Neljännesvuoden bloggaamattomia, n:o 1

Tammi- ja helmikuu olivat täydellinen aloitus tälle lukuvuodelle, mutta jostain syystä Netflix ja koulu (ja yleinen saamattomuus) ovat viime aikoina vaatineet veronsa niin bloggauksien, kuin lukemisenkin saralla. Keskeneräisten kirjojen ja äänikirjojen lisäksi luonnoksissani on roikkunut useamman kirjan aloitettu bloggaus, jota en koskaan ole jaksanut viimeistellä. Sen vuoksi päätin nyt koota vuoden ensimmäisen neljän kuukauden bloggaamattomia kirjoja samaan postaukseen.

Suomen historia

Petri Tamminen, Otava, 2016, arvostelukappale kustantajalta, suomeksi
Petri Tammisen  Suomen historia on kekseliäs teos. Se on riisuttu, valloittava ja koskettava. Pieni kirja pienistä ihmisistä. Tarinoita vuosilta Suomen itsenäisyyden ajalta. Kirjablogeissa on alkuvuodesta puhuttu tästä paljon, enkä usko, että mitään uutta sanottavaa minulla enää on. Kyseessä on nopeaksi välipalakirjaksi koottu historiankirja, jonka lyhyistä muisteluista löytää välillä laajankin kuvan aikanasa Suomesta. Pelottavalla nimellä varustettu positiivinen yllätys, joka sopii monenlaisille lukijoille, ei ainoastaan historiasta kiinnostuneille.

Olisin halunnut lainata koko kirjan tähän postaukseen, mutta lukijaystävällisyyden vuoksi pitäydyn ainoastaan yhdessä lainauksessa:

"Aino kulki metsissä ja itki. Hänen sydänsuruaan ei voinut lievittää mikään muu kuin se, että kylän naiset painelivat hänen rintojaan suurella lämpimällä silitysraudalla, eikä sekään lievittänyt paljon."

Fantastic Beasts and Where to Find Them

J.K. Rowling, suom. Ihmeotukset ja niiden olinpaikat: alkuperäinen käsikirjoitus (julkaistaan syyskuussa 2017, Tammi), 2016, englanniksi, oma
Ihmeotusten käsikirjoitus oli loppuvuoden 2016 odotetuin kirjatilaukseni. Se julkaistiin englanniksi syntymäpäivänäni ja odotin tosiaan sen saapumista kuin kuuta nousevaa. Ja sain sen lopulta kuukautta myöhemmin, koska kirja oli seilannut Helsigin ja Jyväskylän väliä useamman kerran, ennen päätymistään vanhempieni postilaatikkoon. Aikainen joululahja vai myöhäinen syntymäpäivälahja?

Jos joltain on mennyt ohi, Harry Potter on yksi suurimmista kirjarakkauksistani ikinä. Ja kun Ihmeotukset tuli elokuviin, kaikki toiveeni täyttyivät. Lisää Potter-elokuvia, J.K. Rowlingin käsikirjoitus, Eddie Redmayne päähenkilönä. Kyllä kiitos. Ja vaikka kirjana julkaistussa spin off-elokuvan käsikirjoituksessa on hieman rahastamisen makua, ei haittaa.

Ihmeotusten käsikirjoitus on lisäpalkinto Potter-faneille, taattua Rowling laatua, ja samaa tuttua taianomaisuutta täynnä oleva kurkistus elokuvan kaikista pienimpiin yksityiskohtiin. Sen avulla pääsee vielä kerran fiilistelemään elokuvaa, ja huomaamaan asioita, jotka menivät ehkä teatterissa ohitse.

Jos piti Ihmeotuksista elokuvana, varmasti pitää myös sen käsikirjoituksesta. Lisäpisteitä saa se, että kyseessä on ehkä maailman kauneinen kirja, joka on koristeltu kannesta kanteen 20-luvun inspiroimilla kuvioilla ja art decon ihanuuksilla, sekä valloittavalla kuvituksella.

