tiistai 31. tammikuuta 2017

Tammikuun luetut & helmikuun suunnitelmat

Tammikuu oli kuukausi, joka pitkästä aikaa tuntui todella kuukauden mittaiselta. Yliopistoarkeen palaaminen kertarysäyksellä, ainejärjestön tapahtumatiimiin kuuluminen ja muut sosiaaliset aktiviteetit, sekä menojen kertyminen verottivat jälleen aikaa lukemiselta. Kuukauden viimeisenä "takaiskuna" oli puhelimeni joutuminen huoltoon. Todellisena milleniaanina viimeiset kolme päivää olen ollut hieman eksyksissä ilman joka päiväistä seuralaistani. Ehkä tämän kaltainen näyttöpaasto tulee siis tarpeeseen (Twitter-seuraajat ovat päässeet eturivin paikalta todistamaan kärsimystäni asian johdosta).

Tämä on ollut myös siitä omituinen kuukausi, että olen saanut yllättävän paljon blogiin liittyviä asioita tehtyä. Pikkuhiljaa olen yrittänyt parannella blogin ja postausten ulkoasua, siivosin Goodreads-tilini, ja suunnittein miten voisin kehittää Instagramissa feedini esteettisyyttä.

Suurin saavutukseni on varmasti ollut kuitenkin kymmenen kirjan lukeminen menneen kuukauden aikana. Se on valehtelematta ennätyksellinen määrä viimeisen vuoden sisällä. ja olen ollut siitä kiitollinen, sillä olen nyt kuusi kirjaa lukutavoitettani edellä, ja edelleen vahvasti pääsemässä yli 40 kirjan vuositavoitteeseeni.

Kuukauden luetut olivat:
A Gathering of Shadows, V.E. Schwab
Saippuaprinsessa, Kaari Utrio
Lempi, Minna Rytisalo
Et kävele yksin, Juuli Niemi
Akvarelleja Engelin kaupungista, Jukka Viikkilä
Syysprinssi, Anja Kauranen
Jäähyväiset aseille, Ernest Hemingway
Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä, Chimamanda Ngozi Adichie
Kuura, Elina Pitkäkangas
Men Explaining Things to Me, Rebecca Solnit

Helmikuulle en ole uskaltanut juuri kirjoja alkaa suunnittelemaan - tosin luultavasti ne löytyvät koko vuoden kattavalta TBR-listaltani - sillä kiireitä on jälleen luvassa lähinnä suuritöisten kouluhommien muodossa.
Muuten blogiin liittyviä tapahtumia tulee alkavana kuukautena olemaan rästibloggausten kirjoittamien ja julkaiseminen (joita on kymmenen odottamassa) ja keskittyminen Instagramin sekä ulkoasun päivittämiseen.

Lopuksi vielä pieni silmäys haasteisiin, joihin olen tänä vuonna päättänyt osallistua. Aiemmin TBR-listana tunnettu sivu vaihtui erilaisten haasteiden koontisivuksi (Löytyy täältä), jossa pyrin seuraamaan niiden etenemistä. Vähän tyhmästi en ole kirjoista postatessani juuri haasteita maininnut, joten jatkossakin luultavasti kuukauden koonnissa tarkastelen niitä aina tarkemmin.

Feministiseen lukuhaasteeseen sain luettua kaksi kirjaa, ja Helmetin lukuhaasteesta vedin yli seuraavat kohdat:
  • Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella (Et kävele yksin)
  • Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa (Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä)
  • Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja (Akvarelleja Engelin kaupungista)
  • Fantasiakirja (A Gathering of Shadows)
  • Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt (Jäähyväiset aseille)
  • Kirjan kannessa on eläin (Kuura)
  • Esikoisteos (Lempi)
  • Suomalaisesta naisesta kertova kirja (Saippuaprinsessa)
  • Kirja, jossa kukaan ei kuole (Syysprinssi)
Eli Helmet-haastetta olen nyt suorittanut nyt 9/50 kohtaa. Muut haasteet jäivät vähän vähemmälle huomiolle tässä kuussa, joten täytyy toivoa, että helmikuu kohtelisi niitä hieman paremmin.

4 kommenttia:

  1. Luin saman verran kirjoja Helmet lukuhaasteeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi yhdeksän kymmenen kirjaa on kyllä hyvä alku tähän haasteeseen!

      Poista
  2. Hurjan määrän olet ehtinyt lukea, nostan hattua! En ole sattunut lukemaan yhtään tammikuussa lukemistasi kirjoista, mutta usemapi niistä löytyy kyllä lukulistaltani, Lempi ja Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä korkeimmalta. Ja hei, hyvä kun muistutit lukuhaasteista, niiden seuraaminen unohtui omasta koonnistani aivan kokonaan :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin kaikkiin niihin ilmoittautui, mutta sitten ne vaan unohtuu aina :D
      Lempiä voin tosiaan lämpimästi suositella, ja Meidän kaikkien pitäisi olla feministejähän löytyy melkein samalla sisällöllä myös Youtubesta TEDtalk puheen muodossa! Ihan kuuntelemisen arvoinen on kyllä

      Poista