Cruel Beauty oli siis ainoa kirja, jonka kokonaisuudessaan luin kesän lukumaratonin aikana. Se on jälleen yksi sadun uudelleen kerronta, tarkalleen ottaen Kaunottaren ja hirviön. Kuten olen jo aiemmin kertonut, mikään ei ole parempaa, kuin onnistunut uudelleen kerronta Kaunottaresta ja hirviöstä.
"Since birth Nyx has been betrothed to the evil ruler of her kingdom - all because of a foolish bargain struck by her father. And since birth, she has been in training to kill him. (...) As Nyx searches for way to free her homeland by uncovering Ignifex's secrets, she finds herself unwillingly drawn to him. Even if she could bring herself to love her sworn enemy, how can she refuse her duty to ill him? With time running out, Nyx must decide what is more important: the future of her kingdom, or the man she was never supposed to love." - GoodreadsValitettavasti tällä kertaa tämä uudelleenkerronta ei onnistunut valloittamaan. Toivoin sitä kovasti, odotin tämän lukemista. Mutta jotenkin kaikki tuntui tökkivän. Asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen, että yhden syyn on pakko olla A Court of Thorns and Roses. Huomasin sekoittavani joissain vaiheessa nämä kirjat pahan kerran, luulin lukevani tämän sijasta juuri ACoTaR:ia. Ennen kuin kukaan ymmärtää väärin, niin ei tätä kirjaa olisi pelastanut se, että olisin lukenut tämän hieman myöhemmin.
Kirjan ehkä isoin ongelma oli sen pituus. En ikinä olisi uskonut sanovani tätä, mutta tämä kirja tarvisisi ehdottomasti jatko-osan. Ken ties Hodgella oli kirjaa kirjoittaessaan mielessä maailman kunnianhimoisin ja eeppisin idea, tai sitten hän haukkasi vain liian ison palan pureskeltavaksi, sillä The Cruel Beauty on aivan liian täyteen pakattu. 352 sivua ei millään riitä selittämään monimutkaista maailmaa, taikuutta ja mytologiaa kuljettaen samalla tarinaa sujuvasti eteenpäin. Aivot tuntuivat ylikuormittuvan aivan liikaa, ja lopulta en tajunnut enää ollenkaan mitä oli tapahtunut. Paitsi, että kirja oli ohi, minulla ei ollut mitään hajua mitä viimeisillä sivuilla oli oikeasti tapahtunut. Olinkin pitkälti pelkkää kysymysmerkkiä vielä pitkää kirjan luettuani.
Ja jotta asiat muuttuisivat vielä enemmän sekaviksi, päähenkilö jatkaa samaa linjaa juonen kanssa. Periaatteessa Nyxissä ei ole mitään vikaa (paitsi nimi, koska ensimmäinen asia mikä minulla tulee mieleen on Nyx merkkinen mineraalipuuterini...). Mutta kun hahmon tunteet menevät siksakkia laidasta laitaan, ensin vihataan, sitten rakastetaan ja sitten taas vihataan, niin lukijana teki mieli vaan ravistella hahmoa. Eikä muutkaan hahmot juuri loista erinomaisuudellansa. Selvää "pahista" kirjassa ei tunnu olevan lainkaan. Nyt en puhu siitä, että hyvän ja pahan välinen raja sumenisi hyvällä tavalla. Vaan pahista ei yksinkertaisesti lopulta tuntunut olevan ollenkaan. Rakkauden kohteet, sekä demoni Ignifex että hänen orjuuttamansa Varjo ovat vaan tylsiä; ilman mitään selvää motivaatiota toiminnallensa.
Sitten on tietenkin perinteinen kolmiodraama (sekin tosin niin mitä ihmettä tavalla suunniteltu...), pikarakastuminen, sun muut, joihin alkaa näin YA-kirjallisuutta enemmänkin lukevana kyllätymään. Onneksi kuitenkin, haukuistani huolimatta, yllättävän moni pitää The Cruel Beautystä (jos Goodreadsiin on luottaminen), enkä itsekään sitä maailman surkeimpana luomuksena voi pitää. Olisin toivonut, että Hodge olisi kirjoittanut yhden kirjan sijasta edes kaksi, mikä olisi auttanut selittämään tapahtumia niin paljon paremmin.
Olisin melkein voinut antaa yhden tähden/x:n lisää kirjalle ihan vaan sen ulkoasun vuoksi. Jo pelkästään kansipaperit ovat uskomattoman nätit, mutta sisäpuolelta, fontista alkaen teos on kyllä ihan täysi kymppi. (Pahoittelut valtavasta upotuksesta! Esimerkki oli kuitenkin saatava. Jos twiitti ei näy, se löytyy täältä)
Miten kaunis kirja voi olla sisältä? Fontti sun muut 5/5 ❤ #lukumaraton pic.twitter.com/s7ZNTQgMAT— Sivujen Välissä (@sivujenvalissa) 9. heinäkuuta 2016
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti