Sarah J. Maas: A Court of Mist and Fury

Sarah J. Maas on voittanut tämän kesän aikana sydämeni kirjoillansa, ja noussut rymisten suoraa lempikirjailijoideni listalle. Siitä huolimatta, että A Court of Thorns and Roses-sarjan saman niminen ensimmäinen osa ei välttämättä ollut suosikkini hänen kirjoistaan, tartuin innolla sarjan toiseen osaan, A Court of Mist and Furyyn. Toki Bookishteapartyn Katrin kehuilla oli osuutensa asiaan, ja voin vain olla ikuisesti kiitollinen tästä, sillä kirja ei missään tapauksessa ollut pettymys. Kaikkea muuta itseasiassa.

"As Feyre navigates its dark web of politics, passion, and dazzling power, a greater evil looms—and she might be key to stopping it. But only if she can harness her harrowing gifts, heal her fractured soul, and decide how she wishes to shape her future—and the future of a world cleaved in two." Goodreads

Ensimmäisen kirjan jälkimainingeista selviytynyt Feyre huomaa ajautuneensa uusien esteiden eteen. Vaikka luvassa on toki ihan perinteinen maailman pelastaminen, sarjan toisessa osassa keskitytään yllättävän paljon myös hahmojen kehitykseen, ja erittäin inhimillisiin teemoihin. Jos joskus on ollut paikallaan käyttää sanaa plot twist, niin tämän kirjan kohdalla ainakin. Sen takia juonta on hieman vaikea selittää ilman juonipaljastuksia, mutta se on sen arvoista. 

Sarah J. Maasilla on uskomaton taito luoda hahmoja, jotka herättävät tunteita. Feyre on yksi suosikki päähenkilöistäni pitkään aikaan, ja kaikki tässä kirjassa esitellyt tärkeät sivuhahmot ovat niin hyvin kirjoitettuja ja helposti pidettäviä kaikista vioista huolimatta. Samalla kuitenkin (kuten jo A Court of Thorns and Roses postauksessakin kerroin) suhtautumiseni tiettyihin hahmoihin on muuttunut täysin, enkä muista vihanneeni yhtään hahmoa samalla tavalla, kuin tätä kirjaa lukiessani.

Koska A Court of Mist and Fury on reilu 600 sivuinen (äänikirja kesti 23 tuntia) järkäle YA-kirjaksi, siinä ehtii tapahtua vaikka ja mitä. On politiikkaa, ihmissuhteita, itsensä hyväksymistä, uusien voimien hyväksymistä ja tärkeitä sanomia. Juuri viimeinen kohta näistä tekee tästä kirjasta niin hyvän. Maas on onnistunut nostamaan esille sellaisia teemoja, kuten terveen parisuhteen ja väkivallan parisuhteessa, tasa-arvon, minäkuvan ja itsensä hyväksymisen, seksuaalisuuden, posttraumaattisen stressin ja niin edelleen. Raskaitakin teemoja, joita käsitellään hyvin harvoin tämän kaltaisissa kirjoissa, ja jotka luovat kuvan, että näin voisi käydä kenelle tahansa. Samalla rikotaan useita kliseitä jota tässä genressä usein esiintyy.

En ole pitkään aikaan fanityttöillyt samalla tavalla, kun tämän kirjan luettua, ja kirjakrapula on ollut uskomaton (en ole lukenut sivuakaan melkein viikkoon). Toisen kerran elämäni aikana itkin kirjaa lukiessa, ja mutenkin tunteita heräsi laidasta laitaan. A Court of Mist and Fury on luultavasti yksi parhaista, ellei paras Sarah J. Maasin kirja tähän mennessä. Jos ensimmäinen osa sarjassa ei ihan napannut, kannattaa edes yrittää lukea tätä, koska puheet pitävät paikkaansa, ja se on edeltäjäänsä huomattavasti parempi.
    Odottavan aika tulee olemaan pitkä, sillä sarjan kolmannen osan julkaisuun on vielä useampi kuukausi aikaa. Ja viimeisimpien huhujen mukaan alunperin trilogiaksi tarkoitetusta sarjasta onkin tulossa kuusi osainen, joten ei tämä tästä ainakaan hetkeen helpota.

