Veronica Roth: Viillot

Cassandra Clare ja Veronica Roth olivat lukioaikana suosikkikirjailijoitani. Ahmin melkein koko Mortal Instruments-sarjan viikossa, ja Outolintuni on niin nuhjaantuneen näköinen nykyään, etten voi olla rakastamatta sitä. Joten miksi en olisi ollut innoissani, kun kuulin, että Roth on kirjoittanut uuden kirjan, ja että se suomennetaankin!

* * * * * 

Cyra on Shotetia hallitsevan julman tyrannin sisar. Hänellä on erityinen kyky, lahja joka tuottaa hänelle kipua, mutta antaa myös pelottavan voiman – ja hänen veljensä käyttää sitä häikäilemättä hyväkseen. 
Akos veljineen kaapataan Shotetiin rauhaa rakastavasta Thuvesta. Myös Akosilla on erikoinen lahja. Kun hänen ja Cyran kohtalot risteävät, heillä on vain kaksi vaihtoehtoa: auttaa toisiaan tai tuhota toisensa. 

* * * * *

Siinä missä Outolintu on meidän maailmaamme sijoittuva dystopia, Viillot on täysin vieraaseen galaksiin sijoittuva fantasia. Viimeaikaisista uutuuksista se muistuttaa yllättävän paljonkin muutamaa eri kirjaa. Itse näin Viillot tavallaan sekoituksena Victoria Aveyardin Punaista kuningatarta sekä Sabaa Tahirin An Ember in the Ashesia. Vilahtipa mielessäni myös Veronica Rossin Halki ikiyön. Ilokseni voin todeta kuitenkin, että nämä kaikki kirjat erottavat toisistaan, ja Viillot esiintyy ehdottomasti omaksi edukseen vertaistensa joukossa. 

Kirjan sisäsivulta löytyy piirrett kartta galaksista, johon tapahtumat sijoittuvat. Kartat kirjoissa toimivat joka kerta niin hyvin. Kuten tälläkin kerralla. Koska maailman rakentaminen jäi ehkä vähän alkutekijöihin ja pintapuoliseksi kirjassa, kartta auttoi edes vähän ymmärtämään miten asiat maantieteellisesti toimivat. Tosin on harmillista, että ensimmäinen osa ei tarjonnut kaikkiin kysymyksiin vastauksia, mitä maailman järjestykseen tulee. Silti, Roth on onnistunut luomaan kiinnostavan maailman, jossa on monta erilaista kulttuuria. Perinteiden, omien kielien ja uskomusten vuoksi Viillot vaikuttaa hiotulta kokonaisuudelta, ja ilahduttaa lukijaa, kun kansat eivät mene helposti sekaisin. 

 Yllätyin positiivisessa mielessä myös kirjan hahmojen monipuolisuudesta. Pidin molemmista päähenkilöistä, vaikka muutamiin YA-kliseeseen tässäkin kirjassa langettiin. Ehkä eniten tällainen on päähenkiönainen Cyra, joka on ehkä hieman geneerinen soturityttö, joka ei turhaa tunteile ja on väärinymmärretty ja hyväksikäytetty hahmo, joka ei tarvitse ketään selvitäkseen. Kuten sanottu, pidin hänestä hahmona kuitenkin, joten lukuun ottamatta näitä hieman kuluneita ominaisuuksia Cyrakin olisi todella hyvä hahmo. Päähenkilömies Akos sen sijaan ilahdutti erilaisuudellaan. Hän on kotoisin Thuvesta, ja selvästi Cyraa herkempi hahmo, mitä YA-miehet eivät välttämättä kovin usein ole. Mutta hauskaa, että sukupuoliroolit ovat tavallaan vaihtuneet tässä kirjassa! Vierastin vähän ajatusta kirjan romanssista, koska se tuntui jossain määrin pakotetulta, ja kaiken päähenkilöiden kohtaaman kurjuuden jälkeen ystävyys olisi voinut toimia paljon paremmin.

Kirjassa on myös muutama muu elementti, jotka eivät enää jaksa oikein innostaa. Ensimmäisenä näistä on viime aikoina enemmän ja enemmän pakolliseksi muodostunut kirjan pahikseksi päätyvä sisarus, joka ei välttämättä olekaan päähenkilön biologinen sukulainen. Tätä on ollut lukemissani kirjoissa epänormaalin paljon, ja alan nyt jo kyllästyä siihen, vaikka hahmo olisi muuten miten hyvin kirjoitettu tahansa. Eikö kellään enää ole normaaleja sisaruksia? Toinen on tämä scifi fantasia genre, jossa on avaruusseikkailua ja modernia maailmaa, mutta se ei sijoitukaan meidän maailmaan. Koska scifi ei ole muutenkaan suosikkini, sen yhdistäminen fantasiaan ei vaan toimi. Ja kolmantena on ainaiset kapinat ja vallankumoukset. Tai niiden suunnittelu. Eikö konfliktiksi keksitä enää mitään muuta? 

En voi olla mainitsematta kirjan kantta, joka on jotenkin erityisen silmää miellyttävä. Kävin ihastelemassa myös englanninkielistä versiota, joka on vielä asteen "kalliimman" näköinen, kuin suomennoksen. Johtunee kansipapereista, ja kohokirjaimista. Ja pidin jostain syystä paljon kirjan nimestä niin suomeksi kuin englanniksikin. Viilloilla on erityinen merkitys Cyran Shotetista tulevan kansan keskuudessa, missä viillot ihossa kuvastaa jokainen tapettua henkilöä. 

 Viillot on ehdottomasti viihdyttävä ja mukaansa tempaava YA-sarjan aloitus. Se on vauhdikas ja hyvin rakennettu kokonaisuus, jota oli vaikea laskea käsistään, kun vauhtiin pääsi. Kahden kertojan välillä tasapainotteleminen onnistuu pääasiassa hyvin, vaikka olisin kaivannut hieman enemmän Akoksen näkökulmaa kirjan tapahtumiin. Viillot sytytti halun lukea Outolinnun uudelleen, jotta näkisi onko Veronica Roth kehittynyt kirjoittajana. Vaikken jäänyt välttämättä kaipaamaan sarjan jatko-osaa, mutta luultavasti jos muuta lukemista en keksi, niin miksipä ei. 

* * * * *

XXXX
Carve the Mark
HarperCollins (suom. Otava) 
2016 (suom. 2017) 
Kustantajalta 
Suomeksi 
Sivuja 428 
Kuva minä, Lainaus RisingShadow