perjantai 17. maaliskuuta 2017

Feministin Netflix

Viimeisen reilun vuoden aikana lukuharrastukseni suurin uhka on ollut Netflix. Ja vaikka lukutavoitteeni saavuttaminen lähestyy hyvää vauhtia, olen taas alkanut viettää enemmän ja enemmän aikaa dokumenttien ja tv-sarjojen parissa. Sirrin feministisen lukuhaasteen innoittamana päätin jakaa myös yhden ei-kirjallisen kokemuksen, ja suositella kaikille aiheista kiinnostuneille muutamia Netflix-dokumentteja haasteeseen liittyen.

En mene lupaamaan, että näitä olisi vielä nähtävissä huomenna, tai kuuden kuukauden päästä, mutta tässä tämän hetken Netflix-tarjonnasta uudelle, ja vähän vanhemmalle feministille (lähinnä) dokumenttisuosituksia.

The Mask You Live in:
Dokumentti, joka käsittelee hypermaskuliinisuuden, sekä noin yleisesti, maskuliinisen kulttuurin haitallisuutta pojille ja miehille. Siinä käsitellään kattavasti esimerkiksi puhumattomuuden kulttuurin seurauksia, mutta myös ratkaisuja ongelmiin. Valitettavan usein unohdettu aihe, kun keskustellaan feminismistä, mutta mikä ainakin itseäni on alkanut kiinnostamaan yhä enemmän ja enemmän. Suosittelen myös tutustumaan sukupuolentutkimuksen termiin kriittinen miestutkimus, jos tämä aihe kiinnostaa.
 The Mask You Live in on palkittu useilla elokuvafestivaaleilla, ja sen ohjaaja, Jennifer Siebel Newson on ollut mukana tekemässä kolmea muutakin tällä listalla olevaa dokumenttia. (The Hunting Grounds, Miss Representation ja Invisible War).Traileri

The Hunting Ground:
(Suomeksi Uhka kampuksella) Dokumentti, jossa pureudutaan Yhdysvalloissa, yliopistojen kampuksilla tapahtuvaan seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Siinä ääneen pääsevät uhreiksi joutuneet naiset sekä miehet, yliopiston henkilökunta, sekä kaksi nuorta naista, jotka päättivät nostaa kanteen entistä yliopistoaan vastaan. The Hunting Ground kaikkea muuta kuin onnellinen dokumentti, vaikka jonkinmoista inspiroivuutta siinä kuitenkin on. Traileri


She's Beautiful When She's Angry
Yhdysvaltain modernin naisasialiikkeen synnystä kertovassa dokumentissa haastatellaan toisen aallon feministejä, jotka ovat 1960- ja -70-luvuilla vaikuttaneet naisten oikeuksien vapautumiseen. Kiinnostava historiallinen katsaus feminismin niihin vaiheisiin, joita nykyään käsitellään (ainakin omasta mielestäni) yllätävän vähän. Mukavan kevyt, vaikka asiarikas katselukokemus esimerkiksi The Hunting Groundin vastapainoksi. Traileri

Miss Representation

Jälleen yksi Jennifer Sibel Newsonin dokumentti, jossa keskustellaan teinityttöjen kanssa median tarjoamasta naiskuvasta. Lisäksi pohditaan positiivisten roolimallien merkitystä sekä median mahdollisuuksia vahvistaa tätä kuva, nykyisen yksipuolisten ja kyseenalaisten mallien sijasta. Elokuvan "taglinenä" toimii "et voi olla sitä, mitä et näe" ("You can't be what you can't see"), ja ehdottomasti tämän listan voimaannuttavin dokumentti! Traileri

Matt Shepard is Friend of Mine
Toinen, aiheeltaan ei niin kevyt dokumentti, kertoo homofobian seurauksena murhatusta Mathew Shepardista. Tapaus nostatti kohun Yhdysvalloissa, ja nosti aiheen suuren yleisön tietoisuuteen. Dokuementin tavoitteena on kertoa ihmisestä tapauksen takana, mitä muuta Mat Shepard oli kuin raa'an henkirikoksen uhri. Saatoin itkeä melkein yhtä paljon kuin Bridegroomia katsoessani, joten herkempien kannattaa varata nenäliinoja matkaan. Traileri

