Marissa Meyer: Scarlet

Aiemmin bloggasin Marissa Meyerin Cinderistä, joka on ensimmäinen osa The Lunar Chronicles sarjassa. Kuten oletinkin, en kauaa onnistunut pysymään erossa sarjan toisesta osasta Scarletista.

"Scarlet Benoit’s grandmother is missing. It turns out there are many things Scarlet doesn’t know about her grandmother or the grave danger she has lived in her whole life. When Scarlet encounters Wolf, a street fighter who may have information as to her grandmother’s whereabouts, she is loath to trust this stranger, but is inexplicably drawn to him, and he to her. As Scarlet and Wolf unravel one mystery, they encounter another when they meet Cinder. Now, all of them must stay one step ahead of the vicious Lunar Queen Levana, who will do anything for the handsome Prince Kai to become her husband, her king, her prisoner. " - Goodreads

Huhut pitivät paikkaansa. Scarlet on mielestäni selvästi parempi, kuin edeltäjänsä Cinder (jolle annoin 4½/5, mikä kertoo kaiken tarvittavan ensimmäisen kirja tasosta.) Omat odotukseni eivät kaikesta hehkutuksesta huolimatta olleet kovinkaan korkealla Scarletia kohtaan, koska Youtubessa seikkaillessani törmäsin arvosteluun, jossa kirjaa sanottiin tapahtumaköyhäksi ja tylsäksi, eikä se vie tarinaa kuulemma eteenpäin. Tämän takia pelkäsin ainoastaan heittäväni aikaan hukkaan edeltäjäänsäkin paksumman kirjan kanssa.

Scarletissa paneudutaan syvemmälle Cinderin menneisyyteen samalla, kun maailman tulevaisuus on vaakalaudalla. Tämän kirjan päähenkilön, Scarletin, elämä kietoutuu sulavasti mukaan tarinaan, ja kaiken lisäksi lukijalle vielä esitellään lisäksi kaksi uutta, seuraavien osien kannalta tärkeää hahmoa, Wolf ja Carswell Thorne. Tarina kerrotaan useamman henkilön näkökulmasta, mikä antaa laajan kuvan tapahtumista, eikä toteutuskaan onnu.

Tarina, joka toimii Scarletin perustana on nimestäkin päätellen Punahilkka, mutta samalla siinä on tiettyjä elementtejä Kaunottaresta ja hirviöstä. Kumpaakin tarinaa on käytetty sopivassa määrin, ja samalla Meyer tuo riittävästi omia, uudistavia elementtejä kirjaan. Pidän valtavasti sekä Scarletista että Wolfista päähenkilöinä, mutta myös Cinderistä kuoriutui selvästi mukavampi hahmo kuin edellisessä kirjassa. Eikä uutena hahmona mukaan tuleva Carswell Thorne kalpene muiden rinnalla, joka on varmasti saanut inspiraatiota Han Solosta.
        On hauskaa, että hahmot alkavat "kerääntymään" pikkuhiljaa kirjojen edetessä, jolloin lukijalla on hyvin aikaa opetella tutustumaan, ja muistamaan jokainen päähenkilöistä. Ilmeisesti jokainen neljästä kirjasta tuo mukanaan vähintään kaksi juonen kannalta tärkeää hahmoa. Sen takia tämä on ehdottomasti hyvä ratkaisu verrattuna siihen, että kaikki olisi esitelty yhdessä rysäyksessä.

Paksuudestaan huolimatta Scarlet on saanut paikkansa lempikirjojeni joukossa. Paksuudestaan, ja hieman edellistä kirjaa hitaammasta tahdista huolimatta tarina pitää otteessaan, enkä itse ainakaan ehtinyt tylsistyä. Sujuva kerronta, joka liittyy vaivattomasti edellisiin tapahtumiin on piste i:n päällä. En malta odottaa, että saan luettua loppuun jo aloittamani Cressin (lukumaratonissa luetut 120 sivua).