Becky Albertalli: Upside of Unrequited

Simon vs. Homo Sapiens Agenda (Suom. Minä, Simon, Homo sapiens) ihastutti huhtikuussa. Onnekseni löysin Becky Albertallin toisen kirjan, Upside of Unrequitedin Bookbeatista äänikirjana kesäkuun alussa, ja pääsin nauttimaan Simonin maailmaan sijoittuvasta tarinasta jälleen kerran!

* * * * *

Seventeen-year-old Molly Peskin-Suso knows all about unrequited love—she’s lived through it twenty-six times. She crushes hard and crushes often, but always in secret. Because no matter how many times her twin sister, Cassie, tells her to woman up, Molly can’t stomach the idea of rejection. So she’s careful. Fat girls always have to be careful. 

Then a cute new girl enters Cassie’s orbit, and for the first time ever, Molly’s cynical twin is a lovesick mess. Meanwhile, Molly’s totally not dying of loneliness—except for the part where she is. Luckily, Cassie’s new girlfriend comes with a cute hipster-boy sidekick. Will is funny and flirtatious and just might be perfect crush material. Maybe more than crush material. And if Molly can win him over, she’ll get her first kiss and she’ll get her twin back.

There’s only one problem: Molly’s coworker Reid. He’s an awkward Tolkien superfan with a season pass to the Ren Faire, and there’s absolutely no way Molly could fall for him. Right? 

 * * * * *

Upside of Unrequited on aikalailla Simon ja melkein jatko-osa. Vaikka tuttuja hahmoja ei kirjan sivuilla kävelekään, tuttuja nimiä näkee silloin tällöin, ja Simonin fiiliksen läsnäolo lämmitti suuresti sydäntäni. Ja kirja jatkaa myös samalla, mahdollisimman monia edustavalla linjalla Simonin kanssa, mikä on ainoastaan positiivinen (tosin odotettukin) yllätys.

Albertallin toisen kirjan juoni ei eroa kovinkaan paljon muista romanttisista YA-kirjoista, joita olen lukenut. Useasti ihastuva ujo tyttö tapaa pojan ja rakastuu; unohtamatta pientä hippusta kolmiodraamaa. Mutta toisin kuin söpöissä kesäromansseissa, Upside of Unrequited käsittelee samalla myös kehonkuvaa, ulkonäköpaineita, erilaisuutta ja kaksosten välistä dynamiikkaa, minkä vuoksi se kallistuu enemmän Rainbow Rowellin Fangirlin suuntaan ihan "vakavasti" otettavana YA-kirjana.

Kirjassa virkistävän tekee se, ettei se sijoitu ollenkaan kouluun. Normaalit käytävät, luokkahuoneet ja ruokalat ovat vaihtuneet lähijuniin, kotitalojen kellareihin ja työpaikalle. Henkilöt kuuluvat ehkä enemmän boheemeihin taiteilijapiireihin, kuin lukion klikkeihin. On siis mahdollista, että nuorten elämään kuuluu muutakin kuin koulu, eikä kaveriporukka välttämättä käy aina samaa koulua ja asu samassa naapurustossa.

Becky Albertallin kirjojen vahvuus on ehdottomasti hänen hahmonsa, ja miten monenlaisia ryhmiä he edustavat. Joukkoon mahtuu taiteilijoita, nörttejä, ujoja ja ulospäinsuuntautuneita, eri etnisyyksiä ja seksuaalisia suuntauksia, naiveja, kyynisiä ja romanttisia. Monen muotoista ja kokoista siis. Päähenkilö Mollyn sisko löytää elämänsä naisen, ja Molly huomaa ihastuneensa isokokoiseen, Taru sormusten herrasta fanittavaan Reidiin. Sekä flittailevaan, hauskaan hipsteriin Williin.  YA-kirjan naishahmon rakkauden kohteen ei siis vältämättä tarvitse olla pitkä, mallimainen ja urheilullisen lihaksikas lukion miespuolinen jalkapallotähti, kuten jo Simonissa osoitettiin.

Oli ihana palata takaisin Simon vs. Homo Sapiens Agenda-kirjasta tuttuun maailmaa ja Becky Albertallin helposti luettavan tekstin pariin. Mahdollisimman laaja kuvaus nuorista on vahvuus, jota kirjoihin kaivattaisiin lisää, jotta kaikkien olisi helppo samaistua hahmoihin. Näihin ehdottomasti on! Aina on vain positiivista, kun voi sanoa, että kirjan suurin ongelma on se, miten nopeasti se loppuu :D Odotan innolla jatkuuko sarja vielä useankin kirjan verran, ainakin yksi on tulossa lisää vuonna 2018.

* * * * *

2017
Balzer + Bray
336 sivua
Äänikirja
Englanniksi

Rainbow Rowell: Attachments

Hävettää edes myöntää, että tämä postaus on odottanut julkaisuaan kohta neljättä kuukautta. Vaikka Rainbow Rowell on hiljalleen hiipimässä suosikkikirjailijoideni listalle, en silti löytänyt inspiraatiota kirjoittaa tätä postausta aikaisemmin. 

* * * * *

Beth Fremont and Jennifer Scribner-Snyder know that somebody is monitoring their work e-mail. (Everybody in the newsroom knows. It's company policy.) But they can't quite bring themselves to take it seriously. They go on sending each other endless and endlessly hilarious e-mails, discussing every aspect of their personal lives. 

Meanwhile, Lincoln O'Neill can't believe this is his job now- reading other people's e-mail. When he applied to be "internet security officer," he pictured himself building firewalls and crushing hackers- not writing up a report every time a sports reporter forwards a dirty joke. 

When Lincoln comes across Beth's and Jennifer's messages, he knows he should turn them in. But he can't help being entertained-and captivated-by their stories. 

By the time Lincoln realizes he's falling for Beth, it's way too late to introduce himself. 

* * * * *

Rainbow Rowell on salakavalasti hivuttautunut lukulistalleni kerta toisensa jälkeen, ja pinossa odottavat sekä Fangirlin tie-in Carry On että 80-luvulle sijoittuva Eleanor & Park. Vaikka Attachments on yksi hänen aikuisille suunnatuista kirjoista, se on Fangirlin tapaan hyvin kevyt, paikotellen vakaviakin asioita käsittelevä kirja.