Sarah J. Maas: A Court of Thrones and Roses

Lukumaratonista on selvitty, ja nyt on aika palata takaisin normaaliin arkeen myös täällä blogin puolella. Tämä teksti on jo vähän aikaa odotellut julkaisemista luonnoksissani, ja nyt vihdoinkin on senkin aika.

"When nineteen-year-old huntress Feyre kills a wolf in the woods, a beast-like creature arrives to demand retribution for it. Dragged to a treacherous magical land she only knows about from legends, Feyre discovers that her captor is not an animal, but Tamlin—one of the lethal, immortal faeries who once ruled their world.
As she dwells on his estate, her feelings for Tamlin transform from icy hostility into a fiery passion that burns through every lie and warning she's been told about the beautiful, dangerous world of the Fae. But an ancient, wicked shadow grows over the faerie lands, and Feyre must find a way to stop it... or doom Tamlin—and his world—forever." - Goodreads

Vaikka olen ehtinyt lukemaan vasta kolme Sarah J. Maasin kirjaa, olen täysin myyty hänen tavalleen kertoa ja kuljettaa tarinaa. Sekä Throne of Glass ja Crown of Midnight osoittivat tämän, ja A Court of Thorns and Roses jatkoi samoilla vahvoilla linjoilla. Vakuutuin vielä enemmän hänen kirjoitustyylistään tätä kirjaa lukiessani, sillä tekstistä pystyi erottamaan, muustakin kuin henkilöistä tai tarinasta, että nyt ei ole kyseessä Throne of Glass.

Kaunotar ja hirviö uudelleenkerronta viehätti. Jos rakastan jotain enemmän kuin näitä uudelleenkerrontoja, niin sitä, kun uudelleenkerrota on Kaunottaresta ja hirviöstä. Parin viimeisen kuukauden aikana lukulistallani on ollut jo useampi samaan tarinaan liittyvä kirja, jotka olen kaikki ahminut lähestulkoon yhdeltä istumalta. Eikä A Court of Thornes and Roses ollut missään tapauksessa pettymys näiden joukossa.
       Kuten muutkin Maasin kirjat, tämäkin tuntui jakautumaan jossain määrin kahteen osaan. Toisin kuin Crown of Midnightissa, toinen osa sijoittui aikalailla kirjan loppuun. Tästä syystä tuntui, että juoni alkaa turhaa kiirehtiä eteenpäin, ja loppu tuodaan lukijalle aikamoisella ryminällä, eikä se ole, ainakaan mielestäni, yhtä yhtenäinen muun tarinan kanssa.

Jollain tavalla jopa poikkeuksellisesti kirjassa kaikki hahmot ovat todella pidettäviä. Hirviö osa on tässäkin uudelleenkerronnassa vähän tylsä. Pelkkä naamio kasvojen päällä, mutta muuten vetävä miespäähenkilö ei välttämättä vastannut mielikuvaani, joka on voimakkaasti Disneyn ohjaileman eläimellisen pedon puolella. Hahmoista eniten huomasin pitäväni Lucienista, kirjan yhdestä sivuhenkilöstä. Huomasin toivovani enemmän hänen ja Feyren välisiä hetkiä, kuin Feyren ja päähenkilömies Tamlinin.

Kirjaa lukiessa onnistuin paljastamaan itselleni seuraavasta kirjasta juonipaljastuksia, ja voin suositella, että älkää tehkö sitä. Oma suhtautumiseni erinäisiin hahmoihin muuttui aivan valtavasti. Sekä posiivisesti että negatiivisesti. Mikä sitten samalla myös latisti lukufiilisikiä jonkin verran. Tämä tapahtui hieman ennen kirjan loppua, ja siinä vaiheessa toivoin vai kirjan olevan ohi, että pääsisin seuraavan kirjan pariin.

Huolimatta juonipaljastuksien aiheuttamista tuntemuksista, en ollut enää muutaman tunnin päästä yhtä epätoivoisesti aloittamassa sarjan seuraavaa osaa, ja siinä tilassa olen edelleenkin. Vaikka A Court of Thorns and Roses oli erittäin hyvä kirja, ei se mielestäni aivan tavoittanut Maasin muiden kirjojen loistoa. Joissain kohdissa hieman esimerkiksi Throne of Glassia aikuisemmalta vaikuttava kirja on kuitenkin sellainen, että sarjan seuraava osa on varmasti listallani odottamassa lukemista.

