maanantai 19. syyskuuta 2016

Leigh Bardugo: Six of Crows

Niin vaan yliopisto yllätti, ja viime viikolla en kerinnyt edes avata bloggeria. Joka aamuiset 08:30 alkavat venäjän luennot vievät veronsa, eikä yökukkuminen enää oikein onnistu.

Kuitenkin. Leigh Bardugon Six of Crows. Kirja, jonka ostin ensin Audiblesta, ja sitten vielä fyysisenä kopiona Berliinistä. Ensimmäinen teos, jonka olen lukenut kyseiseltä kirjailijalta, vaikka omistan ennestään kolme hänen muuta kirjaansa.
"Kaz is offered a chance at a deadly heist that could make him rich beyond his wildest dreams. But he can't pull it off alone..A convict with a thirst for revenge. A sharpshooter who can't walk away from a wager. A runaway with a privileged past. A spy known as the Wraith. A Heartrender using her magic to survive the slums. A thief with a gift for unlikely escapes. Kaz's crew are the only ones who might stand between the world and destruction—if they don't kill each other first" - Goodreads

Periaatteessa Six of Crows on Ocean's Eleven fantasiamaailmassa. Ryhmä nuoria, joilla on kaikilla omat kykynsä, jotka joutuvat suorittamaan mahdottoman ryöstön saadakseen mittavan palkinnon. Kirjassa on kuusi päähenkilöä, ja jokaisen luvun kertoja on yksi 'Korpeista'.

Six of Crows on kieltämättä erittäin viihdyttävä ja toimiva ensimmäinen osa. Mikä on varsin positiivinen yllätys, sillä kyseessä on taas kirja jota minun ei koskaan pitäny lukea, ja joka paljastui yhdeksi parhaimmista kirjoista jonka olen koskaan lukenut. Tuntuu, että näin on käynyt nyt jo aika monta kertaa aiemminkin...

Six of Crowsin parhaita puolia on ehdottomasti sen hahmot. Kaikki kuusi päähenkilöä saivat tarvittavan ajan tulla tutuiksi. Hahmot ovat mukavan monipuolisia, niin luonteeltaa, kuin ulkoisilta- ja sisäisiltä ominaisuuksiltaan. Kaikki eivät siis ole sitä tyypillistä valkoinen hetero muottia, jota niin valitettavan moni YA-kirjakin suosii. Toki näistäkin kuudesta hahmosta löytyi omat suosikit ja inhokit, mutta yleisilmeeltään juuri se monipuolisuus tekee kaikista hahmoista vähintään siedettäviä. Ehkä yksi ainoista miinuksista on hahmoissa, sillä iällisesti he ovat 16 ja 18 välillä, vaikka lukiessa heitä saattaisi luulla enemmin parikymppisiksi.

Itse tarina on tarpeeksi yksinkertainen.Yllättäviäkin käänteitä ei ole edes tarkoistus osata ennakoida, vaan ne paljastuvat yleensä jälkeenpäin, kun juonittelusta vastuussa oleva hahmo paljastaa muuttuneen kuvion muille hahmoille, sekä lukijalle. Tällainen juonittelija rikosllisjoukko idea toimii ainakin minun mielestä erittäin hyvin. Ryhmädynamiikkaa ja sen kehittymistä on hauska seurata lukijan roolista, eikä vauhtia tai vaarallisia tilanteitakaan puutu.

Kuten aiemmin mainitsin, kirja on kirjoitettu useamman hahmon näkökulmasta hän-kertojan muodossa. Vaikka luvussa tutustuttaisiinkin tarkemmin kertojan menneisyyteen tai ajatuksiin, muutkin hahmot saavat mukavasti osansa, eikä siten unohdu moneksi luvuksi kulisseihin. Bardugo on saanut usean kertojan muodostaman kokonaisuuden toimivaan nautittavan hyvin!
        Pidän hänen kirjoitustyylistään, joka on kuvaavaa ja eloisaa, mutta sen verran joutuisaa, ettei rivejä uskalla kovinkaan paljoa hyppiä yli. Muutamissa kohdissa Six of Crows on jopa yllättävän verinen muuhun genren kirjallisuuteen nähden. Itse pidän tätä kuitenkin positiivisena asiana, sillä lukijakunta on kuitenkin jo suht lähellä täysi-ikäisyyttä.

