perjantai 25. marraskuuta 2016

Rainbow Rowell: Fangirl

Fangirl on ollut yksi niistä ikuisuusprojekteista, joita en koskaan uskonut lukevani loppuun. Ensimmäisen kerran olen aloittanut tämän kesällä 2014, ja luin sen lopuun syyskuussa 2016. Mutta loppujen lopuksi olen ihan tyytyväinen, että se on nyt ohi.
"Cath’s sister has mostly grown away from fandom, but Cath can’t let go. She doesn’t want to.
Now that they’re going to college, Wren has told Cath she doesn’t want to be roommates. Cath is on her own, completely outside of her comfort zone. She’s got a surly roommate with a charming, always-around boyfriend, a fiction-writing professor who thinks fan fiction is the end of the civilized world, a handsome classmate who only wants to talk about words... And she can’t stop worrying about her dad, who’s loving and fragile and has never really been alone.
For Cath, the question is: Can she do this?
Can she make it without Wren holding her hand? Is she ready to start living her own life? Writing her own stories?"- Goodreads
En tiedä miten syvä luotaavaa analyysiä voin kirjoittaa Fangirlistä, sillä muistiinpanoni pyörivät lähinnä päähenkilö Cathin ympärillä. Sosiaalisesti hieman awkward, ahdistuksesta kärsivä ja mukavuuden haluinen fan fictionin kirjoittaja, joka joutuu katkaisemaan napanuoran kaksoissiskoonsa heidän aloittaessaan collegen.
      Jossain määrin samaistun Cathiin, ja jotkut hänen piirteistään ovat aika samanlaisia kuin mitä minulla itsellänikin on. Olen myös itse elänyt joitakin vuosia sitten fangirl vaiheen (ehkä vähän lievempänä kuin Cath kirjassa, mutta esimerkiksi Tumblrin fandompuoli on ollut kuin toinen koti minulle. Tietäjät tietää.), ja yliopiston aloittaminen osui minulla sopivasti viime vuoteen, joten niiltäkin osin samaistumispintaa kyllä on.
    Mutta. Jostain syystä Cath on kokonaisuutena yllättävän rasittava, jopa minun makuuni liian mukavuuden haluinen ja ehkä hieman liian kitiseväinen ja pessimistinen. Muutaman kerran olin ihan vakavissani lopettamassa kirjan ihan vaan päähenkilön rasittavuuden takia. Onneksi en, koska ihan viimeinen muistiinpanoni on, että aloin kuitenkin lopulta pitämään Cathistä.
      Ja kirjan muut keskeiset hahmot, erityisesti Cathin kämppis Raegan, sekä tämän entinen poikaystävä Levi, ovat kyllä todella mukavia. Mikä kyllä auttaa kestämään pahimpienkin ärsyttävien kohtausten ylitse.

Fangirl oli ensimmäinen nykyaikaan sijoittuva, realistinen kirja jonka luin. Vaikka siinä käsitellään raskaitakin teemoja, kokonaisuutena se on virkistävä ja söpö tarina. Ja varmasti itsellä sekin vaikutti, että genrensä takia Fangirl erottuu muista lukemistani kirjoista paljonkin.

Viime aikoina ärsyttävin nuorten aikuisten kirjoissa toistuva piirre, joka Fangirlissäkin aiheutti ehkä eniten kiehuvia tunteita, on se, että päähenkilöt kokevat velvollisuutenaan huolehtia omista (yksinhuoltaja) vanhemmistaan. Varsinkin näissä realistisissä kirjoissa se on enemmän sääntö kuin poikkeus. Omaa kokemusta minulla ei vastaavasta tilanteesta ole, mutta eikö voisi olettaa että 18-vuotiaan elämä on tarpeeksi kriiseilyä ilman niitä ongelmallisia vanhempia?

