Aki Parhamaa & Anders Vacklin: Sensored Reality - Beta

Sain kunnian lukea Aki Parhamaan ja Anders Vacklin kirja Beta etukäteen osana Tammen blogirinkiä, samaan tapaan kuin viime syksynä Muistojenlukijan kanssa. Viime aikaiset kiireet koulun kanssa ovat kuitenkin verottaneet aikaa blogilta, ja sain nyt vasta, vihdoin ja viimein julkaistua tämänkin postauksen!

* * * * *

Tervetuloa vuoteen 2117. Ilmastonmuutos ja merenpinnan kohoaminen ovat todellisuutta. Mereen vajonneesta Helsingistä, Pohjolan Venetsiasta, on tullut peliteollisuuden mekka ja videopelaamisesta elämäntapa.

Kun 16-vuotiaan Bugin isä yllättäen menehtyy, hän joutuu muuttamaan Meri-Tokiosta äitinsä vanhaan kotikaupunkiin Helsingin kaupunkisaareen. Kapinallinen ja itsepäinen tyttö viettäisi päivät mieluummin pelikonsolillaan kuin uudessa koulussa, jossa kaikki menee pieleen ensi hetkestä alkaen. Bugin elämä muuttuu, kun animoitu videopeli-lohikäärme kutsuu hänet betatestaajaksi keskiajan Japaniin sijoittuvaan ninjapeliin. Uhkarohkea Bug ei voi vastustaa kiusausta. Hän vetää ylleen uuden sukupolven pelipuvun ja löytää itsensä maailmasta, jota ei tiennyt olevan olemassakaan. Pelissä Bug kohtaa ninja-sensein, joka opastaa häntä tiellä salamurhaajaksi. Sensorein varustettu puku saa henkeäsalpaavan seikkailun tuntumaan siltä kuin se olisi todellisuutta - kunnes se yllättäen onkin. Bugin suurmestarilta omaksuma kurinalaisuus ja taistelutaidot tulevat kipeästi tarpeeseen, kun arki- ja virtuaalitodellisuus kammottavalla tavalla sekoittuvat...

* * * * *

Vaikka e-kirjat eivät edelleenkään ole suosiossani, Betan lukeminen tuli juuri sopivaan saumaan kaikkien koulukiireiden keskelle. En ole vähään aikaan ehtinyt lukemaan nuorten kirjoja, joten siinäkin suhteessa tämä oli ihan tervetullutta vaihtelua kurssikirjojen ja artikkeleiden joukkoon.

On aina hauska lukea uutta kotimaista nuortenkirjallisuutta, vaikkei sen aihe aina osuisikaan ihan omien mieltymysten kanssa yhteen. Ja juuri sellainen kirja Beta minulle on. Videopelit, tai tulevaisuuteen sijoittuvat tarinat eivät ole oikein sellaisia, mitä luen jatkuvasti, tai joiden äärelle hakeudun kerta toisensa jälkeen. Varsinkin ensimmäinen on hyvin vieras aihe minulle muutenkin, ellei lukioaikana Assassin's Creedin äärellä vietettyjä tunteja lasketa. Parhamaan ja Vacklinin kirja onkin ehkä parhaimmillansa silloin, kun sitä lukee sellainen, joka innostuu kirjan aiheista.

Betan lukeminen sujui pääasiassa minulta joutuisasti, ja pidin tarinaa ihan viihdyttävänä, huomasin muutaman epäkohdan, jotka melkein aiheuttivat jumiutumisen kirjan tietyissä kohdissa. Ensinnäkin päähenkilö Bugi on kirjoitettu ehkä hieman "sukupuolettomasti", ottaen huomioon, että hahmo kuitenkin on selvästi naispuoleinen. Tämä ei välttämättä häiritse muita lukijoita läheskään yhtä paljon, kuin minua, sen verran pienestä viasta on kuitenkin kysymys. Toinen hieman ontuva asia on, kuten yleensä nuorten kirjoissa, että maailmaa kohdannutta ilmastokatastrofia (eli vedenpaisumusta), ja sen aiheuttamia seurauksia yhteiskunnassa ei oikein selitetä kunnolla. Vertaan näitä usein Margaret Atwoodin Orjattaresi kirjaan, jossa uusi yhteiskuntajärjestys on selitetty uskottavasti ja alusta loppuun. Sitä kaipaisin muutenkin nuortenkirjoihin enemmän.

