maanantai 27. maaliskuuta 2017

Pohdinta N:o 2. Kirjalliset synnit

Elokuussa julkaisin blogini historian ensimmäinen pohtivan bloggauksen (löytyy täältä). Olin nimennyt sen enteilevästi Pohdintaa N:o 1., ja nyt vihdoin, reilut puoli vuotta myöhemmin sarja saa jatkoa. Mietinnässä on, tulisiko tällaisesta pohtimisesta tapa, kenties kerran kuukaudessa, mutta mitään varmuutta ei vielä ole.
Tässä kuitenkin, pohdintaa osa 2: Kirjalliset synnit!

Viime aikoina olen tarkastellut "kirjatottumuksiani" normaalia kriittisemmin. Kaikki lähti aikalailla siitä, että pitkälti jokaisella tasaisella pinnalla asunnossani on vähintään kolmen kirjan pino. Ei tilanne oikeastaan muuten olisi edes niin paha, jos se muistuttaisi enemmän TÄTÄ, kuin tätä:


Vuoden alusta saakka aihetta pyöriteltyäni päätin nyt kirjatulvan inspiroimana listata muitakin kirjallisia syntejäni. Sellaisia, jotka ovat varmasti enemmän tai vähemmän samaistuttavia myös muiden lukijoiden parissa. Ja niitähän tosiaan alkoi löytyäkin. Intertekstuaalisuuden nimissä pitäydyn kuitenkin seitsemässä kaikista suurimmassa kirjallisassa synnissäni.

1. Ostan liikaa kirjoja

Eikö me kaikki. Kun lukemattomien kirjojen pino ei ole kutistunut enää moneen vuoteen, on syytä hetkeksi istua arvioimaan viimeisimpien kirjahankintojen tarpeellisuutta. Ja ehkä pohtimaan sitä, kuka joutuu joskus hamassa tulevaisuudessa mahdollisesti muuttamaan kaikki ne sivut asunnosta toiseen. Mutta edes se ei yleensä estä eksymästä nettikirjakauppaan, ja kenties klikkaamaan muutaman kevään uutuuden ostoskoriin. Koska itselläni odottaa jo seuraavat neljä kirjaa tilaamistaan, ei tämä itsetutkiskelu oikeastaan mitään lopulta hyödyttänyt.

2. Pidän harvoin klassikoista

Klassikko. Sana, joka kertoo siitä, että valtaosa on pitänyt siitä kirjasta. Kriitikoiden ylistämää tekstiä, johon viittaaminen varmasti nostaa äidinkielen yo-kokeessa pisteitä. Kukapa ei rakastasi järkälemäisiä kuvauksia yläluokan elämästä Napoleonin sotien aikaan, surullisia loppuja ja onnettomia ihmiskohtaloita.
         En minä. Mutta kun niin moni muu pitää. Välillä tuntuukin, ettei lukijana ole ymmärtänyt täysin kirjallisuuden hienoutta, kun Muodonmuutos jää sadatta kertaa kesken, eikä Hemingwayn kirjoitustyyli saa aikaan ihailevaa huokausta. Ehkä joku päivä vielä...


3. Alotan liikaa kirjoja yhellä kertaa

Mikään ei ole parempaa, kuin 15 keskeneräistä kirjaa yhdellä kertaa. Jostain syystä, kirjojen lopettaminen on niin paljon vaikeampaa, kuin niiden aloittaminen. Joskus ei ole oikealla tuulella sille kirjalle, mitä parhaillaan lukee, minkä takia on parempi vain aloittaa uusi. Sitten sekään ei oikein iske, ja sitä huomaa vaeltavansa kirjahyllyn ääreen jälleen kerran. Pahimpina lukujumi aikoina tämä toistuu niin usein, että pinosta tulee valtava. Tarpeeksi odoteltuaan, ne ensimmäiset puoleen väliin luetut kirjat eivät sitten enää kiinnostakaan. Kirjanmerkki pois, ja palataan asiaan.




4. En koskaan lue sarjoja loppuun

Liian monta keskeneräistä kirjaakin pahempi tapa minulla on sarjojen kesken jättäminen. Ei edes sen takia, että sarja ei kiinnostaisi, vaan ihan vaan sen takia, että kahden osan välillä lukee ihan eri tyyppisen kirjan, sitten toisen, ja hiljalleen harhautuu kauemmas ja kauemmas siitä sarjasta jota alunperin luki. Viimeisen muutaman vuoden aikana, en ole saanut luettua kuin kolme sarjaa loppuun. Kolme.
          Vähän hävettää, mutta otin havainnollistavan kuvan siitä, miten monta sarjaa odottaa vielä lopetustaan. Tässä kohtaa täytyy ottaa huomioon lieventävät asianhaarat; kaikkia en tule koskaan lukemaankaan loppuun, ja joistain ei ole vielä seuraavaa osaa julkaistu.





