Elina Rouhiainen: Muistojenlukija

Joitakin viikkoja sitten Tammi otti minuun yhteyttä tiedustellen kiinnostusta osallistua Muistojenlukijan julkkareita edeltävään blogirinkiin. Siinä kirjasta ilmestyy arvosteluja viikolla ennen itse tapahtumaan, joka pidetään tänään lauantaina Hel-YA tapahtuman jälkeen. Tietenkin lähdin mukaan tempaukseen, sillä Elina Rouhiaisen edellisestä sarjasta on vain lämpimiä muistoja muutaman vuoden takaa ja olen kiinnostunut tietämään mitä uutta on luvassa!

* * * * * 

16-vuotias Kiuru on enemmän kotonaan romaanien parissa kuin somessa tai edes koulukavereidensa kanssa. Hänen romaniäitinsä on katkaissut välinsä yhteisöönsä, ja Kiurun ainoa linkki romanitaustaansa on hänen dementiaa sairastava isoäitinsä. 

Kiurulla on salaisuus: hän pystyy napsimaan toisten ihmisten muistoja kuin lintuja haaviin. Kun hän sattumalta törmää samankaltaisia kykyjä omaaviin romaniveljeksiin ja intialaistaustaiseen queergenderiin, Kiurulle avautuu aivan uusi todellisuus. Pian vallatussa talossa hengailevaan porukkaan liittyy myös Kiurun naapuri Miika, johon Kiuru on ollut jo pitkään ihastunut. Mitä paremmin Kiuru oppii tuntemaan uudet ystävänsä, sitä ristiriitaisemmaksi hänen suhtautumisensa käy. Mutta kun railo syntyy, se syntyykin yllättävään kohtaan. Vähitellen Väen salaisuudet alkavat paljastua, ja pian Kiuru tajuaa joutuvansa pakenemaan henkensä edestä.

* * * * * 

Aloitin Elina Rouhiaisen Väki-sarjan ensimmäisen osan, Muistojenlukijan, hieman takkuisesti, sillä jouduin lukemaan sen e-kirjana, mikä tunnetusti on kaikista epämielyttävin lukumuoto minulle. Mutta lopulta pääsin vauhtiin, ja sen jälkeen en voinut olla ahmimatta Muistojenlukijaa aikalailla kahdella istumalla, jotka yöunet valitettavasti keskeytti.

On ilo huomata, että teksti tuntui alusta saakka tutulta. Se viittaa siihen, että kirjailijalla on vahva oma ääni, ja vaikka Rouhiainen on kehittynyt Susirajan ajoista kirjoittajana, tiesi silti kenen kirjaa luki. Vähän kuin olisi palannut vanhan suosikkikirjan pariin jälleen kerran! Kun vielä teksti on halki kirja todella sujuvaa ja nopeasti luettavaa, eikä juonikaan ole suoraa samasta YA-muotista, niin sitä on ilo lukea pitkälle iltaan. Ehkä pienenä miinuksen välillä tuli mietittyä, että alkaako kirjan vauhdikas loppuosa koskaan, kun viimeinen sivu olikin jo luettu. Sarjan ensimmäiseksi osaksi Muistojenlukija on ehkä vähän matalasykkeisempi, mutta todella nopealukuinen ja viihdyttävä!

Vaikken välttämättä haluaisi sanoa tätä, niin Muistojenlukijan hahmot ovat hieman Susirajan hahmoja pidettävämpiä. Jokainen päähenkilöistä, Kiuru, Bollywood, Dai, Nelu ja Samuel, olivat sympaattisia ja kiinnostavia kaikkine ominaisuuksineen. Kun kaikkia ominaisuuksia ei paljasteta heti ensimmäisillä sivuilla, pelkästään uudet piirteet luovat jo oman pinon juonenkäänteitä. Eivätkä hahmot ole todellakaan geneerisiä YA-hahmoja, tai maidonvalkoisia Elovenatyttöjä ja -poikia.