Ensinnäkin, apua mikä idea! Kirjan päähenkilö Lincoln joutuu lukemaan läpi työpaikalle sopimattomia sähköposteja ja muistuttaa epäasiallisesti viestitteleviä yrityksen säännöistä. Hänen luettavakseen tulee toistuvasti kaveruksien Bethin ja Jenniferin sähköposteja. Lincoln huomaa ihastuneensa Bethiin ja jääneensä "koukkuun" naisten keskusteluihin. Joten jos jätetään huomioimatta Lincolnin työnkuvan pelottavaa, jossain määrin yksityisyyttäkin loukkaavaa luonnetta, niin Attachmentsin idea on kyllä yksi omaperäisimmistä mihin olen törmännyt.

Hauskinta kirjassa ovat ehdottomasti se, että tapahtumat kerrottiin Lincolnin näkökulmasta lukuunottamatta Jenniferin ja Bethin sähköposteja. Siten lukijakin pääsee ihmettelemään Lincolnin kanssa samaan aikaan heidän elämiensä koukeroita, ja hänen kiinnostuksensa sähköpostien seuraamiseen ymmärtää paremmin.

Kaikkien kolmen päähenkilöiden elämät tuntuivat ilahduttavan realistisilta, ja kaikki kolme pystyisi kuvittelemaan työskentelemässä missä tahansa toimistossa. Monipuoliset sattumukset värittävät varsinkin sähköposteja lähettelevien Bethin ja Jenniferin elämiä. Heidän kuvailemansa tapaukset ovat hauskoja, mutta kaikkia kevyitä tapahtumia varjostaa myös muutamat traagiset käänteet ja oikean tuntuiset, arkipäiväiset kamppailut. Lincoln tuo tylsän harmaalla poikamieselämällään hauskan sävyn kokonaisuuteen.

Sähköposteista huolimatta Beth ja Jennifer eivät jää tylsiksi hahmoiksi. Kirjassa on kourallinen muitakin hahmoja, mutta sivuhenkilöistä ei juuri jää sen suurempaa mielikuvaa, toisin kuin päähenkilö kolmikosta. Koska Jennifer ja Beth ovat sivuhenkilömäisempiä, he ovat aikalailla kokonaisia hahmoja heti alusta saakka, mutta Lincolnin henkilökehitys kulkee halki koko kirjan. Ihan alussa huomasin turhautuvani hänen jahkailustaan ja jatkuvasta ujostelusta, sekä aikaan saamattomuudestaan. Onneksi kuitenkin loppua kohden hän alkaa kasvamaan henkilönä ja tavoittelemaan unelmiansa, jolloin sitä innostuneena "kasvaa" hänen kanssaan.

Rainbow Rowell ei tälläkään kertaa pettänyt. Attachments on oikein hyvä kirja, jonka tuntuu eheältä kokonaisuudelta täynnä hauskoja yksityiskohtia, ja kiinnostavia hahmoja. Juoni etenee tämän tyyppiseksi kirjaksi nopeasti, ja määrätietoisesti, mikä on parempi kuin hyvä! Loppu on ehkä jopa hieman liian nopea, mikä syö sen aitouden tuntuisuutta. Olisin mielelläni lukenut vielä vähän pidempää Lincolnista, Jenniferistä ja Bethistä.

* * * * *

Julkaisuvuosi 2011

Dutton

323 sivua

Äänikirja

Englanniksi

Jenny Han: To All The Boys I've Loved Before

Kukapa ei rakastaisi kunnollista ya-kesäromantiikkaa? Kevyttä, kliseistä ja high school draamaa täynnä komeita urheilupoikia ja pikkumaisia ex-bestiksiä, nykyisiä vihanaisia? Koska ne ovat ainakin minun salainen intohimoni.

* * * * *

Sixteen-year-old Lara Jean Song keeps her love letters in a hatbox her mother gave her. They aren’t love letters that anyone else wrote for her; these are ones she’s written. One for every boy she’s ever loved—five in all. When she writes, she pours out her heart and soul and says all the things she would never say in real life, because her letters are for her eyes only. Until the day her secret letters are mailed, and suddenly, Lara Jean’s love life goes from imaginary to out of control.

* * * * *

To All The Boys I've Loved Before on YA-kirjailija Jenny Hanin saman nimisen trilogian ensimmäinen osa. Jo sen pastellinsävyinen etukansi kertoo millaiseen lukukokemukseen kannattaa varautua. Ja juuri sitä mitä on luvattu, saadaan myös oikein olan takaa, vaikka takakansi saattaa olla hieman harhaan johtava, jos minulta kysytään.

En tiedä tarjoaako Hanin kirja kovasti mitään uutta, mutta ainakin raikkaita vivahteita siinä on. Päähenkilö Lara Jean on puoliksi korealainen, kolmesta sisaruksesta keskimmäinen ja aina leipova lukiolainen, joka pitää askartelusta sekä kaikesta DIYhin (tee se itse) liittyvästä. Hän elää yhdessä sisariensa sekä yksinhuoltajaisänsä kanssa, ja auttaa vapaaehtoisena vanhainkodissa. Eihän Lara Jean kovinkaan paljoa eroa tavallisesta ya-romanssin sankarittaresta, mutta jokin hänestä tekee muistettavamman. Hänen yrityksiä saada lähetettyjä rakkauskirjeitä takaisin on ilo seurata, ja samaistuin paikoitellen liikaakin Lara Jeanin tuntemuksiin ja ajatuksiin. Hieno juttu(ko?).

Pienenä spoilerina mainittakoon, että kirja tarjoaa herkullisen juonikuvion, eli esitetään seurustelevamme, mutta lopulta rakastutaan kuitenkin. Jos en ole koskaan maininnut, niin tämä on yksi suosikeistani romanttisissa tarinoissa, ja ahmin yleensä tähän kategoriaan liittyvät kirjat liiankin nopeaan tahtiin. Nyt varsinkin, kun Lara Jean ja hänen feikkipoikaystävänsä ovat ehkä söpöin pari genressä vähään aikaan, joiden tarinaa seurasi melkein kateellisena. (spoilerit ohi) 

Vaikka juoni saattaa olla kulunut ja sen vuoksi vähän hutera, mutta Jenny Hanilla on taito luoda persoonallisia ja pidettäviä hahmoja. Jopa kirjan mean girl on kiinnostava, eikä harvoin esiin tulevat sivuhenkilötkään jää varjoon tylsinä tai unohdettavina. Sarjan toisen osan jo lukeneena voin sanoa, että muutamat hahmot joiden merkityksen luuli olevan suurempi/pienempi, tulevat olemaan paljon isommassa roolissa kuin mitä osasikaan odottaa!

Kliseiden lisäksi kirjan huonoja puolia on Lara Jeanin vähäiseksi jäävä hahmokehitys. En huomannut, että hän olisi juurikaan kasvanut kirjan alun ja lopun välillä, mikä on harmillista. Monia "kasvattavia" tapahtumia täynnä olevasta kirjasta toivoo edes sen verran. Ja onhan teksti hyvin pastellinsävyistä koko ajan, eli jos harmaata realismia ja raskaita teemoja etsii, niitä ei täältä löydä.

Pidän ajatuksesta, että tämän tyyppinen romanttinen ya-kirja on venynyt trilogiaksi saakka, varsinkin, kun sen hahmoja seuraa mielellänsä. On myös hauska nähdä, minne edetään siitä pisteestä, mihin moni muu kirja päättyy. Samalla myös kaipaamani hahmokehitys saa vielä uuden mahdollisuuden ehkä! P.S. I Still Love You on minulla jo odottamassa bloggausvuoroa, ja toivottavasti vielä lämpimän sään aikana Always and Forever, Lara Jean, tulisi luettua loppuun.

* * * * *

Julkaisuvuosi 2014

Simon Schuster Books for Young Readers

355 sivua

Englanniksi

Oma

Angie Thomas: The Hate U Give

The Hate U Give on varmasti yksi kevään kuumimmista YA-uutuuksista. Se on pysynyt The New York Timesin best seller listalla jo useamman viikon ajan, ja tuntuu, että se on tavoittanut ihmiset ympäri maailmaa. Niin kuin tavoitti minutkin, kun bongasin sen eräänä päivänä Bookbeatin äänikirjalistalta.

* * * * *

Sixteen-year-old Starr Carter moves between two worlds: the poor neighborhood where she lives and the fancy suburban prep school she attends. The uneasy balance between these worlds is shattered when Starr witnesses the fatal shooting of her childhood best friend Khalil at the hands of a police officer. Khalil was unarmed. 

Soon afterward, his death is a national headline. Some are calling him a thug, maybe even a drug dealer and a gangbanger. Protesters are taking to the streets in Khalil's name. Some cops and the local drug lord try to intimidate Starr and her family.

What everyone wants to know is: what really went down that night? And the only person alive who can answer that is Starr.

* * * * * 

Vuonna 2014 Yhdysvalloissa aseeto, Michael Brown kuoli tultuaan poliisin ampumaksi, minkä seurauksena tapahtumakaupungissa Fergusonissa mellakoitiin päiviä, ja jo aiemmin lanseerattu tunnuslause Black Lives Matter levisi laajemman yleisön tietouteen. Yhdysvaltalaisten poliisien mustaan väestöön kohdistama väkivalta on noussu tapauksen jälkeen osaksi kiihkeää julkista keskustelua, ja Black Live Matter-liike on toiminut myös inspiraationa Angie Thomaksen esikoisteokselle.

The Hate U Give (josta on tulossa suomennos nimellä Viha jota kylvät) on pysäyttävä YA-kirja. Siinä käsitellään häpeilemättömästi aihetta, jollaisiin harvemmin kohderyhmälle suunnataan. Ahmin äänikirjan kahdessa päivässä, sillä tarina on mielenkiintoinen ja mukaansatempaava.

Starr on päähenkilö, jonka seuraaminen on kiehtovaa. Häntä haluaa kannustaa kirjan alusta saakka läpi ampumista seuraavien vastoinkäymisten. Kirjan keskeinen juoni liittyy niihin tapahtumiin, mutta samalla pääsee seuraamaan myös Starrin muuta elämää, kun hän tasapainottelee perheensä, koulun, muiden ihmissuhteiden ja traumaatisen kokemuksen kanssa. Tasapaino kaikken näiden kesken toimii, eikä pääteemat, kahden maailman välissä eläminen, rasismi ja poliisiväkivalta pääse hautautumaan tavallisen teinihötön keskelle.

Pidin erityisen paljon Starrin perheestä ja sen sisäisestä dynamiikasta. Hänen vanhempansa ja veljet ovat yhtä mielenkiintoisia hahmoja kuin itse päähenkilö, ja oman kiinnostavuuden mukaansa tuo Starrin valkoihoinen poikaystävä. Mikään ei ole parempaa, kuin se, että YA-kirjassa on tasapainoinen, välillä ehkä hieman "hullunkurinen" perhe, jossa kaikki kuitenkin ovat onnellisia. Ehkä juuri tämän kaltaisessa kirjassa perheen normaaliuus korostui vielä enemmän, sillä muuten kurjuus olisi saattanut mennä hieman yli rajojen.

Olen onnellinen, että kirja suomennetaan näin nopeasti, kun se edelleen on relevantti nopeasti vaihtuvien YA-kirjatrendien aikana. Ei ainoastaan siksi, että kyseessä on uskomattoman hyvä teos, mutta myös siksi, että sen avulla suomalaisten on ehkä helpompi ymmärtää, mistä Black Live Matter-liikkeessä on kyse, ja mitä poliisiväkivalta todella tarkoittaa. Elämme kuitenkin maassa, jossa poliisia arvostetaan ja järjestelmä koetaan läpinäkyvänä sekä luotettavana, minkä takia Yhdysvaltojen "mallia" voi olla hankalampi sisäistää pelkästään uutisten perusteella.

Kuten jossain päin internetiä sanottiin, jos aiot tänä vuonna lukea ainoastaan yhden kirja, lue The Hate U Give. Olen samaa mieltä. Se on tärkeä teos, joka on ansainnut saamansa huomion. Nyt kun  The Hate U Given lukemisesta on kulunut yli kuukausi, en muista siitä kuin positiivisia asioita, mikä kertoo mielestäni tarpeeksi Angie Thomaksen esikoisesta!

* * * * *

XXXXX

Balzer&Bray/Harperteen

Julkaistu 2017

Äänikirja

Englanniksi

Kuvaus, Goodreads

Holly Bourne: Oonko ihan normaali?

Ottaen huomioon, miten paljon pidin tästä kirjasta, tätä bloggausta on kyllä saanut odottaa. Oonko ihan normaali on pyörinyt päässäni useaan otteeseen ihan yllättäenkin. Kuulin siitä alkukeväästä paljon hyvää ympäri kirjablogeja, joten päätin itekin tarttua tähän kirjasarjan aloitusosaan.

* * * * *

16-vuotias Evie haluaa olla ennen kaikkea normaali. Hukattuaan kolme vuotta elämästään taisteluun pakko-oireista häiriötä (OCD) vastaan hän lopettelee lääkitystään ja aloittaa uuden koulun, jossa häntä ei tunneta ”tyttönä joka sekosi”.