Iris
Seuraavana katselulistallani tulee olemaan edesmenneen Albert Mayslesin dokumentti 'Iris', joka kertoo 95-vuotiaasta muoti-ikonista, Iris Apfelistä. Viime aikoina olen törmännyt Apfelin persoonaan useammin mediassa, ja olen kiinnostunut kuulemaan enemmän hänestä. Muoti-ikonina, ja jonkinmoisena edelläkävijänä hän sopii hyvin tähnkin feministilistaukseen. Traileri

+ Ei enää Netflixissä:
The Invisible War
Hyvin saman tyyppinen dokumentti kuin The Hunting Ground, lukuunottamatta sitä, että tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltain armeijaan. Seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi joutuneiden kokemuksista rakentuvassa tarinassa seurataan armeijan oikeuslaitoksen toimia, ja luodaan katsaus järkyttävän kokoisiin tilastoihin. Suomalaisen silmin armeijan oikeusjärjestelmä tuntuu lähes yhtä käsittämättömältä, kuin yliopistojen kehotukset jättää raiskausket ilmoittamatta. Jos haluaa feministiraivoa, suosittelen tätä lämpimästi. Traileri

Onko muita Netflix-dokumentteja joita suosittelisit? Oletko nähnyt, tai aiotko katsoa joitakin näistä mainitsemistani?

Kuvat: IMDbIMDbThe Representation ProjectIMDbIMDb & IMDb

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa

Sodassa ja rakkaudessa on kirja, jonka kanssa kamppailin pitkään. Aloitin sen kuuntelemisen englanniksi äänikirjana Audiblessa tammikuun ensimmäisenä päivänä, ja kului miltei puolitoista kuukautta, ennen kuin lopulta sain sen päätökseen. Olen valittanut siitä Twitterissä, Goodreadsissa ja varmasti tulen valittamaan tässä postauksessakin.

* * * * *
Kun toinen maailmansota julistetaan alkaneeksi Englannissa, 18-vuotias Mary North ilmoittautuu heti vapaaehtoiseksi. Hän elättelee toiveita hohdokkaasta vakoojan pestistä eikä into laannu vielä silloinkaan, kun hänet laitetaan opettamaan Lontooseen pommitusten ajaksi jääneitä lapsia: värillisiä, köyhiä, jollain tavoin vammautuneita.  
Toisella puolella Lontoota Tom Shaw on päättänyt jättää koko sodan väliin. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä Tomin järkytykseksi hänen paras ystävänsä Alistair ilmoittautuu vapaaehtoiseksi. Sotaa ei voi paeta kukaan – ei pommien moukaroimassa Lontoossa eikä vihollisten piirittämällä Maltan karulla saarella.
* * * * *
Chris Cleaven Sodassa ja rakkaudessa kuunteleminen oli yksi tunteiden vuoristorata. Eikä minulla ole varmasti kovinkaan paljoa sanottavaa siitä. Tai on, mutta ne asiat ovat pitkälti itse lukukokemuksesta, ei niinkään kirjan toteutuksesta. Joten luvassa on enemmän siihen painottuva postaus tällä kertaa. Ensimmäisenä kuitenkin kehu, englanninkielisen kirjan nimi, Everyone Brave is Forgiven, on ehkä yksi parhaimmista nimistä, joihin olen törmännyt.

Kokonaiskuva Cleaven kirjasta on tylsä. Kirja on, varsinkin äänikirjana, pitkä, ja vauhdiltansa polveileva. Kerronta on verkkaisaa, ja kuvailultaan yllättävän raskasta. Välillä tuntui, että joissain kohdissa tarinaa viivyttiin aivan liian kauan. Sodassa ja rakkaudessa on pitkälti hahmopainotteinen romaani, jossa tapahtumat eivät ole läheskään niin suuressa roolissa. En jaksanut oikeastaan kiintyä päähenkilöihin, vaikka Alistairin ja hänen upseeritoveri Simonsin ystävyydestä oli hauska kuulla. Niin paljonkin, että olisin toivonut sitä enemmänkin, muiden kertojien sijasta.

