7 vinkkiä lahjakirjan hankintaan

Eilistä lahjavinkkilistaa kirjoittaessani mielessäni pyöri paljon kirjalahjojen antamiseen liittyviä vinkkejä, mutta lukijaystävyyden vuoksi jouduin hylkäämään ajatuksen sisällyttää ne kirjavinkkien yhteyteen. Lupailin kuitenkin tälle päivälle kommentointia ennakkoluuloista ja liian varovaisista lahjanhankkijoista, joten tässä pari yleisempää vinkkiä siihen, miten kirjalahjaa kannattaa lähteä kohtaamaan!

* * * * *

1. Mieti ennen kaikkea paljon lahjansaaja on lukenut
Ikä ei välttämättä automaattisesti kerro lukukokemuksesta, ja kirjavinkkauksia pyytävältä haluaisin ensimmäisenä kuulla sen, paljon on lukenut, ja vasta sitten minkä ikäiselle lahja on menossa. Jos 12-vuotias on lukenut kaikki Harry Potterit, hän kyllä pystyy lukemaan jo vähän rajumpaa nuortenkirjallisuutta, eikä kaikki lastenromaaneiksi luokiteltavat varmasti innosta enää samalla tavalla. Muutkin Rick Riordanin kirjat kuin Percy Jacksonit saattaisi kelvata 12-vuotiaalle.
Toisaalta vähän lukukokemusta omaavalle aikuiselle ei kannata heti ensimmäisenä antaa välttämättä 900 sivun post-modernia yhdenpäivän romaania. Esimerkiksi elämänkerrat tai dekkarit voisivat sopia tällaiselle henkilölle.

2. Sukupuolella ei ole väliä
Olen kuullut liian monta kertaa kirjoja suositellessa, että ehdotukseni ei kelpaa, kun se on tulossa lahjaksi miehelle. Koska se on naisen kirjoittama. Tämän vuoden Finlandia-ehdokas Jääkansi ei kelvannut tästä syystä. Eikä se oli ainoa esimerkki, mikä tulee mieleen.
Samalla kaavalla oletetaan, että miehet lukevat vain elämänkertoja tai sotakirjoja, pojille annettavissa kirjoissa ei voi olla tyttöä päähenkilönä, ja niin edelleen. Kannattaa tutustua kirjan sisältöön, ennen kuin tyrmää sen täydellisesti. Sodasta kiinnostuneelle miehelle voi sopia ihan hyvin Esa Sirénin lisäksi vaikka Anneli Kannon Veriruusut. 

3. Kannattaa selvittää millaiset kirjat ovat innostaneet kohdetta aiemmin
Oikeastaan lukukokemuksen lisäksi toinen tärkeä kysymys. Jos joku on lukenut pelkästään tietokirjallisuutta, ei välttämättä kannata yllättää eeppisellä fantasialla. Tai toisinpäin. Pieni salapoliisityö voi olla tarpeen jos ei ole keneltä kysyä lukumieltymyksistä. Mitä lahjansaajan kirjahyllyssä näyttäisi olevan?

Vähän lukeneelle kannattaa etsiä kirjoja, joiden aiheet kiinnostavat muuten. Musiikkifaneille löytyy musiikkikirjoja, urheilutyypille elämänkertoja laidasta laitaan, oli laji sitten lätkä, nyrkkeily tai urheiluhieronta (Petteri Ala-Kivimäen Yrjövuori vaikutti hyvinkin mielenkiintoiselta!). Esimerkiksi räp-yhtye Gasellien kahden jäsenen kirjoittama Sä maksat voisi toimia saman tyyppistä musiikkia kuuntelevan nuoren lahjaksi. Ihan omakohtaista kokemusta tässäkin on, kun lukemista vihaava siskoni ahmi Tommi Kovasen Kuolemanlaakson muutamassa päivässä. Lätkäfani innostui kiekkoilijan kokemuksista niinkin paljon, että pyysi joululahjaksikin kirjaa.

4. Uusista aluevaltauksista voi löytyä yllättäviä suosikkeja
Toisaalta ei kannata seurata mielenkiinnonkohteita orjallisesti. Varsinkin jos tuntee lahjansaajan paremmin, voi hänelle ostaa jotain sellaista, mikä voisi kiinnostaa. Kenenkään puolesta ei kuitenkaan voi päättää, onko kirja hyvä vai ei. Yhden kirjailijan superfani voisi esimerkiksi nauttia samantyyppisen toisen kirjailijan tuotoksista. Historiasta pitävälle voi varovasti tarjota dekkaria Lauri Mäkisen 50/50 muodossa, tai välillä kaunokirjallisiakin piirteitä saavuttavaa Bea Uusman Naparetkeä. Fantasiafani taas voisi nauttia Margaret Atwoodin kirjoista.

5. Luota intuitioon
Kun ei ole ihan varma, kannattaa lähteä lukemaan ennakkoluulottomasti takakansia, arvosteluja tai joulukuvastoja. Jos jostain kirjasta lähtee selvästi sellainen "X voisi pitää tästä" fiilis, kirjan nimi kannattaa ainakin laittaa ylös. Yllättävän usein intuitio voisi olla oikeassa, kun ei ala liikaa väittelemään sen kanssa. Kuten todettu, loppujen lopuksi ei voi etukäteen varmasti tietää, että mikä kirja ketäkin mielyttää.

6 Selailtava kirja on aina hyvä ratkaisu
Jos ei keksi yhtään mitään, kannattaa kääntyä selailtavien kirjojen puoleen. Sellaisten, joissa on paljon kuvia, lyhyitä tekstilaatikoita, tai vaikka reseptejä. Yleishyödyllisiä keskustelun aloittajia tai kahvipöytäkirjoja. Tove Jansonin kuvittama Hobitti, Iltasatuja kapinallisille tytöille, tai vaikka Katie Scottin ja Kathy Willisin Kasvikunta-kirja. Näitä kirjoja löytyy oikeastaan kaikista kategorioista, ja ovat usein mielenkiintoisia myös sisällöllisesti!

7. Kannattaa rohkeasti kysyä neuvoa 
Oli kyseessä sitten kirjakaupan myyjä, kaveri, bloggari, Instagramin kirjaihmiset, Twitter tai lahjansaaja, niin aina voi kysyä neuvoja! Toiselta saattaa saada yllättävän hyviäkin vinkkejä, kun ei ole samaa näkemystä kuin itsellä!

* * * * * 

Ehkä hiljalleen minäkin olen alkanut virittäytyä joulutunnelmiin, kun jouluviikolle ollaan päästy. Seuraavan kahden viikon aikana tuskin perinteisiä arvostelubloggauksia on luvassa (vaikka niitä kyllä on luonnoksiin kertynyt), mutta luvassa on jotain varmasti jotain muuta yhtä kiinnostavaa! :)

Kirja lahjaksi? 14 kirjaa

Twitterissä käydyn lahjakirjavinkkeihin liittyvän keskustelun inspiroimana, ja juuri alkaneen joululoman kunniaksi, liityn minäkin niiden kirjabloggaajien joukkoon, joka ovat kirjavinkkausta näin joulun alla jo tehneet. Koska kirjojen suositteleminen ventovieraille on hankalaa, varsinkin, kun ei tiedä lahjansaajasta mitään, olen valinnut listalleni useamman teoksen, joka sopii monenlaisille lukijoille.

* * * * *

Historiaa:

Yuval Noah Harari, Sapiens - Ihmisen lyhyt historia (Bazar)

Hararin teos ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi jo viime vuonna, mutta ainakin omien havaintojeni mukaan sitä menee edelleen kiitettäviä määriä joulupaketteihin. Ihmisen lyhyt historia on kiinnostava ja ajatuksia herättävä kokonaisuus, joka tiivistää meneen maailman tehokkaasti alle 500 sivuun. Historian ensikertalaiselle tätä en välttämättä lähtisi antamaan, mutta jos uteliaisuus menneisyyteen on jo herännyt, kannattaa tutustua tähän!

Janne Könönen, Punaisen leijonan maa (Otava)

Jos joku ei huomannut, Suomen itsenäistymisestä on kulunut sata vuotta. Mutta kuinka moni todella tietää, mitä joulukuussa 1917 todella tapahtui? Yhdistikö itsenäisyysjulistus kansaa samalla tavalla, kuin se nykypäivänä yhdistää? Vaikka historiaa opiskelenkin, vuosi 1917 on minulle hyvin vierasta aluetta, ja näin juhlavuoden kunniaksi oli vihdoinkin aika ottaa se haltuun. Punaisen leijonan maa on hyvä lopetus juhlavuodelle, ja mielenkiintoinen aloitus (huomattavasti synkemmälle) sellaiselle. Mikä meni vikaan, kun itsenäisyysjulistusta seurasi alle kahdessa kuukaudessa sisällissota?

Sture Lindholm, Vankileirihelvetti Dragsvik (Atena)

Jos yleisteos ei innosta, sisällissodan käänteet ovat tuttuja, ja haluaisi suhteellisen uutta tietoa menneestä Suomesta, kannattaa kääntyä Lindholmin Dragsvikin vankileiristä kertovan kirjan puoleen. Teoksen kriittinen suhtautuminen aikaisempaan tutkimukseen vakuutti minut täysin, ja maineeltansa Hennalan tai Suomenlinnan vankileirien varjoon jääneen Dragsvikin leirin historia paljastui kiinnostavaksi lukukokemukseksi. 

Ilari Aalto & Elina Helkala, Matka muinaiseen Suomeen (Atena)

Matka muinaiseen Suomeen on perinteinen lahjakirja. Siinä on paljon kuvia, ja lukijaystävällistä tekstiä, sekä infolaatikoita aiheiden vierestä. Se nostaa esille arkipäiväisiin maisemiimme soluttautuneita jälkiä menneisyydestä, ja mahdollistaa maailman katselun jälleen uusin silmin. Muinaiskohteiden lisäksi mukana on tarjolla paljon faktaa siitä, miten menneisyyden Suomessa on eletty, ja kirja varmasti palvelee myös vähän vähemmän historiaa lukeneita lahjansaajia. 

Jännitystä:

Lauri Mäkinen, 50/50 (Siltala)

Luen hyvin vähän jännityskirjoja tai dekkareita, ja onnekseni ainoa kirja, jonka genreen tänä vuonna luin sopii tälle listalle paremmin kuin hyvin. 50/50 sijoittuu jatkosodan ajalle, jossa sotaetsivä Härmän tulee selvittää, kumpi metsästä löytyneistä henkilöstä on kadoksissa oleva desantti. Kirja tempasi mukaansa heti ensimäisten sivujen jälkeen, ja piti kaikessa kauheudessaan otteessaan loppuun saakka. Herkempi lukija ei tästä tule nauttimaan, mutta jos yllättävän kaunistelematon sotakuvaus ja salapoliisijännärit ovat mieluisia, 50/50 voisi olla oikea valinta. 

Fiktiota:

(Toim.) Juri Nummelin, Sadan vuoden unet (Jalava)

Satujen uudelleen kerronta oli jonkin aikaa kuumin trendi nuorten aikuisten kirjojen parissa. Ja se vei minutkin mukanansa. Tuhkimo, Tähkäpää ja Punahilkka taipuivat scifi-seikkailuun, Kaunotar ja hirviö siirrettiin keskelle eeppistä haltijamaailmaa. Sadan vuoden unissa otetaan vielä askel pidemmälle, kun prinsessa Ruusunen, Lumikki ja Lumikuningatar kääntyvät aikuisten saduiksi. Ennakkoluulottomalle lukijalle on luvassa hyytäviä sekä hauskoja lukukokemuksia, sillä satuja on tarjolla 13 kappaletta kolmeltatoista kokeneelta kirjailijalta.

Margaret Atwood, Orjattaresi (Tammi)

Feministisen fiktion klassikoksi noussut Orjattaresi teki paluun, kun siitä ilmestyi TV-sarja, ja samaan aikaan mielenosoituksissa ympäri Yhdysvaltoja käskettiin: "Make Margaret Atwood fiction again". Tulevaisuuteen sijoittuvassa dystopiassa fundamentalisti kristityt johtavat Gileadin tasavaltaa, ja naiset ovat alistettu täysin miesten omaisuudeksi. Synkkä tulevaisuudenkuva ei kuulosta kovinkaan jouluiselta, mutta Orjattaresi on kaikessa ahdistavuudessaankin tajunnanräjäyttävä sekä silmiä avaava lukukokemus. Se on moderni klassikko, jonka kuuluisi olla kaikkien lukulistalla. 

Holly Bourne, Oonko ihan normaali ja Mikä kaikki voi mennä pieleen? (Gummerus)

Nuoremmille lukijoille on yhtälailla tarjolla feminististä fiktiota, kun Holly Bournen The Spinsters-sarjasta on suomennettu jo kaksi osaa. Sydäntä lämmittävä tyttöjen välinen ystävyys on keskiössä tässä sarjassa, jonka jokainen osa käsittelee kaveriporukan yhtä jäsentä. Ystävät eivät unohdu romanssien varjoon, eikä vaikeudet romuta välittömästi aiemmin luotua yhteyttä. Raskaitakin aiheita käsitellään terveellisesti huumorin kautta, eikä tosiaan feministiseltä twistiltä voida välttyä. Vaikka ensimmäistä osaa ei kauppojen hyllyistä löytyisikään, sarjan voi aloittaa lähes vaikeuksitta myös toisesta osasta.

Faktaa(-ish):

Iltasatuja kapinallisille tytöille (Kustantamo S&S)

Ei kahta ilman kolmatta, eli tämän syksyn kovin uutuus lastenkirjallisuuden puolelta. Eli 100 sivun mittaista tarinaa merkittävistä naisista ympäri maailmaa. Tämä kirja sopii niin lapsille kuin aikuisille tai tytöille ja pojille. Oman tarinansa ovat saaneet sellaiset tunnetut hahmot kuten Marie Curie, Margaret Thatcher ja Astrid Lindgren, mutta listassa on myös monta vierasta nimeä. Kirja on täynnä henkilöitä, jotka sopivat yhtä hyvin esikuviksi kuin Steve Jobs, Beethoven, Michael Phelps tai Nelson Mandela. Jokainen kapinallinen ansaitsee oman versionsa tästä kirjasta. 

John Lloyd & John Mitchinson, Tietoa kaikkitietäville (Otava)

Joululahjakirjojen ei tarvitse olla aina täynnä raskasta asiaa, vaan välillä 320 sivua hauskoja, turhia faktojakin voi riittää. Tietoa kaikkitietäville tarjoilee nimensä mukaisesti juuri sitä. Jos haluat, että lahjansaaja oppii tietämään missä gorillat nukkuvat, mikä oli ensimmäinen eläin avaruudessa ja mikä värinen taivas oli antiikin Kreikassa, tämä kirja on täydellinen siihen. Se tyydyttää varmasti tiedon janoisimmankin hetkeksi, mutta mahdollisesti altistaa lähipiirin ihmiset ainakin hetkellisesti turhan tiedon tulvalle. 

Blowfish's Oceanopedia - 291 Extraordinary Things You Didn't Know About the Sea

Samaan tapaan tietoa kaikkitietäville, Blowfish's Oceanopedia tarjoaa kiinnostavaa lisätietoa alueesta, joka kattaa 70 prosenttia maapallon pinta-alasta. Jos meret kiinnostavat enemmän kuin kauhistuttavat, englanniksi lukeminen ei ole ongelma ja esteettisesti mielyttävät kirjat tervetulleita, suosittelen suuntaamaan kirjakaupan luontohyllylle, ja toivomaan että tätä Oceanopediaa löytyisi valikoimista!

Emmi Nieminen & Johanna Vehkoo, Vihan ja inhon internet (Kosmos)

Hassun hauskojen faktakirjojen jälkeen on hyvä palalta taas synkempien teemoje pariin. Vihan ja inhon internet on tunteita herättävä kokonaisuus, journalistinen sarjakuva vihapuheesta ja internetin julmemmista äänistä. Millaisia viestejä aktivistit internetissä saavat, keitä he ovat ja ketkä viestejä lähettelevät? Näihin Vihan ja inhon internet vastaa vielä Suomessa suhteellisen tuoreella tavalla, faktaan perustuvalla sarjakuvalla. Nopealukuinen ja kauniisti kuvitettu teos on sopiva lahja ennakkoluulottomille lukijoille.

+

Klassikot antikvariaateista

Jos tuntuu siltä, että uutuudet- eivät puhuttele, tai lahjansaaja ei välttämättä lämpene viime aikaisista julkaisuista, kannattaa suunnata antikvariaattiin. Vanhat, 1940 ja 50-luvulla ilmestyneet painokset klassikoista ovat ainakin vieneet oman sydämeni mennessään, ja ne sopivat koriste-esineinäkin monenlaiseen sisustukseen. Kun käytetyn kirjan rinnalla antaa vielä aineettoman lahjan, tai lahjoittaa osan uuden kirjan hinnasta säästetyistä rahoista hyväntekeväisyyskohteeseen, voi tukea tehokkaasti luontoa vähemman rasittavaa joulua!

* * * * *

Ehkä inspiraatio löytyi tästä listasta, jonkun lehden tai toisen bloggarin julkaisusta, tai ehkä täytyy vielä suunnata kirjakauppaan kysymään myyjän neuvoa, mutta kirjan etsinnässä ei kannata luovuttaa! Listauksesta inspiroituneena, huomiseksi sunnitteilla on kommentointia ennakkoluuloista ja liian varovaisista lahjanhankkijoista!

Parhaat ikinä

(Paremmat kuvat luvassa myöhemmin!)
Viime kuussa Sivujen välissä saavutti kunnioitettavan kuuden vuoden iän, ja tänään 100 postauksen rajakin pääsi ylittymään! Ja sen takia päätin kerätä 10 + 1 parhainta kirjaa, jotka olen koskaan lukenut. Parhailla ei nyt tarkoiteta kaikista pysäyttävintä lukukokemuksia, jotka ansaitsisivat Nobelin palkinnon kirjoittajilleen välittömästi, vaan pikemminkin ne, jotka ovat jättäneet lukemisestaan parhaimmat muistot tai ovat muuten olleet merkityksellisiä elämäni aikana.

Ottaen huomioon miten hankalaa on loppujen lopuksi valita suosikkikirjojansa, voin vannoa, että tämä lista on vaillinainen, ja koostuu pelkästään omistamistani kirjoista. Järjestystä kummasteleville tiedoksi, että kirjat ovat aikajärjestyksessä suosikista uusimpaan!

Ella Lapissa, Timo Parvela
Ella-kirjat olivat ehdottomasti ala-asteikäisen minun suosikkilukemista. Julkaistuista kirjoista olen lukenut kaikkiaan kolmetoista. Silti vuonna 2003 julkaistu Ella Lapissa on jäänyt kaikista parhaiten näistä kirjoista mieleen, sillä muistan kuinka isämme luki sitä minulle ja siskolleni iltaisin. Tosin lukemisesta ei tullut ihan aina mitään, kun häntä nauratti kirja melkein enemmän kun meitä junioreita. Sama kyllä toistui muidenkin Ellojen kanssa, mutta ehkä eniten kuitenkin tämän kirjan kanssa.

Harry Potter ja Azkabanin vanki, Harry Potter
Eihän tätä listaa voisi kutsua parhaimmat ikinä listaksi ilman J.K. Rowlingin Harry Pottereita. Vaikka koko sarja on ollut peruskouluaikana se kaikista tärkein minulle, on Azkabanin vanki pysynyt aina suosikkina. Ihan jo vaan sen takia, että Sirius Musta on aina ollut suosikkihahmoni. Azkabanin vanki on edelleen ensimmäisten Pottereiden tapaan kepeä tarina, mutta myöhempien osien synkkyys on alkanut jo hiljalleen hiipiä kuvaan mukaan!

Kolme muskettisoturia, Alexandre Dumas
Ensimmäinen lukemani melkein tiiliskivestä menevä klassikko, joka myös innosti minut todella lukemaan ja aloittamaan kirjablogiharrastusta. Olin täysin myyty historialliseen miljööhön sijoittuvasta seikkailusta täynnä romantiikkaa, juonittelua ja miekkoja. Yhteen aikaan luin aikalailla kerran vuodessa tämän kirjan, ja nytkin se houkuttelee uudelleenluettavien teosten pinossa!


Kesytön, Elina Rouhiainen & Tilastollinen todennäköisyys löytää se ainoa oikea, Jennifer E. Smith
Lukio aiheutti aikamoisen lukujumin, enkä juuri ensimmäisen ja toisen vuoden aikana koskenut juuri lainkaan kaunokirjallisuuteen. Edes pakottamalla. Eräiden kirjamessujen alla hairahduin kuitenkin kirjastosta lainaamaan Kesyttömän sekä Tilastollisen todennäköisyyden. Muistan, ettei kumpikaan ensimmäisellä lukukerralla tehnyt minuun juurikaan vaikutusta, mutta reilu vuosi siitä, ja päätin lukea ne uudelleen ihan vain kokeillakseni.
       Onneksi luin, sillä paljastui, että pidin kummastakin tarinasta enemmän kuin muistin, ja niiden inspiraatiosta aloin hiljalleen löytää sekä ya-fantasian että ya-romantiikan, mikä on hallinnut elämääni viimeisen kolmen vuoden ajan jatkuvasti kasvavassa määrin. Nykyään molemmat näistä ovat go to kirjoja, jos tuntuu ettei mitään muuta luettavaa ole, ja voin myöntää tässä vaiheessa tuntevani tarinat paremmin kuin omat taskuni.ä

Spoon river antologia, Edgar Lee Masters
Yksi ainoista pakollisista kirjoista, joita lukion äidinkielenkursseilla luin. Ja ensimmäinen runokirja koskaan, josta todella innostuin. Ahmin Spoon Riverin hautakivien tekstit muutamassa päivässä, ja yritin pysyä niiden paljastamien ihmissuhteiden ja käänteiden perässä. En ole koskaan analysoinut yhtä innoissani mitään kirjallista, kun sillä äidinkielen tunnilla.

Things They Carried, Tim O'Brien 
Ensimmäinen kirja, jonka olen hankkinut pelkästään Goodreads-suositusten perusteella. Silloinen paras ystäväni toi kirjan minulle matkaltaan New Yorkista (se oli aikaa ennen kuin löysin nettikaupat), ja jo sen takia tällä novellikokoelmalla on erityinen merkitys minulle. Toisaalta myös sen aihe - Vietnamin sodassa palvelleista miehistä ha siitä mitä he kantavat mukanansa - on mielenkiintoinen ja erilainen siitä, mitä normaalisti luen. Kolmen muskettisoturin tapaan Things They Carried on odottanut uudelleenlukemista jo pitkään, joten toivottavasti senkin aika koittaa pian.

Six of Crows, Leigh Bardugo
Viime syksynä Berliinin matkan aikana kuuntelin Leigh Bardugon Six of Crows äänikirjaa, kun matkustimme bussilla halki Baltian, Puolan ja hyvän matkan Saksaakin. Matka sujui huomattavasti nopeammin tätä kuunnelessa. Toimintaa täynnä oleva kirja kuudesta nuoresta rikollisesta on täynnä vahvoja ja inhimillisiä hahmoja, jotka kaikki tuovat oman lisänsä kirjaan niin onnistuneesti, että eihän tätä voi tällaisesta listasta jättää pois.

Men Explaining Things to Me, Rebecca Solnit
Kevään yksi suosikeista, feministinen esseekokoelma. Olen aiemminkin lukenut tämän tyyppisiä feministisiä kirjoja, mutta jostain syystä Men Explaining Things To Me oli ensimmäinen, joka todella herätti ajatuksia ja tunteita, ja sai kiinnostumaan yhä enemmän feminismistä. Kyseessä on vielä ulkoisestikin kaunis kirja, jonka ainoa virhe on viitteiden puuttuminen.

My Lady Jane, Cynthia Hand, Brodi Ashton & Jodi Meadows
Vasta hetk sitten lukemani historiallinen ya-romaani, joka sijoittuu Tudor-ajan Englantiin. Lady Jane Greyn tarinan uudelleenkerronta, kirja siitä mitä todella tapahtui. En ole vähään aikaan nauranut yhtä paljon kirjaa lukiessani, ja vaikka aihe on synkkä (Lady Jane Gray ja hänen puolisonsa teloitettiin vain muutama päivä Janen noustua valtaistuimelle Maria ensimmäisen toimesta), en ole koskaan lukenut mitään niin hauskaa! Välitön suosikki, jonka tämänkin varmasti tulen lukemaan uudelleen.

+ 1, mainitsemisen arvoinen:
Tämä ei ole yksi kirja, vaan pikemminkin yksi kirjailija. Heikkouteni on aina ollut fantasia, ja nykyisin erityisesti YA-fantasia. Sen takia valitsin mainitsemisen arvoiseksi kirjailijan Sarah J. Maasin, joka on kirjoittanut Throne of Glass-sarjan, sekä A Court of Thorns and Roses-sarjan, jotka ovat molemmat suuria suosikkejani. Kaikki hänen kirjoitustavastaan hahmoihin on juuri sitä mitä kirjoissa kaipaan, ja seuraa mielenkiinnolla mitä kaikkea Maas tulekaan tulevaisuudessa julkaisemaan!

Lukemisen formaatti

Pohdinta-sarjan kolmas osa on täällä! Jos otsikko ei jostain syystä ole ilmeinen, tällä kertaa olen päätynyt pohdiskelemaan lukemisen eri formaatteja. Tai ainakin muutamaa niistä.

On hassua, miten monella tavalla voikaan loppujen lopuksi lukea. Ja miten erilaisesti jokainen lukija ajattelee näistä tavoista. Itselleni tuli heti ensimmäisena mieleen kolme tapaa: Fyysiset kirjat, e-kirjat ja äänikirjat. Puhumattakaan siitä, miten monia tapoja löytyy vielä jokaisen kategorian sisältä. Sisältöhän on kaikissa sama, mutta pelkästään tarina ei välttämättä vaikuta, kun valitaan sitä, millä kirja pitäisi lukea.
Koska jokaisella formaatilla on omat hyötynsä ja haittansa, päätin lukijaystävällisyyteen vedoten kirjoittaa mielipiteeni näistä kaikista kolmesta "erikseen".

Kirjakirja:
Viime aikoina ne isommat pokkarit (jumbopokkarit? Se muoto, jossa valtaosa englannin kielisestä kirjallisuudesta Suomessa myydään) on paljastunut lukijaystävällisimmäksi painetun sanan muodoksi. Sivut avautuvat normaalisti, mutta ne eivät paina ihan yhtä paljon kuin kovakantiset kirjat. Oli kyseessä sitten pokkarit, kovakantiset tai niiden hämmentävät välimuodot minulle fyysinen kirja on aina ollut se ensimmäinen vaihtoehto lukemisessa. Mikään ei ole parempaa kuin konkreettisesti nähdä oma etenemisensä, ja ehkä vähän pläräillä etukäteen mitä on luvassa kahdensadan sivun päässä.

Fyysiset kirjat ovat myös kaikista esteettisin vaihtoehto näistä kolmesta. Niitä voi asetella ja pinota miten sattuu, niistä saa parhaimmat Instagram-kuvat, ja kirjahyllyssä ne voi järjestellä lukemattoman monella eri, toinen toistaan silmää mielyttävämällä tavalla. Ja jos nämä ei ole hyviä puoli tarpeekseen, niin fyysinen kirja ei teoriassa vain voi kadota jonkun päivityksen ja teknisen vian vuoksi, se ei vaadi suoranaisesti sähköä, ja niiden hankkiminen kirjastoista on kaikista helpointa näistä kolmesta. Todennäköisesti kirjakirja ei ole ensimmäinen asia mitä laukusta tai kädestä pyritään julkisella paikalla varastamaan.

Mutta kuten sanottu, fyysisillä kirjoillakin on huonot puolensa. Ne painaa aivan tajuttomasti; asia joka konkretisoituu viimeistään sillon, kun niitä pitää alkaa muuttamaan uuteen asuntoon. Ne vievät tilaa repuissa ja laukuissa, ja matkalukemista pitää harkita tarkkaa, sillä kuuden kirjan pakkaaminen lomalle ei ole aina yksinkertaisinta. Ellei jätä jotain muuta pois. Eikä niitä yleensä saa myytyä eteenpäin ja ne keräävät aivan tajuttomasti pölyä.

E-kirja:
Näistä kolmesta oma inhokkini. Toisaalta en ole elämäni aikana montaakaa e-kirjaa lukenut, mutta aiempien kokemusten perusteella, en tulekaan niitä juuri lukemaan. Miksi en pidä e-kirjoista, on ensinnäkin niiden hankaluus (ostaako lukulaite vai tihrustaa kännykällä vai tietokoneella), ja itse iPadillä lukeneena tämä tyyli ei tunnu kovinkaan silmäystävälliseltä. Iltaisin lukiessa silmät menee ristiin rastiin sivuilla, eikä näyttöä saa tarpeeksi hämäräksi, ja yksi väärä hipaisu niin sitä on päätynyt kymmenen sivua taaksepäin. Kuulostan ehkä hieman teknologiavastaiselta, ja itsekin ihmettelen välillä tätä e-kirja vastaisuuttani, ottaen huomioon, että puhelin on periaatteessa käteni jatke nykyään.

Toisaalta, kuten sanottu, olen vasta tässä kuussa uskaltanut antaa e-kirjoille uuden mahdollisuuden, enkä ole kärsinyt ihan niin paljon, kuin mitä annan ymmärtää. Onhan se ihan kätevää, että kokonainen kirja mahtuu iPad minin kokoiseen tilaan, eikä se paina kuin murto-osan siitä mitä normaali kirja painaisi. Jos lukulaite löytyy omasta takaa, e-kirjat saattavat kyllä tulla hieman halvemmiksi, ja ainakin iBooksista näyttäisi löytyvä kiitettävä määrä esimerkiksi klassikoita ilmaiseksi. Eikä kirjat vie asunnosta juurikaan tilaa lukulaitteella. Ja näitä saa nykyään yllättävän paljon lainattua kirjastosta! Mutta vaikka e-kirjat ovat saaneet uuden mahdollisuuden, epäilen vahvasti, etten jatkossakaan tule niitä suuremmin lueskelemaan.

Äänikirja:
Äänikirjat olivat minun viime vuoden kesäromanssini. Pitkä tarina tiiviisti, matkustimme paljon töiden takia, ja huomasin sata kertaa kätevämmäksi kuunnella kirjoja, kuin yrittää kantaa niitä mukana, ja lukea aamuvarhaisella, kun mieluimmin vaan istuskelisi silmät kiinni. Joten päädyin kokeilemaan Audiblen ilmaista kokeilukuukautta, jonka mukana saa yhden ilmaisen äänikirjan. Enkä ole sen jälkeen perunut tilaustani. Äänikirjat ovat siitä hyvä lukemisen muoto, että itse ei kirjan etenemisen eteen tarvitse tehdä muuta, kuin istua kuulokkeet päässä. Sitä varten ei tarvitse erillistä laitetta, vaan niitä pystyy kuuntelemaan esimerkiksi puhelimeen ladattavan sovelluksen kautta. Ja e-kirjojen tapaan, ne ei fyysisesti vie ollenkaan tilaa.

Toisaalta äänikirjoja kuunnellessa ainakin minun on vaikea tehdä mitään, missä pitäisi kirjoittaa tai lukea, koska huomioni karkaa heti pois lukijasta. Tiskaus tai siivoaminen sujuu kuitenkin paremmin kuin hyvin! Äänikirjat ovat yllättävän kalliita, esim. Audiblessa uutuuksista saataa joutua maksamaan 30€, joten itse olen hankkinut kirjani alennuksien aikaan. Toisaalta äänikirjoja saa nykyään kirjastoista (ja niitä löytyy jonkin verran Youtubesta. Tosin yleensä vain hetken aikaa tekijänoikeuskysymysten takia...). On varmasti selvää, että olen hyvin pro-äänikirja ihminen, joten en osaa oikein haukkua niitä :D Täytyy harkita omaa postausta äänikirjoista, sillä asiaa jäi sanomatta vaikka millä mitalla.

* * * * *

Mieltymyksiä ja tapoja lukea on kuitenkin varmasti yhtä paljon kuin on lukijoitakin. Ehkä tämä pohdinta herätti jossain innostuksen tarttua äänikirjoihin, tai antamaan vielä mahdollisuuden e-kirjoille. Kuten todettu, vaikka ennakkoluuloista on vaikea päästä eroon, se on mahdollista, ja mitään ei kannata tuomita ennen kuin asiaa on todella kokeillut :D

Olisi hauska jälleen kerran kuulla teidän mielipiteitä asiasta! Mikä formaatti on teidän suosikkinne? Miksi joku näistä on parempi kuin toinen? Jäikö joku lukutyyli mainitsematta? + Onko kellään ideoita, mitä muuta voisin pohdiskella tulevina kuukausia?

Kirjalliset synnit

Elokuussa julkaisin blogini historian ensimmäinen pohtivan bloggauksen (löytyy täältä). Olin nimennyt sen enteilevästi Pohdintaa N:o 1., ja nyt vihdoin, reilut puoli vuotta myöhemmin sarja saa jatkoa. Mietinnässä on, tulisiko tällaisesta pohtimisesta tapa, kenties kerran kuukaudessa, mutta mitään varmuutta ei vielä ole.
Tässä kuitenkin, pohdintaa osa 2: Kirjalliset synnit!

Viime aikoina olen tarkastellut "kirjatottumuksiani" normaalia kriittisemmin. Kaikki lähti aikalailla siitä, että pitkälti jokaisella tasaisella pinnalla asunnossani on vähintään kolmen kirjan pino. Ei tilanne oikeastaan muuten olisi edes niin paha, jos se muistuttaisi enemmän TÄTÄ, kuin tätä:

Vuoden alusta saakka aihetta pyöriteltyäni päätin nyt kirjatulvan inspiroimana listata muitakin kirjallisia syntejäni. Sellaisia, jotka ovat varmasti enemmän tai vähemmän samaistuttavia myös muiden lukijoiden parissa. Ja niitähän tosiaan alkoi löytyäkin. Intertekstuaalisuuden nimissä pitäydyn kuitenkin seitsemässä kaikista suurimmassa kirjallisassa synnissäni.

1. Ostan liikaa kirjoja

Eikö me kaikki. Kun lukemattomien kirjojen pino ei ole kutistunut enää moneen vuoteen, on syytä hetkeksi istua arvioimaan viimeisimpien kirjahankintojen tarpeellisuutta. Ja ehkä pohtimaan sitä, kuka joutuu joskus hamassa tulevaisuudessa mahdollisesti muuttamaan kaikki ne sivut asunnosta toiseen. Mutta edes se ei yleensä estä eksymästä nettikirjakauppaan, ja kenties klikkaamaan muutaman kevään uutuuden ostoskoriin. Koska itselläni odottaa jo seuraavat neljä kirjaa tilaamistaan, ei tämä itsetutkiskelu oikeastaan mitään lopulta hyödyttänyt.

2. Pidän harvoin klassikoista

Klassikko. Sana, joka kertoo siitä, että valtaosa on pitänyt siitä kirjasta. Kriitikoiden ylistämää tekstiä, johon viittaaminen varmasti nostaa äidinkielen yo-kokeessa pisteitä. Kukapa ei rakastasi järkälemäisiä kuvauksia yläluokan elämästä Napoleonin sotien aikaan, surullisia loppuja ja onnettomia ihmiskohtaloita.
         En minä. Mutta kun niin moni muu pitää. Välillä tuntuukin, ettei lukijana ole ymmärtänyt täysin kirjallisuuden hienoutta, kun Muodonmuutos jää sadatta kertaa kesken, eikä Hemingwayn kirjoitustyyli saa aikaan ihailevaa huokausta. Ehkä joku päivä vielä...

3. Alotan liikaa kirjoja yhellä kertaa

Mikään ei ole parempaa, kuin 15 keskeneräistä kirjaa yhdellä kertaa. Jostain syystä, kirjojen lopettaminen on niin paljon vaikeampaa, kuin niiden aloittaminen. Joskus ei ole oikealla tuulella sille kirjalle, mitä parhaillaan lukee, minkä takia on parempi vain aloittaa uusi. Sitten sekään ei oikein iske, ja sitä huomaa vaeltavansa kirjahyllyn ääreen jälleen kerran. Pahimpina lukujumi aikoina tämä toistuu niin usein, että pinosta tulee valtava. Tarpeeksi odoteltuaan, ne ensimmäiset puoleen väliin luetut kirjat eivät sitten enää kiinnostakaan. Kirjanmerkki pois, ja palataan asiaan.




4. En koskaan lue sarjoja loppuun

Liian monta keskeneräistä kirjaakin pahempi tapa minulla on sarjojen kesken jättäminen. Ei edes sen takia, että sarja ei kiinnostaisi, vaan ihan vaan sen takia, että kahden osan välillä lukee ihan eri tyyppisen kirjan, sitten toisen, ja hiljalleen harhautuu kauemmas ja kauemmas siitä sarjasta jota alunperin luki. Viimeisen muutaman vuoden aikana, en ole saanut luettua kuin kolme sarjaa loppuun. Kolme.
          Vähän hävettää, mutta otin havainnollistavan kuvan siitä, miten monta sarjaa odottaa vielä lopetustaan. Tässä kohtaa täytyy ottaa huomioon lieventävät asianhaarat; kaikkia en tule koskaan lukemaankaan loppuun, ja joistain ei ole vielä seuraavaa osaa julkaistu.

5. Säästelen kirjoja liian pitkään lukemattomina

Tämä on seurausta oikeastaan kaikista edellisistä synneistäni. Kun luen arvostelun tai hehkutuksen kirjasta, josta tosiaan voisin pitää, aika usein hankin sen käsiini. Sitten alan miettimään, ettei nyt ole juuri oikea aika lukea sitä kirjaa. Minkä seurauksena viivyttelen sen lukemista, kunnes a) kiinnostukseni katoaa, tai b) tarina ei ole enää relevantti oikeastaan millään mittapuulla. Tämän seurauksena päädyn lukemaan paljon kirjoja, joiden genre oli muodissa kolme vuotta sitten, eikä kukaan varmasti enää halua kuulla niistä mitään. Tai sitten se superhyvä kirja paljastuukin pettymykseksi, josta olisin luultavasti pitänyt paljon enemmän silloin, kun alunperin sen hankinkin.

6. Koirankorvat

Älkää heittäkö millään! Varmaan jokaisen kirjarakastajan suurin deal breaker, pet peeve, turn off. Sivujen kulmien taittaminen. Ja ihan totta, niin se on minunkin. Tai oli. Pitkään. Katsoin pahalla jokaista taitettu kulmaa, ja saatoin joskus katsoa paheksuen jos joku jäi kiinni itseteossa. Mutta hiljalleen huomasin itsekin tekeväni sitä. Aluksi ihan varovaisesti, siten, että suurta vahinkoa ei tapahdu. Sitten tilanne vain alkoi eskaloitumaan, ja nykyään paras tapa merkata tärkeä kohta on kääntää sivun kulma. En käytä tätä edes kirjanmerkkinä, vaan muistutuksena kohdasta johon haluan palata. Pahoittelen kaikkien tekojeni puolesta, mutta en aio lopettaa. 

                                  

7. Olen koukussa juonipaljastuksiin

Jokainen, joka on seurannut minua joko blogin kautta tai somessa, on varmasti jo huomannut, että en kaihda juonipaljastuksia. Lukiossa kaikki varmaan vihasi minua, kun Game of Thronesin kolmannen kauden alussa ilmoitin tietäväni mitä sarjassa tulee tapahtumaan. En voi katsoa elokuvaa, ellen edes vähän tiedä mitä tapahtuu. Ja kirjojen kohdalla päädyn viimeistään sivun sata kohdalla silmäilemään viimeiset viisikymmentä sivua läpi. Haluan olla henkisesti valmis menettämään jälleen yhden suosikkihahmoistani. Toisaalta, aika ajoin tämä tapa tappaa kaiken innostuksen jatkaa eteenpäin. Minulla on edelleen yksi tv-sarja kesken, koska kuulin että sarja loppuu päähenkilön kuolemaan. Parempi elää ajatuksessa, ettei se koskaan tapahtunutkaan, kun itse en kokenut sitä.

Onko samoja syntejä muillakin? Ja jäikö joku keskeinen kirjallinen synti kenties mainitsematta?

Nuorten aikuisten kirjallisuudesta

Tänään piti olla kirja-arvio päivä. Sain kuitenkin koottua ajatukseni viimeinkin, ja seuraavaksi luvassa on pitkähkön puoleinen pohdintaa, joka on vellonut päässäni pitkän aikaa. En voinut enää vältellä tätä aihetta, joten nyt on aika niin sanotusti nostaa kissa pöydälle. Postauksen yleissävy on suhteellisen negatiivinen, ja olen pituuden vuoksi jättänyt suuren osan positiivisista asioista jollekin toiselle kerralle. 

Kuten viime aikoina on ollut havaittavissa, minulla on ollut luettavana lähinnä nuortenkirjallisuutta, jota itse kutsun mieluummin nuorten aikuisten kirjallisuudeksi. Raja on yllättävän häälyvä, sillä osa kirjoista on ehdottomasti nuoremmankin yleisön luettavissa, kun toiset taas ovat ilmiselvästi suunnattu lähempänä täysi-ikäisyyttä oleville lukijoille. Tartun uudelleen ja uudelleen tähän niin sanottuun YA-kirjallisuuteen pääasiassa muutamasta syystä:

1) Koen edelleen kuuluvani niiden kohdeyleisöön, vaikka täytän kaksikymmentä tänä syksynä,
2) Haluan lukea ennen kaikkea viihdyttäviä kirjoja. Fantasiaa, hömppäromantiikkaa, noin saman ikäisten kasvutarinoita, maailman pelastamista, dystopioita.
3) Ylempää kohtaa sivuten, valtaosa aikuisten kirjallisuudesta käsittelee parisuhteita, arkielämää, ongelmia, perheitä. Kaikkea sellaista, mihin en juuri pysty samaistumaan. Eikä kukaan kirjoita "aikuistenkirjaa", jossa päähenkilön on ennustettu pelastavan maailma ja löytämään sielunkumppaninsa. Paitsi ehkä jossain nuortenkirjallisuutta parodioivassa teoksessa. Koska en juurikaan perusta dekkareista, en koe aikuisille suunnattujen kirjojen vastaavan sitä, mitä haluaisin lukea.

Samalla nuorten aikuisten kirjallisuudesta on maailmalla tullut yhä suositumpaa ja suositumpaa. Ei ole enää noloa olla kolmekymmentä, ja lukea YA-kirjallisuutta. Jos minulta kysytään, genre on sopiva välimaasto nuortenkirjallisuuden ja aikuisten kirjallisuuden välissä, kirjallisuutta meille väliinputoaja ikäisille parikymppisille, jotka vasta aloittelevat elämäänsä isojen ihmisten maailmassa.
             Esimerkiksi Kody Keplingerin kirjoittama DUFF käsittelee perinteisen high school romantiikan lisäksi alkoholismia, avioeroa, sosiaalisia paineita ja itsensä hyväksymistä. Kirja on hauska, suloinen, romanttinen ja viihdyttävä. Se ei jää mieleen raastavana kuvauksena alkoholismista ja perheen hajoamisesta. Samaistuttavuus, juoneen keskittyminen, vauhdikkuus ja ei-arkisuus ovat nuorten aikuisten kirjojen suola. (bustle.com nimisellä sivustolla on listaus 11 Reasons Why Young Adult Fiction is Even Better When You Read It As An Adult. Ja allekirjoitan ehdottomasti jokaisen kohdan, joten en ala niitä sen tarkemmin tässä erittelemään.)

Joko Suomessa tätä ei olla vielä tajuttu, tai olen erittäin yksin ajatuksieni kanssa. Pikaisella googlaamisella yksi suomenkielinen kirjakauppa netissä tarjoaa selkeästi oman kategorian nuorten aikuisten kirjoille. Kaikkia muita vaivaa sama ongelma, joka on esitelty tässä taiteellista silmää ja tieteellisiä menetelmiä hyödyntäen toteutetussa kuvassa.

Adlibriksen näyttökuva on otettu kategorian Nuorten kirjat, yli 12-vuotiaille ja nuorille aikuisille. Ja Suomalaisen kirjakaupan kategoriasta lasten- ja nuortenkirjat. Trendi jatkuu myös fyysisissä kirjakaupoissa, kuten esimerkiksi Akateemisessa.

Ongelmana on se, että yläasteikäisten kirjoilla, ja nuorten aikuistenkirjoilla ajatellaan olevan sama kohdeyleisö.
       Nettikauppojen nuortenkirjatarjonnasta 52 kirjasta 18 oli sellaisia, jossa päähenkilö ei ollut alle 15-vuotias, tai ne yleisesti mielletään nuorten aikuisten kirjoiksi (miinus muutama klassikkosarjakuva, jotka ovat aikuistenkin suosiossa.)
       Kirjojen valikoima on varhaisteineille paljon laajempi, kuin meille kolmatta vuosikymmentään aloitteleville. Lukijana tuntuu välillä hieman masentavalta, että oman ikäisille suunnatut teokset ovat luokiteltu samaan kategoriaan "Jesse matkakoiran" ja "Miisa jääprinsessan" kanssa. Asiaa voisi ajatella siten, että Twilight olisi samassa hyllyssä Enni Mustosen "Ruokarouvan" kanssa. 

       Ja sama ongelma toistuu myös tämän syksyn uutuuskirja katalogeissa. Selasin muutaman isomman kustantajan katalogeja läpi, eikä muutosta ole juuri havaittavissa yllä oleviin havainne kuviin. Paitsi, että tänä syksynä suosittua YA-kirjallisuutta ei ole käännetty suomeksi juuri lainkaan.

Aloin pohtia, että tukeeko tämä myöskään sitä tavoitetta, että nuorten pitäisi lukea enemmän? Jos itse olisi vähän, tai en ollenkaan lukeva nuori, kääntyisin välittömästi kirjahyllyltä pois nähdessäni valtaosan kirjoista olevan esiteineille tarkoitettuja. Ei se auttaisi, että joukossa olisi pari kolme yli 15-vuotiaillekin suunnattua kirjaa. Vaikka lukuharrastuksen perusta syntyy jo ala-asteaikoina, se voi ihan hyvin kuihtua tarjonnan puutteen vuoksi. Nuorten aikuisten kirjat voisivat olla (heitetään tähän tämän hetken muotisana) matalan kynnyksen kirjoja, joiden kautta on helpompi siirtyä "haastavampaan" kirjallisuuteen ja vanhemmille lukijoille tarkoitettuihin teoksiin. Jos nuoria vain ohjattaisiin enemmän niiden pariin.

Jos tämä teksti joskus päätyy alalla vaikuttavien silmien eteen, toivoisinkin, että meitä nuoria aikuisia huomioitaisiin enemmän. Oma pienen pieni osasto kirjakaupassa, muutama suomennettu kirja enemmän. Mitä tahansa. Laillisesti aikuinen ei ole = "haluan lukea nelikymppisen naisen parisuhdekriisistä" tai "12-vuotiaasta jota kiusataan yläasteella." Jos tuntuu, että on vaikea löytää niitä oikeita kirjoja, niin kysykää apua nuoriksi aikuisiksi laskettavilta lukijoilta. Meitä varmasti löytyy, jotka mielellään auttaisivat.

(Positiivisena loppuhuomiona on kuitenkin nostettava mm. sellaiset suomalaiset kirjailijat kuten Salla Simukka ja Elina Rouhiainen, jotka ovat omalta osaltaneet edistäneet nuorten aikuisten kirjojen lisääntymistä Suomessa.)