M-E Girard: Girl Mans Up

Olen lukenut YA-kirjallisuutta aikalailla seitsemän vuotta. Siinä ajassa LGBTQ-representaatio on lisääntynyt samassa suhteessa YAn suosion kanssa. Ja olen siitä todella iloinen, koska YAssä alkaa olla hahmoja laidasta laitaan, ei ainoastaan valkoisia heterohahmoja.
Näin on myös M-E Girardin kirjassa Girl Mans Up, jonka päähenkilö Pen on latina ja butch. Sellainen päähenkilö, josta en ole lukenut koskaan aiemmin. Joten lähdin kuuntelemaan tätä kiinnostuneena.

Koska en nauti liikaa kirjojen haukkumisesta haluan aloittaa sanomalla, mitä hyvää tässä kirjassa on.
Girl Mans Up on omaperäinen ja uusi tuulahdus YA-kirjallisuudessa, ja siinä määrin ymmärrän, että se on saanut noin neljä tähteä Goodreadsissa. Butch-naiset eivät ole juurikaan edustettu ryhmä missään kirjallisuuden lajissa, puhumattakaan nuorten aikuisten kirjoissa. Penin hahmokehitystä on mielenkiintoista seurata, ja olin kaikesta huolimatta utelias kuulemaan mihin hänen tarinansa päättyisi.

Lisäksi Penin ja hänen veljensä suhde on pääasiassa mukavaa luettavaa. Elän hyvin kirjoitetuille perhe- ja sisarussuhteille kirjoissa. Välillä tuntuu, että yksi yleisimmistä konflikteista on huono perhe, tai poissa olevat vanhemmat. Joten hyvä sisarussuhde piristävää luettavaa.
Ja mukavaa vaihtelua tässä kirjassa on, että suurin osa kirjan henkilöistä on lukioikäisiä, mutta perinteisiä lukiokliseitä ei tässä kirjassa juuri ole. Ei mean girl-hahmoa, ei aivottomia urheilijoita eikä pakotetuilta tuntuvia klikkejä. Girl Mans Up keskittyy pääasiassa vapaa-ajan tapahtumiin, tosin koulun käytävilläkin muutaman kerran käydään.

Nämä hyvät asiat eivät kuitenkaan tasapainota tarpeeksi kaikkia ongelmallisia asioita, joita tässä kirjassa on.
Nämä asiat yllättivät minut todella. Koska kun alotin äänikirjan, oletin lukevani feministisen kirjan. Ei tietenkää kannata olettaa, että jokainen vähemmistöjä käsittelevä kirja olisi feministinen, mutta toivoin sitä niin paljon. Ja mikä tilanne tässä olisikaan ollut kirjoittaa sellainen.
Niin ei kuitenkaan tapahtunut.
Sen sijaan sain neljä suurta ongelmaa, jotka melkein saivat minut lopettamaan tämän kirjan kesken.
Ensinnäkin. Penin kielen käyttö, ja suhtautuminen tiettyihin asioihin.

Läpi koko kirjan, Pen käyttää sellaisia sanoja kuin pussy, homo ja girl negatiivisenä asiana. Ja hän suhtautuu hyvin alentuvasti kaikeen naiselliseen ja tyttömäiseen. Huomasin turhautuvani siitä, miten paljon koko kirjaa leimaa kaiken feminiinisen väheksyminen ja kritisoiminen. En muista sanotaanko sitä kirjassa suoraa, mutta taustalla häilyy koko ajan sellainen "mä en oo/sä et oo niin kun muut tytöt"-fiilis.
Ehkä kyseessä on Penin kasvukivut oman identiteettinsä kanssa, mutta teema ei muutu. Olisin ymmärtänyt sitä niin paljon paremmin, jos se kuuluisi osaksi hänen hahmokehitystään, mutta nyt se on tuntuu ainoastaan turhalta tehokeinolta. Varsinkin, kun yksi kirjan tag linessä mainituista sanoista on Tender. Siltä ei kyllä oikein tuntunut.

Penin suhde hänen vanhempiinsa ei ole kovin hyvä, ja hänen vanhempansa ovat suoraa sanottuna kamalia Penille. Läpi koko kirjan. Samaan tapaan edellisen ongelmallisen kohdan kanssa, tämä tuntuu turhalta tehokeinolta, jolle ei ole lopulta mitään syytä. Ymmärrän, että suvaitsevaisemattomat, konservatiiviset vanhemmat ovat todellinen ongelma, mutta välillä kaipaisi Love Simon-tyyppisiä tukevia ja ymmärtäväisiä vanhempia. Varsinkin, kun Girl Mans Up on muutenkin täynnä tuomitsevia ja ymmärtämättömiä hahmoja.

Tähän huonoon suhteeseen vanhempien kanssa liittyy hieman myös kolmas ongelmani. Kirjassa hahmokehitystä ei juuri tapahdu, ja jos tapahtuu, muutos ei ole kovinkaan suurta. Pen on hyvin samanlainen kuin kirjan alussa, hänen ystävänsä, veljensä ja perheensä myös. Ihmissuhteet eivät tunnu kasvattavan Penia ollenkaan, erityisesti hänen asenteensa ei muutu. Ainakaan parempaan.

 Viimeinen, ja suurin ongelmani Girl Mans Up:in kanssa on kuitenkin sen suhtautuminen seksuaaliseen väkivaltaan. Kirjassa on kohtaus, joka on kaikilla mittareilla vähintään seksuaalista ahdistelua. Ja ongelmahan ei ole missään tapauksessa itse kohtauksessa. Vaan siinä, ettei kirjailija käsittele sitä enää sen jälkeen millään tavalla. Sitä ei mainita. Se ei vaikuta mihinkään, ei hahmojen välisiin kanssa käymisiin. Teosta ei tule seurauksia, tekijälle tai uhrille. Sen takia tapaus ainoastaan turhauttaa.

Kauneinta mitä tästä kirjasta voin sanoa, on se, että siinä on potenttiaalia. Yksi kriittinen lukija olisi voinut osoittaa nämä ongelmakohdat jo käsikirjoitusvaiheessa, ja lukukokemuksesta olisi tullut sata kertaa parempi. Huomaan edelleenkin ärsyyntyväni ajatellessani tätä kirjaa, ehkä sen takia, että olisin voinut käyttää aikani paljon paremman kirjan lukemiseen :D
En välttämättä voi suositella tätä kirjaa oikeastaan kenellekään. Ehkä huonona esimerkkinä? Toisaalta suosittelen kuitenkin aina oman mielipiteen muodostamista, joten jos uskaltaa, kannattaa antaa tälle kirjalle mahdollisuus? Saattaahan joku löytää siitä ihan toisenlaisen ulottuvuuden.

Miikka Niiranen & Pekka Salminen: Sä maksat

Myönnän, että tiesin tästä kirjasta hyvin rajallisesti, kun aloitin sen lukemisen. Jos olisin lukenut tämän tänä vuonna, olisin voinut laittaa sen Helmet-haasteen kohtaan Kirja ei ole mukavuusalueellasi. Vaikka pyrin lukemaan monipuolisesti, tämän tyyppiset realistiset, parikymppisten lähiöseikkailut eivät välttämättä ole ensimmäinen vaihtoehto listallani. Kiinnostukseni kuitenkin heräsi kirjamessuilla siinä määrin, että päätin kokeilla vaihteeksi jotain uutta.

* * * * *

Sä maksat on raa´an realistinen romaani helsinkiläisten graffitimaalareiden elämästä.Kaikki pinnat on tehty maalattaviksi. Tärkeintä on, että oma kädenjälki näkyy ympäri kaupunkia. Jännityksestä purkautuva adrenaliini ja jointti yhdessä ystävien kanssa. Parasta.
Ja putsauksesta aiheutuvat kulut maksat sinä.

* * * * *

Sä maksat on Miikka Niirasen ja Pekka Salmisen ensimmäinen kirja. Se on kuvaus Helsingissä asuvien parikymppisten miesten elämästä. Itse kuulin kirjasta ensimmäisen kirjamessuilla Kirja-Kallion keskustelun yhteydessä. Aiheena oli poikien lukeminen, ja ehkä keskustelu ei ollut parasta PRää minulle kirjasta. Suhtauduinkin suhteellisen ennakkoluuloisesti . Samalla olin kuitenkin utelias näkemään, mistä todella on kyse. Ja ehkä alkuajatusteni takia osa kirjasta paljastuikin positiiviseksi yllätykseksi.

Ensinnäkin pidin puhekielestä, jolla Sä maksat on oikeastaan kokonaan kirjoitettu. Se kulkee johdonmukaisesti läpi koko kirjan, ja tuo mukavasti elävyyttä päähenkilöihin. Enkä voi olla ihailematta sitä, että Niiranen ja Salminen ovat jaksaneet kirjoittaa kirjan puhekielellä, koska siinä on 266 sivua mahdollisuuksia unohtaa pysyä samassa kaavassa.
Toisena tietenkin tunsin helsinkiläissydämeni paikoitellen sykkivän vahvasti, kun tunnistin suurimman osan tapahtumapaikoista (ja bussilinjoista), jotka tunnen kuin omat taskuni, kun kirjan tapahtumat sijoittuvat omille kotikulmilleni. Toki tämä on hieman turhaa name droppausta ulkopaikkakuntalaisille, mutta ainakin huomaa, mistä kirjailijat ovat kotoisin. 

Kirjassa on vain muutama naishahmo, ja vaikka muutamissa kohdissa päähenkilöt puhuvat jotenkin hieman "herkemmin" tyttöystävistään tai säädöistään, on kirjassa kuitenkin mielestäni omaan makuuni ronskina äijähuumorina pidettävää naiskuvaa. Heti alussa yhtä naishahmoista kuvaillaan se heittää samanlaista läppää kuin mekin ja sietää ronskejakin juttuja. Ehkä ylitulkitsen liikaa, mutta vähän "sä et oo samanlainen kun muut tytöt"-fiilis jää.
Saatoin Kirjamessuilla hieman nyrpistää nenääni, kun naiskuvan tullessa puheeksi (kommentti oli suuntaan naisista puhutaan vain tulevina tai menneinä panoina), Niiranen ja Salminen puolustivat sitä sillä, että sellasia ajatuksia heillä oli saman ikäisinä. Vaikka ymmärrän heidän tarkoituksensa realistisuudesta, olisin kaivannut kirjaan niiden perinteisten sukupuoliroolien ja maskuliinisuuden rikkomista. Jäin miettimään, olisiko kirjassa voinut tarjota mallin kunnioittavasti käyttäytyvästä nuoresta miehestä. Vai karkoittaako sellainen hahmo nuoret lukemasta kirjaa? Ehkä olen liian paljon lukenut, etten näe tätä asiaa kohdeyleisön silmillä.

Uskon, että Sä maksat tavoittaa yleisönsä, joka ei kyllä tässä tapauksessa ollut minä. Kirjan tarina on mielestäni ihan okei, ei mitenkään kovin maailmaa mullistava, ja mielestäni aika realistinen näkemys Pohjois-Helsingisä kasvaneista parikymppisistä. Olisin kaivannut hieman enemmän kehitystä päähenkilöihin, että kirjan tapahtumat olisivat opettaneet heille vähän enemmän. Loppujen lopuksi ajatuksissani syntyi vähän liian usein "pojat on poikia"-fiilis, joka ei puhuttele minua millään tasolla.
Plussa pisteitä kuitenkin siitä, että äänikirjan on lukenut kirjailija itse!

* * * * *

Julkaisuvuosi 2017
Johnny Kniga
266 sivua
Kustantajalta
Suomeksi
Kuvaus, Johnny Kniga

Marko Kantomaa: Ylpeydestä

Ylpeydestä on kirja, josta en ollut kuullutkaan vielä kaksi päivää ennen kirjamessuja. Ihmettelin sitä töissä, ja satuin kuulemaan kirjailijahaastattelun sivukorvalla, mutten löytänyt suurtakaan inspiraatiota lukea sitä. Kunnes yhtenä päivänä se vaan iski, kun vihdoin tajusin, mistä kirjassa itseasiassa puhutaan. Aihe on niin mielenkiintoinen, että lopulta oli aika sittenkin lukea tämä.

* * * * *

Kuusitoistavuotias Joonas voisi vain juosta. Mutta kentillä leijuu mieshormonien sankka sumu, kiihottava ja häiritsevä. Petollinen. Eikä hän uskalla järkyttää stadioneiden ikiaikaista hormonitasapainoa, vaikka se pyörii ajatuksissa jatkuvasti. Harjoituksissa, kilpailuissa, kotona, koulussa. Öisin, päivisin, unessa, valveilla.

Alex on täydellinen: kimmoisa, kestävä ja nopea. Voittamaton. Virheetön ryhti kannattelee vaaleaa sänkipäätä korkealla muiden yläpuolella. Sen ainoa huono puoli on sydän: saatanan suuri. 

Kun Alex siirtyy samaan seuraan, elämä muuttuu sietämättömäksi. Joskus Joonaksesta tuntuu, että hänen ajatuksensa on ohjelmoitu voimakkaiden lihasten, kapean lantion ja leveiden hartioiden himolle niin kuin keuhkot on ohjelmoitu hengittämään. Tulee tukehtumisen tunne. Eikä silloin voi juosta.

Kunnes koulun käytävälle ilmestyy lommoposkinen Jenni, joka ei välitä. Se on röyhkeä, epäsosiaalinen ja aiheuttaa hankaluuksia. Ja rakastaa naisia. Eikä mikään ole enää entisensä.

* * * * *

 Ensimmäinen este meinasi nousta minun ja Ylpeydestä välille, kun Kantomaan kirjoitustapa ei meinannut saada otetta minusta. Varsinkin ensimmäisten lukujen aikana kamppailin, etten olisi jättänyt kirjaa kesken ja ainoastaan tuhahtanut nimettömälle, rönsyilevälle kuvailulle. Olen edelleen ehkä ”perinteisemmän” tarinankerronnan ystävä, tosin lopulta omatkin aivot suostuivat tottumaan tämän kirjan tapoihin. Eikä kirjoitustapa ole pelkästään negatiivinen asia. Keskeinen teema kirjassa on juoksu, ja sen kuvaus on itseasiassa yllättävän viehättävää. Kestävyysjuoksuun Kantomaan tyyli sopii paremmin, kuin alussa saattaisi uskoa. 

 Eikä Ylpeyden ainoa tökkivä elementti ollut kerrontatapa. Monta kertaa huomasin turhautuvani kuusitoistavuotiaaseen päähenkilöön Joonakseen siinä määrin, että olisin voinut ravistella häntä hieman, ja ehdottaa valintojen miettimistä kaksi sekuntia pidempää. Kirjassa on kuitenkin saavutettu ihailtavan realistinen lähestyminen hänen ikäisensä ajatuksiin. Aika usein turhautumiseni loppui siihen, kun totesin, ettei häneltä voi oikeastaan odottaa muutakaan. 

Kantomaa nostaa kirjan avulla esiin keskustelun, jota niin harvoin urheilun yhteydessä halutaan käydä. Miten urheilijan seksuaalisuuden voidaan katsoa vielä herran vuonna 2017 vaikuttavan hänen suoritukseensa? Miten iso tabu ”poikkeava” seksuaalinen suuntautuminen onkaan edelleen urheilumaailmassa? Ketään ei varmasti yllätä, että joissain kohtiin kirjoja lähestulkoon kiehuin hahmojen konservatiivisten ajatusten takia, toisaalta myös riemuitsin, miten nuoret edustivat omaa sukupolveansa sivuilla. 

Koska kuuntelin suurimman osan Ylpeydestä äänikirjana pyöräillessäni töihin, huomasin loppua kohden kuuntelevani tarinaa vähän turhankin intensiivisesti. Myönnettäköön, että yhden yön unet jäivät hieman lyhyemmiksi, kun en voinut lopettaa kirjaa kesken. Joonaksen kokemat vastoinkäymiset veivät mukanansa, ja kirja loppu jätti hyvän maun suuhun intensiivisemmän loppupuoliskon jälkeen. En kaipaa lisää enää, mutta samalla en olisi tyytynyt vähempäänkään. 

Ylpeydestä on kirja, jonka aiheesta pitäisi puhua huomattavasti enemmän, kuin mitä siitä tällä hetkellä puhutaan. Urheilu ja seksuaalisuus ovat teemoja, jotka nähdään jossain määrin tabuna, ja toisensa keskustelusta poissulkevina. Koska tasa-arvoasioiden lomassa olen myös suuri urheilun ystävä, kirjan aihe kolahti vielä vahvemmin, kuin mitä oletin. Ja koska en uskonut edes ensimmäisen viidenkymmenen sivun jälkeen pitäväni kirjasta niin paljon, kuin mitä lopulta pidin, loppu hyvin kaikki hyvin. Jälkeen jäi soimaan toiveikas nuotti siitä, ettei kaikkea välttämättä olekaan menetetty. Haluaisin tosissani, että Ylpeydestä saisi tulevaisuudessa enemmän huomiota, kuin mitä se tähän mennessä onkaan saanut, sillä se voisi toimia jonkinlaisena keskustelun avauksena käsittelemäänsä aiheeseen. Ihan syystäkin.

* * * * *

Julkaisuvuosi 2017

Johnny Kniga

248 sivua

Kustantajalta

Suomeksi

Kuvaus+kuva, Johnny Kniga

Marissa Meyer: Winter

Ensinnäkin, ennen kuin kukaan ehtii lukemaan pidemmälle, kyseessä on sarjan neljäs osa, eli kaikilta spoilereilta ei voi välttyä.

Lukukesän suurin puristus oli vihdoin lukea Marissa Meyerin The Lunar Chronicles - sarjan päätösosa. Kamppailun siitä teki se, että kirja on hieman yli kahdeksansataa sivua paksu, ja äänikirjakin kestää lähes vuorokauden. Eli pikku urakasta ei ollut kyse, varsinkin, kun oma kärsivällisyyteni ei aina riitä edes neljänsadan sivun lukemiseen.

* * * * *

Princess Winter is admired by the Lunar people for her grace and kindness, and despite the scars that mark her face, her beauty is said to be even more breathtaking than that of her stepmother, Queen Levana. 

Winter despises her stepmother, and knows Levana won't approve of her feelings for her childhood friend--the handsome palace guard, Jacin. But Winter isn't as weak as Levana believes her to be and she's been undermining her stepmother's wishes for years. Together with the cyborg mechanic, Cinder, and her allies, Winter might even have the power to launch a revolution and win a war that's been raging for far too long.

* * * * *

Pitkästä aikaa sain luettua sarjan loppuun. Kaksi kesää siihen meni, mutta saavutus kuitenkin. Onnekseni olin edellisenä kesänä (siis kesällä 2016) lukenut oikeasti kiinnostuneena The Lunar Chroniclesin kolme ensimmäistä osaa, minkä takia päätökseen oli huomattavasti helpompi uppouua mukaan. Ei tuntunut siltä, että edellisestä kerrasta oli kulunut niin paljon aikaa. Sen lisäksi sarjan päätökset ovat minulle yllättävän vieras konsepti, ja vaikka teoriassa tiesin, miten sarja päättyy, huomasin silti jännittäväni loppua yllättävän paljon. 

Vaikka en pidä kovinkaan paljoa scifistä, Winter ja sen edeltäjät ovat olleet positiivinen yllätys. Ehkä se johtuu maailmanrakentamisesta, ja siitä miten paljon hahmot tuovat lisää sisältöä tarinaan. Avaruus-/tiedeseikkailua on vähemmän, ja hahmoja enemmän.

Edellisistä kirjoista tutut hahmot palaavat tarinan finaaliin, ja jo aiemmin pikaisesti mainittu prinsessa Winter saa vihdoin oman kirjansa. Winterin mukaan tulon myötä päästään myös lähemmäs kuningatar Levanaa, ja tutustutaan paremmin Kuussa asuvan lunarkansan elämään. Kirjan alussa on niin paljon avoimia kysymyksiä liittyen siihen, miten kaikki lopulta tulee päättymään, ettei siinä ehtinyt tylsistymään. Ja sitten oltiinkin jo täydessä vauhdissa.

Oikeastaan koko kahdeksansadan sivun ajan tarina säilytti täydellisen tasapainon vauhdikkaan toiminnan, juonittelun ja yleisen jutustelun kanssa. Kaikki hahmot saivat sopivasti sivuja omien tarinoidensa kertomiseen (kirja on kerrottu aiempien kirjojen päähenkilöiden näkökulmista, sekä Winterin, Levanan ja tämän kirjan miespäähenkilön Jacinin näkökulmista), siitäkin huolimatta, että kertojia on tosiaan yllättävän monta. Meyerin kirjoitustyyli on juuri sopivan koukuttavaa, että kirjan paksuuden voi antaa sen takia anteeksi.

Ei varmasti kovin yllättäen, suurin epäkohta Winterissä on juuri sen pituus. Nuorten aikuisten scifi kirjan ei kuuluisi olla ihan näin pitkä. Jos kirjalla on mittaa melkein yhtä paljon, kuin venäläisessä klassikossa, olisi ehkä voinut hetken aikaa miettiä, jos jotain olisi voinut karsia. En nyt osaa antaa ehdotusta, mistä kohtaa tässä tapauksessa, mutta olisi kuitenkin.
Toinen asia, mitä en hyväksy, on se, mitä eräille hahmoille tapahtuu kirjan aika. Se on ehkä oma vika, kun kiinnyn aina niin paljon fiktiivisiin hahmoihin, mutta saa lukijankin tunteita välillä säästellä. Tämä on ehkä viimeinen asia, jolla oikeastaan on vaikutusta siihen onko kirja hyvä vai ei, mutta olkaa varovaisia :D

Olen edelleen vakuuttunut siitä, että satujen ja tulevaisuuten sijoittuvan scifin sekoitus on yllättävän toimiva idea kirjaan. Aiemmissa osissa on seikkailtu Tuhkimon, Punahilkan/Kaunottaren & hirviön ja Tähkäpään tahtiin, nyt mukaan saatiin vielä Lumikkikin. On hauska nähdä, miten tuttu satu vääntyy ihan uuteen, mutta tunnistettavaan muotoon taitavan kirjoittajan kädestä. Näitä enemmän kiitos!

Winter on juuri sopiva lopetus tälle sarjalle. Se ei veny liian pitkäksi, ja koska kirjoissa kyllä riittää sivuja, ei se jää myöskään liian lyhyeksi. Tutuksi tulleita hahmoja jää vähän ikävä (tosin vielä on tie-in kirja, jos tulee liian ikävä), mutta on hauska lähteä kohti seuraavia seikkailuja. Meyer tarjoaa kiinnostavan tulevaisuuskuvan, johon on sekotettu hieman fantasiaelementtejä. Jopa scifiä aktiivisesti välttävä voi nauttia tästä!

* * * * *

Julkaisuvuosi 2015

Feiwel & Friends

827 sivua

Oma + äänikirja

Englanniksi

Lainaus Goodreads

Cynthia Hand, Brodi Ashton & Jodi Meadows: My Lady Jane

Dedication 

For everyone who knows there was enough room for Leonardo DiCaprio on that door. And for England. We’re really sorry for what we’re about to do to your history.

Kuinka monta kertaa olenkaan nähnyt My Lady Janen internetin englanninkielisissä kirjakuvioissa. Ja kuinka monta kertaa olenkaan jättänyt sen lukematta vaan sen takia, että tiedän, miten Lady Jane Greyn tarina menee oikeassa elämässä. Siitä huolimatta, että historian opiskelijana noin 90% ajasta menee ihmisten kurjuudesta lukemiseen, en silti kestä, jos sympaattiset hahmot kärsivät täysin epäreiluja kohtaloja. Kuten Jane Grey 1500-luvulla. Joten ymmärrätte varmaan, minkä takia myönnän olleeni hieman huolestunut, kun klikkasin auki Bookbeatin tarjoaman äänikirjan.

* * * * *

The comical, fantastical, romantical, (not) entirely true story of Lady Jane Grey. In My Lady Jane, coauthors Cynthia Hand, Brodi Ashton, and Jodi Meadows have created a one-of-a-kind fantasy in the tradition of The Princess Bride, featuring a reluctant king, an even more reluctant queen, a noble steed, and only a passing resemblance to actual history—because sometimes history needs a little help. 

At sixteen, Lady Jane Grey is about to be married off to a stranger and caught up in a conspiracy to rob her cousin, King Edward, of his throne. But those trifling problems aren’t for Jane to worry about. Jane is about to become the Queen of England.

* * * * *

Mutta fear not my friends! My Lady Jane on valehtelematta paras asia, mitä olen pitkään aikaan (lue: koskaan) lukenut. Kuten muistiinpanoissani asian ilmaisin: "ÖÖÖÖ HELP! PARAS. ASIA. IKINÄ!" Voin sanoa, että tätä postausta kirjoittaessa muistiinpanoistani ei ole turhan paljon apua. Kun äänikirja loppui, ensimmäinen ajatukseni oli: kenelle tätä voisi suositella. Niin paljon nautin siitä. Kaikki osaset loksahtavat paikoillensa niin täydellisesti.

Tudor-aika, fantasia ja huumori ovat yllättävän hyvä yhdistelmä. Ja tässä tapauksessa varsinkin huumori toimii. Goodreadsissa joku vastarannan kiiski väitti huumorin tuntuvan väkinäiseltä, mutta uskallan väittää vastaan. Kirjan tyyli on sellainen, ja nauroin ääneen pitkästä aikaa kirjaa lukiessa. Voisin lainata melkein jokaista lausetta My Lady Janessa. Vuoropuhelut ovat välillä niin hauskoja, että jouduin laittamaan äänikirjan pauselle vain miettiäkseni hetken aikaa kuulemaani. Enkä edes aloita kaikista sanaleikeistä, mitä sivuilla vilisi.

"Very funny, my lady. And that reminds me"---he pointed a finger at her---"no horse jokes."
He was making it too easy. "Ah, my lord, why the long face?"
"That's it!”
(…)“No horse jokes," he said.
"My lord, I apologize for the horse joke. If you put down the book---unharmed!---I will give you a carrot."
He brandished the book at her. "Was that a horse joke?"
"Neigh."
"Was that a horse joke?"

My Lady Janessa on itseasiassa yllättävän vähän hahmoja. Päähenkilöitä on ainoastaan kolme tai neljä, ja tärkeitä sivuhenkilöitä muutama enemmän. Mikä on vain hyvä, koska heihin ehtii kiintymään nopeammin. Vaikka pakko myöntää, että hahmot ovat kyllä niin absurdeja, että meinasin kuolla onnesta. Historiankirjoista tutut hahmot saivat hieman enemmän sisältöä, kun he eivät olleet enää hallitsijoita ja päätöksiä, vaan luonteen saaneita henkilöitä!

Kuten sanottu, My Lady Jane on historiallisiin tapahtumiin perustuva kirja. Jane Grey oli Englannin kuningatar, joka joutui keskelle Tudor-ajan välien selvittelyä. Hän ehti olla kuningattarena muutaman päivän. Jane Greyn aikana protestantit ja katolilaiset taistelivat uskonnollisesta vallasta Englannissa. Ja tätä faktaa ei olla unohdettu My Lady Janessa.
            Uskontojen sijasta asemastaan kamppailevat eläimiksi muuttuvat eδians:it (lausutaan ethians) sekä tavalliset ihmiset verities:it. Kaikki eivät hyväksy ethiansien olemassa oloa, ja kaikista radikaaleimmat haluaisivat hankkiutua heistä eroon lopullisesti, mikä toimii yhtenä kirjan keskeisistä juonistakin. En voinut kuin kiitellä, että historiallisesta tausta osattiin pitää niin ”uskollisesti” kiinni, ja maailma on rakennettu erinomaisen toimivasti. Vaikka muutenhan kyseessä on täysin vaihtoehtohistoriallinen teos, josta oikeastaan mikään ei ole niin kuin pitäisi.

Harvoin kommentoin äänikirjan lukijoita näissä postauksissa, mutta My Lady Janen lukijaa ei voi kuin kiitellä! Hänen lukemisensa lisää huumoriarvoa niin paljon, ja kirjan kerronta tyyli sopii luettavaksi todella hyvin. Ja koska kirjassahan vilisee popkulttuuriviittauksia jatkuvasti, kuunneltuna ne huomaa niin paljon helpommin. Meinasin itkeä onnesta, kun jossain vaiheessa Kaksin karkuteillä line: Frying pans, who knew! kantautui korviini
My Lady Jane on ehkä ovelin, hilpeyttä aiheuttavin kirja ikinä. Se on pikaisesti luettavaa kevyttä historiallista YA-fantasiaa, jonka olen tämän postauksen julkaisun aikaan ehtinyt lukemaan jo toisen kerran. Se hallitsee taitavasti historiallisen lähtökohtansa, muttei kuitenkaan pelkää ottaa vapauksia harhailla kauaskin lähtökohdistansa. Surullisesta taustatarinasta huolimatta My Lady Jane ei aiheuta synkkyyteen vaipumista ja kyynelehtimistä, ellei ilon kyyneleitä lasketa. En malta odottaa sarjalle jatkoa (seuraava kirja käsittelee ilmeisesti Brontën sisaruksia), joka on luvassa vasta ensi vuonna D:

Ei ole varmaan vaikea arvata, että ehdin hankkia tämän kirjan omakseni (kovakantisena!), ja rukoilen, että joku suomentaisi tämän, että myös englantia taitamattomat pääsisivät nauttimaan Janen ja kumppaneiden seikkailuista!

VINKKIVINKKI: Jos äänikirja-postaukseni innosti kuuntelemaan englanniksi YA-kirjallisuutta, niin tässä viihdyttävä

Because he was English and that's what the English do under stress: they drink tea.

* * * * * 

Julkaisuvuosi 2016

HarperTeen

491 sivua

Oma + äänikirja

Englanniksi

Becky Albertalli: Upside of Unrequited

Simon vs. Homo Sapiens Agenda (Suom. Minä, Simon, Homo sapiens) ihastutti huhtikuussa. Onnekseni löysin Becky Albertallin toisen kirjan, Upside of Unrequitedin Bookbeatista äänikirjana kesäkuun alussa, ja pääsin nauttimaan Simonin maailmaan sijoittuvasta tarinasta jälleen kerran!

* * * * *

Seventeen-year-old Molly Peskin-Suso knows all about unrequited love—she’s lived through it twenty-six times. She crushes hard and crushes often, but always in secret. Because no matter how many times her twin sister, Cassie, tells her to woman up, Molly can’t stomach the idea of rejection. So she’s careful. Fat girls always have to be careful. 

Then a cute new girl enters Cassie’s orbit, and for the first time ever, Molly’s cynical twin is a lovesick mess. Meanwhile, Molly’s totally not dying of loneliness—except for the part where she is. Luckily, Cassie’s new girlfriend comes with a cute hipster-boy sidekick. Will is funny and flirtatious and just might be perfect crush material. Maybe more than crush material. And if Molly can win him over, she’ll get her first kiss and she’ll get her twin back.

There’s only one problem: Molly’s coworker Reid. He’s an awkward Tolkien superfan with a season pass to the Ren Faire, and there’s absolutely no way Molly could fall for him. Right? 

 * * * * *

Upside of Unrequited on aikalailla Simon ja melkein jatko-osa. Vaikka tuttuja hahmoja ei kirjan sivuilla kävelekään, tuttuja nimiä näkee silloin tällöin, ja Simonin fiiliksen läsnäolo lämmitti suuresti sydäntäni. Ja kirja jatkaa myös samalla, mahdollisimman monia edustavalla linjalla Simonin kanssa, mikä on ainoastaan positiivinen (tosin odotettukin) yllätys.

Albertallin toisen kirjan juoni ei eroa kovinkaan paljon muista romanttisista YA-kirjoista, joita olen lukenut. Useasti ihastuva ujo tyttö tapaa pojan ja rakastuu; unohtamatta pientä hippusta kolmiodraamaa. Mutta toisin kuin söpöissä kesäromansseissa, Upside of Unrequited käsittelee samalla myös kehonkuvaa, ulkonäköpaineita, erilaisuutta ja kaksosten välistä dynamiikkaa, minkä vuoksi se kallistuu enemmän Rainbow Rowellin Fangirlin suuntaan ihan "vakavasti" otettavana YA-kirjana.

Kirjassa virkistävän tekee se, ettei se sijoitu ollenkaan kouluun. Normaalit käytävät, luokkahuoneet ja ruokalat ovat vaihtuneet lähijuniin, kotitalojen kellareihin ja työpaikalle. Henkilöt kuuluvat ehkä enemmän boheemeihin taiteilijapiireihin, kuin lukion klikkeihin. On siis mahdollista, että nuorten elämään kuuluu muutakin kuin koulu, eikä kaveriporukka välttämättä käy aina samaa koulua ja asu samassa naapurustossa.

Becky Albertallin kirjojen vahvuus on ehdottomasti hänen hahmonsa, ja miten monenlaisia ryhmiä he edustavat. Joukkoon mahtuu taiteilijoita, nörttejä, ujoja ja ulospäinsuuntautuneita, eri etnisyyksiä ja seksuaalisia suuntauksia, naiveja, kyynisiä ja romanttisia. Monen muotoista ja kokoista siis. Päähenkilö Mollyn sisko löytää elämänsä naisen, ja Molly huomaa ihastuneensa isokokoiseen, Taru sormusten herrasta fanittavaan Reidiin. Sekä flittailevaan, hauskaan hipsteriin Williin.  YA-kirjan naishahmon rakkauden kohteen ei siis vältämättä tarvitse olla pitkä, mallimainen ja urheilullisen lihaksikas lukion miespuolinen jalkapallotähti, kuten jo Simonissa osoitettiin.

Oli ihana palata takaisin Simon vs. Homo Sapiens Agenda-kirjasta tuttuun maailmaa ja Becky Albertallin helposti luettavan tekstin pariin. Mahdollisimman laaja kuvaus nuorista on vahvuus, jota kirjoihin kaivattaisiin lisää, jotta kaikkien olisi helppo samaistua hahmoihin. Näihin ehdottomasti on! Aina on vain positiivista, kun voi sanoa, että kirjan suurin ongelma on se, miten nopeasti se loppuu :D Odotan innolla jatkuuko sarja vielä useankin kirjan verran, ainakin yksi on tulossa lisää vuonna 2018.

* * * * *

2017
Balzer + Bray
336 sivua
Äänikirja
Englanniksi

Rainbow Rowell: Attachments

Hävettää edes myöntää, että tämä postaus on odottanut julkaisuaan kohta neljättä kuukautta. Vaikka Rainbow Rowell on hiljalleen hiipimässä suosikkikirjailijoideni listalle, en silti löytänyt inspiraatiota kirjoittaa tätä postausta aikaisemmin. 

* * * * *

Beth Fremont and Jennifer Scribner-Snyder know that somebody is monitoring their work e-mail. (Everybody in the newsroom knows. It's company policy.) But they can't quite bring themselves to take it seriously. They go on sending each other endless and endlessly hilarious e-mails, discussing every aspect of their personal lives. 

Meanwhile, Lincoln O'Neill can't believe this is his job now- reading other people's e-mail. When he applied to be "internet security officer," he pictured himself building firewalls and crushing hackers- not writing up a report every time a sports reporter forwards a dirty joke. 

When Lincoln comes across Beth's and Jennifer's messages, he knows he should turn them in. But he can't help being entertained-and captivated-by their stories. 

By the time Lincoln realizes he's falling for Beth, it's way too late to introduce himself. 

