Lauren Kate: Langennut

Langennut on pölyttynyt kirjahyllyssäni monta vuotta englanninkielisenä versiona. Kun ostin sen, olin ihan innoissani aloittamassa uutta jännittävältä kuulostavaa sarjaa, mutten koskaan saanut aloitettua sitä kunnolla. Sitten kuulin elokuvasta, ja vähän myöhemmin kirjan suomentamisesta. Siispä päätin vihdoinkin lukea yhden ikuisuusprojekteistani pois hyllystä.

* * * * *

Luce Pricen epäillään sytyttäneen lipalon, jossa hänen poikaystävänsä kuoli, ja rangaistukseki hän joutuu tiukan vartioinnin sisäoppilaitokseen, missä kaikki muut oppilaat vaikuttavat sosiopaateilta. Uudessa koulussa Luce kohtaa Danielin, arvoituksellisen, etäällä pysyttelevän pojan, joka vetää tyttöä puoleensa kuin magneetti. 

Luce haluaa selvittää Danielin mysteerin hinnalla millä hyvänsä. Totuuden tavoittelu vie hänet osalliseksi sielua ravistelevaa draamaan, eikä mikään ole enää sitä miltä näyttää.

* * * * *

Uskon, että olisin säästynyt paljolta, jos en olisi koskaan lukenut tätä kirjaa. Onnekseni sen lukemiseen ei mennyt kamalasti aikaa, joten menetetyt minuutit eivät satu niin paljoa. Saattaa kuulostaa karkealta, mutta en onnistunut millään löytämään positiivista nuottia, jolla aloittaa tätä postausta.

Langennut on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2009. Se oli vuosi, kun Uusikuu tuli elokuviin, Nälkäpelin toinen osa Vihan liekit ja Cassandra Claren Lasikaupunki ilmestyivät. Kuten myös Becca Fitzpatrickin Langennut enkeli, sekä Kami Garcian ja Margaret Stohlin Lumoava kirous. Yön talo sarjassa oltiin jo viidennessä osassa, eikä Percy Jacksonkään ollut vielä päättynyt. Ja Harry Potter elokuvia oli luvassa vielä kaksi. Elettiin siis sitä Potter/Twilight-hypen aikaa, kun enemmän tai vähemmän legendaariset YA-sarjat olivat edelleen kesken, ja synkistelevät vampyyrit se juttu.

Valitettavasti tämä on läsnä halki jokaisen Langenneen sivun. Ymmärrän, että se on suomennettu, kun elokuva on vihdoin päätetty saada valmiiksi, mutta onhan kyseessä tuskaisen vanhentunut juoni ja käytetyt kliseet. Sisäoppilaitos, kurjaa elämää elävä mustiin pukeutuva päähenkilö, ja vihamielisesti häneen suhtautuva, mystinen, mököttävä ja kidutettu päähenkilömies. Ei mitään, mitä en olisi lukenut aiemmin.

Siinä missä täysin väärä suomentamisajankohta lähinnä surettaa, muut tekijät ainoastaan raivostuttavat. Valehtelematta ja liioittelematta uhkasin yhdessä kohtaa polttaa koko kirjan. Päähenkilö Luce on ehkä sietämättömin päähenkilö pitkään aikaan. Hän on se erityinen lumihiutale, joka ui ainoastaan perhosuintia, josta koulun kuumimmat pojat kilpailevat, ja jolla ei ole muuta kiinnostuksen kohdetta kuin Daniel, tarinan the mies. Joka näyttää hänelle keskisormea heidän ensimmäisellä kohtaamisella. Hurmaavaa.

Lucen lisäksi muutkin hahmot ovat niin yksiulotteisia, että paikoitellen huomasin tuijottavani tyhjää A4:sta kiinnostuneempana. Ensisilmäyksellä rakastuminen, ja Lucen pelottavan pakkomielteinen vainoaminen tekevät kirjasta välillä jopa surkuhupaisan. Ellei se olisi noin 90 prosenttia koko kirjan sisällöstä, mikä tekee siitä lähinnä kiusallisen. Kirjan konfliktikin jää lopulta niin värittömäksi, että meni hetki, ennen kuin edes tajusin sen tapahtuvan. Kohdat, joiden oli tarkoitus herättää tunteita eivät saaneet edes hetkeksi pysähtymään: Ai tällainen juonenkäänne, jaahas. Eikä asiaa parantanut se, että Lucekaan ei juuri tapahtumista hetkahda. Bellakin oli järkyttyneempi ymmärtäessaan Edwardin olevan vampyyri. Luce vain menee hyvällä fiiliksellä virran mukana, kunhan saa unelmiensa miehen.

Luin kirjaa sekä suomeksi että englanniksi, ja voin todeta, ettei Lauren Kate ole huono kirjoittaja. Tarina kulkee hitaasti, mutta varmasti eteenpäin, ja jotain valonpilkahduksiakin välillä on havaittavissa. Sivuhenkilöissä on muutama kiinnostavakin persoona, joihin ei valitettavasti pääse tutustumaan tarkemmin. Isojen muutosten jälkeen kyseessä olisi voinut olla lupaavakin sarja, koska sen idea on periaatteessa ihan hyvä. Suomennoksessa sanaa "kundi" olisi voinut käyttää vähemmän, mutta muuta ongelmaa en oikeastaan nähnytkään sillä saralla. Kääntäjillä kun on rajatut vapaudet toimia.

Suurin ongelmani kirjan kanssa on kuitenkin äärimmäisen pieni, mutta paljon kertova yksityiskohta. Luce joutuu liikuntatunnilla uimaan kahdeksan kierrosta olympiamittaisessa altaassa, mikä tarkoittaa neljääsataa metriä. Ja hän ui koko matkan perhosta, ilmoitettuaan ensin, että perhosuinti on nopein uintitapa, jos tekniikan hallitsee. Itkin vähän, koska se ei ole missään tapauksessa nopein tapa uida (toiseksi nopein kyllä mutta silti, kestäisi kolme sekuntia Googlata pitääkö tämä väite tosiaan paikkaansa). Perhosuinnin valinta kertoo Katen tarpeesta tehdä Lucesta niin erityinen ja omalaatuinen hahmo kuin mahdollista. Hän kauhoo majesteettisesti monta sataa metriä perhosta huonosti istuvassa, ei seksikkäässä uimapuvussaan, kun muut räpiköivät säälittävästi koiraa yrittäen olla hukkumatta. Mikä ärsytti sekä uintiurheilu intoilijana että lukijana.

Langennut on mitä ilmeisemmin aikansa tuote, ja olisin toivonut sen pysyneen vuosikymmenen vaihteessa. Se on kirja, joka käyttää kaikki vanhimmat YA-kliseet, ja joka sai minut suuttumaan niin monella tasolla, että jouduin pitkästä aikaa hillitsemään itseäni postausta kirjoittaessani. Luvattua sielua ravistelevaa draamaa ei ollut, ja kirjan paranormaalit elementit ohitettiin lähinnä sivulauseessa. Surullista on se, että yksinkertaisilla parannuksilla tässä olisi ollut potenttiaalia. Jos päähenkilöitä voidaan vertailla Twilightin päähenkilöihin, pitäisi jonkun hälytyskellon soida. Valitettavasti niin ei ilmeisesti käynyt tässä tapauksessa.

* * * * *

XX
Fallen
Corgi Childrens (Suom. WSOY)
Julkaisuvuosi 2009 (2007)
Kustantajalta
Suomeksi
Kuva minä, kuvaus WSOY