 Six of Crowsin luettua jäi oikein kaipaamaan sarjan seuraavaa osaa (Crooked Kingdomn, julkaistaan 27.9.). Kirjan loppua ei välttämättä voi kuvata cliff hangeriksi, tai ainakaan kaikista hermoja raastavaksi sellaiseksi, mutta jonkin sortin jatkumo kirjojen välillä tulee kuitenkin olemaan. Useiden hahmojen välillä jäi kuitenkin paljon sanomatta ja/tai tekemättä, että toisen osan odottaminen on ollut tuskaa, vaikka ensimmäisen osan lukemisen ja julkaisun välillä ei ole edes kuukautta.

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Marissa Meyer: Cress

Luulin jo bloganneeni tästä kirjasta. Ehdin poistaa jo ylös kirjoitetut ajatukseni puhelimesta, ja siirtyä seuraaviin projekteihin. Hetken ajattelin jo, että turha tästä on blogata, kun lukemisestakin on kulunut toista kuukautta. Paitsi, että sitten näyttäisi tyhmältä jos koko sarjasta olisi postaukset, toiseksi viimeistä osaa lukuunottamatta. Tässä siis, yleisön pyytämättä, ajatukseni Marissa Meyerin Cress'stä, the Lunar Chronicles-sarjan kolmannesta osasta.
"Cinder and Captain Thorne are fugitives on the run, now with Scarlet and Wolf in tow. Together, they're plotting to overthrow Queen Levana and prevent her army from invading Earth.Their best hope lies with Cress, a girl trapped on a satellite since childhood who's only ever had her netscreens as company." - Goodreads
Heinäkuun teemana oli tosiaan Marissa Meyerin The Lunar Chronicles - sarja, josta ehdin lukemaan kolme kirjaa neljästä. 
   Aiemmista kirjoista tutut hahmot, Cinder, Carswell Thorne, Scarlet ja Wolf ovat kaikki pakosalla edellisen kirjan tapahtumien seurauksena. Heidän tavoitteenaan on syöstä Kuningatar Levana vallasta, ja estää Lunareiden hyökkäys maahan. Scarletissa jo esiintynyt Cress on tätä tehtävää ajatellen hyvin tärkeässä roolissa. Epäonnistuneen pelastusoperaation jälkeen joukko on hajonnut ympäri maailmaa ja sen lähiympäristöjä, eikä kaikki suju kuten Strömsössä.  

Cress toi mukanaan jälleen kaksi uutta hahmoa: Tähkäpäähän perustuvan, kirjan nimeä kantavan Cressin, sekä Jacin Clayn, joka tulee olemaan huomattavasti suuremmassa roolissa sarjan viimeisessä kirjassa Winter. Näiden kolmen kirjan aikana olen alkanut pitämään enemmän ja enemmän tästä Meyerin tavasta tuoda muutaman päähenkilön kerrallaan tarinaan mukaan. Toistan varmaan itseäni kun sanon, että tällä tavoin lukija ehtii hyvin tutustumaan uusiin hahmoihin, ja samalla seuraamaan myös vanhojen kehitystä.

Cressistä on yllättävän vaikea kirjoittaa mitään, koska se on ominaisuuksiltaan hyvin samanlainen sarjan aiempien kirjojen kanssa. Juoni on ehkä hieman Scarlettia tapahtumarikkaampi, ja itse nautin useamman kuin kahden eri hahmon seuraamisesta. Kuten hyvin usein, tässäkin tapauksessa huomasin, että tietyt luvut ovat mielestäni selvästi toisia tylsempiä, ja esimerkiksi prinssi Kain näkökulmasta olevat osat olisin hyppinyt varmasti yli, ellen olisi kuunnellut äänikirjaa. Mutta kyseessä on varmasti enemmän se, mistä hahmoista pitää, eikä niinkään sisällön tylsyydestä.

Lempihahmojani ovat edelleen Scarlet ja Wolf, mutta kirjan edetessä huomasin tykästyväni yhä enemmän ja enemmän Cressiin ja Thorneen, joiden väliset kohtaukset tuntui toimivan erityisen hyvin. Cress on hahmona kaikessa naiviuden ja maailman ihmettelyn takia jotenkin todella söpö. Ei ärsyttävällä tavalla lapsellinen, vaan sopivalla tavalla sympaattinen ja silti uskottava. Toinen uusista hahmoista, Jacin, jäi valitettavan vähälle huomiolle tässä kirjassa. Ja sekin kuva mikä luodaan, on lähinnä sietämättömän ärsyttävä ja ylimielinen. Minkä takia Winterin lukeminen innostaa, koska epäilen, että yksi päähenkilöistä olisi ihan noin rasittava.

Kaksi ensimmäistä kirjaa, Cinder ja Scarlet, vakuuttivat, ja Cress jatkaa samoilla linjoilla edellisten osien kanssa. Aiemmin olen vältellyt scifin lukemista, mutta tämä satujen uudelleenkerronnan ja avaruusseikkailujen yhdistäminen dystopiaan tuntuu tosiaan toimivan. Meyerin vahvuuksia on hänen tapansa kuljettaa tarinaa eteenpäin, ja vaikka kirja itsessään on paksu, ei sitä lukiessa kuitenkaan ehtinyt juuri pitkästymään. Kateellisena katselin Akateemisen hyllyssä, että tästä sarjasta on tehty ruotsinnos. Suomennosta odotellessa täytynee tyytyä sarjan viimeisen osan lukemiseen.


maanantai 5. syyskuuta 2016

Marie Lu: The Young Elites

Olen lukenut Marie Lulta aiemmin Legend-nimisen kirjan. En koskaan jatkanut sen seuraaviin osiin, mutta muistan pitäneeni erityisesti hänen tavastaan kertoa tarinaa ja tyylistä kirjoittaa. Sen takia hyödynsin Audiblessa saamani ilmaisen äänikirjan hänen uuden trilogiansa The Young Elites ensimmäiseen osaan The Young Elites.
"Adelina wants to believe Enzo is on her side, and that Teren is the true enemy. But the lives of these three will collide in unexpected ways, as each fights a very different and personal battle. But of one thing they are all certain: Adelina has abilities that shouldn’t belong in this world. A vengeful blackness in her heart. And a desire to destroy all who dare to cross her." - Goodreads

This Savage Songin jälkeen The Young Elites oli itseasiassa ihan virkistävä kirja. Se sijoittuu maailmaan, jossa verikuume on tappanut valtavan määrän ihmisiä. Siitä selvinneisiin lapsiin on jäänyt jäljet, jotka kertovat taudin sairastamisesta. Kirjan päähenkilö Adelina Amouteru on yksi heistä. Näiden epäluonnollisten piirteiden lisäksi osalle selviytyneistä on kehittynyt ominaisuuksia ja taitoja joita heille ei kuuluisi. Heidät tunnetaan nimellä Young Elites. 

Kuten Lun edellisessäkin kirjassa, tässä on myös useampi kertoja. Pääasiassa tarinaa kuljetetaan eteenpäin Adelinan näkökulmasta, mutta silloin tällöin pääsevät ääneen myös Teren Santoro, sekä Enzo Valenciano, jotka molemmat ovat kirjan kantavia hahmoja Adelinan kanssa. 
      Ilmeisesti Lun tavoite kirjassa on rikkoa sitä hyvän ja pahan rajaa, ja luoda myös jossain määrin sympatiaa myös "pahisten" puolelle, jota Teren kertojista edustaa. Vaikka ajatuksena tämä on todella hyvä, niin tuntui, että jollain tavalla se kuitenkin ontuu. Itse kyllä pidin toteutuksesta, mutta ei kertojuus tehnyt hahmosta yhtään sen pidettävämpää. Toisaalta, en osaa edelleenkään sanoa, onko kukaan kolmesta päähenkilöstä aivan järkyttävän hyvä, kiinnostava tai sympatioita herättävä.

Mielestäni tämän kirjan vahvuus on sen kuvauksessa, ja voimakkaassa maailman luonnissa. Pystyin kuvittelemaan hyvin selvästi Venetsian tyyppisen, Italian inspiroiman kaupungin. Tavallaan koko kirja toi mieleen videopeli Assassin's Creedin (salainen rakkauteni). Normaalin keskiaikafantasian sijaan renesanssi tai barokki sopisi tyylisuunniltaan tämän kirjan kuvastoon. Ja ehkä juuri kirjan maailma, ja Lun kirjoitustyyli ovat niitä tekijöitä, jotka parantavat jollain tasolla vähän geneeristäkin nuorten aikuisten fantasiaa, mitä tämä kirja kuitenkin pääasiassa tarjoaa.

The Young Elites seuraa sitä tuttua kaavaa, joka on ollut jo pitkän aikaa trendinä nuorten aikuisten kirjoissa: "Kaltoinkohdeltu, taitojansa hallitsematon tyttö tapaa komean tumman muukalaisen, joka lupaa kouluttaa tyttöä. Samalla esitellään joukko hieman varautuneesti, ellei jopa vihamielisesti päähenkilöön suhtautuvia "kaverin kavereita". Sitten pitäisi vielä pelastaa maailmaa/syöstä hallitsija vallasta, ja kasvaa ihmisenä omien pelkojen ja pimeiden hetkien kanssa".
           Sen kerronta ja kuvaus on kuitenkin vahvaa ja nautittavaa, jälkimmäinen hyvin elokuvamaistakin. Romantiikan puute tuo mukanansa myös hieman uusia tuulia, eikä kirja kokonaisuudessaan ole niin huono, että seuraavaa osaa, The Rose Societyä ei tulisi luettua. Varsinkin, kun se on saanut selvästi edeltäjäänsä paremmat arvostelut Goodreadsissa. 

lauantai 3. syyskuuta 2016

Caitlin Moran: Naisena olemisen taito

Naisten viikolle tekemäni Feministin TBR-listan ensimmäinen luettu kirja, oli Caitlin Moran Naisena olemisen taito. Kuten on varmaan ilmeistä, olen suunnitellut tämän kirjan lukemista jo jonkin aikaa, ja olen kuullut siitä oikeastaan pelkästään hyvää.


"Miksi brasilialainen vahaus on naisten kansalaisvelvollisuus? Saako huulia turvottaa Botoxilla? Mikä olisi sopiva nimi vaginalle? Miksi jokikistä vastaantulijaa tuntuu kiinnostavan, milloin kolmikymppinen nainen aikoo hankkia lapsia? Ja miksi, MIKSI rintsikat hiertää? Caitlin Moran tulee ja pelastaa ja vastaa näihin postmodernia naista askarruttaviin kysymyksiin - toki muihinkin - kirjassaan Naisena olemisen taito, joka on osin muistelma, osin saarna. (...)  Moranin henkilökohtainen historia taipuu yleisiksi epäkohdiksi ja feministisiksi kysymyksiksi. Lopputuloksena on 2000-luvun feministinen manifesti." - Goodreads
Käytännössä kyseessä on Moranin omaa elämää, sekä feminismiä käsittelevä teos. Hän kertoo lapsuudestaan, työpaikoista, naimisiin menemisestä, lapsien hankkimisesta ja vanhentumisesta. Samalla, kun hän kertoo omista kokemuksistaan, hän linkittää tarinansa myös johonkin yleismaailmalliseen teemaan ja feminismiin. Luvut ovat täten järkevästi rakentuneita, ja kirjaa on erittäin helppo seurata. Viittaukset aiemmin mainittuihin ei jää roikkumaan irrallisina ilmaan, vaan niihin on helppo tarttua, vaikka siitä olisi mainittu viisi kuusi lukua sitten.