Jos kevyt, mutta pitkä realistinen nuorten aikuisten kirja kiinnostaa, voin kyllä suositella Fangirliä. Se on 70 prosenttisesti söpö, 15 prosenttisesti ärsyttävä ja 15 prosenttisesti suhteellisen vakavia teemoja. College tarjoaa tervettä vaihtelua melkein aina nähtävään high schooliin, ja tarjoaa "tutun" ympäristön juuri meille korkeakoulussa opiskeleville.

perjantai 18. marraskuuta 2016

Elokuva: Fantastic Beasts and Where to Find Them

Tänään poikkeuksellisesti olisi tarjolla elokuvafiiliksiä! Päätettiin aika extempore kaverin kanssa ostaa liput uuden Harry Potter spin offin, Fantastic Beasts and Where to Find Them elokuvan ennakkonäytökseen, joka pidettiin 15. päivä tätä kuuta samaan aikaan Lontoon maailman ensi-illan kanssa. Virallisesti ohjelmistoon elokuva tulee Suomessa vasta edit 23.11, jossakin maailman kolkissa jo tänään. Kyseessä on ehkä enemmän yleistä hypetystä, eikä niinkään arviota, mutta jos haluaa oman mielipiteen muodostaa tästä elokuvasta niin kannattaa varmaan käydä katsomassa se ennen tämän lukemista.

Kun kuulin, että Ihmeotuksista tehdään elokuva, suhtauduin ihan ensialkuun aika skeptisesti koko asiaan. Sitten ilmoitettiin, että Newt Scamanderia näyttelee Eddie Redmayne ja huomasin odottavani tätä elokuvaa vähän liiankin innokkaasti, sillä Redmayne on yksi suosikkinäyttelijöistäni ikinä. Tänä vuonna en ole ollut oikeastaan minkään muun julkaisun takia yhtä innoissani, kun tämän elokuvan. Siinä missä muut ovat odottaneet Kirottua lasta (jota itse olen vastaavasti vähän vältellyt), minä en ole viimeiseen kuukauteen juuri muuta ajatellutkaan kuin Ihmeotuksia.

(seuraavassa osiossa on luvassa muutamia reaktiogifejä, koska sanat eivät riitä kuvaamaan näitä tunteita)
 Ensinnäkin koko elokuva sai taas enemmän kuin innostukseeksi koko Potter-maailmasta. Kaikki opittu nippelitiedo vaan virtasi takaisin aivoihin, ja muutenkin se sama kodikas tunnelma mikä tulee, kun se tuttu tunnusmusiikki alkaa soimaan tuotantoyhtiöiden logojen ilmestyessä ruudulle.

Juonelta ja kirjoitukseltaan elokuva on taattua J.K. Rowling laatua, ja oli hauska huomata, että hänestä on käsikirjoittajaksikin. Elokuva kulkee mukavaa vauhtia eteenpäin, se on hauska ja synkkä samaan aikaan, ja aiempien elokuvien tunnelma on edelleen olemassa, vaikkakin mielestäni Ihmeotukset on tavoittaa laajemman yleisön kuin varsinkin ensimmäiset Harry Potterit.

Eddie Redmayne osoittautui oivaksi Newt Scamanderiksi, ja ihastuin ikihyviksi siihen, miten taitava ja fyysinen näyttelijä on oikeasti kyseessä. Tämä rooli on täysin erilainen hänen aiempiin hahmoihinsa verrattuna, ja kaikin puolin Redmayne sopi Scamanderin rooliin kuin nenä päähän. Voin katsoa seuraavat neljäkin elokuvaa hyvillä mielin, jos hänet nähdään jatkossakin pääroolissa. Hahmo oli muutenkin täydellinen päähenkilö, sopivalla tavalla omituinen ja sympaattinen, eikä oikeastaan yhtään kliseinen. Puvustus sun muut toimivat näyttelijän työn ja kirjoituksen kanssa niin täydellisesti yhteen, että sitä on ilo katsella.

Muutkin näyttelijät tekivät laadukasta työtä, hahmot olivat mukavia, ja vaikka tietyt kliseiset sivuhahmot sieltä löytyi, en itse ainakaan kokenut sitä läheskään niin häiritseväksi kuin olisi voinut odottaa. Jäin ehkä kaipaamaan sitä edellisten elokuvien brittiläisyyttä; tapahtumat sijoittuvat toki amerikkaan, mutta siitä huolimatta.

 Jaksaisin kehua Ihmeotuksia monen sivun verran, mutta kaikesta huolimatta löysin muutaman huononkin asian elokuvasta (ei mitään sellaista, mitä Eddie Redmayne ei voisi korjata).
   Ensinnäkin, ja ehkä pienimpänä ongelmana näistä, jäin kaipaamaan jälleen kerran aiemmista elokuvista sitä, että erikoistehosteet olisivat edes osittain fyysisiä CGI:n sijasta. Nyt tuntui, että kaikki oli jälkikäteen tietokoneella tehtyä. Joissain kohdissa näyttää, että tietokoneeseen on turvauduttu perinteisen maskeeraamisen sijasta, eikä esimerkiksi leijuvat keittiövälineet juuri uskottavuudella tajuntaa räjäytä. Tietenkin muutamissa kohdissa tietokoneanimaatio näyttää niin uskottavalta, mutta pääasiassa tekee mieli irvistää tehosteiden keinotekoisuudelle.

Toinen ongelma on varmasti se, että miten elokuva tulee jatkumaan. Tätä on hankala alkaa spekuloida spoilaamatta mitään. Elokuva kuitenkin loppui oikeastaan ilmaan minkäänlaista cliff hangeriä tai muuta elementtiä joka saisi odottamaan seuravaa. Ei sillä, etten tulisi 2018 katsomaan seuraavaa osaa, mutta kuitenkin. Tämä olisi toiminut ihan hyvin stand alone elokuvanakin, jos sen olisi kirjoittanut hieman eri tavalla.

Hahmot, ja niissä tehdyt valinnat ovat kolmas, ja ehkä suurin ongelma. Tuntui, että hahmojen menneisyydestä ei juurikaan kerrottu, ja jopa päähenkilön kohdalla elokuvassa liikuttiin hyvin vähillä tiedoilla. Muutamat sivuhenkilöt ärsyttivät stereotypisyydellään, ja ehkä suurin ongelmani on elokuvan kliimaksin paljastus. Pelkäsin jo ennen elokuvan näkemistä pahinta, ja se kävi toteen. Voinhan olla, että seuraavassa elokuvassa yllättyisin käänteestä positiivisesti, mutta mutta, epäilen suuresti.

Ihmeotukset on kuitenkin kaikipuolin erittäin positiivinen yllätys, ja visuaalisesti näyttävä taianomainen elokuva, joka tuo Rowlingin maailman takaisin valkokankaalle mitä onnistuneimmalla mahdollisella tavalla. En malta odottaa seuraavaa elokuvaa, ja siihen saakka luultavasti makaan katkerana siitä, etten saanut pöllöpostia yhdeksän vuotta sitten.


lauantai 12. marraskuuta 2016

V.E. Scwhap: A Darker Shade of Magic

Olen aikaisemmin lukenut V.E Scwhapilta kirjan This Savage Song, ja vaikka se ei tehnyt ihan täydellistä vaikutusta niin odotin innolla A Darker Shade of Magicin lukemista.

"There's Grey London, dirty and boring, without any magic, and with one mad King--George III. Red London, where life and magic are revered--and where Kell was raised alongside Rhy Maresh, the roguish heir to a flourishing empire. White London--a place where people fight to control magic and the magic fights back, draining the city to its very bones. And once upon a time, there was Black London(- -) Officially, Kell is the Red traveler, ambassador of the Maresh empire, carrying the monthly correspondences between the royals of each London. Unofficially, Kell is a smuggler, servicing people willing to pay for even the smallest glimpses of a world they'll never see. It's a defiant hobby with dangerous consequences, which Kell is now seeing firsthand... (- -) Kell runs into Delilah Bard (- -)Now perilous magic is afoot, and treachery lurks at every turn. To save all of the worlds, they'll first need to stay alive." - Goodreads

