Ystävänpäivän lukumaraton

Päätin omaksi ilokseni (ja pitkästä aikaa ensimmäisen kotiviikonlopun kunniaksi) osallistua Tuntematon lukija - blogin Handen emännöitsemään Ystävänpäivän lukumaratoniin.

Lukumaraton sijoittuu tänä vuonna 11.-14.2. ajalle, josta kukin osallistuja saa sitten parhaimmat mahdolliset 24 tuntia itselleen valita. Itse olen joutunut siirtämään tätä omaa lukurupeamaani jo nyt useaan kertaan, sillä lauantai-illalle ilmestynyt meno ei välttämättä sovi parhaiten, kun tarkoituksena olisi lukea intensiivisesti vuorokauden verran. Toivottavasti pääsisin kuitenkin aloittelemaan maratonini sunnuntaiaamuna, tai lauantaina kotiin tulon jälkeen. Onneksi maanantaina luento alkaa vähän myöhemmin, joten aamutoimien lomassa ehtii vielä ahmia viimeiset sivut, jos näyttää siltä että aloitus minun osaltani venähtää.

Näin vuorokautta etukäteen olen onnistunut keräämään suurpiirteisen listan kirjoista, jotka voisivat sunnuntaina viedä mukanansa. Päivän kiireiltä en ehtinyt ottamaan kuvaa lukupinostani, joudun nyt ainoastaan listaamaan valitsemani yhdeksän kirjaa, ja huomenna esittelemään saman vielä visuaalisessa muodossa.

Mahdollisia maratonkirjoja ovat siis:
Everyone Brave is Forgiven, Chris Cleave (kesken)
Orlando, Virginia Woolf (kesken)
The Handmaid's Tale, Margaret Atwood (kesken)
Spoon River Antologia, Edgar Lee Masters (kesken)
Tummien perhosten koti, Leena Lander
Lasikellon alla, Sylvia Plath
Sanantuojat, Sylvia Plath
Fantastic Beasts and Where to Find Them, the Original Screenplay, J.K. Rowling
Kissani Jugoslavia, Pajtim Statovci
Hello, Goodbye and Everything in Between, Jennifer E. Smith

Tämä lukumaraton sattuu kyllä sopivaan kohtaan, sillä viime aikoina lukuinnostus on ollut minulla kovassa nousussa. Ehkäpä tämän avulla saisi luettua kesken jääneitä kirjoja loppuun, koska viime aikoina ne ovat saaneet väistyä kiinnostavampien teosten tieltä.

Tulen päivittämään tähän postaukseen maratonin etenemistä, kun sen olen ensin aloittanut. Tarkemmasta aloitusajankohdasta tulee luultavasti tietoa joko Twitterin tai Instagramin välityksellä!

Chimamanda Ngozi Adichie: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä

Chimamanda Ngozi Adichien teos aiheutti joulukuussa pienimuotoisen valtakunnallisen hämmingin, kun muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriö yhdessä muutaman yliopiston ja feministisen ajatushautomo Hatun kanssa ilmoittivat kirjan jakamisesta keväällä 2017 kaikille Suomen yhdeksäsluokkalaisille (Iltasanomien uutinen). Itse olin tietenkin aiheesta positiivisesti yllättynyt, ja kiinnostukseni tätä pienen pientä, TEDtalk puheeseen perustuvaa esseetä kohtaan heräsi.

* * * * *

Minulle feministi on kuka tahansa, joka myöntää, että sukupuoli aiheuttaa ongelmia ja että meidän on löydettävä niihin ratkaisu, pystyttävä parempaan. Meidän kaikkien, niin naisten kuin miestenkin.

* * * * *

Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä on perusasioissa pitäytyvä "ohjekirja" feminismiin. Jos on lukenut vähänkään enempää aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, uutta asiaa ei juuri tule saamaan. Sen sijaan kirja ehdottomasti tarjoaa uudenlaisen näkökulman feminsmiin, sillä Adichie käsittelee varsin laajasti kotimaansa Nigerian käsityksiä sukupuolien rooleista, velvollisuuksista ja oletuksista. Näitä oppeja voi toki soveltaa jossain määrin myös suomalaiseen yhteiskuntaan jossain määrin. Vaikka ei voisi samaistua siihen, ettei pääse naisena ilman miestä baariin, paljon tutumpaa on keskustelu siitä kuuluuko miehien maksaa ensimmäisillä treffeillä (oma kantani on, että kukin maksakoon omat ruokansa).