Moranin tapa kirjoittaa, ja hänen valitsemansa aiheet varmasti jakavat lukijoiden mielipidettä. Itse pidin hänen suorasukaisesta, paikoitellan hyvinkin ronskista kielenkäytöstä, jossa kirosanoja ja "ei-sopiviksi" katsottuja ilmaisuja viljeltiin reippaaseen tahtiin. Ei voi kuin ihailla, miten rennosti ja kevyen oloisesti hän on onnistunut kirjoittamaan sellaisista aiheista kuten abortti ja seksi. Toisaalta se on mitä ilmeisimmin kirjan tavoite, rikkoa tabuja ja puhua aiheista, joista yleensä vaietaan. 

Moranin lähestyminen feminismiin on aika tavallinen, eikä hänen tekstinsä välttämättä tarjoa uusia ideoita. Hän onnistuu heijastamaan kuitenkin yleismaailmallisia ongelmia omaan elämäänsä, ja kertomaan tarkemmin omasta tiestään feministinä. Materiaan liittyvät asiat, seksismi työpaikoilla (ja noin muutenkin), botoxi, Katie Price sun muut saavat kaikki osansa.
           Vaikka pidin näistä valinnoista suuresti, huomasin, että kirjan loppua kohden sen "samaistuttavuus" katosi. Sattumoisin en ole vielä joutunut/päässy kokemaan sellaisia asioita, kuten lapsien hankintaan liittyvät kysymykset, avioliitto ja nurkan takana kurkkivat vaihdevuodet. Ehkä näiltä osin Moranin oman ikäinen lukija saisi kirjasta vielä hiukan enemmän irti, kuin kaksikymmentä tänä vuonna täyttävä. 

Naisena olemisen taito ei välttämättä ole tämän sukupolven Toinen sukupuoli. Se ei välttämättä räjäytä lukijan maailmaa, ja tarjoa feminististä valaistumista. Mutta se on viihdyttävä. Ja nopea lukuinen. Siinä käsitellään juuri niitä asioita, jotka koskevat joka päiväistä elämää ihan tavallisen naisen maailmassa. Käytännön vinkkinä: Goodreadsin arvostelut kannattaa lukea vasta, kun on aloittanut kirjan ja muodostanut siitä oman mielipiteensä. 

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Elokuu & syyskuun suunnitelmat

Elokuu ei ollut lukemisen kannalta kovinkaan sivujen täyteinen kuukausi. Ainoastaan äänikirjat pitivät minut edes jonkinmoisessa lukutahdissa, ja kirjaostostenkin kannalta jäätiin aika laihoille tuloksille. Luvassa siis lähinnä yleistä höpöttelyä tulevasta, joten jos se ei kiinnosta, niin listataan ensimmäisenä ne luetut kirjat. (Mainittakoon vielä, että elokuun ehkä jännittävin osuus oli kuitenkin se, että uskallauduin viimeinkin kysymään arvostelukappaletta kustantajalta. Ja sain vielä myöntävän vastauksen pyyntööni!)

