Elokuva: Tuntematon sotilas (2017)

Ensimmäisenä lyhyt tarina:
Minulla ja Tuntemattomalla sotilaalla ei ole kovin lämpimät välit. Olen yrittänyt lukea kirjaa pariin kertaan, ja tunnen Wikipedia-artikkelin kuin omat taskuni. Viimeksi olen koskenut mihinkään Tuntemattomaan liittyvään lukion toisella luokalla (eli viisi vuotta sitten), kun hampaat irvessä luin kirjaa samalla kuin katsoin elokuvaa ja täydensin hataria tietojani mainitulla Wikipedia-sivulla. Tästä huolimatta osaan vanhimman elokuvan (ja kirjan) alun melkein sanasta sanaa ulkoa, koska perheessämme Tuntemattomasta kyllä pidetään.

Aluksi traumatisoiduin esiteininä elokuvien kuolemakohtauksista ja sitten tajusin, ettei vanhin elokuva ole kovin kummoisesti näytelty ja yllättävän tylsä. Kaipasin myös lisää kritiikkiä koko sotaa kohtaan. Varsinkin, kun Sotaromaanissa sitä kritiikkiä kyllä on. Erityisesti kaksi ensimmäistä on pitänyt minut poissa aiheen ääreltä, aina menneeseen maanantaihin saakka. Koska haluan edes vähän olla perillä keskustelusta (ja tietty haluan sanoa oman mielipiteeni asiasta), päätin kokemuksista huolimatta lähteä katsomaan uutta Tuntematonta.

* * * * *

Ennakkofiilikset (kirjoitettu ennen elokuvan alkua):

Myönnän, että minua jännittää mennä katsomaan elokuvaa. Kuten sanottu, suhteeni Tuntemattomaan on pääasiassa kielteinen, ja suhtaudun sotaelokuviin näin yleisestikin aika varauksella. Ihan jo vaan sen takia, etten halua katsoa (tai lukea) surullisia tarinoita, joissa kiinnyn aina niihin kuoleviin hahmoihin. Tiedän jo etukäteen osaavani elokuvan alun ulkoa, mutta lopusta minulla on hyvin hatarat muistikuvat. Vähän salaa toivon, että elokuva on enemmän Sotaromaani kuin Tuntematon sotilas.

Olen yrittänyt viimeiset päivät ”puolustaa” tätä elokuvaa lähinnä sen takia, että se vanha hyvä ei välttämättä ole aina se paras, ja omasta mielestäni ei olekaan. Eniten jännittää näyttelijävalinnat, ja onko taas palkattu yli-ikäisiä rooleihin.

Elokuvan jälkeen:

Huh.

Ensinnäkin, en olisi koskaan uskonut, että Tuntematon sotilas voi jättää minut niinkin pitkäksi aikaa sanattomaksi. Jouduin kirjottamaan ylös avainsanoja, ennen kuin sain muotoiltua ajatukseni järkevästi kavereilleni. En ole hetkeen itkenyt elokuvassa näin paljon, vielä harvemmin sotaelokuvassa. Täysin häpeilemättömästi myönnän, että aloitin kyynelehtimisen varmaan ensimmäisen puolen tunnin aikana, ja lopussa itkin melkein tarpeettoman liikaa.

Tuntematon on esteettisesti kaunis, ja huolellisesti kuvattu, että olisin voinut katsoa sen luonto-otoksia koko kolme tuntia. Värimaailmasta alkaen hyvin silmää miellyttävää. Vaikka välillä olisin kaivannut vähän rosoisuutta otosten kliinisyyteen, en pidä sitä kovinkaan suurena epäkohtana, ottaen huomioon, miten moni asia olisi voinut oikeasti mennä pieleen.

Ehkä pysäyttävintä koko elokuvassa on kuitenkin sen realistisuus. Katsojalle ei jää epäselväksi, millaista sota todellisuudessa on, eikä Suomen osuutta jatkosotaan kaunistella liikaa. On lähinnä naivia kuvitella, että täällä oltaisiin oltu ainoastaan pyhimyksiä, eikä sitä väitetä kertaakaan elokuvan aikana. Omien teloitukset, saksalaisten kanssa tehty yhteistyö, venäläisnaisten kohtelu Petroskoissa ja ruumiiden ryöstely kertovat siitä, ettei suomalaiset olleet ainoastaan uhreja.

