Helmikuu & maaliskuun suunnitelmat

Helmikuu on vihdoin ohi. Vuoden lyhyimmäksi kuukaudeksi menneet 28 päivää ovat tuntuneet vähintään kuudelta viikolta, vaikka viime aikoina ei ole tapahtunut mitenkään erityisen paljon mitään. Ei blogiin liittyvistä tapahtumista mainitsemisen arvoisia asioita ovat esimerkiksi Oscareiden katsominen tämän viikon alussa, Skamin katsominen kahdessa päivässä sekä elokuvat Lion ja Tom of Finland, joita molempia voin lämpimästi suositella.

Blogin puolella tuntuu asioita kertyneen enemmän tekemättömien listalle, kun tehtyjen. Näkyvimpänä muutoksena päätin muuttaa ulkoasua hieman, ja samalla päivittelin blogin sivuja (jotka löytyy vasemmasta sivupalkista nykyään). Tammikuun rästibloggaukset sain hoidettua pois alta, mutta lukuinnostani johtuen uusia tuli tuplasti enemmän lisää. Onnellisena voin kuitenkin sanoa olevani jo nyt yli puolessa välissä Godreadsin vuoden lukutavoitteesta.

Viime aikoina olen ollut jumissa bloggauksien kanssa, ja tuntuu siltä, ettei postaukset kirjoista ole kovin laadukkaita, ja ettei minulla ole oikeastaan enää mitään uutta sanomista mistään lukemistani teoksista. Maaliskuussa on siis luultavammin luvassa enemmän useamman kirjan postauksia ja pohdintoja. Suunnitelmissa on myös feministiaiheuksia postauksia, sillä Sirrin feministinen lukuhaaste päättyy tässä kuussa, ja minulla on vielä vaikka kuinka paljon erilaisia ideoita siihen liittyen.

Kuukauden luetut:
Suomen historia, Petri Tamminen
Oma huone, Virginia Woolf
Helkavirsiä (sarjakuva), Petri Hiltunen
Vader's Little Princess (sarjakuva), Jeffrey Brown
Darth Vader and Son (sarjakuva), Jeffrey Brown
Everyone Brave is Forgiven, Chris Cleave
Fantastic Beasts and Where to Find Them: The Original Screenplay, J.K. Rowling
Sanantuojat, Sylvia Plath
Hello, Goodbye and Everything in Between, Jennifer E. Smith
By Your Side, Kasie West
Handmaid's Tale, Margaret Awtood
The Fill-in Boyfriend, Kasie West
P.S. I Like You, Kasie West
+ Maaliskuulle loppuun luettavaksi jäi:
The Unexpected Everything, Morgan Matson
Spoon River Antologia, Edgar Lee Masters
Orlando, Virginia Woolf
Tummien perhosten koti, Leena Lander

Tammikuun koonnissa päädyin siihen, että käsittelen haasteita ainoastaan näin kuukauden koonneissa, koska yhtenäinen linja on aina paras linja. Lisäksi haasteiden etenemistä voi seurata täällä.
Helmikuussa osallituin Handen järjestämään ystävänpäivän lukumaratoniin, feministiseen lukuhaasteeseen luin kaksi kirjaa ja runohaasteeseen yhden.
Helmet-lukuhaasteesta luin seuraavat kohdat:

• Kirjassa on monta kertojaa (Sodassa ja rakkaudessa)
• Suomen historiasta kertova kirja (Suomen historia)
• Kirjan kansi on mielestäsi kaunis (Fantastic Beasts and Where to Find Them...)
• Ulkomaalaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja (Handmaid's Tale)
• Yhdenpäivänromaani (Hello, Goodbye and Everything in Between)
• Käännökirja (Sanatuojat)
• Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan (The Fill-in Boyfriend)
• Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempää (Oma huone)
• Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta (Handmaid's Tale)
• Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit (Handmaid's Tale)

Joten Helmetin haasteesta on luettu nyt 19/50 kohtaa.

Maaliskuulle en uskalla asettaa muita lukutavoitteita, kuin noiden keskeneräisten kirjojen loppuun lukeminen. Minulla on tasan kuukausi kandin työni esittelykertaan, ja 24 päivää aikaa palauttaa se, joten on hyvin todennäköistä, että seuraavan kuukauden aikana pääasiallinen kirjallisuus, mitä luen liittyy elinkeinovapauteen ja työntekoon 1800-luvun lopulla.

Ernest Hemingway: Jäähyväiset aseille

Elämäni ensimmäinen Hemingway. Kun vahingossa törmäsin tähän kirjaan kirjastossa, syli jo valmiiksi täynnä kirjoja, päätin ottaa askeleen tuntemattomaan, ja lukea jotain, joka on roikkunut luettavien kirjojen listallani monta vuotta.

* * * * *

Nuori amerikkalainen Frederic Henry on liittynyt vapaaehtoisena Italian armeijaan. Frederic tutustuu englantilaiseen hoitajattareen Catherine Barkleyhin ja sodan pyörteissa nuoret rakastuvat palavasti. 