* * * * *

Rainbow Rowell on salakavalasti hivuttautunut lukulistalleni kerta toisensa jälkeen, ja pinossa odottavat sekä Fangirlin tie-in Carry On että 80-luvulle sijoittuva Eleanor & Park. Vaikka Attachments on yksi hänen aikuisille suunnatuista kirjoista, se on Fangirlin tapaan hyvin kevyt, paikotellen vakaviakin asioita käsittelevä kirja.

Ensinnäkin, apua mikä idea! Kirjan päähenkilö Lincoln joutuu lukemaan läpi työpaikalle sopimattomia sähköposteja ja muistuttaa epäasiallisesti viestitteleviä yrityksen säännöistä. Hänen luettavakseen tulee toistuvasti kaveruksien Bethin ja Jenniferin sähköposteja. Lincoln huomaa ihastuneensa Bethiin ja jääneensä "koukkuun" naisten keskusteluihin. Joten jos jätetään huomioimatta Lincolnin työnkuvan pelottavaa, jossain määrin yksityisyyttäkin loukkaavaa luonnetta, niin Attachmentsin idea on kyllä yksi omaperäisimmistä mihin olen törmännyt.

Hauskinta kirjassa ovat ehdottomasti se, että tapahtumat kerrottiin Lincolnin näkökulmasta lukuunottamatta Jenniferin ja Bethin sähköposteja. Siten lukijakin pääsee ihmettelemään Lincolnin kanssa samaan aikaan heidän elämiensä koukeroita, ja hänen kiinnostuksensa sähköpostien seuraamiseen ymmärtää paremmin.

Kaikkien kolmen päähenkilöiden elämät tuntuivat ilahduttavan realistisilta, ja kaikki kolme pystyisi kuvittelemaan työskentelemässä missä tahansa toimistossa. Monipuoliset sattumukset värittävät varsinkin sähköposteja lähettelevien Bethin ja Jenniferin elämiä. Heidän kuvailemansa tapaukset ovat hauskoja, mutta kaikkia kevyitä tapahtumia varjostaa myös muutamat traagiset käänteet ja oikean tuntuiset, arkipäiväiset kamppailut. Lincoln tuo tylsän harmaalla poikamieselämällään hauskan sävyn kokonaisuuteen.

Sähköposteista huolimatta Beth ja Jennifer eivät jää tylsiksi hahmoiksi. Kirjassa on kourallinen muitakin hahmoja, mutta sivuhenkilöistä ei juuri jää sen suurempaa mielikuvaa, toisin kuin päähenkilö kolmikosta. Koska Jennifer ja Beth ovat sivuhenkilömäisempiä, he ovat aikalailla kokonaisia hahmoja heti alusta saakka, mutta Lincolnin henkilökehitys kulkee halki koko kirjan. Ihan alussa huomasin turhautuvani hänen jahkailustaan ja jatkuvasta ujostelusta, sekä aikaan saamattomuudestaan. Onneksi kuitenkin loppua kohden hän alkaa kasvamaan henkilönä ja tavoittelemaan unelmiansa, jolloin sitä innostuneena "kasvaa" hänen kanssaan.

Rainbow Rowell ei tälläkään kertaa pettänyt. Attachments on oikein hyvä kirja, jonka tuntuu eheältä kokonaisuudelta täynnä hauskoja yksityiskohtia, ja kiinnostavia hahmoja. Juoni etenee tämän tyyppiseksi kirjaksi nopeasti, ja määrätietoisesti, mikä on parempi kuin hyvä! Loppu on ehkä jopa hieman liian nopea, mikä syö sen aitouden tuntuisuutta. Olisin mielelläni lukenut vielä vähän pidempää Lincolnista, Jenniferistä ja Bethistä.

* * * * *

Julkaisuvuosi 2011

Dutton

323 sivua

Äänikirja

Englanniksi

Angie Thomas: The Hate U Give

The Hate U Give on varmasti yksi kevään kuumimmista YA-uutuuksista. Se on pysynyt The New York Timesin best seller listalla jo useamman viikon ajan, ja tuntuu, että se on tavoittanut ihmiset ympäri maailmaa. Niin kuin tavoitti minutkin, kun bongasin sen eräänä päivänä Bookbeatin äänikirjalistalta.

* * * * *

Sixteen-year-old Starr Carter moves between two worlds: the poor neighborhood where she lives and the fancy suburban prep school she attends. The uneasy balance between these worlds is shattered when Starr witnesses the fatal shooting of her childhood best friend Khalil at the hands of a police officer. Khalil was unarmed. 

Soon afterward, his death is a national headline. Some are calling him a thug, maybe even a drug dealer and a gangbanger. Protesters are taking to the streets in Khalil's name. Some cops and the local drug lord try to intimidate Starr and her family.

What everyone wants to know is: what really went down that night? And the only person alive who can answer that is Starr.

* * * * * 

Vuonna 2014 Yhdysvalloissa aseeto, Michael Brown kuoli tultuaan poliisin ampumaksi, minkä seurauksena tapahtumakaupungissa Fergusonissa mellakoitiin päiviä, ja jo aiemmin lanseerattu tunnuslause Black Lives Matter levisi laajemman yleisön tietouteen. Yhdysvaltalaisten poliisien mustaan väestöön kohdistama väkivalta on noussu tapauksen jälkeen osaksi kiihkeää julkista keskustelua, ja Black Live Matter-liike on toiminut myös inspiraationa Angie Thomaksen esikoisteokselle.

The Hate U Give (josta on tulossa suomennos nimellä Viha jota kylvät) on pysäyttävä YA-kirja. Siinä käsitellään häpeilemättömästi aihetta, jollaisiin harvemmin kohderyhmälle suunnataan. Ahmin äänikirjan kahdessa päivässä, sillä tarina on mielenkiintoinen ja mukaansatempaava.

Starr on päähenkilö, jonka seuraaminen on kiehtovaa. Häntä haluaa kannustaa kirjan alusta saakka läpi ampumista seuraavien vastoinkäymisten. Kirjan keskeinen juoni liittyy niihin tapahtumiin, mutta samalla pääsee seuraamaan myös Starrin muuta elämää, kun hän tasapainottelee perheensä, koulun, muiden ihmissuhteiden ja traumaatisen kokemuksen kanssa. Tasapaino kaikken näiden kesken toimii, eikä pääteemat, kahden maailman välissä eläminen, rasismi ja poliisiväkivalta pääse hautautumaan tavallisen teinihötön keskelle.

Pidin erityisen paljon Starrin perheestä ja sen sisäisestä dynamiikasta. Hänen vanhempansa ja veljet ovat yhtä mielenkiintoisia hahmoja kuin itse päähenkilö, ja oman kiinnostavuuden mukaansa tuo Starrin valkoihoinen poikaystävä. Mikään ei ole parempaa, kuin se, että YA-kirjassa on tasapainoinen, välillä ehkä hieman "hullunkurinen" perhe, jossa kaikki kuitenkin ovat onnellisia. Ehkä juuri tämän kaltaisessa kirjassa perheen normaaliuus korostui vielä enemmän, sillä muuten kurjuus olisi saattanut mennä hieman yli rajojen.

Olen onnellinen, että kirja suomennetaan näin nopeasti, kun se edelleen on relevantti nopeasti vaihtuvien YA-kirjatrendien aikana. Ei ainoastaan siksi, että kyseessä on uskomattoman hyvä teos, mutta myös siksi, että sen avulla suomalaisten on ehkä helpompi ymmärtää, mistä Black Live Matter-liikkeessä on kyse, ja mitä poliisiväkivalta todella tarkoittaa. Elämme kuitenkin maassa, jossa poliisia arvostetaan ja järjestelmä koetaan läpinäkyvänä sekä luotettavana, minkä takia Yhdysvaltojen "mallia" voi olla hankalampi sisäistää pelkästään uutisten perusteella.

Kuten jossain päin internetiä sanottiin, jos aiot tänä vuonna lukea ainoastaan yhden kirja, lue The Hate U Give. Olen samaa mieltä. Se on tärkeä teos, joka on ansainnut saamansa huomion. Nyt kun  The Hate U Given lukemisesta on kulunut yli kuukausi, en muista siitä kuin positiivisia asioita, mikä kertoo mielestäni tarpeeksi Angie Thomaksen esikoisesta!

* * * * *

XXXXX

Balzer&Bray/Harperteen

Julkaistu 2017

Äänikirja

Englanniksi

Kuvaus, Goodreads

Amie Kaufman & Jay Kristoff: Illuminae

Amie Kaufmannin ja Jay Kristoffin yhteistyöteoksesta on puhuttu paljon menneinä aikoina. Oikeastaan aikalailla koko sen olemassa olon ajan. En ole koskaan ollut sen suuremmin kiinnostunut siitä, mutta sen äänikirjaversiota kehuttiin Booktubessa, ja Audiblessa oli hyvä alennus, niin päätin hankkia Illuminaen omaan kirjastooni näiden selitysten varjolla.

* * * * *

The year is 2575, and two rival megacorporations are at war over a planet that’s little more than an ice-covered speck at the edge of the universe. Too bad nobody thought to warn the people living on it. With enemy fire raining down on them, Kady and Ezra—who are barely even talking to each other—are forced to fight their way onto an evacuating fleet, with an enemy warship in hot pursuit.

But their problems are just getting started. A deadly plague has broken out and is mutating, with terrifying results; the fleet's AI, which should be protecting them, may actually be their enemy; and nobody in charge will say what’s really going on. As Kady hacks into a tangled web of data to find the truth, it's clear only one person can help her bring it all to light: the ex-boyfriend she swore she'd never speak to again.

* * * * *

Illuminae on tosi erilainen kirja verrattuna mihinkään, mitä olen aiemmin lukenut. Se koostuu pelkästään viesteistä ja muistioista, joista kirjan henkilöt esimerkiksi lähettelevät toisillensa. Tapahtumia selostetaan turvakameraraporttien avustuksella, sekä salatuilla linjoilla käydyillä keskusteluilla. Kirjoittajille varmasti haastava konsepti toteuttaa, lukijoille sitäkin hauskempi lukea. Koska kuuntelin Illuminaen äänikirjana, täytyy ensimmäistä kertaa ikinä mainita, että äänikirja on tehty aivan älyttömän hyvin! Se ei ole ainoastaan yhden lukijan lukema, vaan näyttelijöitä on useita, ja hahmoja on sen takia helppo seurata koko kirjan halki.

Vaikka Illuminaen toteutus ja rakenne on kaikin puolin toimiva kokonaisuus, jälleen kerran pakko todeta, ettei scifi ja avaruusteema ei ole ihan minun juttu. The Lunar Chronicles saattoi olla vuoden 2016 lempisarjojani, mutta yleisesti ottaen avaruusseikkailut eivät ole koskaan ollut minun juttuni. Onneksi Illuminaen kanssa avaruusaspektin ehtii aina välillä unohtaa, ja seikkailusta pääsee nauttimaan täysin rinnoin, kun vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää koko kirjan mitalle. Tarinan juoni on itsessään toimiva, ja kaikessa yksinkertaisuudessaan ihan nautittava kokonaisuus, joka on tyylilajillensa uskollinen.

Suurin ongelma on Illuminaessa kuitenkin on se, että oikeastaan kaikki sivuhenkilöt ovat ainoastaan tarvittaessa käytettäviää rekvisiittaa, jotka tuodaan tarinaan hetkeksi mukaan, mutta lopulta heidät joko unohdetaan tai lakaistaan maton alle nopean kuoleman muodossa. Kun heihin ei ehdi kiintymään ollenkaan, sitä vaan olan kohautuksella unohtaa koko hahmon olemassaolon, ja jatkaa lukemista. En tiedä johtuiko se kirjan kerrontatavasta, vai mistä, mutta myös päähenkilöistä on hieman vaikea mielestäni saada otetta. Eikä juuri ennen loppua tapahtuvalla "cliff hangerillä" ole juurikaan painoarvoa, sillä se on yllättävän ilmeinen.

Vaikka en välttämättä itse juuri perustanut Illuminaesta, jos scifi on yhtään mieleinen genre kannatan ehdottomasti tämän lukemista. Vaikka äänikirja kestää yllättävän kauan, ja kirjan konseptia ei näe kaikessa hienoudessaan, painettuna versiona se varmasti on huomattavasti nopeampi ja vielä vähän kiinnostavampi lukea. Tarina on kaikin puolin hyvin rakennettu, ja suurimmat ongelmat ovat mielestäni juuri hahmoissa ja heidän "kohtelussaan". En ole varma tulenko itse jatkamaan tätä sarjaa enää eteenpäin, mutta ensimmäistä osaa uskallan kyllä suositella kaikille avaruusseikkailun ystäville.

* * * * *

XXX
Knopf Books for Young Readers
Julkaisuvuosi 2015
Äänikirja
Englanniksi
Sivuja 599 (11h 41min)
Lainaus: Goodreads, Kuva: Audible

YA-romantiikka x 5

Puolivälissä helmikuuta ahmin parissa päivässä viisi nuorten aikuisten romanttista kirjaa. Ei ole mitään väliä että kyseinen ya-genre on täynnä ongelmallisia, vaaleaihoisten heteroiden elämään keskittyviä kirjoja, joiden juonet ovat ennalta-arvattavia, ja sillon tällön myös aika kliseisiä. Ainoa asia mitä haluan on, että näitä suomennetaan enemmän.

Päätin kerätä näistä tällaisen yleisen "pohdintapostauksen", jonka loppuun koostaan lyhyehköt juoniselostukset kaikista viidestä kirjasta.

Luin kolme kirjaa Kasie Westiltä, yhden kirjan Jennifer E. Smithiltä ja yhden Morgan Matsonilta. Yleisesti olen yllättynyt, miten monipuolisia juonia näihin lukiolaisten rakkausdraamoihin voikaan oikeastaan keksiä. Vaikka peruskaava on aikalailla sama, kaikki tarinat tapahtuvat hyvin erilaisissa kehyksissä. Yhdessä jäädään jumiin kirjastoon, toisessa vaihdellaan lappuja pulpetin alla, ja kolmannesa hankitaan prom seuralainen koulunparkkipaikalla viisi minuuttia ennen itse tapahtumaa. Ainoastaan Smithin Hello, Goodbye and Everything in Between keskittyy parisuhteen "etsimisen" sijasta parisuhteen kohtalon ratkaisemiseen.

Yksi syy miksi nautin suuresti näistä söpöistä kesäromansseista, on juuri niiden helppous. Hyvin kirjoitettuna ne ovat vahvasti hahmojohtoisia, täynnä henkilöitä joihin on helppo samaistua, ja joihin sen takia kiintyy nopeasti. Elin ihan täysillä mukana jokaisessa näistä kirjoista, mistä kertoo yksi toteamus muistiinpanoissani: "Parasta ikinä, kaikki menee hyvin, ja sit se vaan räjähtää käsiin, ennen kun kaikki paranee taas jollain tavalla ennalleen". Yksinkertaista, tuttua, turvallista ja onnellinen loppu on ainakin teoriassa taattu. Vaikka sydämen rinnasta repivät ja kyynelkanavia kiduttavat kirjat ovat yhtä nautittavia lukea, aina välillä on hauska hetken aikaa "hengähtää" ja heittää aivot narikkaan.

Mainittakoon toki, että en ole kovinkaan analyyttinen lukija, vaan melkein poikkeuksetta yllätyn aina kirjan lopusta. Ehkä senkin takia standardini eivät ole kovinkaan korkealla plot twistien ja niiden aiheuttamien tajunnan räjähdyksien kohdalla.

(Alla kirjat järjestetty omasta mielestäni "huonoimmasta" parhaimpaan)

By Your Side, Kasie West
Ainakin minun salainen unelma olisi jäädä lukkojen taakse kirjastoon tajuttoman komean, ja salaperäisen nuoren miehen kanssa. Mikä on juuri se, mitä Autumnille tapahtuu tässä Kasie Westin kirjassa. Hän, ja huhujen ympäröivä Dax jäävät jumiin kirjastoon viikonlopuksi, mikä ei ole ideaali tilanne kummankaan osapuolen mielestä. Luvassa on pakon edessä tapahtunutta tutustumista, ja yllättävän yhteyden löytäminen.

Vaikka By Your Side vaikutti ensi alkuun hyvältä, en pitänyt hirveästi sen edetessä tapahtuvista juonenkäänteistä. Ne tuntuvat paikoitellen aika absurdeilta, ja epäuskottaviltakin. Vaikka Autumnin ja Daxin suhde on ihan söpö, ja kirjastoon jumiin jääminen on hyvä idea, muut tapahtumat söivät kirjan pidettävyyttä.

Fill-in Boyfriend, Kasie West
Kirjan juoni on periaatteessa yksi suosikeistani. Eli sellainen, jossa pyydetään täysin satunnaista ohikulkijaa esittämään seurustelukumppania, ja sitten rakastutaan. The Fill-In Boyfriend rakentuu tämän kaavan ympärille, kun päähenkilö Gia jätetään juuri ennen promia. Tarina kietoutuu lopulta hänen valheensa ympärille, että kyseessä on hänen entinen poikaystävänsä, eikä randompoika parkkipaikalta. Kun soppaan sekoitetaan vielä vastapalvelus, ja eropäätöstä katuva entinen poikaystävä, mehukas katastrofi on valmiina.

Luetuista kirjoista toisiksi huonoimmaksi valitsin tämän ainoastaan sen takia, että puolet kirjan ongelmista olisi ratkennut puhumalla. Väärinkäsitykset ja "emmä enää kehtaa kertoa"-asenne kaikissa tarinoissa ajavat minut pääasiassa hulluksi, ja turhauttavat vähän liikaa.

Unexpected Everything, Morgan Matson
Poliittisen skandaalin vuoksi Andien kesäsuunnitelmat menevät uusiksi, ja hän huomaa ulkoiluttavansa lähinaapuruston koiria kesätyökseen. Odottamattomat käänteet vievät järjestelmällisen ja asioita etukäteen suunnitelevan Andien aivan uuteen suuntaan, ja voivat mahdollisesti muuttaa kaiken.

Tämä on jaettu toinen sija. Kaikista viidestä kirjasta elin eniten juuri tämän mukana. Viidensadan sivun aikana pyörin epätoivoisesti pitkin asuntoani, ja olin valmis laulamaan onnellisuuteni maailmalle. Jos kesäromantiikka on se mitä haluaa lukea, The Unexpected Everything on must read. Kesätyö koiranulkoiluttajana, läheinen kaveriporukka, romantiikkaa, aarteenetsintää ja huomattavaa hahmokehitystä sisältävä kirja ei voi olla muuta kuin onnistunut. Ja helposti höynäytettävissä kun olen, puolet kirjan käänteistä tuli minulle edes pienenä yllätyksenä.

P.S. I Like You, Kasie West
Tästä juonesta ei voi juurikaan kertoa. Paitsi, että kirjan päähenkilö Lily kirjoittaa kemian tunnin aikana suosikkilyriikoitaan pulpettiinsa, ja seuraavan kerran paikalle saapuessaan kappaletta on jatkettu, ja hänelle on jätetty viesti sen yhteyteen. Nopeasti hän, ja nimetön kirjekaveri, vaihtelevat jo täysimittaisia kirjeitä jättämällä ne pulpetin alla olevaan rakoon. Ja romanttiikkaa on tietenkin luvassa.

Kirjeet ja anonyymit lähettäjät ovat parhautta. Mikään ei ole viihdyttävämpää, kuin että saa arvailla kuka kirjan sivuhenkilöistä on kirjeenvaihdon toinen osapuoli (pakko myöntää, että kerrankin olin oikeilla jäljillä aika pikaisesti), ja lopulta seurata sitä hetkeä, kun on aika tunnustaa kuka todellisuudessa on kyseessä. P.S. I Like You on siitä hyvä, että kirjeiden lähettäjien henkilöllisyydet paljastuvat toisillensa siten, että lukijana ehtii vielä seuraamaan kaiken purkautumista, ja Lilyn sekä toisen osapuolen suhteen kehittymistä tarkemmin. Täydellistä.

Hello, Goodbye and Everything in Between, Jennifer E. Smith
Muista postauksen kirjoista poiketen Jennifer E. Smithin kirjassa pohditaan lukioaikaisen parisuhteen kohtaloa. Clare ja Aidan viettävät viimeisen yön yhdessä ennen molempien lähtöä collegeen eripuolille maata. He kiertävät kotikaupungissaan, kerraten tapahtumia suhteensa ajalta, yrittäen löytää jotain, joka kertoisi heille, miten tulevaisuuden kanssa tulisi menetellä.

Nopeasti luettavana, edellä mainituista kirjoista poikkeavana tarinana Hello, Goodbye and Everything in Between on ehdottomasti paras viidestä. Se on samaan aikaan vähän katkera ja sydäntälämmittävä, täynnä kasvukipuja ja muutoksen tuulia täynnä oleva kirja. Lukion jälkeen kotipaikkakunnalta opiskelemaan lähteminen on itsellekin tuttua, ja vaikka en joutunutkaan dramaattisesti pohtimaan parisuhteen selviytymistä, ystävien ja perheen jättämiseen liittyvät hetket osuivat lähelle.

* * * * *

Jennifer E. Smith on jo valmiiksi yksi lempikirjailijoistani, mutta nyt olen löytänyt uuden suosikin Kasie Westistä! On harmillista, ettei näiden tyyppisiä kesäromansseja suomenneta juurikaan, tai kirjoiteta suomeksi, sillä tässä on genre, joka tekisi mistä tahansa kesästä hieman toiveikkaamman.

Jatkoa tälle YA-romantiikka"sarjalle" en uskalla vielä luvalta, mutta lukulistalla on jo joukko samantyyppisiä kirjoja, joten ehkäpä, ehkäpä.

Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens

Tätä kirjaa on luettu kirjabloggareiden parissa jo jonkin verran. Olin kuullut tästä aiemmin, mutta jostain syystä en ikinä jaksanut sen suuremmin etsiä tätä käsiini. Yhden turhan Audible creditin, sekä postaukset Carry on Reading ja Vinopino kirjoja blogeissa kirjasta sattuivat sopivasti yhtä aikaa hetkeen, kun etsin uutta lukemista. Senpä takia päätin viettää yhden päivän kuunnellessa Simon vs. the Homo Sapiens Agendan äänikirjana.

* * * * *

Onko kaikkien pakko tulla kaapista? Riemastuttava ja sympaattinen romaani Simonista, jonka elämä menee mullin mallin, kun hänen salainen ihastuksensa uhkaa paljastua. 16-vuotias Simon inhoaa kaikenlaista draamaa, eikä ole ulkona kaapista homoutensa suhteen. Sitten sähköpostiviesti joutuu väriin käsiin, ja Simonin on astuttava pois mukavuusalueeltaan. Pelissä on mahdollisuus onneen ihastuttavan ja hämmentävän pojan kanssa - pojan, jota Simon ei ole koskaan tavannut.

* * * * *

Minulla on ollut tavoitteena lukea monipuolisempia YA-kirjoja, joissa valkoinen heteronainen ei ole aina päähenkilönä. Sen takia Minä, Simon, homo sapiens on mukavaa vaihtelua lukutottumuksiini. Tiukasti nykyaikaisiin nuoriin sidottu kirja käsittelee homoseksuaalisuutta, mutta myös ystävyyttä ja pienissä määrin lukiolaisten kasvukipujakin.

Simon on kirjana valloittava, sydäntä lämmittävä ja rento. Vaikka sen juonikulku saattaakin olla ennalta-arvattava ja "helppo", huomasin eläväni täysillä mukana jokaisessa käänteessä, ja yrittäväni arvata Bluen henkilöllisyyttä loppuun saakka. Kirjeiden, tässä tapauksessa sähköpostien, yhdistäminen tavalliseen kerrontaan on mielestäni lähes aina toimiva ratkaisu, ja tässä tapauksessa ne syvensivät Simonin ja Bluen välistä suhdetta, joka olisi muuten saattanut jäädä hieman pintapuoliseksi.

Albertallin tapa kirjoittaa on häpeilemättömän hauskaa, ja Simon kertojana on ihailtavan sarkastinen ja täynnä viihdyttäviä yksityiskohtia. Muihin hahmoihin ei pääse tutustumaan ihan yhtä tiiviisti, mikä on ehkä hieman harmi. Näin Simonin kasvu kirjan aikana tulee ehkä paremmin esille, kun hän ymmärtää tietävänsä hyvin vähän joistain ystävistään.

Minä, Simon, Homo Sapiens on kirja, jonka en halunnut loppuvan. Kun Bluen henkilöllisyys selviää, ja hetken aikaa pääsee seuraamaan hahmojen suhteen kehittymistä myös todellisessa maailmassa. Huomasin olevani täysillä mukana alusta alkaen, ja kun äänikirja loppui, saatoin päästää pienen epätoivon parahduksen. Halusin tietää lisää. Tämä sopii hyvin kevyeksi viikonloppulukemiseksi, jonka aikana saa nauraa ja olla onnellinen. Hahmot ja tarina toimivat paremmin kuin hyvin, ja tästä löytyy myös vastaikään ilmestynyt suomennos!

* * * * *

XXXX½
Simon vs. the Homo Sapiens Agenda
Balzer + Bray (suom. Otava)
Julkaisuvuosi 2015, suom. 2017
Äänikirja
Englanniksi
Sivuja 250 (6h 45min)
Kuva ja lainaus: Otava

Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa

Sodassa ja rakkaudessa on kirja, jonka kanssa kamppailin pitkään. Aloitin sen kuuntelemisen englanniksi äänikirjana Audiblessa tammikuun ensimmäisenä päivänä, ja kului miltei puolitoista kuukautta, ennen kuin lopulta sain sen päätökseen. Olen valittanut siitä Twitterissä, Goodreadsissa ja varmasti tulen valittamaan tässä postauksessakin.

* * * * *

Kun toinen maailmansota julistetaan alkaneeksi Englannissa, 18-vuotias Mary North ilmoittautuu heti vapaaehtoiseksi. Hän elättelee toiveita hohdokkaasta vakoojan pestistä eikä into laannu vielä silloinkaan, kun hänet laitetaan opettamaan Lontooseen pommitusten ajaksi jääneitä lapsia: värillisiä, köyhiä, jollain tavoin vammautuneita.  

Toisella puolella Lontoota Tom Shaw on päättänyt jättää koko sodan väliin. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä Tomin järkytykseksi hänen paras ystävänsä Alistair ilmoittautuu vapaaehtoiseksi. Sotaa ei voi paeta kukaan – ei pommien moukaroimassa Lontoossa eikä vihollisten piirittämällä Maltan karulla saarella.

* * * * *

Chris Cleaven Sodassa ja rakkaudessa kuunteleminen oli yksi tunteiden vuoristorata. Eikä minulla ole varmasti kovinkaan paljoa sanottavaa siitä. Tai on, mutta ne asiat ovat pitkälti itse lukukokemuksesta, ei niinkään kirjan toteutuksesta. Joten luvassa on enemmän siihen painottuva postaus tällä kertaa. Ensimmäisenä kuitenkin kehu, englanninkielisen kirjan nimi, Everyone Brave is Forgiven, on ehkä yksi parhaimmista nimistä, joihin olen törmännyt.

Kokonaiskuva Cleaven kirjasta on tylsä. Kirja on, varsinkin äänikirjana, pitkä, ja vauhdiltansa polveileva. Kerronta on verkkaisaa, ja kuvailultaan yllättävän raskasta. Välillä tuntui, että joissain kohdissa tarinaa viivyttiin aivan liian kauan. Sodassa ja rakkaudessa on pitkälti hahmopainotteinen romaani, jossa tapahtumat eivät ole läheskään niin suuressa roolissa. En jaksanut oikeastaan kiintyä päähenkilöihin, vaikka Alistairin ja hänen upseeritoveri Simonsin ystävyydestä oli hauska kuulla. Niin paljonkin, että olisin toivonut sitä enemmänkin, muiden kertojien sijasta.

Sodassa ja rauhassa muistutti siitä, miksi luen harvoin toiseen maailmansotaan sijoittuvia kirjoja. Tietyt piirteet toistuvat niissä lähes yhtä usein kuin YA-kirjallisuudelle tyypilliset piirteet YA-kirjallisuudessa. Kuolema, kurjuus ja kurjuus, ovat aikalailla kantavana teemana Cleaven kirjassa, jotka molemmat esiintyvät yleensä juuri sotaromaaneissa Vaikka takakansi lupasikin "elämän puolella olevan kertomuksen rakkaudesta (- -)" jäin kaipaamaan juuri näitä ominaisuuksia. Tuntui, että kaikilla menee enemmän tai vähemmän huonosti, mikä kyllä kuuntelijana masensi itseäkin.

Kaikesta tyytymättömyydestäni huolimatta, huomasin olleeni koko kirjan ajan enemmän tai vähemmän tunteella mukana kirjan tapahtumissa. Jossain vaiheessa teki mieli paiskata puhelin ikkunasta juonenkäänteen takia, sitten innostuneena teki mieli jakaa maailmalle tieto onnellisesta käänteestä. Kesken kirjan luettu spoileri paljastuikin vääräksi, olin enemmän kuin onnellinen. Olen harvoin näin mukana tarinassa, joten siitä täytyy Chris Cleavelle nostaa hattua.

En ole vähään aikaan kirjoittanut näin sotkuiselta tuntuvaa postausta. Sodassa ja rakkaudessa on kirja, jolta en osannut odottaa oikeastaan mitään. Vaikka toteutuksesta ja tarinasta en välittänytkään, se kuitenkin onnistui jollain tavalla heittäytymään tunteella mukaan, ja kiinnostumaan muutamista hahmoista. Tarinan olisi voinut kirjoittaa puolet lyhyempänä, loppu olisi voinut tarjota enemmän vastauksia ja hahmoista tehdä hieman mukavampia. Mutta ainakin alkuperäinen nimi on kaunis, ja löysin yhden, yhtä kauniin lainauksenkin!

“This was how a kind heart broke, after all: inward, making no shrapnel.”

* * * * *

XX
Everyone Brave is Forgiven 
Kustantaja Simon & Schuster, suom. Gummerus
Julkaisuvuosi 2016 (alkup. 2016)
Äänikirja
Englanniksi
Sivuja 418 (12h 35min)
Kuva Simon & Schuster, lainaus Gummerus

Anja Kauranen: Syysprinssi

Syysprinssi on yksi niistä kirjoista, jonka halusin lukea ennen kuin näen siitä tehdyn elokuvan. Olen joutunut välttelemään kyseistä elokuvaa, mutta vihdoin, äänikirja innostukseni ansiosta sain aikaiseksi lukea kyseisen teoksen. Kyseessä on ensimmäinen Anja Kaurasen (nyk. Snellman) kirja jonka olen lukenut, minkä vuoksi minulla ei oikeastaan ennakko-odotuksia juuri ollut. Todettakoon myös, etten kirjaa kuunnellessani tiennyt sen taustoista mitään.

* * * * *

"Olimme vaiti. Kävelimme rinnakkain korkean kaislikon reunaa, polulla jota olimme kävelleet usein yhdessä viisitoista vuotta aikaisemmin, nuorina, rakastuneina, silloin oli vuosikymmenen ensimmäinen syksy, silloinkin oli syksy, jouluun vielä aikaa. John Lennon lauloi kaikkialla Imagine all the people ja Barbra Streisand vastasi I am a Woman in Love.” 
Syysprinssi on kertomus nuoruudesta ja hulluudesta. Se on surullisen sukupolven rakkaustarina, matka narsistien ajasta sitkeään depressioon.

* * * * *

Syysprinssi ihastutti ikihyviksi. Ensinnäkin se on nopea lukea (tai kuunnella), ja toisekseen rakastuin tarinaan täysin. En ole vähään aikaan innostunut tämän tyyppisestä kirjasta yhtä paljon. Ennen Syysprinssiä luin Akvarelleja Engelin kaupungista ja Lempin, joten muutama edellinen kirja oli nostanut riman suhteellisen korkealle, eikä Kaurasen hänen omiin kokemuksiinsa perustuva teos siitä huolimatta pettänyt.

Koska en jaksanut juuri taustatutkimusta tehdä ennen kirjan aloittamista, suhtauduin tarinaan luultavasti hieman eri tavalla, kuin jos olisin tiennyt ne. Tarinan merkitys muuttuu jossain määrin, kun tietää todellisten ihmisten kokeneen kirjan tapahtumat. Tätä postausta kirjoittaessa hahmoista on myös jossain määrin hankala kirjoittaa Kaurasena ja Harri Sirolana.

Koin Syysprinssin ennen kaikkea rakkaustarinana. Yliopistoelämän, 1970-luvun vaihtoehtokulttuurien ja suurten tunteiden värittämä kertomus on hyvin pieni, ja "merkityksetön". Siitä ei muotoudu vuosisadan rakkaustarinaa, mutta se ei myöskään kutistu arkiseksi yhdessä eloksi. Lukijana saa nauttia sen intohimosta sekä nähdä sen kuihtumisen. Enemmän oman ikäiseni hahmot lisäsivät tietenkin tarinan viehättävyyttä, ja akateeminen maailma tuntui ainakin jossain määrin tutulta, sekä kodikkaalta ympäristöltä suhteellisen pienestä roolistaan huolimatta.

Teknisesti Syysprinssi on erinomaisesti toteutettu. Sekä kehyskertomus että menneisyyteen sijoittuvat osuudet pitävät otteessaan, ja lyhyen mittansa vuoksi keskittyminen ei ehdi herpaantumaan, tai tylsistyminen iskemään. Kielellisesti värikäs, ja mukavan reippaasti rytmitetty kirja on ohi nopeammin kuin sen olisi toivonut.

Tulevaisuudessa kirja on varmasti uudelleen luettavien listalla, ja toivottavasti saisin aikaiseksi katsoa siitä tehdyn elokuvankin piakkoin. Suosittelen tutustumaan kirjan taustalla olleisiin tapahtumiin (tai ainakin tiedostamaan ne) etukäteen, sillä kuten todettu, voisin olettaa sen hieman vaikuttavan lukukokemukseen.

* * * * *

XXXXX
Julkaisuvuosi 1996
Kustantaja WSOY
Kuunneltu äänikirjana
Suomeksi
126 sivua
Lainaus Goodreads, kuva Bookbeat

Jukka Viikkilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Vuoden 2016 Finlandia-voittaja, ja kirja joka kertoo 1) Helsingistä, ja 2) Engelistä. Kaksi asiaa, joilla on erityinen paikka sydämeni sopukoissa.

* * * * *

Syksy 1816. Helsingin uudelleenrakennuskomitea on valinnut saksalaisen Johan Carl Ludvig Engelin arkkitehdikseen, ja hän on muuttanut perheineen kaupunkiin, joka on ”harvaan asuttu ulkosaariston kallioniemi, itämeren löytämätön helmi, enimmäkseen vaikeakulkuista vuorta”. - - Helsingistä ei koskaan tullut oikeaa kotia, mutta siitä tuli elämäntyö, jonka inhimillistä hintaa Engel puntaroi hiljaisissa mietteissään kuolemaansa saakka. Akvarelleja Engelin kaupungista on hänen fiktiivinen ”yöpäiväkirjansa” vuosilta 1816–1840.

Tämän kirjan luettua sitä kyllä huomaa, miksi Akvarelleja Engelin kaupungista voitti Finlandiansa. Vaikken muita ehdokkaita olekaan lukenut, Viikkilän teos on jotain sellaista, minkä vertaista en muista aiemmin lukeneeni. Ja rakastuin kirjan ideaan täysin. Juuri, kun pääsin kehumasta Minna Rytisalon Lempiä, sain heti perään lähes yhtä onnistuneen lukukokemuksen sellaiselta saralta kirjallisuutta jota en normaalisti juurikaan lue.