Muuten Beta on kuitenkin pääasiassa ihan hyvä kirja, ja vaikka en itse koukuttunutkaan tarinaan aivan täysin, uskon se purevan paremmin kohdeyleisöönsä. Pidin kovasti vedenpaisumusideasta, Meri-Tokiosta ja Helsingin kaupunkisaaresta, sekä siitä, että näinkin (vanhanaikaisesti ajateltuna) poikamaisen aiheen omaavassa kirjassa on naispäähenkilö. Virkistäviä uusia tuulia siis!

Kuten aina, olen tavallaan kiinnostunut lukemaan miten kirja jatkuu, mutta toisaalta, kun tietää kykyni lukea sarjoa loppuun, epäilen palaanko enää tämän sarjan ääreen.

* * * * *

Julkaisuvuosi 2018
Tammi
314 sivua
Kustantajalta
Suomeksi

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija

Joitakin viikkoja sitten Tammi otti minuun yhteyttä tiedustellen kiinnostusta osallistua Muistojenlukijan julkkareita edeltävään blogirinkiin. Siinä kirjasta ilmestyy arvosteluja viikolla ennen itse tapahtumaan, joka pidetään tänään lauantaina Hel-YA tapahtuman jälkeen. Tietenkin lähdin mukaan tempaukseen, sillä Elina Rouhiaisen edellisestä sarjasta on vain lämpimiä muistoja muutaman vuoden takaa ja olen kiinnostunut tietämään mitä uutta on luvassa!

* * * * * 

16-vuotias Kiuru on enemmän kotonaan romaanien parissa kuin somessa tai edes koulukavereidensa kanssa. Hänen romaniäitinsä on katkaissut välinsä yhteisöönsä, ja Kiurun ainoa linkki romanitaustaansa on hänen dementiaa sairastava isoäitinsä. 

Kiurulla on salaisuus: hän pystyy napsimaan toisten ihmisten muistoja kuin lintuja haaviin. Kun hän sattumalta törmää samankaltaisia kykyjä omaaviin romaniveljeksiin ja intialaistaustaiseen queergenderiin, Kiurulle avautuu aivan uusi todellisuus. Pian vallatussa talossa hengailevaan porukkaan liittyy myös Kiurun naapuri Miika, johon Kiuru on ollut jo pitkään ihastunut. Mitä paremmin Kiuru oppii tuntemaan uudet ystävänsä, sitä ristiriitaisemmaksi hänen suhtautumisensa käy. Mutta kun railo syntyy, se syntyykin yllättävään kohtaan. Vähitellen Väen salaisuudet alkavat paljastua, ja pian Kiuru tajuaa joutuvansa pakenemaan henkensä edestä.

* * * * * 

Aloitin Elina Rouhiaisen Väki-sarjan ensimmäisen osan, Muistojenlukijan, hieman takkuisesti, sillä jouduin lukemaan sen e-kirjana, mikä tunnetusti on kaikista epämielyttävin lukumuoto minulle. Mutta lopulta pääsin vauhtiin, ja sen jälkeen en voinut olla ahmimatta Muistojenlukijaa aikalailla kahdella istumalla, jotka yöunet valitettavasti keskeytti.

On ilo huomata, että teksti tuntui alusta saakka tutulta. Se viittaa siihen, että kirjailijalla on vahva oma ääni, ja vaikka Rouhiainen on kehittynyt Susirajan ajoista kirjoittajana, tiesi silti kenen kirjaa luki. Vähän kuin olisi palannut vanhan suosikkikirjan pariin jälleen kerran! Kun vielä teksti on halki kirja todella sujuvaa ja nopeasti luettavaa, eikä juonikaan ole suoraa samasta YA-muotista, niin sitä on ilo lukea pitkälle iltaan. Ehkä pienenä miinuksen välillä tuli mietittyä, että alkaako kirjan vauhdikas loppuosa koskaan, kun viimeinen sivu olikin jo luettu. Sarjan ensimmäiseksi osaksi Muistojenlukija on ehkä vähän matalasykkeisempi, mutta todella nopealukuinen ja viihdyttävä!

Vaikken välttämättä haluaisi sanoa tätä, niin Muistojenlukijan hahmot ovat hieman Susirajan hahmoja pidettävämpiä. Jokainen päähenkilöistä, Kiuru, Bollywood, Dai, Nelu ja Samuel, olivat sympaattisia ja kiinnostavia kaikkine ominaisuuksineen. Kun kaikkia ominaisuuksia ei paljasteta heti ensimmäisillä sivuilla, pelkästään uudet piirteet luovat jo oman pinon juonenkäänteitä. Eivätkä hahmot ole todellakaan geneerisiä YA-hahmoja, tai maidonvalkoisia Elovenatyttöjä ja -poikia.

Hahmojen kautta päästään myös käsiksi monen moneen teemaan rasismista ja juurista queer-käsitteeseen ja tuloeroihin. Ottaen huomioon, että nyt puhutaan urbaanista fantasiasta, niin teemoja tosiaan löytyy. Koska pidän itse näitä aiheita kaiken lisäksi kiinnostavina ja tärkeinä yhteiskunnallisessa keskustelussa, niin miksipä ei niistä haluaisi lukea omassa suosikkigenressään :D

Muistojenlukija tarjoaa tunteellisen (ehkä melkein kyynelehdin lopussa) lähes 400 sivua sarjan aloitusta, jonka toivoisi jo jatkuvan. Suomalaisen mytologian käyttäminen urbaanissa fantasiassa alkaa todella viehättämään minua kokoajan enemmän ja enemmän, joten toivottavasti tätä on luvassa myös muilta kirjailijoilta. Odotan innolla minne tästä edetään, ja ihan valehtelematta voin suositella lämpimästi erityisesti, jos Susiraja, Sini Helmisen Kaarnan kätkössä ja Elina Pitkäkankaan Kuura ovat olleet mieleen!

* * * * *

Julkaisuvuosi 2017

Tammi

387 sivua

Kustantajalta

Suomeksi

Rebecca Solnit: Men Explaining Things to Me

Törmäsin kirjaan Men Explaining Things to Me puoliksi vahingossa. Etsin Feministiseen lukuhaasteeseen lukemista Goodreadsista, samalla selasin tutkimuskirjallisuutta kandidaatin tutkielmaani varten, ja kävin läpi feminstisiä Tumblr-blogeja. Kaikkia näitä kolmea yhdistää se, että päädyin lopulta lukemaan Rebecca Solnitin kirjasta (joka julkaisunsa aikoihin inspiroi Academic Men Explaining Things to Me-blogia).

* * * * *

In her comic, scathing essay “Men Explain Things to Me,” Rebecca Solnit took on what often goes wrong in conversations between men and women. She wrote about men who wrongly assume they know things and wrongly assume women don’t, about why this arises, and how this aspect of the gender wars works, airing some of her own hilariously awful encounters.(- -)
This book features that now-classic essay with six perfect complements, including an examination of the great feminist writer Virginia Woolf ’s embrace of mystery, of not knowing, of doubt and ambiguity, a highly original inquiry into marriage equality, and a terrifying survey of the scope of contemporary violence against women.

