Veronica Roth: Viillot

Cassandra Clare ja Veronica Roth olivat lukioaikana suosikkikirjailijoitani. Ahmin melkein koko Mortal Instruments-sarjan viikossa, ja Outolintuni on niin nuhjaantuneen näköinen nykyään, etten voi olla rakastamatta sitä. Joten miksi en olisi ollut innoissani, kun kuulin, että Roth on kirjoittanut uuden kirjan, ja että se suomennetaankin!

* * * * * 

Cyra on Shotetia hallitsevan julman tyrannin sisar. Hänellä on erityinen kyky, lahja joka tuottaa hänelle kipua, mutta antaa myös pelottavan voiman – ja hänen veljensä käyttää sitä häikäilemättä hyväkseen. 
Akos veljineen kaapataan Shotetiin rauhaa rakastavasta Thuvesta. Myös Akosilla on erikoinen lahja. Kun hänen ja Cyran kohtalot risteävät, heillä on vain kaksi vaihtoehtoa: auttaa toisiaan tai tuhota toisensa. 

* * * * *

Siinä missä Outolintu on meidän maailmaamme sijoittuva dystopia, Viillot on täysin vieraaseen galaksiin sijoittuva fantasia. Viimeaikaisista uutuuksista se muistuttaa yllättävän paljonkin muutamaa eri kirjaa. Itse näin Viillot tavallaan sekoituksena Victoria Aveyardin Punaista kuningatarta sekä Sabaa Tahirin An Ember in the Ashesia. Vilahtipa mielessäni myös Veronica Rossin Halki ikiyön. Ilokseni voin todeta kuitenkin, että nämä kaikki kirjat erottavat toisistaan, ja Viillot esiintyy ehdottomasti omaksi edukseen vertaistensa joukossa. 

Kirjan sisäsivulta löytyy piirrett kartta galaksista, johon tapahtumat sijoittuvat. Kartat kirjoissa toimivat joka kerta niin hyvin. Kuten tälläkin kerralla. Koska maailman rakentaminen jäi ehkä vähän alkutekijöihin ja pintapuoliseksi kirjassa, kartta auttoi edes vähän ymmärtämään miten asiat maantieteellisesti toimivat. Tosin on harmillista, että ensimmäinen osa ei tarjonnut kaikkiin kysymyksiin vastauksia, mitä maailman järjestykseen tulee. Silti, Roth on onnistunut luomaan kiinnostavan maailman, jossa on monta erilaista kulttuuria. Perinteiden, omien kielien ja uskomusten vuoksi Viillot vaikuttaa hiotulta kokonaisuudelta, ja ilahduttaa lukijaa, kun kansat eivät mene helposti sekaisin. 

 Yllätyin positiivisessa mielessä myös kirjan hahmojen monipuolisuudesta. Pidin molemmista päähenkilöistä, vaikka muutamiin YA-kliseeseen tässäkin kirjassa langettiin. Ehkä eniten tällainen on päähenkiönainen Cyra, joka on ehkä hieman geneerinen soturityttö, joka ei turhaa tunteile ja on väärinymmärretty ja hyväksikäytetty hahmo, joka ei tarvitse ketään selvitäkseen. Kuten sanottu, pidin hänestä hahmona kuitenkin, joten lukuun ottamatta näitä hieman kuluneita ominaisuuksia Cyrakin olisi todella hyvä hahmo. Päähenkilömies Akos sen sijaan ilahdutti erilaisuudellaan. Hän on kotoisin Thuvesta, ja selvästi Cyraa herkempi hahmo, mitä YA-miehet eivät välttämättä kovin usein ole. Mutta hauskaa, että sukupuoliroolit ovat tavallaan vaihtuneet tässä kirjassa! Vierastin vähän ajatusta kirjan romanssista, koska se tuntui jossain määrin pakotetulta, ja kaiken päähenkilöiden kohtaaman kurjuuden jälkeen ystävyys olisi voinut toimia paljon paremmin.

Kirjassa on myös muutama muu elementti, jotka eivät enää jaksa oikein innostaa. Ensimmäisenä näistä on viime aikoina enemmän ja enemmän pakolliseksi muodostunut kirjan pahikseksi päätyvä sisarus, joka ei välttämättä olekaan päähenkilön biologinen sukulainen. Tätä on ollut lukemissani kirjoissa epänormaalin paljon, ja alan nyt jo kyllästyä siihen, vaikka hahmo olisi muuten miten hyvin kirjoitettu tahansa. Eikö kellään enää ole normaaleja sisaruksia? Toinen on tämä scifi fantasia genre, jossa on avaruusseikkailua ja modernia maailmaa, mutta se ei sijoitukaan meidän maailmaan. Koska scifi ei ole muutenkaan suosikkini, sen yhdistäminen fantasiaan ei vaan toimi. Ja kolmantena on ainaiset kapinat ja vallankumoukset. Tai niiden suunnittelu. Eikö konfliktiksi keksitä enää mitään muuta? 

En voi olla mainitsematta kirjan kantta, joka on jotenkin erityisen silmää miellyttävä. Kävin ihastelemassa myös englanninkielistä versiota, joka on vielä asteen "kalliimman" näköinen, kuin suomennoksen. Johtunee kansipapereista, ja kohokirjaimista. Ja pidin jostain syystä paljon kirjan nimestä niin suomeksi kuin englanniksikin. Viilloilla on erityinen merkitys Cyran Shotetista tulevan kansan keskuudessa, missä viillot ihossa kuvastaa jokainen tapettua henkilöä. 

 Viillot on ehdottomasti viihdyttävä ja mukaansa tempaava YA-sarjan aloitus. Se on vauhdikas ja hyvin rakennettu kokonaisuus, jota oli vaikea laskea käsistään, kun vauhtiin pääsi. Kahden kertojan välillä tasapainotteleminen onnistuu pääasiassa hyvin, vaikka olisin kaivannut hieman enemmän Akoksen näkökulmaa kirjan tapahtumiin. Viillot sytytti halun lukea Outolinnun uudelleen, jotta näkisi onko Veronica Roth kehittynyt kirjoittajana. Vaikken jäänyt välttämättä kaipaamaan sarjan jatko-osaa, mutta luultavasti jos muuta lukemista en keksi, niin miksipä ei. 

* * * * *

XXXX
Carve the Mark
HarperCollins (suom. Otava) 
2016 (suom. 2017) 
Kustantajalta 
Suomeksi 
Sivuja 428 
Kuva minä, Lainaus RisingShadow

Holly Bourne: Oonko ihan normaali?

Ottaen huomioon, miten paljon pidin tästä kirjasta, tätä bloggausta on kyllä saanut odottaa. Oonko ihan normaali on pyörinyt päässäni useaan otteeseen ihan yllättäenkin. Kuulin siitä alkukeväästä paljon hyvää ympäri kirjablogeja, joten päätin itekin tarttua tähän kirjasarjan aloitusosaan.

* * * * *

16-vuotias Evie haluaa olla ennen kaikkea normaali. Hukattuaan kolme vuotta elämästään taisteluun pakko-oireista häiriötä (OCD) vastaan hän lopettelee lääkitystään ja aloittaa uuden koulun, jossa häntä ei tunneta ”tyttönä joka sekosi”.

Kuten kaikki muutkin, Evie juhlii, saa uusia ystäviä ja uskaltautuu deittailun saloihin. Epäterve suhde ajaa häntä kuitenkin takaisin ahdistuksen ja pakkomielteiden maailmaan. Mutta kuinka Evien uudet ystävät, taiteellinen Amber ja räväkkä Lottie, voisivat auttaa, kun hän ei suostu kertomaan ongelmistaan kenellekään?