Sodan tapahtumat jatkavat vääjäämättöntä kulkuaan rakastavaisten ympärillä ja voittojen jälkeen on tappioiden aika. Onko sodan repimässä maailmassa tilaa rakkaudelle?

* * * * *

Hyppäsin tämän kirjan kohdalla, kuten sanottu, pää edellä tuntemattomaan. Hemingway on yksi niistä klassikkokirjailijoista, joiden kirjat jäävät lojumaan kaikille listoilleni, mutta joita en koskaan saa aikaiseksi aloitta. Nyt aloitin. Enkä oikeastaan tiedä mitä ajattelisin.
         Jäähyväiset aseille on kertomus amerikkalaisesta vapaaehtoisesta Italian armeijassa ensimmäisen maailmansodan aikana. Se on luutnantti Henryn ja sairaanhoitaja Catherinen rakkaustarina, sekä omaelämänkerrallinen teos Hemingwayn sotakokemuksista.

Olen kohta kuukauden pyöritellyt lukupäiväkirjaani kirjoittamia merkintöjä edes takaisin, yrittäen saada niistä edes jonkinmoista runkoa tähän postaukseen. Tavallaan pelottaa arvioida koko kirjaa, koska sen status 1900-luvun länsimaisessa kirjallisuudessa on niin suuri. Mitä uutta tästä enää voi sanoa? Ehkä lukiessa saatoin jollain tasolla myös ymmärtää, miksi juuri tätä kirjaa pidetään Hemingwayn parhaimpana teoksena (en tosin ole lukenut muita...). Siitä huolimatta, en ole varma, oliko Jäähyväiset aseille ainakaan juuri tässä hetkessä sittenkään lukemisen arvoinen.

Tahdiltaan melkein kuolettavan verkkaisesti etenevä kirja jätti jälkeensä enemmän kysymysmerkkejä kuin ahaa-elämyksiä. Lukiessa käy hyvin selväksi, ettei Hemingwayllä ole ollut ainakaan kiire teostaan kirjoittaessa. Pitkät kappaleet, jatkuvasti toistuva 'ja' ja paikoitellen täysin epälooginen, ja käsittämättömästi rakentuva dialogi söivät nekin lukukokemuksesta tuntuvan osan.

Puhumattakaan siitä, miten koko romaani päättyy. Aiempi tahti muuttuu täysin, ja viimeisten sivujen tapahtumat sekä kirjan loppu tuntuu siltä, kuin juoksisi päin seinää. Ainakin omasta mielestäni kirja loppuu niin epätyydyttävästi, että siinä hetkessä haluaisi ottaa takaisin kaikki aiemmin sanotut hyvät asiat.

Tästä kaikesta huolimatta, kuten muistiinpanoihini olin kirjoittanut, tavallaan ymmärrän, vaikken ymmärrä vielä. Kaikesta epäloogisuudestaan, ja jaarittelustaan huolimatta, jokin kirjassa silti toimi. Hemingwayllä on omalaatuinen tapa kertoa tarinaa, ja vaikka tyyli ei minua mielyttänyt, niin nostan hattua. Sotaromaaniksi ehkä hieman poikkeuksellinen juoni yllätti minut "romanttisuudellaan", ja takakansi teksti harhautti uskomaan, että luvassa olisi hieman toisenlainen lukukokemus.
     Jälkeenpäin, hetken aikaa asiaa pyöriteltyä, voi silti todeta, että lukemisen arvoinen kokemus Jäähyväiset aseille kuitenkin on. Ainakin voi sanoa lukeneensa sen.

* * * * *

XXX
A Farewell to Arms
Julkaisuvuosi 1929 (suom. 1968)
Kustantaja Tammi
Kirjastosta
Suomeksi
Sivuja 379

Rebecca Solnit: Men Explaining Things to Me

Törmäsin kirjaan Men Explaining Things to Me puoliksi vahingossa. Etsin Feministiseen lukuhaasteeseen lukemista Goodreadsista, samalla selasin tutkimuskirjallisuutta kandidaatin tutkielmaani varten, ja kävin läpi feminstisiä Tumblr-blogeja. Kaikkia näitä kolmea yhdistää se, että päädyin lopulta lukemaan Rebecca Solnitin kirjasta (joka julkaisunsa aikoihin inspiroi Academic Men Explaining Things to Me-blogia).

* * * * *

In her comic, scathing essay “Men Explain Things to Me,” Rebecca Solnit took on what often goes wrong in conversations between men and women. She wrote about men who wrongly assume they know things and wrongly assume women don’t, about why this arises, and how this aspect of the gender wars works, airing some of her own hilariously awful encounters.(- -)
This book features that now-classic essay with six perfect complements, including an examination of the great feminist writer Virginia Woolf ’s embrace of mystery, of not knowing, of doubt and ambiguity, a highly original inquiry into marriage equality, and a terrifying survey of the scope of contemporary violence against women.

* * * * *

Rebecca Solnitin feministisistä esseistä koostuva Men Explaining Things to Me on sisällöllisesti mielenkiintoinen, ja esteettisiltä ominaisuuksiltaan tajunnan räjäyttävän kaunis. Niinkin kaunis, että olin lukupäiväkirjaani kirjoittanut siitä kahteen kertaan, samalle sivulle, täysin samoilla sanoilla "esteettisesti mielyttävä kirja".

