lauantai 11. maaliskuuta 2017

Elina Pitkäkangas: Kuura

Tiedättekö, kun on niitä kirjoja, joiden olemassa olon tietää, mutta jotenkin ei vaan koskaan saa aikaiseksi ottaa, ja lukea kyseistä kirjaa? Kuura on minulle ollut yksi niistä. Twitterissä törmään siihen harvase päivä, ja jotenkin olen onnistunut välttelemään näinkin kauan kyseisen kirjan lukemista. Joten, kun olin piipahtamassa Helsingissä, kävin lainaamassa tämän kirjastosta, ja otin mukaani junaluettavaksi. 


* * * * *
Lukiolaiset ystävykset Inka ja Aaron elävät suojattua elämää Turun kupeessa sijaitsevassa, muurin ympäröimässä Kuurankeron pikkukaupungissa, jossa ihmissusiin törmää enää vain uutisissa tai historiankirjoissa. Tasainen arki saa kuitenkin säröjä, kun Inkan pikkuveli joutuu vakavaan onnettomuuteen. Pelko rakkaan menettämisestä pakottaa Inkan etsimään apua muurin varjoisalta puolelta, kylmästä susien yöstä. Teko repii auki salaisuuden, jonka seuraamuksilta edes Aaron ei voi välttyä – etenkään sen jälkeen, kun mukaan vedetään suloinen, pedontuoksuinen Matleena.  
Onko parempi varjella suurempaa hyvää vai rikkoa asetettuja rajoja rakkaimpiensa vuoksi?
* * * * *
Jos kärsin Jäähyväiset aseille postausta kirjoittaessani, niin voin sanoa, että Kuuran kohdalla tilanne ei todellakaan ollut niin. Sormet syyhyten pyörittelin päässä kaikkea mahdollista mitä voisinkaan tästä sanoa, minkä takia täytyy toivoa, ettei tästä tulee kovin pitkää ja epäselvää postausta. 

Koska olen erittäin innoissani. Minulla ja suomalaisilla ihmissusiaiheisilla nuortenkirjoilla on pitkä ja onnellinen historia yhdessä (on mahdollista, että luen Kesytöntä parhaillaan kolmatta kertaa), ja voin ilokseni sanoa, ettei Kuura aiheuttanut säröjä tähän suhteeseen. Muutenkin olen viime aikoina tullut siihen tulokseen, että ihmissudet sopivat kirjallisuudessa paljon paremmin Suomeen ja suomalaisuuteen kuin muut taruolennot. Ehkä joulupukkia lukuunottamatta.
        Täytyy myöntää, että ennen kuin aloitin lukemaan Kuuraa, minua hieman huolestutti olisivatko se ja Kesytön samanlaisia kirjoja. Kaikille epäilijöille kuitenkin voin vakuuttaa, ettei siihen ole huoleen, vaan nämä tarinat kyllä erottaa toisistaan. Helposti.

Elina Pitkäkangas on onnistunut kirjoittamaan kirjan tyylillä, joka todella lämmittää minun sydäntäni.  Se on mukaansatempaavaa ja vauhdikasta, koukuttavaa ja kohdeyleisöllensä sopivaa. Vaikka joskus sanotaan, että kirjojen täytyisi olla mahdollisimman "aikaneutraaleja", mikään ei ole parempaa, kun 350 sivua täynnä populaarikulttuuri viittauksia ja memejä siellä täällä. Muutenkin jotenkin tuntuu, että näin "teknisiltä" ominaisuuksiltaan Kuura on ihan kelpo kirja. Suomalaisia kirjoja lukiessa on tottunut siihen, että kaikki hahmot puhuvat kirjakieltä, joten hetken aikaa meni totutellessa enemmän puhekieliseen dialogiin, joka lopulta toimii niin hyvin.

Kirjan päähenkilöt ovat ihaltavan inhimillisiä. Motiiveiltaan, sekä paikoitellen kyseenalaistenkin valintojensa kanssa he ovat lähestyttäviä, vaikkei läheskään aika kaikista mielyttävimpiä. Inka ei välttämättä valloittanut sydäntäni, ja Aaron tuntui jotenkin etäiseltä. Kirjassa on kuitenkin vahvoja sivuhenkilöitä, jotka tasapainottivat päähenkilöiden puutteita. Ihmissuhteiden kirjo - ystävyys, rakkaus, sukulaissuhteet ja enemmän kasuaalit, fyysiset suhteet - on myös mukavan lisä kirjan vahvoihin puoliin.
Kuurassa on toki pieniä puutteitakin. Hahmojen paikoittainen häiritsevyys, sekä se, että jäin kaipaamaan pieniä "hengähdystaukoja" juonessa. Välillä tuntui, että juoni kulki eteenpäin sellaisella ryminällä, ettei aina ihan ehtinyt pysymään mukana. Lopun tapahtumat ovat ohi nopeammin, kuin niitä ehtii edes ajatella. Lopun tehokkuutta varmasti hieman syö myös sen väkivaltaisuus, mikä ainakin minulle tuli yllätyksenä. Ei välttämättä huonona sellaisena, mutta en osannut sitä oikeastaan olettaakaan. 

Kuura on jälleen kerran yksi sellainen nuortenkirja, joka onnistuu välttämään kaikki pahimmat genrelle tyypilliset kliseet, ja sen takia olemaan hyvin omalaatuinen ja yllättävä lukukokemus. Aiemmista lukemistani nuortenkirjoista poiketen Kuurassa on paljon seksiä, väkivaltaa sekä alkoholia, jotka tuovat tarinaa lähemmäs sen päähenkilöiden ikäisten lukijoiden ikää, kuin normaalisti samaan genreen kuuluvat kirjat.
      Somessa ja blogeissa käydyn keskustelun perusteella en uskaltanut odottaakaan suuria pettymyksiä. Vaikka ensimmäinen kirja ei loppunutkaan sellaiseen tajunnanräjäyttävään cliffhangeriin, lopusta jäi mukavan odottavan tunnelma, joten varmasti tulen jatkamaan seuraavankin osan pariin.

* * * * *
XXXX
Myllylahti
Julkaisuvuosi 2016
Kustantaja Myllylahti
Kirjastosta
Suomeksi
Sivuja 355
Kuva minä, lainaus Myllylahti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti