Victoria Aveyard: Punainen kuningatar

Jotenkin onnistuin täysin ohittamaan Punaisen kuningattaren julkaisun, jonka tilaamista olen monta kertaa ehtinyt pohdiskella, mutten jostain syystä koskaan ole saanut aikaan. Suomennos on julkaistu heinäkuussa, minkä merkeissä lähestyin kustantamo Aula & Co. ja kysyin olisiko minun mahdollista saada teoksesta arvostelukappale. Mikä ilokseni onnistui. Luin kirjan yli kuukausi sitten, mutta sattuneesta motivaation puutteesta bloggaus on roikkunut luonnoksissa viimeistelmättömänä siitä saakka.

"Veri jakaa ihmiset kahteen kastiin – punaisiin ja hopeisiin. Punaiset ovat rahvas, jota lähes jumalallisia voimia omaava hopeisten eliitti hallitsee. 

Mare Barrow on 17-vuotias punainen taskuvaras ja joutumassa pian sotaväkeen. Tilanne muuttuu yllättäen, kun vastarintaliike Purppurakaarti horjuttaa hopeisten ylivaltaa, ja suojellakseen ystäväänsä Mare päätyy hopeisten keskuuteen. Siellä hänelle ja hopeisten hoville valkenee, että punaisesta verestä huolimatta Marella on oma, kuolettava voimansa. 

Maresta tehdään hopeisten prinsessa, mutta maailmassa, jossa vallankumous ja rakkaus sekä valta ja oikeus kamppailevat, ei mikään ole mustavalkoista ja kuka tahansa voi pettää kenet tahansa." - Aula & Co.

Olen viime aikoina lukenut oikeastaan pelkästään YA-fantasiaa, joten aloitellessani Punaista kuningatarta minua vähän jopa jännitti mitä olisi luvassa; perinteisiä fantasiakliseitä vai jotain uutta ja mullistavaa. Vastauksena voisi sanoa, että vähän molempia.

Kirjaa lukiessa kyllä huomasi hyvin miksi sitä on verrattu Game of Thronesiin ja Nälkäpeliin. Itselleni tuli todella usein vähän "fantasiadystopia" fiilis Punaisesta kuningattaresta. Mikä varmasti on yksi isoimmista tekijöistä, että kirjan miljöö osui ja upposi. Moderniuus fantasiakirjallisuudessa ei ole ainakaan minun lukemassani kirjallisuudessa kovinkaan yleistä, joten huomasin innostuvani yllättävän paljon metrotunneleista, urbaaneista kaupungeista ja aseista miekkojen sijasta.

Yksi niistä kliseistä, joihin kirja lankeaa, on sen päähenkilöiden ihmissuhteet. Vaikka suoranainen kolmiodraama ehkä vältettiin, huomasin turhautuvani suuresti siitä, että jälleen kerran kirjan vahvalla naispäähenkilöllä ei ole naispuolisia ystäviä. Se yksi ainoa, ei perheeseen kuuluva kaveri on mies. Tyttöjen ja naisten välistä ystävyyttä kuvataan mielestäni ihan liian vähän fantasia- ja dystopiakirjallisuudessa.
         Rakkausosuus kirjasta jäi minulle vielä aika isoksi kysymysmerkiksi, sillä potenttiaalisia kosijoita tarjoiltiin Marelle kirjassa enemmän kuin laki sallii. Normaalisi ensimmäisen kirjan aikana sitä valitsee suosikkisulhasehdokkaan päähenkilölle, mutta minussa kukaan näistä ei vielä oikein kolahtanut kunnolla.
         Punaisessa kuningattaressa keskitytään kuitenkin paljon sisarusten välisiin suhteisiin, joka on vaihtelua normaaliin. Maren perhe on kokoajan läsnä kirjassa, samoin prinssien välinen sisarussuhde sekä kuningasperheen "uusioperheys". Onneksi kaikista ihmissuhdekuvioista huolimatta kirjan tapahtumia ja henkilöitä on helppo seurata. Valitettavasti muutamat hahmoista jäävät lukijalle ehkä hieman pinnallisiksi.

Punainen kuningatar oli oikein positiivinen yllätys. On hauska huomata, että uutta fantasiaa vielä löytyy, eikä juonet toista itseään siitä huolimatta, että saman genren kirjoja on tullut luettua valtava määrä. Suomennos on mielestäni onnistunut muutamia omituisia sanavalintoja lukuunottamatta, joten siltäkään saralta ei ole valittamista. Ne satunnaiset kliseet unohtuvat nopea tempoisen kirjan vauhdissa. Olen huono lukemaan sarjojen seuraavia osia, joten en vielä uskalla vannoa jatkavani tätä sarjaa eteenpäin. Ehkä joku päivä, aika näyttää sen.