5. Säästelen kirjoja liian pitkään lukemattomina

Tämä on seurausta oikeastaan kaikista edellisistä synneistäni. Kun luen arvostelun tai hehkutuksen kirjasta, josta tosiaan voisin pitää, aika usein hankin sen käsiini. Sitten alan miettimään, ettei nyt ole juuri oikea aika lukea sitä kirjaa. Minkä seurauksena viivyttelen sen lukemista, kunnes a) kiinnostukseni katoaa, tai b) tarina ei ole enää relevantti oikeastaan millään mittapuulla. Tämän seurauksena päädyn lukemaan paljon kirjoja, joiden genre oli muodissa kolme vuotta sitten, eikä kukaan varmasti enää halua kuulla niistä mitään. Tai sitten se superhyvä kirja paljastuukin pettymykseksi, josta olisin luultavasti pitänyt paljon enemmän silloin, kun alunperin sen hankinkin.

6. Koirankorvat

Älkää heittäkö millään! Varmaan jokaisen kirjarakastajan suurin deal breaker, pet peeve, turn off. Sivujen kulmien taittaminen. Ja ihan totta, niin se on minunkin. Tai oli. Pitkään. Katsoin pahalla jokaista taitettu kulmaa, ja saatoin joskus katsoa paheksuen jos joku jäi kiinni itseteossa. Mutta hiljalleen huomasin itsekin tekeväni sitä. Aluksi ihan varovaisesti, siten, että suurta vahinkoa ei tapahdu. Sitten tilanne vain alkoi eskaloitumaan, ja nykyään paras tapa merkata tärkeä kohta on kääntää sivun kulma. En käytä tätä edes kirjanmerkkinä, vaan muistutuksena kohdasta johon haluan palata. Pahoittelen kaikkien tekojeni puolesta, mutta en aio lopettaa. 

                                  

7. Olen koukussa juonipaljastuksiin

Jokainen, joka on seurannut minua joko blogin kautta tai somessa, on varmasti jo huomannut, että en kaihda juonipaljastuksia. Lukiossa kaikki varmaan vihasi minua, kun Game of Thronesin kolmannen kauden alussa ilmoitin tietäväni mitä sarjassa tulee tapahtumaan. En voi katsoa elokuvaa, ellen edes vähän tiedä mitä tapahtuu. Ja kirjojen kohdalla päädyn viimeistään sivun sata kohdalla silmäilemään viimeiset viisikymmentä sivua läpi. Haluan olla henkisesti valmis menettämään jälleen yhden suosikkihahmoistani. Toisaalta, aika ajoin tämä tapa tappaa kaiken innostuksen jatkaa eteenpäin. Minulla on edelleen yksi tv-sarja kesken, koska kuulin että sarja loppuu päähenkilön kuolemaan. Parempi elää ajatuksessa, ettei se koskaan tapahtunutkaan, kun itse en kokenut sitä.

Onko samoja syntejä muillakin? Ja jäikö joku keskeinen kirjallinen synti kenties mainitsematta?

17 kommenttia:

  1. 😂😂 tunnustan 1-3 ja 5. :D ostan aivan liian paljon pokkareita, jotka jää vaan ootteleen sitä hetkeä, et oon oikeessa fiiliksessä ko. kirjalle. Enemmän niitä ehtii kuiten hyllyyn kerääntyä ku lukea. 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pokkarit on pahimpia :D Mulla on paljon sellasia, "nooo ostetaan kun on halpa" pokkareita, joihin en sitten koskaan kajoakaan. Pitäisi välillä vaan hillitä itsensä.

      Poista
  2. Kuulostaa tosi tutulta. Omaan hyllyyn kertyy niitä lukemattomia kirjoja, kun ne on pakko hankkia heti tilaisuuden tullen etteivät vain ehdi kadota maailmasta, mutta kun ne on turvallisesti hankittu, ei lukemisella enää olekaan kiire :D Ja sarjat... Kun on ensimmäisen osan lukenut, tietää sentään, mistä muut puhuvat eli pahin uteliaisuus on tyydytetty ja sitten mieluummin perehtyy johonkin toiseen hypetettyyn uutuuteen. Ja sitten kun vihdoin malttaa palata niihin jatko-osiin, on jo unohtanut kaiken mitä siinä ensimmäisessä osassa tapahtui! O.O Klassikoiden suhteen ennakko-oletukseni on aina, että se on tosi kuiva ja raskassoutuinen eikä juonessa todennäköisesti ole päätä eikä häntää :P Ja kuka ehtii lukea klassikoita, kun uusia kirjoja putkahtelee hirmuista tahtia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin (kaikkeen mitä sanoit)! Klassikoista harvoin tehdään edes kovin myyviä, koska niiden maine riittää. Saa olla aika special takakansi, että jaksan ihan vakavasti niistä kiinnostua.

      Poista
  3. Ostan liikaa kirjoja ja sitten niitä varastoituu liikaa hyllyyn. :D Useista lukemistani klassikoista olen kyllä pitänyt. Paljon tuttuja ajatuksia, joskus oli yli kymmenen kirjaa kesken ja sitten kun meinasin taas aloittaa uuden, oli pakko laittaa stoppi ja koluta kesken olevat loppuun pikkuhiljaa. :D /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa itelläkin samaa itsehillintää :D Tätä postausta varten kun pinosin noita kirjoja, vähän meinasi epätoivo iskeä kaiken keskeneräisen takia, mutta samalla vielä aloittamattomatkin kirjat jatkavat houkuttelemista...

      Poista
  4. Ihana postaus! Itse syyllistyn kohtiin 1,5, ja 6. Klassikoita olen karttanut sen takia, että olen ajatellut niiden olevan tylsiä, mutta en oikeasti ole lukenut niitä juurikaan. En siis voi sanoa, tykkäänkö niistä vai en, kun en ole yrittänytkään :D Yksi synti, mitä itse harrastan tuon liiallisen kirjojen oston lisäksi on, että sen sijaan että lukisin niitä oman hyllyn kirjoja, raahaan kirjastosta vinot pinot kirjoja, jotka menevät sitten edelle sen takia, että ne pitää palauttaakin. Tai sitten se, että uusin ja uusin kirjaston kirjoja, kun en vaan saa tartuttua niihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnistan kyllä ton kirjaston kirjojen hamstraamisen... Välillä vähän hävettää, kun on uusinut ja lainannut ja uusinut samaa kirjaa melkein vuoden :D On vaan niin todennäköisempää, että kirja lukee, kun se pyörii syyllistävästi nurkissa, kun että sen on jo ehtinyt palauttaa kirjastoon odottamaan parempia aikoja.

      Poista
  5. Voi näitä kirjaihmisen pulmia :D Tunnistan aika monta kohtaa etenkin kirjojen liian ostamisen (eikä loppua näy...) ja klassikoiden ihmetteleminen. Olen tosin klassikoistakin löytänyt omat suosikkini (Kurjat, Monte-Criston kreivi...), joten toivottavasti sinäkin joskus onnistut bongaamaan ne helmet sieltä muuten epäkiinnostavien joukosta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omakin suosikkikirjani, Kolme muskettisoturia on kyllä klassikko, mutta postauksen laaduin vuoksi täytyi vähän yleistää ;D

      Poista
  6. Mä tunnistan vähän näitä kaikkia sillai lievempinä versioina, eli kirjoja tulee hyllyyn nopeampaa tahtia kuin niitä lukee (vaikka osaan kyllä hankkiutua niistä myös eroon), ja yhtaikaa on monta kirjaa kesken (joskaan ei ihan noin monta), ja sarjoja ei edes halua niin paljoa aloittaakaan kun ei niitä kuitenkaan lue loppuun (toisaalta jos sarja sen mahdollistaa niin olen ihan hyvä myös päättämään että tämä oli nyt tässä enkä enää lue eteenpäin, vaikka kirjailija uutta laittaisikin...)
    Ja koirankorvia en vierasta vaikka niitä tuleekin ehkä maksimissaan kaksi tai kolme kirjaan eikä edes joka kirjaan...
    Ja juonipaljastukset sopivat mulle varsin hyvin, useimmiten kyse on kuitenkin matkasta eikä päätepisteestä.

    No, klassikoita en vierasta mutta olen kyllä täysin sinut sen kanssa että se että kirja on klassikko ei tarkoita että minun pitäisi pitää siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että joku muukin ei hätkähdä juonipaljastuksia! Tällä hetkellä omatkin pinot on hieman normaalia äärimmäisempiä, mutta kovin kaukana todellisuudesta toi 10 keskeneräistä kirjaa ei kuitenkaan ole...

      Poista
  7. Tunnistan itseni kohdasta 5, ja onhan tuo 4 ihan puhutteleva myös, joskin nykyään luen hyvin vähän sarjoja. Oma hamstraamiseni ei tapahdu ostamalla eikä lainaamalla, vaan kierrätyskirjahyllyllä turhan usein käymällä. Osan löydöistä luen heti, mutta osa on kulkenut parissakin muutossa mukana - ja osoittautunut sitten huonoksi.

    Sivuhuomiona huvituin tästä kohdasta: "päädyn lukemaan paljon kirjoja, joiden genre oli muodissa kolme vuotta sitten, eikä kukaan varmasti enää halua kuulla niistä mitään." Siinä saakin olla jo todella muotitietoista blogikansaa. Vaikka ei sillä, kyllä blogeissa trendejä näkyy, kun tiettyjen uutuuskirjojen suosio konkretisoituu valtavalla määrällä bloggauksia lyhyessä ajassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ihanaa, että lisää kohtalotovereita löytyy!

      Ja sivuhuomioon pitemmin. Totta tosiaan ne tietyt uutuudet löytyy melkein joka blogista, mutta tavallaanhan se on jonkinlainen indikaattori todella hyvästä kirjasta. Toisaalta välillä on sitten hankala keksiä mitään uutta sanottavaakaan enää, varsinkin kun itse luen uutuudet yleensä muutaman kuukauden muiden jäljessä.
      Varsinkin, kun lukee paljon YA-kirjallisuutta, niin trendit vaihtelee tosi paljon ja aika nopeastikin. Fantasia onneksi on aina kaikkien mieleen, mutta esimerkiksi dystopioita tai sellaisia paranormaaleja romansseja kirjotetaan tosi vähän atm, niin tuntuisi vähän omituiselta ehkä blogatakaan niistä (vaikka parista kyllä täytyy tässä lähitulevaisuudessa)

      Poista
    2. Minä puolestani luen uutuudet noin 3-5 vuoden päästä, jos silloinkaan. Sen sijaan blogissani on paljon kirjoja 60-, 70- ja 80-luvuilta, koska sellaisia tulee usein vastaan kierrätyksessä. Tällaisena ehkä vähän kummallisen kirjablogin pitäjänä sanoisin, että on suoranainen harmi, jos trendisyistä jätät bloggaamatta kirjoista.

      Olen sitä mieltä, että on pelkkää hyötyä koko kirjablogiyhteisölle, jos joku bloggaa kirjoista, joita ei välttämättä blogeissa laajemmin lueta. On siinä ainakin omasta mielestäni enemmän järkeä kuin siinä, että kaikki bloggaavat samoista kirjoista - kuten sanoit, jossakin vaiheessa alkaa ylittyä se piste, että kirja on aika tyhjentävästi käsitelty. Jostain syystä olen itse kyllä nähnyt noita dystopia-aiheisia jonkin verran edelleen, paranormaalia romanssia tosin vähemmän.

      Poista
  8. Voi kuinka samaistuinkaan useampaankin kohtaan. Onneksi en näemmä ole ainoa immeinen maailmassa, joka ei luo sarjoja välttämättä loppuun. Hups. Itselleni on kehittynyt myös suuri perisynti, sillä tuppaudun lainaamaan kirjastosta aivan liian monta kirjaa yhtaikaa tai niin kutsuttuun "jemmaan". Sitten tulee se lukujumi ja eräpäivät paukkuu, joka johtaa usein siihen, että palautan lukemattoman kirjan. Olen yrittänyt vieroittaa itseni tästä tavasta, mutta ei ole ainakaan vielä ottanut onnistuakseen ^^.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kirjastohamstraus on mullekin tuttua hommaa :D Ainakin omalla kohdalla vielä kaiken lisäksi maksuja kertyy yleensä aika paljon. Nooo, ainakin tuen paikallisia lainastoja sitten sillä xD
      Sarjojen loppuun lukeminen on aina vaan niin raskasta, ellei se oo jotenkin todella koukuttava. Ja viime aikoina lukemista on kertynyt niin paljon, että niitä ei vaan ehdi lukemaan sarja kerrallaan, ja sitten ei enää kiinnosta, kuten sanottua.

      Poista