Marko Kantomaa: Ylpeydestä

Ylpeydestä on kirja, josta en ollut kuullutkaan vielä kaksi päivää ennen kirjamessuja. Ihmettelin sitä töissä, ja satuin kuulemaan kirjailijahaastattelun sivukorvalla, mutten löytänyt suurtakaan inspiraatiota lukea sitä. Kunnes yhtenä päivänä se vaan iski, kun vihdoin tajusin, mistä kirjassa itseasiassa puhutaan. Aihe on niin mielenkiintoinen, että lopulta oli aika sittenkin lukea tämä.

* * * * *

Kuusitoistavuotias Joonas voisi vain juosta. Mutta kentillä leijuu mieshormonien sankka sumu, kiihottava ja häiritsevä. Petollinen. Eikä hän uskalla järkyttää stadioneiden ikiaikaista hormonitasapainoa, vaikka se pyörii ajatuksissa jatkuvasti. Harjoituksissa, kilpailuissa, kotona, koulussa. Öisin, päivisin, unessa, valveilla.

Alex on täydellinen: kimmoisa, kestävä ja nopea. Voittamaton. Virheetön ryhti kannattelee vaaleaa sänkipäätä korkealla muiden yläpuolella. Sen ainoa huono puoli on sydän: saatanan suuri. 

Kun Alex siirtyy samaan seuraan, elämä muuttuu sietämättömäksi. Joskus Joonaksesta tuntuu, että hänen ajatuksensa on ohjelmoitu voimakkaiden lihasten, kapean lantion ja leveiden hartioiden himolle niin kuin keuhkot on ohjelmoitu hengittämään. Tulee tukehtumisen tunne. Eikä silloin voi juosta.

Kunnes koulun käytävälle ilmestyy lommoposkinen Jenni, joka ei välitä. Se on röyhkeä, epäsosiaalinen ja aiheuttaa hankaluuksia. Ja rakastaa naisia. Eikä mikään ole enää entisensä.

* * * * *

 Ensimmäinen este meinasi nousta minun ja Ylpeydestä välille, kun Kantomaan kirjoitustapa ei meinannut saada otetta minusta. Varsinkin ensimmäisten lukujen aikana kamppailin, etten olisi jättänyt kirjaa kesken ja ainoastaan tuhahtanut nimettömälle, rönsyilevälle kuvailulle. Olen edelleen ehkä ”perinteisemmän” tarinankerronnan ystävä, tosin lopulta omatkin aivot suostuivat tottumaan tämän kirjan tapoihin. Eikä kirjoitustapa ole pelkästään negatiivinen asia. Keskeinen teema kirjassa on juoksu, ja sen kuvaus on itseasiassa yllättävän viehättävää. Kestävyysjuoksuun Kantomaan tyyli sopii paremmin, kuin alussa saattaisi uskoa. 

 Eikä Ylpeyden ainoa tökkivä elementti ollut kerrontatapa. Monta kertaa huomasin turhautuvani kuusitoistavuotiaaseen päähenkilöön Joonakseen siinä määrin, että olisin voinut ravistella häntä hieman, ja ehdottaa valintojen miettimistä kaksi sekuntia pidempää. Kirjassa on kuitenkin saavutettu ihailtavan realistinen lähestyminen hänen ikäisensä ajatuksiin. Aika usein turhautumiseni loppui siihen, kun totesin, ettei häneltä voi oikeastaan odottaa muutakaan. 

Kantomaa nostaa kirjan avulla esiin keskustelun, jota niin harvoin urheilun yhteydessä halutaan käydä. Miten urheilijan seksuaalisuuden voidaan katsoa vielä herran vuonna 2017 vaikuttavan hänen suoritukseensa? Miten iso tabu ”poikkeava” seksuaalinen suuntautuminen onkaan edelleen urheilumaailmassa? Ketään ei varmasti yllätä, että joissain kohtiin kirjoja lähestulkoon kiehuin hahmojen konservatiivisten ajatusten takia, toisaalta myös riemuitsin, miten nuoret edustivat omaa sukupolveansa sivuilla. 

Koska kuuntelin suurimman osan Ylpeydestä äänikirjana pyöräillessäni töihin, huomasin loppua kohden kuuntelevani tarinaa vähän turhankin intensiivisesti. Myönnettäköön, että yhden yön unet jäivät hieman lyhyemmiksi, kun en voinut lopettaa kirjaa kesken. Joonaksen kokemat vastoinkäymiset veivät mukanansa, ja kirja loppu jätti hyvän maun suuhun intensiivisemmän loppupuoliskon jälkeen. En kaipaa lisää enää, mutta samalla en olisi tyytynyt vähempäänkään. 

Ylpeydestä on kirja, jonka aiheesta pitäisi puhua huomattavasti enemmän, kuin mitä siitä tällä hetkellä puhutaan. Urheilu ja seksuaalisuus ovat teemoja, jotka nähdään jossain määrin tabuna, ja toisensa keskustelusta poissulkevina. Koska tasa-arvoasioiden lomassa olen myös suuri urheilun ystävä, kirjan aihe kolahti vielä vahvemmin, kuin mitä oletin. Ja koska en uskonut edes ensimmäisen viidenkymmenen sivun jälkeen pitäväni kirjasta niin paljon, kuin mitä lopulta pidin, loppu hyvin kaikki hyvin. Jälkeen jäi soimaan toiveikas nuotti siitä, ettei kaikkea välttämättä olekaan menetetty. Haluaisin tosissani, että Ylpeydestä saisi tulevaisuudessa enemmän huomiota, kuin mitä se tähän mennessä onkaan saanut, sillä se voisi toimia jonkinlaisena keskustelun avauksena käsittelemäänsä aiheeseen. Ihan syystäkin.

* * * * *

Julkaisuvuosi 2017

Johnny Kniga

248 sivua

Kustantajalta

Suomeksi

Kuvaus+kuva, Johnny Kniga