Käytän tätä ilmaisua varmasti jokaisesta feministisestä kirjasta, mutta Solnitin esseekokoelma on hyvin ajatuksia herättävä. Mutta vielä enemmän se on silmiä avaava. Vaikka esseet käsittelevät jonkin verran tyypillisiä feminismiin liittyviä teemoja, ainakin itsestäni tuntui siltä, että monet niiden aiheista ovat lähestymistavoiltaan edes vähän normaalista poikkeavia. Kirjan nimikkoessee on se, jota pidetään, nyt jo feministisessä keskustelussa asemansa vakiinnuttaneen, mensplaining-termin alkulähteenä.

Jos jotain pahaa sanottavaa Solnitin esseistä pitäisi sanoa, on se, että olisin kaivannut viitteitä tukemaan esimerkiksi hänen esille tuomia tilastojansa. Kahden yliopistovuoden aikana lähdekritiikki on alkanut pilata lukukokemuksiani, ja arvioin jatkuvasti tekstien tieteellistä luotettavuutta. Vaikka todellisuudessa yleensä kustantajat poistavat kaiken akateemisuuden "valtavirtalukijoille" julkaistavista kirjoista, joten syy tässäkin tapauksessa on luultavasti siellä päässä.

Olen lukenut viime aikoina yllättävän paljon feminististä kirjallisuutta. Romaaneja, esseitä, runoja. Sen takia huomaan myös hakeutuvani jatkusvasti kohti monimutkaisempaa lukemista aiheesta (Toinen sukupuoli, tapaamme vielä). Haastavuudeltaan Solnitin esseet eivät ole kovinkaan vaikeita, mutta tiettyjä perusasioita kannattaa olla hallussa, jotta kirjasta voi nauttia sen kaikessa kauneudessaan. Kokonaisuutena kirjoitustyyliltään se on samaan aikaan asiallisen vakavaa, mutta myös helppoa, hauskaa, ja nopeasti luettavaa tekstiä. Esseiden hienoimpia hetkiä ovat yksittäiset virkkeet, joissa on onnistuttu tärkeitä teemoja tekstien ympäriltä. Kyseessä on varmasti yksi tämän vuoden lainattavimmista kirjoista, joita tulen lukemaan.

The ability to tell your own story, in words or images, is already a victory, already a revolt

Men Explaining Things to Me ei välttämättä ole feministisen teorian klassikkoteos, mutta jonkin asteen klassikko aseman se on kuitenkin saavuttanut. Se on nopealukuinen, ja täynnä erittäin hyviä lainauksia. Humoristisen asiantuntevalla asenteella kirjoitetut esseet käsittelevät tuttuja ja vähän vieraampia feministisiä teemoja, ja varmasti jokainen löytää suosikkinsa näiden joukosta. En voi olla kehumatta tätä maasta taivaisiin, mutta kyseessä on varmasti paras feminismiin liittyvä kirja, jonka olen lukenut.

Jos Chimamanda Ngozi Adichien Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä tuntui liian helpolta tai tutulta sisällöllisesti, suosittelen ehdottomasti etsimään tämän teoksen käsiin. Samalla voi jo vähän fiilistellä feministisiä esseistä, sillä maaliskuussa julkaistaan (vihdoin) suomeksi Roxane Gayn Bad Feminist esseekokoelma!

My liberte, egalité, sororité, if you will 

* * * * *

XXXXX
Julkaisuvuosi 2014
Kustantaja Haymarket Books
Luettu yliopistolta lainattuna e-kirjana (+ oma fyysinen kopio)
Englanniksi
Sivuja 130
Kuva minä, lainaus Goodreads

Ystävänpäivä lukumaraton, koonti

Päivän kouluhommat on hoidettu, asunto siivottu ja huomiseen tenttiin luku ei vieläkään aloitettu, joten nyt on hyvä aika palata viimeisen kerran lukumaratonin pariin näin koosteen muodossa. Maratonin alkutunnelmointia voi lukea täältä, ja päivittyvän postauksen löytää täältä.

Kokonaisuudessaan mennyt lukumaraton oli omalta osaltani oikein onnistunut. Aloitin sunnuntaina kello 11, ja lähestyin maratonia ilman sen suurempia tavoitteita. Valitsemani kirjat painoittuivat pitkälti kirjastosta lainattuihin teoksiin, jotka ovat roikkuneet keskeneräisinä luettavieni pinossa viimeisen kuukauden ajan.

Omaksi yllätyksekseni onnistuin keskittymään lukemiseen oikeastaan koko päivän, lukuunottamatta pikaista piipahdusta kaupassa, puhelua vanhemmille ja iltaan sijoittunutta motivaation lopahdusta. Kauppamatkaan ja ruuanlaittoon kulutetun ajan tosin hyödynsin äänikirjan kuuntelemisen muodossa. Kiitos tämän maratonin, vuotta on kulunut alle kaksi kuukautta, ja Goodreads lukutavoitteeni on yhtä kirjaa vaille puolessa välissä. Varovaista optimismiä on ilmassa, että uskaltaisin nostaa tavoitettani vielä 15 kirjalla.

