Elina Rouhiainen: Jäljitetty

"Paluu Helsinkiin ja elämä taideopiskelijana ei olekaan Raisan odotusten mukaista, eivätkä muistot Hukkavaarasta ja Mikaelista anna rauhaa. Vampyyriystävä Konstan perustamalla klubilla yliluonnollinen väki kokoontuu juhlimaan Helsingin yössä... Konstan avulla Raisa pääsee kadonneen kaksoisveljensä Mitjan jäljille, ja pitkään piinanneet salaisuudet alkavat viimein saada valaistusta. Seikkailu johdattaa sisarukset Kreikkaan, kätketylle daimonien saarelle – ja huimaan pakomatkaan." - Tammi (#kirja)

Ennen kuin aloin lukemaan Susirajan kolmatta osaa Jäljitettyä, hairahdin lukemaan muiden mielipiteitä kirjasta. Välttelin juonipaljastuksia, mutta kovinkaan moni ei tuntunut olevan innoissaan tästä kirjasta. Otin kuitenkin ”riskin” sillä halusin tietää miten ko. sarja päättyy, ja mitä tapahtuu.
                   Valitettavasti ihmisten arvostelut eivät kuitenkaan olleet väärässä.

Siinä missä kahdessa edessä osassa ollaan keskitytty Hukkavaaraan, ihmissusiin sekä Raisan ja Mikaelin suhteeseen, kolmannessa tarinan suurimman huomion sai kuitenkin Raisa, Raisan menneisyys ja siellä täällä matkustelu. Itse koin, että koko kadonneen veljen etsintä ja diamoni juoni oli ehkä vähän liikaa. Kirjassa tuli hyvin lyhyessä ajassa niin paljon informaatiota, että välillä pää tuntui menevän jossain vaiheessa sekaisin.
                 Aiempien ihmissusien ja vampyyrien lisäksi mukaan tuotiin kreikkalaiset jumalat sekä diamonit, ajatusten maailmat ja niin edelleen. Vaikka ajatuksena kahden todella erilaisen mytologian sekoittaminen toisiinsa on mielestäni raikas ja toimivakin, tässä konseptissa se ei ehkä ollut paras mahdollinen ratkaisu. Tuli tunne, että kirjailija oli keksinyt kaksi hyvää ideaa, muttei halunnut jättää toista odottamaan.

Jälleen kerran, Mikael oli ehdottomasti kirjan parhaita hahmoja. Valitettavasti yli puolet kirjasta kuitenkin oli kaikkea muuta, kuin Mikaelia. Enkä päässyt, yrityksistä huolimatta, yli siitä miten paljon Raisa ärsytti minua koko kirjan. Mutta sentään vähemmän kuin sarjan toisessa osassa. Muutenkin aiemmin viehättäneet hukkavaaralaiset olivat jääneet taka-alalle. Tuntui, että kaikki vanhat hahmot oli unohdettu, kun keskityttiin uusiin juonen käänteisiin ja uusiin hahmoihin. Jotka eivät olleet kuitenkaan niin ihmeellisiä verrattuna aiempiin sivuhahmoihin.

Vaikken juuri pitänyt Jäljitetystä, uskon edelleen siihen, että neljäs osa voi vielä korjata paljon. Jankkaan jokaisessa tätä sarjaa käsittelevässä bloggauksessa samaa, mutta edelleen kirjasta puuttui jännitys. Kirjan loppu vaikutti ehkä liian paljon lopulta. Tuli sellainen tunne, että vaikka asioita jäi selvittelemättä, niitä ei välttämättä jätetty roikkumaan auki, että seuraavaa kirjaa jäi jonottamaan sormet syyhyten. Aloitin kuitenkin ihan innoissani neljännen kirjan lukemisen, joten tekstiä siitä voi odottaa piakkoin.