Pitkästä aikaa tuntui siltä, että kirja vei mukanaan heti ensimmäisiltä sivuilta alkaen. Siitäkin huolimatta, että alku on hitaanpuoleinen, ei missään vaiheessa tuntunut siltä, että kirjan haluaisi jättää kesken. Päähenkilö Kell vaikutti niin mielenkiintoiselta, ja kirjan maailma niin erilaiselta muihin fantasiakirjoihin verrattuna, että sitä halusi vaan tietää mahdollisimman nopeasti mitä seuraavaksi tapahtuu. 
           Neljä viktoriaanista Lontoota kelpasi minulle enemmän kuin paremmin milijöönä, mikä on kirjallisuudessa todettu moneen kertaan aiemminkin toimivaksi ratkaisuksi. Kirjan alussa maailma ja miten se toimii, tuntui jotenkin monimutkaiselta, mutta näin jälkeenpäin, kun asiaa miettii niin eipä se nyt niin sekava olekaan. Kaikki Lontoot erottaa kuvailun perusteella toisistaan. Yhtenä kirjan monista yksityiskohdista musta Lontoo jätetään kuitenkin suuremmaksi mysteeriksi, mikä luo lukijalle paikasta pahanenteisen ja salaperäisen kuvan, joka sopii täydellisesti kirjan tarinaan.

A Darker Shade of Magicin ehdoton vahvuus on sen hahmot. Ensinnäkin meinasin ratketa onnesta, kun selvisi, että päähenkilö Kell on ~ kaksikymmentä. Kerrankin oman ikäiseni päähenkilö tämän tyyppisessä kirjallisuudessa, eikä esimerkiksi 16 vuotiasta kuten aika usein muuten. Kell'in ikä teki hahmosta myös uskottavamman; vähän jo aikuisempi, mutta kuitenkin vielä sääntöjä ja rajoja venyttävä hahmo, joka kuitenki osaa jo "alansa". Myös pienet yksityiskohdat lämmittivät suuresti sydäntäni, esimerkiksi se, että Antareilla (eli niillä velhoilla/taikureilla millä lie, jotka pystyvät matkustamaan eri Lontoiden välillä) toinen silmä on kokonaan musta, tai Kellin takki, jonka sisällä on useampi kuin yksi tai kaksi takkia. 
          Toinen kirjan päähenkilöistä on ehkä hieman enemmän "nähty" hahmo. Delilah Bard on harmaasta Lontoosta, katujen kasvatti ja varas/merirosvo. Juuri sellainen kova naishahmo, jollaisia aika samoilla ominaisuuksilla varsinkin YA-kirjallisuudessa kyllä esiintyy. Mutta siitä huolimatta, ja siitä, että Delilah on ehkä vähän ärsyttävä, kyseessä on pätevä hahmo toiseksi päähenkilöksi.
        Sama moniulotteisuus ja pidettävyys ylettyvät muihinkin hahmoihin, ja kirjan "pahikset", valkoisen Lontoon hallitsijat, Danesin kaksoset ovat jollain kierolla tavalla kiinnostavia ja yllättävän hauskoja hahmoja.

Suurimpana ongelmana kirjassa on kuitenkin ehkä sen rytmitys. Kuten aiemmin on jo todettu, alku on aika hidas. Juoni pitää kyllä otteessaan, se on vahva ja hahmotkin toimivat, mutta hitaan alun jälkeen saadaan mukavasti nopeutta tarinaan, kunnes jossain vaiheessa ainakin itse huomasin keskittymiseni herpaantuvan, kun vauhti hidastui vähän liian paljon. Loppua kohden se kuitenkin taas pääsee vauhtiin, eli ei lukiessa tylsyyteen pääse kuolemaan.

A Darker Shade of Magic on hauska ja monipuolinen. Se on V.E. Schwabin aikuisemmille lukijoille suunattu kirja, ja eron kyllä huomaa tämän ja This Savage Songin välillä. Lähestyminen taikuuteen on kirjassa ihan uudenlainen, juoni, hahmot ja maailma toimivat hyvin yhteen. Kirja voisi olla täydellinen stand alone romaani, mutta luvassa on ainakin yksi jatko-osa, mikä hieman herättää epäilyksiä. Kirjan loppu on niin loppumainen, että ainakin minua mietityttää paljonkin se, miten tästä tarina enää jatkuu.

tiistai 1. marraskuuta 2016

Lokakuu & marraskuun suunnitelmat

Lokakuu oli ehkä säälittävin esitys lukemisen kannalta viimeiseen viiteen kuukauteen. En lukenut yhtään kirjaa. Sain Crooked Kingdomin etenemään itkettävän vähän, ja bloggauksiakin kertyi syyskuulta rästiin enemmän kuin olisi tarvis. Tätä joudun paikkailemaan vielä marraskuunkin puolella, mutta ainakin ehdin lukea kirjan josta blogata siihen mennessä.

