torstai 22. helmikuuta 2018

#hyllynlämmittäjä2018


Viime vuonna Sivumennen-podcast järjesti ensimmäistä kertaa lukuhaasteen, jossa on tarkoituksena lukea 12 sellaista kirjaa, jotka ovat omassa hyllyssä pidemmän aikaa odotelleet. Viime vuoden osallistumiseni karahti kiville heti alusta saakka, kun en koskaan päässyt edes siihen pisteeseen, jossa olisin valinnut luettavia kirjoja.
Tänä vuonna päätin ottaa haasteen todella vastaan, ja koota pinoni ihan järkevässä ajassa vuoden alussa. Kuva pinostani on ollut jo pidemmän aikaa Instagramissa, mutta nyt, melkein kaksi kuukautta vuoden alun jälkeen, on vihdoin tullut aika tarkemmin esitellä se laajemmin.

Jokainen näistä kirjoista on ollut hyllyssäni pidempää kuin puolitoista vuotta, ja suurin osa niistä on hankittu sellaisina "tän mä haluan lukea asap" hankitoina. Kuten yleensäkin, eihän sellaista asap-lukemista todellisuudessa kovin usein tapahdu, ja lukuunottamatta hyvin pientä prosenttia, must read hankinnat jää odottelemaan parempaa huomista hyllyyn. Niin kuin näille kirjoille on tapahtunut.

Lukematta jäämisen lisäksi osalla kirjoista on muitakin yhdistäviä syitä, miksi niitä ei ole tullut luettua, ja päätin esitellä nämä kriteerit tässä samalla.

Monta kertaa kesken jääneet

Nimensä mukaisestikin näiden kirjojen kanssa olen kamppaillut jo pidemmän aikaa. Useassa tapauksessa en ole päässyt pariakymmentä sivua pidemmälle, ja jonkin kirjassa ei vaan ole inspiroinut jatkamaan eteenpäin kaikesta huolimatta. Tämähän ei ole välttämättä merkki huonosta kirjasta, vaan merkki siitä, että lukuflowni ei ole sopinut juuri siihen kirjaan. Pinosta näitä kirjoja ovat Tahereh Mafin Shatter Me, Virginia Woolfin Mrs. Dalloway, 
Maria Turtschaninoffin Maresi ja Heather Demetriosin I'll Meet You There.

"Pelottavat" kirjat

Nyt ei puhuta Stephen King tyyppisestä pelottavuudesta, vaan pikemminkin sellaisia, joiden lukeminen jännittää. Onko lukukokemus niin raskas, ettei pysty lukemaan mitään moneen viikkoon, onko kirja hyvä ollenkaan vai joudunko pettymään kaiken hypetyksen takia. Näillä ehdoilla valittuja kirjoja ovat: Philip Gourevitchin We Wish to Inform You That Tomorrow We Will Be Killed with Our Families, Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia sekä Erika Johansenin The Queen of the Tearling. 

Hyllyssä monta vuotta olleet

Tämä otsikko on aikalailla itsensä selittävä. Monet näistä kirjoista on vähintään kolme vuotta sitten ostettuja, vanhimmat ovat olleet hyllyssäni (jos en väärin muista) kuusi vuotta. Joten ehkä olisi vihdoinkin aika lukea nämä pois tieltä, ja joko rakastua niihin tai laittaa ne kiertoon. Tässä vaiheessa näiden kirjojen lukeminen tuntuu melkein enemmän velvollisuudelta, kuin huvilta. Mikä ei ole koskaan ideaali lähtökohta kirjan lukemiseen. Velvollisuuksiani ovat: John Greenin The Fault in Our Stars, Rick Yanceyn 5. Aalto, Erin Morgensternin Yösirkus, Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki sekä Katie McGarryn Nowhere but Here.

* * * * *
Haasteen edistymistä voi seurata joko blogin haasteet-sivulta, tai kuukausittaisista koonneistani, joihin listaan aina haasteiden etenemistä sen kuukauden osalta!

Löytyykö meidän Hyllynlämmittäjistä samoja kirjoja? Mitkä kirjat sinun pitäisi vihdoin lukea vihdoinkin pois hyllystäsi?







5 kommenttia:

  1. Moi! Hyviä kirjoja sulla pinossa, varsinkin tuota Kudottujen kujien kaupunkia ja Kissani Jugoslavian muistelen huippuina lukukokemuksen. Mun hyllynlämmittäjäpostaukseni on vielä tekemättä, vaikka pinoni jo kokosin tammikuussa. Viime vuoden pinossa oli Mrs. Dalloway (mullakin taannoin kesken jääneenä), mutta se on edelleen lukematta... Siinä olisikin hyvä vaihtoehto vaikkapa klassikkohaasteeseen! Hyviä lukuhetkiä :)

    VastaaPoista
  2. Hyllynlämmittäjä-pinostasi olen lukenut muutaman. Tähtiin kirjoitettu virhe on hieno lukukokemus, tykkäsin 5. aallosta (ei leffana ihan samalla tasolla) ja tunnelmallisen Yösirkuksen luin viime vuonna. Kudottujen kujien kaupunki on puolestaan parhaillaan lukupinossani. Kevään lukupiirikirjoja. Sen lukeminen on venähtänyt, kun pyysin kirjasta arvostelukappaletta ilmestyessään, mutten syystä tai toisesta saanut sitä. Nyt viimein saan luettua senkin. Teemestarin kirja oli huikea, joten kovat odotukset. Ihme ja kumma, olen onnistunut välttymään juonipaljastusilta!

    VastaaPoista
  3. The Fault in Our Stars ja 5. Aalto on äkkiä luettu (jos siis vähääkään nappaa) ja jälkimmäisestä innoistuin vastoin kaikkia odotuksia lukemaan koko trilogian :D Yösirkuksen haluan viimein lukea tänä vuonna!

    VastaaPoista
  4. Greenin ja Itärannan kirjat on yksiä mun lemppareista, suosittelen<3 Kissani Jugoslavia ja The Night Circus odottelee mullakin vielä lukemattomana.... ;s Mäkin tein tän haasteen pinon itelleni, mut tuntuu et nyt jo tekis mieli muuttaa sitä :DD

    VastaaPoista
  5. Yösirkus ja Kudottujen kujien kaupunki ovat molemmat yhtiä suosikeistani. Jos joku kysyy minulta kirjasuosituksia, mieleen juolahtaa aina jompikumpi. Kunhan niissä pääsee vauhtiin, ne lukee loppuun yhdeltä istumalta. :D

    VastaaPoista