Elina Rouhiainen: Vainuttu

"Siitä lähtien kun Raisa tapasi Mikaelin ensimmäistä kertaa, pojan siniset silmät ovat seuranneet häntä. Mutta liian monet asiat repivät heitä eroon toisistaan. Mikael on ihmissusi. Raisa on daimon, minkä merkitys kaikessa hurjuudessaan on vasta alkanut avautua. Raisa on taidetta rakastava kaupungin kasvatti, Mikaelin koti on Kainuun metsissä ja hän haluaa omistautua lääketieteelle ja yhteisönsä auttamiselle. He ovat hellepäivä ja pakkasyö, ja heitä ajavat takaa tuhoa lietsovat voimat. " - Goodreads

Susirajan viimeinen osa. Luin koko sarjan vain vähän ennen kuin tämä kirja julkaistiin. Edellinen kirja: Jäljitetty, ei ollut mielestäni kummoinenkaan, joten vaikka odotin kiinnostuneena miten sarja päättyisi, ei innostukseni ollut kovinkaan suuri. Kolmessa edellisessä osassa useat hahmot, mytologia, ihmissudet, laumadynamiikka ja romantiikka ovat tulleet tutuiksi. Vaikka kolmannessa kirjassa mukaan tuodut diamonit eivät ihastuttaneetkaan, lähdin lukemaan Vainuttua silti avoimin mielin.

Onnekseni kirja oli kuitenkin positiivinen yllätys. Kokonaisuudessaan Vainuttu vaikutti mielestäni aiempia osia päämäärätietoisemmalta. Se oli myös selvästi toiminallisempi. Jos edelliset olivat sortuneet silloin tällöin jaaritteluun, Vainutussa sen määrä oli muita selvästi vähäisempää. Lisäpisteitä sai kirjan toiminallisuus. Joka tietenkin omalta osaltaan myös vähensi jaarittelun määrää.
                             Vaikka suurin osa Vainutun vaikutelmista olikin positiivisempia, erityisesti lopusta jäi minulle ristiriitaiset tuntemukset. Viimeiset sivut/luvut tuntuivat ehkä hieman täyteen ahdetuilta, enkä välttämättä saanut siitä ihan kunnolla kiinnikään. Toisaalta täyteen ahdettuhan on tässä tilanteessa suhteellista, aiemmissa osissa tämä on ollut mielestäni suurempi ongelma. Siitä huolimatta, rakastin omalla tavallaan sarjan lopetusta. Se oli ilmeinen, ja tunsin oloni hieman yksinkertaiseksi, kun en tajunnut sitä nopeammin. Toisia on vain helpompi jymäyttää.

Ja perinteitä kunnioittaen, otetaan vielä kerran käsittelyyn sarjan suosikkiosani. Hahmot. Ja erityisesti Mikael. Oma suhteeni hahmoon on edelleen ongelmallinen. Ensimmäisestä kirjasta lähtien olen ollut rakastunut, mutta toisaalta tuskastelua on aiheuttanut Mikaelin tunnottomuus. Toivoin ehkä hieman enemmän kärsimystä, johon jälleen kerran olisi ollut aineksia, mutta sitä en vieläkään saanut. Ehdottomasti lempiasioistani kirjasarjassa on kuitenkin Raisan ja Mikaelin suhde. Vähäistä draamaa lukuunottamatta se vaikuttaa aidolta kaikkine yksityiskohtineen, niin arkiset puuhailut kuin intiimimmätkin kuvaukset. Joihin muuten harvemmin nuortenkirjoissa törmää, kuten aiemmin olen maininnut.
            Muut hahmot eivät synnyttäneet onneksi yhtä paljon tuskastelua. Kaikki saivat arvoisensa lopun, eikä hampaankoloon jäänyt ärsyttäviä roikkuvia kohtaloita tai väärin menneitä päätöksiä. Ainakaan omasta mielestäni.

Omalla tavallaan surettaa, että Susiraja on sarjana nyt ohi. Alun perin Kesytetty yllätti minut positiivisesti, sarjan seuraavat osat laskivat hieman tunnelmia, mutta onneksi viimeinen osa palautti innostukseni sarjan viimeistelyyn. Arvostusta saa ehdottomasti se, että Elina Rouhiainen osasi lopettaa sarjan ennen kuin se koki mahalaskun pitkittämisen takia. Jos vain paranormaalit romanssit kiinnostavat, suosittelen ehdottomasti lukemaan sarjan, ja jatkamaan eteenpäin, vaikkeivat keskimmäiset osat vakuuttaisikaan.

Elina Rouhiainen: Jäljitetty

"Paluu Helsinkiin ja elämä taideopiskelijana ei olekaan Raisan odotusten mukaista, eivätkä muistot Hukkavaarasta ja Mikaelista anna rauhaa. Vampyyriystävä Konstan perustamalla klubilla yliluonnollinen väki kokoontuu juhlimaan Helsingin yössä... Konstan avulla Raisa pääsee kadonneen kaksoisveljensä Mitjan jäljille, ja pitkään piinanneet salaisuudet alkavat viimein saada valaistusta. Seikkailu johdattaa sisarukset Kreikkaan, kätketylle daimonien saarelle – ja huimaan pakomatkaan." - Tammi (#kirja)

Ennen kuin aloin lukemaan Susirajan kolmatta osaa Jäljitettyä, hairahdin lukemaan muiden mielipiteitä kirjasta. Välttelin juonipaljastuksia, mutta kovinkaan moni ei tuntunut olevan innoissaan tästä kirjasta. Otin kuitenkin ”riskin” sillä halusin tietää miten ko. sarja päättyy, ja mitä tapahtuu.
                   Valitettavasti ihmisten arvostelut eivät kuitenkaan olleet väärässä.

Siinä missä kahdessa edessä osassa ollaan keskitytty Hukkavaaraan, ihmissusiin sekä Raisan ja Mikaelin suhteeseen, kolmannessa tarinan suurimman huomion sai kuitenkin Raisa, Raisan menneisyys ja siellä täällä matkustelu. Itse koin, että koko kadonneen veljen etsintä ja diamoni juoni oli ehkä vähän liikaa. Kirjassa tuli hyvin lyhyessä ajassa niin paljon informaatiota, että välillä pää tuntui menevän jossain vaiheessa sekaisin.
                 Aiempien ihmissusien ja vampyyrien lisäksi mukaan tuotiin kreikkalaiset jumalat sekä diamonit, ajatusten maailmat ja niin edelleen. Vaikka ajatuksena kahden todella erilaisen mytologian sekoittaminen toisiinsa on mielestäni raikas ja toimivakin, tässä konseptissa se ei ehkä ollut paras mahdollinen ratkaisu. Tuli tunne, että kirjailija oli keksinyt kaksi hyvää ideaa, muttei halunnut jättää toista odottamaan.

Jälleen kerran, Mikael oli ehdottomasti kirjan parhaita hahmoja. Valitettavasti yli puolet kirjasta kuitenkin oli kaikkea muuta, kuin Mikaelia. Enkä päässyt, yrityksistä huolimatta, yli siitä miten paljon Raisa ärsytti minua koko kirjan. Mutta sentään vähemmän kuin sarjan toisessa osassa. Muutenkin aiemmin viehättäneet hukkavaaralaiset olivat jääneet taka-alalle. Tuntui, että kaikki vanhat hahmot oli unohdettu, kun keskityttiin uusiin juonen käänteisiin ja uusiin hahmoihin. Jotka eivät olleet kuitenkaan niin ihmeellisiä verrattuna aiempiin sivuhahmoihin.

Vaikken juuri pitänyt Jäljitetystä, uskon edelleen siihen, että neljäs osa voi vielä korjata paljon. Jankkaan jokaisessa tätä sarjaa käsittelevässä bloggauksessa samaa, mutta edelleen kirjasta puuttui jännitys. Kirjan loppu vaikutti ehkä liian paljon lopulta. Tuli sellainen tunne, että vaikka asioita jäi selvittelemättä, niitä ei välttämättä jätetty roikkumaan auki, että seuraavaa kirjaa jäi jonottamaan sormet syyhyten. Aloitin kuitenkin ihan innoissani neljännen kirjan lukemisen, joten tekstiä siitä voi odottaa piakkoin.

Susan Ee: Angelfall

"(...) When warrior angels fly away with a helpless little girl, her seventeen-year-old sister Penryn will do anything to get her back. (...)       Raffe is a warrior who lies broken and wingless on the street. After eons of fighting his own battles, he finds himself being rescued from a desperate situation by a half-starved teenage girl.      Traveling through a dark and twisted Northern California, they have only each other to rely on for survival. Together, they journey toward the angels' stronghold in San Francisco where she'll risk everything to rescue her sister and he'll put himself at the mercy of his greatest enemies for the chance to be made whole again." - Goodreads

Aaah! Olin kuullut paljon hyvää. Ja odotin paljon pelkästään takakansitekstin perusteella. Enkä pettynyt. Angelfall:ia ennen luin The Goddess Testin, joka ei ollut vastannut odotuksiani, joten sitä suuremmalla syyllä, tämä oli ehdottomasti onnistunut kirjavalinta. Maailmanloppu on tullut, enkelit ovat hyökänneet ihmisten kimppuun ja maailma palaa. Enkeli vei mukanaan Perynin pikkusisaren, hänen mielipuolinen äitinsä katosi ja mukana kulkee siipensä menettänyt enkeli Raffe.
          Olen aiemmin lukenut vain kaksi enkeleihin liittyvää kirjaa, joten juonen suhteen en osannut oikeastaan olettaa mitään. Mutta ehdottomasti, dystopia with a twist. Ensimmäisenä ei tulisi mieleen liittää maailmanloppu ja enkelit. Een kirjoitus tyyli on kaunistelematonta ja mukavan kuvailevaa. Niin usein nuortenkirjoissa kaikki on genrestä huolimatta hieman pumpulilla pehmennettyä, verta tai ruumiita ei koskaan kuvata liikaa. Mutta Angelfall on siinä poikkeus. Ja sekö jos mikä sai minut iloiseksi.

Sitten on tietenkin Raffe ja Penryn. Kirjan päähenkilöt. Vaikka Raffe olikin tyypillinen tuskaisa, mysteerinen mies, juuri sellainen joka valloittaa kirjassa kuin kirjassa, Penryn on ehdottomasti Angelfallin kantava voima. Päättäväinen taistelija, joka on oppinut selviytymään, ja haluaa pelastaa sisarensa. Hänen kaltaisiaan päähenkilöitä tarvitaan enemmän nuortenkirjoihin. Nuoria naisia maihinnousukengissä ja naama likaisena, taistelemassa itse, eikä luottamassa siihen, että joku tulee pelastamaan.

Olin innoissani siitä, että Raffe ja Penryn päätyivät taittamaan matkaansa yhdessä. Toivoin suurempaa välien selvittelyä heidän välillään, koska kaksi ideologiaa ja maailmaa kohtaavat toisensa. Onneksi heidän suhteensa kuitenkin kehittyi luonnollisemmin kuin monessa muussa kirjassa, jossa yksi hymy, muutama sarkastinen kommentti ja teräksiset vatsalihakset riittävät hurmaamaan pääladyn. Ja suhde ei kirjan lopussakaan ollut vielä ”valmis”, vaan seuraaviinkin kirjoihin jäi odottamista.