* * * * *

Rebecca Solnitin feministisistä esseistä koostuva Men Explaining Things to Me on sisällöllisesti mielenkiintoinen, ja esteettisiltä ominaisuuksiltaan tajunnan räjäyttävän kaunis. Niinkin kaunis, että olin lukupäiväkirjaani kirjoittanut siitä kahteen kertaan, samalle sivulle, täysin samoilla sanoilla "esteettisesti mielyttävä kirja".

Käytän tätä ilmaisua varmasti jokaisesta feministisestä kirjasta, mutta Solnitin esseekokoelma on hyvin ajatuksia herättävä. Mutta vielä enemmän se on silmiä avaava. Vaikka esseet käsittelevät jonkin verran tyypillisiä feminismiin liittyviä teemoja, ainakin itsestäni tuntui siltä, että monet niiden aiheista ovat lähestymistavoiltaan edes vähän normaalista poikkeavia. Kirjan nimikkoessee on se, jota pidetään, nyt jo feministisessä keskustelussa asemansa vakiinnuttaneen, mensplaining-termin alkulähteenä.

Jos jotain pahaa sanottavaa Solnitin esseistä pitäisi sanoa, on se, että olisin kaivannut viitteitä tukemaan esimerkiksi hänen esille tuomia tilastojansa. Kahden yliopistovuoden aikana lähdekritiikki on alkanut pilata lukukokemuksiani, ja arvioin jatkuvasti tekstien tieteellistä luotettavuutta. Vaikka todellisuudessa yleensä kustantajat poistavat kaiken akateemisuuden "valtavirtalukijoille" julkaistavista kirjoista, joten syy tässäkin tapauksessa on luultavasti siellä päässä.

Olen lukenut viime aikoina yllättävän paljon feminististä kirjallisuutta. Romaaneja, esseitä, runoja. Sen takia huomaan myös hakeutuvani jatkusvasti kohti monimutkaisempaa lukemista aiheesta (Toinen sukupuoli, tapaamme vielä). Haastavuudeltaan Solnitin esseet eivät ole kovinkaan vaikeita, mutta tiettyjä perusasioita kannattaa olla hallussa, jotta kirjasta voi nauttia sen kaikessa kauneudessaan. Kokonaisuutena kirjoitustyyliltään se on samaan aikaan asiallisen vakavaa, mutta myös helppoa, hauskaa, ja nopeasti luettavaa tekstiä. Esseiden hienoimpia hetkiä ovat yksittäiset virkkeet, joissa on onnistuttu tärkeitä teemoja tekstien ympäriltä. Kyseessä on varmasti yksi tämän vuoden lainattavimmista kirjoista, joita tulen lukemaan.

The ability to tell your own story, in words or images, is already a victory, already a revolt

Men Explaining Things to Me ei välttämättä ole feministisen teorian klassikkoteos, mutta jonkin asteen klassikko aseman se on kuitenkin saavuttanut. Se on nopealukuinen, ja täynnä erittäin hyviä lainauksia. Humoristisen asiantuntevalla asenteella kirjoitetut esseet käsittelevät tuttuja ja vähän vieraampia feministisiä teemoja, ja varmasti jokainen löytää suosikkinsa näiden joukosta. En voi olla kehumatta tätä maasta taivaisiin, mutta kyseessä on varmasti paras feminismiin liittyvä kirja, jonka olen lukenut.

Jos Chimamanda Ngozi Adichien Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä tuntui liian helpolta tai tutulta sisällöllisesti, suosittelen ehdottomasti etsimään tämän teoksen käsiin. Samalla voi jo vähän fiilistellä feministisiä esseistä, sillä maaliskuussa julkaistaan (vihdoin) suomeksi Roxane Gayn Bad Feminist esseekokoelma!