Helsingin kirjamessut tulivat ja menivät, niistä voi lukea tarkemmin näistä postauksista: 1. päivä, 2. päivä ja 3.päivä

Marraskuulle varmoja kirjavalintoja en ole vielä tehnyt, mutta kotimatkalla junassa aloitin Timur Vermesin poliittisen satiirin Täällä taas, ja käytin kuukauden ilmaisen äänikirjan Audiblessa V.E. Schwabin A Darker Shade of Magic'in toiseen osaan A Gatherin Shadows, joten sen kuunteleminen on ainakin luvassa tässä kuussa. Luultavasti kirjamessukirjoista joitakin yritän lukea, ja edelleen odottavan Paperi Tn Post-Alfan (tosin runojen arvostelu hieman hirvittää).

Luvassa on jälleen kerran kiireinen kuukausi, kun kandiseminaarin tutkimussuunnitelman palautus, ainejärjestön vuosikokous ja vuosijuhla, risteily, syntymäpäivät ja isänpäivä kaikki mahtuvat samaan kuukauteen. Näiden takia on hyvin mahdollista, että blogi jatkaa samalla hieman epäaktiivisemmalla ja lukutahtiin nähden laahaavalla linjalla, mutta sormet ristiin, että kaikki menee hyvin.




maanantai 31. lokakuuta 2016

Helsingin kirjamessut: 3. päivä

(Näissä kaikissa kirjamessubloggauksissa näyttää olevan kovin yhtenäinen otsikointi...) Luvassa on siis viimeinen messupostaus, ja alkuperäisistä suunnitelmista huolimatta esittelen samalla myös kirjahankintani.

Olemme perinteisesti käynyt isäni kanssa kirjamessuilla, joten viimeisen päivän annoin itseni unohtaa bloggarin roolin messuilla. Päivältä ei ole juurikaan kuvia esitellä, sillä puhelimeni muisti täyttyi milteipä heti ja huomasin asian vasta kotiin päästyäni.
      Lähdimme isäni toiveesta Messukeskukselle tavoitteena ehtiä kello 10:30 alkavaan HS Specialiin, jossa keskusteltiin Jari Aarnion tapausta tutkineiden journalistien, Susanna Reinbothin ja Minna Passin kanssa. Keskustelu osoittautui yllättävän mielenkiintoiseksi, ja huomasin pohtivani lähdekriittisesti sekä toimittajien että poliisin toimintaa tapaukseen liittyen. Luennoitsijat olisivat yliopistolla varmasti ylpeitä, kun opit ovat menneet perille. Siitä suuntasimme kuuntelemaan Terhi Rannelaa, joka kertoi kirjastaan Frau Roman Schatzin kanssa. Keskustelu oli ihanan joutuisaa, ja Schatz oli erittäin hyvä haastattelija!

Tämän jälkeen viimeinen messupäivä oli oikeastaan lähinnä kävelyä messualueella. Kävimme hieman huolellisemmin antikvariaattista puolta läpi. Muutamilla osastoilla myytiin vanhoja valokuvia, niiden kimpussa olisi jaksanut viettää tunteja. Valitettavasti tällä kertaa ei sattunut mitään sopivaa silmään, vaikka kauan puntaroin parin kuvan ostamista. Muutaman kirjaostoksen ja Ruoka & Viini messuilla piipahtamisen jälkeen oli aika heittää hyvästit messuille tämän vuoden osalta, ja alkaa suunnittelemaan ensi vuotta.

Kotimatka Jyväskylään sujui oikein rattoisasti tätä postausta luonnostellessa, ja vaikka äsken teki jo mieli käpertyä peiton alle (huomen aamun kahdeksan luento kauhistuttaa jo nyt), tämä postaus täytyy saada valmiiksi.