Nyt kuitenkin niihin tilastoihin.
Koko maratonin aikana luin yhteensä 752 sivua, ja kuuntelin 2,5 tuntia äänikirjaa.
Aloitin ja lopetin kolme kirjaa
     Sylvia Plathin Sanantuojat
     J.K. Rowlingin Fantastic Beasts and Where to Find Them: The Original Screenplay, sekä
     Jennifer E. Smithin Hello, Goodbye and Everything in Between
Kuuntelin loppuun yhden kesken olleen kirjan
     Chris Cleaven Everyone Brave is Forgiven 
Jätin kesken yhden kirjan
     Jennifer Nivenin All the Bright Places
Jatkoin, mutten saanut luettua loppuun, kahta kirjaa
     Edgar Lee Mastersin Spoon River Antologia
     Margaret Atwoodin Handmaid's Tale
Ja aloitin, mutta joudun maratonin ulkopuolella lukemaan loppuun, yhden kirjan
      Maggie Stiefvaterin The Raven Boys

En voisi olla tyytyväisempi siitä, että Everyone Brave is Forgiven on vihdoin ja viimein, monen viikon taistelun jälkeen, luettu. Vaikka kesken jäänyt All the Bright Places hieman harmittaa (en osaa edelleenkään jättää kirjoja kesken - tai se ei ainakaan ole helppoa), olen tyytyväinen. Nihkeän lukukokemuksen sijasta luin tajuttoman söpön kirjan (Hello, Goodbye and Everything in Between) ja aloitin The Raven Boysin, joka uskomattoman koukuttavan alun perusteella olisi pitänyt aloittaa jo noin sata vuotta sitten. Maratonin jälkitautina on tietenkin blogattavien kirjojen pinon kasvu ikkunalaudallani, koska olen aika varma siitä, että näistäkin kirjoista valta osa täytyy nyt lisätä siihen, ennalta jo tarpeeksi korkeaan pinoon...

Kiitoksia vielä Handelle, että hän on jaksanut tämän maratonin järjestää, ja seuraavaa maratonia odotellessa!

Ystävänpäivän lukumaraton, päivittyvä postaus

Tähän postaukseen tulen siis päivittelemään oman lukumaratonini etenemistä. Tarkoituksena olisi lukea huomiseen, 13.2. kello 11 saakka. Maratonin alkutunnelmoinnit löytyvät täältä.

12.2., klo. 11:00
Yllättävät iltamenot on nyt hoidettu pois alta, ja aloitin maraton urakkani puoliksi vielä unessa, kun kuuntelin hetken aikaa Chris Cleaven Everyone Brave is Forgiven, joka suomeksi tunnetaan nimellä Sodassa ja rakkaudessa. Kyseessä on kirja, jota en vaan onnistu lukemaan loppuun, ja nytkin tarkoituksena on vaihtaa kirjaa, kunhan saan silmät pysymään auki.
     Kuin tilanteeseen sopien, tänään vietetään Suomen kirjasäätiön lanseeraamaa lukurauhan päivää. Mikä olisikaan parempi syy viettää maratonia juuri nyt!

12.2., klo. 13:25
Lukumaraton on lähtenyt verkkaisesti käyntiin. Pitkä puhelu kotiin, ja muutama turha sometauko veivät jonkin verran aikaa. Tällä hetkellä luettuna on yksi kirja, Sylvia Plathin runokokoelma Sanantuoja, ja äänikirjan kanssa olen edistynyt kaksi ja puoli lukua.
Luettuja sivuja yhteensä: 83

12.2., klo. 16:55
Pari viimeistä tuntia on hujahtanut ohi siivillä. Tyytyväisenä itseeni voin sanoa, että sometaukoja ei nyt ole juuri tullut pidettyä, ja muutenkin tähän saakka maraton on onnistunut paremmin kuin hyvin. J.K. Rowlingin Fantastic Beasts and Where to Find Them: The Original Screenplay on nyt luettu, ja ilokseni sain myös vihdoin päätökseen Everyone Brave is Forgiven äänikirjan, joka on aiheuttanut jonkinsortin lukujumia jo puolentoista kuukauden ajan. Seuraavaa kirjaa en ole bielä päättänyt, sillä houkutus hairahtua etukäteen valituista kirjoista on tällä hetkellä suuri.
Luettuja sivuja yhteensä: 376 + 2h 50min äänikirjaa

12.2., klo 18:55
Kuluneet kaksi tuntia ovat menneet turhassa pyörimisessä, ja mikään kirja ei oikein tunnu nyt iskevän. Luin hetken aikaan Edgar Lee Mastersin Spoon River Antologiaa, ja aloitin Jennifer Nivenin All the Bright Places. Siinä missä Spoon River on varma onnistuminen, All the Right Places petti niin pahasti, etten tule lukemaan sitä enempää kuin nämä 18 sivua. Kaiken lisäksi onnistuin jälleen lukemaan juonipaljastukset, eikä kirja sen myötä vaikuta yhtään houkuttelevammalta.
Luettuja sivuja yhteensä: 444 + 2,5h äänikirjaa

13.2., klo 00:25
Lukuinto palasi, ja uusia sivuja on tullut mukavasti lisää. Ylisöpöjä YA-kirjoittavan Jennifer E. Smithin Hello, Goodbye and Everything in Between tuli ahmittua neljässä tunnissa. Välissä luin muutaman sivun Margaret Atwoodin Handmaid's Talea, jota aina välillä luen pari sivua paremman puutteessa. Seuraavana olisi vakavasti harkinnassa nukkumaan meno, mutta muutama kirja houkuttelisi vielä sängyn vieressä... Maratoniahan on kuitenkin jäljellä melkein 11 tuntia.
Luettuja sivuja yhteensä: 702 + 2,5h äänikirjaa

13.2., klo 13:20
Lukumaraton loppui osaltani menneenä yönä, sillä herätyskellosta huolimatta en enää aamulla jaksanut nousta lukemaan. Aloitin kuitenkin "hieman" muuttuneesta pinostani uuden kirjan, eli Maggie Stiefvaterin The Raven Boysin. Alku on vaikuttanut lupaavalta, ja kaikista keskeneräisistä kirjoista huolimatta voi olla, etten pysty jättämään tätä kesken.
   Myöhemmin illalla on luvassa vielä koostepostaus, jossa vielä viimeiset fiilistelyt menneeseen 24 tuntiin, ja mitä nyt sitten todella tuli luettua.

Ystävänpäivän lukumaraton

Päätin omaksi ilokseni (ja pitkästä aikaa ensimmäisen kotiviikonlopun kunniaksi) osallistua Tuntematon lukija - blogin Handen emännöitsemään Ystävänpäivän lukumaratoniin.

Lukumaraton sijoittuu tänä vuonna 11.-14.2. ajalle, josta kukin osallistuja saa sitten parhaimmat mahdolliset 24 tuntia itselleen valita. Itse olen joutunut siirtämään tätä omaa lukurupeamaani jo nyt useaan kertaan, sillä lauantai-illalle ilmestynyt meno ei välttämättä sovi parhaiten, kun tarkoituksena olisi lukea intensiivisesti vuorokauden verran. Toivottavasti pääsisin kuitenkin aloittelemaan maratonini sunnuntaiaamuna, tai lauantaina kotiin tulon jälkeen. Onneksi maanantaina luento alkaa vähän myöhemmin, joten aamutoimien lomassa ehtii vielä ahmia viimeiset sivut, jos näyttää siltä että aloitus minun osaltani venähtää.

Näin vuorokautta etukäteen olen onnistunut keräämään suurpiirteisen listan kirjoista, jotka voisivat sunnuntaina viedä mukanansa. Päivän kiireiltä en ehtinyt ottamaan kuvaa lukupinostani, joudun nyt ainoastaan listaamaan valitsemani yhdeksän kirjaa, ja huomenna esittelemään saman vielä visuaalisessa muodossa.

Mahdollisia maratonkirjoja ovat siis:
Everyone Brave is Forgiven, Chris Cleave (kesken)
Orlando, Virginia Woolf (kesken)
The Handmaid's Tale, Margaret Atwood (kesken)
Spoon River Antologia, Edgar Lee Masters (kesken)
Tummien perhosten koti, Leena Lander
Lasikellon alla, Sylvia Plath
Sanantuojat, Sylvia Plath
Fantastic Beasts and Where to Find Them, the Original Screenplay, J.K. Rowling
Kissani Jugoslavia, Pajtim Statovci
Hello, Goodbye and Everything in Between, Jennifer E. Smith

Tämä lukumaraton sattuu kyllä sopivaan kohtaan, sillä viime aikoina lukuinnostus on ollut minulla kovassa nousussa. Ehkäpä tämän avulla saisi luettua kesken jääneitä kirjoja loppuun, koska viime aikoina ne ovat saaneet väistyä kiinnostavampien teosten tieltä.

Tulen päivittämään tähän postaukseen maratonin etenemistä, kun sen olen ensin aloittanut. Tarkemmasta aloitusajankohdasta tulee luultavasti tietoa joko Twitterin tai Instagramin välityksellä!

Chimamanda Ngozi Adichie: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä

Chimamanda Ngozi Adichien teos aiheutti joulukuussa pienimuotoisen valtakunnallisen hämmingin, kun muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriö yhdessä muutaman yliopiston ja feministisen ajatushautomo Hatun kanssa ilmoittivat kirjan jakamisesta keväällä 2017 kaikille Suomen yhdeksäsluokkalaisille (Iltasanomien uutinen). Itse olin tietenkin aiheesta positiivisesti yllättynyt, ja kiinnostukseni tätä pienen pientä, TEDtalk puheeseen perustuvaa esseetä kohtaan heräsi.

* * * * *

Minulle feministi on kuka tahansa, joka myöntää, että sukupuoli aiheuttaa ongelmia ja että meidän on löydettävä niihin ratkaisu, pystyttävä parempaan. Meidän kaikkien, niin naisten kuin miestenkin.

