tiistai 14. helmikuuta 2017

Ystävänpäivä lukumaraton, koonti

Päivän kouluhommat on hoidettu, asunto siivottu ja huomiseen tenttiin luku ei vieläkään aloitettu, joten nyt on hyvä aika palata viimeisen kerran lukumaratonin pariin näin koosteen muodossa. Maratonin alkutunnelmointia voi lukea täältä, ja päivittyvän postauksen löytää täältä.

Kokonaisuudessaan mennyt lukumaraton oli omalta osaltani oikein onnistunut. Aloitin sunnuntaina kello 11, ja lähestyin maratonia ilman sen suurempia tavoitteita. Valitsemani kirjat painoittuivat pitkälti kirjastosta lainattuihin teoksiin, jotka ovat roikkuneet keskeneräisinä luettavieni pinossa viimeisen kuukauden ajan.

Omaksi yllätyksekseni onnistuin keskittymään lukemiseen oikeastaan koko päivän, lukuunottamatta pikaista piipahdusta kaupassa, puhelua vanhemmille ja iltaan sijoittunutta motivaation lopahdusta. Kauppamatkaan ja ruuanlaittoon kulutetun ajan tosin hyödynsin äänikirjan kuuntelemisen muodossa. Kiitos tämän maratonin, vuotta on kulunut alle kaksi kuukautta, ja Goodreads lukutavoitteeni on yhtä kirjaa vaille puolessa välissä. Varovaista optimismiä on ilmassa, että uskaltaisin nostaa tavoitettani vielä 15 kirjalla.

Nyt kuitenkin niihin tilastoihin.
Koko maratonin aikana luin yhteensä 752 sivua, ja kuuntelin 2,5 tuntia äänikirjaa.
Aloitin ja lopetin kolme kirjaa
     Sylvia Plathin Sanantuojat
     J.K. Rowlingin Fantastic Beasts and Where to Find Them: The Original Screenplay, sekä
     Jennifer E. Smithin Hello, Goodbye and Everything in Between

Kuuntelin loppuun yhden kesken olleen kirjan
     Chris Cleaven Everyone Brave is Forgiven 
Jätin kesken yhden kirjan
     Jennifer Nivenin All the Bright Places
Jatkoin, mutten saanut luettua loppuun, kahta kirjaa
     Edgar Lee Mastersin Spoon River Antologia
     Margaret Atwoodin Handmaid's Tale
Ja aloitin, mutta joudun maratonin ulkopuolella lukemaan loppuun, yhden kirjan
      Maggie Stiefvaterin The Raven Boys

En voisi olla tyytyväisempi siitä, että Everyone Brave is Forgiven on vihdoin ja viimein, monen viikon taistelun jälkeen, luettu. Vaikka kesken jäänyt All the Bright Places hieman harmittaa (en osaa edelleenkään jättää kirjoja kesken - tai se ei ainakaan ole helppoa), olen tyytyväinen. Nihkeän lukukokemuksen sijasta luin tajuttoman söpön kirjan (Hello, Goodbye and Everything in Between) ja aloitin The Raven Boysin, joka uskomattoman koukuttavan alun perusteella olisi pitänyt aloittaa jo noin sata vuotta sitten. Maratonin jälkitautina on tietenkin blogattavien kirjojen pinon kasvu ikkunalaudallani, koska olen aika varma siitä, että näistäkin kirjoista valta osa täytyy nyt lisätä siihen, ennalta jo tarpeeksi korkeaan pinoon...

Kiitoksia vielä Handelle, että hän on jaksanut tämän maratonin järjestää, ja seuraavaa maratonia odotellessa!

2 kommenttia:

  1. Hieno kirjasaldo sinulla ja mahtia, että sait keskeneräisenä roikkuneen teoksen päätökseen! Kiitos, että olit mukana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se oli kyllä helpotus, että sai sen pois alta! Oli hauska olla mukana kyllä :)

      Poista