Sodassa ja rauhassa muistutti siitä, miksi luen harvoin toiseen maailmansotaan sijoittuvia kirjoja. Tietyt piirteet toistuvat niissä lähes yhtä usein kuin YA-kirjallisuudelle tyypilliset piirteet YA-kirjallisuudessa. Kuolema, kurjuus ja kurjuus, ovat aikalailla kantavana teemana Cleaven kirjassa, jotka molemmat esiintyvät yleensä juuri sotaromaaneissa Vaikka takakansi lupasikin "elämän puolella olevan kertomuksen rakkaudesta (- -)" jäin kaipaamaan juuri näitä ominaisuuksia. Tuntui, että kaikilla menee enemmän tai vähemmän huonosti, mikä kyllä kuuntelijana masensi itseäkin.

Kaikesta tyytymättömyydestäni huolimatta, huomasin olleeni koko kirjan ajan enemmän tai vähemmän tunteella mukana kirjan tapahtumissa. Jossain vaiheessa teki mieli paiskata puhelin ikkunasta juonenkäänteen takia, sitten innostuneena teki mieli jakaa maailmalle tieto onnellisesta käänteestä. Kesken kirjan luettu spoileri paljastuikin vääräksi, olin enemmän kuin onnellinen. Olen harvoin näin mukana tarinassa, joten siitä täytyy Chris Cleavelle nostaa hattua.

En ole vähään aikaan kirjoittanut näin sotkuiselta tuntuvaa postausta. Sodassa ja rakkaudessa on kirja, jolta en osannut odottaa oikeastaan mitään. Vaikka toteutuksesta ja tarinasta en välittänytkään, se kuitenkin onnistui jollain tavalla heittäytymään tunteella mukaan, ja kiinnostumaan muutamista hahmoista. Tarinan olisi voinut kirjoittaa puolet lyhyempänä, loppu olisi voinut tarjota enemmän vastauksia ja hahmoista tehdä hieman mukavampia. Mutta ainakin alkuperäinen nimi on kaunis, ja löysin yhden, yhtä kauniin lainauksenkin!
“This was how a kind heart broke, after all: inward, making no shrapnel.”
* * * * *

XXEveryone Brave is Forgiven 
Kustantaja Simon & Schuster, suom. Gummerus
Julkaisuvuosi 2016 (alkup. 2016)
Äänikirja
Englanniksi
Sivuja 418 (12h 35min)
Kuva Simon & Schuster, lainaus Gummerus

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Elina Pitkäkangas: Kuura

Tiedättekö, kun on niitä kirjoja, joiden olemassa olon tietää, mutta jotenkin ei vaan koskaan saa aikaiseksi ottaa, ja lukea kyseistä kirjaa? Kuura on minulle ollut yksi niistä. Twitterissä törmään siihen harvase päivä, ja jotenkin olen onnistunut välttelemään näinkin kauan kyseisen kirjan lukemista. Joten, kun olin piipahtamassa Helsingissä, kävin lainaamassa tämän kirjastosta, ja otin mukaani junaluettavaksi. 


* * * * *
Lukiolaiset ystävykset Inka ja Aaron elävät suojattua elämää Turun kupeessa sijaitsevassa, muurin ympäröimässä Kuurankeron pikkukaupungissa, jossa ihmissusiin törmää enää vain uutisissa tai historiankirjoissa. Tasainen arki saa kuitenkin säröjä, kun Inkan pikkuveli joutuu vakavaan onnettomuuteen. Pelko rakkaan menettämisestä pakottaa Inkan etsimään apua muurin varjoisalta puolelta, kylmästä susien yöstä. Teko repii auki salaisuuden, jonka seuraamuksilta edes Aaron ei voi välttyä – etenkään sen jälkeen, kun mukaan vedetään suloinen, pedontuoksuinen Matleena.  
Onko parempi varjella suurempaa hyvää vai rikkoa asetettuja rajoja rakkaimpiensa vuoksi?
* * * * *
Jos kärsin Jäähyväiset aseille postausta kirjoittaessani, niin voin sanoa, että Kuuran kohdalla tilanne ei todellakaan ollut niin. Sormet syyhyten pyörittelin päässä kaikkea mahdollista mitä voisinkaan tästä sanoa, minkä takia täytyy toivoa, ettei tästä tulee kovin pitkää ja epäselvää postausta. 

Koska olen erittäin innoissani. Minulla ja suomalaisilla ihmissusiaiheisilla nuortenkirjoilla on pitkä ja onnellinen historia yhdessä (on mahdollista, että luen Kesytöntä parhaillaan kolmatta kertaa), ja voin ilokseni sanoa, ettei Kuura aiheuttanut säröjä tähän suhteeseen. Muutenkin olen viime aikoina tullut siihen tulokseen, että ihmissudet sopivat kirjallisuudessa paljon paremmin Suomeen ja suomalaisuuteen kuin muut taruolennot. Ehkä joulupukkia lukuunottamatta.
        Täytyy myöntää, että ennen kuin aloitin lukemaan Kuuraa, minua hieman huolestutti olisivatko se ja Kesytön samanlaisia kirjoja. Kaikille epäilijöille kuitenkin voin vakuuttaa, ettei siihen ole huoleen, vaan nämä tarinat kyllä erottaa toisistaan. Helposti.

Elina Pitkäkangas on onnistunut kirjoittamaan kirjan tyylillä, joka todella lämmittää minun sydäntäni.  Se on mukaansatempaavaa ja vauhdikasta, koukuttavaa ja kohdeyleisöllensä sopivaa. Vaikka joskus sanotaan, että kirjojen täytyisi olla mahdollisimman "aikaneutraaleja", mikään ei ole parempaa, kun 350 sivua täynnä populaarikulttuuri viittauksia ja memejä siellä täällä. Muutenkin jotenkin tuntuu, että näin "teknisiltä" ominaisuuksiltaan Kuura on ihan kelpo kirja. Suomalaisia kirjoja lukiessa on tottunut siihen, että kaikki hahmot puhuvat kirjakieltä, joten hetken aikaa meni totutellessa enemmän puhekieliseen dialogiin, joka lopulta toimii niin hyvin.

Kirjan päähenkilöt ovat ihaltavan inhimillisiä. Motiiveiltaan, sekä paikoitellen kyseenalaistenkin valintojensa kanssa he ovat lähestyttäviä, vaikkei läheskään aika kaikista mielyttävimpiä. Inka ei välttämättä valloittanut sydäntäni, ja Aaron tuntui jotenkin etäiseltä. Kirjassa on kuitenkin vahvoja sivuhenkilöitä, jotka tasapainottivat päähenkilöiden puutteita. Ihmissuhteiden kirjo - ystävyys, rakkaus, sukulaissuhteet ja enemmän kasuaalit, fyysiset suhteet - on myös mukavan lisä kirjan vahvoihin puoliin.
Kuurassa on toki pieniä puutteitakin. Hahmojen paikoittainen häiritsevyys, sekä se, että jäin kaipaamaan pieniä "hengähdystaukoja" juonessa. Välillä tuntui, että juoni kulki eteenpäin sellaisella ryminällä, ettei aina ihan ehtinyt pysymään mukana. Lopun tapahtumat ovat ohi nopeammin, kuin niitä ehtii edes ajatella. Lopun tehokkuutta varmasti hieman syö myös sen väkivaltaisuus, mikä ainakin minulle tuli yllätyksenä. Ei välttämättä huonona sellaisena, mutta en osannut sitä oikeastaan olettaakaan. 

Kuura on jälleen kerran yksi sellainen nuortenkirja, joka onnistuu välttämään kaikki pahimmat genrelle tyypilliset kliseet, ja sen takia olemaan hyvin omalaatuinen ja yllättävä lukukokemus. Aiemmista lukemistani nuortenkirjoista poiketen Kuurassa on paljon seksiä, väkivaltaa sekä alkoholia, jotka tuovat tarinaa lähemmäs sen päähenkilöiden ikäisten lukijoiden ikää, kuin normaalisti samaan genreen kuuluvat kirjat.
      Somessa ja blogeissa käydyn keskustelun perusteella en uskaltanut odottaakaan suuria pettymyksiä. Vaikka ensimmäinen kirja ei loppunutkaan sellaiseen tajunnanräjäyttävään cliffhangeriin, lopusta jäi mukavan odottavan tunnelma, joten varmasti tulen jatkamaan seuraavankin osan pariin.

