sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Kesän lukumaraton 1/3 - koonti

Kesän ensimmäisestä lukumaratonin päättymisestä on omalta osaltani vierähtänyt nyt hieman yli vuorokausi, ja on vihdoin aika tehdä pienen pieni koonti kyseiseen 24 tuntiin. Päivittyvän postaukseni löytyy täältä, jos haluaa lueskella tarkemmin maratonin aikaisia tunnelmia ja vastoinkäymisiä.

Tänä kesänä lukumaratoneja järjestetään onnekseni kolme kappaletta, sillä tämä ensimmäinen oli pikemminkin lämmittely kuin vakavan ammattimaisesti suoritettu maraton. Lähdin tavoittelemaan edellisen maratonin yli 700 sivun rajaa, mutta toisin kävi. Lauantaina, jolloin valtaosa lukemisesta piti alunperin tapahtua, kului keskustassa ajelemisessa sekä Korkeasaaressa (en myönnä, että kilit olisivat olleet ehdottomasti yksi matkan kohokohta). Sen jälkeen päätin paistaa vielä lettuja, ja yllättäen lukuaika olikin ohi.

Tässä kuitenkin tilastot maratonista.
Kaikkiaan luin 418 sivua, neljää eri kirjaa ja 4,5 tuntia yhtä äänikirjaa.

Kokonaan sain luettua Nicola Yoonin Kaikki kaikessa, mikä oli pääasiallinen tavoitteenikin.
Sen lisäksi yritin hieman edestä Jenny Hanin P.S I Still Love You kirjassa, joka on jatkoa toukokuussa lukemalleni To All the Boys I've Loved Before. 
Ehdin lukea muutaman sivun hieman pitempi aikaista projektiani Julia McElwainin A Twist in Timea, joka on ollut jo pidempää minulla kesken, ja jota en ole saanut etenemään pääasiassa sen formaatin takia (e-kirjat, ei edelleenkään minun juttuni.)
Samankaltaisesta jumista on kärsinyt myös viikko sitten kirjastosta lainaamani (e-kirja) Johanna Valkaman Itämeren Auri, jota yhdessä toisen e-kirjan kanssa luin muutaman kymmenen sivua maratonin aikana.

Kaikki kaikessa lisäksi etenin vauhdikkaasti myös Cynthia Handin, Jofie Meadowsin ja Brodi Ashtonin My Lady Jane äänikirjan parissa, joka osottautui yhdeksi tämän vuoden parhaimmista lukukokemuksista (jonka kuuntelin tänään loppuun saakka.) 

Näin kokonaisuudessaan kyseessä oli aika keskinkertainen maraton suoritus mielestäni, vaikka pääsinkin nauttimaan sekä My Lady Janen tarjoamista hetkistä että Korkeasaaressa käymisestä. Heinäkuun maratoniin on onneksi vielä jokunen hetki aikaa, ja siihen tulen valmistautumaan huomattavasti paremmin kuin tähän. Kiitos vielä Hannalle tämän järjestämisestä! 

2 kommenttia:

  1. Koostan paraikaa lukumaratonin tuloksia. En ole vielä törmännyt, että kukaan muu sinun lisäksesi olisi tällä kertaa kuunnellut äänikirjoja. Itse pidän ne ehdottomasti mielessä, jos joskus vielä maratonille osallistun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan kyllä kokeilemaan! En tiiä onks se vähän "huijausta", mutta siten saa vähän enemmän hyödynnettyä sellasta aikaa kun ei voi mennä kirja kädessä :D

      Poista