torstai 31. elokuuta 2017

Elokuun koonti & syyskuun suunnitelmat

Tätä koontia kirjoitan pienimuotoisen kaaoksen keskeltä. Lattia on täynnä tavaraa ja vaatekaappi on tyhjennetty matkalaukkuun. Kesätöiden päätökseen on alle 24 tuntia, ja paluu yliopisto arkeen on viikonlopun päässä. Tänään itseasiassa hieman haikein mielin hyvästelin työkavereita ennen viimeistä "kenttä"päivää huomenna. Kesä tuntuu menneen ihan laittoman nopeasti. Pakko myöntää, että viime aikoina on tuntunut erityisen asetavalta jättää Helsinki taas yhdeksäksi kuukaudeksi... Ehkä se tästä taas asettuu, kun pääsee oman arjen tahtiin.

Elokuu on ollut ennen kaikkea tapahtumarikas kuukausi. Heti ensimmäisenä viikonloppuna oli aika tavata bloggarikolleegoita Hel-Ya!-tapahtuman merkeissä. Lukufiiliksen Anri haastatteli minua tapahtumaan liittyen (*KLIK*), ja vaikka omaa raporttia en ole vielä ehtinyt blogissa kirjoittamaan (lupaan, että se on luonnoksissa odottamassa), niin Lukufiiliksen artikkeli kokonaisuudessaan tiivistää ajatukseni tapahtumasta hyvin! Oli myös ihana tavata paikalle saapuneita bloggareita, joiden kanssa keräännyimme aluksi Sörkan Picniciin jutustelemaan! Paikalla olivat ainakin: BookishteapartyPauline von DahlYöpöydän kirjatDysphoriaHurja Hassu lukijaLukujonossa jaLukulahnan luola

Meno ja meininki jatkui kahden viikon päästä, kun kävin piipahtamassa Messukeskuksen World Conissa! Lauantain ja sunnuntain aikana kävin kuuntelemassa mielenkiintoisia paneeleita YA-kirjallisuudesta, sekä kirjabloggaamisesta, ja vietin muutaman hetken aikaa Bookishteaparty- ja Lukulahnan luola-blogien Katrin ja Rosan kanssa. Oli kiva nähdä niin pian edellisen tapaamisen jälkeen :)

Työntäyteisen kuukauden aikana ehdin aktivoitumaan Instagramissa (@hannandbooks jos ette jo seuraa!) ja osallistumaan lukumaratoniin! Äänikirja-postaukseni sai yllättävää näkyvyyttä, kun YLE:n Kirjojen Suomi jakoi sen Facebook-sivuillansa, ja postauksen inspiroimana päädyin palaamaan Bookbeatin asiakkaaksi ja sijoittamaan muutamia euroja uusiin kirjoihin Audiblessa.

Ja tulihan niitä kirjojakin luettua. Yllättävän paljon itseasiassa!
Elokuun luetut olivat:
Muistojenlukija, Elina Rouhiainen
Winter, Marissa Meyer
Caraval, Stephanie Garber
Always and Forever, Lara Jean, Jenny Han
The Comeback Season, Jennifer E. Smith

Huomattavana menestyksenä mainittakoon, että sain vihdoin postattua ikuisuuden luonnoksissa roikkuneet Upside of Unrequited ja Attachments arviot.

Syyskuun suunnitelmat ovat kaikkea muuta kuin selvät. Luennot eivät vielä vie kovinkaan paljoa aikaa, mutta erilaista ylimääräistä aktiviteettiä haalineena kalenteri alkaa olla täynnä niin ainejärjestö hommia ja ylimääräisiä projekteja. Jos hyvä tuuri käy, saisin luettua uudelleen Sarah J. Maasin Lasipalatsin, Mary E. Pearsonin Kiss of Deceptionin, joka on jäänyt minulta kesken 100 vuotta sitten, ja Gentelemans Guide to Vice and Virtuen.
Audiblessa odottaa vielä kourallinen uutuuksia, kunte myös BookBeatissa, ja blogin ulkoasun ja sivut voisin pistää taas ojennukseen. Eihän ne edellisellä kerralla jäänyt kesken ollenkaan.

Hyvää alkavaa syksyä kaikille, ja muistakaa, sää on asenteesta kiinni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti