torstai 18. toukokuuta 2017

Amie Kaufman & Jay Kristoff: Illuminae

Amie Kaufmannin ja Jay Kristoffin yhteistyöteoksesta on puhuttu paljon menneinä aikoina. Oikeastaan aikalailla koko sen olemassa olon ajan. En ole koskaan ollut sen suuremmin kiinnostunut siitä, mutta sen äänikirjaversiota kehuttiin Booktubessa, ja Audiblessa oli hyvä alennus, niin päätin hankkia Illuminaen omaan kirjastooni näiden selitysten varjolla.'


* * * * *
The year is 2575, and two rival megacorporations are at war over a planet that’s little more than an ice-covered speck at the edge of the universe. Too bad nobody thought to warn the people living on it. With enemy fire raining down on them, Kady and Ezra—who are barely even talking to each other—are forced to fight their way onto an evacuating fleet, with an enemy warship in hot pursuit.
But their problems are just getting started. A deadly plague has broken out and is mutating, with terrifying results; the fleet's AI, which should be protecting them, may actually be their enemy; and nobody in charge will say what’s really going on. As Kady hacks into a tangled web of data to find the truth, it's clear only one person can help her bring it all to light: the ex-boyfriend she swore she'd never speak to again.
* * * * *
Illuminae on tosi erilainen kirja verrattuna mihinkään, mitä olen aiemmin lukenut. Se koostuu pelkästään viesteistä ja muistioista, joista kirjan henkilöt esimerkiksi lähettelevät toisillensa. Tapahtumia selostetaan turvakameraraporttien avustuksella, sekä salatuilla linjoilla käydyillä keskusteluilla. Kirjoittajille varmasti haastava konsepti toteuttaa, lukijoille sitäkin hauskempi lukea. Koska kuuntelin Illuminaen äänikirjana, täytyy ensimmäistä kertaa ikinä mainita, että äänikirja on tehty aivan älyttömän hyvin! Se ei ole ainoastaan yhden lukijan lukema, vaan näyttelijöitä on useita, ja hahmoja on sen takia helppo seurata koko kirjan halki.

Vaikka Illuminaen toteutus ja rakenne on kaikin puolin toimiva kokonaisuus, jälleen kerran pakko todeta, ettei scifi ja avaruusteema ei ole ihan minun juttu. The Lunar Chronicles saattoi olla vuoden 2016 lempisarjojani, mutta yleisesti ottaen avaruusseikkailut eivät ole koskaan ollut minun juttuni. Onneksi Illuminaen kanssa avaruusaspektin ehtii aina välillä unohtaa, ja seikkailusta pääsee nauttimaan täysin rinnoin, kun vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää koko kirjan mitalle. Tarinan juoni on itsessään toimiva, ja kaikessa yksinkertaisuudessaan ihan nautittava kokonaisuus, joka on tyylilajillensa uskollinen.

Suurin ongelma on Illuminaessa kuitenkin on se, että oikeastaan kaikki sivuhenkilöt ovat ainoastaan tarvittaessa käytettäviää rekvisiittaa, jotka tuodaan tarinaan hetkeksi mukaan, mutta lopulta heidät joko unohdetaan tai lakaistaan maton alle nopean kuoleman muodossa. Kun heihin ei ehdi kiintymään ollenkaan, sitä vaan olan kohautuksella unohtaa koko hahmon olemassaolon, ja jatkaa lukemista. En tiedä johtuiko se kirjan kerrontatavasta, vai mistä, mutta myös päähenkilöistä on hieman vaikea mielestäni saada otetta. Eikä juuri ennen loppua tapahtuvalla "cliff hangerillä" ole juurikaan painoarvoa, sillä se on yllättävän ilmeinen.

Vaikka en välttämättä itse juuri perustanut Illuminaesta, jos scifi on yhtään mieleinen genre kannatan ehdottomasti tämän lukemista. Vaikka äänikirja kestää yllättävän kauan, ja kirjan konseptia ei näe kaikessa hienoudessaan, painettuna versiona se varmasti on huomattavasti nopeampi ja vielä vähän kiinnostavampi lukea. Tarina on kaikin puolin hyvin rakennettu, ja suurimmat ongelmat ovat mielestäni juuri hahmoissa ja heidän "kohtelussaan". En ole varma tulenko itse jatkamaan tätä sarjaa enää eteenpäin, mutta ensimmäistä osaa uskallan kyllä suositella kaikille avaruusseikkailun ystäville.

* * * * *
XXX
Knopf Books for Young Readers
Julkaisuvuosi 2015
Äänikirja
Englanniksi
Sivuja 599 (11h 41min)
Lainaus: Goodreads, Kuva: Audible

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Trice Read - tagi

Ihana Katri Bookishteaparty-blogista oli jo jonkin aikaa sitten haastanut minut vastaamaan Trice Read tagiin. En ole piiitkään aikaan saanut tällaista tehtäväkseni, joten päätin sen kunniaksi (ja pitkähkön postaamattoman kauden päättymiseksi) vastailla näihin kysymyksiin!

Mikä kirja määrittelee sinut lukijana? / What book defines you as a reader? 
En osaa ehkä yhtä ainoata kirjaa tähän mainitsemaan, koska luen paljon erilaisia kirjoja. Jos jostain löytyy feministinen fantasiakirja, jossa on vähän kliseistä romantiikkaa niin varmasti se. Tällä hetkellä juuri nämä, feminismi, fantasia ja kunnon ya-romanttiikka ovat olleet pääasiallisia kirjoja joita olen lukenut. Vaikka kaikki nämä kohdat eivät välttämättä näissä täyty, niin sanoisin joko Diana Gabaldonin Muukalaisen tai Sarah J. Maasin Crown of Midnightin.

Ainutlaatuisin kirja? / Most unique book? 
Toteutustavaltansa Amie Kaufmanin ja Jay Kristoffin Illuminae, mutta jos kaikkia ominaisuuksia ajattelee niin sanoisin varmaan Rebecca Solnitin Men Explaining Things to Me tai Leigh Bardugon Six of Crows, joista kummastakin tuli yksi kaikkien aikojen suosikkikirjoistani viimeisen vuoden aikana.

 Mitkä hahmot olisivat enkeli ja demoni olkapäilläsi? / Which characters would play the angel and devil on your shoulders? 
Apua mitä tähän voisikaan vastata. Enkeliksi valitsisin ehkä Hermionen Harry Pottereista. Salaa Ihailen hänen kunnianhimoisuuttaan ja työmoraalia, mutta myös lojaalia ystävyyttä, joten voisin saada häneltä hyviä vaikutteita niin koulussa kuin sen ulkopuolella. Demoniksi voisin ottaa Six of Crows-kirjasta Kaz Brekkerin, joka on tyylikkäällä tavalla julma ja antisankari, mutta josta tarvittaessa löytyy kuitenkin myös se inhimillisen pehmeä puoli.

Mitkä kirjat edustavat eri elämänvaiheitasi (lapsuus, nuoruus, aikuisuus)? / Book that represents each stage of your life (childhood, adolescence, adulthood). 
Lapsuuteni merkittävimmät kirjat ovat ehdottomasti Merja Jalon hevoskirjat (Nummelan ponitalli erityisesti), Seitsemän tassua ja Penny - sarja sekä yllättäen Harry Potterit. Nuoruuttani, jolla tarkoitan nyt enemmän yläasteen alkuaikoja, edustaa varmaan Twilightit, ja aikuisuutta kaikki se feministinen kirjallisuus, jota olen viime aikoina lukenut. Toisaalta olen vasta viime vuosina oppinut nauttimaan kaikesta YA-kirjallisuudesta huomattavasti enemmän, joten sekin voisi olla tähän aikuisuus kohtaan sopiva vastaus.

Kirja, jonka voit lukea uudelleen milloin vain? / Book that is your go-to reread.
Jay Asherin 13 Syytä, Jennifer E. Smitin Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea, Elina Rouhiaisen Kesytön ja tietenkin Potterit. Nämä ovat myös kirjoja, jotka olen lukenut uudelleen yllättävän useinkin. Kaikkia näitä yhdistää tietynlainen helppous, ja jo taattu laatu sekä viihdyttävyys.

Kirja, joka yllätti eniten? / Book that surprised you the most.
Luultavasti Margaret Attwoodin Orjattaresi. En osannut odottaa ihan niin "rajua" kirjaa, ja kirjan dystopia on todella uskottava. Myös kirjan linkittyminen tämän hetkiseen maailmaan tuli ihan yllätyksenä, ja huomasin kuumottelevani paljonkin sitä, miten "helposti" samaan tilanteeseen voitaisiinkaan ajautua.

Eniten luettu kirjailija? / Most read author?
J.K. Rowling. Olen lukenut kaikki Harry Potterit, Ihmeotukset sekä alkuperäisenä oppikijana että käsikirjoituksena, Siuntio silosäkeen tarinat sekä Huispaus kautta aikojen. Eli kaikkiaan 11 kirjaa häneltä, eikä mukaan ole laskettu kuinka monta kertaa olin uudelleen lukenut yksittäisiä Pottereita (viimesen kahden vuoden aikana pelkästään luin Viisasten kiven kaksi kertaa, Salaisuuksien kammion ja Azkabanin vangin kerran, ja kauan aikaa sitten olen lukenut Kuoleman varjelukset viisi kertaa putkeen).

Mikä hahmo muistuttaa sinua eniten? / Which character is most like you?
Vaikea vaikea kysymys. Samastun harvoin ihan täysin mihinkään hahmoon, mutta (Katrin tavoin) vastaan kuitenkin kirjan Fangirl päähenkilö Cath, mukavuusalueellaan viihtyvä fanityttö, joka pitää kirjoista ja rauhalllisuudesta. Yhteneväisyyksiä ei kuitenkaan ole kovinkaan paljoa, mutta tiettyä samaa meissä kuitenkin on :D

Mikä on suosikkiparivaljakkosi (ei romanttinen)? / What is your favorite non-romantic ship?
Viime aikaisista luetuista kirjoista suosikki (kolmikkoni) on ollut Oonko ihan normaali?- kirjan Evie, Amber ja Lottie. Myös Rainbow Rowellin Attachments-kirjan kaveruksen Jennifer ja Beth nousivat yhdeksi hauskimmasta kaveruspariskunnasta, joita olen koskaan lukenut.

Pidätkö enemmän sankareista vai pahiksista? / Do you prefer the hero or the villain?
Sankareista, ainakin yleensä. Silloin tällöin elokuvissa pahis saattaa viedä voiton, mutta yleisesti ottaen kirjojea lukiessa olen aina sankareiden puolella.

Koska olen edelleen erittäin huono laittamaan haasteita eteenpäin (ja koska Katri haastoi jo oikeastaan kaikki joille olisin haasteeni laittanut), haastan ainoastaan yhden henkilön, eli minua niin usein monenmoisiin haasteisiin haastaneen Cillan! Toivottavasti et tätä liian monta kertaa ole jo saanut :)

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Huhtikuu & toukokuun suunnitelmat

Tärkeimmät asiat ensin. En voi uskoa teitä lukijoita olevan jo melkein 100! Hassua. On ihmisiä, joita tosiaan kiinnostaa mitä sanottavaa minulla on kirjoista. Vaikka määrä ei ole kovinkaan paljoa, olen silti otettu jokaisesta, joka on jaksanut klikkautua blogin lukijaksi! <3 Kiitospuheen sijaan keskityn nyt kuitenkin tämän kuukauden koontiin :D

Huhtikuu oli kiinnostava kuukausi. Niin paljon on ehtinyt tapahtua, etten itsekään muista ihan kaikkea. Ensinnäkin, kuukauden kohokohta oli ehdottomasti Pietarin opintomatka alkukuusta. Tunnelmaa ehkä hieman synkensi toisena matkapäivänä sattunut terrori-isku paikallisessa metrossa, (olimme luennolla toisella puolella kaupunkia. Pakko myöntää, ettei luennosta ole juuri jäänyt muistikuvia, kun yritti selvittää faktoja twitterin uutisvirrasta...), joka langetti varjonsa koko viikon ylle.

Pääsiäisloman vietin Helsingissä vanhempieni luona, ja söin niin paljon sushia, että uskon selviäväni kesäloman alkuun asti ilman :D Muuten kuukauden kootuista tapahtumista on hyvä nostaa esille kandin viimeisen version palautus, sekä viime viikonlopun surkeat sattumukseni, kun ensin halkaisin hampaani ja sitten onnistuin telomaan nivelsiteet nilkasta.

Vaikka toiveet viettää vappua ilman keppejä ovat kariutuneet, on merkit ommeltu haalareihin, ylioppilaslakki kaivettu laatikostaan ja perunasalaatti tehty vappubrunssia varten. Opiskelijavappu on juuri sitä, millä tämä huhtikuu on hyvä päättää. Tosin kirjoitushetkellä pulkka olisi ollut mukava lisä normaaliin vappuvarustukseen tänä vuonna.


Kuukauden luettujen lista ei ole päätä huimaava, kuin ainoat luetut kirjat ovat Amie Kaufmanin ja Jay Kristoffin Illuminae sekä Leena Landerin Tummien perhosten koti. Aloitettuja kirjoja on sitäkin enemmän, ja lukupino on kasvanut huomattaviin mittoihin pelkästään tämän kuun aikana.

Toukokuun suunnitelmat ovat selkeämmät kuin yhdenkään aiemman kuukauden tänä vuonna. Koulu loppuu kahden viikon kuluttua, jonka jälkeen suuntaan Helsinkiin viettämään kesää kesätöiden merkeissä (paikalliset kirjabloggaajat, täytyy pitää joku kesäinen kahvitteluhetki lumisadevarauksella!) En ole vähään aikaan suonut ajatustakaan tämän hetkisiin lukuhaasteisiin, mutta viimeistään kesän alussa täytyy tarkistella Helmet-lukuhaasteen tila, ja päivitellä muutenkin blogia ajankohtaisemmaksi.


Melkein viiden kuukauden mittaista visiittiä varten mukaan lähtee varmasti jonkin verran kirjoja täältä Jyväskylästä, mutta toukokuun lukusuunnitelmiin kuuluvat erityisesti:
Holly Bournen Oonko ihan normaali?
Jessie Burtonin Nukkekaappi
Veronica Rothin Viillot
Lauren Katen Langennut
Victoria Aveyardin Lasinen miekka
sekä viime aikojen kirjaostokset-postauksessa mainitut kirjat.

Blogin postausputki vaikenee tähän vapun aaton aamuun, ja muistakaa: Sää on asenne kysymys. Hauskaa vappua kaikille!

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Kirjahankintoja

Pitkästä aikaa (vaiko peräti ensimmäistä kertaa ikinä) päätin näin ihan erikseen esitellä viime aikaisia kirjahankintojani. Viime aikaisilla tarkoitan nyt ehkä noin kuukauden ajalta kertyneitä kirjaostoksia, kun kerrankin on enemmän näytettävää kuin yksi extempore R-kioskilta ostettu pokkari. Olen viime aikoina ostanut yllättävänä vähän fyysisiä kirjoja. Äänikirjoja kyllä senkin edestä, mutta niitä ei lasketa. Ainakaan periaatteessa :D


Isoin kirja hankintani oli suunniteltu itsensä palkitseminen, kun palautin kandidaatin tutkielmani viimeisen version (teidänkään ei siis tarvitse enää kuunnella siis kandituskailuja). Joten kävin tutkailemassa BookDepostoryn toivelistaani, ja tilasin muutaman kirjan;
Carrie Fisherin The Princess Diarist ja Laura Batesin Everyday Sexism ovar kirjoja, joita on kehuttu joko kirjablogien puolella, suositeltu kommenteissa tai Instagramin puolella, joten uteliaisuuttani päädyin näihin.
A Conjuring of Light on Victoria Schwabin Shades of Magic-sarjan kolmas osa, jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Yllätyksekseni paketista paljastui oikea tiiliskivi. Haluan päästä tämän kimppuun asap.
Neil Gaimanin Norse Mythology on hyppy tuntemattomaan. En ole koskaan lukenut yhtään hänen kirjaansa, mutta tämä kuulosti jännältä idealta. Täytyyhän sitä välillä kokeilla vähän jotain uutta :D

Näiden lisäksi ennakkotilasin Sarah J. Maasin A Court of Wings and Ruin, joka julkaistaan 2. toukokuuta, ja jota en malta odottaa. Aiemmat osat ovat olleet parempia kuin hyviä, ja haluan tietää miten tämä trilogia tulee päättymään!



Ostin huhtikuussa myös elämäni ensimmäisen Harry Potter-kirjan (omistan kyllä ne kaikki, mutta en ole koskaan ostanut yhtään...). Mutta tavoitteenani on lukea sarjan jokainen kirja eri kielillä, ja Harry Potter och Fången från Azkaban on ensimmäinen askeleeni sitä kohti. Plus olen erittäin viehättänyt tästä kansikuvasta!

Pietarin matkalle lukemiseksi lähti The Almost Nearly Perfect People (Michael Booth) oikeastaan vaan sen takia, että se vaikutti kiinnostavalta takakannen perusteella, ja on aina hauska lukea Pohjoismaista muun maalaisten näkökulmasta.

Viimeisenä fyysisenä kirjana päätin pyytää arvostelukappalepinoni jatkoksi kaksi Myllylahden tämän kevään uutuutta, eli Elina PItkäkankaan Kajon, ja Sini Helmisen Kaarnan kätkössä. Ei varmaan yllätä, että nämäkin ovat korkealla lukulistalla.

Äänikirjaostoksia olen tehnyt Audiblessa, ja niitä on kertynyt kaikkiaan neljä: Becky Albertallin Simon vs. the Homo Sapiens Agenda, Morgan Rhodesin Falling Kingdoms, Amy Kaufmanin ja Jay Kristoffin Illuminae, Holly Blackin White Cat ja Kasie Westin On the Fence. Kaikki neljä ovat kirjoja, joista olen kiinnostunut, mutta joista en välttämättä halunnut maksaa fyysisen kirjan hintaa, koska en ollut aivan varma tulevatko ne kuitenkaan olemaan niin hyviä.

Ja viimeisenä ensimmäinen e-kirja ostokseni ikinä, Julie McElwainin A Twist in Time, joka on jatkoa a Murder in Time aikamatkustus dekkarlle, joka koukutti välittömästi, kun luin sen viime kesänä.

* * * * *
Nyt ei tarvitse taas hetkeen ehkä hankkia kirjoja, sillä näiden myötä lukupinoni kasvoi jälleen vähän liian pitkäksi :D Huomenna vielä tämän kuukauden koonti, mihin päätän tämän kolmen päivän postausputken. 

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Pohdinta N:o 3. Lukemisen formaatti

Pohdinta-sarjan kolmas osa on täällä! Jos otsikko ei jostain syystä ole ilmeinen, tällä kertaa olen päätynyt pohdiskelemaan lukemisen eri formaatteja. Tai ainakin muutamaa niistä.



On hassua, miten monella tavalla voikaan loppujen lopuksi lukea. Ja miten erilaisesti jokainen lukija ajattelee näistä tavoista. Itselleni tuli heti ensimmäisena mieleen kolme tapaa: Fyysiset kirjat, e-kirjat ja äänikirjat. Puhumattakaan siitä, miten monia tapoja löytyy vielä jokaisen kategorian sisältä. Sisältöhän on kaikissa sama, mutta pelkästään tarina ei välttämättä vaikuta, kun valitaan sitä, millä kirja pitäisi lukea.
Koska jokaisella formaatilla on omat hyötynsä ja haittansa, päätin lukijaystävällisyyteen vedoten kirjoittaa mielipiteeni näistä kaikista kolmesta "erikseen".

Kirjakirja:
Viime aikoina ne isommat pokkarit (jumbopokkarit? Se muoto, jossa valtaosa englannin kielisestä kirjallisuudesta Suomessa myydään) on paljastunut lukijaystävällisimmäksi painetun sanan muodoksi. Sivut avautuvat normaalisti, mutta ne eivät paina ihan yhtä paljon kuin kovakantiset kirjat. Oli kyseessä sitten pokkarit, kovakantiset tai niiden hämmentävät välimuodot minulle fyysinen kirja on aina ollut se ensimmäinen vaihtoehto lukemisessa. Mikään ei ole parempaa kuin konkreettisesti nähdä oma etenemisensä, ja ehkä vähän pläräillä etukäteen mitä on luvassa kahdensadan sivun päässä.

Fyysiset kirjat ovat myös kaikista esteettisin vaihtoehto näistä kolmesta. Niitä voi asetella ja pinota miten sattuu, niistä saa parhaimmat Instagram-kuvat, ja kirjahyllyssä ne voi järjestellä lukemattoman monella eri, toinen toistaan silmää mielyttävämällä tavalla. Ja jos nämä ei ole hyviä puoli tarpeekseen, niin fyysinen kirja ei teoriassa vain voi kadota jonkun päivityksen ja teknisen vian vuoksi, se ei vaadi suoranaisesti sähköä, ja niiden hankkiminen kirjastoista on kaikista helpointa näistä kolmesta. Todennäköisesti kirjakirja ei ole ensimmäinen asia mitä laukusta tai kädestä pyritään julkisella paikalla varastamaan.

Mutta kuten sanottu, fyysisillä kirjoillakin on huonot puolensa. Ne painaa aivan tajuttomasti; asia joka konkretisoituu viimeistään sillon, kun niitä pitää alkaa muuttamaan uuteen asuntoon. Ne vievät tilaa repuissa ja laukuissa, ja matkalukemista pitää harkita tarkkaa, sillä kuuden kirjan pakkaaminen lomalle ei ole aina yksinkertaisinta. Ellei jätä jotain muuta pois. Eikä niitä yleensä saa myytyä eteenpäin ja ne keräävät aivan tajuttomasti pölyä.

E-kirja:
Näistä kolmesta oma inhokkini. Toisaalta en ole elämäni aikana montaakaa e-kirjaa lukenut, mutta aiempien kokemusten perusteella, en tulekaan niitä juuri lukemaan. Miksi en pidä e-kirjoista, on ensinnäkin niiden hankaluus (ostaako lukulaite vai tihrustaa kännykällä vai tietokoneella), ja itse iPadillä lukeneena tämä tyyli ei tunnu kovinkaan silmäystävälliseltä. Iltaisin lukiessa silmät menee ristiin rastiin sivuilla, eikä näyttöä saa tarpeeksi hämäräksi, ja yksi väärä hipaisu niin sitä on päätynyt kymmenen sivua taaksepäin. Kuulostan ehkä hieman teknologiavastaiselta, ja itsekin ihmettelen välillä tätä e-kirja vastaisuuttani, ottaen huomioon, että puhelin on periaatteessa käteni jatke nykyään.

Toisaalta, kuten sanottu, olen vasta tässä kuussa uskaltanut antaa e-kirjoille uuden mahdollisuuden, enkä ole kärsinyt ihan niin paljon, kuin mitä annan ymmärtää. Onhan se ihan kätevää, että kokonainen kirja mahtuu iPad minin kokoiseen tilaan, eikä se paina kuin murto-osan siitä mitä normaali kirja painaisi. Jos lukulaite löytyy omasta takaa, e-kirjat saattavat kyllä tulla hieman halvemmiksi, ja ainakin iBooksista näyttäisi löytyvä kiitettävä määrä esimerkiksi klassikoita ilmaiseksi. Eikä kirjat vie asunnosta juurikaan tilaa lukulaitteella. Ja näitä saa nykyään yllättävän paljon lainattua kirjastosta! Mutta vaikka e-kirjat ovat saaneet uuden mahdollisuuden, epäilen vahvasti, etten jatkossakaan tule niitä suuremmin lueskelemaan.

Äänikirja:
Äänikirjat olivat minun viime vuoden kesäromanssini. Pitkä tarina tiiviisti, matkustimme paljon töiden takia, ja huomasin sata kertaa kätevämmäksi kuunnella kirjoja, kuin yrittää kantaa niitä mukana, ja lukea aamuvarhaisella, kun mieluimmin vaan istuskelisi silmät kiinni. Joten päädyin kokeilemaan Audiblen ilmaista kokeilukuukautta, jonka mukana saa yhden ilmaisen äänikirjan. Enkä ole sen jälkeen perunut tilaustani. Äänikirjat ovat siitä hyvä lukemisen muoto, että itse ei kirjan etenemisen eteen tarvitse tehdä muuta, kuin istua kuulokkeet päässä. Sitä varten ei tarvitse erillistä laitetta, vaan niitä pystyy kuuntelemaan esimerkiksi puhelimeen ladattavan sovelluksen kautta. Ja e-kirjojen tapaan, ne ei fyysisesti vie ollenkaan tilaa.

Toisaalta äänikirjoja kuunnellessa ainakin minun on vaikea tehdä mitään, missä pitäisi kirjoittaa tai lukea, koska huomioni karkaa heti pois lukijasta. Tiskaus tai siivoaminen sujuu kuitenkin paremmin kuin hyvin! Äänikirjat ovat yllättävän kalliita, esim. Audiblessa uutuuksista saataa joutua maksamaan 30€, joten itse olen hankkinut kirjani alennuksien aikaan. Toisaalta äänikirjoja saa nykyään kirjastoista (ja niitä löytyy jonkin verran Youtubesta. Tosin yleensä vain hetken aikaa tekijänoikeuskysymysten takia...). On varmasti selvää, että olen hyvin pro-äänikirja ihminen, joten en osaa oikein haukkua niitä :D Täytyy harkita omaa postausta äänikirjoista, sillä asiaa jäi sanomatta vaikka millä mitalla.

* * * * *

Mieltymyksiä ja tapoja lukea on kuitenkin varmasti yhtä paljon kuin on lukijoitakin. Ehkä tämä pohdinta herätti jossain innostuksen tarttua äänikirjoihin, tai antamaan vielä mahdollisuuden e-kirjoille. Kuten todettu, vaikka ennakkoluuloista on vaikea päästä eroon, se on mahdollista, ja mitään ei kannata tuomita ennen kuin asiaa on todella kokeillut :D

Olisi hauska jälleen kerran kuulla teidän mielipiteitä asiasta! Mikä formaatti on teidän suosikkinne? Miksi joku näistä on parempi kuin toinen? Jäikö joku lukutyyli mainitsematta? + Onko kellään ideoita, mitä muuta voisin pohdiskella tulevina kuukausia?

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

YA-romantiikka x 5

Puolivälissä helmikuuta ahmin parissa päivässä viisi nuorten aikuisten romanttista kirjaa. Ei ole mitään väliä että kyseinen ya-genre on täynnä ongelmallisia, vaaleaihoisten heteroiden elämään keskittyviä kirjoja, joiden juonet ovat ennalta-arvattavia, ja sillon tällön myös aika kliseisiä. Ainoa asia mitä haluan on, että näitä suomennetaan enemmän.

Päätin kerätä näistä tällaisen yleisen "pohdintapostauksen", jonka loppuun koostaan lyhyehköt juoniselostukset kaikista viidestä kirjasta.


Luin kolme kirjaa Kasie Westiltä, yhden kirjan Jennifer E. Smithiltä ja yhden Morgan Matsonilta. Yleisesti olen yllättynyt, miten monipuolisia juonia näihin lukiolaisten rakkausdraamoihin voikaan oikeastaan keksiä. Vaikka peruskaava on aikalailla sama, kaikki tarinat tapahtuvat hyvin erilaisissa kehyksissä. Yhdessä jäädään jumiin kirjastoon, toisessa vaihdellaan lappuja pulpetin alla, ja kolmannesa hankitaan prom seuralainen koulunparkkipaikalla viisi minuuttia ennen itse tapahtumaa. Ainoastaan Smithin Hello, Goodbye and Everything in Between keskittyy parisuhteen "etsimisen" sijasta parisuhteen kohtalon ratkaisemiseen.

Yksi syy miksi nautin suuresti näistä söpöistä kesäromansseista, on juuri niiden helppous. Hyvin kirjoitettuna ne ovat vahvasti hahmojohtoisia, täynnä henkilöitä joihin on helppo samaistua, ja joihin sen takia kiintyy nopeasti. Elin ihan täysillä mukana jokaisessa näistä kirjoista, mistä kertoo yksi toteamus muistiinpanoissani: "Parasta ikinä, kaikki menee hyvin, ja sit se vaan räjähtää käsiin, ennen kun kaikki paranee taas jollain tavalla ennalleen". Yksinkertaista, tuttua, turvallista ja onnellinen loppu on ainakin teoriassa taattu. Vaikka sydämen rinnasta repivät ja kyynelkanavia kiduttavat kirjat ovat yhtä nautittavia lukea, aina välillä on hauska hetken aikaa "hengähtää" ja heittää aivot narikkaan.

Mainittakoon toki, että en ole kovinkaan analyyttinen lukija, vaan melkein poikkeuksetta yllätyn aina kirjan lopusta. Ehkä senkin takia standardini eivät ole kovinkaan korkealla plot twistien ja niiden aiheuttamien tajunnan räjähdyksien kohdalla.

(Alla kirjat järjestetty omasta mielestäni "huonoimmasta" parhaimpaan)
By Your SideKasie West
Ainakin minun salainen unelma olisi jäädä lukkojen taakse kirjastoon tajuttoman komean, ja salaperäisen nuoren miehen kanssa. Mikä on juuri se, mitä Autumnille tapahtuu tässä Kasie Westin kirjassa. Hän, ja huhujen ympäröivä Dax jäävät jumiin kirjastoon viikonlopuksi, mikä ei ole ideaali tilanne kummankaan osapuolen mielestä. Luvassa on pakon edessä tapahtunutta tutustumista, ja yllättävän yhteyden löytäminen.

Vaikka By Your Side vaikutti ensi alkuun hyvältä, en pitänyt hirveästi sen edetessä tapahtuvista juonenkäänteistä. Ne tuntuvat paikoitellen aika absurdeilta, ja epäuskottaviltakin. Vaikka Autumnin ja Daxin suhde on ihan söpö, ja kirjastoon jumiin jääminen on hyvä idea, muut tapahtumat söivät kirjan pidettävyyttä.

Fill-in Boyfriend, Kasie West
Kirjan juoni on periaatteessa yksi suosikeistani. Eli sellainen, jossa pyydetään täysin satunnaista ohikulkijaa esittämään seurustelukumppania, ja sitten rakastutaan. The Fill-In Boyfriend rakentuu tämän kaavan ympärille, kun päähenkilö Gia jätetään juuri ennen promia. Tarina kietoutuu lopulta hänen valheensa ympärille, että kyseessä on hänen entinen poikaystävänsä, eikä randompoika parkkipaikalta. Kun soppaan sekoitetaan vielä vastapalvelus, ja eropäätöstä katuva entinen poikaystävä, mehukas katastrofi on valmiina.

Luetuista kirjoista toisiksi huonoimmaksi valitsin tämän ainoastaan sen takia, että puolet kirjan ongelmista olisi ratkennut puhumalla. Väärinkäsitykset ja "emmä enää kehtaa kertoa"-asenne kaikissa tarinoissa ajavat minut pääasiassa hulluksi, ja turhauttavat vähän liikaa.

Unexpected Everything, Morgan Matson
Poliittisen skandaalin vuoksi Andien kesäsuunnitelmat menevät uusiksi, ja hän huomaa ulkoiluttavansa lähinaapuruston koiria kesätyökseen. Odottamattomat käänteet vievät järjestelmällisen ja asioita etukäteen suunnitelevan Andien aivan uuteen suuntaan, ja voivat mahdollisesti muuttaa kaiken.

Tämä on jaettu toinen sija. Kaikista viidestä kirjasta elin eniten juuri tämän mukana. Viidensadan sivun aikana pyörin epätoivoisesti pitkin asuntoani, ja olin valmis laulamaan onnellisuuteni maailmalle. Jos kesäromantiikka on se mitä haluaa lukea, The Unexpected Everything on must read. Kesätyö koiranulkoiluttajana, läheinen kaveriporukka, romantiikkaa, aarteenetsintää ja huomattavaa hahmokehitystä sisältävä kirja ei voi olla muuta kuin onnistunut. Ja helposti höynäytettävissä kun olen, puolet kirjan käänteistä tuli minulle edes pienenä yllätyksenä.

P.S. I Like You, Kasie West
Tästä juonesta ei voi juurikaan kertoa. Paitsi, että kirjan päähenkilö Lily kirjoittaa kemian tunnin aikana suosikkilyriikoitaan pulpettiinsa, ja seuraavan kerran paikalle saapuessaan kappaletta on jatkettu, ja hänelle on jätetty viesti sen yhteyteen. Nopeasti hän, ja nimetön kirjekaveri, vaihtelevat jo täysimittaisia kirjeitä jättämällä ne pulpetin alla olevaan rakoon. Ja romanttiikkaa on tietenkin luvassa.

Kirjeet ja anonyymit lähettäjät ovat parhautta. Mikään ei ole viihdyttävämpää, kuin että saa arvailla kuka kirjan sivuhenkilöistä on kirjeenvaihdon toinen osapuoli (pakko myöntää, että kerrankin olin oikeilla jäljillä aika pikaisesti), ja lopulta seurata sitä hetkeä, kun on aika tunnustaa kuka todellisuudessa on kyseessä. P.S. I Like You on siitä hyvä, että kirjeiden lähettäjien henkilöllisyydet paljastuvat toisillensa siten, että lukijana ehtii vielä seuraamaan kaiken purkautumista, ja Lilyn sekä toisen osapuolen suhteen kehittymistä tarkemmin. Täydellistä.

Hello, Goodbye and Everything in BetweenJennifer E. Smith
Muista postauksen kirjoista poiketen Jennifer E. Smithin kirjassa pohditaan lukioaikaisen parisuhteen kohtaloa. Clare ja Aidan viettävät viimeisen yön yhdessä ennen molempien lähtöä collegeen eripuolille maata. He kiertävät kotikaupungissaan, kerraten tapahtumia suhteensa ajalta, yrittäen löytää jotain, joka kertoisi heille, miten tulevaisuuden kanssa tulisi menetellä.

Nopeasti luettavana, edellä mainituista kirjoista poikkeavana tarinana Hello, Goodbye and Everything in Between on ehdottomasti paras viidestä. Se on samaan aikaan vähän katkera ja sydäntälämmittävä, täynnä kasvukipuja ja muutoksen tuulia täynnä oleva kirja. Lukion jälkeen kotipaikkakunnalta opiskelemaan lähteminen on itsellekin tuttua, ja vaikka en joutunutkaan dramaattisesti pohtimaan parisuhteen selviytymistä, ystävien ja perheen jättämiseen liittyvät hetket osuivat lähelle.

* * * * *


Jennifer E. Smith on jo valmiiksi yksi lempikirjailijoistani, mutta nyt olen löytänyt uuden suosikin Kasie Westistä! On harmillista, ettei näiden tyyppisiä kesäromansseja suomenneta juurikaan, tai kirjoiteta suomeksi, sillä tässä on genre, joka tekisi mistä tahansa kesästä hieman toiveikkaamman.

Jatkoa tälle YA-romantiikka"sarjalle" en uskalla vielä luvalta, mutta lukulistalla on jo joukko samantyyppisiä kirjoja, joten ehkäpä, ehkäpä.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens

Tätä kirjaa on luettu kirjabloggareiden parissa jo jonkin verran. Olin kuullut tästä aiemmin, mutta jostain syystä en ikinä jaksanut sen suuremmin etsiä tätä käsiini. Yhden turhan Audible creditin, sekä postaukset Carry on Reading ja Vinopino kirjoja blogeissa kirjasta sattuivat sopivasti yhtä aikaa hetkeen, kun etsin uutta lukemista. Senpä takia päätin viettää yhden päivän kuunnellessa Simon vs. the Homo Sapiens Agendan äänikirjana.


* * * * *
Onko kaikkien pakko tulla kaapista? Riemastuttava ja sympaattinen romaani Simonista, jonka elämä menee mullin mallin, kun hänen salainen ihastuksensa uhkaa paljastua. 16-vuotias Simon inhoaa kaikenlaista draamaa, eikä ole ulkona kaapista homoutensa suhteen. Sitten sähköpostiviesti joutuu väriin käsiin, ja Simonin on astuttava pois mukavuusalueeltaan. Pelissä on mahdollisuus onneen ihastuttavan ja hämmentävän pojan kanssa - pojan, jota Simon ei ole koskaan tavannut.
* * * * *

Minulla on ollut tavoitteena lukea monipuolisempia YA-kirjoja, joissa valkoinen heteronainen ei ole aina päähenkilönä. Sen takia Minä, Simon, homo sapiens on mukavaa vaihtelua lukutottumuksiini. Tiukasti nykyaikaisiin nuoriin sidottu kirja käsittelee homoseksuaalisuutta, mutta myös ystävyyttä ja pienissä määrin lukiolaisten kasvukipujakin.

Simon on kirjana valloittava, sydäntä lämmittävä ja rento. Vaikka sen juonikulku saattaakin olla ennalta-arvattava ja "helppo", huomasin eläväni täysillä mukana jokaisessa käänteessä, ja yrittäväni arvata Bluen henkilöllisyyttä loppuun saakka. Kirjeiden, tässä tapauksessa sähköpostien, yhdistäminen tavalliseen kerrontaan on mielestäni lähes aina toimiva ratkaisu, ja tässä tapauksessa ne syvensivät Simonin ja Bluen välistä suhdetta, joka olisi muuten saattanut jäädä hieman pintapuoliseksi.

Albertallin tapa kirjoittaa on häpeilemättömän hauskaa, ja Simon kertojana on ihailtavan sarkastinen ja täynnä viihdyttäviä yksityiskohtia. Muihin hahmoihin ei pääse tutustumaan ihan yhtä tiiviisti, mikä on ehkä hieman harmi. Näin Simonin kasvu kirjan aikana tulee ehkä paremmin esille, kun hän ymmärtää tietävänsä hyvin vähän joistain ystävistään.

Minä, Simon, Homo Sapiens on kirja, jonka en halunnut loppuvan. Kun Bluen henkilöllisyys selviää, ja hetken aikaa pääsee seuraamaan hahmojen suhteen kehittymistä myös todellisessa maailmassa. Huomasin olevani täysillä mukana alusta alkaen, ja kun äänikirja loppui, saatoin päästää pienen epätoivon parahduksen. Halusin tietää lisää. Tämä sopii hyvin kevyeksi viikonloppulukemiseksi, jonka aikana saa nauraa ja olla onnellinen. Hahmot ja tarina toimivat paremmin kuin hyvin, ja tästä löytyy myös vastaikään ilmestynyt suomennos!

* * * * *

XXXX½
Simon vs. the Homo Sapiens Agenda
Balzer + Bray (suom. Otava)
Julkaisuvuosi 2015, suom. 2017
Äänikirja
Englanniksi
Sivuja 250 (6h 45min)
Kuva ja lainaus: Otava

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Neljännesvuoden bloggaamattomia

Tammi- ja helmikuu olivat täydellinen aloitus tälle lukuvuodelle, mutta jostain syystä Netflix ja koulu (ja yleinen saamattomuus) ovat viime aikoina vaatineet veronsa niin bloggauksien, kuin lukemisenkin saralla. Keskeneräisten kirjojen ja äänikirjojen lisäksi luonnoksissani on roikkunut useamman kirjan aloitettu bloggaus, jota en koskaan ole jaksanut viimeistellä. Sen vuoksi päätin nyt koota vuoden ensimmäisen neljän kuukauden bloggaamattomia kirjoja samaan postaukseen.


Suomen historia
Petri Tamminen, Otava, 2016, arvostelukappale kustantajalta, suomeksi
Petri Tammisen  Suomen historia on kekseliäs teos. Se on riisuttu, valloittava ja koskettava. Pieni kirja pienistä ihmisistä. Tarinoita vuosilta Suomen itsenäisyyden ajalta. Kirjablogeissa on alkuvuodesta puhuttu tästä paljon, enkä usko, että mitään uutta sanottavaa minulla enää on. Kyseessä on nopeaksi välipalakirjaksi koottu historiankirja, jonka lyhyistä muisteluista löytää välillä laajankin kuvan aikanasa Suomesta. Pelottavalla nimellä varustettu positiivinen yllätys, joka sopii monenlaisille lukijoille, ei ainoastaan historiasta kiinnostuneille.

Olisin halunnut lainata koko kirjan tähän postaukseen, mutta lukijaystävällisyyden vuoksi pitäydyn ainoastaan yhdessä lainauksessa:
"Aino kulki metsissä ja itki. Hänen sydänsuruaan ei voinut lievittää mikään muu kuin se, että kylän naiset painelivat hänen rintojaan suurella lämpimällä silitysraudalla, eikä sekään lievittänyt paljon."

Fantastic Beasts and Where to Find Them
J.K. Rowling, suom. Ihmeotukset ja niiden olinpaikat: alkuperäinen käsikirjoitus (julkaistaan syyskuussa 2017, Tammi), 2016, englanniksi, oma
Ihmeotusten käsikirjoitus oli loppuvuoden 2016 odotetuin kirjatilaukseni. Se julkaistiin englanniksi syntymäpäivänäni ja odotin tosiaan sen saapumista kuin kuuta nousevaa. Ja sain sen lopulta kuukautta myöhemmin, koska kirja oli seilannut Helsigin ja Jyväskylän väliä useamman kerran, ennen päätymistään vanhempieni postilaatikkoon. Aikainen joululahja vai myöhäinen syntymäpäivälahja?

Jos joltain on mennyt ohi, Harry Potter on yksi suurimmista kirjarakkauksistani ikinä. Ja kun Ihmeotukset tuli elokuviin, kaikki toiveeni täyttyivät. Lisää Potter-elokuvia, J.K. Rowlingin käsikirjoitus, Eddie Redmayne päähenkilönä. Kyllä kiitos. Ja vaikka kirjana julkaistussa spin off-elokuvan käsikirjoituksessa on hieman rahastamisen makua, ei haittaa.

Ihmeotusten käsikirjoitus on lisäpalkinto Potter-faneille, taattua Rowling laatua, ja samaa tuttua taianomaisuutta täynnä oleva kurkistus elokuvan kaikista pienimpiin yksityiskohtiin. Sen avulla pääsee vielä kerran fiilistelemään elokuvaa, ja huomaamaan asioita, jotka menivät ehkä teatterissa ohitse.

Jos piti Ihmeotuksista elokuvana, varmasti pitää myös sen käsikirjoituksesta. Lisäpisteitä saa se, että kyseessä on ehkä maailman kauneinen kirja, joka on koristeltu kannesta kanteen 20-luvun inspiroimilla kuvioilla ja art decon ihanuuksilla, sekä valloittavalla kuvituksella.


Oma huone
Virginia Woolf, A Room of One's Own, 1929, suomeksi, kirjastosta
">En ole koskaan aiemmin lukenut Virginia Woolfin kirjoja. Lukiosta saakka Mrs. Dalloway on ollut lukulistallani, mutta jostain syystä en ole löytänyt oikeaa fiilistä lukea sitä. Feministisen lukuhaasteen kunniaksi päätin tutustua vihdoin hänen tuotoksiinsa. Valitsin tosin huomattavasti lyhyemmän, ja enemmän faktapohjaisen Oman huoneen. Se on essee, joka perustuu Woolfin luentosarjaan naiskirjailijoiden asemasta.
Woolfin kirjoitustyyli iski minuun välittömästi, hänen tapansa kirjoittaa tajunnanvirtaa on samaan aikaan koukuttavaa ja hieman sekavaa. Huomasin, että tekstin lukeminen on yllättävän hidasta, kun sitä lukee ensimmäistä kertaa. Olen lukenut kouluun englanninkielisiä artikkeleita nopeammin, kuin Oman huoneen tekstiä suomeksi.

Tulen innoissani jatkamaan Virgina Woolfin luku-uraani. Orlando odottaa aloitettuna sopivaa hetkeä, ja Mrs. Dalloway tulee olemaan kesän must read. Suunnitelmissani on myös lukea Oma huone vielä kerran uudelleen, sillä tajunnanvirta vaatii vielä hieman totuttelua.

Sanantuojat
Silvia Plath, Plath: Poems, 1987, suomeksi, kirjastosta
Luen harvoin runoja, ja vielä harvemmin ymmärrän niitä. Enkä ymmärtänyt nytkään, vaikka kuinka halusin. Lähdin innoissani tutustumaan feministiseksi runoilijaksi tituleeratun Plathin kuoleman jälkeen kottuun runokokoelmaan. Luin kirjan esipuheen, jossa runojen merkityksiä avattiin kattavasti, mistä annan loputtomasti kiitosta suomennoksen tekijälle. Siitä huolimatta, kamppailin koko kirjan läpi runojen lukemisen kanssa.

Sylvia Plathin elämä ja ura ovat kiinnostavia, ja olen lukenut hänestä viime aikoina paljon. Hänen mielenterveyden ongelmansa näkyvät selvästi Sanantuojissakin, en ole koskaan lukenut yhtä masentavia runoja niin paljoa yhdellä kertaa. Muutamat runot olivat koirankorvien arvoisia, mutten koskaan muistanut kerätä niitä talteen pystyäkseni lainaamaan niitä tässä postauksessa. Vaikka Sanantuojat ei kasvattanut rakkauttani runouteen, innostukseni lukea Lasikuvun alla sen sijaan kasvoi!

