sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Jukka Viikkilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Vuoden 2016 Finlandia-voittaja, ja kirja joka kertoo 1) Helsingistä, ja 2) Engelistä. Kaksi asiaa, joilla on erityinen paikka sydämeni sopukoissa.

* * * * *
Syksy 1816. Helsingin uudelleenrakennuskomitea on valinnut saksalaisen Johan Carl Ludvig Engelin arkkitehdikseen, ja hän on muuttanut perheineen kaupunkiin, joka on ”harvaan asuttu ulkosaariston kallioniemi, itämeren löytämätön helmi, enimmäkseen vaikeakulkuista vuorta”. - - Helsingistä ei koskaan tullut oikeaa kotia, mutta siitä tuli elämäntyö, jonka inhimillistä hintaa Engel puntaroi hiljaisissa mietteissään kuolemaansa saakka. Akvarelleja Engelin kaupungista on hänen fiktiivinen ”yöpäiväkirjansa” vuosilta 1816–1840.

Tämän kirjan luettua sitä kyllä huomaa, miksi Akvarelleja Engelin kaupungista voitti Finlandiansa. Vaikken muita ehdokkaita olekaan lukenut, Viikkilän teos on jotain sellaista, minkä vertaista en muista aiemmin lukeneeni. Ja rakastuin kirjan ideaan täysin. Juuri, kun pääsin kehumasta Minna Rytisalon Lempiä, sain heti perään lähes yhtä onnistuneen lukukokemuksen sellaiselta saralta kirjallisuutta jota en normaalisti juurikaan lue.

Koska kuuntelin teoksen äänikirjana, olin jatkuvasti googlailemassa kaikkea Engeliin liittyvää, ja haaveilin Helsingin ydinkeskustan rakennuksista palatessani Jyväskylään. Päiväkirjamerkinnät luovat mielestäni elävän kuvan sekä Helsingistä että sen pääarkkitehdistä. Teoksen muodon ansiosta syntyy kuva pienestä tarinasta hyvin ison asian jaloissa, ja siitä, että joku on tosiaan "luonut" kaupungin, jota itse niin paljon rakastan.

Eikä voi olla mainitsematta, että Rytisalon tapaan myös Viikkilllä on taito käyttää sanoja, ja kirjoittaa runollisen kaunista tekstiä, joka ei kuitenkaan ole sivu sivun perään tyhjiä korulauseita ja turhaa kuvausta. Oman viehätyksen kirjaan tuo se, ettei tiedä miten orjallisesti Viikkilän Engel vastaa oikeaa henkilöä. Googlen perusteella arkkitehdistä on suhteellisen vähän tietoa, joten luulen, että taiteellisia vapauksia on kuitenkin otettu. Mikä ei haittaa, sillä päiväkirjamerkintöjen luoma kuva tuntuu hyvin uskottavalta.
      Jotkut pohdinnat tuntuivat hieman puuduttavilta, ja satunnaisesti kirjan "arkisuus" tylsistytti, minkä vuoksi ihan täyttä 5/5 en kirjalle kuitenkaan antanut.

Vaikka Akvarelleja Engelin kaupungista ei ole toiminnantäyteinen tai edes rytmitykseltään kovin polveileva kertomus, se on kaunis kokonaisuus, joka on Finlandiansa ansainnut. Helsinki-fiilistely lämmitti sydäntäni, ja se yhdistettynä tämän kaltaiseen, omassa lukuhistoriassani ainutlaatuiseen tapaan kertoa yhden ihmisen tarina, on ehdottomasti hyvä suoritus.


* * * * * 
XXXX
Julkaisuvuosi 2016
Kustantaja Gummerus
Kuunneltu äänikirjana
Suomeksi
215 sivua (4h 25min)
Lainaus Gummerus, kuva Bookbeat 

6 kommenttia:

  1. Finlandia-valinnat ei oikein iskeneet minua. Engel sentään ok. Mutta Runebergin valinnasta sunnuntaina PIDIN. Helsinkillä on merkityksensä myös minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tosiaan kovinkaan paljon ole Finlandioihin voittajia lukuunottamatta tutustunut, Runeberg-ehdokkaisiin vielä vähemmän. Täytyy varmaan tutustua niihin vähän paremmin, jos siellä kera hyviä kirjoja oli ehdolla :)

      Poista
  2. Musta tuntuu, että voisin kommentoida kaikkiin sun postauksiin "mäkin haluan lukea tämän" :-D Viikilän kirja löytyy hyllystä ja toivottavasti pääsen pian sen kimppuun. Mitä muuten tykkäät tuosta BookBeatista? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että muitakin kiinnosta samat kirjat :D Mut ehdottomasti kannattaa Engel lukea.

      Ite tykkäsin BookBeatista! Tammikuun lopussa multa loppui se kokeilukausi, ja hyvin sai kuunneltua kiinnostavia suomalaisia kirjoja, joita ei välttämättä olisi kuunnellut ilman tätä. Varsinkin, kun oon niin hullaantunut äänikirjoihin, niin 5/5. Taidan kuitenkin jatkossa vielä kuunnella Audiblesta, kun siellä on aika paljon enemmän YA-kirjoja, joita kuitenkin tulee luettua paljon enemmän. (ja se taitaa olla vähän BookBeatia halvempi, jos en väärin muista)

      Poista
    2. Miten sitten Audible toimii, kun olin jotenkin ymmärtäväni että sillä hinnalla saa yhden kirjan kuussa ja muista pitää maksaa extraa? Olenko vaan ymmärtänyt väärin? Mä oon ihan noviisi äänikirjojen suhteen ja niitä haluaisin kokeilla niin siksi kyselen :-D

      Poista
    3. Joo siis Audiblesta saa sillä hinnalla yhen kirjan kuukaudessa, ja muut pitää sitten ostaa. Sillon tällön sieltä kuitenkin saa ostettua ihan muutamalla eurolla tosi kelpaavia kirjoja, ja kaksi kirjaa yhdellä Creditillä (se minkä sielä aina kerran kuukaudessa saa) tarjouksia myös.
      Että varmaan alkuun kannattaa tosiaan tutustua BookBeatiin, jos ei ole ihan varma pitääkö äänikirjoista vai ei. Eli ei siinäkään oikeastaan mitään vikaa ole :D Kuten sanoin, ainakin itelle Audible on ollu parempi, kun siellä tarjonta vastaa omaa kysyntää paljon paremmin.

      Poista