Kirjahankinnat

Oikeastaan kaikki messuostokseni olivat heräteostoksia, sellaisia jotka nappasin mukaan hyvän tarjouksen (tai jonkun muun "hyvän" syyn varjolla).

- Emmi Itärannan Kadotettujen kujien kaupunki, jonka löysin kovakantisena ainoastaan kymmenellä eurolla. Olen suunnitellut Itärannan kirjojen lukemista jo jonkin aikaa, joten tämä tarjous sattui kohdalle juuri oikeaan aikaan
- Itärannan kanssa samalla kerralla ostin myös Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia. Tästäkin olen kuullut niin paljon hyvää, että raaskin rahojani siihen sijottaa.
- Helsingin Sanomilta ostimme äidin kanssa yhteisiksi Heikki Aittokosken Narrien laivan ja Kuolemantanssin. Molempien aiheet vaikuttivat äärimmäisen mielenkiintoisilta, ja tämän vuoden kurssivalintoja ajatellen myös opiskelujen kannalta erittäin ajankohtaisilta.
- Kallein heräteostokseni oli ehdottomasti Don Rosan Ankka sarjakuva Sammon salaisuus. Piirtäjä oli perjantaina signeeraamassa teoksiansa, joten näin tilaisuuteni ja kiiruhdin ostamaan sarjakuvan jonka sain sitten omistuskirjoituksella varustettuna.
- Entäs jos... Vakavia tieteellisiä vastauksia mielikuvituksillisiin kysymyksiin (Randall Munroe) on kirja jota olen aieminkin selaillut. Nyt se sattui olemaan halvalla myytävänä. Kotona huomasin sen olevan lähän liian fysiikkapainotteinen humanistiaivoilleni, joten tässä oiva joululahja diplomi-insinööri sukulaiselle.
 - Maria Turtschaninoffin Maresi; olen jälleen kerran erittäin myöhässä suosittujen kirjojen kanssa, mutta jos muutkin ovat tykänneet, niin enköhän minäkin tästä pidä.
- Aziz Ansarin Modern Romance, yksi niistä kauniskantisista kirjoista Akateemisessa. Vaikutti ihan hauskalta sisälöllisestikin, eikä hintakaan ollut paha. Mutta suurin syy tässä oli kyllä estetiikka.
- Löysin puolivahingossa Eniten vituttaa kaikki kalenterin Gummeruksen osalta. Ehkä vähän turhake, mutten voinut vastustaa.

Kustantajilta arvostelukappaleita tarttui mukaan muutama. WSOYn ja Tammen bloggari aamiaisella oli jaossa paikalla olleiden kirjailijoiden teoksia. Nappasin matkaani mielenkiintoisimpien kuuloiset, eli Anja Snellmannin Lähestyminen, Tuula-Liina Variksen Huvilan sekä Riitta Jalosen Kirkkauden. Atenalta sen sijaan matkaan lähti Henriikka Rönkkösen Mielikuvituspoikaystävän, jota varsinkin opiskelukaverini ovat kehuneet vuolaasti.

****

Yhteenvetona siis kirjamessut olivat varsin onnistunut kokemus. Messuviikonloppu on käynyt voimille, mutta on mukava tulevaisuudessakin muistella julkkisbongausta (erityisesti melkein yhteentörmäystä presidentti Sauli Niinistön[!!!!!] kanssa), sekä messujen hyvää fiilistä. Oli hauska päästä tutustumaan bloggareihin, ja ehkä tämä vähän madalsi kynnystä osallistua jatkossa blogimaailman tapahtumiin. Kirjahankintojen myötä loppuvuodeksi varmasti riittää lukemista, ja tuntuu siltä, että innostus blogata on jollain tavalla vähän palautunut.

Normaaliin blogiarkeen päästään varmaan tulevalla viikolla, huomiselle (siis käytännössä tälle päivälle) luvassa vielä lyhyen lyhyt postaus menneestä ja tulevasta kuukaudesta.

Messukeskukselle vielä iso kiitos bloggaripassista, joka mahdollisti näin laajan tutustumisen messuohjelmaan!

