lauantai 30. syyskuuta 2017

Syyskuun luetut & lokakuun suunnitelmat

(Menneen kuukauden kaksi rakkautta, Lushin Refresher-suihkujelly ja uudet kuulokkeet, kun vanhat siirtyivät ajasta ikuisuuteen)
Tätä postausta kirjoitan syysflunssan kourissa sängyn pohjalla, mutta ainakin on tehokasta työskentely aikaa, kun ei uskalla lähteä ulos juoksentelemaan!

Kaksi postausta koko kuukauden aikana. Se on jo ihailtavan vähän. Syyskuu on tuntunut ikuisuudelta, ja paljon on ehtinyt tapahtua ensimmäisen kolmen yliopistoviikon aikana. Eikä siihen ole sisältynyt kovinkaan paljon lukemista. Normaalisti on kiva kertoa vähän kuulumisia ennen koontia, mutta tällä kertaa niitä ei hirveästi ole. Ellei jotakuta kiinnosta kieliopinnot tai fuksiaisten tapahtumat. Siinä tapauksessa voin palata niihin kommenteissa :D

Kuten kuvasta näkyy, syyskuu oli äänikirjojen hallitsema kuukausi. Aloitin kyllä kiitettävän määrän ihan fyysisiä kirjoja, mutta tuolla ne edelleen odottavat loppuun lukemista. Viime viikon Superlukumaraton osui sopivaan saumaan, ja sain vähän lukuinspiraatiota.

Syyskuun luetut ovat:
A Map for Wrecked Girls, Jessica Taylor
A New Model, Ashley Graham
Dorothy Must Die, Danielle Paige
Liberty, Andrea Portes & Joel Silverman
Diplomatic Immunity, Brodi Ashton
Is Everyone Hanging Out Without Me?, Mindy Kaling

Positiivista on, että Goodreadsin lukutavoite (75 kirjaa vuoden aikana) lähestyy yllättävän nopeaan tahtiin, ja voi olla, että ehdin sitä vielä tänä vuonna korottamaankin. Jo toisen kerran!
Postauksia kirjoista on vielä kesältäkin paljon roikkumassa, ja olen yrittänyt koota miniarvioita kirjoista, joista ei ole paljon sanottavaa, jotta mahdollisimman moni lukukokemus kuitenkin tulisi blogissa kuulluksi. Tätä postaustahtia tämän kuun kirjoista voi olettaa arvioita ehkä marraskuun loppupuolella :D (tai sitten otan itsenäni niskasta kiinni, ja kirin lokakuun aikana tämän syyskuun hiljaisuuden umpeen)

Lokakuun suunnitelmat ovat hieman auki vielä. Niin elämässä kuin lukemisessakin. Audiblessa odottaa ainakin The Man Who Mistook His Wife for a Hat (Oliver Sacks), The Bone Season (Samantha Shannon), Yes Please (Amy Poehler), It's Not Me, It's You! (Stephanie Kate Strohm), Soldier Dogs (Maria Goodavage) ja Lion (Saroo Brierley & Larry Buttrose). Ja näiden lisäksihän on tietenkin noin sata oman hyllyn kirjaa sekä BookBeatin houkutteleva tarjonta. Eli luettavaa kyllä olisi.

Reilu viikon päässä odottaa töiden alkaminen (Kyllä! Sain töitä!), ja siitä muutama viikko eteenpäin, niin onkin vihdoin kirjamessujen aika. Tosin luultavasti en pääse kuin lauantaina paikalle, mutta siitä huolimatta toivottavasti mahdollisimman moneen ehtisi törmätä :) Nyt täytyy palata Instagram-kuvien pariin, koska tämä syyskuun velvollisuuksien laiminlyönti ei ole jäänyt ainoastaan blogin puolelle....

2 kommenttia:

  1. Velvollisuuksien laiminlyönti on parasta mitä on :--D ;-* Onneks olkoon työpaikasta, toivottavasti ehdit myös lepäämään syksyllä, varsinkin tuon flunssasi pois! Kirjamessulauantaina täytyy kyllä taas treffailla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on xD sitä vaan siirtää aina vähän, ja sitten siitä vähästä tulee kuukausi. Oho. No, nyt on aika ryhdistäytyä.
      Oon niin innoissani tästä työtä, että ei varmasti haittaa! Vähän hektistä tulossa, mutta eiköhän tästä selviä. Kunhan vaan tervehtyis ensin.
      Joo, ehdottomasti Kirjamessuilla nähdään<3

      Poista