Kuten kaikki muutkin, Evie juhlii, saa uusia ystäviä ja uskaltautuu deittailun saloihin. Epäterve suhde ajaa häntä kuitenkin takaisin ahdistuksen ja pakkomielteiden maailmaan. Mutta kuinka Evien uudet ystävät, taiteellinen Amber ja räväkkä Lottie, voisivat auttaa, kun hän ei suostu kertomaan ongelmistaan kenellekään?

* * * * *

En tiedä voiko kirjaa kuvata sanalla raikas, mutta sitä Oonko ihan normaali kuitenkin on. Uskallan sanoa itseäni jo jossain määrin kokeneeksi nuorten kirjallisuuden lukijaksi, ja uskallan myös väittää, että Oonko ihan normaali on jotain ihan erilaista. Tällä en välttämättä tarkoita, että se on tajunnanräjäyttävä tulevaisuuden klassikko (tosin sen pitäisi olla), mutta siinä on niin paljon kaikkea sellaista, mitä nuorten kirjoissa on harvoin.

Oonko ihan normaalin keskeisimmäksi teemoiksi nousevat ystävyyssuhteet, sekä mielenterveysongelmat. Ei kuulosta kovin uniikilta eihän?
Mutta Holly Bourke on kirjoittanut niistä aivan uudella tavalla. MIelenterveysongelmista kärsivä Evie ei ole masentunut tai anoreksinen, hän ei murhaa ketään skitsofrenian tai psykoosin nimissä, vaan on OCD:stä parantuvat teini, joka haluaa elää normaalia elämää. Normaalisti mielenterveysongelmia kuvataan kirjoissa pitkälti masennuksen, anoreksian tai harhojen kautta, joka luo melkein väistämättä synkän tunnelman heti alkuunsa. Kaikki tuntuu menetetyltä, ja oman mielen koukerot painavat syvälle maan sisään. Evien kamppailu kohti normaaliuutta on paikoitellen raastavaa, mutta myös täynnä onnellisia hetkiä ja uusia kokemuksia sekä toivoa.

Ystävyys ohittaa Oonko ihan normaalissa sen perinteisen rakkaustarinan. Evie löytää kirjan alussa uudet ystävänsä Amberin ja Lottien, ja kirjan edetessä he julistautuvat ylpeinä vanhoiksi piioiksi, ja omien sanojensa mukaan valtaavat termin positiiviseen käyttöön. Oonko ihan normaali on ehdottomasti feministinen kirja, ei ainoastaan Vanhojen piikojen feminististen kokousten takia, vaan myös siksi, että siinä keskitytään juuri tyttöjen väliseen ystävyyteen. Niin monessa suositussa nuorille ja tytöille suunnatussa kirjassa naispuolinen päähenkilö on vailla naispuolisia ystäviä. Mutta tästä kirjasta niitä löytyy. Kuten myös tyttöjen välistä solidaarisuutta, ja feministisiä huomioita yhteiskunnasta.

Huomasin ärsyyntyväni paikoitellen Evien käytöksestä, kuinka hän oikeutti niin monta asiaa normaaliuuden tavoittelulla, tai ohitti tekojensa seurauksia sairautensa avulla. Ja joka kerta, kun tämä tapahtui, tunsin pienen syyllisyyden piston sisälläni. Koska tiedä kyllä, ettei se aina ole vaan niin yksikertaista. Ja juuri tämän vuoksi mielenterveysongelmien esiintuominen laajemmin kaikissa asiayhteyksissä on tärkeää. Että ihmiset, jotka eivät niistä kärsi, ymmärtäisivät paremmin miten ne toimivat.

Teknisesti Holly Bourne on rakentanut ihanan monipuolisen kirjan. Hänen kirjoitustyylinsä on virkistävää, ja mielestäni nuoret tavoittavaa. Ei tule sellaista oloa, että täti yrittää nyt olla cool, vaan oikeasti ollaan kohdeyleisön kanssa samoilla aalloilla. Hahmoihin kaipasin paikoitellen hieman kiintymispintaa; joissain kohdissa he tuntuivat hieman etäisiltä. Ja viime aikaisten lukukokemusteni tapaan myös tässä kirjassa kaikilla tuntuu olevan vähän kurjaa.

Oonko ihan normaali on monipuolinen ja moderni kokonaisuus, jossa nuorten (naisten) maailmaan luodaan aiempaa laajakatseisempi silmäys. Hahmot kohtaavat realistisia ongelmia ja löytävät niihin realistisia ratkaisuja eläessään suhteellisen realistisia elämiänsä. Vaikka kuinka juhlisin ystävyyden korostamista, jäin silti kaipaamaan ihan vähän sitä rakkaustarina-aspektia. Sen kuitenkin löytää niin monesta muusta kirjasta, että jo pelkästään feminismin takia annan senkin anteeksi. Jään enemmän kuin innoissani odottamaan sarjan seuraavaa osaa, ja vannon, että tulen jatkamaan näiden kirjojen parissa sarjan loppuun saakka!

* * * * *

XXXX½

Am I Normal Yet?

Usborne Publishing Ltd (suom. Gummerus)

Julkaistu 2015 (suom. 2017)
Kustantajalta

Suomeksi

Sivuja 412

Kuva minä, Lainaus Gummerus

YA-romantiikka x 5

Puolivälissä helmikuuta ahmin parissa päivässä viisi nuorten aikuisten romanttista kirjaa. Ei ole mitään väliä että kyseinen ya-genre on täynnä ongelmallisia, vaaleaihoisten heteroiden elämään keskittyviä kirjoja, joiden juonet ovat ennalta-arvattavia, ja sillon tällön myös aika kliseisiä. Ainoa asia mitä haluan on, että näitä suomennetaan enemmän.

Päätin kerätä näistä tällaisen yleisen "pohdintapostauksen", jonka loppuun koostaan lyhyehköt juoniselostukset kaikista viidestä kirjasta.

Luin kolme kirjaa Kasie Westiltä, yhden kirjan Jennifer E. Smithiltä ja yhden Morgan Matsonilta. Yleisesti olen yllättynyt, miten monipuolisia juonia näihin lukiolaisten rakkausdraamoihin voikaan oikeastaan keksiä. Vaikka peruskaava on aikalailla sama, kaikki tarinat tapahtuvat hyvin erilaisissa kehyksissä. Yhdessä jäädään jumiin kirjastoon, toisessa vaihdellaan lappuja pulpetin alla, ja kolmannesa hankitaan prom seuralainen koulunparkkipaikalla viisi minuuttia ennen itse tapahtumaa. Ainoastaan Smithin Hello, Goodbye and Everything in Between keskittyy parisuhteen "etsimisen" sijasta parisuhteen kohtalon ratkaisemiseen.

