Mielikuvituspoikaystävän lukemisessa. Vaihtelin vähän fyysisen kirjan ja äänikirjan välillä, mutta formaatti ei vaikuttanut juuri lukukokemukseeni. Mikä oli yhdellä sanalla kuvattuna ristiriitainen. Uskallan sanoa, että tällä kertaa etukäteishehkutusta oli ehkä vähän liikaa todellisuuteen verrattuna. Voin hyvillä mielin antaa tälle kirjalle (jälleen kerran) vahvan 3.5/5. Hienoinen pettymys on silti luettavissa lukupäiväkirjani sivuilta, kun luin sitä ennen tämän postauksen kirjoittamista.

Rönkkönen kirjoittaa jossain määrin virkistävän rosoisesti ja risosti seksistä, seksuaalisuudesta, parisuhteesta, seurustelusta, itsensä löytämisestä, sekä näiden positiivisista ja negatiivisista sivuvaikutuksista. Kirjoitustyyli on ehdottomasti heikkous ja vahvuus. Se sopii kirjan sisältöön, ja tekee siitä joukosta erottuvan, mutta jossain vaiheessa se alkaa kulua ja väsyttää. Mutta silti, huomasin itsekin nauravani useampaan otteeseen ovelille sanankäänteille, "tää on niin totta" ajatuksilleni, ja hävyttömille jutuille.

Kirja paranee loppua kohden. Syvällisemmän pohdiskelun myötä avautuu ehkä toinen näkökulma aiheeseen, jota alkupäässä on värikkäästi kuvattu yökylävierailujen sekä kyynisten kommenttien kautta. Lukijanakin on tilaisuus pohdiskellä Rönkkösen ylös kirjoittamia ajatuksia. Ja ehkä oppiakin jotain.

Mielikuvituspoikaystävästä jäi käteen joukko sekalaisia tuntemuksia, muutama ihan kauniskin kohta, paljon naurua, ja vähän erilainen lukukokemus. Kahdensadan sivun lukemisessa ei kulunut kauaa, teksti ja tarina koukuttivat siinä määrin, että pääasiassa lukeminen ei tuntunut tuskaisalta. Lisäpisteitä kirjan kannelle, joka sopii väriensä vuoksi kuvaan kuin kuvaan Instagramissa.

* * * * *
XXX½
Julkaisuvuosi 2016
Kustantaja Atena
Kuunneltu äänikirjana sekä luettu kirjana
Arvostelukappale
Suomeksi
200 sivua

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Tim Walker: Lost in Suomi

Kaipasin jotain lyhyttä, ja äänikirjaa. Salainen paheeni on myös juuri tämän kaltaiset ulkomaalaisen silmin Suomesta kirjoitetut kirja, joten miksipäs ei. Hetken harkitsin, bloggaisinko tästä lukukokemuksesta ollenkaan, mutta tässä sitä ollaan.

* * * * *
"Suurimman osan elämästään Tim Walker on yrittänyt saada sitä selville, ja tätä tutkimusmatkaa hän käy kirjassaan läpi: hän kertoo mm. ensikohtaamisestaan saunan kanssa, siitä millaista oli asua entisen presidentin naapurina Hakaniemessä, miten käyttäydyttiin helsinkiläisessä opettajainhuoneessa, miltä suomalainen poliisi ja jääkiekko vaikuttavat, ja miltä näyttää savolainen leikkipuisto amerikkalaissilmin."

Tim Walkerin Lost in Suomi (joka ilmestyi samaan aikaan myös englanniksi nimellä Lost in Finland) on kirja siitä, kuinka hän tapasi suomalaisen vaimonsa, tutustui suomalaiseen kulttuuriin ja muutti Suomeen. Kirjan teema, ja asiat joiden ympärillä se suurimmaksi osaksi pyörii, ovat aivan liian houkuttelevia, ettenkö olisi lukenut sitä.
     Walker on minulle entuudestaan "tuttu", sillä hänen Suomen koulujärjestelmää koskevia blogitekstejä on Facebookissa tykätty tai jaettu kavereideni toimesta ahkerasti. Jotain tuntumaa oli siis hänen kirjoitustyylistänsä, mutta toki kirjassa on ollut välissä suomentaja, mikä on saattanut vaikuttaa.

Lost in Suomen puoleensavetävyys minun kohdallani on niiden "vain Suomi juttujen" oivaltaminen, sekä ulkopuolisen näkemys niiden turhuudesta tai käytännöllisyydestä. Ja kun mukaan sotketaan vielä kulttuurien törmäys, niin se tuplaa kirjan viihdearvon. Sitä lukiessa huomaa kyllä tiettyjen Suomi-tapojen omituisuuden, mutta toisaalta oppii arvostamaan esimerkiksi turvallista ympäristöä, joka mahdollistaa niin paljon vapaamman kasvamisen lapsille ja nuorille.

