Yksi kirjamessuilla bongatuista mielenkiintoisista uutuuksista oli Sture Lindholmin vastasuomennettu Vankileirihelvetti Dragsvik, jota useampi kuin yksi ihminen tuntui tutkailevan Atenan pisteellä. Siitä huolimatta, että opiskelen historiaa niin tiedän ihan hävettävän vähän sisällissodasta, sekä ylipäätään vuosien 1917-18 tapahtumista. Joten haastoin itseni tänä vuonna perehtymään asiaan hieman enemmän, ja lukemaan siihen liittyvää kirjallisuutta. Tässä niistä siis ensimmäinen.
Dragsvikin kasarmille oli ahdettu yli 8 000 ihmistä odottamaan pääsyä oikeuden eteen. Kesäkuukausien aikana ahdas, syöpäläisten riivaama kasarmi oli pätsi, jossa vangit kärsivät nälästä ja puutteellisesta hygieniasta sekä olemattomasta sairaanhoidosta. Heinäkuussa työnnettiin ruumis- kärryillä joka päivä yli kolmekymmentä kuollutta kiireesti kaivettuun joukkohautaan.
Suomen valtio ja valkoiset voittajat yrittivät pitkään sivuuttaa Tammisaaren katastrofin. Kauhutarinat torjuttiin liioitteluna, vaikka tilanne leirillä oli pahempi kuin kukaan ulkopuolinen osasi kuvitella: siellä oli Suomen leireistä ylivoimaisesti korkein kuolleisuus. Kun Tigerstedtin raportti vuoti Ruotsiin, kansainvälinen skandaali oli väistämätön.
Miksi Dragsvikin kurjuus paheni hallitsemattomaksi joukkokuolemaksi? Keitä leirille tuotiin, ketkä pääsivät kotiin? Ketkä tapettiin, ketkä jäivät henkiin – ja ketkä tappoivat?
* * * * *
Hyvää historian tutkimusta on aina ilo lukea, ja vaikka huomaan jatkuvasti kaipaavani kunnollisia lähdeviitteitä (sellaisia, joita ei ole karsittu ja jotka löytyvät sivun alareunasta), tässä kirjassa se ei häirinnyt läheskään niin paljon. Lindholmin kiinnostus aiheeseen paistaa tekstistä läpi, kuten myös tutkimukseen käytetty aika. Suomennoksessa on joissain kohdissa hieman kömpelyyttä, mutta yleistä lukukokemusta se ei kuitenkaan haittaa.
Sisällissodan alkamisesta tulee tänään kuluneeksi sata vuotta, joten mikäpä sen parempi päivä julkaista tämä postaus. Luin tämän kirjan jo vähän aikaa sitten, se on jäänyt mieleeni, sisällönsä sekä ulkomuotonsa vuoksi. Vaikka Lindholmin kirja vaikuttaa hieman pelottavalta, se on itseasiassa yllättävän nopealukea. Kirjassa on paljon kuvia, lainauksia alkuperäisaineistoon sekä esimerkiksi taulukoita. Vertailukohteena voisi pitää Bea Uusman Naparetkeä, joka tosin on huomattavasti visuaalisempi, mutta jotain samaa mielestäni näissä kirjoissa kuitenkin on.
Dragsvikin vankileiri on juuri sopivan spesifi aihe tämän tyyppiselle kirjalle, ja ehkä helpommin lähestyttävä kuin esimerkiksi Sisällissodan pikkujättiläinen. Kirjassa alustetaan hyvin venäläisen kasarmin perustamista Tammisaaree, sekä sisällissodan alkua, joten hukassa olevakin lukija kyllä ymmärtää mistä on kyse. Pääpaino on silti itse vankileirissä, sen oloissa ja suureen kuolleisuuteen johtaneissa syissä.
Lindholmin kirjasta näkyy hyvin selvästi, että taustatutkimusta on tehty paljon, ja aiemman tutkimuksen vähyys aiheesta tietenkin korostaa työn määrää. Alaa opiskelevana on pakko kiitellä kirjan loppuosaa, jossa hyvin lähdekriittisesti analysoitiin ja suoranaisesti kritisointiin aiempia teoksia Dragsvikin vankileiriin liittyen. Lindholm onnistuu hyvin perustelemaan lähteitä avuksi käyttäen, minkä tyyppistä virheellistä tietoa kirjoissa on esitetty, ja ainakin näin lukijana perustelut vaikuttivat myös ihan uskottavilta.
Dragsvikin vankileiri on juuri sopivan spesifi aihe tämän tyyppiselle kirjalle, ja ehkä helpommin lähestyttävä kuin esimerkiksi Sisällissodan pikkujättiläinen. Kirjassa alustetaan hyvin venäläisen kasarmin perustamista Tammisaaree, sekä sisällissodan alkua, joten hukassa olevakin lukija kyllä ymmärtää mistä on kyse. Pääpaino on silti itse vankileirissä, sen oloissa ja suureen kuolleisuuteen johtaneissa syissä.
Lindholmin kirjasta näkyy hyvin selvästi, että taustatutkimusta on tehty paljon, ja aiemman tutkimuksen vähyys aiheesta tietenkin korostaa työn määrää. Alaa opiskelevana on pakko kiitellä kirjan loppuosaa, jossa hyvin lähdekriittisesti analysoitiin ja suoranaisesti kritisointiin aiempia teoksia Dragsvikin vankileiriin liittyen. Lindholm onnistuu hyvin perustelemaan lähteitä avuksi käyttäen, minkä tyyppistä virheellistä tietoa kirjoissa on esitetty, ja ainakin näin lukijana perustelut vaikuttivat myös ihan uskottavilta.
Hyvää historian tutkimusta on aina ilo lukea, ja vaikka huomaan jatkuvasti kaipaavani kunnollisia lähdeviitteitä (sellaisia, joita ei ole karsittu ja jotka löytyvät sivun alareunasta), tässä kirjassa se ei häirinnyt läheskään niin paljon. Lindholmin kiinnostus aiheeseen paistaa tekstistä läpi, kuten myös tutkimukseen käytetty aika. Suomennoksessa on joissain kohdissa hieman kömpelyyttä, mutta yleistä lukukokemusta se ei kuitenkaan haittaa.
* * * * *
Lägerhelvetet DragsvikJukaisuvuosi 2017
Atena
300 sivua
Kustantajalta
Suomeksi
Kuvaus, Atena
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti