perjantai 31. maaliskuuta 2017

Maaliskuu ja huhtikuun suunnitelmat

Maaliskuu oli kaikin puolin kirjaton kuukausi minulle. Tai ei nyt niinkään kirjaton, pikemminkin romaaniton. Hautauduin vanhojen sanomalehtien, osoitekalenterien ja naisten työllistymisen maailmaan kirjoittaessani kandidaatin tutkielmaani. Kaikista vastoinkäymisistä (sekaisin mennyt excel-taulukko, kamppailut ruotsinkielen kanssa ja huono aikataulutus) huolimatta sain palautettua loppujen lopuksi tutkimukseni ajoissa.

Tässä kuussa luin loppuun kolme kirjaa:
The Unexpected Everything, Morgan Matson
Simon vs. the Homosapiens Agenda, Becky Abertalli
Spoon River antologia, Edgar Lee Masters

Toivottavasti kaikista näistä saisin jossain vaiheessa kirjoitettua postaukset, mutta rästissä on vielä monta tammi- ja helmikuultakin. Ehkä huhtikuussa olisi vihdoin aika ottaa kiinni näitä hommia.

Minna Canthin päivänä päättyi feministinen lukuhaaste, jonka koontia en koskaan saanut kirjoitettua juuri viimeisten kandikiireiden takia. Ehdin kuitenkin lukea neljä kirjaa haasteeseen, sekä listata Netflixin feminististä tarjontaa.

Huhtikuun alku tulee olemaan toiminnan täyteistä aikaa, kun sunnuntaina suuntaamme viikon opintomatkalle Pietariin. Blogihiljaisuutta en välttämättä ennusta, sillä voihan olla, että aikaa postauksien kirjoittamiseen löytyy yllättävistä paikoista. Samalla pitäisi myös kandin korjausajan puitteissa viilailla tutkimus arvosteltavaan kuntoon, ja lomailla vanhempien luona Helsingissä.

Luultavasti aikaa kirjoille löytyy enemmän, ja lukulistalla onkin jo muutama teos:
Audible-hankinnat Illuminae ja Falling Kingdoms, matkalukemiseksi hankittu The Almost Nearly Perfect People, sekä kesken jäänyt Tummien perhosten koti. Myös joukko kevään uutuuksia on edelleen lukematta, niistä ehdottomasti innokkaimmin odotan Punaisen kuingattaren jatko-osaa Lasinen miekka. 

En ole vähään aikaan kirjoittanut näin kehnoa koostetta kuukaudesta, mutta maaliskuun kiireet eivät tuoneet juuri kirjallista sisältöä elämääni. Ehkä seuraavat viikot inspiroivat taas bloggaamaan uudella innolla, kun vappu ja kesäloma häämöttävät kulman takana.

6 kommenttia:

  1. On aivan ymmärrettävää, että arkikiireiden iskiessä aikaa ei oikein riitä. :) Tsemppiä kandin viimeistelyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Enää muutama päivä, ja homma on hoidettu. Kyllä tämä kiire tästä pikku hiljaa hellittää.

      Poista
  2. Leena Lander on yksi suomalaisista suosikeistani. Kannattaa antaa Tummien perhosten kodille mahdollisuus. ;)
    Ihanaa lukukuukautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tummien perhosten koti oli yksi ainoista kirjoista jonka luin lukion aikana, ja nytkin luetut parisataa sivua ovat olleet juuri niin hyviä kuin muistinkin! Muuten Lander on minulle aika vieras kirjailija.

      Poista
  3. Tsemppiä opiskelukiireisiin! Mullakin on kevään ja viime syksynkin uutuuksia lukematta, jospa huhtikuun aurinkoiset päivät saisivat spurttaamaan niitä pois tuosta piinaavasta kirjastopinosta :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi joku viikonlopun mittainen lukumaratooni nyt tähän väliin saada, se voisi motivoida lukemaan näitä rästilukuja :D

      Poista