* * * * *

En tiedä voiko kirjaa kuvata sanalla raikas, mutta sitä Oonko ihan normaali kuitenkin on. Uskallan sanoa itseäni jo jossain määrin kokeneeksi nuorten kirjallisuuden lukijaksi, ja uskallan myös väittää, että Oonko ihan normaali on jotain ihan erilaista. Tällä en välttämättä tarkoita, että se on tajunnanräjäyttävä tulevaisuuden klassikko (tosin sen pitäisi olla), mutta siinä on niin paljon kaikkea sellaista, mitä nuorten kirjoissa on harvoin.

Oonko ihan normaalin keskeisimmäksi teemoiksi nousevat ystävyyssuhteet, sekä mielenterveysongelmat. Ei kuulosta kovin uniikilta eihän?
Mutta Holly Bourke on kirjoittanut niistä aivan uudella tavalla. MIelenterveysongelmista kärsivä Evie ei ole masentunut tai anoreksinen, hän ei murhaa ketään skitsofrenian tai psykoosin nimissä, vaan on OCD:stä parantuvat teini, joka haluaa elää normaalia elämää. Normaalisti mielenterveysongelmia kuvataan kirjoissa pitkälti masennuksen, anoreksian tai harhojen kautta, joka luo melkein väistämättä synkän tunnelman heti alkuunsa. Kaikki tuntuu menetetyltä, ja oman mielen koukerot painavat syvälle maan sisään. Evien kamppailu kohti normaaliuutta on paikoitellen raastavaa, mutta myös täynnä onnellisia hetkiä ja uusia kokemuksia sekä toivoa.

Ystävyys ohittaa Oonko ihan normaalissa sen perinteisen rakkaustarinan. Evie löytää kirjan alussa uudet ystävänsä Amberin ja Lottien, ja kirjan edetessä he julistautuvat ylpeinä vanhoiksi piioiksi, ja omien sanojensa mukaan valtaavat termin positiiviseen käyttöön. Oonko ihan normaali on ehdottomasti feministinen kirja, ei ainoastaan Vanhojen piikojen feminististen kokousten takia, vaan myös siksi, että siinä keskitytään juuri tyttöjen väliseen ystävyyteen. Niin monessa suositussa nuorille ja tytöille suunnatussa kirjassa naispuolinen päähenkilö on vailla naispuolisia ystäviä. Mutta tästä kirjasta niitä löytyy. Kuten myös tyttöjen välistä solidaarisuutta, ja feministisiä huomioita yhteiskunnasta.

Huomasin ärsyyntyväni paikoitellen Evien käytöksestä, kuinka hän oikeutti niin monta asiaa normaaliuuden tavoittelulla, tai ohitti tekojensa seurauksia sairautensa avulla. Ja joka kerta, kun tämä tapahtui, tunsin pienen syyllisyyden piston sisälläni. Koska tiedä kyllä, ettei se aina ole vaan niin yksikertaista. Ja juuri tämän vuoksi mielenterveysongelmien esiintuominen laajemmin kaikissa asiayhteyksissä on tärkeää. Että ihmiset, jotka eivät niistä kärsi, ymmärtäisivät paremmin miten ne toimivat.

Teknisesti Holly Bourne on rakentanut ihanan monipuolisen kirjan. Hänen kirjoitustyylinsä on virkistävää, ja mielestäni nuoret tavoittavaa. Ei tule sellaista oloa, että täti yrittää nyt olla cool, vaan oikeasti ollaan kohdeyleisön kanssa samoilla aalloilla. Hahmoihin kaipasin paikoitellen hieman kiintymispintaa; joissain kohdissa he tuntuivat hieman etäisiltä. Ja viime aikaisten lukukokemusteni tapaan myös tässä kirjassa kaikilla tuntuu olevan vähän kurjaa.