Yksi syy miksi nautin suuresti näistä söpöistä kesäromansseista, on juuri niiden helppous. Hyvin kirjoitettuna ne ovat vahvasti hahmojohtoisia, täynnä henkilöitä joihin on helppo samaistua, ja joihin sen takia kiintyy nopeasti. Elin ihan täysillä mukana jokaisessa näistä kirjoista, mistä kertoo yksi toteamus muistiinpanoissani: "Parasta ikinä, kaikki menee hyvin, ja sit se vaan räjähtää käsiin, ennen kun kaikki paranee taas jollain tavalla ennalleen". Yksinkertaista, tuttua, turvallista ja onnellinen loppu on ainakin teoriassa taattu. Vaikka sydämen rinnasta repivät ja kyynelkanavia kiduttavat kirjat ovat yhtä nautittavia lukea, aina välillä on hauska hetken aikaa "hengähtää" ja heittää aivot narikkaan.

Mainittakoon toki, että en ole kovinkaan analyyttinen lukija, vaan melkein poikkeuksetta yllätyn aina kirjan lopusta. Ehkä senkin takia standardini eivät ole kovinkaan korkealla plot twistien ja niiden aiheuttamien tajunnan räjähdyksien kohdalla.

(Alla kirjat järjestetty omasta mielestäni "huonoimmasta" parhaimpaan)

By Your Side, Kasie West
Ainakin minun salainen unelma olisi jäädä lukkojen taakse kirjastoon tajuttoman komean, ja salaperäisen nuoren miehen kanssa. Mikä on juuri se, mitä Autumnille tapahtuu tässä Kasie Westin kirjassa. Hän, ja huhujen ympäröivä Dax jäävät jumiin kirjastoon viikonlopuksi, mikä ei ole ideaali tilanne kummankaan osapuolen mielestä. Luvassa on pakon edessä tapahtunutta tutustumista, ja yllättävän yhteyden löytäminen.

Vaikka By Your Side vaikutti ensi alkuun hyvältä, en pitänyt hirveästi sen edetessä tapahtuvista juonenkäänteistä. Ne tuntuvat paikoitellen aika absurdeilta, ja epäuskottaviltakin. Vaikka Autumnin ja Daxin suhde on ihan söpö, ja kirjastoon jumiin jääminen on hyvä idea, muut tapahtumat söivät kirjan pidettävyyttä.

Fill-in Boyfriend, Kasie West
Kirjan juoni on periaatteessa yksi suosikeistani. Eli sellainen, jossa pyydetään täysin satunnaista ohikulkijaa esittämään seurustelukumppania, ja sitten rakastutaan. The Fill-In Boyfriend rakentuu tämän kaavan ympärille, kun päähenkilö Gia jätetään juuri ennen promia. Tarina kietoutuu lopulta hänen valheensa ympärille, että kyseessä on hänen entinen poikaystävänsä, eikä randompoika parkkipaikalta. Kun soppaan sekoitetaan vielä vastapalvelus, ja eropäätöstä katuva entinen poikaystävä, mehukas katastrofi on valmiina.

Luetuista kirjoista toisiksi huonoimmaksi valitsin tämän ainoastaan sen takia, että puolet kirjan ongelmista olisi ratkennut puhumalla. Väärinkäsitykset ja "emmä enää kehtaa kertoa"-asenne kaikissa tarinoissa ajavat minut pääasiassa hulluksi, ja turhauttavat vähän liikaa.

Unexpected Everything, Morgan Matson
Poliittisen skandaalin vuoksi Andien kesäsuunnitelmat menevät uusiksi, ja hän huomaa ulkoiluttavansa lähinaapuruston koiria kesätyökseen. Odottamattomat käänteet vievät järjestelmällisen ja asioita etukäteen suunnitelevan Andien aivan uuteen suuntaan, ja voivat mahdollisesti muuttaa kaiken.

Tämä on jaettu toinen sija. Kaikista viidestä kirjasta elin eniten juuri tämän mukana. Viidensadan sivun aikana pyörin epätoivoisesti pitkin asuntoani, ja olin valmis laulamaan onnellisuuteni maailmalle. Jos kesäromantiikka on se mitä haluaa lukea, The Unexpected Everything on must read. Kesätyö koiranulkoiluttajana, läheinen kaveriporukka, romantiikkaa, aarteenetsintää ja huomattavaa hahmokehitystä sisältävä kirja ei voi olla muuta kuin onnistunut. Ja helposti höynäytettävissä kun olen, puolet kirjan käänteistä tuli minulle edes pienenä yllätyksenä.

P.S. I Like You, Kasie West
Tästä juonesta ei voi juurikaan kertoa. Paitsi, että kirjan päähenkilö Lily kirjoittaa kemian tunnin aikana suosikkilyriikoitaan pulpettiinsa, ja seuraavan kerran paikalle saapuessaan kappaletta on jatkettu, ja hänelle on jätetty viesti sen yhteyteen. Nopeasti hän, ja nimetön kirjekaveri, vaihtelevat jo täysimittaisia kirjeitä jättämällä ne pulpetin alla olevaan rakoon. Ja romanttiikkaa on tietenkin luvassa.

Kirjeet ja anonyymit lähettäjät ovat parhautta. Mikään ei ole viihdyttävämpää, kuin että saa arvailla kuka kirjan sivuhenkilöistä on kirjeenvaihdon toinen osapuoli (pakko myöntää, että kerrankin olin oikeilla jäljillä aika pikaisesti), ja lopulta seurata sitä hetkeä, kun on aika tunnustaa kuka todellisuudessa on kyseessä. P.S. I Like You on siitä hyvä, että kirjeiden lähettäjien henkilöllisyydet paljastuvat toisillensa siten, että lukijana ehtii vielä seuraamaan kaiken purkautumista, ja Lilyn sekä toisen osapuolen suhteen kehittymistä tarkemmin. Täydellistä.

Hello, Goodbye and Everything in Between, Jennifer E. Smith
Muista postauksen kirjoista poiketen Jennifer E. Smithin kirjassa pohditaan lukioaikaisen parisuhteen kohtaloa. Clare ja Aidan viettävät viimeisen yön yhdessä ennen molempien lähtöä collegeen eripuolille maata. He kiertävät kotikaupungissaan, kerraten tapahtumia suhteensa ajalta, yrittäen löytää jotain, joka kertoisi heille, miten tulevaisuuden kanssa tulisi menetellä.