+ All the Bright Places (JUONIPALJASTUKSIA-ish)
Jennifer Niven
Ensimmäinen kirja piiiitkään aikaan, jonka ole jättänyt keskeen tarkoituksella. Oikeastaan vain yhdestä syystä. Pidän onnellisista lopuista. Luin muutaman Goodreads-arvostelun, ja aloin pelätä pahinta, kun monessa käytettiin sanavalintaa 'ongelmallinen'. Ja kun kirjassa mainittiin sanat itsemurha ja masennus, en tehnyt muuta, kuin selannut kirjan läpi, lukenut kaikki tärkeimmät kohdat ja todennut ettei se ollut minua varten. Ainoastaan 13 syytä on ollut kirja, jossa itsemurha on ollut keskeisenä teemana, ja josta olen todella pitänyt. Sen takia jätin myös All the Bright Places:n kesken. Tarina vaikutti aivan liian masentavalta alusta saakka, ja loppupuolen tapahtumat eivät myöskään vakuuttaneet.

Mutta jos raskaampi YA kiinnostaa yhtään, kannattaa varmasti vilkaista tätä kirjaa. Tavallaan ymmärrän miksi kyseessä on pidetty teos, mutta kaikesta ei vaan voi pitää. Ja välillä on hauska jakaa myös negatiivisia kokemuksia täällä blogin puolella. 

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Margaret Attwood: Orjattaresi

Margaret Attwoodin Orjattaresi on ollut monella tavalla ajankohtainen tänä vuonna. Sen painoksia on ostettu Amazonista loppuun Donald Trumpin presidentiksi valitsemisen jälkeen (samoin kävi Orwellin 1984:lle). ja siitä ollaan tekemässä TV-sarjaa, joka trailerista päätellen vaikuttaa ihan katsottavaltakin.


* * * * *
Hedelmälliset naiset on alistettu synnytyskoneiksi, jotka kiertävät ylhäisöperheissä tekemässä lapsia. He ovat orjaakin huonommassa asemassa, sillä heillä ei ole edes omaa nimeä: heitä kutsutaan kulloisenkin isäntänsä, ruumiinsa haltijan mukaan. Mutta myös yläluokan rouvat ovat naisvihan uhreja: kukaan nainen ei saa lukea, kukaan nainen ei saa asua yksin. Ja vähitellen kapinan siemenet itävät kaikkien luokkien, kaikkien kastien naisissa.
* * * * *
Pohdin pitkään kirjoittaisinko postauksen tästä vai en. Lopulta päädyin tähän ratkaisuun puhtaasti siksi, että minulla oli ihan liikaa sanottavaa aiheesta. Ei ainoastaan Orjattarestasi, vaan myös teemoista sen ympärillä. Kirjasta kertoo paljon jo se, että Goodreadsia selatessa suosituimpia feminismi-teeman alle osuvia kirjoja, taitaa tämä olla listan ensimmäinen.

Orjattaresi sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa Yhdysvalloista on tullut Gileiad: fundamentalisti kristittyjen johtama, totalitaristinen ja vahvasti patriarkaalinen diktatuuri, jossa sukupuolten välinen tasa-arvo on unohdettu asia. Attwood on dystopiassaan venyttänyt äärimmilleen, ja yli rajojen, niitä ilmiöitä, joiden ongelmallisuudesta nyky-yhteiskunnassa keskustellaan; Fundamentalismi, sukupuoliroolit, luokkajako ja naisten oikeudet omaan ruumiiseensa. Samalla kyseessä on kiinnostava "tutkielma" demokraattisen järjestelmän muuttumisesta totalitaristiseen järjestelmään nopeammin, kuin kukaan ehtii huomata. Tätä lukiessa pääsi hyödyntämään valtio-opin luentoja, kun yritti miettiä nimitystä kirjan hallintomuodolle (ja päädyin kuitenkin tuttuihin ja turvallisiin totalitarismiin ja diktatuuriin)

Yksittäisenä asiana täytyy nostaa esille kirjan kauheimpia, ja ajatuksia herättävimpiä hetkiä. Ne ovat niitä, kun kirjan päähenkilö, Offred, muistelee maailmaa ennen Gileiadin syntyä. Hänen feministiäitiänsä, tytärtään ja aviomiestään. Kuinka hän kävi töissä ja eli normaalia elämää. Aiemmin lukemissani dystopioissa muutos paremmasta pahempaan on tapahtunut niin kauan aikaa sitten, ettei kukaan oikeastaan muista sitä. Orjattaresi kauheutta lisääkin juuri se, että paremmat ajat ovat aivan kulman takana.

Oma fiilikseni kirjasta on edelleen ristiriitainen. Huomaan näin jälkeenpäin alkaneeni pitämään sitä maineensa arvoisena, ja todella hyvänä teoksena. Mutta samalla kuitenkin sen toivoton sävy, ja omalla tavallaan katkeran suloinen loppu ovat edelleen jääneet pahana jälkimakuna suuhun. Ehkä juuri näiden fiilisten takia on syytä sanoa Attwoodin onnistuneen sanomansa perille viemisessä?
"Better never means better for everyone... It always means worse, for some"
Epäpätevästi suomennettuna: Parempi ei koskaan tarkoita parempaa kaikille... Se tarkoittaa aina pahempaa joillekin
 Kyseessä on tärkeä kirja. Se on nopeasti luettava ja sujuvasti kirjoitettu romaani siitä, miten asiat pahimmillaan voisivat olla. Kirjan yhteiskunta on rakennettu uskottavaksi, sellaiseksi, jonka muodostuminen ei olisi mahdottomuus oikeissa olosuhteissa. Mattwood ei turhaa kutsu kirjaansa spekulatiiviseksi fiktioksi. On pelottavaa, miten läheltä nykymaailmaa siinä aika ajoin kuljetaan.

Loppukevennykseksi: tätä Tumblr-postausta ajattelin liian usein kirjaa lukiessani

* * * * *
XXXXX
The Handmaid's Tale
Kustantaja Anchor Books, suom. Tammi
Julkaisu vuosi 1985
Englanniksi
Kirjastosta

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Maaliskuu ja huhtikuun suunnitelmat

Maaliskuu oli kaikin puolin kirjaton kuukausi minulle. Tai ei nyt niinkään kirjaton, pikemminkin romaaniton. Hautauduin vanhojen sanomalehtien, osoitekalenterien ja naisten työllistymisen maailmaan kirjoittaessani kandidaatin tutkielmaani. Kaikista vastoinkäymisistä (sekaisin mennyt excel-taulukko, kamppailut ruotsinkielen kanssa ja huono aikataulutus) huolimatta sain palautettua loppujen lopuksi tutkimukseni ajoissa.

Tässä kuussa luin loppuun kolme kirjaa:
The Unexpected Everything, Morgan Matson
Simon vs. the Homosapiens Agenda, Becky Abertalli
Spoon River antologia, Edgar Lee Masters

Toivottavasti kaikista näistä saisin jossain vaiheessa kirjoitettua postaukset, mutta rästissä on vielä monta tammi- ja helmikuultakin. Ehkä huhtikuussa olisi vihdoin aika ottaa kiinni näitä hommia.

Minna Canthin päivänä päättyi feministinen lukuhaaste, jonka koontia en koskaan saanut kirjoitettua juuri viimeisten kandikiireiden takia. Ehdin kuitenkin lukea neljä kirjaa haasteeseen, sekä listata Netflixin feminististä tarjontaa.

Huhtikuun alku tulee olemaan toiminnan täyteistä aikaa, kun sunnuntaina suuntaamme viikon opintomatkalle Pietariin. Blogihiljaisuutta en välttämättä ennusta, sillä voihan olla, että aikaa postauksien kirjoittamiseen löytyy yllättävistä paikoista. Samalla pitäisi myös kandin korjausajan puitteissa viilailla tutkimus arvosteltavaan kuntoon, ja lomailla vanhempien luona Helsingissä.

Luultavasti aikaa kirjoille löytyy enemmän, ja lukulistalla onkin jo muutama teos:
Audible-hankinnat Illuminae ja Falling Kingdoms, matkalukemiseksi hankittu The Almost Nearly Perfect People, sekä kesken jäänyt Tummien perhosten koti. Myös joukko kevään uutuuksia on edelleen lukematta, niistä ehdottomasti innokkaimmin odotan Punaisen kuingattaren jatko-osaa Lasinen miekka. 

En ole vähään aikaan kirjoittanut näin kehnoa koostetta kuukaudesta, mutta maaliskuun kiireet eivät tuoneet juuri kirjallista sisältöä elämääni. Ehkä seuraavat viikot inspiroivat taas bloggaamaan uudella innolla, kun vappu ja kesäloma häämöttävät kulman takana.

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Pohdinta N:o 2. Kirjalliset synnit

Elokuussa julkaisin blogini historian ensimmäinen pohtivan bloggauksen (löytyy täältä). Olin nimennyt sen enteilevästi Pohdintaa N:o 1., ja nyt vihdoin, reilut puoli vuotta myöhemmin sarja saa jatkoa. Mietinnässä on, tulisiko tällaisesta pohtimisesta tapa, kenties kerran kuukaudessa, mutta mitään varmuutta ei vielä ole.
Tässä kuitenkin, pohdintaa osa 2: Kirjalliset synnit!

Viime aikoina olen tarkastellut "kirjatottumuksiani" normaalia kriittisemmin. Kaikki lähti aikalailla siitä, että pitkälti jokaisella tasaisella pinnalla asunnossani on vähintään kolmen kirjan pino. Ei tilanne oikeastaan muuten olisi edes niin paha, jos se muistuttaisi enemmän TÄTÄ, kuin tätä:


Vuoden alusta saakka aihetta pyöriteltyäni päätin nyt kirjatulvan inspiroimana listata muitakin kirjallisia syntejäni. Sellaisia, jotka ovat varmasti enemmän tai vähemmän samaistuttavia myös muiden lukijoiden parissa. Ja niitähän tosiaan alkoi löytyäkin. Intertekstuaalisuuden nimissä pitäydyn kuitenkin seitsemässä kaikista suurimmassa kirjallisassa synnissäni.

1. Ostan liikaa kirjoja

Eikö me kaikki. Kun lukemattomien kirjojen pino ei ole kutistunut enää moneen vuoteen, on syytä hetkeksi istua arvioimaan viimeisimpien kirjahankintojen tarpeellisuutta. Ja ehkä pohtimaan sitä, kuka joutuu joskus hamassa tulevaisuudessa mahdollisesti muuttamaan kaikki ne sivut asunnosta toiseen. Mutta edes se ei yleensä estä eksymästä nettikirjakauppaan, ja kenties klikkaamaan muutaman kevään uutuuden ostoskoriin. Koska itselläni odottaa jo seuraavat neljä kirjaa tilaamistaan, ei tämä itsetutkiskelu oikeastaan mitään lopulta hyödyttänyt.

2. Pidän harvoin klassikoista

Klassikko. Sana, joka kertoo siitä, että valtaosa on pitänyt siitä kirjasta. Kriitikoiden ylistämää tekstiä, johon viittaaminen varmasti nostaa äidinkielen yo-kokeessa pisteitä. Kukapa ei rakastasi järkälemäisiä kuvauksia yläluokan elämästä Napoleonin sotien aikaan, surullisia loppuja ja onnettomia ihmiskohtaloita.
         En minä. Mutta kun niin moni muu pitää. Välillä tuntuukin, ettei lukijana ole ymmärtänyt täysin kirjallisuuden hienoutta, kun Muodonmuutos jää sadatta kertaa kesken, eikä Hemingwayn kirjoitustyyli saa aikaan ihailevaa huokausta. Ehkä joku päivä vielä...