Tämän teeman suhteen olen hyvin helposti provosoituva, joten olen pyrkinyt mahdollisuuksien mukaan olemaan lukematta uutisointia, ja erityisesti kommentointia liittyen tämän kirjan jakamiseen koululaisille. Oletan keskustelun kuitenkin painottuvan voimakkaasti siihen, että tämän kaltainen kirja korostaa ainoastaan naisten oikeuksia, että miehillä menee huonommin ja niin edelleen. Adichie kuitenkin nostaa esille myös miehiin kohdistuvat paineet vanhanaikaisissa sukupuolirooleissa ("poikia opetetaan pelkäämään arkuutta, heikkoutta ja herkkyyttä").

Vahvasti esimerkkeihin tukeutuva teksti on mielestäni aiheeltaan hyvin tärkeä, viihdyttävästi kirjoitettu ja nopeasti luettava teksti. Se antaa mahdollisuuden tutustua sekä nigerialaiseen että yhdysvaltalaiseen kulttuuriin sukupuolten välisen tasa-arvon näkökulmasta, ja tarjoaa uusia näkökulmia feminismiin vasta tutustuville.

Jos teosta ei saa käsiinsä, se on kuunneltavissa lähes samanlaisena myös AdichienTEDx Talks puheena, jonka upotan vielä tämän postauksen lopuksi. Sitä ennen nostettakoon esiin koko kirjan kaunein ja sisältörikkain sanoma:

"Kulttuurimme ei määrää, millaisia olemme. Me määräämme, millainen kulttuurimme on. Ellei kulttuuri anna naisille täysiä ihmisoikeuksia, me voimme ja meidän täytyy muuttaa sitä niin, että se antaa."
(Culture does not make people. People make culture. If it is true that the full humanity of women is not our culture, then we can and must make it our culture)




* * * * *
XXXX
Julkaisuvuosi 2017
Kustantaja Otava
Luettu kirjana
Arvostelukappale
Suomeksi
Alkuperäinen: We All Should Be Feminists
45 sivua
Kuva: Minä, Lainaukset takakannesta/kirjasta

Anja Kauranen: Syysprinssi

Syysprinssi on yksi niistä kirjoista, jonka halusin lukea ennen kuin näen siitä tehdyn elokuvan. Olen joutunut välttelemään kyseistä elokuvaa, mutta vihdoin, äänikirja innostukseni ansiosta sain aikaiseksi lukea kyseisen teoksen. Kyseessä on ensimmäinen Anja Kaurasen (nyk. Snellman) kirja jonka olen lukenut, minkä vuoksi minulla ei oikeastaan ennakko-odotuksia juuri ollut. Todettakoon myös, etten kirjaa kuunnellessani tiennyt sen taustoista mitään.

* * * * *

"Olimme vaiti. Kävelimme rinnakkain korkean kaislikon reunaa, polulla jota olimme kävelleet usein yhdessä viisitoista vuotta aikaisemmin, nuorina, rakastuneina, silloin oli vuosikymmenen ensimmäinen syksy, silloinkin oli syksy, jouluun vielä aikaa. John Lennon lauloi kaikkialla Imagine all the people ja Barbra Streisand vastasi I am a Woman in Love.” 
Syysprinssi on kertomus nuoruudesta ja hulluudesta. Se on surullisen sukupolven rakkaustarina, matka narsistien ajasta sitkeään depressioon.

* * * * *

Syysprinssi ihastutti ikihyviksi. Ensinnäkin se on nopea lukea (tai kuunnella), ja toisekseen rakastuin tarinaan täysin. En ole vähään aikaan innostunut tämän tyyppisestä kirjasta yhtä paljon. Ennen Syysprinssiä luin Akvarelleja Engelin kaupungista ja Lempin, joten muutama edellinen kirja oli nostanut riman suhteellisen korkealle, eikä Kaurasen hänen omiin kokemuksiinsa perustuva teos siitä huolimatta pettänyt.

Koska en jaksanut juuri taustatutkimusta tehdä ennen kirjan aloittamista, suhtauduin tarinaan luultavasti hieman eri tavalla, kuin jos olisin tiennyt ne. Tarinan merkitys muuttuu jossain määrin, kun tietää todellisten ihmisten kokeneen kirjan tapahtumat. Tätä postausta kirjoittaessa hahmoista on myös jossain määrin hankala kirjoittaa Kaurasena ja Harri Sirolana.

Koin Syysprinssin ennen kaikkea rakkaustarinana. Yliopistoelämän, 1970-luvun vaihtoehtokulttuurien ja suurten tunteiden värittämä kertomus on hyvin pieni, ja "merkityksetön". Siitä ei muotoudu vuosisadan rakkaustarinaa, mutta se ei myöskään kutistu arkiseksi yhdessä eloksi. Lukijana saa nauttia sen intohimosta sekä nähdä sen kuihtumisen. Enemmän oman ikäiseni hahmot lisäsivät tietenkin tarinan viehättävyyttä, ja akateeminen maailma tuntui ainakin jossain määrin tutulta, sekä kodikkaalta ympäristöltä suhteellisen pienestä roolistaan huolimatta.

Teknisesti Syysprinssi on erinomaisesti toteutettu. Sekä kehyskertomus että menneisyyteen sijoittuvat osuudet pitävät otteessaan, ja lyhyen mittansa vuoksi keskittyminen ei ehdi herpaantumaan, tai tylsistyminen iskemään. Kielellisesti värikäs, ja mukavan reippaasti rytmitetty kirja on ohi nopeammin kuin sen olisi toivonut.

Tulevaisuudessa kirja on varmasti uudelleen luettavien listalla, ja toivottavasti saisin aikaiseksi katsoa siitä tehdyn elokuvankin piakkoin. Suosittelen tutustumaan kirjan taustalla olleisiin tapahtumiin (tai ainakin tiedostamaan ne) etukäteen, sillä kuten todettu, voisin olettaa sen hieman vaikuttavan lukukokemukseen.

* * * * *

XXXXX
Julkaisuvuosi 1996
Kustantaja WSOY
Kuunneltu äänikirjana
Suomeksi
126 sivua
Lainaus Goodreads, kuva Bookbeat

Jukka Viikkilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Vuoden 2016 Finlandia-voittaja, ja kirja joka kertoo 1) Helsingistä, ja 2) Engelistä. Kaksi asiaa, joilla on erityinen paikka sydämeni sopukoissa.

* * * * *

Syksy 1816. Helsingin uudelleenrakennuskomitea on valinnut saksalaisen Johan Carl Ludvig Engelin arkkitehdikseen, ja hän on muuttanut perheineen kaupunkiin, joka on ”harvaan asuttu ulkosaariston kallioniemi, itämeren löytämätön helmi, enimmäkseen vaikeakulkuista vuorta”. - - Helsingistä ei koskaan tullut oikeaa kotia, mutta siitä tuli elämäntyö, jonka inhimillistä hintaa Engel puntaroi hiljaisissa mietteissään kuolemaansa saakka. Akvarelleja Engelin kaupungista on hänen fiktiivinen ”yöpäiväkirjansa” vuosilta 1816–1840.

Tämän kirjan luettua sitä kyllä huomaa, miksi Akvarelleja Engelin kaupungista voitti Finlandiansa. Vaikken muita ehdokkaita olekaan lukenut, Viikkilän teos on jotain sellaista, minkä vertaista en muista aiemmin lukeneeni. Ja rakastuin kirjan ideaan täysin. Juuri, kun pääsin kehumasta Minna Rytisalon Lempiä, sain heti perään lähes yhtä onnistuneen lukukokemuksen sellaiselta saralta kirjallisuutta jota en normaalisti juurikaan lue.

Koska kuuntelin teoksen äänikirjana, olin jatkuvasti googlailemassa kaikkea Engeliin liittyvää, ja haaveilin Helsingin ydinkeskustan rakennuksista palatessani Jyväskylään. Päiväkirjamerkinnät luovat mielestäni elävän kuvan sekä Helsingistä että sen pääarkkitehdistä. Teoksen muodon ansiosta syntyy kuva pienestä tarinasta hyvin ison asian jaloissa, ja siitä, että joku on tosiaan "luonut" kaupungin, jota itse niin paljon rakastan.

Eikä voi olla mainitsematta, että Rytisalon tapaan myös Viikkilllä on taito käyttää sanoja, ja kirjoittaa runollisen kaunista tekstiä, joka ei kuitenkaan ole sivu sivun perään tyhjiä korulauseita ja turhaa kuvausta. Oman viehätyksen kirjaan tuo se, ettei tiedä miten orjallisesti Viikkilän Engel vastaa oikeaa henkilöä. Googlen perusteella arkkitehdistä on suhteellisen vähän tietoa, joten luulen, että taiteellisia vapauksia on kuitenkin otettu. Mikä ei haittaa, sillä päiväkirjamerkintöjen luoma kuva tuntuu hyvin uskottavalta.
      Jotkut pohdinnat tuntuivat hieman puuduttavilta, ja satunnaisesti kirjan "arkisuus" tylsistytti, minkä vuoksi ihan täyttä 5/5 en kirjalle kuitenkaan antanut.

Vaikka Akvarelleja Engelin kaupungista ei ole toiminnantäyteinen tai edes rytmitykseltään kovin polveileva kertomus, se on kaunis kokonaisuus, joka on Finlandiansa ansainnut. Helsinki-fiilistely lämmitti sydäntäni, ja se yhdistettynä tämän kaltaiseen, omassa lukuhistoriassani ainutlaatuiseen tapaan kertoa yhden ihmisen tarina, on ehdottomasti hyvä suoritus.

* * * * * 

XXXX
Julkaisuvuosi 2016
Kustantaja Gummerus
Kuunneltu äänikirjana
Suomeksi
215 sivua (4h 25min)
Lainaus Gummerus, kuva Bookbeat 

Juuli Niemi: Et kävele yksin

Vuoden 2016 lasten- ja nuorten Finlandia voittanut Et kävele yksin roikkui sellaisella ehkä luen, ehkä en listalla pitkään. Koska en keksinyt Lempin kuunneltuani muutakaan luettavaa, päädyin kuuntelemaan tämän(kin) äänikirjana.

* * * * *

Ada on 15 ja piirtää vasta omia ääriviivojaan, kun ensimmäinen rakkaus iskee. Adan elämää ovat olleet taiteilijaäidin kanssa jaettu boheemi koti, yhtä kiltti paras kaveri ja lupaava todistus. 
Egzonin perhe on Kosovosta ja Egzon on mamu, vaikka on syntynyt Suomessa. Egzonin levottomat jalat pakenevat kodin vaiettuja salaisuuksia ja nopea graffitikäsi maalaa ajatukset kuviksi.
Sinä aamuna rehtorin autoon on peintattu vaalea tyttö ja teksti Run! Ada voisi vielä juosta pakoon, mutta hän ei juokse. Ensimmäinen rakkaus antaa kaiken ja muuttaa kaiken, mutta voi myös repiä palasiksi

Niin paljon mahdollisuuksia, joitain onnistumisia ja muutama, kriittisessä kohdassa ohi mennyt tilaisuus. Toivoin, että olisin pitänyt tästä kirjasta. Aihe, takakansi, jopa etukansi viittasivat siihen, että olisin pitänyt siitä. Ja aluksi pidinkin, jos rehellisiä ollaan.

Pidin kirjan teemasta ihan älyttömästi, ja ensimmäisten sivujen aikana tykästyin vähän kirjan päähenkilöihinkin. Aadasta tuli jollain tavalla mieleen minä itse yhdeksännellä luokalla; samat tuntemukset, ajatukset ja luonteenpiirteet, joita saatan edelleen lukea vanhasta päiväkirjastani. Toki varmasti hyvin yleismaailmallista teinityttöjen ajattelua, kuulunko joukkoon, kukaan ei ymmärrä ja niin päin pois.
     Eikä Egzonissakaan ollut valittamista. Myönnettäköön, etten ole lukenut kovinkaan montaa kirjaa, jossa päähenkilönä on etniseen (tai mihinkään muuhunkaan) vähemmistöön kuuluva hahmo. Joten tässä suhteessa liikuin hyvin vierailla vesillä, enkä osaa oikein muutenkaan sanoa mielipidettäni 15-vuotiaasta pojasta tai heidän sielunmaisemastaan.

Mutta mitä pidemmälle kirjassa etenin, sitä "vähemmän" siitä pidin. Alunperin Niemen kuvailua ja korulauseita täynnä oleva teksti iski, mutta mitä enemmän sitä joutui lukemaan, sitä raskaammaksi se alkoi käymään. Jotenkin turhan oloiseksi, ja värikäs kuvailu alkoi menettämään arvoansa. Niemen taitoa käyttää kuvailevaa kieltä on turha vähätellä, mutta kaipasin tasapainoa "arkisemman" kielen ja kuvailun välillä.

Vaikka samaistuinkin Aadaan jossain määrin, huomasin ärsyyntyneeni siitä, millainen teini Aada on. Se on ehkä tavallaan Et kävele yksin hienos, että Niemi on onnistunut kuvaamaan teini-ikäisen ajatusmaailmaa sekä kasvukipuja yllättävän tarkkaa. Sitä miten 15-vuotiaiden elämä tuntuu olevan juuri siinä hetkessä, eikä tulevaisuudessa, ja miten koetut tunteet ovat niin suuria. Se ei kuitenkaan estänyt rasittumasta siitä, mikä latisti huomattavasti lukukokemusta.

Kokonaisuudessa ymmärrän kyllä lasten- ja nuortenkirjalllisuuden Finlandian, mutta toisaalta, koska en ole muita ehdokkaita lukenut, on vähän hankala alkaa vertailemaan teoksia. Et kävele yksin on paikoitellen hieman puuduttava ja turhauttava. Tarinan aihe toimii, vaikka tietyt juonenkäänteet tuntuivat irralliselta, ja loppu hieman pakotetulta. Kirjassa on monta täydellistä kohtaa lopetukselle, joihin ei tartuta, mikä sitten luo tämän väkinäisen fiiliksen. Pääasiassa kaunis kieli, sekä aidosti kuvattu teini-iän tuska tuo muutaman plussan kuitenkin mukanansa.

* * * * *

XX½
Julkaisuvuosi 2016
Kustantaja WSOY
Kuunneltu äänikirjana
Suomeksi
362 sivua
Lainaus #Kirja, kuva Bookbeat