Nopeasti luettavana, edellä mainituista kirjoista poikkeavana tarinana Hello, Goodbye and Everything in Between on ehdottomasti paras viidestä. Se on samaan aikaan vähän katkera ja sydäntälämmittävä, täynnä kasvukipuja ja muutoksen tuulia täynnä oleva kirja. Lukion jälkeen kotipaikkakunnalta opiskelemaan lähteminen on itsellekin tuttua, ja vaikka en joutunutkaan dramaattisesti pohtimaan parisuhteen selviytymistä, ystävien ja perheen jättämiseen liittyvät hetket osuivat lähelle.

* * * * *

Jennifer E. Smith on jo valmiiksi yksi lempikirjailijoistani, mutta nyt olen löytänyt uuden suosikin Kasie Westistä! On harmillista, ettei näiden tyyppisiä kesäromansseja suomenneta juurikaan, tai kirjoiteta suomeksi, sillä tässä on genre, joka tekisi mistä tahansa kesästä hieman toiveikkaamman.

Jatkoa tälle YA-romantiikka"sarjalle" en uskalla vielä luvalta, mutta lukulistalla on jo joukko samantyyppisiä kirjoja, joten ehkäpä, ehkäpä.

Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens

Tätä kirjaa on luettu kirjabloggareiden parissa jo jonkin verran. Olin kuullut tästä aiemmin, mutta jostain syystä en ikinä jaksanut sen suuremmin etsiä tätä käsiini. Yhden turhan Audible creditin, sekä postaukset Carry on Reading ja Vinopino kirjoja blogeissa kirjasta sattuivat sopivasti yhtä aikaa hetkeen, kun etsin uutta lukemista. Senpä takia päätin viettää yhden päivän kuunnellessa Simon vs. the Homo Sapiens Agendan äänikirjana.

* * * * *

Onko kaikkien pakko tulla kaapista? Riemastuttava ja sympaattinen romaani Simonista, jonka elämä menee mullin mallin, kun hänen salainen ihastuksensa uhkaa paljastua. 16-vuotias Simon inhoaa kaikenlaista draamaa, eikä ole ulkona kaapista homoutensa suhteen. Sitten sähköpostiviesti joutuu väriin käsiin, ja Simonin on astuttava pois mukavuusalueeltaan. Pelissä on mahdollisuus onneen ihastuttavan ja hämmentävän pojan kanssa - pojan, jota Simon ei ole koskaan tavannut.

* * * * *

Minulla on ollut tavoitteena lukea monipuolisempia YA-kirjoja, joissa valkoinen heteronainen ei ole aina päähenkilönä. Sen takia Minä, Simon, homo sapiens on mukavaa vaihtelua lukutottumuksiini. Tiukasti nykyaikaisiin nuoriin sidottu kirja käsittelee homoseksuaalisuutta, mutta myös ystävyyttä ja pienissä määrin lukiolaisten kasvukipujakin.

Simon on kirjana valloittava, sydäntä lämmittävä ja rento. Vaikka sen juonikulku saattaakin olla ennalta-arvattava ja "helppo", huomasin eläväni täysillä mukana jokaisessa käänteessä, ja yrittäväni arvata Bluen henkilöllisyyttä loppuun saakka. Kirjeiden, tässä tapauksessa sähköpostien, yhdistäminen tavalliseen kerrontaan on mielestäni lähes aina toimiva ratkaisu, ja tässä tapauksessa ne syvensivät Simonin ja Bluen välistä suhdetta, joka olisi muuten saattanut jäädä hieman pintapuoliseksi.

Albertallin tapa kirjoittaa on häpeilemättömän hauskaa, ja Simon kertojana on ihailtavan sarkastinen ja täynnä viihdyttäviä yksityiskohtia. Muihin hahmoihin ei pääse tutustumaan ihan yhtä tiiviisti, mikä on ehkä hieman harmi. Näin Simonin kasvu kirjan aikana tulee ehkä paremmin esille, kun hän ymmärtää tietävänsä hyvin vähän joistain ystävistään.

Minä, Simon, Homo Sapiens on kirja, jonka en halunnut loppuvan. Kun Bluen henkilöllisyys selviää, ja hetken aikaa pääsee seuraamaan hahmojen suhteen kehittymistä myös todellisessa maailmassa. Huomasin olevani täysillä mukana alusta alkaen, ja kun äänikirja loppui, saatoin päästää pienen epätoivon parahduksen. Halusin tietää lisää. Tämä sopii hyvin kevyeksi viikonloppulukemiseksi, jonka aikana saa nauraa ja olla onnellinen. Hahmot ja tarina toimivat paremmin kuin hyvin, ja tästä löytyy myös vastaikään ilmestynyt suomennos!

* * * * *

XXXX½
Simon vs. the Homo Sapiens Agenda
Balzer + Bray (suom. Otava)
Julkaisuvuosi 2015, suom. 2017
Äänikirja
Englanniksi
Sivuja 250 (6h 45min)
Kuva ja lainaus: Otava

Juuli Niemi: Et kävele yksin

Vuoden 2016 lasten- ja nuorten Finlandia voittanut Et kävele yksin roikkui sellaisella ehkä luen, ehkä en listalla pitkään. Koska en keksinyt Lempin kuunneltuani muutakaan luettavaa, päädyin kuuntelemaan tämän(kin) äänikirjana.

* * * * *

Ada on 15 ja piirtää vasta omia ääriviivojaan, kun ensimmäinen rakkaus iskee. Adan elämää ovat olleet taiteilijaäidin kanssa jaettu boheemi koti, yhtä kiltti paras kaveri ja lupaava todistus. 
Egzonin perhe on Kosovosta ja Egzon on mamu, vaikka on syntynyt Suomessa. Egzonin levottomat jalat pakenevat kodin vaiettuja salaisuuksia ja nopea graffitikäsi maalaa ajatukset kuviksi.
Sinä aamuna rehtorin autoon on peintattu vaalea tyttö ja teksti Run! Ada voisi vielä juosta pakoon, mutta hän ei juokse. Ensimmäinen rakkaus antaa kaiken ja muuttaa kaiken, mutta voi myös repiä palasiksi

Niin paljon mahdollisuuksia, joitain onnistumisia ja muutama, kriittisessä kohdassa ohi mennyt tilaisuus. Toivoin, että olisin pitänyt tästä kirjasta. Aihe, takakansi, jopa etukansi viittasivat siihen, että olisin pitänyt siitä. Ja aluksi pidinkin, jos rehellisiä ollaan.