Sarah J. Maas: Crown of Midnight

Crown of Midnight on toinen osa Sarah J. Maasin kirjasarjassa Throne of Glass, jonka ensimmäisestä osasta Throne of Glassistä kirjoitin muutama päivä sitten. 

"Keeping up the deadly charade becomes increasingly difficult when Celaena realizes she is not the only one seeking justice. As she tries to untangle the mysteries buried deep within the glass castle, her closest relationships suffer(...)       Then one terrible night, the secrets they have all been keeping lead to an unspeakable tragedy. As Celaena's world shatters, she will be forced to give up the very thing most precious to her and decide once and for all where her true loyalties lie... and whom she is ultimately willing to fight for." - Goodreads

En tainnut pitää edes jaloittelutaukoa Throne of Glassin ja Crown of Midnightin välillä, vaan jatkoin toiseen osaan heti samalta istumalta. Ensimmäinen kirja ei ollut pettänyt, joten olin enemmän kuin innokas tietämään, mihin Celaenan tarina jatkuisi. Eikä toinenkaan osa ollut pettymys.

Ehdinkin jo hehkuttaa Maasin tapaa kirjoittaa ja kuljettaa tarinaa eteenpäin. Tähän ei tullut muutosta toisessakaan osassa, ja äänikirjaa kuunnellessa tämä ominaisuus korostui mielestäni vielä paremmin. Hahmot ovat jo kahdessa kirjassa kehittyneet yllättävän paljon, ottaen huomioon ettei kaikissa nuorille suunnatuissa kirjoissa hahmoilla ole juuri minkäänlaista kehitystä. Huomasin ärsyyntyväni jonkin verran Celaenasta, mutta tämä tunne hälveni paljon nopeammin kuin mitä normaalisti tälläinen tunne hahmoja kohtaan. Olen edelleen vahvasi Team Chaol, ja erityisesti kirjan ensimmäinen puolikas lämmitti suuresti sydäntäni tällä saralla.

Edellisestä kirjasta poiketen, onnistuin kuin onnistuinkin löytämään Crown of Midnightista jotain kritisoitavaakin. Kirja jakautuu kahteen osaan, jotka erottaa toisistaan kaikkien hahmojen kohtaloihin vaikuttava tapahtuma. Maas on tätä tapahtumaa ajatellen uskatanut tehdä ihan rohkeita valintoja. Siitä huolimatta jälkimmäinen osa kirjasta ei onnistunut vakuuttamaan yhtä paljon, kuin ensimmäinen. Onneksi kirja ehti vielä parantumaan loppua kohden, ja aivan viimeiset tapahtumat onnistuivat yllättämään, ja kirjan loppu sekä antoi vastauksia että herätti kysymyksiä, jotka houkuttelevat lukemaan seuraavan osan.

Kun ensimmäisen osan jälkeen syöksyin suoraa Crown of Midnightin kimppuun, tämän kirjan jälkeen en ollut enää yhtä innostuneena aloittamassa kolmatta osaa. Toki minulla oli lukupinossa muitakin kirjoja, nytkin olin aloittanut kirjan listan "ulkopuolelta", mutta silti. Loppu jäi hieman kutkuttelemaan kyllä, ja varmasti tulen jatkamaan Throne of Glass - sarjaa vielä. Ehkä luen kuitenkin muidenkin kirjailijoiden teoksia tässä välissä.

Sarah J. Maas: Throne of Glass

Jälleen kerran sekä Goodreadsin että booktuben avulla löydetty kirja. Etukäteen niin paljon hehkutettu teos, että melkeinpä oletin pettyväni. Lukija lukijan perään on ainoastaan kehunut Maasin kirjoja, erityisesti positiivista palautetta on saanut Throne of Glass. Omistan kirjan fyysisessä muodossakin, mutta päädyin kuuntelemaan sen äänikirjana työmatkojen aikana. Kuten aiemminkin äänikirjan laatu ja lukija ovat erinomaisia, mikä paransi huomattavasti seurattavuutta, ja omasta mielestäni nautinkin kirjan kuuntelemisesta enemmän.