* * * * *

Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä on perusasioissa pitäytyvä "ohjekirja" feminismiin. Jos on lukenut vähänkään enempää aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, uutta asiaa ei juuri tule saamaan. Sen sijaan kirja ehdottomasti tarjoaa uudenlaisen näkökulman feminsmiin, sillä Adichie käsittelee varsin laajasti kotimaansa Nigerian käsityksiä sukupuolien rooleista, velvollisuuksista ja oletuksista. Näitä oppeja voi toki soveltaa jossain määrin myös suomalaiseen yhteiskuntaan jossain määrin. Vaikka ei voisi samaistua siihen, ettei pääse naisena ilman miestä baariin, paljon tutumpaa on keskustelu siitä kuuluuko miehien maksaa ensimmäisillä treffeillä (oma kantani on, että kukin maksakoon omat ruokansa).

Tämän teeman suhteen olen hyvin helposti provosoituva, joten olen pyrkinyt mahdollisuuksien mukaan olemaan lukematta uutisointia, ja erityisesti kommentointia liittyen tämän kirjan jakamiseen koululaisille. Oletan keskustelun kuitenkin painottuvan voimakkaasti siihen, että tämän kaltainen kirja korostaa ainoastaan naisten oikeuksia, että miehillä menee huonommin ja niin edelleen. Adichie kuitenkin nostaa esille myös miehiin kohdistuvat paineet vanhanaikaisissa sukupuolirooleissa ("poikia opetetaan pelkäämään arkuutta, heikkoutta ja herkkyyttä").

Vahvasti esimerkkeihin tukeutuva teksti on mielestäni aiheeltaan hyvin tärkeä, viihdyttävästi kirjoitettu ja nopeasti luettava teksti. Se antaa mahdollisuuden tutustua sekä nigerialaiseen että yhdysvaltalaiseen kulttuuriin sukupuolten välisen tasa-arvon näkökulmasta, ja tarjoaa uusia näkökulmia feminismiin vasta tutustuville.

Jos teosta ei saa käsiinsä, se on kuunneltavissa lähes samanlaisena myös AdichienTEDx Talks puheena, jonka upotan vielä tämän postauksen lopuksi. Sitä ennen nostettakoon esiin koko kirjan kaunein ja sisältörikkain sanoma:

"Kulttuurimme ei määrää, millaisia olemme. Me määräämme, millainen kulttuurimme on. Ellei kulttuuri anna naisille täysiä ihmisoikeuksia, me voimme ja meidän täytyy muuttaa sitä niin, että se antaa."
(Culture does not make people. People make culture. If it is true that the full humanity of women is not our culture, then we can and must make it our culture)




* * * * *
XXXX
Julkaisuvuosi 2017
Kustantaja Otava
Luettu kirjana
Arvostelukappale
Suomeksi
Alkuperäinen: We All Should Be Feminists
45 sivua
Kuva: Minä, Lainaukset takakannesta/kirjasta

Anja Kauranen: Syysprinssi

Syysprinssi on yksi niistä kirjoista, jonka halusin lukea ennen kuin näen siitä tehdyn elokuvan. Olen joutunut välttelemään kyseistä elokuvaa, mutta vihdoin, äänikirja innostukseni ansiosta sain aikaiseksi lukea kyseisen teoksen. Kyseessä on ensimmäinen Anja Kaurasen (nyk. Snellman) kirja jonka olen lukenut, minkä vuoksi minulla ei oikeastaan ennakko-odotuksia juuri ollut. Todettakoon myös, etten kirjaa kuunnellessani tiennyt sen taustoista mitään.

* * * * *

"Olimme vaiti. Kävelimme rinnakkain korkean kaislikon reunaa, polulla jota olimme kävelleet usein yhdessä viisitoista vuotta aikaisemmin, nuorina, rakastuneina, silloin oli vuosikymmenen ensimmäinen syksy, silloinkin oli syksy, jouluun vielä aikaa. John Lennon lauloi kaikkialla Imagine all the people ja Barbra Streisand vastasi I am a Woman in Love.” 
Syysprinssi on kertomus nuoruudesta ja hulluudesta. Se on surullisen sukupolven rakkaustarina, matka narsistien ajasta sitkeään depressioon.

* * * * *

Syysprinssi ihastutti ikihyviksi. Ensinnäkin se on nopea lukea (tai kuunnella), ja toisekseen rakastuin tarinaan täysin. En ole vähään aikaan innostunut tämän tyyppisestä kirjasta yhtä paljon. Ennen Syysprinssiä luin Akvarelleja Engelin kaupungista ja Lempin, joten muutama edellinen kirja oli nostanut riman suhteellisen korkealle, eikä Kaurasen hänen omiin kokemuksiinsa perustuva teos siitä huolimatta pettänyt.

Koska en jaksanut juuri taustatutkimusta tehdä ennen kirjan aloittamista, suhtauduin tarinaan luultavasti hieman eri tavalla, kuin jos olisin tiennyt ne. Tarinan merkitys muuttuu jossain määrin, kun tietää todellisten ihmisten kokeneen kirjan tapahtumat. Tätä postausta kirjoittaessa hahmoista on myös jossain määrin hankala kirjoittaa Kaurasena ja Harri Sirolana.