Samalla Lost in Suomi on oiva tilaisuus pienimuotoiseen itsetutkiskeluun (joka on ollut myös jonkinsortin teema parin viimeisen lukemani kirjan kanssa). On helppo tunnistaa itsessään ne kaikista suomalaisimmat pirteet, ja myös sen miten syvälle kulttuuri on juurtunut. Esimerkiksi kenkien ottaminen pois sisällä, lakanoiden veto, omalla kohdallani se pienen pieni kiekkofani, joka kannustaa maajoukkuetta vaikka muuten ignooraa koko lajin olemassa olon.

Toisaalta kirjassa on paljon niitä iän ikuisia Suomi-kliseitä, jotka ovat ehkä hiljalleen vanhentumassa (tai sitten elän itse jossain kansainvälistyvässä kuplassa). Huomaan usein vastaavani "mitä kuuluu" kysymykseen yhdellä sanalla, ja saatan todeta "meidän pitäisi nähdä joskus" lähinnä kohteliaisuudesta, jota en välttämättä koskaan muista toteuttaa. Varmasti osittain kyseessä alkaa olla sukupolvien välistä kuiluakin; omassa elämässä tulee oltua tekemisissä niin erilaisten kulttuurien kanssa melkein päivittäin, että osa "ei niin suomalaisista tavoista" alkaa tarttumaan.

Walkerin kirja on kuitenkin eniten hauska lukukokemus. Tyylilajiltaan - ulkomaalaisen kuvaus Suomesta ja suomalaisuudesta - se on ehdottomasti yksi minun "guilty pleasureistani". Ymmärrettävästi paljon opettajuuteen ja kouluihin liittyvää asiaa on paljon, mistä tulee pieni miinus, kuten myös kirjan lyhyestä pituudesta, ja aika samanlaisesta sisällöstä, kuin muissa vastaavanlaisissa kirjoissa (ja bloggauksissa/artikkeleissa/jne.) Suosittelen kuitenkin kaikille, jotka kaipaavat kevyttä ja nopeaa lukemista, siitä miten outoja me oikeastaan ollaan :D

* * * * *
XXX
Julkaisuvuosi 2016
Kustantaja S&S
Kuunneltu äänikirjana
Suomeksi
200 sivua

torstai 5. tammikuuta 2017

2017

Samalla, kun opettelen kirjoittamaan 2017 sen sijaan, että kirjoittaisin 2016, on hyvä hetkeksi pysähtyä katselemaan tulevaa vuotta näin blogia ajatellen.

Uuden vuoden lupaukset:
- Vähennän näyttöaikaa iltaisin, ja somen sijasta luen kirjaa
- Osallistun Helmetin lukuhaasteeseen (tosin muutaman numeron olen karsinut pois)
- Ja tavoitteena olisi lukea 100 suomalaista kirjaa, tosin varmasti en tule saamaan sataa kirjaa täyteen...
- Vuoden lukutavoitteena on +40 kirjaa
- Ostan vähemmän kirjoja
- Otan lukemistani kirjoista kuvat postauksiin heti, enkä kaksi kuukautta myöhässä
- Pyrin olemaan aktiivisempi Twitterin lisäksi myös Instagramissa

Viime vuodelta on vielä muutama rästibloggaus julkaisematta/kirjoittamatta loppuun, jotka toivottavasti olen saanut alta pois tammikuun loppuun mennessä. Sen jälkeen en uskalla luvata aktiivisuudesta mitään, sillä opiskelut vievät nyt suuren osan ajastani, erityisesti kandidaatintutkielma, jonka palautus on jo maaliskuun lopussa. Täytyy toivoa kuitenkin parasta. Vaikka osallistun jo kahteen vuoden mittaiseen lukuhaasteeseen, päätin vielä seuraavan parin kuukauden aikana lukea enemmän feminististä kirjallisuutta (montahan kertaa tämäkin on tullut luvattua...), eli osallistun Sirrin Feministiseen lukuhaasteeseen, joka on alkanut jo ennen joulua ja päättyy Minna Canthin päivänä. 

Koska laahaan aina hieman muita jäljessä, pääsin vasta nyt selailemaan kevään kirjakatalogeja, joista olen kerännyt muutaman mainitsemisen arvoisen teoksen. En välttämättä ehdi/muista/jaksa lukea näistä puoliakaan, varsinkin, kun tarkoituksena olisi vähentää kirjojen ostamista. Siitä huolimatta;

Kevään 2017 uutuudet, joita odotan
WSOY
Anne Leinonen: Kirjanoita
TAMMI
Kaari Utrio: Katarina
Svetlana Aleksijevits: Sodalla ei ole naisen kasvoja
Anu Partanen: Pohjoinen teoria kaikesta
Nicola Yoon: Kaikki kaikessa
GUMMERUS
Anneli Kanto: Lahtarit
Suomalainen runokirja, 150 kauneinta klassikkoa
Sarah Forbes: Seksiä museossa
OTAVA
Chimamanda Ngozi Adichie: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä
Jessie Burton: Nukkekaappi
Veronica Roth: Viillot
ATENA
Jukka Laajarinne: Pinnan alla pimeä
Diane Ducret: Diktaattorien naiset