* * * * *
XXXX
Myllylahti
Julkaisuvuosi 2016
Kustantaja Myllylahti
Kirjastosta
Suomeksi
Sivuja 355
Kuva minä, lainaus Myllylahti

tiistai 28. helmikuuta 2017

Helmikuu & maaliskuun suunnitelmat

Helmikuu on vihdoin ohi. Vuoden lyhyimmäksi kuukaudeksi menneet 28 päivää ovat tuntuneet vähintään kuudelta viikolta, vaikka viime aikoina ei ole tapahtunut mitenkään erityisen paljon mitään. Ei blogiin liittyvistä tapahtumista mainitsemisen arvoisia asioita ovat esimerkiksi Oscareiden katsominen tämän viikon alussa, Skamin katsominen kahdessa päivässä sekä elokuvat Lion ja Tom of Finland, joita molempia voin lämpimästi suositella.

Blogin puolella tuntuu asioita kertyneen enemmän tekemättömien listalle, kun tehtyjen. Näkyvimpänä muutoksena päätin muuttaa ulkoasua hieman, ja samalla päivittelin blogin sivuja (jotka löytyy vasemmasta sivupalkista nykyään). Tammikuun rästibloggaukset sain hoidettua pois alta, mutta lukuinnostani johtuen uusia tuli tuplasti enemmän lisää. Onnellisena voin kuitenkin sanoa olevani jo nyt yli puolessa välissä Godreadsin vuoden lukutavoitteesta.

Viime aikoina olen ollut jumissa bloggauksien kanssa, ja tuntuu siltä, ettei postaukset kirjoista ole kovin laadukkaita, ja ettei minulla ole oikeastaan enää mitään uutta sanomista mistään lukemistani teoksista. Maaliskuussa on siis luultavammin luvassa enemmän useamman kirjan postauksia ja pohdintoja. Suunnitelmissa on myös feministiaiheuksia postauksia, sillä Sirrin feministinen lukuhaaste päättyy tässä kuussa, ja minulla on vielä vaikka kuinka paljon erilaisia ideoita siihen liittyen.

Kuukauden luetut:
Suomen historia, Petri Tamminen
Oma huone, Virginia Woolf
Helkavirsiä (sarjakuva), Petri Hiltunen
Vader's Little Princess (sarjakuva), Jeffrey Brown
Darth Vader and Son (sarjakuva), Jeffrey Brown
Everyone Brave is Forgiven, Chris Cleave
Fantastic Beasts and Where to Find Them: The Original Screenplay, J.K. Rowling
Sanantuojat, Sylvia Plath
Hello, Goodbye and Everything in Between, Jennifer E. Smith
By Your Side, Kasie West
Handmaid's Tale, Margaret Awtood
The Fill-in Boyfriend, Kasie West
P.S. I Like You, Kasie West
+ Maaliskuulle loppuun luettavaksi jäi:
The Unexpected Everything, Morgan Matson
Spoon River Antologia, Edgar Lee Masters
Orlando, Virginia Woolf
Tummien perhosten koti, Leena Lander

Tammikuun koonnissa päädyin siihen, että käsittelen haasteita ainoastaan näin kuukauden koonneissa, koska yhtenäinen linja on aina paras linja. Lisäksi haasteiden etenemistä voi seurata täällä.
Helmikuussa osallituin Handen järjestämään ystävänpäivän lukumaratoniin, feministiseen lukuhaasteeseen luin kaksi kirjaa ja runohaasteeseen yhden.
Helmet-lukuhaasteesta luin seuraavat kohdat:
  • Kirjassa on monta kertojaa (Sodassa ja rakkaudessa)
  • Suomen historiasta kertova kirja (Suomen historia)
  • Kirjan kansi on mielestäsi kaunis (Fantastic Beasts and Where to Find Them...)
  • Ulkomaalaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja (Handmaid's Tale)
  • Yhdenpäivänromaani (Hello, Goodbye and Everything in Between)
  • Käännökirja (Sanatuojat)
  • Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan (The Fill-in Boyfriend)
  • Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempää (Oma huone)
  • Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta (Handmaid's Tale)
  • Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit (Handmaid's Tale)

Joten Helmetin haasteesta on luettu nyt 19/50 kohtaa.

Maaliskuulle en uskalla asettaa muita lukutavoitteita, kuin noiden keskeneräisten kirjojen loppuun lukeminen. Minulla on tasan kuukausi kandin työni esittelykertaan, ja 24 päivää aikaa palauttaa se, joten on hyvin todennäköistä, että seuraavan kuukauden aikana pääasiallinen kirjallisuus, mitä luen liittyy elinkeinovapauteen ja työntekoon 1800-luvun lopulla.