Hahmojen kautta päästään myös käsiksi monen moneen teemaan rasismista ja juurista queer-käsitteeseen ja tuloeroihin. Ottaen huomioon, että nyt puhutaan urbaanista fantasiasta, niin teemoja tosiaan löytyy. Koska pidän itse näitä aiheita kaiken lisäksi kiinnostavina ja tärkeinä yhteiskunnallisessa keskustelussa, niin miksipä ei niistä haluaisi lukea omassa suosikkigenressään :D

Muistojenlukija tarjoaa tunteellisen (ehkä melkein kyynelehdin lopussa) lähes 400 sivua sarjan aloitusta, jonka toivoisi jo jatkuvan. Suomalaisen mytologian käyttäminen urbaanissa fantasiassa alkaa todella viehättämään minua kokoajan enemmän ja enemmän, joten toivottavasti tätä on luvassa myös muilta kirjailijoilta. Odotan innolla minne tästä edetään, ja ihan valehtelematta voin suositella lämpimästi erityisesti, jos Susiraja, Sini Helmisen Kaarnan kätkössä ja Elina Pitkäkankaan Kuura ovat olleet mieleen!

* * * * *

Julkaisuvuosi 2017

Tammi

387 sivua

Kustantajalta

Suomeksi

Elina Rouhiainen: Vainuttu

"Siitä lähtien kun Raisa tapasi Mikaelin ensimmäistä kertaa, pojan siniset silmät ovat seuranneet häntä. Mutta liian monet asiat repivät heitä eroon toisistaan. Mikael on ihmissusi. Raisa on daimon, minkä merkitys kaikessa hurjuudessaan on vasta alkanut avautua. Raisa on taidetta rakastava kaupungin kasvatti, Mikaelin koti on Kainuun metsissä ja hän haluaa omistautua lääketieteelle ja yhteisönsä auttamiselle. He ovat hellepäivä ja pakkasyö, ja heitä ajavat takaa tuhoa lietsovat voimat. " - Goodreads

Susirajan viimeinen osa. Luin koko sarjan vain vähän ennen kuin tämä kirja julkaistiin. Edellinen kirja: Jäljitetty, ei ollut mielestäni kummoinenkaan, joten vaikka odotin kiinnostuneena miten sarja päättyisi, ei innostukseni ollut kovinkaan suuri. Kolmessa edellisessä osassa useat hahmot, mytologia, ihmissudet, laumadynamiikka ja romantiikka ovat tulleet tutuiksi. Vaikka kolmannessa kirjassa mukaan tuodut diamonit eivät ihastuttaneetkaan, lähdin lukemaan Vainuttua silti avoimin mielin.

Onnekseni kirja oli kuitenkin positiivinen yllätys. Kokonaisuudessaan Vainuttu vaikutti mielestäni aiempia osia päämäärätietoisemmalta. Se oli myös selvästi toiminallisempi. Jos edelliset olivat sortuneet silloin tällöin jaaritteluun, Vainutussa sen määrä oli muita selvästi vähäisempää. Lisäpisteitä sai kirjan toiminallisuus. Joka tietenkin omalta osaltaan myös vähensi jaarittelun määrää.
                             Vaikka suurin osa Vainutun vaikutelmista olikin positiivisempia, erityisesti lopusta jäi minulle ristiriitaiset tuntemukset. Viimeiset sivut/luvut tuntuivat ehkä hieman täyteen ahdetuilta, enkä välttämättä saanut siitä ihan kunnolla kiinnikään. Toisaalta täyteen ahdettuhan on tässä tilanteessa suhteellista, aiemmissa osissa tämä on ollut mielestäni suurempi ongelma. Siitä huolimatta, rakastin omalla tavallaan sarjan lopetusta. Se oli ilmeinen, ja tunsin oloni hieman yksinkertaiseksi, kun en tajunnut sitä nopeammin. Toisia on vain helpompi jymäyttää.

Ja perinteitä kunnioittaen, otetaan vielä kerran käsittelyyn sarjan suosikkiosani. Hahmot. Ja erityisesti Mikael. Oma suhteeni hahmoon on edelleen ongelmallinen. Ensimmäisestä kirjasta lähtien olen ollut rakastunut, mutta toisaalta tuskastelua on aiheuttanut Mikaelin tunnottomuus. Toivoin ehkä hieman enemmän kärsimystä, johon jälleen kerran olisi ollut aineksia, mutta sitä en vieläkään saanut. Ehdottomasti lempiasioistani kirjasarjassa on kuitenkin Raisan ja Mikaelin suhde. Vähäistä draamaa lukuunottamatta se vaikuttaa aidolta kaikkine yksityiskohtineen, niin arkiset puuhailut kuin intiimimmätkin kuvaukset. Joihin muuten harvemmin nuortenkirjoissa törmää, kuten aiemmin olen maininnut.
            Muut hahmot eivät synnyttäneet onneksi yhtä paljon tuskastelua. Kaikki saivat arvoisensa lopun, eikä hampaankoloon jäänyt ärsyttäviä roikkuvia kohtaloita tai väärin menneitä päätöksiä. Ainakaan omasta mielestäni.

Omalla tavallaan surettaa, että Susiraja on sarjana nyt ohi. Alun perin Kesytetty yllätti minut positiivisesti, sarjan seuraavat osat laskivat hieman tunnelmia, mutta onneksi viimeinen osa palautti innostukseni sarjan viimeistelyyn. Arvostusta saa ehdottomasti se, että Elina Rouhiainen osasi lopettaa sarjan ennen kuin se koki mahalaskun pitkittämisen takia. Jos vain paranormaalit romanssit kiinnostavat, suosittelen ehdottomasti lukemaan sarjan, ja jatkamaan eteenpäin, vaikkeivat keskimmäiset osat vakuuttaisikaan.

Elina Rouhiainen: Jäljitetty

"Paluu Helsinkiin ja elämä taideopiskelijana ei olekaan Raisan odotusten mukaista, eivätkä muistot Hukkavaarasta ja Mikaelista anna rauhaa. Vampyyriystävä Konstan perustamalla klubilla yliluonnollinen väki kokoontuu juhlimaan Helsingin yössä... Konstan avulla Raisa pääsee kadonneen kaksoisveljensä Mitjan jäljille, ja pitkään piinanneet salaisuudet alkavat viimein saada valaistusta. Seikkailu johdattaa sisarukset Kreikkaan, kätketylle daimonien saarelle – ja huimaan pakomatkaan." - Tammi (#kirja)

Ennen kuin aloin lukemaan Susirajan kolmatta osaa Jäljitettyä, hairahdin lukemaan muiden mielipiteitä kirjasta. Välttelin juonipaljastuksia, mutta kovinkaan moni ei tuntunut olevan innoissaan tästä kirjasta. Otin kuitenkin ”riskin” sillä halusin tietää miten ko. sarja päättyy, ja mitä tapahtuu.
                   Valitettavasti ihmisten arvostelut eivät kuitenkaan olleet väärässä.

Siinä missä kahdessa edessä osassa ollaan keskitytty Hukkavaaraan, ihmissusiin sekä Raisan ja Mikaelin suhteeseen, kolmannessa tarinan suurimman huomion sai kuitenkin Raisa, Raisan menneisyys ja siellä täällä matkustelu. Itse koin, että koko kadonneen veljen etsintä ja diamoni juoni oli ehkä vähän liikaa. Kirjassa tuli hyvin lyhyessä ajassa niin paljon informaatiota, että välillä pää tuntui menevän jossain vaiheessa sekaisin.
                 Aiempien ihmissusien ja vampyyrien lisäksi mukaan tuotiin kreikkalaiset jumalat sekä diamonit, ajatusten maailmat ja niin edelleen. Vaikka ajatuksena kahden todella erilaisen mytologian sekoittaminen toisiinsa on mielestäni raikas ja toimivakin, tässä konseptissa se ei ehkä ollut paras mahdollinen ratkaisu. Tuli tunne, että kirjailija oli keksinyt kaksi hyvää ideaa, muttei halunnut jättää toista odottamaan.