Oonko ihan normaali on monipuolinen ja moderni kokonaisuus, jossa nuorten (naisten) maailmaan luodaan aiempaa laajakatseisempi silmäys. Hahmot kohtaavat realistisia ongelmia ja löytävät niihin realistisia ratkaisuja eläessään suhteellisen realistisia elämiänsä. Vaikka kuinka juhlisin ystävyyden korostamista, jäin silti kaipaamaan ihan vähän sitä rakkaustarina-aspektia. Sen kuitenkin löytää niin monesta muusta kirjasta, että jo pelkästään feminismin takia annan senkin anteeksi. Jään enemmän kuin innoissani odottamaan sarjan seuraavaa osaa, ja vannon, että tulen jatkamaan näiden kirjojen parissa sarjan loppuun saakka!

* * * * *

XXXX½

Am I Normal Yet?

Usborne Publishing Ltd (suom. Gummerus)

Julkaistu 2015 (suom. 2017)
Kustantajalta

Suomeksi

Sivuja 412

Kuva minä, Lainaus Gummerus

Toukokuu & kesäkuun suunnitelmat

Kului hetki, kun yritin hahmottaa mitä kaikkea toukokuussa ehtikään käymään. Vappu tuli ja meni odotusten mukaisesti liian nopeasti, pakkasin tavarani Jyväskylässä ja aloittelin viikon kesäloman jälkeen työt Helsingissä. Sain myös ilokseni kuulla, että heinäkuussa edessä on muutto isompaan kämppään vähän keskustammassa! Nyt kun ensimmäiset kaksi viikkoa töitä on takana, on pakko myöntää, etten ole ollut vähään aikaan yhtä väsynyt. Uusiin aikatauluihin totutteleminen yllättää aina :D

Blogissa on toukokuun ajan vallinnut aikalailla hiljaisuus tasan tarkkaa yhdestä syystä. Kaksi koulutehtävää roikkui viimeiseen asti tekemättä, ja kun en ole saanut niitä aikaiseksi, olen voinut lykätä blogihommia hyvällä omalla tunnolla "kesälomalle". Nyt kuitenkin kirittävää on riittämiin, joten ehkäpä kesäkuusta tulee huomattavasti postauspainotteisempi. Tosin hieman paineita luo nyt se, että opiskelukaverit ovat löytäneet kirjainstani, ja on ihan realistinen pelko, että ainakin joku heistä eksyy myös tänne blogin puolelle. Suorituspaineita luvassa.

Sen suuremmin alustamatta, tässä toukokuun luetut, joita kertyi itse asiassa ilahduttava määrä:
Oonko ihan normaali? Holly Bourne (bloggaus tulossa)
On the Fence, Kasie West
Falling Kingdoms, Morgan Rhodes
White Cat, Holly Black
Attachments, Rainbow Rowell (bloggaus tulossa)
To All the Boys I've Loved Before, Jenny Han
Viillot, Veronica Roth (bloggaus tulossa)
How to be Parisian Wherever You Are, Anne Berest
Lasinen miekka, Victoria Aveyard (bloggaus tulossa)
An Ember in the Ashes, Sabaa Tahir

Varmoja bloggauksia en ole vielä oikeastaan muista ehtinyt suunnittelemaan, mutta eiköhän useampi näistä kuitenkin päädy siihen postauslistalle.

Kesäkuu on siitä mukava kuukausi, että kouluhommia ei enää ole, ja olen töissä melkein 24/7. Luvassa on siis paljon matkustuskilometrejä ja äänikirjoja. Lankesin BookBeatin tarjoukseen avata tilini uudelleen, ja nyt olen haalinut kirjastoni täyteen mahdolista kuunneltavaa. Samalla pitäisi kuitenkin myös aloittaa mukana tuomieni kirjojen läpi lukeminen, sillä niitä on enemmän kuin tarpeeksitåååå

Tällä hetkellä kuitenkin tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä ovat seuraavat kirjat:
Nukkekaappi, Jessie Burton
Langennut, Lauren Kate
Kaikki kaikessa, Nicola Yoon
Kajo, Elina Pitkäkangas
Kaarnan kätkössä, Sini Helminen