Elokuun kolme luettua (kuunneltua): 
This Savage Song, Victoria Schwab
The Young Elites, Marie Lu
A Court of Mist and Fury, Sarah J. Maas

Kaikki kolme kirjaa siis olivat tosiaan äänikirjoja. Olen kesän aikana hurahtanut niiden kuuntelemiseen täysin, sillä töihin liittyvän reissaamisen (jota oli paljon) kannalta äänikirjat ovat hieman vähemmän tilaa vieviä, ja niitä kuunnellessa voi katsella maisemia (tai yrittää pysyä hereillä). Näiden kolmen lisäksi aloittelin hieman Leigh Bardugon Six of Crowsia, jonka ostin äärimmäisen mukavaan hintaan (2,95$!) Audiblesta, mutta A Court of Mist and Fury aiheutti niin hirveän kirjakrapulan, etten ole saanut luettua/kuunneltua mitään fiktiivistä viimeisen viikon aikana. Muutaman kymmenen sivua luin bussimatkan aikana Toisen sukupuolen ensimmäistä osaa, mutta hitaasti näyttäisi sekin etenevän.
          Kirjaostoksia tein vasta tämän kuun viimeisinä päivinä, joten niitä en tule nyt esittelemään, vaan ne tulevat luultavasti sitten omassa postauksessa syyskuun puolenvälin tietämillä, kun palaan takaisin Jyväskylään.


Tänään on virallisesti ensimmäinen "lomapäiväni" kolmeen kuukauteen, joka sekin kuluu lähinnä erilaisten asioiden hoitamisessa. Huomenna hyppäämme laivaan siskoni kanssa kello 7:30, ja suuntaamme kohti Eurooppaa. Edessä on siis viikon mittainen Saksan (ja Puolan sekä Baltian) valloitus. Bussilla. Mahdollista matkapostausta on luvassa, kunhan rantaudumme takaisin 7. syyskuuta.

SYYSKUU & lukusuunnitelmista: Kun rinkat on tyhjennetty, on aika pakata matkalaukut ja lähteä Ikean kautta kohti Jyväskylää. Uusi lukuvuosi alkaa 12. syyskuuta, ja kandin tutkielman sekä kahden uuden kielen täyteinen opiskeluvuosi voi alkaa. Toivottavasti bloggaustahti tulee pysymään entisellään, ja olen yrittänyt kesän aikana organisoida elämääni siten, että tällekin projektille siunaantuisi aiempia vuosia enemmän aikaa.
    Vaikka elämä näyttääkin tällä hetkellä hektiseltä, uskallauduin toivomaan parasta, ja tein pinen lukusuunnitelman syyskuun varalle:

Fangirl, Rainbow Rowell
Yksi kirja Feministin TBR-listalta
Six of Crows, Leigh Bardugo
Punainen kuningatar, Victoria Aveyard

tiistai 30. elokuuta 2016

Sarah J. Maas: A Court of Mist and Fury

Sarah J. Maas on voittanut tämän kesän aikana sydämeni kirjoillansa, ja noussut rymisten suoraa lempikirjailijoideni listalle. Siitä huolimatta, että A Court of Thorns and Roses-sarjan saman niminen ensimmäinen osa ei välttämättä ollut suosikkini hänen kirjoistaan, tartuin innolla sarjan toiseen osaan, A Court of Mist and Furyyn. Toki Bookishteapartyn Katrin kehuilla oli osuutensa asiaan, ja voin vain olla ikuisesti kiitollinen tästä, sillä kirja ei missään tapauksessa ollut pettymys. Kaikkea muuta itseasiassa.
"As Feyre navigates its dark web of politics, passion, and dazzling power, a greater evil looms—and she might be key to stopping it. But only if she can harness her harrowing gifts, heal her fractured soul, and decide how she wishes to shape her future—and the future of a world cleaved in two." Goodreads

Ensimmäisen kirjan jälkimainingeista selviytynyt Feyre huomaa ajautuneensa uusien esteiden eteen. Vaikka luvassa on toki ihan perinteinen maailman pelastaminen, sarjan toisessa osassa keskitytään yllättävän paljon myös hahmojen kehitykseen, ja erittäin inhimillisiin teemoihin. Jos joskus on ollut paikallaan käyttää sanaa plot twist, niin tämän kirjan kohdalla ainakin. Sen takia juonta on hieman vaikea selittää ilman juonipaljastuksia, mutta se on sen arvoista. 

