maanantai 13. maaliskuuta 2017

Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa

Sodassa ja rakkaudessa on kirja, jonka kanssa kamppailin pitkään. Aloitin sen kuuntelemisen englanniksi äänikirjana Audiblessa tammikuun ensimmäisenä päivänä, ja kului miltei puolitoista kuukautta, ennen kuin lopulta sain sen päätökseen. Olen valittanut siitä Twitterissä, Goodreadsissa ja varmasti tulen valittamaan tässä postauksessakin.


* * * * *
Kun toinen maailmansota julistetaan alkaneeksi Englannissa, 18-vuotias Mary North ilmoittautuu heti vapaaehtoiseksi. Hän elättelee toiveita hohdokkaasta vakoojan pestistä eikä into laannu vielä silloinkaan, kun hänet laitetaan opettamaan Lontooseen pommitusten ajaksi jääneitä lapsia: värillisiä, köyhiä, jollain tavoin vammautuneita.  
Toisella puolella Lontoota Tom Shaw on päättänyt jättää koko sodan väliin. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä Tomin järkytykseksi hänen paras ystävänsä Alistair ilmoittautuu vapaaehtoiseksi. Sotaa ei voi paeta kukaan – ei pommien moukaroimassa Lontoossa eikä vihollisten piirittämällä Maltan karulla saarella.
* * * * *
Chris Cleaven Sodassa ja rakkaudessa kuunteleminen oli yksi tunteiden vuoristorata. Eikä minulla ole varmasti kovinkaan paljoa sanottavaa siitä. Tai on, mutta ne asiat ovat pitkälti itse lukukokemuksesta, ei niinkään kirjan toteutuksesta. Joten luvassa on enemmän siihen painottuva postaus tällä kertaa. Ensimmäisenä kuitenkin kehu, englanninkielisen kirjan nimi, Everyone Brave is Forgiven, on ehkä yksi parhaimmista nimistä, joihin olen törmännyt.

Kokonaiskuva Cleaven kirjasta on tylsä. Kirja on, varsinkin äänikirjana, pitkä, ja vauhdiltansa polveileva. Kerronta on verkkaisaa, ja kuvailultaan yllättävän raskasta. Välillä tuntui, että joissain kohdissa tarinaa viivyttiin aivan liian kauan. Sodassa ja rakkaudessa on pitkälti hahmopainotteinen romaani, jossa tapahtumat eivät ole läheskään niin suuressa roolissa. En jaksanut oikeastaan kiintyä päähenkilöihin, vaikka Alistairin ja hänen upseeritoveri Simonsin ystävyydestä oli hauska kuulla. Niin paljonkin, että olisin toivonut sitä enemmänkin, muiden kertojien sijasta.

Sodassa ja rauhassa muistutti siitä, miksi luen harvoin toiseen maailmansotaan sijoittuvia kirjoja. Tietyt piirteet toistuvat niissä lähes yhtä usein kuin YA-kirjallisuudelle tyypilliset piirteet YA-kirjallisuudessa. Kuolema, kurjuus ja kurjuus, ovat aikalailla kantavana teemana Cleaven kirjassa, jotka molemmat esiintyvät yleensä juuri sotaromaaneissa Vaikka takakansi lupasikin "elämän puolella olevan kertomuksen rakkaudesta (- -)" jäin kaipaamaan juuri näitä ominaisuuksia. Tuntui, että kaikilla menee enemmän tai vähemmän huonosti, mikä kyllä kuuntelijana masensi itseäkin.

Kaikesta tyytymättömyydestäni huolimatta, huomasin olleeni koko kirjan ajan enemmän tai vähemmän tunteella mukana kirjan tapahtumissa. Jossain vaiheessa teki mieli paiskata puhelin ikkunasta juonenkäänteen takia, sitten innostuneena teki mieli jakaa maailmalle tieto onnellisesta käänteestä. Kesken kirjan luettu spoileri paljastuikin vääräksi, olin enemmän kuin onnellinen. Olen harvoin näin mukana tarinassa, joten siitä täytyy Chris Cleavelle nostaa hattua.

En ole vähään aikaan kirjoittanut näin sotkuiselta tuntuvaa postausta. Sodassa ja rakkaudessa on kirja, jolta en osannut odottaa oikeastaan mitään. Vaikka toteutuksesta ja tarinasta en välittänytkään, se kuitenkin onnistui jollain tavalla heittäytymään tunteella mukaan, ja kiinnostumaan muutamista hahmoista. Tarinan olisi voinut kirjoittaa puolet lyhyempänä, loppu olisi voinut tarjota enemmän vastauksia ja hahmoista tehdä hieman mukavampia. Mutta ainakin alkuperäinen nimi on kaunis, ja löysin yhden, yhtä kauniin lainauksenkin!
“This was how a kind heart broke, after all: inward, making no shrapnel.”
* * * * *
XX
Everyone Brave is Forgiven 
Kustantaja Simon & Schuster, suom. Gummerus
Julkaisuvuosi 2016 (alkup. 2016)
Äänikirja
Englanniksi
Sivuja 418 (12h 35min)
Kuva Simon & Schuster, lainaus Gummerus

2 kommenttia:

  1. Tunnistan samoja tuntemuksia omasta lukukokemuksesta. Kirja oli paikoitellen aika tylsä, mutta sitten tuli joku juonenkäänne, mikä sai minut aivan polvilleen. Cleave on parhaimmillaan melkoinen mestari liikuttamaan lukijaa!
    Jälkimaku kirjasta on parantunut koko ajan, mitä enemmän aikaa on kulunut. Jokin tunnelmassa ja osa tapahtumista jäivät syvälle mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kaikki! Sitten, kun unohtaa kaikki turhat kohdat, joita tuskasteli lukiessa, niin tarina tosiaan on parantunut huomattavasti. Varsinkin ne kaikista koskettavimmat kohdat jäivät pyörimään päähän.

      Poista