sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Superlukumaraton 1/4

Carry on Reading-blogin Henna ja Hogwarts Library-blogin Lotta pistivät pystyyn tälle syksylle superlukumaratonin, johon kuuluu neljä viikonloppua seuraavan neljän kuukauden aikana. Innoissani ilmoittauduin jo pitkän aikaa sitten mukaan, mutten tietenkään tarkkemin katsellut kalenteriani ja tämä ensimmäinen maraton kerta osui juuri sopivasti syyskuun kiireisimmälle viikonlopulle. Sen takia aloitan oman luku-urakkani hyvin spontaanisti viime tipassa, kun vihdoinkin pääsin Helsingistä takaisin Jyväskylään hiljentymään omaan rauhaani. 
Eli lukemisen aloitan 22:30, ja päätän huomenna 25.9. klo 22:30. Kesän kehnon lukumaraton menestyksen takia en aseta kovinkaan korkeita tavoitteita vielä tälle kerralle (ja olen huomenna koulussa 12-18 joten...), mutta jos saisin edes yhden kirjan luettua, olisin tyytyväinen! Etemistäni voi seurata joko täällä blogin puolella, tai sitten Twitterissä: @Sivujenvalissa


24.9., klo 22:30
Toiminnan täyteisen viikonlopun jälkeen on hyvä aika suoristaa jalat omassa sängyssä, ja keskittyä hetken aikaa lukemiseen. Illan teema on itsensä hemmottelu ja menneistä päivistä palautuminen. Luvassa on siis kasvonaamiota (Lushin Mask of Magnaminty on ikuinen suosikkini!), laventeliöljyä tuomaan tuoksua ja iltapalaksi matchaa sekä soijapapuja. Lukumaratonin aloitan koomikko Aziz Ansarin kirjalla Modern Romance: An Investigation, jonka kansi vei sydämeni mukanaan viime syksyn kirjamessuilla. Katsotaan mihin suuntaan maratonini tästä nyt lähtee :D

25.9., klo 13:50
Eilen illalla sain luettua Modern Romance kirjaa 70 sivua, ja tänä aamuna on tullut kuunneltua äänikirjaa A Map for Wrecked Girls (Jessica Taylor) noin tunnin ja 40 minuuttia. Luentoja olisi vielä neljä tuntia jäljellä, mutta voi olla, että maratonin vuoksi otan yhden poissaolon ja jätän menemättä viimeiselle.

25.9., klo 22:38
Päivittely on jäänyt vähän vähemmälle, mutta nyt kun maratoni vihdoin on saatu päätökseen, olen yllättävän tyytyväinen tulokseen. Vaikka Modern Romance jäi paljon kesken (luettuja sivuja kertyi vain 90), niin sain kuitenkin yhden kokonaisen kirjan luettua, kun kuuntelin päivän aikana A Map for Wrecked Girlsin loppuun! Yhteensä siitä tuli siis n. 10 tuntia äänikirjaa kuunneltua, ja sivumäärään lisättyä lopullinen tulos on:

Yksi luettu kirja (A Map for Wrecked Girls, Jessica Taylor), yksi aloitettu (Modern Romance, Aziz Ansari)
90 sivua + 10h 4min äänikirjaa

Tästä on hyvä jatkaa ensi kuun lukumaratoniin, ehkä hieman paremmalla onnella!

4 kommenttia:

  1. Jeee ihanaa, että lähdit mukaan!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä täyty, vaikka aika välttävä suoritus siitä lopulta tuli 😅

      Poista
  2. Jee, joku muukin myöhäsenä mukana :D Me alotettiin klo 21.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, joku muukin 😂 Melkein kaikki muut lopetteli jo, kun ite oli silleen: "Nyt on hyvä aika alottaa!"

      Poista