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Ernest Hemingway: Jäähyväiset aseille

Elämäni ensimmäinen Hemingway. Kun vahingossa törmäsin tähän kirjaan kirjastossa, syli jo valmiiksi täynnä kirjoja, päätin ottaa askeleen tuntemattomaan, ja lukea jotain, joka on roikkunut luettavien kirjojen listallani monta vuotta.


* * * * *
Nuori amerikkalainen Frederic Henry on liittynyt vapaaehtoisena Italian armeijaan. Frederic tutustuu englantilaiseen hoitajattareen Catherine Barkleyhin ja sodan pyörteissa nuoret rakastuvat palavasti. 
Sodan tapahtumat jatkavat vääjäämättöntä kulkuaan rakastavaisten ympärillä ja voittojen jälkeen on tappioiden aika. Onko sodan repimässä maailmassa tilaa rakkaudelle?
* * * * *
Hyppäsin tämän kirjan kohdalla, kuten sanottu, pää edellä tuntemattomaan. Hemingway on yksi niistä klassikkokirjailijoista, joiden kirjat jäävät lojumaan kaikille listoilleni, mutta joita en koskaan saa aikaiseksi aloitta. Nyt aloitin. Enkä oikeastaan tiedä mitä ajattelisin.
         Jäähyväiset aseille on kertomus amerikkalaisesta vapaaehtoisesta Italian armeijassa ensimmäisen maailmansodan aikana. Se on luutnantti Henryn ja sairaanhoitaja Catherinen rakkaustarina, sekä omaelämänkerrallinen teos Hemingwayn sotakokemuksista.

Olen kohta kuukauden pyöritellyt lukupäiväkirjaani kirjoittamia merkintöjä edes takaisin, yrittäen saada niistä edes jonkinmoista runkoa tähän postaukseen. Tavallaan pelottaa arvioida koko kirjaa, koska sen status 1900-luvun länsimaisessa kirjallisuudessa on niin suuri. Mitä uutta tästä enää voi sanoa? Ehkä lukiessa saatoin jollain tasolla myös ymmärtää, miksi juuri tätä kirjaa pidetään Hemingwayn parhaimpana teoksena (en tosin ole lukenut muita...). Siitä huolimatta, en ole varma, oliko Jäähyväiset aseille ainakaan juuri tässä hetkessä sittenkään lukemisen arvoinen.

Tahdiltaan melkein kuolettavan verkkaisesti etenevä kirja jätti jälkeensä enemmän kysymysmerkkejä kuin ahaa-elämyksiä. Lukiessa käy hyvin selväksi, ettei Hemingwayllä ole ollut ainakaan kiire teostaan kirjoittaessa. Pitkät kappaleet, jatkuvasti toistuva 'ja' ja paikoitellen täysin epälooginen, ja käsittämättömästi rakentuva dialogi söivät nekin lukukokemuksesta tuntuvan osan.

Puhumattakaan siitä, miten koko romaani päättyy. Aiempi tahti muuttuu täysin, ja viimeisten sivujen tapahtumat sekä kirjan loppu tuntuu siltä, kuin juoksisi päin seinää. Ainakin omasta mielestäni kirja loppuu niin epätyydyttävästi, että siinä hetkessä haluaisi ottaa takaisin kaikki aiemmin sanotut hyvät asiat.

Tästä kaikesta huolimatta, kuten muistiinpanoihini olin kirjoittanut, tavallaan ymmärrän, vaikken ymmärrä vielä. Kaikesta epäloogisuudestaan, ja jaarittelustaan huolimatta, jokin kirjassa silti toimi. Hemingwayllä on omalaatuinen tapa kertoa tarinaa, ja vaikka tyyli ei minua mielyttänyt, niin nostan hattua. Sotaromaaniksi ehkä hieman poikkeuksellinen juoni yllätti minut "romanttisuudellaan", ja takakansi teksti harhautti uskomaan, että luvassa olisi hieman toisenlainen lukukokemus.
     Jälkeenpäin, hetken aikaa asiaa pyöriteltyä, voi silti todeta, että lukemisen arvoinen kokemus Jäähyväiset aseille kuitenkin on. Ainakin voi sanoa lukeneensa sen.


* * * * *
XXX
A Farewell to Arms
Julkaisuvuosi 1929 (suom. 1968)
Kustantaja Tammi
Kirjastosta
Suomeksi
Sivuja 379