Rainbow Rowell: Fangirl

Fangirl on ollut yksi niistä ikuisuusprojekteista, joita en koskaan uskonut lukevani loppuun. Ensimmäisen kerran olen aloittanut tämän kesällä 2014, ja luin sen lopuun syyskuussa 2016. Mutta loppujen lopuksi olen ihan tyytyväinen, että se on nyt ohi.

"Cath’s sister has mostly grown away from fandom, but Cath can’t let go. She doesn’t want to.
Now that they’re going to college, Wren has told Cath she doesn’t want to be roommates. Cath is on her own, completely outside of her comfort zone. She’s got a surly roommate with a charming, always-around boyfriend, a fiction-writing professor who thinks fan fiction is the end of the civilized world, a handsome classmate who only wants to talk about words... And she can’t stop worrying about her dad, who’s loving and fragile and has never really been alone.
For Cath, the question is: Can she do this?
Can she make it without Wren holding her hand? Is she ready to start living her own life? Writing her own stories?"- Goodreads

En tiedä miten syvä luotaavaa analyysiä voin kirjoittaa Fangirlistä, sillä muistiinpanoni pyörivät lähinnä päähenkilö Cathin ympärillä. Sosiaalisesti hieman awkward, ahdistuksesta kärsivä ja mukavuuden haluinen fan fictionin kirjoittaja, joka joutuu katkaisemaan napanuoran kaksoissiskoonsa heidän aloittaessaan collegen.
      Jossain määrin samaistun Cathiin, ja jotkut hänen piirteistään ovat aika samanlaisia kuin mitä minulla itsellänikin on. Olen myös itse elänyt joitakin vuosia sitten fangirl vaiheen (ehkä vähän lievempänä kuin Cath kirjassa, mutta esimerkiksi Tumblrin fandompuoli on ollut kuin toinen koti minulle. Tietäjät tietää.), ja yliopiston aloittaminen osui minulla sopivasti viime vuoteen, joten niiltäkin osin samaistumispintaa kyllä on.
    Mutta. Jostain syystä Cath on kokonaisuutena yllättävän rasittava, jopa minun makuuni liian mukavuuden haluinen ja ehkä hieman liian kitiseväinen ja pessimistinen. Muutaman kerran olin ihan vakavissani lopettamassa kirjan ihan vaan päähenkilön rasittavuuden takia. Onneksi en, koska ihan viimeinen muistiinpanoni on, että aloin kuitenkin lopulta pitämään Cathistä.
      Ja kirjan muut keskeiset hahmot, erityisesti Cathin kämppis Raegan, sekä tämän entinen poikaystävä Levi, ovat kyllä todella mukavia. Mikä kyllä auttaa kestämään pahimpienkin ärsyttävien kohtausten ylitse.

Fangirl oli ensimmäinen nykyaikaan sijoittuva, realistinen kirja jonka luin. Vaikka siinä käsitellään raskaitakin teemoja, kokonaisuutena se on virkistävä ja söpö tarina. Ja varmasti itsellä sekin vaikutti, että genrensä takia Fangirl erottuu muista lukemistani kirjoista paljonkin.

Viime aikoina ärsyttävin nuorten aikuisten kirjoissa toistuva piirre, joka Fangirlissäkin aiheutti ehkä eniten kiehuvia tunteita, on se, että päähenkilöt kokevat velvollisuutenaan huolehtia omista (yksinhuoltaja) vanhemmistaan. Varsinkin näissä realistisissä kirjoissa se on enemmän sääntö kuin poikkeus. Omaa kokemusta minulla ei vastaavasta tilanteesta ole, mutta eikö voisi olettaa että 18-vuotiaan elämä on tarpeeksi kriiseilyä ilman niitä ongelmallisia vanhempia?

Jos kevyt, mutta pitkä realistinen nuorten aikuisten kirja kiinnostaa, voin kyllä suositella Fangirliä. Se on 70 prosenttisesti söpö, 15 prosenttisesti ärsyttävä ja 15 prosenttisesti suhteellisen vakavia teemoja. College tarjoaa tervettä vaihtelua melkein aina nähtävään high schooliin, ja tarjoaa "tutun" ympäristön juuri meille korkeakoulussa opiskeleville.