3. Alotan liikaa kirjoja yhellä kertaa

Mikään ei ole parempaa, kuin 15 keskeneräistä kirjaa yhdellä kertaa. Jostain syystä, kirjojen lopettaminen on niin paljon vaikeampaa, kuin niiden aloittaminen. Joskus ei ole oikealla tuulella sille kirjalle, mitä parhaillaan lukee, minkä takia on parempi vain aloittaa uusi. Sitten sekään ei oikein iske, ja sitä huomaa vaeltavansa kirjahyllyn ääreen jälleen kerran. Pahimpina lukujumi aikoina tämä toistuu niin usein, että pinosta tulee valtava. Tarpeeksi odoteltuaan, ne ensimmäiset puoleen väliin luetut kirjat eivät sitten enää kiinnostakaan. Kirjanmerkki pois, ja palataan asiaan.




4. En koskaan lue sarjoja loppuun

Liian monta keskeneräistä kirjaakin pahempi tapa minulla on sarjojen kesken jättäminen. Ei edes sen takia, että sarja ei kiinnostaisi, vaan ihan vaan sen takia, että kahden osan välillä lukee ihan eri tyyppisen kirjan, sitten toisen, ja hiljalleen harhautuu kauemmas ja kauemmas siitä sarjasta jota alunperin luki. Viimeisen muutaman vuoden aikana, en ole saanut luettua kuin kolme sarjaa loppuun. Kolme.
          Vähän hävettää, mutta otin havainnollistavan kuvan siitä, miten monta sarjaa odottaa vielä lopetustaan. Tässä kohtaa täytyy ottaa huomioon lieventävät asianhaarat; kaikkia en tule koskaan lukemaankaan loppuun, ja joistain ei ole vielä seuraavaa osaa julkaistu.





5. Säästelen kirjoja liian pitkään lukemattomina

Tämä on seurausta oikeastaan kaikista edellisistä synneistäni. Kun luen arvostelun tai hehkutuksen kirjasta, josta tosiaan voisin pitää, aika usein hankin sen käsiini. Sitten alan miettimään, ettei nyt ole juuri oikea aika lukea sitä kirjaa. Minkä seurauksena viivyttelen sen lukemista, kunnes a) kiinnostukseni katoaa, tai b) tarina ei ole enää relevantti oikeastaan millään mittapuulla. Tämän seurauksena päädyn lukemaan paljon kirjoja, joiden genre oli muodissa kolme vuotta sitten, eikä kukaan varmasti enää halua kuulla niistä mitään. Tai sitten se superhyvä kirja paljastuukin pettymykseksi, josta olisin luultavasti pitänyt paljon enemmän silloin, kun alunperin sen hankinkin.

6. Koirankorvat

Älkää heittäkö millään! Varmaan jokaisen kirjarakastajan suurin deal breaker, pet peeve, turn off. Sivujen kulmien taittaminen. Ja ihan totta, niin se on minunkin. Tai oli. Pitkään. Katsoin pahalla jokaista taitettu kulmaa, ja saatoin joskus katsoa paheksuen jos joku jäi kiinni itseteossa. Mutta hiljalleen huomasin itsekin tekeväni sitä. Aluksi ihan varovaisesti, siten, että suurta vahinkoa ei tapahdu. Sitten tilanne vain alkoi eskaloitumaan, ja nykyään paras tapa merkata tärkeä kohta on kääntää sivun kulma. En käytä tätä edes kirjanmerkkinä, vaan muistutuksena kohdasta johon haluan palata. Pahoittelen kaikkien tekojeni puolesta, mutta en aio lopettaa. 

                                  

7. Olen koukussa juonipaljastuksiin

Jokainen, joka on seurannut minua joko blogin kautta tai somessa, on varmasti jo huomannut, että en kaihda juonipaljastuksia. Lukiossa kaikki varmaan vihasi minua, kun Game of Thronesin kolmannen kauden alussa ilmoitin tietäväni mitä sarjassa tulee tapahtumaan. En voi katsoa elokuvaa, ellen edes vähän tiedä mitä tapahtuu. Ja kirjojen kohdalla päädyn viimeistään sivun sata kohdalla silmäilemään viimeiset viisikymmentä sivua läpi. Haluan olla henkisesti valmis menettämään jälleen yhden suosikkihahmoistani. Toisaalta, aika ajoin tämä tapa tappaa kaiken innostuksen jatkaa eteenpäin. Minulla on edelleen yksi tv-sarja kesken, koska kuulin että sarja loppuu päähenkilön kuolemaan. Parempi elää ajatuksessa, ettei se koskaan tapahtunutkaan, kun itse en kokenut sitä.

Onko samoja syntejä muillakin? Ja jäikö joku keskeinen kirjallinen synti kenties mainitsematta?

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Feministin Netflix

Viimeisen reilun vuoden aikana lukuharrastukseni suurin uhka on ollut Netflix. Ja vaikka lukutavoitteeni saavuttaminen lähestyy hyvää vauhtia, olen taas alkanut viettää enemmän ja enemmän aikaa dokumenttien ja tv-sarjojen parissa. Sirrin feministisen lukuhaasteen innoittamana päätin jakaa myös yhden ei-kirjallisen kokemuksen, ja suositella kaikille aiheista kiinnostuneille muutamia Netflix-dokumentteja haasteeseen liittyen.

En mene lupaamaan, että näitä olisi vielä nähtävissä huomenna, tai kuuden kuukauden päästä, mutta tässä tämän hetken Netflix-tarjonnasta uudelle, ja vähän vanhemmalle feministille (lähinnä) dokumenttisuosituksia.

The Mask You Live in:
Dokumentti, joka käsittelee hypermaskuliinisuuden, sekä noin yleisesti, maskuliinisen kulttuurin haitallisuutta pojille ja miehille. Siinä käsitellään kattavasti esimerkiksi puhumattomuuden kulttuurin seurauksia, mutta myös ratkaisuja ongelmiin. Valitettavan usein unohdettu aihe, kun keskustellaan feminismistä, mutta mikä ainakin itseäni on alkanut kiinnostamaan yhä enemmän ja enemmän. Suosittelen myös tutustumaan sukupuolentutkimuksen termiin kriittinen miestutkimus, jos tämä aihe kiinnostaa.
 The Mask You Live in on palkittu useilla elokuvafestivaaleilla, ja sen ohjaaja, Jennifer Siebel Newson on ollut mukana tekemässä kolmea muutakin tällä listalla olevaa dokumenttia. (The Hunting Grounds, Miss Representation ja Invisible War).Traileri

The Hunting Ground:
(Suomeksi Uhka kampuksella) Dokumentti, jossa pureudutaan Yhdysvalloissa, yliopistojen kampuksilla tapahtuvaan seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Siinä ääneen pääsevät uhreiksi joutuneet naiset sekä miehet, yliopiston henkilökunta, sekä kaksi nuorta naista, jotka päättivät nostaa kanteen entistä yliopistoaan vastaan. The Hunting Ground kaikkea muuta kuin onnellinen dokumentti, vaikka jonkinmoista inspiroivuutta siinä kuitenkin on. Traileri


She's Beautiful When She's Angry
Yhdysvaltain modernin naisasialiikkeen synnystä kertovassa dokumentissa haastatellaan toisen aallon feministejä, jotka ovat 1960- ja -70-luvuilla vaikuttaneet naisten oikeuksien vapautumiseen. Kiinnostava historiallinen katsaus feminismin niihin vaiheisiin, joita nykyään käsitellään (ainakin omasta mielestäni) yllätävän vähän. Mukavan kevyt, vaikka asiarikas katselukokemus esimerkiksi The Hunting Groundin vastapainoksi. Traileri

Miss Representation

Jälleen yksi Jennifer Sibel Newsonin dokumentti, jossa keskustellaan teinityttöjen kanssa median tarjoamasta naiskuvasta. Lisäksi pohditaan positiivisten roolimallien merkitystä sekä median mahdollisuuksia vahvistaa tätä kuva, nykyisen yksipuolisten ja kyseenalaisten mallien sijasta. Elokuvan "taglinenä" toimii "et voi olla sitä, mitä et näe" ("You can't be what you can't see"), ja ehdottomasti tämän listan voimaannuttavin dokumentti! Traileri

Matt Shepard is Friend of Mine
Toinen, aiheeltaan ei niin kevyt dokumentti, kertoo homofobian seurauksena murhatusta Mathew Shepardista. Tapaus nostatti kohun Yhdysvalloissa, ja nosti aiheen suuren yleisön tietoisuuteen. Dokuementin tavoitteena on kertoa ihmisestä tapauksen takana, mitä muuta Mat Shepard oli kuin raa'an henkirikoksen uhri. Saatoin itkeä melkein yhtä paljon kuin Bridegroomia katsoessani, joten herkempien kannattaa varata nenäliinoja matkaan. Traileri

Iris
Seuraavana katselulistallani tulee olemaan edesmenneen Albert Mayslesin dokumentti 'Iris', joka kertoo 95-vuotiaasta muoti-ikonista, Iris Apfelistä. Viime aikoina olen törmännyt Apfelin persoonaan useammin mediassa, ja olen kiinnostunut kuulemaan enemmän hänestä. Muoti-ikonina, ja jonkinmoisena edelläkävijänä hän sopii hyvin tähnkin feministilistaukseen. Traileri

+ Ei enää Netflixissä:
The Invisible War
Hyvin saman tyyppinen dokumentti kuin The Hunting Ground, lukuunottamatta sitä, että tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltain armeijaan. Seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi joutuneiden kokemuksista rakentuvassa tarinassa seurataan armeijan oikeuslaitoksen toimia, ja luodaan katsaus järkyttävän kokoisiin tilastoihin. Suomalaisen silmin armeijan oikeusjärjestelmä tuntuu lähes yhtä käsittämättömältä, kuin yliopistojen kehotukset jättää raiskausket ilmoittamatta. Jos haluaa feministiraivoa, suosittelen tätä lämpimästi. Traileri

Onko muita Netflix-dokumentteja joita suosittelisit? Oletko nähnyt, tai aiotko katsoa joitakin näistä mainitsemistani?

Kuvat: IMDbIMDbThe Representation ProjectIMDbIMDb & IMDb

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa

Sodassa ja rakkaudessa on kirja, jonka kanssa kamppailin pitkään. Aloitin sen kuuntelemisen englanniksi äänikirjana Audiblessa tammikuun ensimmäisenä päivänä, ja kului miltei puolitoista kuukautta, ennen kuin lopulta sain sen päätökseen. Olen valittanut siitä Twitterissä, Goodreadsissa ja varmasti tulen valittamaan tässä postauksessakin.


* * * * *
Kun toinen maailmansota julistetaan alkaneeksi Englannissa, 18-vuotias Mary North ilmoittautuu heti vapaaehtoiseksi. Hän elättelee toiveita hohdokkaasta vakoojan pestistä eikä into laannu vielä silloinkaan, kun hänet laitetaan opettamaan Lontooseen pommitusten ajaksi jääneitä lapsia: värillisiä, köyhiä, jollain tavoin vammautuneita.  
Toisella puolella Lontoota Tom Shaw on päättänyt jättää koko sodan väliin. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä Tomin järkytykseksi hänen paras ystävänsä Alistair ilmoittautuu vapaaehtoiseksi. Sotaa ei voi paeta kukaan – ei pommien moukaroimassa Lontoossa eikä vihollisten piirittämällä Maltan karulla saarella.
* * * * *
Chris Cleaven Sodassa ja rakkaudessa kuunteleminen oli yksi tunteiden vuoristorata. Eikä minulla ole varmasti kovinkaan paljoa sanottavaa siitä. Tai on, mutta ne asiat ovat pitkälti itse lukukokemuksesta, ei niinkään kirjan toteutuksesta. Joten luvassa on enemmän siihen painottuva postaus tällä kertaa. Ensimmäisenä kuitenkin kehu, englanninkielisen kirjan nimi, Everyone Brave is Forgiven, on ehkä yksi parhaimmista nimistä, joihin olen törmännyt.