Pidin kirjan teemasta ihan älyttömästi, ja ensimmäisten sivujen aikana tykästyin vähän kirjan päähenkilöihinkin. Aadasta tuli jollain tavalla mieleen minä itse yhdeksännellä luokalla; samat tuntemukset, ajatukset ja luonteenpiirteet, joita saatan edelleen lukea vanhasta päiväkirjastani. Toki varmasti hyvin yleismaailmallista teinityttöjen ajattelua, kuulunko joukkoon, kukaan ei ymmärrä ja niin päin pois.
     Eikä Egzonissakaan ollut valittamista. Myönnettäköön, etten ole lukenut kovinkaan montaa kirjaa, jossa päähenkilönä on etniseen (tai mihinkään muuhunkaan) vähemmistöön kuuluva hahmo. Joten tässä suhteessa liikuin hyvin vierailla vesillä, enkä osaa oikein muutenkaan sanoa mielipidettäni 15-vuotiaasta pojasta tai heidän sielunmaisemastaan.

Mutta mitä pidemmälle kirjassa etenin, sitä "vähemmän" siitä pidin. Alunperin Niemen kuvailua ja korulauseita täynnä oleva teksti iski, mutta mitä enemmän sitä joutui lukemaan, sitä raskaammaksi se alkoi käymään. Jotenkin turhan oloiseksi, ja värikäs kuvailu alkoi menettämään arvoansa. Niemen taitoa käyttää kuvailevaa kieltä on turha vähätellä, mutta kaipasin tasapainoa "arkisemman" kielen ja kuvailun välillä.

Vaikka samaistuinkin Aadaan jossain määrin, huomasin ärsyyntyneeni siitä, millainen teini Aada on. Se on ehkä tavallaan Et kävele yksin hienos, että Niemi on onnistunut kuvaamaan teini-ikäisen ajatusmaailmaa sekä kasvukipuja yllättävän tarkkaa. Sitä miten 15-vuotiaiden elämä tuntuu olevan juuri siinä hetkessä, eikä tulevaisuudessa, ja miten koetut tunteet ovat niin suuria. Se ei kuitenkaan estänyt rasittumasta siitä, mikä latisti huomattavasti lukukokemusta.

Kokonaisuudessa ymmärrän kyllä lasten- ja nuortenkirjalllisuuden Finlandian, mutta toisaalta, koska en ole muita ehdokkaita lukenut, on vähän hankala alkaa vertailemaan teoksia. Et kävele yksin on paikoitellen hieman puuduttava ja turhauttava. Tarinan aihe toimii, vaikka tietyt juonenkäänteet tuntuivat irralliselta, ja loppu hieman pakotetulta. Kirjassa on monta täydellistä kohtaa lopetukselle, joihin ei tartuta, mikä sitten luo tämän väkinäisen fiiliksen. Pääasiassa kaunis kieli, sekä aidosti kuvattu teini-iän tuska tuo muutaman plussan kuitenkin mukanansa.

* * * * *

XX½
Julkaisuvuosi 2016
Kustantaja WSOY
Kuunneltu äänikirjana
Suomeksi
362 sivua
Lainaus #Kirja, kuva Bookbeat

Rainbow Rowell: Fangirl

Fangirl on ollut yksi niistä ikuisuusprojekteista, joita en koskaan uskonut lukevani loppuun. Ensimmäisen kerran olen aloittanut tämän kesällä 2014, ja luin sen lopuun syyskuussa 2016. Mutta loppujen lopuksi olen ihan tyytyväinen, että se on nyt ohi.

"Cath’s sister has mostly grown away from fandom, but Cath can’t let go. She doesn’t want to.
Now that they’re going to college, Wren has told Cath she doesn’t want to be roommates. Cath is on her own, completely outside of her comfort zone. She’s got a surly roommate with a charming, always-around boyfriend, a fiction-writing professor who thinks fan fiction is the end of the civilized world, a handsome classmate who only wants to talk about words... And she can’t stop worrying about her dad, who’s loving and fragile and has never really been alone.
For Cath, the question is: Can she do this?
Can she make it without Wren holding her hand? Is she ready to start living her own life? Writing her own stories?"- Goodreads

En tiedä miten syvä luotaavaa analyysiä voin kirjoittaa Fangirlistä, sillä muistiinpanoni pyörivät lähinnä päähenkilö Cathin ympärillä. Sosiaalisesti hieman awkward, ahdistuksesta kärsivä ja mukavuuden haluinen fan fictionin kirjoittaja, joka joutuu katkaisemaan napanuoran kaksoissiskoonsa heidän aloittaessaan collegen.
      Jossain määrin samaistun Cathiin, ja jotkut hänen piirteistään ovat aika samanlaisia kuin mitä minulla itsellänikin on. Olen myös itse elänyt joitakin vuosia sitten fangirl vaiheen (ehkä vähän lievempänä kuin Cath kirjassa, mutta esimerkiksi Tumblrin fandompuoli on ollut kuin toinen koti minulle. Tietäjät tietää.), ja yliopiston aloittaminen osui minulla sopivasti viime vuoteen, joten niiltäkin osin samaistumispintaa kyllä on.
    Mutta. Jostain syystä Cath on kokonaisuutena yllättävän rasittava, jopa minun makuuni liian mukavuuden haluinen ja ehkä hieman liian kitiseväinen ja pessimistinen. Muutaman kerran olin ihan vakavissani lopettamassa kirjan ihan vaan päähenkilön rasittavuuden takia. Onneksi en, koska ihan viimeinen muistiinpanoni on, että aloin kuitenkin lopulta pitämään Cathistä.
      Ja kirjan muut keskeiset hahmot, erityisesti Cathin kämppis Raegan, sekä tämän entinen poikaystävä Levi, ovat kyllä todella mukavia. Mikä kyllä auttaa kestämään pahimpienkin ärsyttävien kohtausten ylitse.

Fangirl oli ensimmäinen nykyaikaan sijoittuva, realistinen kirja jonka luin. Vaikka siinä käsitellään raskaitakin teemoja, kokonaisuutena se on virkistävä ja söpö tarina. Ja varmasti itsellä sekin vaikutti, että genrensä takia Fangirl erottuu muista lukemistani kirjoista paljonkin.

Viime aikoina ärsyttävin nuorten aikuisten kirjoissa toistuva piirre, joka Fangirlissäkin aiheutti ehkä eniten kiehuvia tunteita, on se, että päähenkilöt kokevat velvollisuutenaan huolehtia omista (yksinhuoltaja) vanhemmistaan. Varsinkin näissä realistisissä kirjoissa se on enemmän sääntö kuin poikkeus. Omaa kokemusta minulla ei vastaavasta tilanteesta ole, mutta eikö voisi olettaa että 18-vuotiaan elämä on tarpeeksi kriiseilyä ilman niitä ongelmallisia vanhempia?

