Ensinnäkin, ennen kuin kukaan ehtii lukemaan pidemmälle, kyseessä on sarjan neljäs osa, eli kaikilta spoilereilta ei voi välttyä.
Lukukesän suurin puristus oli vihdoin lukea Marissa Meyerin The Lunar Chronicles - sarjan päätösosa. Kamppailun siitä teki se, että kirja on hieman yli kahdeksansataa sivua paksu, ja äänikirjakin kestää lähes vuorokauden. Eli pikku urakasta ei ollut kyse, varsinkin, kun oma kärsivällisyyteni ei aina riitä edes neljänsadan sivun lukemiseen.
* * * * *
Princess Winter is admired by the Lunar people for her grace and kindness, and despite the scars that mark her face, her beauty is said to be even more breathtaking than that of her stepmother, Queen Levana.
Winter despises her stepmother, and knows Levana won't approve of her feelings for her childhood friend--the handsome palace guard, Jacin. But Winter isn't as weak as Levana believes her to be and she's been undermining her stepmother's wishes for years. Together with the cyborg mechanic, Cinder, and her allies, Winter might even have the power to launch a revolution and win a war that's been raging for far too long.
* * * * *
Pitkästä aikaa sain luettua sarjan loppuun. Kaksi kesää siihen meni, mutta saavutus kuitenkin. Onnekseni olin edellisenä kesänä (siis kesällä 2016) lukenut oikeasti kiinnostuneena The Lunar Chroniclesin kolme ensimmäistä osaa, minkä takia päätökseen oli huomattavasti helpompi uppouua mukaan. Ei tuntunut siltä, että edellisestä kerrasta oli kulunut niin paljon aikaa. Sen lisäksi sarjan päätökset ovat minulle yllättävän vieras konsepti, ja vaikka teoriassa tiesin, miten sarja päättyy, huomasin silti jännittäväni loppua yllättävän paljon.
Vaikka en pidä kovinkaan paljoa scifistä, Winter ja sen edeltäjät ovat olleet positiivinen yllätys. Ehkä se johtuu maailmanrakentamisesta, ja siitä miten paljon hahmot tuovat lisää sisältöä tarinaan. Avaruus-/tiedeseikkailua on vähemmän, ja hahmoja enemmän.
Edellisistä kirjoista tutut hahmot palaavat tarinan finaaliin, ja jo aiemmin pikaisesti mainittu prinsessa Winter saa vihdoin oman kirjansa. Winterin mukaan tulon myötä päästään myös lähemmäs kuningatar Levanaa, ja tutustutaan paremmin Kuussa asuvan lunarkansan elämään. Kirjan alussa on niin paljon avoimia kysymyksiä liittyen siihen, miten kaikki lopulta tulee päättymään, ettei siinä ehtinyt tylsistymään. Ja sitten oltiinkin jo täydessä vauhdissa.
Oikeastaan koko kahdeksansadan sivun ajan tarina säilytti täydellisen tasapainon vauhdikkaan toiminnan, juonittelun ja yleisen jutustelun kanssa. Kaikki hahmot saivat sopivasti sivuja omien tarinoidensa kertomiseen (kirja on kerrottu aiempien kirjojen päähenkilöiden näkökulmista, sekä Winterin, Levanan ja tämän kirjan miespäähenkilön Jacinin näkökulmista), siitäkin huolimatta, että kertojia on tosiaan yllättävän monta. Meyerin kirjoitustyyli on juuri sopivan koukuttavaa, että kirjan paksuuden voi antaa sen takia anteeksi.
Ei varmasti kovin yllättäen, suurin epäkohta Winterissä on juuri sen pituus. Nuorten aikuisten scifi kirjan ei kuuluisi olla ihan näin pitkä. Jos kirjalla on mittaa melkein yhtä paljon, kuin venäläisessä klassikossa, olisi ehkä voinut hetken aikaa miettiä, jos jotain olisi voinut karsia. En nyt osaa antaa ehdotusta, mistä kohtaa tässä tapauksessa, mutta olisi kuitenkin.
Toinen asia, mitä en hyväksy, on se, mitä eräille hahmoille tapahtuu kirjan aika. Se on ehkä oma vika, kun kiinnyn aina niin paljon fiktiivisiin hahmoihin, mutta saa lukijankin tunteita välillä säästellä. Tämä on ehkä viimeinen asia, jolla oikeastaan on vaikutusta siihen onko kirja hyvä vai ei, mutta olkaa varovaisia :D
Olen edelleen vakuuttunut siitä, että satujen ja tulevaisuuten sijoittuvan scifin sekoitus on yllättävän toimiva idea kirjaan. Aiemmissa osissa on seikkailtu Tuhkimon, Punahilkan/Kaunottaren & hirviön ja Tähkäpään tahtiin, nyt mukaan saatiin vielä Lumikkikin. On hauska nähdä, miten tuttu satu vääntyy ihan uuteen, mutta tunnistettavaan muotoon taitavan kirjoittajan kädestä. Näitä enemmän kiitos!
Edellisistä kirjoista tutut hahmot palaavat tarinan finaaliin, ja jo aiemmin pikaisesti mainittu prinsessa Winter saa vihdoin oman kirjansa. Winterin mukaan tulon myötä päästään myös lähemmäs kuningatar Levanaa, ja tutustutaan paremmin Kuussa asuvan lunarkansan elämään. Kirjan alussa on niin paljon avoimia kysymyksiä liittyen siihen, miten kaikki lopulta tulee päättymään, ettei siinä ehtinyt tylsistymään. Ja sitten oltiinkin jo täydessä vauhdissa.
Oikeastaan koko kahdeksansadan sivun ajan tarina säilytti täydellisen tasapainon vauhdikkaan toiminnan, juonittelun ja yleisen jutustelun kanssa. Kaikki hahmot saivat sopivasti sivuja omien tarinoidensa kertomiseen (kirja on kerrottu aiempien kirjojen päähenkilöiden näkökulmista, sekä Winterin, Levanan ja tämän kirjan miespäähenkilön Jacinin näkökulmista), siitäkin huolimatta, että kertojia on tosiaan yllättävän monta. Meyerin kirjoitustyyli on juuri sopivan koukuttavaa, että kirjan paksuuden voi antaa sen takia anteeksi.
Ei varmasti kovin yllättäen, suurin epäkohta Winterissä on juuri sen pituus. Nuorten aikuisten scifi kirjan ei kuuluisi olla ihan näin pitkä. Jos kirjalla on mittaa melkein yhtä paljon, kuin venäläisessä klassikossa, olisi ehkä voinut hetken aikaa miettiä, jos jotain olisi voinut karsia. En nyt osaa antaa ehdotusta, mistä kohtaa tässä tapauksessa, mutta olisi kuitenkin.
Toinen asia, mitä en hyväksy, on se, mitä eräille hahmoille tapahtuu kirjan aika. Se on ehkä oma vika, kun kiinnyn aina niin paljon fiktiivisiin hahmoihin, mutta saa lukijankin tunteita välillä säästellä. Tämä on ehkä viimeinen asia, jolla oikeastaan on vaikutusta siihen onko kirja hyvä vai ei, mutta olkaa varovaisia :D
Olen edelleen vakuuttunut siitä, että satujen ja tulevaisuuten sijoittuvan scifin sekoitus on yllättävän toimiva idea kirjaan. Aiemmissa osissa on seikkailtu Tuhkimon, Punahilkan/Kaunottaren & hirviön ja Tähkäpään tahtiin, nyt mukaan saatiin vielä Lumikkikin. On hauska nähdä, miten tuttu satu vääntyy ihan uuteen, mutta tunnistettavaan muotoon taitavan kirjoittajan kädestä. Näitä enemmän kiitos!
Winter on juuri sopiva lopetus tälle sarjalle. Se ei veny liian pitkäksi, ja koska kirjoissa kyllä riittää sivuja, ei se jää myöskään liian lyhyeksi. Tutuksi tulleita hahmoja jää vähän ikävä (tosin vielä on tie-in kirja, jos tulee liian ikävä), mutta on hauska lähteä kohti seuraavia seikkailuja. Meyer tarjoaa kiinnostavan tulevaisuuskuvan, johon on sekotettu hieman fantasiaelementtejä. Jopa scifiä aktiivisesti välttävä voi nauttia tästä!
* * * * *
Julkaisuvuosi 2015
Feiwel & Friends
827 sivua
Oma + äänikirja
Englanniksi
Lainaus Goodreads
Minäkin pidin kovasti tästä sarjasta, jopa niin paljon että olen lukenut myös molemmat tie-in-teokset. Paksuhan tämä viimeinen osa oli, mutta oman muistikuvan mukaan toimintaa tosiaan oli niin reippaasti että tylsistymään ei päässyt. Minäkin tosin olin närkästynyt muutamien hahmojen kohtalosta, vaikka samalla odotin että jotain vielä kamalampaa olisi voinut tapahtua. Bill Willingham on pilannut minut. :D
VastaaPoistaSuosittelen kyllä niitä molempia "lisäosia" jos yhtään houkuttaa, erityisesti se short stories -kokoelma oli symppis.
Hyvä, että joku muukin vähän närkästyi :D Toisaalta olen kyllä samoilla linjoilla, että odotin itsekin jotain pahempaa, joten ehkä hyvä näin.
PoistaKiinnostaisi kyllä lukea juuri se mitä tapahtui Winteri jälkeen kokoelma. Ehkä palaan vielä kerran näiden hahmojen pariin vaikka kerkesin jo hyvästit kerran jättää xD