Koin Syysprinssin ennen kaikkea rakkaustarinana. Yliopistoelämän, 1970-luvun vaihtoehtokulttuurien ja suurten tunteiden värittämä kertomus on hyvin pieni, ja "merkityksetön". Siitä ei muotoudu vuosisadan rakkaustarinaa, mutta se ei myöskään kutistu arkiseksi yhdessä eloksi. Lukijana saa nauttia sen intohimosta sekä nähdä sen kuihtumisen. Enemmän oman ikäiseni hahmot lisäsivät tietenkin tarinan viehättävyyttä, ja akateeminen maailma tuntui ainakin jossain määrin tutulta, sekä kodikkaalta ympäristöltä suhteellisen pienestä roolistaan huolimatta.

Teknisesti Syysprinssi on erinomaisesti toteutettu. Sekä kehyskertomus että menneisyyteen sijoittuvat osuudet pitävät otteessaan, ja lyhyen mittansa vuoksi keskittyminen ei ehdi herpaantumaan, tai tylsistyminen iskemään. Kielellisesti värikäs, ja mukavan reippaasti rytmitetty kirja on ohi nopeammin kuin sen olisi toivonut.

Tulevaisuudessa kirja on varmasti uudelleen luettavien listalla, ja toivottavasti saisin aikaiseksi katsoa siitä tehdyn elokuvankin piakkoin. Suosittelen tutustumaan kirjan taustalla olleisiin tapahtumiin (tai ainakin tiedostamaan ne) etukäteen, sillä kuten todettu, voisin olettaa sen hieman vaikuttavan lukukokemukseen.

* * * * *

XXXXX
Julkaisuvuosi 1996
Kustantaja WSOY
Kuunneltu äänikirjana
Suomeksi
126 sivua
Lainaus Goodreads, kuva Bookbeat

Jukka Viikkilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Vuoden 2016 Finlandia-voittaja, ja kirja joka kertoo 1) Helsingistä, ja 2) Engelistä. Kaksi asiaa, joilla on erityinen paikka sydämeni sopukoissa.

* * * * *

Syksy 1816. Helsingin uudelleenrakennuskomitea on valinnut saksalaisen Johan Carl Ludvig Engelin arkkitehdikseen, ja hän on muuttanut perheineen kaupunkiin, joka on ”harvaan asuttu ulkosaariston kallioniemi, itämeren löytämätön helmi, enimmäkseen vaikeakulkuista vuorta”. - - Helsingistä ei koskaan tullut oikeaa kotia, mutta siitä tuli elämäntyö, jonka inhimillistä hintaa Engel puntaroi hiljaisissa mietteissään kuolemaansa saakka. Akvarelleja Engelin kaupungista on hänen fiktiivinen ”yöpäiväkirjansa” vuosilta 1816–1840.

Tämän kirjan luettua sitä kyllä huomaa, miksi Akvarelleja Engelin kaupungista voitti Finlandiansa. Vaikken muita ehdokkaita olekaan lukenut, Viikkilän teos on jotain sellaista, minkä vertaista en muista aiemmin lukeneeni. Ja rakastuin kirjan ideaan täysin. Juuri, kun pääsin kehumasta Minna Rytisalon Lempiä, sain heti perään lähes yhtä onnistuneen lukukokemuksen sellaiselta saralta kirjallisuutta jota en normaalisti juurikaan lue.

Koska kuuntelin teoksen äänikirjana, olin jatkuvasti googlailemassa kaikkea Engeliin liittyvää, ja haaveilin Helsingin ydinkeskustan rakennuksista palatessani Jyväskylään. Päiväkirjamerkinnät luovat mielestäni elävän kuvan sekä Helsingistä että sen pääarkkitehdistä. Teoksen muodon ansiosta syntyy kuva pienestä tarinasta hyvin ison asian jaloissa, ja siitä, että joku on tosiaan "luonut" kaupungin, jota itse niin paljon rakastan.

Eikä voi olla mainitsematta, että Rytisalon tapaan myös Viikkilllä on taito käyttää sanoja, ja kirjoittaa runollisen kaunista tekstiä, joka ei kuitenkaan ole sivu sivun perään tyhjiä korulauseita ja turhaa kuvausta. Oman viehätyksen kirjaan tuo se, ettei tiedä miten orjallisesti Viikkilän Engel vastaa oikeaa henkilöä. Googlen perusteella arkkitehdistä on suhteellisen vähän tietoa, joten luulen, että taiteellisia vapauksia on kuitenkin otettu. Mikä ei haittaa, sillä päiväkirjamerkintöjen luoma kuva tuntuu hyvin uskottavalta.
      Jotkut pohdinnat tuntuivat hieman puuduttavilta, ja satunnaisesti kirjan "arkisuus" tylsistytti, minkä vuoksi ihan täyttä 5/5 en kirjalle kuitenkaan antanut.

Vaikka Akvarelleja Engelin kaupungista ei ole toiminnantäyteinen tai edes rytmitykseltään kovin polveileva kertomus, se on kaunis kokonaisuus, joka on Finlandiansa ansainnut. Helsinki-fiilistely lämmitti sydäntäni, ja se yhdistettynä tämän kaltaiseen, omassa lukuhistoriassani ainutlaatuiseen tapaan kertoa yhden ihmisen tarina, on ehdottomasti hyvä suoritus.

