Elokuva: Fantastic Beasts and Where to Find Them

Tänään poikkeuksellisesti olisi tarjolla elokuvafiiliksiä! Päätettiin aika extempore kaverin kanssa ostaa liput uuden Harry Potter spin offin, Fantastic Beasts and Where to Find Them elokuvan ennakkonäytökseen, joka pidettiin 15. päivä tätä kuuta samaan aikaan Lontoon maailman ensi-illan kanssa. Virallisesti ohjelmistoon elokuva tulee Suomessa vasta edit 23.11, jossakin maailman kolkissa jo tänään. Kyseessä on ehkä enemmän yleistä hypetystä, eikä niinkään arviota, mutta jos haluaa oman mielipiteen muodostaa tästä elokuvasta niin kannattaa varmaan käydä katsomassa se ennen tämän lukemista.

Kun kuulin, että Ihmeotuksista tehdään elokuva, suhtauduin ihan ensialkuun aika skeptisesti koko asiaan. Sitten ilmoitettiin, että Newt Scamanderia näyttelee Eddie Redmayne ja huomasin odottavani tätä elokuvaa vähän liiankin innokkaasti, sillä Redmayne on yksi suosikkinäyttelijöistäni ikinä. Tänä vuonna en ole ollut oikeastaan minkään muun julkaisun takia yhtä innoissani, kun tämän elokuvan. Siinä missä muut ovat odottaneet Kirottua lasta (jota itse olen vastaavasti vähän vältellyt), minä en ole viimeiseen kuukauteen juuri muuta ajatellutkaan kuin Ihmeotuksia.

(seuraavassa osiossa on luvassa muutamia reaktiogifejä, koska sanat eivät riitä kuvaamaan näitä tunteita)

 Ensinnäkin koko elokuva sai taas enemmän kuin innostukseeksi koko Potter-maailmasta. Kaikki opittu nippelitiedo vaan virtasi takaisin aivoihin, ja muutenkin se sama kodikas tunnelma mikä tulee, kun se tuttu tunnusmusiikki alkaa soimaan tuotantoyhtiöiden logojen ilmestyessä ruudulle.

Juonelta ja kirjoitukseltaan elokuva on taattua J.K. Rowling laatua, ja oli hauska huomata, että hänestä on käsikirjoittajaksikin. Elokuva kulkee mukavaa vauhtia eteenpäin, se on hauska ja synkkä samaan aikaan, ja aiempien elokuvien tunnelma on edelleen olemassa, vaikkakin mielestäni Ihmeotukset on tavoittaa laajemman yleisön kuin varsinkin ensimmäiset Harry Potterit.

Eddie Redmayne osoittautui oivaksi Newt Scamanderiksi, ja ihastuin ikihyviksi siihen, miten taitava ja fyysinen näyttelijä on oikeasti kyseessä. Tämä rooli on täysin erilainen hänen aiempiin hahmoihinsa verrattuna, ja kaikin puolin Redmayne sopi Scamanderin rooliin kuin nenä päähän. Voin katsoa seuraavat neljäkin elokuvaa hyvillä mielin, jos hänet nähdään jatkossakin pääroolissa. Hahmo oli muutenkin täydellinen päähenkilö, sopivalla tavalla omituinen ja sympaattinen, eikä oikeastaan yhtään kliseinen. Puvustus sun muut toimivat näyttelijän työn ja kirjoituksen kanssa niin täydellisesti yhteen, että sitä on ilo katsella.

Muutkin näyttelijät tekivät laadukasta työtä, hahmot olivat mukavia, ja vaikka tietyt kliseiset sivuhahmot sieltä löytyi, en itse ainakaan kokenut sitä läheskään niin häiritseväksi kuin olisi voinut odottaa. Jäin ehkä kaipaamaan sitä edellisten elokuvien brittiläisyyttä; tapahtumat sijoittuvat toki amerikkaan, mutta siitä huolimatta.

 Jaksaisin kehua Ihmeotuksia monen sivun verran, mutta kaikesta huolimatta löysin muutaman huononkin asian elokuvasta (ei mitään sellaista, mitä Eddie Redmayne ei voisi korjata).
   Ensinnäkin, ja ehkä pienimpänä ongelmana näistä, jäin kaipaamaan jälleen kerran aiemmista elokuvista sitä, että erikoistehosteet olisivat edes osittain fyysisiä CGI:n sijasta. Nyt tuntui, että kaikki oli jälkikäteen tietokoneella tehtyä. Joissain kohdissa näyttää, että tietokoneeseen on turvauduttu perinteisen maskeeraamisen sijasta, eikä esimerkiksi leijuvat keittiövälineet juuri uskottavuudella tajuntaa räjäytä. Tietenkin muutamissa kohdissa tietokoneanimaatio näyttää niin uskottavalta, mutta pääasiassa tekee mieli irvistää tehosteiden keinotekoisuudelle.

Toinen ongelma on varmasti se, että miten elokuva tulee jatkumaan. Tätä on hankala alkaa spekuloida spoilaamatta mitään. Elokuva kuitenkin loppui oikeastaan ilmaan minkäänlaista cliff hangeriä tai muuta elementtiä joka saisi odottamaan seuravaa. Ei sillä, etten tulisi 2018 katsomaan seuraavaa osaa, mutta kuitenkin. Tämä olisi toiminut ihan hyvin stand alone elokuvanakin, jos sen olisi kirjoittanut hieman eri tavalla.

Hahmot, ja niissä tehdyt valinnat ovat kolmas, ja ehkä suurin ongelma. Tuntui, että hahmojen menneisyydestä ei juurikaan kerrottu, ja jopa päähenkilön kohdalla elokuvassa liikuttiin hyvin vähillä tiedoilla. Muutamat sivuhenkilöt ärsyttivät stereotypisyydellään, ja ehkä suurin ongelmani on elokuvan kliimaksin paljastus. Pelkäsin jo ennen elokuvan näkemistä pahinta, ja se kävi toteen. Voinhan olla, että seuraavassa elokuvassa yllättyisin käänteestä positiivisesti, mutta mutta, epäilen suuresti.

Ihmeotukset on kuitenkin kaikipuolin erittäin positiivinen yllätys, ja visuaalisesti näyttävä taianomainen elokuva, joka tuo Rowlingin maailman takaisin valkokankaalle mitä onnistuneimmalla mahdollisella tavalla. En malta odottaa seuraavaa elokuvaa, ja siihen saakka luultavasti makaan katkerana siitä, etten saanut pöllöpostia yhdeksän vuotta sitten.