Monessa kohtaa oikeita asioita on jätetty pois, ja vastaavasti oikeita on tuotu tilalle. Tärkeimpänä ehdottomasti jo yllä mainittu sodan realismi, jota on sensuroitu ja tuotu takaisin Tuntemattoman ensimmäisen julkaisun jälkeen vaihtelevalla menestyksellä.
Louhimiehen versio on ehdottomasti ”huumorittomampi” kuin Laineen (tämä on ehkä eniten mutuajatus tässä postauksessa, enkä osaa oikein edes perustella sitä), mutta sitäkin enemmän arvostan naisten esille tuomista uudessa versiossa. Vanhasta elokuvasta mukaan on tuotu Petroskoissa asuva Vera, Sotaromaanista lotta Raili Kotilainen, ja mainittu, muttei koskaan näytetty, Rokan vaimo Lyyti. Vaikka naisten kohtaukset elokuvassa jäävät lyhyiksi, tuovat he tärkeän ja mielenkiintoisen näkökulman sodan kokijoina.

Eniten huolta minussa on aiheuttanut näyttelijävalinnat ja heidän ikänsä verrattuna sodan kokeneiden ikään. Ja myönnän olleeni turhaa huolissani. Kukaan ei tuntunut olevan väärässä paikassa, enkä osannut ajatella näyttelijöitä heidän normaaleina persooninaan. Koska suurin osa pienien sivuosien näyttelijöistä ainakin näyttivät nuorilta, ei vanhemmat päähenkilöiden näyttelijät tehnyt niin pahaa. Tärkeimmät hahmot saavat tarvittavaa syvyyttä ja hahmokehitystä, ja heihin on helpompi samaistua. Ainoastaan Lehtoon olisin kaivannut vielä enemmän sisältöä. Hän jää karikatyyrimaisen kylmäksi ja inhottavaksi, toisin kuin esimerkiksi Lammio, jota on helpompi vihata vanhimmassa elokuvassa, kuin tässä uudessa, vaikkei kehitystä välttämättä tapahdukaan.

Näyttelijöistä haluan nostaa vielä erikseen esille Koskelaa näyttelevän Jussi Vatasen ja Kariluotoa esittävän Johannes Holopaisen. Toki kyseessä on elokuvassa keskeiset hahmot, mutta siitä on hetki, kun viimeksi olen ollut yhtä vakuuttunut suomalaisen näytteliöiden työstä kuin nyt. Heti elokuvan alusta molempiin hahmoista on helppo kiintyä, ja kuten arvata saattaa kyyneliltä ei säästytty (sanoinko, miksi en pidä hirveästi surullisista tarinoista). Tarvittaisiin ainakin pari reaktiogifiä, jotta voisin kertoa todella, miten onnellinen ja innoissani olen näiden roolien onnistumisesta.

En halua ottaa kantaa tähdillä tai muilla mittareilla siitä, miten hyvä elokuva Tuntematon sotilas on, mutta itse pidin siitä. Ja ymmärrän hyvin, miksi se on saanut hyviä arvosteluja. Ymmärrän toki niitäkin, joiden mielestä Edvin Laineen versio on ainoa oikea Tuntematon, mutta koen, että Louhimies on onnistunut kuvaamaan sotaa sellaisena, mitä se todellisuudessa on. Kansallisromanttiset maisemat toimivat täydellisenä kontrastina sille, mitä jatkosota on todella ollut, ja positiiviseksi yllätykseksi paljastunut näyttelijäkaarti tuo uudella tavalla eloon varmasti Suomen tunnetuimman komppanian.

* * * * * *

 Kiinnostukseni tarttua Sotaromaaniin ehdottomasti lisääntyi, sillä nyt haluan tietää, tekikö elokuva tosiaan oikeutta alkuperäismateriaalillensa. Tämä aiheuttaa suurta hämmennystä itsessäni, koska minun Tuntematon vastustus on laajalti tiedettyä, enkä jaksa uskoa, että olen todella juuri kirjoittanut jotain positiivista siitä melkein kolmen liuskan verran. Ihmeiden aika ei ole ohi.