Kokonaiskuva Cleaven kirjasta on tylsä. Kirja on, varsinkin äänikirjana, pitkä, ja vauhdiltansa polveileva. Kerronta on verkkaisaa, ja kuvailultaan yllättävän raskasta. Välillä tuntui, että joissain kohdissa tarinaa viivyttiin aivan liian kauan. Sodassa ja rakkaudessa on pitkälti hahmopainotteinen romaani, jossa tapahtumat eivät ole läheskään niin suuressa roolissa. En jaksanut oikeastaan kiintyä päähenkilöihin, vaikka Alistairin ja hänen upseeritoveri Simonsin ystävyydestä oli hauska kuulla. Niin paljonkin, että olisin toivonut sitä enemmänkin, muiden kertojien sijasta.

Sodassa ja rauhassa muistutti siitä, miksi luen harvoin toiseen maailmansotaan sijoittuvia kirjoja. Tietyt piirteet toistuvat niissä lähes yhtä usein kuin YA-kirjallisuudelle tyypilliset piirteet YA-kirjallisuudessa. Kuolema, kurjuus ja kurjuus, ovat aikalailla kantavana teemana Cleaven kirjassa, jotka molemmat esiintyvät yleensä juuri sotaromaaneissa Vaikka takakansi lupasikin "elämän puolella olevan kertomuksen rakkaudesta (- -)" jäin kaipaamaan juuri näitä ominaisuuksia. Tuntui, että kaikilla menee enemmän tai vähemmän huonosti, mikä kyllä kuuntelijana masensi itseäkin.

Kaikesta tyytymättömyydestäni huolimatta, huomasin olleeni koko kirjan ajan enemmän tai vähemmän tunteella mukana kirjan tapahtumissa. Jossain vaiheessa teki mieli paiskata puhelin ikkunasta juonenkäänteen takia, sitten innostuneena teki mieli jakaa maailmalle tieto onnellisesta käänteestä. Kesken kirjan luettu spoileri paljastuikin vääräksi, olin enemmän kuin onnellinen. Olen harvoin näin mukana tarinassa, joten siitä täytyy Chris Cleavelle nostaa hattua.

En ole vähään aikaan kirjoittanut näin sotkuiselta tuntuvaa postausta. Sodassa ja rakkaudessa on kirja, jolta en osannut odottaa oikeastaan mitään. Vaikka toteutuksesta ja tarinasta en välittänytkään, se kuitenkin onnistui jollain tavalla heittäytymään tunteella mukaan, ja kiinnostumaan muutamista hahmoista. Tarinan olisi voinut kirjoittaa puolet lyhyempänä, loppu olisi voinut tarjota enemmän vastauksia ja hahmoista tehdä hieman mukavampia. Mutta ainakin alkuperäinen nimi on kaunis, ja löysin yhden, yhtä kauniin lainauksenkin!
“This was how a kind heart broke, after all: inward, making no shrapnel.”
* * * * *
XX
Everyone Brave is Forgiven 
Kustantaja Simon & Schuster, suom. Gummerus
Julkaisuvuosi 2016 (alkup. 2016)
Äänikirja
Englanniksi
Sivuja 418 (12h 35min)
Kuva Simon & Schuster, lainaus Gummerus

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Elina Pitkäkangas: Kuura

Tiedättekö, kun on niitä kirjoja, joiden olemassa olon tietää, mutta jotenkin ei vaan koskaan saa aikaiseksi ottaa, ja lukea kyseistä kirjaa? Kuura on minulle ollut yksi niistä. Twitterissä törmään siihen harvase päivä, ja jotenkin olen onnistunut välttelemään näinkin kauan kyseisen kirjan lukemista. Joten, kun olin piipahtamassa Helsingissä, kävin lainaamassa tämän kirjastosta, ja otin mukaani junaluettavaksi. 


* * * * *
Lukiolaiset ystävykset Inka ja Aaron elävät suojattua elämää Turun kupeessa sijaitsevassa, muurin ympäröimässä Kuurankeron pikkukaupungissa, jossa ihmissusiin törmää enää vain uutisissa tai historiankirjoissa. Tasainen arki saa kuitenkin säröjä, kun Inkan pikkuveli joutuu vakavaan onnettomuuteen. Pelko rakkaan menettämisestä pakottaa Inkan etsimään apua muurin varjoisalta puolelta, kylmästä susien yöstä. Teko repii auki salaisuuden, jonka seuraamuksilta edes Aaron ei voi välttyä – etenkään sen jälkeen, kun mukaan vedetään suloinen, pedontuoksuinen Matleena.  
Onko parempi varjella suurempaa hyvää vai rikkoa asetettuja rajoja rakkaimpiensa vuoksi?
* * * * *
Jos kärsin Jäähyväiset aseille postausta kirjoittaessani, niin voin sanoa, että Kuuran kohdalla tilanne ei todellakaan ollut niin. Sormet syyhyten pyörittelin päässä kaikkea mahdollista mitä voisinkaan tästä sanoa, minkä takia täytyy toivoa, ettei tästä tulee kovin pitkää ja epäselvää postausta. 

Koska olen erittäin innoissani. Minulla ja suomalaisilla ihmissusiaiheisilla nuortenkirjoilla on pitkä ja onnellinen historia yhdessä (on mahdollista, että luen Kesytöntä parhaillaan kolmatta kertaa), ja voin ilokseni sanoa, ettei Kuura aiheuttanut säröjä tähän suhteeseen. Muutenkin olen viime aikoina tullut siihen tulokseen, että ihmissudet sopivat kirjallisuudessa paljon paremmin Suomeen ja suomalaisuuteen kuin muut taruolennot. Ehkä joulupukkia lukuunottamatta.
        Täytyy myöntää, että ennen kuin aloitin lukemaan Kuuraa, minua hieman huolestutti olisivatko se ja Kesytön samanlaisia kirjoja. Kaikille epäilijöille kuitenkin voin vakuuttaa, ettei siihen ole huoleen, vaan nämä tarinat kyllä erottaa toisistaan. Helposti.

Elina Pitkäkangas on onnistunut kirjoittamaan kirjan tyylillä, joka todella lämmittää minun sydäntäni.  Se on mukaansatempaavaa ja vauhdikasta, koukuttavaa ja kohdeyleisöllensä sopivaa. Vaikka joskus sanotaan, että kirjojen täytyisi olla mahdollisimman "aikaneutraaleja", mikään ei ole parempaa, kun 350 sivua täynnä populaarikulttuuri viittauksia ja memejä siellä täällä. Muutenkin jotenkin tuntuu, että näin "teknisiltä" ominaisuuksiltaan Kuura on ihan kelpo kirja. Suomalaisia kirjoja lukiessa on tottunut siihen, että kaikki hahmot puhuvat kirjakieltä, joten hetken aikaa meni totutellessa enemmän puhekieliseen dialogiin, joka lopulta toimii niin hyvin.

Kirjan päähenkilöt ovat ihaltavan inhimillisiä. Motiiveiltaan, sekä paikoitellen kyseenalaistenkin valintojensa kanssa he ovat lähestyttäviä, vaikkei läheskään aika kaikista mielyttävimpiä. Inka ei välttämättä valloittanut sydäntäni, ja Aaron tuntui jotenkin etäiseltä. Kirjassa on kuitenkin vahvoja sivuhenkilöitä, jotka tasapainottivat päähenkilöiden puutteita. Ihmissuhteiden kirjo - ystävyys, rakkaus, sukulaissuhteet ja enemmän kasuaalit, fyysiset suhteet - on myös mukavan lisä kirjan vahvoihin puoliin.
Kuurassa on toki pieniä puutteitakin. Hahmojen paikoittainen häiritsevyys, sekä se, että jäin kaipaamaan pieniä "hengähdystaukoja" juonessa. Välillä tuntui, että juoni kulki eteenpäin sellaisella ryminällä, ettei aina ihan ehtinyt pysymään mukana. Lopun tapahtumat ovat ohi nopeammin, kuin niitä ehtii edes ajatella. Lopun tehokkuutta varmasti hieman syö myös sen väkivaltaisuus, mikä ainakin minulle tuli yllätyksenä. Ei välttämättä huonona sellaisena, mutta en osannut sitä oikeastaan olettaakaan. 

Kuura on jälleen kerran yksi sellainen nuortenkirja, joka onnistuu välttämään kaikki pahimmat genrelle tyypilliset kliseet, ja sen takia olemaan hyvin omalaatuinen ja yllättävä lukukokemus. Aiemmista lukemistani nuortenkirjoista poiketen Kuurassa on paljon seksiä, väkivaltaa sekä alkoholia, jotka tuovat tarinaa lähemmäs sen päähenkilöiden ikäisten lukijoiden ikää, kuin normaalisti samaan genreen kuuluvat kirjat.
      Somessa ja blogeissa käydyn keskustelun perusteella en uskaltanut odottaakaan suuria pettymyksiä. Vaikka ensimmäinen kirja ei loppunutkaan sellaiseen tajunnanräjäyttävään cliffhangeriin, lopusta jäi mukavan odottavan tunnelma, joten varmasti tulen jatkamaan seuraavankin osan pariin.

* * * * *
XXXX
Myllylahti
Julkaisuvuosi 2016
Kustantaja Myllylahti
Kirjastosta
Suomeksi
Sivuja 355
Kuva minä, lainaus Myllylahti

tiistai 28. helmikuuta 2017

Helmikuu & maaliskuun suunnitelmat

Helmikuu on vihdoin ohi. Vuoden lyhyimmäksi kuukaudeksi menneet 28 päivää ovat tuntuneet vähintään kuudelta viikolta, vaikka viime aikoina ei ole tapahtunut mitenkään erityisen paljon mitään. Ei blogiin liittyvistä tapahtumista mainitsemisen arvoisia asioita ovat esimerkiksi Oscareiden katsominen tämän viikon alussa, Skamin katsominen kahdessa päivässä sekä elokuvat Lion ja Tom of Finland, joita molempia voin lämpimästi suositella.

Blogin puolella tuntuu asioita kertyneen enemmän tekemättömien listalle, kun tehtyjen. Näkyvimpänä muutoksena päätin muuttaa ulkoasua hieman, ja samalla päivittelin blogin sivuja (jotka löytyy vasemmasta sivupalkista nykyään). Tammikuun rästibloggaukset sain hoidettua pois alta, mutta lukuinnostani johtuen uusia tuli tuplasti enemmän lisää. Onnellisena voin kuitenkin sanoa olevani jo nyt yli puolessa välissä Godreadsin vuoden lukutavoitteesta.

Viime aikoina olen ollut jumissa bloggauksien kanssa, ja tuntuu siltä, ettei postaukset kirjoista ole kovin laadukkaita, ja ettei minulla ole oikeastaan enää mitään uutta sanomista mistään lukemistani teoksista. Maaliskuussa on siis luultavammin luvassa enemmän useamman kirjan postauksia ja pohdintoja. Suunnitelmissa on myös feministiaiheuksia postauksia, sillä Sirrin feministinen lukuhaaste päättyy tässä kuussa, ja minulla on vielä vaikka kuinka paljon erilaisia ideoita siihen liittyen.

Kuukauden luetut:
Suomen historia, Petri Tamminen
Oma huone, Virginia Woolf
Helkavirsiä (sarjakuva), Petri Hiltunen
Vader's Little Princess (sarjakuva), Jeffrey Brown
Darth Vader and Son (sarjakuva), Jeffrey Brown
Everyone Brave is Forgiven, Chris Cleave
Fantastic Beasts and Where to Find Them: The Original Screenplay, J.K. Rowling
Sanantuojat, Sylvia Plath
Hello, Goodbye and Everything in Between, Jennifer E. Smith
By Your Side, Kasie West
Handmaid's Tale, Margaret Awtood
The Fill-in Boyfriend, Kasie West
P.S. I Like You, Kasie West
+ Maaliskuulle loppuun luettavaksi jäi:
The Unexpected Everything, Morgan Matson
Spoon River Antologia, Edgar Lee Masters
Orlando, Virginia Woolf
Tummien perhosten koti, Leena Lander

Tammikuun koonnissa päädyin siihen, että käsittelen haasteita ainoastaan näin kuukauden koonneissa, koska yhtenäinen linja on aina paras linja. Lisäksi haasteiden etenemistä voi seurata täällä.
Helmikuussa osallituin Handen järjestämään ystävänpäivän lukumaratoniin, feministiseen lukuhaasteeseen luin kaksi kirjaa ja runohaasteeseen yhden.
Helmet-lukuhaasteesta luin seuraavat kohdat:
  • Kirjassa on monta kertojaa (Sodassa ja rakkaudessa)
  • Suomen historiasta kertova kirja (Suomen historia)
  • Kirjan kansi on mielestäsi kaunis (Fantastic Beasts and Where to Find Them...)
  • Ulkomaalaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja (Handmaid's Tale)
  • Yhdenpäivänromaani (Hello, Goodbye and Everything in Between)
  • Käännökirja (Sanatuojat)
  • Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan (The Fill-in Boyfriend)
  • Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempää (Oma huone)
  • Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta (Handmaid's Tale)
  • Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit (Handmaid's Tale)

Joten Helmetin haasteesta on luettu nyt 19/50 kohtaa.

Maaliskuulle en uskalla asettaa muita lukutavoitteita, kuin noiden keskeneräisten kirjojen loppuun lukeminen. Minulla on tasan kuukausi kandin työni esittelykertaan, ja 24 päivää aikaa palauttaa se, joten on hyvin todennäköistä, että seuraavan kuukauden aikana pääasiallinen kirjallisuus, mitä luen liittyy elinkeinovapauteen ja työntekoon 1800-luvun lopulla.

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Ernest Hemingway: Jäähyväiset aseille

Elämäni ensimmäinen Hemingway. Kun vahingossa törmäsin tähän kirjaan kirjastossa, syli jo valmiiksi täynnä kirjoja, päätin ottaa askeleen tuntemattomaan, ja lukea jotain, joka on roikkunut luettavien kirjojen listallani monta vuotta.


* * * * *
Nuori amerikkalainen Frederic Henry on liittynyt vapaaehtoisena Italian armeijaan. Frederic tutustuu englantilaiseen hoitajattareen Catherine Barkleyhin ja sodan pyörteissa nuoret rakastuvat palavasti. 
Sodan tapahtumat jatkavat vääjäämättöntä kulkuaan rakastavaisten ympärillä ja voittojen jälkeen on tappioiden aika. Onko sodan repimässä maailmassa tilaa rakkaudelle?
* * * * *
Hyppäsin tämän kirjan kohdalla, kuten sanottu, pää edellä tuntemattomaan. Hemingway on yksi niistä klassikkokirjailijoista, joiden kirjat jäävät lojumaan kaikille listoilleni, mutta joita en koskaan saa aikaiseksi aloitta. Nyt aloitin. Enkä oikeastaan tiedä mitä ajattelisin.
         Jäähyväiset aseille on kertomus amerikkalaisesta vapaaehtoisesta Italian armeijassa ensimmäisen maailmansodan aikana. Se on luutnantti Henryn ja sairaanhoitaja Catherinen rakkaustarina, sekä omaelämänkerrallinen teos Hemingwayn sotakokemuksista.

Olen kohta kuukauden pyöritellyt lukupäiväkirjaani kirjoittamia merkintöjä edes takaisin, yrittäen saada niistä edes jonkinmoista runkoa tähän postaukseen. Tavallaan pelottaa arvioida koko kirjaa, koska sen status 1900-luvun länsimaisessa kirjallisuudessa on niin suuri. Mitä uutta tästä enää voi sanoa? Ehkä lukiessa saatoin jollain tasolla myös ymmärtää, miksi juuri tätä kirjaa pidetään Hemingwayn parhaimpana teoksena (en tosin ole lukenut muita...). Siitä huolimatta, en ole varma, oliko Jäähyväiset aseille ainakaan juuri tässä hetkessä sittenkään lukemisen arvoinen.

Tahdiltaan melkein kuolettavan verkkaisesti etenevä kirja jätti jälkeensä enemmän kysymysmerkkejä kuin ahaa-elämyksiä. Lukiessa käy hyvin selväksi, ettei Hemingwayllä ole ollut ainakaan kiire teostaan kirjoittaessa. Pitkät kappaleet, jatkuvasti toistuva 'ja' ja paikoitellen täysin epälooginen, ja käsittämättömästi rakentuva dialogi söivät nekin lukukokemuksesta tuntuvan osan.

Puhumattakaan siitä, miten koko romaani päättyy. Aiempi tahti muuttuu täysin, ja viimeisten sivujen tapahtumat sekä kirjan loppu tuntuu siltä, kuin juoksisi päin seinää. Ainakin omasta mielestäni kirja loppuu niin epätyydyttävästi, että siinä hetkessä haluaisi ottaa takaisin kaikki aiemmin sanotut hyvät asiat.

Tästä kaikesta huolimatta, kuten muistiinpanoihini olin kirjoittanut, tavallaan ymmärrän, vaikken ymmärrä vielä. Kaikesta epäloogisuudestaan, ja jaarittelustaan huolimatta, jokin kirjassa silti toimi. Hemingwayllä on omalaatuinen tapa kertoa tarinaa, ja vaikka tyyli ei minua mielyttänyt, niin nostan hattua. Sotaromaaniksi ehkä hieman poikkeuksellinen juoni yllätti minut "romanttisuudellaan", ja takakansi teksti harhautti uskomaan, että luvassa olisi hieman toisenlainen lukukokemus.
     Jälkeenpäin, hetken aikaa asiaa pyöriteltyä, voi silti todeta, että lukemisen arvoinen kokemus Jäähyväiset aseille kuitenkin on. Ainakin voi sanoa lukeneensa sen.


* * * * *
XXX
A Farewell to Arms
Julkaisuvuosi 1929 (suom. 1968)
Kustantaja Tammi
Kirjastosta
Suomeksi
Sivuja 379

perjantai 17. helmikuuta 2017

Rebecca Solnit: Men Explaining Things to Me

Törmäsin kirjaan Men Explaining Things to Me puoliksi vahingossa. Etsin Feministiseen lukuhaasteeseen lukemista Goodreadsista, samalla selasin tutkimuskirjallisuutta kandidaatin tutkielmaani varten, ja kävin läpi feminstisiä Tumblr-blogeja. Kaikkia näitä kolmea yhdistää se, että päädyin lopulta lukemaan Rebecca Solnitin kirjasta (joka julkaisunsa aikoihin inspiroi Academic Men Explaining Things to Me-blogia).

* * * * *
In her comic, scathing essay “Men Explain Things to Me,” Rebecca Solnit took on what often goes wrong in conversations between men and women. She wrote about men who wrongly assume they know things and wrongly assume women don’t, about why this arises, and how this aspect of the gender wars works, airing some of her own hilariously awful encounters.(- -)
This book features that now-classic essay with six perfect complements, including an examination of the great feminist writer Virginia Woolf ’s embrace of mystery, of not knowing, of doubt and ambiguity, a highly original inquiry into marriage equality, and a terrifying survey of the scope of contemporary violence against women.

* * * * *
Rebecca Solnitin feministisistä esseistä koostuva Men Explaining Things to Me on sisällöllisesti mielenkiintoinen, ja esteettisiltä ominaisuuksiltaan tajunnan räjäyttävän kaunis. Niinkin kaunis, että olin lukupäiväkirjaani kirjoittanut siitä kahteen kertaan, samalle sivulle, täysin samoilla sanoilla "esteettisesti mielyttävä kirja".

Käytän tätä ilmaisua varmasti jokaisesta feministisestä kirjasta, mutta Solnitin esseekokoelma on hyvin ajatuksia herättävä. Mutta vielä enemmän se on silmiä avaava. Vaikka esseet käsittelevät jonkin verran tyypillisiä feminismiin liittyviä teemoja, ainakin itsestäni tuntui siltä, että monet niiden aiheista ovat lähestymistavoiltaan edes vähän normaalista poikkeavia. Kirjan nimikkoessee on se, jota pidetään, nyt jo feministisessä keskustelussa asemansa vakiinnuttaneen, mensplaining-termin alkulähteenä.

Jos jotain pahaa sanottavaa Solnitin esseistä pitäisi sanoa, on se, että olisin kaivannut viitteitä tukemaan esimerkiksi hänen esille tuomia tilastojansa. Kahden yliopistovuoden aikana lähdekritiikki on alkanut pilata lukukokemuksiani, ja arvioin jatkuvasti tekstien tieteellistä luotettavuutta. Vaikka todellisuudessa yleensä kustantajat poistavat kaiken akateemisuuden "valtavirtalukijoille" julkaistavista kirjoista, joten syy tässäkin tapauksessa on luultavasti siellä päässä.

Olen lukenut viime aikoina yllättävän paljon feminististä kirjallisuutta. Romaaneja, esseitä, runoja. Sen takia huomaan myös hakeutuvani jatkusvasti kohti monimutkaisempaa lukemista aiheesta (Toinen sukupuoli, tapaamme vielä). Haastavuudeltaan Solnitin esseet eivät ole kovinkaan vaikeita, mutta tiettyjä perusasioita kannattaa olla hallussa, jotta kirjasta voi nauttia sen kaikessa kauneudessaan. Kokonaisuutena kirjoitustyyliltään se on samaan aikaan asiallisen vakavaa, mutta myös helppoa, hauskaa, ja nopeasti luettavaa tekstiä. Esseiden hienoimpia hetkiä ovat yksittäiset virkkeet, joissa on onnistuttu tärkeitä teemoja tekstien ympäriltä. Kyseessä on varmasti yksi tämän vuoden lainattavimmista kirjoista, joita tulen lukemaan.

The ability to tell your own story, in words or images, is already a victory, already a revolt

Men Explaining Things to Me ei välttämättä ole feministisen teorian klassikkoteos, mutta jonkin asteen klassikko aseman se on kuitenkin saavuttanut. Se on nopealukuinen, ja täynnä erittäin hyviä lainauksia. Humoristisen asiantuntevalla asenteella kirjoitetut esseet käsittelevät tuttuja ja vähän vieraampia feministisiä teemoja, ja varmasti jokainen löytää suosikkinsa näiden joukosta. En voi olla kehumatta tätä maasta taivaisiin, mutta kyseessä on varmasti paras feminismiin liittyvä kirja, jonka olen lukenut.

Jos Chimamanda Ngozi Adichien Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä tuntui liian helpolta tai tutulta sisällöllisesti, suosittelen ehdottomasti etsimään tämän teoksen käsiin. Samalla voi jo vähän fiilistellä feministisiä esseistä, sillä maaliskuussa julkaistaan (vihdoin) suomeksi Roxane Gayn Bad Feminist esseekokoelma!
My liberte, egalité, sororité, if you will 
* * * * *
XXXXX
Julkaisuvuosi 2014
Kustantaja Haymarket Books
Luettu yliopistolta lainattuna e-kirjana (+ oma fyysinen kopio)
Englanniksi
Sivuja 130
Kuva minä, lainaus Goodreads