sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Heinäkuun koonti & elokuun suunnitelmat


Heinäkuu menee aina ihan uskomattoman nopeasti. Tuntuu siltä, että kuun alusta on juuri ja juuri viikko, ja sitten sitä tajuaa, että kesä lähenee jälleen loppuaan (en ole edes surullinen, koska talvi on rakkaus). Paluu arkeen on enää kuukauden päässä, ja vaikka kaikkea piti tehdä, aika vähän on tullut lopulta tehtyä :D

Heinäkuu oli kesäkuuta vaisumpi lukukuukausi eikä kaikki suunnitellut bloggauksetkaan koskaan ehtinyt julkaisuun tämän kuun puolella. Alkukuusta kuuntelin innokkaasti äänikirjoja, kun kokeilin Storytell-sovellusta muutaman viikon, mutta nyt Audiblen uutta creditiä odotellessa olen uppoutunut lähinnä podcastien maailmaan. Lukumaraton päättyi tässäkin kuussa floppiin, mikä kasvattaa odotuksia elokuun lukumaratonille vielä ennestään. Yksi onnistunut lukumaraton kesässä on must have!

Blogissa tapahtuneista suurimmista uudistuksista pitänee mainita, että ostin vihdoin pitkän harkinnan päätteeksi oman domainnimen, eli blogspot pääte lähti, ja jäljelle jäin vain sivujenvalissa.com! Sen lisäksi sain vihdoin tehtyä LGBTQ-tunnisteen, sekä omat sivut kaikille luetuille sekä sarjoille, joita blogissa olen lukenut!
Ulkoasu ja postausten asettelu aiheuttaa edelleen lievää tuskaa, mutta ehkä se tästä alkaa pikkuhiljaa muokkaantua toimivampaan suuntaan.

Heinäkuun luetut olivat:
Paperiprinssi, Kaari Utrio
Almost Adulting: All You Need to Know to Get It Together (Sort of), Arden Rose
P.S. I Still Love You, Jenny Han
Seuraneiti, Kaari Utrio
Stalking Jack the Ripper, Kerri Maniscalco
The Distance Between Us, Kasie West

Näistä ainoastaan Jenny Hanin kirjan luin ihan kirjamuodossa, muut olivat äänikirjoja joita kuuntelin työmatkoilla. Yksittäisiä bloggauksia en uskalla luvata kovinkaan monesta näistä, mutta muutama tulee olemaan parissa miniarvio postauksessa, joita minulla on suunnitteilla!

Elokuun suunnitelmissa olisi lukea postauksen alussa olevan kuvan kirjat, sekä Elina Rouhiaisen Muistojenlukija. Luvassa on myös Hel-YA tapahtumasta postailua, ja Instagramissa (@hannandbooks) Bookstagram-haasteeseen osallistuminen (eli 31 kirjaisaa kuvaa 31 eri aiheesta). Haasteet-sivu on edelleen hyvin päivittämättä, ja tämän kuun luettuja en ole ehtinyt vielä edes sovittelemaan Helmet-lukuhaasteeseen. Eli kaikenlaista pikku puuhaa on luvassa.
Toivottavasti myös 12 julkaisua odottavan postauksen jono tulisi hieman lyhentymään tulevana kuuna!

2 kommenttia:

  1. Hyvinhän sä olet ehtinyt lukemaan! Mä aloitin just eilen tuon Bournen uuden kirjan ja tykkään kyllä, luin samantien yli 70 sivua, vaikka lukeminen on takunnut viime aikoina. Kaurin ja Lovelacen runokirjoista tykkään myös ja Throne of Glass on yksi lempparisarjoistani<3 Hyviä kirjoja siis sulla tulossa ;) Ja ihanaa, että nähdään vihdoin Hel-Ya:ssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Throne of Glass on kyllä niin hyvä, luin sen vuosi sitten kesällä englanniksi, niin ootan kyllä kiinnostuneen tätä suomennosta. Ja eiköhän Bourne pääse aika nopeasti luettavaksi kanssa! Hauska huomata että näin paljon tästä pinosta on muillakin luettuna/luettavan. On kyllä mukava nähdä vihdoin! Enää 6 päivää :D

      Poista