Angelfallissa on kaikkea, mitä hyvässä kirjassa kuuluu ollakin. Toimintaa, hermoja raastavaa jännitystä, dystopia. Romantiikkaa oli hieman vähemmän, mutta se ei haitannut. Penrynin ja Raffen matka löytää kadonnut sisko, sekä palauttaa siivet Raffelle, on yksi parhaiten rakennetuista sarjan ensimmäisistä osista. Ei sorruttu turhaan jaaritteluun, selittelyyn tai rakentamiseen. Tarpeeksi irtonaisia langanpätkiä jätettiin roikkumaan, jotta juoni jatkuu tehokkaasti seuraavassakin osassa, ja sen tosiaan haluaa lukea. Nyt harmittaa, etten tullut ostaneeksi toista osaa samaan aikaan ensimmäisen kanssa. Suosittelen ehdottomasti.

Elina Rouhiainen: Uhanalainen

"Kallion kasvatti Raisa ei Kainuun korven Hukkavaaraan muuttaessaan osannut aavistaa, miten paljon hänen maailmansa muuttuisi. Paettuaan susirajan vaaroilta takaisin Helsinkiin Raisa on yrittänyt keskittyä kaiken tapahtuneen unohtamiseen. Mutta suuri rakkaus, Mikael, ei ole niin vain unohdettavissa. Eikä Hukkavaara ole vielä paljastanut läheskään kaikkia salaisuuksiaan." - Tammi (#kirja)

 Kesyttömän jälkeen odotukset Susiraja-sarjan toista osaa kohtaan olivat korkealla. Ensimmäinen osa oli positiivinen yllätys, joten odotin ehdottomasti innoissani Uhanalaisen lukemista. En sano olevani pettynyt kirjaan lukemisenkaan jälkeen, mutten sano hyppineeni innoissanikaan. Ylipäätään minulla ei ole juuri sanottavaa kirjasta. Lukukokemus oli kaiken kaikkiaan yllättävän neutraali. Kirjan aikana pääsi tutustumaan ehkä enemmän Hukkavaaraan ja laumaan, kun Raisa vihdoinkin saa selville kylän salaisuuden.

Kirjan vahvuuksia ovat edelleen sen hahmot. Vaikka Uhanalaista lukiessani huomasin ärsyyntyväni Kesytöntä enemmän Raisasta. Jotenkin tuntui siltä, että koko kirjan ajan Raisan ajatukset hänen suhteestaan Mikaelin kanssa ailahtelee laidasta toiseen. Jossain vaiheessa alkoi kyllästyttää jatkuva jankkaaminen. Onneksi muut hahmot osoittautuivat Raisaa mukavammaksi luettavaksi. Mielestäni hahmojen kehitys on onnistunutta, kukaan ei oikeastaan jää jumiin edellisen kirjan asetelmiin. Monesta paljastuu myös sellaisia asioita joita en osannut olettaa.

Hävettää kirjottaa näinkin lyhyt teksti kirjasta, mutten vaan saanut kirjasta juuri mitään irti. Kirja lankesi ehkä sellaiseen tyypilliseen sarjan toisen osan ongelman, jossa kaikki on vähän tylsempää kuin ensimmäisessä osassa. Kaipaisin edelleen lisää jännitystä, koska kirjan juonen puitteet ovat siihen mitä mainioimmat. Niin tai näin, Susirajan kolmas osa Jäljitetty odottelee jo vieressä lukemista, sillä myönnän olevani utelias tietämään miten sarja loppuu.