Jälleen kerran, Mikael oli ehdottomasti kirjan parhaita hahmoja. Valitettavasti yli puolet kirjasta kuitenkin oli kaikkea muuta, kuin Mikaelia. Enkä päässyt, yrityksistä huolimatta, yli siitä miten paljon Raisa ärsytti minua koko kirjan. Mutta sentään vähemmän kuin sarjan toisessa osassa. Muutenkin aiemmin viehättäneet hukkavaaralaiset olivat jääneet taka-alalle. Tuntui, että kaikki vanhat hahmot oli unohdettu, kun keskityttiin uusiin juonen käänteisiin ja uusiin hahmoihin. Jotka eivät olleet kuitenkaan niin ihmeellisiä verrattuna aiempiin sivuhahmoihin.

Vaikken juuri pitänyt Jäljitetystä, uskon edelleen siihen, että neljäs osa voi vielä korjata paljon. Jankkaan jokaisessa tätä sarjaa käsittelevässä bloggauksessa samaa, mutta edelleen kirjasta puuttui jännitys. Kirjan loppu vaikutti ehkä liian paljon lopulta. Tuli sellainen tunne, että vaikka asioita jäi selvittelemättä, niitä ei välttämättä jätetty roikkumaan auki, että seuraavaa kirjaa jäi jonottamaan sormet syyhyten. Aloitin kuitenkin ihan innoissani neljännen kirjan lukemisen, joten tekstiä siitä voi odottaa piakkoin.

Elina Rouhiainen: Uhanalainen

"Kallion kasvatti Raisa ei Kainuun korven Hukkavaaraan muuttaessaan osannut aavistaa, miten paljon hänen maailmansa muuttuisi. Paettuaan susirajan vaaroilta takaisin Helsinkiin Raisa on yrittänyt keskittyä kaiken tapahtuneen unohtamiseen. Mutta suuri rakkaus, Mikael, ei ole niin vain unohdettavissa. Eikä Hukkavaara ole vielä paljastanut läheskään kaikkia salaisuuksiaan." - Tammi (#kirja)

 Kesyttömän jälkeen odotukset Susiraja-sarjan toista osaa kohtaan olivat korkealla. Ensimmäinen osa oli positiivinen yllätys, joten odotin ehdottomasti innoissani Uhanalaisen lukemista. En sano olevani pettynyt kirjaan lukemisenkaan jälkeen, mutten sano hyppineeni innoissanikaan. Ylipäätään minulla ei ole juuri sanottavaa kirjasta. Lukukokemus oli kaiken kaikkiaan yllättävän neutraali. Kirjan aikana pääsi tutustumaan ehkä enemmän Hukkavaaraan ja laumaan, kun Raisa vihdoinkin saa selville kylän salaisuuden.

Kirjan vahvuuksia ovat edelleen sen hahmot. Vaikka Uhanalaista lukiessani huomasin ärsyyntyväni Kesytöntä enemmän Raisasta. Jotenkin tuntui siltä, että koko kirjan ajan Raisan ajatukset hänen suhteestaan Mikaelin kanssa ailahtelee laidasta toiseen. Jossain vaiheessa alkoi kyllästyttää jatkuva jankkaaminen. Onneksi muut hahmot osoittautuivat Raisaa mukavammaksi luettavaksi. Mielestäni hahmojen kehitys on onnistunutta, kukaan ei oikeastaan jää jumiin edellisen kirjan asetelmiin. Monesta paljastuu myös sellaisia asioita joita en osannut olettaa.

Hävettää kirjottaa näinkin lyhyt teksti kirjasta, mutten vaan saanut kirjasta juuri mitään irti. Kirja lankesi ehkä sellaiseen tyypilliseen sarjan toisen osan ongelman, jossa kaikki on vähän tylsempää kuin ensimmäisessä osassa. Kaipaisin edelleen lisää jännitystä, koska kirjan juonen puitteet ovat siihen mitä mainioimmat. Niin tai näin, Susirajan kolmas osa Jäljitetty odottelee jo vieressä lukemista, sillä myönnän olevani utelias tietämään miten sarja loppuu.