My liberte, egalité, sororité, if you will 

* * * * *

XXXXX
Julkaisuvuosi 2014
Kustantaja Haymarket Books
Luettu yliopistolta lainattuna e-kirjana (+ oma fyysinen kopio)
Englanniksi
Sivuja 130
Kuva minä, lainaus Goodreads

Julie McElwain: A Murder in Time

Teen kesätöikseni istumatyötä. Istun töissä lähes koko päivän. Ja joskus melkein puolet päivästä täysin toimettomana, kun siirrymme paikasta A paikkaan B. Sen takia päätin kokeilla jotain poikkeuksellista, ja lainasin e-kirjan kirjastosta. Olen vannoutunut fyysisten kirjojen kannattaja, ja äänikirjojakin olen alkanut kuuntelemaan vasta tämän kesän aikana. Viime vuonna kesken jäi Patrick Nessin The Knife of Never Letting Go (jonka lukemista olin odottanut innolla), koska en lopulta vaan saanut luettua sitä e-kirjana. Maybe some day. Takaisin asiaan. Lainasin siis töiden vuoksi e-kirjan, kirjaimellisesti ensimmäisen joka kirjaston sivulla oli tarjolla.

     Ja yllättävää kyllä, en pettynyt pahasti.

A Murder in Time on Julie McElwainin ensimmäinen romaani, dekkari joka sijoittuu menneisyyteen, ja jossa mukaan sotketaan myös aikamatkustus. Se on samalla myös ensimmäinen osa Kendra Donovan - sarjassa.

    Kendra Donovan on FBI:n agentti, äärimmäisen älykäs ja kyvykäs nuori nainen, joka kostomatkalla päätyy mysteerisen oven kautta 1800-luvun Englantiin. Ruumiita alkaa ilmestymään, ja modernin rikostutkinnan hallitseva Donovan ottaa ohjat käsiinsä. Näin pikaisesti selitettynä.

En oikein tiedä mitä tästä kirjasta pitäisi oikeastaan kirjoittaa. Koska A Murder in Time ei ole missään nimessä mestariteos. Aika keskinkertainen tekele, jos saan sanoa. En ole vähään aikaan lukenut yhtä kliseistä hahmoista. Kaunis, viisas ja kaikilla tavoilla kyvykäs päähenkilö; erittäin miehisen työpaikan sovinistinen esimies; Aikaansa/titteliinsä nähden erittäin avaramielinen suojelija; Tiukkapipoinen etikettiä noudattava kiinnostuksen kohde ja niin edelleen. Juoni kulkee aivan normaalia dekkarinkaavaa, eikä loppukaan oikeastaan räjäyttänyt tajuntaa.

Mutta ei herran jestas miten viihdyttävä kirja kyseessä oli! Luin kirjan muutamassa päivässä. Tuntui siltä, että se loppui kesken kaiken. Huomasin jopa välittäväni hahmoista yllättävän paljon (tosin sivuhahmoista paljon enemmän, kuin päähenkilöistä). En osaa ihan tarkkasti sanoa mikä kirjasta teki niin koukuttavan, varmaan sen nopeasti etenevä juoni, ja poikkeuksellinen asetelma dekkarille.

      Ja näin alan opiskelijana voin kyllä hieman antaa kiitosta siitä, että historiallisesti kirja ei ollut aivan tuulesta temmattu. Muutamaa 'mitä ihmettä'-kohtaa lukuunottamatta. 

Hauskinta oli huomata, että ensimmäinen asia jota kirjan lopettamisen jälkeen tein, oli katsoa milloin kirjasarjan seuraava osa ilmestyy. (Ensi huhtikuussa) ja olin kyllä yllättävän pettynyt. Ja seuraavan osan juoni kuulosti vielä kaiken lisäksi paremmalta kuin tämän ensimmäisenkin. 

       Suosittelen, että jos Helmet-kirjastokortin, niin kannattaa tutustua McElwainin kirjaan. Viihdyttävä ja nopea luettava, josta voi kyllä nauttia, jos ei liikaa ärsyynny hyvin geneerisistä piirteistä.