Aimée Carter: The Goddess Test

"It's always been just Kate and her mom - and her mother is dying. Her last wish? To move back to her childhood home. So Kate's going to start at a new school with no friends, no other family and the fear that her mother won't live past the fall. Then she meets Henry. Dark. Tortured. And mesmerizing. He claims to be Hades, god of the Underworld - and if she accepts his bargain, he'll keep her mother alive while Kate tries to pass seven tests. Kate is sure he's crazy - until she sees him bring a girl back from the dead. Now saving her mother seems crazily possible. If she succeeds, she'll become Henry's future bride and a goddess" - Goodreads 

Nämä on taas näitä BookTubesta bongattuja kirjoja, joita kaikki tuntuvat lukeva. Ja Adlibriksestä sai koko kirjasarjan niin halvalla, että päätin sitten tilata kaikki neljä kirjaa samassa boxissa. Mikä saaattoi olla virhe. Yritän aina välttää kirjojan täydellistä haukkumista blogissa, mutta nyt täytyy todella nähdä vaivaa sen eteen, ettei niin tapahtuisi.

Goddess Test vaikutti kaikin puolin mielenkiintoiselta kirjalta ennen kuin aloin lukemaan siitä. Hades ja Persephone ovat yksi parhaista osista kreikkalaista mytologiaa. Kun kuulin, että kirjassa on moderni versio tästä, olin ehkä hieman innoissani. Nopeasti kirjan aloitettuani tunnelma kuitenkin laski.
              Kirja oli ehdottomasti sarjan ensimmäinen osa, ja halki koko kirjan se myös tehtiin erittäin selväksi, että jatko-osia on luvassa, älkää välittäkö tästä ensimmäisesti niin paljoa. Mitä ikinä tapahtuikaan, oli pohjustusta, lukijalle selittelyä kirjan asetelmista, mytologiasta, hahmojen menneisyydestä ja tapahtumista jotka johtivat kirjan tapahtumiin. Tämän takia lopulta alkoi olla liikaa liikuvia osia. Ja kaiken pohjustuksen takia juonessa ei ollut ollenkaan löytämisen tai oivaltamisen iloa. Jokainen pieninkin yksityiskohta tarjoillaan mielestäni lukijalle miltei hopeatarjottimella.

Kirjan päähenkilö on Kate. Hän muuttaa kuolemansairaan äitinsä kanssa pikkukaupunkiin suurkaupungin sykkeestä, ja joka aloittaa opiskelut uudessa koulussa. Tyypillinen asetelma tämän kaltaiselle nuorten romaanille. 16 – 17 vuotias kovakuorinen tyttö, joka on täysin tyytyväinen elämäänsä kahdestaan äitinsä kanssa, ja joka lopulta joutuu muuttamaan suurkaupungista pikkukylään syystä x. Joka kerta hän on ainoa uusi tyttö koulussa sinä vuonna ja niin edelleen. Eipä sen puoleen päähenkilömies Henrykään juuri kliseiltä selvinnyt. Tumma, kärsivä, komea, mysteerinen.
             Kun lopulta hahmot pääsevät tutustumaan toisiinsa, heidän suhde ei ole mitään muuta kuin väkinäistä. Kirjan juoni tekee siitä jo tarpeeksi pakotetun, mutta eipä Henryn ja Katen suhde ole muutenkaan kirjoitettu hirveän imartelevasti. En muista milloin viimeksi olen kirjaa lukiessa kiemurrellut myötähäpeän vuoksi.

Kaiken kaikkiaan epäilen, että palaan enää tämän sarjan pariin. Tai jos palaan, niin siinä saattaa vierähtää muutaman hetki. Sivuhahmot olivat pahvisia ja tapahtumat miltei yhtä tylsiä. Kirjan alusta sen loppuun saakka minua ei kiinnostanut yhtään mitä hahmoille tapahtui. En koskaan vain löytänyt minkäänlaista kosketuspintaa kehenkään. Se kertoo paljon, kun olin kirjoittanut lukupäiväkirjaani, ettei kiinnostanut edes se mitä Katen koiralle tapahtuu.
              En haluaisi kuitenkaan kokonaan lytätä koko kirjaa. Idea oli kiva, vaikka toteutus ontui. Toisaalta moni on pitänyt kirjasta, joten jos aihe on mielenkiintoinen, suosittelen silti tutustumaan kirjaan jos siihen on mahdollisuus.