Sarah J. Maas: A Court of Thrones and Roses

Lukumaratonista on selvitty, ja nyt on aika palata takaisin normaaliin arkeen myös täällä blogin puolella. Tämä teksti on jo vähän aikaa odotellut julkaisemista luonnoksissani, ja nyt vihdoinkin on senkin aika.

"When nineteen-year-old huntress Feyre kills a wolf in the woods, a beast-like creature arrives to demand retribution for it. Dragged to a treacherous magical land she only knows about from legends, Feyre discovers that her captor is not an animal, but Tamlin—one of the lethal, immortal faeries who once ruled their world.
As she dwells on his estate, her feelings for Tamlin transform from icy hostility into a fiery passion that burns through every lie and warning she's been told about the beautiful, dangerous world of the Fae. But an ancient, wicked shadow grows over the faerie lands, and Feyre must find a way to stop it... or doom Tamlin—and his world—forever." - Goodreads

Vaikka olen ehtinyt lukemaan vasta kolme Sarah J. Maasin kirjaa, olen täysin myyty hänen tavalleen kertoa ja kuljettaa tarinaa. Sekä Throne of Glass ja Crown of Midnight osoittivat tämän, ja A Court of Thorns and Roses jatkoi samoilla vahvoilla linjoilla. Vakuutuin vielä enemmän hänen kirjoitustyylistään tätä kirjaa lukiessani, sillä tekstistä pystyi erottamaan, muustakin kuin henkilöistä tai tarinasta, että nyt ei ole kyseessä Throne of Glass.

Kaunotar ja hirviö uudelleenkerronta viehätti. Jos rakastan jotain enemmän kuin näitä uudelleenkerrontoja, niin sitä, kun uudelleenkerrota on Kaunottaresta ja hirviöstä. Parin viimeisen kuukauden aikana lukulistallani on ollut jo useampi samaan tarinaan liittyvä kirja, jotka olen kaikki ahminut lähestulkoon yhdeltä istumalta. Eikä A Court of Thornes and Roses ollut missään tapauksessa pettymys näiden joukossa.
       Kuten muutkin Maasin kirjat, tämäkin tuntui jakautumaan jossain määrin kahteen osaan. Toisin kuin Crown of Midnightissa, toinen osa sijoittui aikalailla kirjan loppuun. Tästä syystä tuntui, että juoni alkaa turhaa kiirehtiä eteenpäin, ja loppu tuodaan lukijalle aikamoisella ryminällä, eikä se ole, ainakaan mielestäni, yhtä yhtenäinen muun tarinan kanssa.

Jollain tavalla jopa poikkeuksellisesti kirjassa kaikki hahmot ovat todella pidettäviä. Hirviö osa on tässäkin uudelleenkerronnassa vähän tylsä. Pelkkä naamio kasvojen päällä, mutta muuten vetävä miespäähenkilö ei välttämättä vastannut mielikuvaani, joka on voimakkaasti Disneyn ohjaileman eläimellisen pedon puolella. Hahmoista eniten huomasin pitäväni Lucienista, kirjan yhdestä sivuhenkilöstä. Huomasin toivovani enemmän hänen ja Feyren välisiä hetkiä, kuin Feyren ja päähenkilömies Tamlinin.

Kirjaa lukiessa onnistuin paljastamaan itselleni seuraavasta kirjasta juonipaljastuksia, ja voin suositella, että älkää tehkö sitä. Oma suhtautumiseni erinäisiin hahmoihin muuttui aivan valtavasti. Sekä posiivisesti että negatiivisesti. Mikä sitten samalla myös latisti lukufiilisikiä jonkin verran. Tämä tapahtui hieman ennen kirjan loppua, ja siinä vaiheessa toivoin vai kirjan olevan ohi, että pääsisin seuraavan kirjan pariin.

Huolimatta juonipaljastuksien aiheuttamista tuntemuksista, en ollut enää muutaman tunnin päästä yhtä epätoivoisesti aloittamassa sarjan seuraavaa osaa, ja siinä tilassa olen edelleenkin. Vaikka A Court of Thorns and Roses oli erittäin hyvä kirja, ei se mielestäni aivan tavoittanut Maasin muiden kirjojen loistoa. Joissain kohdissa hieman esimerkiksi Throne of Glassia aikuisemmalta vaikuttava kirja on kuitenkin sellainen, että sarjan seuraava osa on varmasti listallani odottamassa lukemista.