Tämän hetkiset fiilikset

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Helsingin kirjamessut: Päivä 2


Auringon nousu ennen aamiaista
Messujen toinen päivä osoittautui minun osalta perjantaihin verrattua melkeinpä kiireiseksi. Aamulla herätyskello soi puoli kahdeksalta, mutta tottuneena pommiin nukkujana nousin ylös puoli yhdeksältä. Sinänsä ongelmaa ei olisi ollut, ellei WSOYn ja Tammen järjestämä bloggariaamiainen olisi alkanut yhdeksältä. Koska pommiin nukkuminen on enemmän sääntö kuin poikkeus, hallitsen nopeat lähdöt, ja aikalailla tasan yhdeksäksi paikan päälle. Oli hauska nähdä lisää uusia bloggarikollegoita, ja tutustua samalla jollain tavalla paremmin tähän blogien ympärillä tapahtuvaan pöhinään.

Aamupalan lisäksi tarjolla oli viisi kirjailija haastattelua. Paikalla puhumassa olivat Claes Andersson, Anha Snellman, Tuula-Liina Varis, Hannu Mäkelä ja Riitta Jalonen. En entuudestaan tuntenut juurikaan näiden kirjailijoiden teoksia, mutta tilaisuus tarjosi paljon lukuvinkkejä, sekä herätteli ajatuksia aamukoomasta kiinnostavilla keskustelun aiheillaan.
     Andersson puhui vanhentumisesta ja kuolemasta, Snellman Syysprinssin filmatisoinnista sekä kirjoittamisesta, Varis keskittyi kirjaansa ja historiaan, sekä sen vaikutuksiin. Mäkelältä kuuli viisaita totuudesta ja sen subjektiivisuudesta, eikä Riitta Jalosen pohdiskelu uusimmasta kirjastaankaan jättänyt kylmäksi. Kirjailijat vastailivat vielä bloggareiden kysymyksiin, ja syntyipä lopuksi pienimuotoista keskustelua blogien merkityksestä kirjallisuus kritiikissä.

Vähän puolivahingossa eksyin aamiaiselta Atenan järjestämälle bloggaritilaisuudelle, jossa kirjailijat Tiina Lifländer ja Soili Pohjalainen keskustelivat kustannustoimittaja Kanerva Eskolan johdolla mm. bloggaamisesta, kirjoittamisesta, blogien lukijoiden ja kirjoittajan suhteesta sekä siitä miten eri alustat vaikuttavat kirjoittamiseen.

Kun Atenan tilaisuus päättyi, kiiruhdimme muutaman bloggaajatoverin kanssa Boknäsin osastolle, jonne oltiin suunniteltu epävirallista bloggaritapaamista. Uusia naamoja oli vaikka millä mitalla, ja varmasti monen kanssa olisi ollut vielä hauska vaihtaa vähän useampikin sana. En ehtinyt olemaan paikalla kuin vajaat kolme varttia, sillä Paperi T (Henri Pulkkinen) oli puhumassa rapistä ja runoudesta yhdellä messulavoista. Juostuani aluksi aivan väärälle puolelle messuhallia ja hetken ihmeteltyäni onnistuin löytämään oikeaan paikkaan. Ehdin nähdä viimeisen lyhyt elokuvan ohjelmasta Valkokankaalla saamelainen elokuva, ja harmittaa kyllä, etten tajunnut mennä paikalle aiemmin!

Pulkkinen oli luontevan ja rennon oloinen puhuja, ja häntä olisi ollut ilo kuunnella pidemmänkin aikaa. Valitettavasti haastattelu jäi suht lyhyeksi. Se sai kuitenkin innon tarttua Paperi Tn runoteokseen Post-Alfa, joka on lojunut pöydälläni lukuinspiraatiota odottelemassa.

Tämän jälkeen vaeltelin ympäri messuhallia, kävin syömässä (ylihinnoitellun) Hesburger aterian, ja vaeltelin vielä vähän lisää. Löysin hieman vahingossa muutaman halvan kirjan, jotka ostin viime metreillä mukaani. Vähän ennen kolme kävin hakemassa takkini ja suuntasin kohti kotia.
     Illasta tuli vielä toiminnan täyteinen siinä määrin, että täytyi lähteä hankkimaan minulle mekkoa parin viikon päässä häämöttäviin vuosijuhliin. Parin tunnin reissu onneksi tuotti tulosta.

Huomisessa (teknisesti tänään) häämöttää viimeinen messupäivä ja paluumatka Jyväskylään. Olen muutenkin huono kuuntelemaan keskusteluja, joten messulehteen on merkitty ainoastaan yksi ohjelma joka kiinnostaisi. Huominen on omistettu lähinnä kahden euron kirjoille ja antikvariaatti puolelle. Muutama täsmäostos kummittelee vielä mielessä.

Tästä tuli sen verran pitkä postaus, että taidan lopetella näihin tunnelmiin. Huomenna luvassa ainakin kolmannen päivän raportti, ja ehkä erillinen kirjaostospostaus. Sanotaanko, että _yritin_ hillitä itseni kirjahankintojen saralla, mutta yritykseksi se näyttäisi myös jäävän.

perjantai 28. lokakuuta 2016

Helsingin kirjamessut: Ensimmäinen messupäivä

Kirjamessupäivä 1/3 on nyt paketoitu, ja omaksi ilokseni sain postauksenkin siitä kirjoitettua tämän päivän aikana. Tämän jälkeen luvassa siis vielä ainakin kaksi messutekstiä lisää, ja jos kirjoja tulee hankittua liikaa, niistä luvassa oma kuvapainotteinen postaus joko sunnuntaina tai maanantaina.

Tarkoitukseni oli alunperin kirjoittaa jotain alkufiilistelypostausta, mutta alkufiiliksiä ei juuri ollut koulukiireiden ja yleisen saamattomuuden takia. Aamun ajatuksena oli, että jännittää lähteä messuilemaan näin bloggarina. Messulehteen tutustumatta, ja aikataulusta kaikinpuolin myöhässä lähdin suuntaamaan kohti Messukeskusta vähän ennen kolmea. Ilmainen parkkipaikka pelasti päiväni, sillä julkisilla olisi kulunut vähintään puoli tuntia pidempää.

Ensimmäisen messupäiväni olin pyhittänyt päämäärättömälle vaeltelulle. Heti sisälle päästyäni (harhailin hetken naulakkoa etsiessä, mutta sitä ei lasketa) istahdin hylättynä löydetyn messulehden kanssa KirjaKallion lavalle kuuntelemaan keskustelua sarjakuvista. Todellisuudessa pidin kuitenkin sometaukoa, ja bongailin kiinnostavimpia keskusteluja. KirjaKallion menoa katsellessa oli hauska myös fiilistellä omia muistoja kyseisestä projektista. Tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus, vaikka todellisuudessa välissä on ollut ainoastaan yhdet messut.

Oikeastaan aika vahingossa eksyin Boknäsin osastolle, kun lähdin suunnistamaan KirjaKalliolta eteenpäin. Siellä pääsin tapaamaan ensimmäistä kertaa ikinä bloggarikollegoita. Oli hauska yhdistellä naamoja blogeihin!

Kirjoja lähti kotiin mukanani kaksi kappaletta. Mitään erityistä hankintalistaa minulla ei näille messuille ole, mutta tänäänkin löytyi monta kiinnostavaa teosta, joiden hankintaa kyllä ehdottomasti harkitsen. Esittelen teokset kuitenkin vasta sunnuntain postauksessa, ihan jo vaan siksi, että tajuaisi miten paljon on taas mennyt käyttämään rahaa. Pitää yrittää säilyttää kontrolli, sillä en haluaisi Jyväskylään alkaa raahaamaan kovin monen kilon lisäpainoa.

Huomiselle suunnitelmia ei juurikaan vielä ole, mutta eiköhän messulehteä tule silmäiltyä vielä tässä illan mittaa. Voi olla, että päivittelen vielä tulevia suunnitelmia tähän postaukseen.
Tulkaahan vetäisemään hihasta jos satutte ohi kulkemaan, itse en välttämättä tunnista, saatika sitten huomaa!

Akateemisessa oli ehkä maailman kauneimpia englannin kielisiä kirjoja. Nyt täytyy yrittää kerätä kaikki itsekurin rippeet, etten osta mitään pelkästään kansien perusteella