Koska kuuntelin teoksen äänikirjana, olin jatkuvasti googlailemassa kaikkea Engeliin liittyvää, ja haaveilin Helsingin ydinkeskustan rakennuksista palatessani Jyväskylään. Päiväkirjamerkinnät luovat mielestäni elävän kuvan sekä Helsingistä että sen pääarkkitehdistä. Teoksen muodon ansiosta syntyy kuva pienestä tarinasta hyvin ison asian jaloissa, ja siitä, että joku on tosiaan "luonut" kaupungin, jota itse niin paljon rakastan.

Eikä voi olla mainitsematta, että Rytisalon tapaan myös Viikkilllä on taito käyttää sanoja, ja kirjoittaa runollisen kaunista tekstiä, joka ei kuitenkaan ole sivu sivun perään tyhjiä korulauseita ja turhaa kuvausta. Oman viehätyksen kirjaan tuo se, ettei tiedä miten orjallisesti Viikkilän Engel vastaa oikeaa henkilöä. Googlen perusteella arkkitehdistä on suhteellisen vähän tietoa, joten luulen, että taiteellisia vapauksia on kuitenkin otettu. Mikä ei haittaa, sillä päiväkirjamerkintöjen luoma kuva tuntuu hyvin uskottavalta.
      Jotkut pohdinnat tuntuivat hieman puuduttavilta, ja satunnaisesti kirjan "arkisuus" tylsistytti, minkä vuoksi ihan täyttä 5/5 en kirjalle kuitenkaan antanut.

Vaikka Akvarelleja Engelin kaupungista ei ole toiminnantäyteinen tai edes rytmitykseltään kovin polveileva kertomus, se on kaunis kokonaisuus, joka on Finlandiansa ansainnut. Helsinki-fiilistely lämmitti sydäntäni, ja se yhdistettynä tämän kaltaiseen, omassa lukuhistoriassani ainutlaatuiseen tapaan kertoa yhden ihmisen tarina, on ehdottomasti hyvä suoritus.

* * * * * 

XXXX
Julkaisuvuosi 2016
Kustantaja Gummerus
Kuunneltu äänikirjana
Suomeksi
215 sivua (4h 25min)
Lainaus Gummerus, kuva Bookbeat 

Juuli Niemi: Et kävele yksin

Vuoden 2016 lasten- ja nuorten Finlandia voittanut Et kävele yksin roikkui sellaisella ehkä luen, ehkä en listalla pitkään. Koska en keksinyt Lempin kuunneltuani muutakaan luettavaa, päädyin kuuntelemaan tämän(kin) äänikirjana.

* * * * *

Ada on 15 ja piirtää vasta omia ääriviivojaan, kun ensimmäinen rakkaus iskee. Adan elämää ovat olleet taiteilijaäidin kanssa jaettu boheemi koti, yhtä kiltti paras kaveri ja lupaava todistus. 
Egzonin perhe on Kosovosta ja Egzon on mamu, vaikka on syntynyt Suomessa. Egzonin levottomat jalat pakenevat kodin vaiettuja salaisuuksia ja nopea graffitikäsi maalaa ajatukset kuviksi.
Sinä aamuna rehtorin autoon on peintattu vaalea tyttö ja teksti Run! Ada voisi vielä juosta pakoon, mutta hän ei juokse. Ensimmäinen rakkaus antaa kaiken ja muuttaa kaiken, mutta voi myös repiä palasiksi

Niin paljon mahdollisuuksia, joitain onnistumisia ja muutama, kriittisessä kohdassa ohi mennyt tilaisuus. Toivoin, että olisin pitänyt tästä kirjasta. Aihe, takakansi, jopa etukansi viittasivat siihen, että olisin pitänyt siitä. Ja aluksi pidinkin, jos rehellisiä ollaan.

Pidin kirjan teemasta ihan älyttömästi, ja ensimmäisten sivujen aikana tykästyin vähän kirjan päähenkilöihinkin. Aadasta tuli jollain tavalla mieleen minä itse yhdeksännellä luokalla; samat tuntemukset, ajatukset ja luonteenpiirteet, joita saatan edelleen lukea vanhasta päiväkirjastani. Toki varmasti hyvin yleismaailmallista teinityttöjen ajattelua, kuulunko joukkoon, kukaan ei ymmärrä ja niin päin pois.
     Eikä Egzonissakaan ollut valittamista. Myönnettäköön, etten ole lukenut kovinkaan montaa kirjaa, jossa päähenkilönä on etniseen (tai mihinkään muuhunkaan) vähemmistöön kuuluva hahmo. Joten tässä suhteessa liikuin hyvin vierailla vesillä, enkä osaa oikein muutenkaan sanoa mielipidettäni 15-vuotiaasta pojasta tai heidän sielunmaisemastaan.

Mutta mitä pidemmälle kirjassa etenin, sitä "vähemmän" siitä pidin. Alunperin Niemen kuvailua ja korulauseita täynnä oleva teksti iski, mutta mitä enemmän sitä joutui lukemaan, sitä raskaammaksi se alkoi käymään. Jotenkin turhan oloiseksi, ja värikäs kuvailu alkoi menettämään arvoansa. Niemen taitoa käyttää kuvailevaa kieltä on turha vähätellä, mutta kaipasin tasapainoa "arkisemman" kielen ja kuvailun välillä.

Vaikka samaistuinkin Aadaan jossain määrin, huomasin ärsyyntyneeni siitä, millainen teini Aada on. Se on ehkä tavallaan Et kävele yksin hienos, että Niemi on onnistunut kuvaamaan teini-ikäisen ajatusmaailmaa sekä kasvukipuja yllättävän tarkkaa. Sitä miten 15-vuotiaiden elämä tuntuu olevan juuri siinä hetkessä, eikä tulevaisuudessa, ja miten koetut tunteet ovat niin suuria. Se ei kuitenkaan estänyt rasittumasta siitä, mikä latisti huomattavasti lukukokemusta.

Kokonaisuudessa ymmärrän kyllä lasten- ja nuortenkirjalllisuuden Finlandian, mutta toisaalta, koska en ole muita ehdokkaita lukenut, on vähän hankala alkaa vertailemaan teoksia. Et kävele yksin on paikoitellen hieman puuduttava ja turhauttava. Tarinan aihe toimii, vaikka tietyt juonenkäänteet tuntuivat irralliselta, ja loppu hieman pakotetulta. Kirjassa on monta täydellistä kohtaa lopetukselle, joihin ei tartuta, mikä sitten luo tämän väkinäisen fiiliksen. Pääasiassa kaunis kieli, sekä aidosti kuvattu teini-iän tuska tuo muutaman plussan kuitenkin mukanansa.

* * * * *

XX½
Julkaisuvuosi 2016
Kustantaja WSOY
Kuunneltu äänikirjana
Suomeksi
362 sivua
Lainaus #Kirja, kuva Bookbeat

V.E. Schwap: A Gathering of Shadows

Viime syksynä luin V.E. Schwapin A Darker Shade of Magic kirjan, joka ihastutti suunnattomasti. Siitä innostuneena hankin Audiblesta aikalailla heti sarjan toisen osan, A Gathering of Shadowsin, joka jäi valitettavan pitkäksi aikaa roikkumaan. Lopulta joulun Lapin matka osoittautui mitä parhaimmaksi äänikirjan kuuntelu ajaksi, ja sain tämän osan luettua, juuri sopivasti siten, että joudun odottelemaan sarjan kolmatta osaa vain pari kuukautta (A Conjuring of Light julkaistaan ilmeisesti 21.2.)

* * * * *

- - Now, restless after having given up his smuggling habit, Kell is visited by dreams of ominous magical events, waking only to think of Lila, who disappeared from the docks as she always meant to do. As Red London finalizes preparations for the Element Games--an extravagant international competition of magic meant to entertain and keep healthy the ties between neighboring countries--a certain pirate ship draws closer, carrying old friends back into port. 

And while Red London is caught up in the pageantry and thrills of the Games, another London is coming back to life. After all, a shadow that was gone in the night will reappear in the morning. But the balance of magic is ever perilous, and for one city to flourish, another London must fall.

Sarjan edellinen kirja nosti riman korkealle A Gathering of Shadowsia ajatellen, ja minulla oli pienen pieni pelko, että toinen osa tulee kärsimään niin vahvasta aloituksesta. Onneksi näin ei kuitenkaan ollut. Kun epäilin A Darker Shade of Magicin kohdalla, miten sarja voisi oikein jatkua sujuvasti, tässä on täydellinen esimerkki siitä. Tutut hahmot palaavat takaisin, ja vaikka tarina eroaa periaatteessa täysin ensimmäisestä kirjasta, odottamattomatkin juonenkäänteet sitovat tarinan yhteen aiempien tapahtumien kanssa.

Valitettavasti en edelleenkään onnistunut ihastumaan tai kiintymään sarjan naispäähenkilöön Lilaan, joka vaikuttaa mielestäni edellistäkin kirjaa ärsyttävämmältä, ja stereotyyppisemmältä hahmolta. Vaikka jotkut kliseet on vältetty, silti. Miten monta niitä voi yhteen hahmoon onnistua kirjoittamaan? Huomasin tarttuvani todella pieniin yksityiskohtiin hänessä, joita sitten velloin loppukirjan ajan nenääni nyrpistellen.

Toisaalta, sarjan mieshenkilöt ovat jälleen yhtä ihastuttavia. Kell, joka on suuri suosikkini, sekä hänen prinssiveljensä Rhy, ja uutena hahmona mukaan tuotu Alucard Emery ovat kerrassaan toimivia hahmoja. Ei valittamista. Varsinkin Kell, ja hänen tarinansa vie mukanaan. Huomasin oikeasti sääliväni hahmoa, ja ärsyyntyväni aivan tavattomasti siitä, miten häntä kirjan aikana kohdellaan. Schwap on onnistunut kirjoittamaan eläväisesti hänen tuntemuksistaan, ja siitä miten edellisen kirjan kokemukset ovat vaikuttaneet Kellin ihmissuhteisiin ja ajatuksiin. 

Pahinta kirjassa on kuitenkin sen loppu. En ole pitkään aikaan ollut yhtä turhautunut cliffhangeriin, mutta herranjestas, voisiko helmikuu jo tulla, jotta saisin tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu? Turhauttavaa, miten onnistuneesti tämä kirja loppuu. 

Joten, jos piti A Darker Shade of Magicista, niin kannattaa lukea myös A Gathering of Shadows. Meinasin kirjoittaa, että tämän vuoden paras fantasiakirja minkä olen lukenut, mutta se on myös ainoa, joten palataan siihen loppuvuodesta. Tällä hetkellä kuitenkin vahva ehdokas. Schwapin kirjoitustyyliä, maailmanluontia ja tarinan kerrontaa ei voi kuin ihailla, ja tulen varmasti lukemaan myös sarjan kolmannen osan.

* * * * *

XXXX

Julkaisuvuosi 2016
Kustantaja Titan Books (UK)
Kuunneltu äänikirjana
Englanniksi (ei suomennosta)
512 sivua (16h 9min)
Kuvaus Goodreads, kansikuva Audible

Minna Rytisalo: Lempi

Luin niin paljon hyvää Lempistä viime syksynä ympäri kirjablogeja. Kirjamessuilla kuljin varmaan kolme kertaa kyseinen kirja kädessä eri osastoilla ja mietin, ostaisinko sen luettavakseni. Näin mielessäni kaikkien hyvät arviot, mutten lopulta uskaltanut sijoittaa rahaa tähän kirjaan, koska pelkäsin etten pitäisi siitä. Joululoman päätteksi päätin ottaa riskin, ja kuuntelin Lempin äänikirjana.

* * * * *

Kuka on Lempi? Mitä on lempi? Lapin sota pyöräyttää ihmisten elämät kuin ruletissa. Viljami joutuu jättämään vastavihityn vaimonsa piikatytön kanssa kaksin kotiin ja lähtemään rintamalle. Kaikkien on uskallettava lähteä, tartuttava tilaisuuteen ja elettävä hetkessä tehtyjen päätösten kanssa. Rakkaus kannattelee, tuhoaa ja muuttuu syyllisyydeksi. 

- - Lempi on kolmen henkilön todistus Lapin sodan aikaisesta perhetragediasta. Romaani osoittaa, miten emme koskaan näe toisiamme kokonaisina – meidän tarinamme sivuhenkilöt ovat pääosassa omassa elämässään.

 Ensimmäinen asia, mitä kirjoitin lukupäiväkirjaan Lempin aloitettuani oli "pelottaa". Ei sen takia, että kirja olisi pelottava, vaan sen takia, että minulla oli paineita siitä, etten pitäisi kirjasta (alkaa tuntua, että tämä on ihan yleinen teema jokaisen lukemani kirjan kohdalla, mutta se pitää aina silti mainita). Kaiken hehkutuksen jälkeen, pelkäsin, että joutuisin Mielikuvituspoikaystävän ja post alfan tavoin pettymään.

Onneksi en. Lempi räjäytti tajuntani. En tiedä edes mitä siitä voisi sanoa sellaista, mitä ei ole vielä sanottu. Voisin vain ottaa suoria lainauksia lukupäiväkirjastani ("Siis. Niin. Hyvä."), koska olen edelleen aivan sanaton tämän kirjan suhteen. Mitä ei käy kovin usein.

Rytisalo kirjoittaa uskomattoman kaunista kieltä, joka herättää tunteita ja vahvoja mielikuvia kirjan hahmoista. Miten eri tavalla eri ihmiset näkevätkään yhden henkilön, ja miten kohtalot kietoutuvat toistensa ympärille ihan tahattomastikin. Heti kun oli ehtinyt mielessään luomaan yhden version kirjan nimihenkilöstä, seuraava osa kirjasta murskaa sen täysin. Kaiken kuvailun keskellä kirjan juoni kulkee täydellistä vauhtia. Kun luulee tietävänsä miten koko tarina päättyy, uusi käänne sekoittaa koko pakan, ja joutuu arvioimaan tilanteen uudelleen.

Erityisesti rakastuin kirjan ensimmäiseen osaan, joka on Viljamin kertoma. Kaikki siinä on jotenkin äärimmäisen viehättävää, ja muistaakseni kuuntelinkin juuri sen osuuden yhdeltä istumalta. Kun toisessa osassa paljastuu hienoinen plot twist, sitä alkaa kyseenalaistamaan kaiken, ja kirja pitää saada päätökseen mahdollisimman nopeasti, jotta totuus paljastuisi mahdollisimman nopeasti.

Lempi ylitti kaikki odotukseni, ja se on varmasti yksi parhaista "aikuisten"kirjoista, joita olen koskaan lukenut. Tapahtumapaikka ja -aika toimivat, samoin jokainen hahmo. Rytisalon kirjoitustyyli on uskomattoman kaunista, ja vaikka kuvailua on paljon, sitä ei mielestäni ole liikaa. Kirjasta on kirjoitettu niin paljon ylistyssanoja, etten tiedä antaako mielipiteeni enää yhtään uutta sisältöä aiheeseen liittyen... Siitä huolimatta suosittelen lämpimästi!

* * * * *

XXXXX

Julkaisuvuosi 2016
Kustantaja Gummerus
Kuunneltu äänikirjana
Suomeksi
234 sivua (5h 44min)
Lainaus Gummerus, kuva Bookbeat

Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä

Koko syksyn kuulin kavereideni kehuvan tätä kirjaa. Se kulki lainassa ihmiseltä toiselle, ja jälkeenpäin keskusteluissa siihen palattiin kerta toisensa jälkeen. Hiljalleen minuakin alkoi kiinnostamaan, mistä oli kyse, sillä kaveriporukassani harvoin keskustellaan kirjoista. Saati sitten site, etten minä ole ollut perillä mistä puhutaan.

* * * * *

"Mielikuvituspoikaystävä kertoo kaiken, mitä olet aina halunnut tietää sinkkuelämästä sekä paljon sellaista, mitä et olisi välttämättä halunnut tietää. Henriikka Rönkkösen tarina etenee säädöstä toiseen ja sydänsurusta uuteen ihastumiseen. Matkalla tavataan nännikarvamies, steriili mies ja pienimunainen mies ja pohditaan sinkkuelämän peruskysymyksiä: Mitä iloa dildosta voi olla? Miksi flippaaminen on suomen kielen tärkein sana? Minkälaisia ovat seurustelevien neuvot sinkuille? Miksi ei?      Hervottoman ronski opus karistaa sinkkuelämästä glitterin ja muistuttaa, että jokaisella sinkkunaisella pitäisi olla oma mielikuvituspoikaystävä."

Minulla ei kulunut kovinkaan kauaa Mielikuvituspoikaystävän lukemisessa. Vaihtelin vähän fyysisen kirjan ja äänikirjan välillä, mutta formaatti ei vaikuttanut juuri lukukokemukseeni. Mikä oli yhdellä sanalla kuvattuna ristiriitainen. Uskallan sanoa, että tällä kertaa etukäteishehkutusta oli ehkä vähän liikaa todellisuuteen verrattuna. Voin hyvillä mielin antaa tälle kirjalle (jälleen kerran) vahvan 3.5/5. Hienoinen pettymys on silti luettavissa lukupäiväkirjani sivuilta, kun luin sitä ennen tämän postauksen kirjoittamista.

Rönkkönen kirjoittaa jossain määrin virkistävän rosoisesti ja risosti seksistä, seksuaalisuudesta, parisuhteesta, seurustelusta, itsensä löytämisestä, sekä näiden positiivisista ja negatiivisista sivuvaikutuksista. Kirjoitustyyli on ehdottomasti heikkous ja vahvuus. Se sopii kirjan sisältöön, ja tekee siitä joukosta erottuvan, mutta jossain vaiheessa se alkaa kulua ja väsyttää. Mutta silti, huomasin itsekin nauravani useampaan otteeseen ovelille sanankäänteille, "tää on niin totta" ajatuksilleni, ja hävyttömille jutuille.

Kirja paranee loppua kohden. Syvällisemmän pohdiskelun myötä avautuu ehkä toinen näkökulma aiheeseen, jota alkupäässä on värikkäästi kuvattu yökylävierailujen sekä kyynisten kommenttien kautta. Lukijanakin on tilaisuus pohdiskellä Rönkkösen ylös kirjoittamia ajatuksia. Ja ehkä oppiakin jotain.

Mielikuvituspoikaystävästä jäi käteen joukko sekalaisia tuntemuksia, muutama ihan kauniskin kohta, paljon naurua, ja vähän erilainen lukukokemus. Kahdensadan sivun lukemisessa ei kulunut kauaa, teksti ja tarina koukuttivat siinä määrin, että pääasiassa lukeminen ei tuntunut tuskaisalta. Lisäpisteitä kirjan kannelle, joka sopii väriensä vuoksi kuvaan kuin kuvaan Instagramissa.

* * * * *

XXX½
Julkaisuvuosi 2016

Kustantaja Atena

Kuunneltu äänikirjana sekä luettu kirjana

Arvostelukappale
Suomeksi

200 sivua

Lainaus: Atena

Tim Walker: Lost in Suomi

Kaipasin jotain lyhyttä, ja äänikirjaa. Salainen paheeni on myös juuri tämän kaltaiset ulkomaalaisen silmin Suomesta kirjoitetut kirja, joten miksipäs ei. Hetken harkitsin, bloggaisinko tästä lukukokemuksesta ollenkaan, mutta tässä sitä ollaan.

* * * * *

"Suurimman osan elämästään Tim Walker on yrittänyt saada sitä selville, ja tätä tutkimusmatkaa hän käy kirjassaan läpi: hän kertoo mm. ensikohtaamisestaan saunan kanssa, siitä millaista oli asua entisen presidentin naapurina Hakaniemessä, miten käyttäydyttiin helsinkiläisessä opettajainhuoneessa, miltä suomalainen poliisi ja jääkiekko vaikuttavat, ja miltä näyttää savolainen leikkipuisto amerikkalaissilmin."

Tim Walkerin Lost in Suomi (joka ilmestyi samaan aikaan myös englanniksi nimellä Lost in Finland) on kirja siitä, kuinka hän tapasi suomalaisen vaimonsa, tutustui suomalaiseen kulttuuriin ja muutti Suomeen. Kirjan teema, ja asiat joiden ympärillä se suurimmaksi osaksi pyörii, ovat aivan liian houkuttelevia, ettenkö olisi lukenut sitä.
     Walker on minulle entuudestaan "tuttu", sillä hänen Suomen koulujärjestelmää koskevia blogitekstejä on Facebookissa tykätty tai jaettu kavereideni toimesta ahkerasti. Jotain tuntumaa oli siis hänen kirjoitustyylistänsä, mutta toki kirjassa on ollut välissä suomentaja, mikä on saattanut vaikuttaa.

Lost in Suomen puoleensavetävyys minun kohdallani on niiden "vain Suomi juttujen" oivaltaminen, sekä ulkopuolisen näkemys niiden turhuudesta tai käytännöllisyydestä. Ja kun mukaan sotketaan vielä kulttuurien törmäys, niin se tuplaa kirjan viihdearvon. Sitä lukiessa huomaa kyllä tiettyjen Suomi-tapojen omituisuuden, mutta toisaalta oppii arvostamaan esimerkiksi turvallista ympäristöä, joka mahdollistaa niin paljon vapaamman kasvamisen lapsille ja nuorille.

Samalla Lost in Suomi on oiva tilaisuus pienimuotoiseen itsetutkiskeluun (joka on ollut myös jonkinsortin teema parin viimeisen lukemani kirjan kanssa). On helppo tunnistaa itsessään ne kaikista suomalaisimmat pirteet, ja myös sen miten syvälle kulttuuri on juurtunut. Esimerkiksi kenkien ottaminen pois sisällä, lakanoiden veto, omalla kohdallani se pienen pieni kiekkofani, joka kannustaa maajoukkuetta vaikka muuten ignooraa koko lajin olemassa olon.

Toisaalta kirjassa on paljon niitä iän ikuisia Suomi-kliseitä, jotka ovat ehkä hiljalleen vanhentumassa (tai sitten elän itse jossain kansainvälistyvässä kuplassa). Huomaan usein vastaavani "mitä kuuluu" kysymykseen yhdellä sanalla, ja saatan todeta "meidän pitäisi nähdä joskus" lähinnä kohteliaisuudesta, jota en välttämättä koskaan muista toteuttaa. Varmasti osittain kyseessä alkaa olla sukupolvien välistä kuiluakin; omassa elämässä tulee oltua tekemisissä niin erilaisten kulttuurien kanssa melkein päivittäin, että osa "ei niin suomalaisista tavoista" alkaa tarttumaan.

Walkerin kirja on kuitenkin eniten hauska lukukokemus. Tyylilajiltaan - ulkomaalaisen kuvaus Suomesta ja suomalaisuudesta - se on ehdottomasti yksi minun "guilty pleasureistani". Ymmärrettävästi paljon opettajuuteen ja kouluihin liittyvää asiaa on paljon, mistä tulee pieni miinus, kuten myös kirjan lyhyestä pituudesta, ja aika samanlaisesta sisällöstä, kuin muissa vastaavanlaisissa kirjoissa (ja bloggauksissa/artikkeleissa/jne.) Suosittelen kuitenkin kaikille, jotka kaipaavat kevyttä ja nopeaa lukemista, siitä miten outoja me oikeastaan ollaan :D

* * * * *

XXX
Julkaisuvuosi 2016
Kustantaja S&S
Kuunneltu äänikirjana
Suomeksi
200 sivua

Kuva ja lainaus, S&S