Sarah J. Maasilla on uskomaton taito luoda hahmoja, jotka herättävät tunteita. Feyre on yksi suosikki päähenkilöistäni pitkään aikaan, ja kaikki tässä kirjassa esitellyt tärkeät sivuhahmot ovat niin hyvin kirjoitettuja ja helposti pidettäviä kaikista vioista huolimatta. Samalla kuitenkin (kuten jo A Court of Thorns and Roses postauksessakin kerroin) suhtautumiseni tiettyihin hahmoihin on muuttunut täysin, enkä muista vihanneeni yhtään hahmoa samalla tavalla, kuin tätä kirjaa lukiessani.

Koska A Court of Mist and Fury on reilu 600 sivuinen (äänikirja kesti 23 tuntia) järkäle YA-kirjaksi, siinä ehtii tapahtua vaikka ja mitä. On politiikkaa, ihmissuhteita, itsensä hyväksymistä, uusien voimien hyväksymistä ja tärkeitä sanomia. Juuri viimeinen kohta näistä tekee tästä kirjasta niin hyvän. Maas on onnistunut nostamaan esille sellaisia teemoja, kuten terveen parisuhteen ja väkivallan parisuhteessa, tasa-arvon, minäkuvan ja itsensä hyväksymisen, seksuaalisuuden, posttraumaattisen stressin ja niin edelleen. Raskaitakin teemoja, joita käsitellään hyvin harvoin tämän kaltaisissa kirjoissa, ja jotka luovat kuvan, että näin voisi käydä kenelle tahansa. Samalla rikotaan useita kliseitä jota tässä genressä usein esiintyy.

En ole pitkään aikaan fanityttöillyt samalla tavalla, kun tämän kirjan luettua, ja kirjakrapula on ollut uskomaton (en ole lukenut sivuakaan melkein viikkoon). Toisen kerran elämäni aikana itkin kirjaa lukiessa, ja mutenkin tunteita heräsi laidasta laitaan. A Court of Mist and Fury on luultavasti yksi parhaista, ellei paras Sarah J. Maasin kirja tähän mennessä. Jos ensimmäinen osa sarjassa ei ihan napannut, kannattaa edes yrittää lukea tätä, koska puheet pitävät paikkaansa, ja se on edeltäjäänsä huomattavasti parempi.
    Odottavan aika tulee olemaan pitkä, sillä sarjan kolmannen osan julkaisuun on vielä useampi kuukausi aikaa. Ja viimeisimpien huhujen mukaan alunperin trilogiaksi tarkoitetusta sarjasta onkin tulossa kuusi osainen, joten ei tämä tästä ainakaan hetkeen helpota.

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Victoria Schwab: This Savage Song

Twitterissä kerroinkin, miten olin unohtanut peruuttaa Audible-tilaukseni ilmaisen kuukauden jälkeen. Näin on päässyt nyt tapahtumaan heinä- ja elokuussa. Onneksi sain rahojeni vastikkeeksi molempina kuukausina yhden ilmaisen äänikirjan. Heinäkuussa sijoitin etuuteni Victoria Schwabin kirjaan This Savage Song.
"Kate Harker and August Flynn are the heirs to a divided city—a city where the violence has begun to breed actual monsters. All Kate wants is to be as ruthless as her father, who lets the monsters roam free and makes the humans pay for his protection. All August wants is to be human, as good-hearted as his own father, to play a bigger role in protecting the innocent—but he’s one of the monsters. One who can steal a soul with a simple strain of music (...) " - Goodreads
Kyseessä on siis fantasiaa ja dystopiaa yhdistelevä nuorten aikuisten kirja. Ihastuin kirjan ideaan, Romeo ja Julia (miinus romantiikka) tyyppiseen asetteluun, jossa vastakkaisten puolien johtohahmojen jälkikasvun polut risteävät. Suurimman osan kirjasta olin ihan kympillä mukana tarinassa, ja usein tuntui siltä, että tarina etenee aivan liian nopeasti. (Tosin syy saattaa olla myös siinä, että olin nopeuttanut äänikirjan lukunopeutta hieman.) Kirja tarjoaa kattavan kuvan molempien päähenkilöiden näkökulmista vaihtelevan kertojan myötä. Tämän turvin kirja luo selvän vastakkainasettelun jakautuneen kaupungin puolikkaiden välille. Ennakkoluulot ja propaganda tulevat lukijalle tutuiksi, ja voipa kirjaa lukea myös maailman tämä hetkistä tilaa ajatellen. Kahden eri puolten näkökulmat sumentavat myös nuortenkirjoille tuttua mustavalkoista hyvän ja pahan rajaa. Lukijalle ei suoraa tarjota kumpaa puolta kaupungista pitäisi vihata.

Schwabin teksti on paikoitellen niin soljuvaa ja sujuvaa, että olisin mielelläni kuunnellut sitä pidempääkin kuin ne kahdeksan tuntia, minkä äänikirja kesti. Kuvaus on runsasta sekä synkkää, mutta samalla runollisen nautittavaa, eikä dialogikaan kalpene muun tekstin rinnalla. Joissain kohdissa kerronta on jopa niskavillat nostattavan intensiivistä.
         Ilmeisesti kirjassa luvut kulkevat runon tai laulun rakennetta seuraten, sillä siloin tällöin mainitaan "verses". Olisin halunnut kovasti nähdä, miltä nämä kohdat fyysisessä kirjassa näyttävä, mikä olisi varmasti auttanut luomaan jonkinlaista "yleiskuvaa" kirjasta. Mutta kyseessä on lähinnä tällainen pieni tekninen puute, joka johtuu enimmäkseen valitusta formaatista.

Vaikka pidin todella kovasti kirjasta, loppua kohden kiinnostukseni pääsi kuitenkin lopahtamaan. Kirjan loppuratkaisu on mielestäni äärimmäisen turhauttava, juuri sellainen, jota ei tajua ennen kuin kaikki on tapahtunut, ja sitten ensimmäinen asia joka mieleen tulee on "olisihan se pitänyt arvata." Haluaisin kovasti puhua lopusta enemmänkin, mutta muiden lukukokemuksen vuoksi pidän nyt ajatukset ominani. Petyin kuitenkin, koska toivoin niin paljon yhdeltä hahmolta. Turhaa.
        Tämän yhden pettymyksen tuottaneen (ja sen takia ehkä hieman stereotypisen) sivuhahmon lisäksi päähenkilöt Kate ja August eivät olleet kovinkaan poikkeavia YA-päähenkilöitä. Paitsi siinä, etteivät he rakastuneet heti ensimmäisen tilaisuuden tullen, ja että August on hirviö, jota jakautuneessa kaupungissa pelätään. Suurimmassa osassa sivuhenkilöistä on jonkinlainen raikas tuulahdus, mutta se ei valitettavasti aivan ylety päähenkilöihin ja pariin sivuhenkilöön saakka.

This Savage Song on ensimmäinen kirja jonka olen lukenut Schwabilta. Lukulistallani on kuitenkin hänen Shades of Magic - sarja (kirjoitettu nimellä V. E. Schwab), ja This Savage Song vakuutti siinä määrin, että varmasti kokeilen lukea myös toista sarjaa Schwabilta. Mitä tulee Mosters of Verity - sarjaan, niin en ainakaan aktiivisesti varmaan toista osaa tulee käsiini hankkimaan. Niin lapselliselta kuin se kuulostaakin, loppu oli minulle niin iso pettymys, että en ole vieläkään (parin päivän jälkeen) päässyt siitä yli.