maanantai 19. helmikuuta 2018

Matti Rönkä: Yyteet


Tuntematon sotilas-teema blogissani jatkuu vielä tämän postauksen verran, jonka jälkeen en mainitse koko teosta ennen kun olen itse lukenut sen. Jos joskus siis luen.

* * * * * 
Miltä Tuntematon sotilas näyttäisi, jos sen päivittäisi vuoteen 2016 ja työpaikalle?
Ville Koskela toimii esimiehenä pienessä IT-firmassa, Varma-Datassa. Koskela on company man, joka työpaikan juhlissa viihtyy ennemmin oman tiimin kuin johdon pöydässä. Vanhan toimarin vetäytyessä paikalle ilmestyy moderni johtaja Lammio. Pian ei firman pakuja enää niin vain lainailla eikä kahvia kannella pahvimukeissa omille työpisteille. Pienten arjen taistelujen taustalla vilahtelee kuitenkin koko ajan kaksikirjaiminen peikko, YT. Osa porukasta kestää, osa karkaa, kaikki eivät selviä hengissä loppuun saakka. 
* * * * *
Matti Röngän Yyteet oli varmasti yksi hauskimmista kirjoista, jonka luin viime marraskuussa. Odotukset olivat korkealla, kun aloitin, ja kerrankin ne odotukset myös ylitettiin. Olen ehkä vähän innoissani tästä kirjasta edelleenkin, koska jos jostain pidän, niin modernisoinneista ja uudelleenkerronnoista. Tässä tapauksessa kiinnostustani ehdottomasti lisäsi se, että Tuntematon sotilas on monelle niin pyhä, että on oikeastaan hauska nähdä miten se saadaan vääntymään 2010-luvun yritysmaailmaan.

Koska oma Tuntematon tietämykseni on rajallinen, oli hyvä, että luin Yyteet melkeni heti elokuvan nähtyäni. En muuten välttämättä olisi pysynyt kaikissa hahmoissa perässä, mikä on itseasiassa aika olennaista tätä kirjaa lukiessa. Väinö Linnan konekiväärikompania solahtaa yllättävän kivuttomasti IT-firmaksi, ja hahmotkin löytävät omat paikkansa johtokunnasta sekä työpöytien äärestä. Itse pidin siitä, että tapahtuma-ajaksi on valittu 2016, eikä 2000-luvun alun kukoistava yritys.

Kirjan keskeiset hahmot ovat oikeasti todella sympaattisia, ja heidän fiiliksiä sekä tekoja ymmärsi todella hyvin. Vaikka välttämättä samaa mieltä heidän kanssa ei ollut, silti jotain samaistumispintaa kuitenkin on. Ehkä ihmistyypit, joita sivuilla esiintyy, ovat hyvin samanlaisia niihin, joita jokainen tapaa omasa arkielämässänsä jatkuvasti. Tervetullut lisä on naispuoliset hahmot. Riitta Oja, Rocca ja Suzy, ovat kaikki edelleen ihan tunnistettavia hahmoja, vaikka nimet ja sukupuolet ovatkin vaihtuneet!

Yyteiden genre on minulle ehkä hieman vieraampi, joten en tiedä, olenko paras henkilö kommentoimaan sitä, mutta mielestäni kirjan yhteiskunnallinen kommentointi osui hyvin kohdallensa. Toki aihe varmasti puhtutelee enemmän sellaista, joka on itse ollut työpaikallaan samanlaisessa tilanteesa tai tuntee toimistotyötä paremmin. Silti opiskelijanakin osaa tunnistaa viime vuosien uutisoinnin perusteella, mitä tässä nyt kommentoidaan.

Yyteet  on todella helppo kirja lukea, jonka juoni on yksinkertainen ja yllättävän arkinen. Se on kuitenkin hyvin tarkkaa kommentointia työyhteisöistä, ja käsittelee huumorin kautta viime vuosina monia koskettanutta ilmiötä. Kun mukaan vielä onnistuneesti sekoitetaan jotain niinkin perisuomalaista kuin Tuntematon sotilas ja IT-firma, syntyy hauska ja koskettava kokonaisuus, joka kuvaa yhteiskuntaamme erittäin hyvin. Olen suositellut tätä kirjaa paljon, ja suosittelen sitä edelleenkin kaikille, jotka vain jaksavat kuunnella :D

* * * * *
Julkaisuvuosi 2017
Gummerus
251 sivua
Kustantajalta
Suomeksi
Kuvaus, Gummerus

1 kommentti:

  1. Mukavaa kuulla, että pidit tästä! :) Minäkin viihdyin hyvin teoksen parissa - työelämän kuvaukset olivat osuvia, vaikken toimistotyössä ole ollutkaan ja sain nauraa itseni kipeäksi. Oivallinen modernisointi Tuntemattomasta.

    VastaaPoista