keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Syksyn odotetuimmat 2017 uutuudet

Koska jostain syystä kirja-arvostelujen kirjoittaminen tökkii tällä hetkellä, päätin tässä eräänä iltana hieman tutustua kustantamoiden katalogeihin, ja ensimmäistä kertaa kunnolla listata tulevan syksyn houkuttelevimpiin uutuuksiin. Luettavaa riittäisi kyllä omastakin takaa, mutta viime aikojen arvostelukappaleita lukiessa olen huomannut nauttivani myös uusien kirjojen lukemisesta. Sellaisten, jotka eivät ole seisoneet kirjahyllyssä ties kuinka monta vuotta.
Olen huono muistamaan kustantamoja, joten toivottavasti listalta ei ole unohtunut hirveän montaa :d Listaan pääsi mukaan myös muutama uutuus ulkomailta, joita odotan melkein yhtä innolla kuin joulua.

WSOY:
 Bujoilun voima, Miia Pöllänen
 Olen viimeisen vuoden aikana koukuuntunut pahasti bullet journalin pitämiseen, joten miksipä en tutustuisi siitä kertovaan kirjaankin?
Hobitti eli sinne ja takaisin, J.R.R Tolkien(Tove Jansonin kuvittamana)
Will Grayson, Will Grayson, David Leviathan & John Green 
  Yksi niistä monta vuotta kirjahyllyssä roikkuneita. Ehkä tuleva suomennos motivoisi lukemaan

Gummerus:
Saleesian näkijä, Erika Vik
  Hän sanoi nimekseen Aleia on parhaillaan kesken, mutta jo luetun perusteella olen valmis jatkamaan sarjaa
Käärmeiden kaupunki, Katri Alatalo 
   Melkein kaikki uusi suomalainen fantasiakirjallisuus on tervetullut lisä lukupinoon. Ja tämä vaikutti mielenkiintoiselta uutuudelta!
Jatkuu!, Erkka Mykkänen 
  Vähän epävarma, tuleeko tämä olemaan listallani vielä tulevaisuudessa, mutta fan fiction suomalaisista klassikoista kuulostaa hauskalta idealta!
101 Very Finnish Problems, Joel Willans
   Tämä on ilmeisesti jo julkaistu, kun sitä selasin jo Akateemisessa... Heikkouteni, eli suomalaisesta kulttuurista ulkomaalaisten silmin kirjoitetut kirjat saavat tällä jatkoa, enkä epäile hetkeäkään, ettenkö ahmisi sataa yhtä suomalaista ongelmaa yhdeltä istumalta.
Throne of Glass - Lasipalatsi, Sarah J. Maas
  Oi Sarah J. Maas, jota vihdoin saadaan suomeksi. Vaikka olen jo lukenut (ja tykännyt Lasipalatsista), varmasti suomennos on luettava!
Mikä kaikki voi mennä pieleen?, Holly Bourne
  Oonko ihan normaalin jatko-osa, yksi syksyn odotetuimmista uutuuksista

Aula & Co.
Kuninkaan kahleet, Victoria Aveyard
   Olen uhrannut kahden edellisen osan lukemiseen niin paljon, että varmasti myös viimeisen osan tulen lukemaan.
Kustantamo S&S
Iltasatuja kapinallisille tytöille, Elena Favilli & Francesca Cavallo
  Tämänkin omistan jo englanniksi, mutta vähintään tällaisena nostona täytyy se mainita tällä listalla. Varmasti lukemisen arvoinen.
Tammi
Noituus, magia & okkultismi: kuvitettu historia, Christopher Dell
Harry Potter ja Azkabanin vanki, J.K. Rowling (kuvitettu painos)
Muistojenlukija, Elina Rouhiainen
  Susiraja-sarja on yksi ehdottomista suosikeistani, joten tietenkin kiinnostaa, millainen kirja Muistojenlukija onkaan.

Ulkomailta
The Tower of Dawn, Sarah J. Maas
   Throne of Glass-sarjaan liittyvä kirja, jonka keskiössä on ToGista tuttu Chaol Westfall. En myönnä, että kyseessä olisi suosikkihahmoni, mikä herätti kiinnostuksen tähän kirjaan.
The Language of Thorns: Midnight Tales and Dangerous Magic, Leigh Bardugo
   Six of Crows ja Shadow and Bones sarjojen kirjoittajan uusi, ilmeisesti kuvitettu satukirja.
Moxie, Jennifer Mathieu
   Feministinen YA high school romaani. Ei tule kysymykseenkään, että tätä ohittaisin.
Brooding YA Hero: Becoming a Main Character (almost) as Awesome as Me, Carrie Ann DiRisio
   Kirja, joka perustuu ehkä hauskimpaa Twitter-tiliin (Brooding YA Hero) ikinä!
* * * * *
Sellaista luvassa siis syksyllä. Luultavasti kaikkia en tule lukemaan, mutta muutamia ehdottomasti. Tarjonta vaikuttaa kiitettävän monipuoliselta, ja jään innolla odottamaan mielipiteitä ja ensimmäisiä arvioita yllä mainituista!


6 kommenttia:

  1. Mäkin odotan innolla Muistojenlukijaa sekä Käärmeiden kaupunkia :) Tuosta Moxiesta en ollut kuullutkaan, mutta se kuulostaa hyvältä!
    P.S. Kuninkaan kahleet ei ole viimeinen osa, neljäs ja viimeinen julkaistaan ensi vuonna! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, jotenkin oletin, että Punainen kuningatar olisi jäänyt trilogiaksi :D Täytyypä vähän korjailla tota sitten.
      Itsekin törmäsin vähän vahingossa Moxieen, mutta aihe kuulostaa sen verran kiinnostavalta, ettei sitä voi jättää välistä.

      Poista
  2. Odotan innolla tuota Käärmeiden kaupunkia, kun suomalaista fantasiaa tulee luettua niin vähän ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalainen fantasia on kyllä melkein aina odottamisen arvoista. Mukavaa vaihtelua!

      Poista
  3. Aika samoja kirjoja odotellaan :) Mulla odotetumpia kirjoja on tällä hetkellä Leigh Bardugon Wonder Woman - Warbringer ja John Greenin Turtles All The Way Down!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän houkuttelisi toi Leigh Bardugon uutuus, mutta jotenkin en ole päässyt mukaan Wonder Woman hypeen niin voi olla, ettei se kiinosta tarpeeksi :D Täytyy varmaan vähän tutustua siihen paremmin vielä

      Poista