Näin on myös M-E Girardin kirjassa Girl Mans Up, jonka päähenkilö Pen on latina ja butch. Sellainen päähenkilö, josta en ole lukenut koskaan aiemmin. Joten lähdin kuuntelemaan tätä kiinnostuneena.
Koska en nauti liikaa kirjojen haukkumisesta haluan aloittaa sanomalla, mitä hyvää tässä kirjassa on.
Girl Mans Up on omaperäinen ja uusi tuulahdus YA-kirjallisuudessa, ja siinä määrin ymmärrän, että se on saanut noin neljä tähteä Goodreadsissa. Butch-naiset eivät ole juurikaan edustettu ryhmä missään kirjallisuuden lajissa, puhumattakaan nuorten aikuisten kirjoissa. Penin hahmokehitystä on mielenkiintoista seurata, ja olin kaikesta huolimatta utelias kuulemaan mihin hänen tarinansa päättyisi.
Lisäksi Penin ja hänen veljensä suhde on pääasiassa mukavaa luettavaa. Elän hyvin kirjoitetuille perhe- ja sisarussuhteille kirjoissa. Välillä tuntuu, että yksi yleisimmistä konflikteista on huono perhe, tai poissa olevat vanhemmat. Joten hyvä sisarussuhde piristävää luettavaa.
Ja mukavaa vaihtelua tässä kirjassa on, että suurin osa kirjan henkilöistä on lukioikäisiä, mutta perinteisiä lukiokliseitä ei tässä kirjassa juuri ole. Ei mean girl-hahmoa, ei aivottomia urheilijoita eikä pakotetuilta tuntuvia klikkejä. Girl Mans Up keskittyy pääasiassa vapaa-ajan tapahtumiin, tosin koulun käytävilläkin muutaman kerran käydään.
Nämä hyvät asiat eivät kuitenkaan tasapainota tarpeeksi kaikkia ongelmallisia asioita, joita tässä kirjassa on.
Nämä asiat yllättivät minut todella. Koska kun alotin äänikirjan, oletin lukevani feministisen kirjan. Ei tietenkää kannata olettaa, että jokainen vähemmistöjä käsittelevä kirja olisi feministinen, mutta toivoin sitä niin paljon. Ja mikä tilanne tässä olisikaan ollut kirjoittaa sellainen.
Niin ei kuitenkaan tapahtunut.
Sen sijaan sain neljä suurta ongelmaa, jotka melkein saivat minut lopettamaan tämän kirjan kesken.
Ensinnäkin. Penin kielen käyttö, ja suhtautuminen tiettyihin asioihin.
Läpi koko kirjan, Pen käyttää sellaisia sanoja kuin pussy, homo ja girl negatiivisenä asiana. Ja hän suhtautuu hyvin alentuvasti kaikeen naiselliseen ja tyttömäiseen. Huomasin turhautuvani siitä, miten paljon koko kirjaa leimaa kaiken feminiinisen väheksyminen ja kritisoiminen. En muista sanotaanko sitä kirjassa suoraa, mutta taustalla häilyy koko ajan sellainen "mä en oo/sä et oo niin kun muut tytöt"-fiilis.
Ehkä kyseessä on Penin kasvukivut oman identiteettinsä kanssa, mutta teema ei muutu. Olisin ymmärtänyt sitä niin paljon paremmin, jos se kuuluisi osaksi hänen hahmokehitystään, mutta nyt se on tuntuu ainoastaan turhalta tehokeinolta. Varsinkin, kun yksi kirjan tag linessä mainituista sanoista on Tender. Siltä ei kyllä oikein tuntunut.
Penin suhde hänen vanhempiinsa ei ole kovin hyvä, ja hänen vanhempansa ovat suoraa sanottuna kamalia Penille. Läpi koko kirjan. Samaan tapaan edellisen ongelmallisen kohdan kanssa, tämä tuntuu turhalta tehokeinolta, jolle ei ole lopulta mitään syytä. Ymmärrän, että suvaitsevaisemattomat, konservatiiviset vanhemmat ovat todellinen ongelma, mutta välillä kaipaisi Love Simon-tyyppisiä tukevia ja ymmärtäväisiä vanhempia. Varsinkin, kun Girl Mans Up on muutenkin täynnä tuomitsevia ja ymmärtämättömiä hahmoja.
Tähän huonoon suhteeseen vanhempien kanssa liittyy hieman myös kolmas ongelmani. Kirjassa hahmokehitystä ei juuri tapahdu, ja jos tapahtuu, muutos ei ole kovinkaan suurta. Pen on hyvin samanlainen kuin kirjan alussa, hänen ystävänsä, veljensä ja perheensä myös. Ihmissuhteet eivät tunnu kasvattavan Penia ollenkaan, erityisesti hänen asenteensa ei muutu. Ainakaan parempaan.
Viimeinen, ja suurin ongelmani Girl Mans Up:in kanssa on kuitenkin sen suhtautuminen seksuaaliseen väkivaltaan. Kirjassa on kohtaus, joka on kaikilla mittareilla vähintään seksuaalista ahdistelua. Ja ongelmahan ei ole missään tapauksessa itse kohtauksessa. Vaan siinä, ettei kirjailija käsittele sitä enää sen jälkeen millään tavalla. Sitä ei mainita. Se ei vaikuta mihinkään, ei hahmojen välisiin kanssa käymisiin. Teosta ei tule seurauksia, tekijälle tai uhrille. Sen takia tapaus ainoastaan turhauttaa.
Kauneinta mitä tästä kirjasta voin sanoa, on se, että siinä on potenttiaalia. Yksi kriittinen lukija olisi voinut osoittaa nämä ongelmakohdat jo käsikirjoitusvaiheessa, ja lukukokemuksesta olisi tullut sata kertaa parempi. Huomaan edelleenkin ärsyyntyväni ajatellessani tätä kirjaa, ehkä sen takia, että olisin voinut käyttää aikani paljon paremman kirjan lukemiseen :D
En välttämättä voi suositella tätä kirjaa oikeastaan kenellekään. Ehkä huonona esimerkkinä? Toisaalta suosittelen kuitenkin aina oman mielipiteen muodostamista, joten jos uskaltaa, kannattaa antaa tälle kirjalle mahdollisuus? Saattaahan joku löytää siitä ihan toisenlaisen ulottuvuuden.