Hieman vähemmän tärkeitä kirjoja, jotka haluaisin lähiaikoina lukea loppuun on:
A Court of Wings and Ruin, Sarah J. Maas
A Conjuring of Light, Victoria Schwap
Everyday Sexism, Laura Bates
A Twist in Time, Julia McElwain
P.S. I Still Love You, Jenny Han
Eleonor & Park, Rainbow Rowell

Kesäkuulle siis luvassa kunnianhimoisia tavotteita niin lukemisen, kuin bloggauksien määränkin saralla, katsotaan miten lopulta tulee käymään. Siispä räntäsateen saattelemana kohti tätä kuuta!

Amie Kaufman & Jay Kristoff: Illuminae

Amie Kaufmannin ja Jay Kristoffin yhteistyöteoksesta on puhuttu paljon menneinä aikoina. Oikeastaan aikalailla koko sen olemassa olon ajan. En ole koskaan ollut sen suuremmin kiinnostunut siitä, mutta sen äänikirjaversiota kehuttiin Booktubessa, ja Audiblessa oli hyvä alennus, niin päätin hankkia Illuminaen omaan kirjastooni näiden selitysten varjolla.

* * * * *

The year is 2575, and two rival megacorporations are at war over a planet that’s little more than an ice-covered speck at the edge of the universe. Too bad nobody thought to warn the people living on it. With enemy fire raining down on them, Kady and Ezra—who are barely even talking to each other—are forced to fight their way onto an evacuating fleet, with an enemy warship in hot pursuit.

But their problems are just getting started. A deadly plague has broken out and is mutating, with terrifying results; the fleet's AI, which should be protecting them, may actually be their enemy; and nobody in charge will say what’s really going on. As Kady hacks into a tangled web of data to find the truth, it's clear only one person can help her bring it all to light: the ex-boyfriend she swore she'd never speak to again.

* * * * *

Illuminae on tosi erilainen kirja verrattuna mihinkään, mitä olen aiemmin lukenut. Se koostuu pelkästään viesteistä ja muistioista, joista kirjan henkilöt esimerkiksi lähettelevät toisillensa. Tapahtumia selostetaan turvakameraraporttien avustuksella, sekä salatuilla linjoilla käydyillä keskusteluilla. Kirjoittajille varmasti haastava konsepti toteuttaa, lukijoille sitäkin hauskempi lukea. Koska kuuntelin Illuminaen äänikirjana, täytyy ensimmäistä kertaa ikinä mainita, että äänikirja on tehty aivan älyttömän hyvin! Se ei ole ainoastaan yhden lukijan lukema, vaan näyttelijöitä on useita, ja hahmoja on sen takia helppo seurata koko kirjan halki.

Vaikka Illuminaen toteutus ja rakenne on kaikin puolin toimiva kokonaisuus, jälleen kerran pakko todeta, ettei scifi ja avaruusteema ei ole ihan minun juttu. The Lunar Chronicles saattoi olla vuoden 2016 lempisarjojani, mutta yleisesti ottaen avaruusseikkailut eivät ole koskaan ollut minun juttuni. Onneksi Illuminaen kanssa avaruusaspektin ehtii aina välillä unohtaa, ja seikkailusta pääsee nauttimaan täysin rinnoin, kun vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää koko kirjan mitalle. Tarinan juoni on itsessään toimiva, ja kaikessa yksinkertaisuudessaan ihan nautittava kokonaisuus, joka on tyylilajillensa uskollinen.

Suurin ongelma on Illuminaessa kuitenkin on se, että oikeastaan kaikki sivuhenkilöt ovat ainoastaan tarvittaessa käytettäviää rekvisiittaa, jotka tuodaan tarinaan hetkeksi mukaan, mutta lopulta heidät joko unohdetaan tai lakaistaan maton alle nopean kuoleman muodossa. Kun heihin ei ehdi kiintymään ollenkaan, sitä vaan olan kohautuksella unohtaa koko hahmon olemassaolon, ja jatkaa lukemista. En tiedä johtuiko se kirjan kerrontatavasta, vai mistä, mutta myös päähenkilöistä on hieman vaikea mielestäni saada otetta. Eikä juuri ennen loppua tapahtuvalla "cliff hangerillä" ole juurikaan painoarvoa, sillä se on yllättävän ilmeinen.