"After serving out a year of hard labor in the salt mines of Endovier for her crimes, 18-year-old assassin Celaena Sardothien is dragged before the Crown Prince. Prince Dorian offers her her freedom on one condition: she must act as his champion in a competition to find a new royal assassin." - Goodreads

Throne of Glass muistutti heti alkumetreiltä saakka Maria V. Snyderin Poison Study - kirjaa, joka on ehdottomasti yksi parhaista kirjoista, joita olen koskaan lukenut. Hetken aikaa yhteneväisyydet häiritsivät, mutta lopulta ne unohtuivat täysin, ja uppouduin täysin kirjan maailmaan. Valittavasti huomasin kuitenkin vertailevani kirjaa liian usein Poison Studyyn.

Kuten edellisen lukemani kirjan kanssa (Kiltti tyttö), pidän uskomattoman paljon Maasin tyylistä kirjoittaa. Kertojat vaihtelevat Celaenan, Dorianin ja kirjoissa kolmantena päähenkilönä esiintyvän Chaol Westfallin välillä. Tässäkään kirjassa hahmojen menneisyyttä ei vuodateta suoraa lukijalle, ja tietoja paljastetaan pikkuhiljaa. En kuitenkaan tuntenut oloani läheskään yhtä petetyksi, vaan olin jopa vaikuttunut tästä. Kirjan yksi ehdottomista vahvuuksista on se, että Maas on onnistunut saamaan juonen etenemään oikeastaan koko ajan.

Throne of Glass sijoittuu täysin keksittyyn maailmaan, ja kirjassa on paljon sekä hahmoja että paikkoja. Asioiden esittelyä ajatellen kirja ottaa kyllä aikansa, ja verrattuna juonen nopea tempoisuuteen hahmojen tai maailman selittämisellä ei näytä olevan kiire mihinkään. Huomasin, etten muistanut puoliakaan sivuhenkilöistä, ja satunnaisesta mainitut paikan nimetkin ovat kerta toisensa jälkeen vierailta. Ensimmäinen kirja tuntuu keskittyvän uskonnon ja historian selittämiseen, enneminkin kuin maantieteen. Toivottavasti tulevissa osissa paneudutaan myös tähän puoleen maailmasta.

Tapojani kunnioittaen, nostettakoon vielä esille kirjan hahmot. Oletin juonen pyörivän Celaenan ja Dorianin ympärillä, olisihan kyseessä tyypillinen "valtion vihollinen rakastuu sen johtajaan, jota hän periaatteen vuoksi vihaa". Onneksi kuitenkin tosiaan kolmaskin hahmo liitettiin tarinaan, sillä olen, ja tulen aina varmasti olemaan Team Chaol, joka on hahmoista ehdottomasti pidettävin omasta mielestäni. Siinä missä Celaena on lähestulkoon ärsyttävän täydellinen ja Dorian rasittavan naivi ja tyypillinen nuorten kirjojen kuninkaallinen, Chaol on juuri sopivassa tasapainossa traagisuutta, sankaria, virkaintoista armeijatyyppiä ja romanttisen kiinnostuksen kohdetta.

Yhteenvetona todettakoon, että Poison Studyn tapaan Throne of Glass on juuri sellainen kirja, jonka lukemisesta nautin. Maailma ja hahmot ovat molemmat toimivia, ja sellaisia, että niiden pariin on mukava palata seuraavan kirjan parissa. Se ei ole aivot narikkaan teinihömppää, vaan kirja, jonka lukemisesta todella saa jotain irti, ja jatko-osan lukemista ei malta odottaa. Olen kuullut niin paljon hyvää Maasin kirjoista, että tämä tuskin jää viimeiseksi hänen teoksekseen, josta tulen blogiin kirjoittamaan.

Tämän bloggauksen kirjoittamisessa kesti kaiken kaikkiaan miltei kuukausi (koska yhdeltä istumalta sitä ei vain voi tehdä), joten tänä aikana olen jo saanut käsiini sarjan seuraavan osan, ja siitä arviota on syytä odotella lähiaikoina.