* * * * * 

XXXX
Julkaisuvuosi 2016
Kustantaja Gummerus
Kuunneltu äänikirjana
Suomeksi
215 sivua (4h 25min)
Lainaus Gummerus, kuva Bookbeat 

Juuli Niemi: Et kävele yksin

Vuoden 2016 lasten- ja nuorten Finlandia voittanut Et kävele yksin roikkui sellaisella ehkä luen, ehkä en listalla pitkään. Koska en keksinyt Lempin kuunneltuani muutakaan luettavaa, päädyin kuuntelemaan tämän(kin) äänikirjana.

* * * * *

Ada on 15 ja piirtää vasta omia ääriviivojaan, kun ensimmäinen rakkaus iskee. Adan elämää ovat olleet taiteilijaäidin kanssa jaettu boheemi koti, yhtä kiltti paras kaveri ja lupaava todistus. 
Egzonin perhe on Kosovosta ja Egzon on mamu, vaikka on syntynyt Suomessa. Egzonin levottomat jalat pakenevat kodin vaiettuja salaisuuksia ja nopea graffitikäsi maalaa ajatukset kuviksi.
Sinä aamuna rehtorin autoon on peintattu vaalea tyttö ja teksti Run! Ada voisi vielä juosta pakoon, mutta hän ei juokse. Ensimmäinen rakkaus antaa kaiken ja muuttaa kaiken, mutta voi myös repiä palasiksi

Niin paljon mahdollisuuksia, joitain onnistumisia ja muutama, kriittisessä kohdassa ohi mennyt tilaisuus. Toivoin, että olisin pitänyt tästä kirjasta. Aihe, takakansi, jopa etukansi viittasivat siihen, että olisin pitänyt siitä. Ja aluksi pidinkin, jos rehellisiä ollaan.

Pidin kirjan teemasta ihan älyttömästi, ja ensimmäisten sivujen aikana tykästyin vähän kirjan päähenkilöihinkin. Aadasta tuli jollain tavalla mieleen minä itse yhdeksännellä luokalla; samat tuntemukset, ajatukset ja luonteenpiirteet, joita saatan edelleen lukea vanhasta päiväkirjastani. Toki varmasti hyvin yleismaailmallista teinityttöjen ajattelua, kuulunko joukkoon, kukaan ei ymmärrä ja niin päin pois.
     Eikä Egzonissakaan ollut valittamista. Myönnettäköön, etten ole lukenut kovinkaan montaa kirjaa, jossa päähenkilönä on etniseen (tai mihinkään muuhunkaan) vähemmistöön kuuluva hahmo. Joten tässä suhteessa liikuin hyvin vierailla vesillä, enkä osaa oikein muutenkaan sanoa mielipidettäni 15-vuotiaasta pojasta tai heidän sielunmaisemastaan.

Mutta mitä pidemmälle kirjassa etenin, sitä "vähemmän" siitä pidin. Alunperin Niemen kuvailua ja korulauseita täynnä oleva teksti iski, mutta mitä enemmän sitä joutui lukemaan, sitä raskaammaksi se alkoi käymään. Jotenkin turhan oloiseksi, ja värikäs kuvailu alkoi menettämään arvoansa. Niemen taitoa käyttää kuvailevaa kieltä on turha vähätellä, mutta kaipasin tasapainoa "arkisemman" kielen ja kuvailun välillä.

Vaikka samaistuinkin Aadaan jossain määrin, huomasin ärsyyntyneeni siitä, millainen teini Aada on. Se on ehkä tavallaan Et kävele yksin hienos, että Niemi on onnistunut kuvaamaan teini-ikäisen ajatusmaailmaa sekä kasvukipuja yllättävän tarkkaa. Sitä miten 15-vuotiaiden elämä tuntuu olevan juuri siinä hetkessä, eikä tulevaisuudessa, ja miten koetut tunteet ovat niin suuria. Se ei kuitenkaan estänyt rasittumasta siitä, mikä latisti huomattavasti lukukokemusta.

Kokonaisuudessa ymmärrän kyllä lasten- ja nuortenkirjalllisuuden Finlandian, mutta toisaalta, koska en ole muita ehdokkaita lukenut, on vähän hankala alkaa vertailemaan teoksia. Et kävele yksin on paikoitellen hieman puuduttava ja turhauttava. Tarinan aihe toimii, vaikka tietyt juonenkäänteet tuntuivat irralliselta, ja loppu hieman pakotetulta. Kirjassa on monta täydellistä kohtaa lopetukselle, joihin ei tartuta, mikä sitten luo tämän väkinäisen fiiliksen. Pääasiassa kaunis kieli, sekä aidosti kuvattu teini-iän tuska tuo muutaman plussan kuitenkin mukanansa.

* * * * *

XX½
Julkaisuvuosi 2016
Kustantaja WSOY
Kuunneltu äänikirjana
Suomeksi
362 sivua
Lainaus #Kirja, kuva Bookbeat