Vaikka en välttämättä itse juuri perustanut Illuminaesta, jos scifi on yhtään mieleinen genre kannatan ehdottomasti tämän lukemista. Vaikka äänikirja kestää yllättävän kauan, ja kirjan konseptia ei näe kaikessa hienoudessaan, painettuna versiona se varmasti on huomattavasti nopeampi ja vielä vähän kiinnostavampi lukea. Tarina on kaikin puolin hyvin rakennettu, ja suurimmat ongelmat ovat mielestäni juuri hahmoissa ja heidän "kohtelussaan". En ole varma tulenko itse jatkamaan tätä sarjaa enää eteenpäin, mutta ensimmäistä osaa uskallan kyllä suositella kaikille avaruusseikkailun ystäville.

* * * * *

XXX
Knopf Books for Young Readers
Julkaisuvuosi 2015
Äänikirja
Englanniksi
Sivuja 599 (11h 41min)
Lainaus: Goodreads, Kuva: Audible

Trice Read - tagi

Ihana Katri Bookishteaparty-blogista oli jo jonkin aikaa sitten haastanut minut vastaamaan Trice Read tagiin. En ole piiitkään aikaan saanut tällaista tehtäväkseni, joten päätin sen kunniaksi (ja pitkähkön postaamattoman kauden päättymiseksi) vastailla näihin kysymyksiin!

Mikä kirja määrittelee sinut lukijana? / What book defines you as a reader? 
En osaa ehkä yhtä ainoata kirjaa tähän mainitsemaan, koska luen paljon erilaisia kirjoja. Jos jostain löytyy feministinen fantasiakirja, jossa on vähän kliseistä romantiikkaa niin varmasti se. Tällä hetkellä juuri nämä, feminismi, fantasia ja kunnon ya-romanttiikka ovat olleet pääasiallisia kirjoja joita olen lukenut. Vaikka kaikki nämä kohdat eivät välttämättä näissä täyty, niin sanoisin joko Diana Gabaldonin Muukalaisen tai Sarah J. Maasin Crown of Midnightin.

Ainutlaatuisin kirja? / Most unique book? 
Toteutustavaltansa Amie Kaufmanin ja Jay Kristoffin Illuminae, mutta jos kaikkia ominaisuuksia ajattelee niin sanoisin varmaan Rebecca Solnitin Men Explaining Things to Me tai Leigh Bardugon Six of Crows, joista kummastakin tuli yksi kaikkien aikojen suosikkikirjoistani viimeisen vuoden aikana.

 Mitkä hahmot olisivat enkeli ja demoni olkapäilläsi? / Which characters would play the angel and devil on your shoulders? 
Apua mitä tähän voisikaan vastata. Enkeliksi valitsisin ehkä Hermionen Harry Pottereista. Salaa Ihailen hänen kunnianhimoisuuttaan ja työmoraalia, mutta myös lojaalia ystävyyttä, joten voisin saada häneltä hyviä vaikutteita niin koulussa kuin sen ulkopuolella. Demoniksi voisin ottaa Six of Crows-kirjasta Kaz Brekkerin, joka on tyylikkäällä tavalla julma ja antisankari, mutta josta tarvittaessa löytyy kuitenkin myös se inhimillisen pehmeä puoli.

Mitkä kirjat edustavat eri elämänvaiheitasi (lapsuus, nuoruus, aikuisuus)? / Book that represents each stage of your life (childhood, adolescence, adulthood). 
Lapsuuteni merkittävimmät kirjat ovat ehdottomasti Merja Jalon hevoskirjat (Nummelan ponitalli erityisesti), Seitsemän tassua ja Penny - sarja sekä yllättäen Harry Potterit. Nuoruuttani, jolla tarkoitan nyt enemmän yläasteen alkuaikoja, edustaa varmaan Twilightit, ja aikuisuutta kaikki se feministinen kirjallisuus, jota olen viime aikoina lukenut. Toisaalta olen vasta viime vuosina oppinut nauttimaan kaikesta YA-kirjallisuudesta huomattavasti enemmän, joten sekin voisi olla tähän aikuisuus kohtaan sopiva vastaus.

Kirja, jonka voit lukea uudelleen milloin vain? / Book that is your go-to reread.
Jay Asherin 13 Syytä, Jennifer E. Smitin Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea, Elina Rouhiaisen Kesytön ja tietenkin Potterit. Nämä ovat myös kirjoja, jotka olen lukenut uudelleen yllättävän useinkin. Kaikkia näitä yhdistää tietynlainen helppous, ja jo taattu laatu sekä viihdyttävyys.

Kirja, joka yllätti eniten? / Book that surprised you the most.
Luultavasti Margaret Attwoodin Orjattaresi. En osannut odottaa ihan niin "rajua" kirjaa, ja kirjan dystopia on todella uskottava. Myös kirjan linkittyminen tämän hetkiseen maailmaan tuli ihan yllätyksenä, ja huomasin kuumottelevani paljonkin sitä, miten "helposti" samaan tilanteeseen voitaisiinkaan ajautua.

Eniten luettu kirjailija? / Most read author?
J.K. Rowling. Olen lukenut kaikki Harry Potterit, Ihmeotukset sekä alkuperäisenä oppikijana että käsikirjoituksena, Siuntio silosäkeen tarinat sekä Huispaus kautta aikojen. Eli kaikkiaan 11 kirjaa häneltä, eikä mukaan ole laskettu kuinka monta kertaa olin uudelleen lukenut yksittäisiä Pottereita (viimesen kahden vuoden aikana pelkästään luin Viisasten kiven kaksi kertaa, Salaisuuksien kammion ja Azkabanin vangin kerran, ja kauan aikaa sitten olen lukenut Kuoleman varjelukset viisi kertaa putkeen).

Mikä hahmo muistuttaa sinua eniten? / Which character is most like you?
Vaikea vaikea kysymys. Samastun harvoin ihan täysin mihinkään hahmoon, mutta (Katrin tavoin) vastaan kuitenkin kirjan Fangirl päähenkilö Cath, mukavuusalueellaan viihtyvä fanityttö, joka pitää kirjoista ja rauhalllisuudesta. Yhteneväisyyksiä ei kuitenkaan ole kovinkaan paljoa, mutta tiettyä samaa meissä kuitenkin on :D

Mikä on suosikkiparivaljakkosi (ei romanttinen)? / What is your favorite non-romantic ship?
Viime aikaisista luetuista kirjoista suosikki (kolmikkoni) on ollut Oonko ihan normaali?- kirjan Evie, Amber ja Lottie. Myös Rainbow Rowellin Attachments-kirjan kaveruksen Jennifer ja Beth nousivat yhdeksi hauskimmasta kaveruspariskunnasta, joita olen koskaan lukenut.

Pidätkö enemmän sankareista vai pahiksista? / Do you prefer the hero or the villain?
Sankareista, ainakin yleensä. Silloin tällöin elokuvissa pahis saattaa viedä voiton, mutta yleisesti ottaen kirjojea lukiessa olen aina sankareiden puolella.

Koska olen edelleen erittäin huono laittamaan haasteita eteenpäin (ja koska Katri haastoi jo oikeastaan kaikki joille olisin haasteeni laittanut), haastan ainoastaan yhden henkilön, eli minua niin usein monenmoisiin haasteisiin haastaneen Cillan! Toivottavasti et tätä liian monta kertaa ole jo saanut :)