Jos kevyt, mutta pitkä realistinen nuorten aikuisten kirja kiinnostaa, voin kyllä suositella Fangirliä. Se on 70 prosenttisesti söpö, 15 prosenttisesti ärsyttävä ja 15 prosenttisesti suhteellisen vakavia teemoja. College tarjoaa tervettä vaihtelua melkein aina nähtävään high schooliin, ja tarjoaa "tutun" ympäristön juuri meille korkeakoulussa opiskeleville.

Kody Keplinger: DUFF

Urbaania sanakirjaa apuna käyttäen, tämä postaus on hyvä aloittaa selittämällä mitä DUFF tarkoittaa: "An abbreviation for 'Designated Ugly Fat Friend'. Often in many large groups of women (usually adolecents) there will be a D.U.F.F. as a means to look better by comparison."

En ollut koskaan kuullut tästä kirjasta, ennen kuin joku Tumblrissa puhui kyseiseen kirjaan perustuvasta elokuvasta. Ja tavalliseen tapaan minun täytyi saada kirja käsiini.

"Seventeen-year-old Bianca Piper is cynical and loyal, and she doesn’t think she’s the prettiest of her friends by a long shot. She’s also way too smart to fall for the charms of man-slut and slimy school hottie Wesley Rush. In fact, Bianca hates him. And when he nicknames her “the Duff,” she throws her Coke in his face. "   - Goodreads

Onneksi päätin lukea kirjan ennen kuin katsoin elokuvan. Elokuva oli perinteisen stereotypinen teinielokuva, samasta muotista leikattu: "koulun kuumin jätkä opettaa hieman nörtihtävälle tytölle kuinka olla kaunis ja haluttava. Ja elokuvan tärkein kohtaus tapahtuu missäpä muullakaan kuin promissa." Jos olisin nähnyt elokuvan ensimmäisenä, en olisi koskaan lukenut kirjaa.

DUFFin juoni on hieman tavallista jenkki YA contemporary kirjaa aikuisempi, mikä oli ehdottomasti positiivinen yllätys. Biancan ja Wesleyn suhde on kuvattu alunperinkin fyysisenä, eikä ainakaan kirjan alkuun kannattanut odotella juuri romanttista söpöilyä. Toisaalta, nuorten kirjasta kun on kyse, en nyt puhu 50 Shades of Greyn kaltaisestakaan kirjasta. Lukupäiväkirjassani oli kehunut myös kirjan kielenkäyttöä. Se on tosiaan hyvää, tietyllä tavalla nuorekasta ja sopii kirjan yleisen "rohkeuden" kanssa.

Rakkautarinan lisäksi kirjassa Biancan ja hänen ystäviensä välinen suhde on tärkeässä roolissa, mikä käy selville jo pelkästään kirjan nimestä. Bianca on kaveriporukkansa Duff, kuten Wesley asian muotoilee kirjan alussa. Tämä sysää liikkeelle muutokset sekä ystävysten että Wesleyn ja Biancan suhteessa.  Myös muut kirjassa käsiteltävät aiheet ovat hieman raskaampia (alkoholismi ja avioero), vaikka yleiseltä tunnelmaltaan kirja oli suhteellisen kevyt.

Jälleen kerran, suosittelen vilpittömästi kyseistä kirjaa luettavaksi. Jos tyypillinen hattarainen nuorten romanttinen nykyaikaan sijoittuva kirja ei enää tunnu maistuvan, kannattaa kuitenkin kokeilla Duffia. Luultavasti hieman vanhemmalle lukijakunnalle alunperin suunniteltuna kirjaa oli hauska lukea. Vaikka hahmojen elämä ei ole samanlainen kuin oma, hahmoihin oli helppo samaistua, ja heistä todella kiinnostui.

Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea

Kirjastosta nimen takia mukaan napattu kirja, joka osottautui yhdeksi parhaimmista genreään edustavista kirjoista. Olen lukenut Tilastollisen nyt kolme kertaa, viimeksi perjantaina pikaisena parin sadan sivun kirjana, joka sattui olemaan kirjastonhyllyssä valmiina.

"17-vuotias Hadley on matkalla New Yorkista Lontooseen isänsä ja uuden äitipuolensa häihin, mutta myöhästyy täpärästi lennolta. Odotellessaan seuraavaa lentoa täpötäydellä JFK:n kentällä Hadley kohtaa komean, fiksun brittiopiskelijan Oliverin. Sattuma heittää heidät istumaan vierekkäin lennon ajaksi."   - Otava

Jos ei ole vielä käynyt selväksi, niin rakastan nuorten kirjoja ja romantiikkaa. Ja Jennifer E. Smithin Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea on juuri näitä kirjoja. En enää edes muista miksi Tilastollinen alkoi viehättää alunperin. Nimi varmasti vaikutti, mutta myös kansi. Sitten on tietenkin myös kirjan elokuvamainen juoni. Ei se ehkä kaikista realistisin ole, mutta juuri sellainen teinityttöjen (ja vähän vanhempienkin) unelma. Tapa jolla Hadley ja Oliver tapaavat kirjassa on kerrassaan mainio.

Jennifer E. Smithin kirjoittama kieli on mukavasti soljuvaa, mikä tekee kirjasta nopealukuisen. Tämän takia kirja on sellainen yhdelta istumalta luettava kirja. Muutenkin juoni on tarpeeksi yksinkertainen ollakseen nopealukuinen. Kutsuisin kirjaa kaikenkaikkiaan suhteellisen leppoisaksi luettavaksi. Hadley ja Oliver ovat molemmat nuoria, jotka painivat ikäisilleen tyypillisten ongelmien kanssa, ja muutkin hahmot tuntuvat suht aidoilta.

Olisi typerää kirjoittaa, että kirjan huonoin puoli on sen lyhyys, mikä on kyllä totta. Mutta ei se täydellinenkään ole. Vaikka hahmot ovat aidontuntuisia ja arkisia, on niissä silti hieman kliseisiäkin piirteitä. Hadleystä saa vähän lapsellisen kuvan, enkä pysty oikein samastumaan kummankaan päähenkilön elämäntilanteeseen. Sen takia kyseenalaistin muutaman kerran Hadleyn ajatuksia/päätöksiä.

Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea on nopeasti luettava, samaan aikaan romanttinen ja arkinen tarina ja ennen kaikkea (jälleen kerran) lukemisen arvoinen kirja. Tilastollisen lisäksi Jennifer E. Smithillä on muutama muu yhtä veikeästi nimetty kirja; Geography of You and Me sekä This is What Happy Looks Like ovat mukana lukulistallani, joten niistä varmasti tullaan vielä täällä blogin puolella kuulemaan.