Paperi T: post-alfa

Alan ymmärtää pikkuhiljaa, miten paljon kaverit vaikuttavat tietämättään minun lukemiseeni. Yksi kavereistani on suuri Paperi T:n (aka Henri Pulkkinen) fani (ja tbh, entisenä ilmaisutaidon lukiolaisena en voi välttyä Paperi T hehtukutkselta Facebookissa muutenkaan). Sen takia olin lievästi utelias tietämään mistä kaikki hype oli peräisin, ja kun kuulin runokirjan julkaisusta, päätin hypätä pääedellä kaksin verroin tuntemattomaan. Eli Paperi T:n tuotantoon, ja runoihin noin ylipäätään.

* * * * *

"post-alfa on Paperi T:n kirjallinen debyytti, runoteos, jonka teemoina ovat rakkaus ja tyhjyys, miehisyys, sisqo, woody allen, kuristuminen, julkinen liikenne, black metal -teepaidat, intiaanien hautausmaat, kauhu ja porno, fomo, afrikan tähti, kuolleet idolit ja artistin pyrkimys päästä ironiasta vilpittömyyteen."

En ole runoasiantuntija, en koskaan lue runoja, ja vielä vähemmän kirjoitan niistä. En oikein uskalla arvioidakaan runoutta, koska lukion äidinkielentunneilla runoanalyysiä opetellessa meitä heiteltiin kymmenillä eri termeillä lukemattomilla lainalaisuuksilla. Joten seuraavat pari kappaletta on kirjoitettu täysin fiilispohjaisesti vailla mitään teoriaperustaa. 

post-alfa on varmasti tänä vuonna tuonut ihan positiivista pöhinää sekä näkyvyyttä Suomirunouden päälle, ja se on myös varmasti yksi vuoden puhutuimmista runokokoelmista. Visuaalisesti tyydyttävä, mustalle paperille, yksinkertaisella fontilla painettu kirja, jonka kirjoittaja vaihtoi räppipiireistä kirjallisuuteen. Tähän, sekä post-alfaan on reagoitu laidasta laitaan. Itse häälyn enemmän sillä "no oliko tämä nyt oikeasti niin hyvä idea" laidalla, ainakin tällä hetkellä.

Omasta mielestäni osa runoista toimii, ja osa ei. Välillä teksti tuntuu vähän tekotaiteelliselta, korkealentoiselta, joka oikein rukoilee analysoimaan syvällisiä merkityksiä sanojen takana.Vaikka sellaista ei ehkä oikeasti olekaan. Melkein sata sivua pitkä synkkyys tummensi kyllä iloisemmankin mielen, eikä raskas tunnelma ainakaan helpottanut runojen lukemista tällaiselle runountuvikolle.
    Toisaalta, muutamissa kohdissa jouduin hetkeksi pysähtymään, ja sitten lukemaan runon tai rivin uudelleen, kun joku runo onnistui kolahtamaan. Omaksi suosikikseni nousi lopulta:

"voidaanko kommunikoida vain giffeillä / ahdistaa.jpg"

(tämäkin lähinnä sen viihdearvon vuoksi.)

Runojen kieli on pääasiassa ihan hauskaa ja oivaltavaa, mitä nyt joskus nyrpistin nenääni hieman "ällöttävimmille" tavoille muotoilla joitain asioita, mutta kyseessä taitaa olla aika pieni muotoseikka kuitenkin, kun jokainen runo ei vilissyt tällaisia poikkeuksia. Nimien pudottelua sekä intertekstuaalisuutta on paljon, jälkimmäisestä pidän yleensä, mutta jos sitä on kyllästymiseen saakka, niin en ehkä enää.

Enempää en osaa kirjoittaa itse tekstistä, ja kokoelman ulkonäkönkään syvempien merkitysten analysoinnin jätän ihmisille, jotka osaavat sen paremmin. Nopealukuinen runoteos varmasti iskee ainakin modernimmista runoista pitäville, ja räppärin kuulijakunnalle. Hyviä ja huonoja hetkiä mahtuu 97 sivuun, tasapainottavatko ne toisiansa, sen jokainen voi itse päättää.

* * * * *

XX
Julkaistu vuonna 2016
Kustantaja: Kosmos
Luettu kirjana
Arvostelukappale
Suomeksi
97 sivua
Kuvaus: Goodreads