Oma huone
Virginia Woolf, A Room of One's Own, 1929, suomeksi, kirjastosta
En ole koskaan aiemmin lukenut Virginia Woolfin kirjoja. Lukiosta saakka Mrs. Dalloway on ollut lukulistallani, mutta jostain syystä en ole löytänyt oikeaa fiilistä lukea sitä. Feministisen lukuhaasteen kunniaksi päätin tutustua vihdoin hänen tuotoksiinsa. Valitsin tosin huomattavasti lyhyemmän, ja enemmän faktapohjaisen Oman huoneen. Se on essee, joka perustuu Woolfin luentosarjaan naiskirjailijoiden asemasta.
Woolfin kirjoitustyyli iski minuun välittömästi, hänen tapansa kirjoittaa tajunnanvirtaa on samaan aikaan koukuttavaa ja hieman sekavaa. Huomasin, että tekstin lukeminen on yllättävän hidasta, kun sitä lukee ensimmäistä kertaa. Olen lukenut kouluun englanninkielisiä artikkeleita nopeammin, kuin Oman huoneen tekstiä suomeksi.

Tulen innoissani jatkamaan Virgina Woolfin luku-uraani. Orlando odottaa aloitettuna sopivaa hetkeä, ja Mrs. Dalloway tulee olemaan kesän must read. Suunnitelmissani on myös lukea Oma huone vielä kerran uudelleen, sillä tajunnanvirta vaatii vielä hieman totuttelua.

Sanantuojat
Silvia Plath, Plath: Poems, 1987, suomeksi, kirjastosta
Luen harvoin runoja, ja vielä harvemmin ymmärrän niitä. Enkä ymmärtänyt nytkään, vaikka kuinka halusin. Lähdin innoissani tutustumaan feministiseksi runoilijaksi tituleeratun Plathin kuoleman jälkeen kottuun runokokoelmaan. Luin kirjan esipuheen, jossa runojen merkityksiä avattiin kattavasti, mistä annan loputtomasti kiitosta suomennoksen tekijälle. Siitä huolimatta, kamppailin koko kirjan läpi runojen lukemisen kanssa.

Sylvia Plathin elämä ja ura ovat kiinnostavia, ja olen lukenut hänestä viime aikoina paljon. Hänen mielenterveyden ongelmansa näkyvät selvästi Sanantuojissakin, en ole koskaan lukenut yhtä masentavia runoja niin paljoa yhdellä kertaa. Muutamat runot olivat koirankorvien arvoisia, mutten koskaan muistanut kerätä niitä talteen pystyäkseni lainaamaan niitä tässä postauksessa. Vaikka Sanantuojat ei kasvattanut rakkauttani runouteen, innostukseni lukea Lasikuvun alla sen sijaan kasvoi!

+ All the Bright Places (JUONIPALJASTUKSIA-ish)
Jennifer Niven
Ensimmäinen kirja piiiitkään aikaan, jonka ole jättänyt keskeen tarkoituksella. Oikeastaan vain yhdestä syystä. Pidän onnellisista lopuista. Luin muutaman Goodreads-arvostelun, ja aloin pelätä pahinta, kun monessa käytettiin sanavalintaa 'ongelmallinen'. Ja kun kirjassa mainittiin sanat itsemurha ja masennus, en tehnyt muuta, kuin selannut kirjan läpi, lukenut kaikki tärkeimmät kohdat ja todennut ettei se ollut minua varten. Ainoastaan 13 syytä on ollut kirja, jossa itsemurha on ollut keskeisenä teemana, ja josta olen todella pitänyt. Sen takia jätin myös All the Bright Places:n kesken. Tarina vaikutti aivan liian masentavalta alusta saakka, ja loppupuolen tapahtumat eivät myöskään vakuuttaneet.

Mutta jos raskaampi YA kiinnostaa yhtään, kannattaa varmasti vilkaista tätä kirjaa. Tavallaan ymmärrän miksi kyseessä on pidetty teos, mutta kaikesta ei vaan voi pitää. Ja välillä on hauska jakaa myös negatiivisia kokemuksia täällä blogin puolella. 

Ernest Hemingway: Jäähyväiset aseille

Elämäni ensimmäinen Hemingway. Kun vahingossa törmäsin tähän kirjaan kirjastossa, syli jo valmiiksi täynnä kirjoja, päätin ottaa askeleen tuntemattomaan, ja lukea jotain, joka on roikkunut luettavien kirjojen listallani monta vuotta.

* * * * *

Nuori amerikkalainen Frederic Henry on liittynyt vapaaehtoisena Italian armeijaan. Frederic tutustuu englantilaiseen hoitajattareen Catherine Barkleyhin ja sodan pyörteissa nuoret rakastuvat palavasti. 

Sodan tapahtumat jatkavat vääjäämättöntä kulkuaan rakastavaisten ympärillä ja voittojen jälkeen on tappioiden aika. Onko sodan repimässä maailmassa tilaa rakkaudelle?

* * * * *

Hyppäsin tämän kirjan kohdalla, kuten sanottu, pää edellä tuntemattomaan. Hemingway on yksi niistä klassikkokirjailijoista, joiden kirjat jäävät lojumaan kaikille listoilleni, mutta joita en koskaan saa aikaiseksi aloitta. Nyt aloitin. Enkä oikeastaan tiedä mitä ajattelisin.
         Jäähyväiset aseille on kertomus amerikkalaisesta vapaaehtoisesta Italian armeijassa ensimmäisen maailmansodan aikana. Se on luutnantti Henryn ja sairaanhoitaja Catherinen rakkaustarina, sekä omaelämänkerrallinen teos Hemingwayn sotakokemuksista.

Olen kohta kuukauden pyöritellyt lukupäiväkirjaani kirjoittamia merkintöjä edes takaisin, yrittäen saada niistä edes jonkinmoista runkoa tähän postaukseen. Tavallaan pelottaa arvioida koko kirjaa, koska sen status 1900-luvun länsimaisessa kirjallisuudessa on niin suuri. Mitä uutta tästä enää voi sanoa? Ehkä lukiessa saatoin jollain tasolla myös ymmärtää, miksi juuri tätä kirjaa pidetään Hemingwayn parhaimpana teoksena (en tosin ole lukenut muita...). Siitä huolimatta, en ole varma, oliko Jäähyväiset aseille ainakaan juuri tässä hetkessä sittenkään lukemisen arvoinen.

Tahdiltaan melkein kuolettavan verkkaisesti etenevä kirja jätti jälkeensä enemmän kysymysmerkkejä kuin ahaa-elämyksiä. Lukiessa käy hyvin selväksi, ettei Hemingwayllä ole ollut ainakaan kiire teostaan kirjoittaessa. Pitkät kappaleet, jatkuvasti toistuva 'ja' ja paikoitellen täysin epälooginen, ja käsittämättömästi rakentuva dialogi söivät nekin lukukokemuksesta tuntuvan osan.

Puhumattakaan siitä, miten koko romaani päättyy. Aiempi tahti muuttuu täysin, ja viimeisten sivujen tapahtumat sekä kirjan loppu tuntuu siltä, kuin juoksisi päin seinää. Ainakin omasta mielestäni kirja loppuu niin epätyydyttävästi, että siinä hetkessä haluaisi ottaa takaisin kaikki aiemmin sanotut hyvät asiat.

Tästä kaikesta huolimatta, kuten muistiinpanoihini olin kirjoittanut, tavallaan ymmärrän, vaikken ymmärrä vielä. Kaikesta epäloogisuudestaan, ja jaarittelustaan huolimatta, jokin kirjassa silti toimi. Hemingwayllä on omalaatuinen tapa kertoa tarinaa, ja vaikka tyyli ei minua mielyttänyt, niin nostan hattua. Sotaromaaniksi ehkä hieman poikkeuksellinen juoni yllätti minut "romanttisuudellaan", ja takakansi teksti harhautti uskomaan, että luvassa olisi hieman toisenlainen lukukokemus.
     Jälkeenpäin, hetken aikaa asiaa pyöriteltyä, voi silti todeta, että lukemisen arvoinen kokemus Jäähyväiset aseille kuitenkin on. Ainakin voi sanoa lukeneensa sen.

* * * * *

XXX
A Farewell to Arms
Julkaisuvuosi 1929 (suom. 1968)
Kustantaja Tammi
Kirjastosta
Suomeksi
Sivuja 379