Elina Rouhiainen: Kesytön

"Raisa Oja on 17-vuotias Kallion kasvatti ja kunnianhimoinen taiteilijanalku, jonka elämä sortuu kun hänen äitinsä kuolee yllättäen. Rakas Helsinki jää taakse, kun Raisa lähetetään asumaan keskelle Kainuun korpea. Hukkavaaran erikoisessa kylässä hänen ainoana toiveenaan on selvittää miksi hänen äitinsä on pitänyt menneisyytensä salassa" - Tammi (#kirja)

En edes enää muista miksi luin Kesyttömän ensimmäisen kerran. Luultavasti se oli kesällä 2014, tyypillinen 'mitähän sitä lukisi' hetki, jonka seurauksena vain nappaa kirjastosta matkaansa jonkun kirjan. Toisaalta myös uteliaisuus varmaan houkutteli minua lukemaan kirjan. Harvemmin sitä törmää tämän tyyppiseen suomalaiseen nuorten kirjaan.
Niin tai näin, olen lukenut Kesyttömän nyt kahdesti. Koska edellisestä kerrasta oli vierähtänyt aikaa, ja Susiraja-sarjan viimeinen osa Vainuttu ilmestyi juuri, päätin lukaista sarjan kolme edellistä kirjaa ennen viimeistä.

Ja pakko myöntää, pidin kirjasta enemmän kuin muistin. Jotenkin mielikuvakseni oli jäänyt ärsyttävä ja vähän tylsä, mutta nyt toisella kerralla nautin tarinasta ja hahmoista enemmän. Suurimmaksi ongelmakseni muodostui lopulta tarinan genre. Olen Twilight-innostuksen jälkeen tietoisesti vältellyt ihmissusia ja vampyyrejä, koska kaikki paranormaalin romanssin genreen menevät kirjat tuntuvat tulevan samasta muotista. Ennen kuin kukaan ymmärtää väärin, niin ei, Kesytön ei oikeastaan mene tähän muottiin. Kaikki kliseisen paranormaalin romanssin elementit ovat olemassa, mutta mielestäni Rouhiainen on onnistunut välttämäät suurimmat sudenkuopat (if you'll pardon the pun), mikä tekee Kesyttömästä viehättävän persoonallisen.

Itse aiheuttamistani Twilight tunnelmista huolimatta kirjalla on ehdottomasti hetkensä. Mikael on hahmona juuri sellainen tumma ja mystinen, jotka jatkavat kirjasta toiseen ihastuttaa. Vaikken suuremmin välittänyt Raisasta, en voi kiistää, etteikö hahmo olisi hyvä päähenkilö. Kalliossa lukioni käyneenä ja ikäni Helsingissä asuneena Raisan taustoihin on suht helppo samaistua, ja erityislukiot ovat piirinä tuttua aluetta. Olisin kuitenkin kaivannut vähän tasapainoa hahmojen välille. Raisa tuntuu kokoajan kärsivältä, kun taas Mikael on hieman tunteettoman ja tunnottoman oloinen. 

Mielestäni kirja on ehkä piirun verran aiheeseen nähden väkivallaton, mikä oli pieni miinus listassani. Pidän kirjoista joissa on toimintaa, ja Kesyttömän asetelmissa on potenttiaalia sille. Myös Raisan ja Mikaelin välillä kaikki on kovin siveellistä, hyvin tyypillistä nuortenkirjojen rakkauden kuvaamista. Joka on kuitenkin jo selvästi "rankempaa" kuin esimerkiksi monissa amerikkalaisissa nuortenkirjoissa joita olen lukenut. Mutta mitään kovin järisyttävää ei ole luvassa ainakaan ensimmäisessä kirjassa.

Kirja on yleisesti sangen positiivinen yllätys. Kesytön on onnistunut suomalainen nuortenkirja, joka piti otteessaan pituudestaan huolimatta. Suomeen sijoittuminen on yksi kirjan parhaista puolista, osoitus siitä, että kyllä meilläkin voi tällaista tapahtua. Parhaillaan sarjan neljättä kirjaa lukevana voin sanoa lukeneeni kolme ensimmäistä putkeen kolmessa päivässä. Joten uskallan jo ennen seuraavia postauksia luvata, että muutkin osat ovat lukemisen arvoisia.